Nuorena aikuisena työelämässä vs. vanhemmat ihmiset työelämässä - epäreilua
Nuorena aikuisena työelämä ei kohtele reilusti vanhempiin työkavereihin verrattuna, joten työelämä ärsyttää monesta syystä:
1. Vakituisen työpaikan saaminen on kiven alla. Vakituisissa pesteissä ovat ne, jotka ovat vakipaikan saaneet jopa vuosikymmeniä sitten. Nuoret aikuiset saavat tyytyä pätkätöihin, projekteihin jne. Itseään saa jatkuvasti kehittää ja kouluttaa, jotta pysyy "haluttavana työntekijänä". Pirjo-Irmeli sen sijaan nauttii vakipaikastaan eikä tarvetta suuremmalle kouluttautumiselle ole, "koska minulla on jo vakipaikka". Pirjo-Irmeliltä vapautuu vakipaikka hänen jäädessään eläkkeelle muutaman vuoden päästä, paikka lakkautetaan eikä Stina-Susanna 30 v saa vakipaikkaa, vaikka olisi ollut firmassa pätkätöissä vuosia. Stina-Susanna voi miettiä, jääkö firmaan pätkätöihin vai muuttaako 150 km päähän uuteen pätkätyöpaikkaan, josta voisi saada myöhemmin vakipaikan. Ehkä.
2. Pirjo-Irmeli on saanut olla vakipaikassa parhaimmillaan +30 vuotta. Sinä aikana Pirjo-Irmelin on ollut helppo jäädä äitiyslomalle, hoitovapaalle, vuorotteluvapaalle jne. Stina-Susannalla ei moisia iloja ole. Perhettä ei uskalla perustaa, kun ei ole työpaikkaa johon palata. Vuorotteluvapaan ehdot ovat kiristyneet, joten Stina-Susanna voi vaan haaveilla sapattivapaasta keski-ikäisenä. Stina-Susanna lykkää pahimmillaan omia vapaa-ajan haaveitaan, koska työelämä ei mahdollista niitä. Ei voi varata matkaa seuraavalle kesälle, kun saattaa joutua silloin töihin eikä lomaa ole.
3. Stina-Susanna on tehnyt pätkää toisensa perään ja pahimmillaan on mennyt vuosia ilman kunnon kesälomia. Työsuhteen vaihtuessa kesken vuoden on Stina-Susanna saanut viettää muutaman viikon "kesälomaa" marraskuussa. Stina-Susanna saa pätkätyöläisenä huonoimmat työvuorot, koska "se nyt vaan kuuluu sijaisten elämään". Sillä aikaa Pirjo-Irmeli on kartuttanut mahdollisimman pitkät lomakertymät ja lomailee vuoden aikana toista kuukautta. Pirjo-Irmeli nauttii kunnon kesälomasta sekä useamman viikon vuoden mittaan. Stina-Susanna saa tästä haaveilla, sillä pitkäaikaisen työntekijän lomakertymä jää haaveeksi.
4. Pirjo-Irmeli on saanut kerryttää vuosikymmenten aikana samassa työpaikassa hyvät ikälisät, palkanlisät sekä nostaa yleensä suurinta mahdollisinta palkkaa, mitä voi. Stina-Susanna saa vain haaveilla moisesta. Työpaikkojen vaihtuessa monet kertymät alkavat alusta, kun työnantaja aloittaa pienemmällä palkalla "koska tulit vasta meille töihin ja palkka nousee, kun olet ollut meidän firmassa pidempään". Pirjo-Irmelin työteho ei viimeisten työvuosien aikana ole enää yhtä hyvä kuin nuorempana, pitkäaikaissairaudet kuormittavat työtehoa ja työterveyshuollosta koituu kuluja, kun Pirjo-Irmeli käy siellä säännöllisesti. Stina-Susannalla ei nuorena aikuisena sairauksia ole ja työteho on hänellä hyvä ja nuorena jaksaa. Stina-Susanna tekisi työn tehokkaammin ja tekisi nuorena enemmän tulosta kuin Pirjo-Irmeli, mutta vanhempana työntekijänä Pirjo-Irmeli käärii työkokemusvuosien myötä enemmän rahaa.
Kommentit (374)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pirjo-Irmeli on myös todennäköisesti saanut työpaikkansa vain lähtemällä hakemaan töitä suoraan kansakoulun jälkeen. Stina-Susanna on käynyt yliopiston ja saanut verisesti taistella kymmenien muiden kanssa siitä pätkätyöstä.
Vilkaisu tilastoihin: jos Pirjo-Irmeli ei ole vielä eläkkeellä, on hän syntynyt joskus 1950-luvun loppupuolella. Kansakoulu (tai kansalaiskoulu) päättyi, kun hän oli 14v noin 1971-1974 ja jos yhtään vilkaiset Tilastokeskuksen tilastoja, niin kansakoulu ei enää riittänyt työllistymiseen.
Peruskoulu opettaa paljon, mutta historiaa, äidinkieltä, matematiikkaa tai edes ruotsia se ei opeta. Eikä lukemaan.63-68 -vuotiaista ihan kohtuullinen osa on vielä töissä vetämässä lonkkaa, hyvin vähäisillä tehtävämäärillä ja ehkä 50-75% tuntimäärällä, ja ISOLLA palkalla. Kun tämä "hiljainen tietotaito" poistuu eläkkeelle, jostain syystä ketään ei tarvitse palkata tilalle. Erikoista on myös, että "hiljaisen tietotaidon" siirtämisen sijaan nämä osa-aikaeläkeläiset keskimäärin pyrkivät jarruttamaan organisaation muutoksia sekä olemaan kertomatta mitään oikeasti tärkeää urallaan oppimistaan asioista.
Tilastot ovat kanssasi eri mieltä.
Tosin sinulla on aika vahva usko siihen, että työnantajilla olisi varaa pitää töissä turhaa väkeä ja että melkein-eläkeläiset jotenkin päättävät siitä, mitä organisaatiossa/työpaikalla tehdään. Jos olisit itse työelämässä niin huomaisit, että töitä jaetaan jo siellä työskenteleville ja osa ulkoistetaan. Työntekijän palkkaamista halvempaa on ostaa palvelu toiminimeltä tai toiselta yritykseltä tilanteessa, jossa eläköityvän tilalle ei saada yhtä pätevää.
Olen työelämässä, ja olen ollut julkisella sektorilla, jossa piti katsoa niitä omahyväisiä kuusvitosia, jotka veti kaksinkertaista palkkaa minuun verrattuna, tehden lähinnä ei mitään. Sitten vaihdoin startuppiin, jossa suurin osa on oikeastaan minua nuorempia. Startupissa on se hyvä puoli, että kaikki vääntää hommia. Mitään ikälisiä ei tunneta. Lisäksi jokaisen on velvollisuus pitää osaamisestaan huolta, jos ei muuten niin vapaa-ajalla. Homma on niin rankkaa että kuusvitoset vetäisivät itsensä viikossa hir teen. Mutta homma on myös tasapuolista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi kuule sisko, älä muuta sano. Tää pätkätyökierre on jotain ihan järkyttävää kun lomia ei ole ja palkka ei nouse..
Tämä pätkätyökierre koskee myös monia keski-ikäisiä, jotka valmistuivat keskelle 90-luvun lamaa.
Ne onnekkaat, jotka sattuivat saamaan silloin lamasta huolimatta työpaikan porskuttavat hyvin menemään.
Mutta me muut, jotka päädyimme erilaisiin työllistämishommiin saadaan edelleen vaan pelkkää pätkää.
Itse olen opiskellut myös aikuisiällä, mutta siinä vaiheessa sitä jäikin sitten nuorempien vastavalmistuneiden jalkoihin työmarkkinoilla - ja taas tuli pelkkää pätkää. Tämä ongelma koskee isoa osaa 90-luvun nuorista.
Yhden "vakituisen" työsuhteen olen onnistunut saamaan, mutta se päättyi kun firma siirsi lähes kaikki toiminnot Kiinaan. Sen jälkeen olen tehnyt pelkkää pätkää.
Nyt jos saadaan vielä voimaan nuo uudet irtisanomisjärjestykset, niin kyllä on mahtavaa. Ensin on tuskaisen vaikeaa löytää töitä, ja sitten jos sen onnistuu löytämään, lentään ensimmäisten joukossa ulos.
Ei naurata yhtään.
Juuri näin. Tämä ei ole vastavalmistuneiden nuorten ongelma pelkästään. Ikärasismi kukoistaa työmarkkinoilla, puolin ja toisin.
Vierailija kirjoitti:
Hei, onhan nuo Pirjo-Irmelitkin ollet joskus samassa tilanteessa. Tämä kuvastaa näitä nykyajan nuoria, KAIKKI HETI MULLE, HALLUU HALUU, MIKS MUTKUN MIKS.
Ensin kasvakaa aikuiseksi....
Paras oli keskustelu jossa 30 kymppiset pari-kolme vuotta työelämässä opintojen jälkeen olleet uhriutui maksaneensa suurten ikäluokkien eläkkeet... :-)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pirjo-Irmeli on myös todennäköisesti saanut työpaikkansa vain lähtemällä hakemaan töitä suoraan kansakoulun jälkeen. Stina-Susanna on käynyt yliopiston ja saanut verisesti taistella kymmenien muiden kanssa siitä pätkätyöstä.
Vilkaisu tilastoihin: jos Pirjo-Irmeli ei ole vielä eläkkeellä, on hän syntynyt joskus 1950-luvun loppupuolella. Kansakoulu (tai kansalaiskoulu) päättyi, kun hän oli 14v noin 1971-1974 ja jos yhtään vilkaiset Tilastokeskuksen tilastoja, niin kansakoulu ei enää riittänyt työllistymiseen.
Peruskoulu opettaa paljon, mutta historiaa, äidinkieltä, matematiikkaa tai edes ruotsia se ei opeta. Eikä lukemaan.63-68 -vuotiaista ihan kohtuullinen osa on vielä töissä vetämässä lonkkaa, hyvin vähäisillä tehtävämäärillä ja ehkä 50-75% tuntimäärällä, ja ISOLLA palkalla. Kun tämä "hiljainen tietotaito" poistuu eläkkeelle, jostain syystä ketään ei tarvitse palkata tilalle. Erikoista on myös, että "hiljaisen tietotaidon" siirtämisen sijaan nämä osa-aikaeläkeläiset keskimäärin pyrkivät jarruttamaan organisaation muutoksia sekä olemaan kertomatta mitään oikeasti tärkeää urallaan oppimistaan asioista.
Mistä kokemuksesi tulee? Itse työskentelen asiantuntijaorganisaatiossa, jossa juuri nuo 55+ kantavat suurimman vastuun. Vetävät hankkeet, huolehtivat asioista lomaltaankin, venyttävät työtunteja. Nuoremmissa sukupolvissa on enemmän "kaikki mulle heti"-henkeä, palkka pitäisi olla iso ja titteli hieno, mutta hiemankin kun laitetaan painetta ja pyydetään venymään seuraa sairausloma.
Olen havainnut saman asian eli nuoret tulevat tekemään hetkeksi kivalla tittelillä urakehityksensä kannalta mukavia hommia, mutta työhön sitoutuminen onkin toinen juttu. Vuosiloma on silloin, kun itse halutaan ja jos ei onnistu, niin masennuksesta saa 2 vko sairauslomaa haluamaansa aikaan. Tänäkin kesänä meillä ne melkein eläkeläiset joustavat ja siirtävät lomiaan, koska nuoremmat ei nyt vaan katso, että heillä olisi muuta kuin oikeuksia. Syksymmällä kyllä ollaan valmiita esittelemään "vanhusten" tekemät työt omina.
Työpaikan vaihtaminen puolen vuoden välein lisää palkkaa nykyään. Ainakin IT-alalla. Hankkii vähän kokemusta jostain firmasta, vaihtaa työpaikkaa, ja saa palkankorotuksen osaamisesta. Eksä teki näin, ja on onnistunut saamaan viidessä vuodessa kolminkertaisen palkan.

Pirkanmaan Ely-keskus on täynnä näitä ker map erse Pirjo-Irmeleitä. Ei työn rasittavuus päätä huimaa, voi ihan työajalla käydä jopa hierojalla,hieroja tulee paikan päälle ettei Pirjo-Irmeli rasitu. Aikuisten päiväkoti sohvanurkkineen, pitkine kahvitaukoineen ja lounastunteineen. Kyllähän nyt Pirjo-Irmelin kelpaa.
Pirkanmaan ELYstä päivää. Hierojalla ei käydä työajalla, pitää leimata itsensä pois töistä ko. ajaksi. Hieroja toki tulee työnantajan tiloihin, joten matka ei ole pitkä ja tämä on katsottu osaksi työhyvinvointia, maksun hoitaa silti jokainen asiakas itse.
Kahvitauko on 2x12 min ja ruokatauko max 1h (palkaton). Kieltämättä Pirjo-Irmelin kelpaa, koska nuo on ihan kaikilla aloilla.
Työajalla roikut Vauvapalstalla, kyllä Pirjo-Irmelin kelpaa. On se kiva kun olet saanut tuollaisen suojatyöpaikan missä voi roikkua työajalla Vauvapalstan keskusteluissa. Eikö hävetä, veronmaksajat maksavat Sinun palkkasi.

Puolen vuoden pätkistä tulee mieleen että henkilö ei osaa olla aloillaan, ei sopeudu työympäristöihin, tai sopimuksia ei jatketa. Eihän tuossa ajassa ehdi edes kunnolla kotoutumaan työpaikalle? Omasta mielestäni 1,5 vuotta on jo hyvä aika yhdessä firmassa, itse pysyn mieluummin tuotakin pidempään. Olisi rasittavaa kolleganakin jo tutustua uusiin kollegoihin joka puolivuosi. Ja hinkata niiden kanssa kaikki systeemit ja miten-tää-tehdään-täällä-mistä-löydän-kaiken jne. Toimistotarvikkeista, intranetistä, työaikaseurannasta lähtien, ei kiitos.
Työmarkkinat ovat todella vääristyneet, ja elinkeinot muuttuneet. Ikärasismi rehottaa, lähes kukaan ei ole tyytyväinen. Jotkut tekee liikaa töitä, jotkut loisii, jotkut haluavat tehdä töitä, mutta eivät saa töitä jne. 1975 syntyneenä minulle opetettiin koulussa yhteiskuntaopissa, että näin tulee käymään, koska oltiin siirtymässä teollisuusyhteiskunnasta palveluyhteiskuntaan. Eli täysin eri elinkeinon rakenne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pirkanmaan Ely-keskus on täynnä näitä ker map erse Pirjo-Irmeleitä. Ei työn rasittavuus päätä huimaa, voi ihan työajalla käydä jopa hierojalla,hieroja tulee paikan päälle ettei Pirjo-Irmeli rasitu. Aikuisten päiväkoti sohvanurkkineen, pitkine kahvitaukoineen ja lounastunteineen. Kyllähän nyt Pirjo-Irmelin kelpaa.
Pirkanmaan ELYstä päivää. Hierojalla ei käydä työajalla, pitää leimata itsensä pois töistä ko. ajaksi. Hieroja toki tulee työnantajan tiloihin, joten matka ei ole pitkä ja tämä on katsottu osaksi työhyvinvointia, maksun hoitaa silti jokainen asiakas itse.
Kahvitauko on 2x12 min ja ruokatauko max 1h (palkaton). Kieltämättä Pirjo-Irmelin kelpaa, koska nuo on ihan kaikilla aloilla.
Työajalla roikut Vauvapalstalla, kyllä Pirjo-Irmelin kelpaa. On se kiva kun olet saanut tuollaisen suojatyöpaikan missä voi roikkua työajalla Vauvapalstan keskusteluissa. Eikö hävetä, veronmaksajat maksavat Sinun palkkasi.
Pirkanmaan ELYkö se ei sinua halunnut vakitöihin :DDDDDDDDDD
Miksiköhän?
eiköhän se tästä ketjusta käy hyvin selville ;)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pirjo-Irmeli on myös todennäköisesti saanut työpaikkansa vain lähtemällä hakemaan töitä suoraan kansakoulun jälkeen. Stina-Susanna on käynyt yliopiston ja saanut verisesti taistella kymmenien muiden kanssa siitä pätkätyöstä.
Vilkaisu tilastoihin: jos Pirjo-Irmeli ei ole vielä eläkkeellä, on hän syntynyt joskus 1950-luvun loppupuolella. Kansakoulu (tai kansalaiskoulu) päättyi, kun hän oli 14v noin 1971-1974 ja jos yhtään vilkaiset Tilastokeskuksen tilastoja, niin kansakoulu ei enää riittänyt työllistymiseen.
Peruskoulu opettaa paljon, mutta historiaa, äidinkieltä, matematiikkaa tai edes ruotsia se ei opeta. Eikä lukemaan.63-68 -vuotiaista ihan kohtuullinen osa on vielä töissä vetämässä lonkkaa, hyvin vähäisillä tehtävämäärillä ja ehkä 50-75% tuntimäärällä, ja ISOLLA palkalla. Kun tämä "hiljainen tietotaito" poistuu eläkkeelle, jostain syystä ketään ei tarvitse palkata tilalle. Erikoista on myös, että "hiljaisen tietotaidon" siirtämisen sijaan nämä osa-aikaeläkeläiset keskimäärin pyrkivät jarruttamaan organisaation muutoksia sekä olemaan kertomatta mitään oikeasti tärkeää urallaan oppimistaan asioista.
Niin sen luulis olevan, mutta ei ole.
Mistä kokemuksesi tulee? Itse työskentelen asiantuntijaorganisaatiossa, jossa juuri nuo 55+ kantavat suurimman vastuun. Vetävät hankkeet, huolehtivat asioista lomaltaankin, venyttävät työtunteja. Nuoremmissa sukupolvissa on enemmän "kaikki mulle heti"-henkeä, palkka pitäisi olla iso ja titteli hieno, mutta hiemankin kun laitetaan painetta ja pyydetään venymään seuraa sairausloma.
Olen havainnut saman asian eli nuoret tulevat tekemään hetkeksi kivalla tittelillä urakehityksensä kannalta mukavia hommia, mutta työhön sitoutuminen onkin toinen juttu. Vuosiloma on silloin, kun itse halutaan ja jos ei onnistu, niin masennuksesta saa 2 vko sairauslomaa haluamaansa aikaan. Tänäkin kesänä meillä ne melkein eläkeläiset joustavat ja siirtävät lomiaan, koska nuoremmat ei nyt vaan katso, että heillä olisi muuta kuin oikeuksia. Syksymmällä kyllä ollaan valmiita esittelemään "vanhusten" tekemät työt omina.
Työpaikan vaihtaminen puolen vuoden välein lisää palkkaa nykyään. Ainakin IT-alalla. Hankkii vähän kokemusta jostain firmasta, vaihtaa työpaikkaa, ja saa palkankorotuksen osaamisesta. Eksä teki näin, ja on onnistunut saamaan viidessä vuodessa kolminkertaisen palkan.
Puolen vuoden pätkistä tulee mieleen että henkilö ei osaa olla aloillaan, ei sopeudu työympäristöihin, tai sopimuksia ei jatketa. Eihän tuossa ajassa ehdi edes kunnolla kotoutumaan työpaikalle? Omasta mielestäni 1,5 vuotta on jo hyvä aika yhdessä firmassa, itse pysyn mieluummin tuotakin pidempään. Olisi rasittavaa kolleganakin jo tutustua uusiin kollegoihin joka puolivuosi. Ja hinkata niiden kanssa kaikki systeemit ja miten-tää-tehdään-täällä-mistä-löydän-kaiken jne. Toimistotarvikkeista, intranetistä, työaikaseurannasta lähtien, ei kiitos.
Niin sen luulis olevan, mutta ei ole. Job hopping on se termi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hupaisaa, työpaikallani n. 27 vuotias Stina-Susanna vakavissaan oli vaatimassa itselleen palkallista "äitiyslomaa" hankittuaan koiranpennun :D. Tuskin olisi Pirjo-Irmelille tullut 267 vuotiaana mieleenkään moinen älyttömyys! Pimatsu hakee itselleen työterveydestä saikkuakin hoitaakseen koiraansa.
Nykyään todella monella naisella on koira/koiria korvaamassa oikeaa vauvaa.....:) Hei puhuvat oikeasti äitiyslomista koiraa ottaessaan. Vauvalomalla koiran takia!!
Tosin palkallista vapaata harva työnantaja näissä tapauksissa myöntää, vaan mammat joutuvat ottamaan lomapäiviä näille karvavauvoilleen.
Olen kotiuttanut kaikki kissani ollessani lomalla. Pennuille on hyvä että niitä ei jätä heti yksin kotiin. Ei toki ole mieleenikään tullut erikseen pyytää lomaa tätä varten, vaan olen ajoittanut vuosilomat luovutusaikaan.
Kissat ja koirat ovat myös perheenjäseniä, eivät korvaamassa vauvaa.
summa summarum
Argumentointi on osoittanut, että Pirjo-Irmeli on paikkansa ja palkkansa ansainnut.
SS-neidon (heh) en oleta olevan vieläkään (tod.näk. 38v) henkisesti tasa-painoinen ja vastuuntuntoinen aikuinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pirjo-Irmeli on myös todennäköisesti saanut työpaikkansa vain lähtemällä hakemaan töitä suoraan kansakoulun jälkeen. Stina-Susanna on käynyt yliopiston ja saanut verisesti taistella kymmenien muiden kanssa siitä pätkätyöstä.
Vilkaisu tilastoihin: jos Pirjo-Irmeli ei ole vielä eläkkeellä, on hän syntynyt joskus 1950-luvun loppupuolella. Kansakoulu (tai kansalaiskoulu) päättyi, kun hän oli 14v noin 1971-1974 ja jos yhtään vilkaiset Tilastokeskuksen tilastoja, niin kansakoulu ei enää riittänyt työllistymiseen.
Peruskoulu opettaa paljon, mutta historiaa, äidinkieltä, matematiikkaa tai edes ruotsia se ei opeta. Eikä lukemaan.63-68 -vuotiaista ihan kohtuullinen osa on vielä töissä vetämässä lonkkaa, hyvin vähäisillä tehtävämäärillä ja ehkä 50-75% tuntimäärällä, ja ISOLLA palkalla. Kun tämä "hiljainen tietotaito" poistuu eläkkeelle, jostain syystä ketään ei tarvitse palkata tilalle. Erikoista on myös, että "hiljaisen tietotaidon" siirtämisen sijaan nämä osa-aikaeläkeläiset keskimäärin pyrkivät jarruttamaan organisaation muutoksia sekä olemaan kertomatta mitään oikeasti tärkeää urallaan oppimistaan asioista.
Tilastot ovat kanssasi eri mieltä.
Tosin sinulla on aika vahva usko siihen, että työnantajilla olisi varaa pitää töissä turhaa väkeä ja että melkein-eläkeläiset jotenkin päättävät siitä, mitä organisaatiossa/työpaikalla tehdään. Jos olisit itse työelämässä niin huomaisit, että töitä jaetaan jo siellä työskenteleville ja osa ulkoistetaan. Työntekijän palkkaamista halvempaa on ostaa palvelu toiminimeltä tai toiselta yritykseltä tilanteessa, jossa eläköityvän tilalle ei saada yhtä pätevää.Olen työelämässä, ja olen ollut julkisella sektorilla, jossa piti katsoa niitä omahyväisiä kuusvitosia, jotka veti kaksinkertaista palkkaa minuun verrattuna, tehden lähinnä ei mitään. Sitten vaihdoin startuppiin, jossa suurin osa on oikeastaan minua nuorempia. Startupissa on se hyvä puoli, että kaikki vääntää hommia. Mitään ikälisiä ei tunneta. Lisäksi jokaisen on velvollisuus pitää osaamisestaan huolta, jos ei muuten niin vapaa-ajalla. Homma on niin rankkaa että kuusvitoset vetäisivät itsensä viikossa hir teen. Mutta homma on myös tasapuolista.
Valtiolla ei ole ikälisiä, joten miksi nostit ne esille?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pirkanmaan Ely-keskus on täynnä näitä ker map erse Pirjo-Irmeleitä. Ei työn rasittavuus päätä huimaa, voi ihan työajalla käydä jopa hierojalla,hieroja tulee paikan päälle ettei Pirjo-Irmeli rasitu. Aikuisten päiväkoti sohvanurkkineen, pitkine kahvitaukoineen ja lounastunteineen. Kyllähän nyt Pirjo-Irmelin kelpaa.
Pirkanmaan ELYstä päivää. Hierojalla ei käydä työajalla, pitää leimata itsensä pois töistä ko. ajaksi. Hieroja toki tulee työnantajan tiloihin, joten matka ei ole pitkä ja tämä on katsottu osaksi työhyvinvointia, maksun hoitaa silti jokainen asiakas itse.
Kahvitauko on 2x12 min ja ruokatauko max 1h (palkaton). Kieltämättä Pirjo-Irmelin kelpaa, koska nuo on ihan kaikilla aloilla.
Työajalla roikut Vauvapalstalla, kyllä Pirjo-Irmelin kelpaa. On se kiva kun olet saanut tuollaisen suojatyöpaikan missä voi roikkua työajalla Vauvapalstan keskusteluissa. Eikö hävetä, veronmaksajat maksavat Sinun palkkasi.
Klo 15:35 ei taida enää olla työaikaa etenkin kun ELYissä on käytössä liukumat. Töistä voi lähteä klo 15, mutta senhän toki tiesitkin. Valtiolla ei olla työvelvollisia 24/7, palkkaa maksetaan 7 h 21 minuutin päivittäisestä työajasta, ELYIssä tulee olla töissä viimeistään klo 9:30 ja kotiin voi lähteä klo 15 eli voi päättää, onko aamuvirkku vai iltavuorossa.
Oikeudenmukainen pitää olla. Mutta moni juuri koulusta tullut uskoo osaavansa kaiken hyvin ja ainakin paremmin kuin 30 vuotta työkokemusta hankkinut. Se vaan ei mene niin. Kokemusta ei saa kuin kokemalla, ei työkokemustakaan. Jostain tyhjästä se Pirjo-Irmelikin on aikoinaan aloittanut.
Niin minäkin vasta koulusta valmistuneena kuvittelin, että on osaaminen ja viimeisin tieto. Onneksi oli hyvät työkaverit, ja ymmärsin että koulutus yksin ei mihinkään riitä, kokemus vaaditaan.
Pitäisi olla nuorilla mahdollisuus hankkia sitä kokemusta, ja pitäisi ymmärtää olla vaatimatta pääjohtajan palkkaa heti ensimmäisen viikon jälkeen...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pirkanmaan Ely-keskus on täynnä näitä ker map erse Pirjo-Irmeleitä. Ei työn rasittavuus päätä huimaa, voi ihan työajalla käydä jopa hierojalla,hieroja tulee paikan päälle ettei Pirjo-Irmeli rasitu. Aikuisten päiväkoti sohvanurkkineen, pitkine kahvitaukoineen ja lounastunteineen. Kyllähän nyt Pirjo-Irmelin kelpaa.
Pirkanmaan ELYstä päivää. Hierojalla ei käydä työajalla, pitää leimata itsensä pois töistä ko. ajaksi. Hieroja toki tulee työnantajan tiloihin, joten matka ei ole pitkä ja tämä on katsottu osaksi työhyvinvointia, maksun hoitaa silti jokainen asiakas itse.
Kahvitauko on 2x12 min ja ruokatauko max 1h (palkaton). Kieltämättä Pirjo-Irmelin kelpaa, koska nuo on ihan kaikilla aloilla.
Työajalla roikut Vauvapalstalla, kyllä Pirjo-Irmelin kelpaa. On se kiva kun olet saanut tuollaisen suojatyöpaikan missä voi roikkua työajalla Vauvapalstan keskusteluissa. Eikö hävetä, veronmaksajat maksavat Sinun palkkasi.
Klo 15:35 ei taida enää olla työaikaa etenkin kun ELYissä on käytössä liukumat. Töistä voi lähteä klo 15, mutta senhän toki tiesitkin. Valtiolla ei olla työvelvollisia 24/7, palkkaa maksetaan 7 h 21 minuutin päivittäisestä työajasta, ELYIssä tulee olla töissä viimeistään klo 9:30 ja kotiin voi lähteä klo 15 eli voi päättää, onko aamuvirkku vai iltavuorossa.
Taisin osua arkaan paikkaan, kun noin kovasti pitää puolustella. Kaikkihan kyllä tietävät millaisia nämä valtion suojatyöpaikat ovat, olen tarpeeksi kuullut niistä puhuttavan enkä kovin positiiviseen sävyyn. Kyllä siellä vedetään lonkkaa ja urakalla, ei kaikille töitä riitä, mutta kuitenkin on positio missä lorvia päivät ja palkka juoksee. Yksityisellä puolella tällaista ei ole.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pirkanmaan Ely-keskus on täynnä näitä ker map erse Pirjo-Irmeleitä. Ei työn rasittavuus päätä huimaa, voi ihan työajalla käydä jopa hierojalla,hieroja tulee paikan päälle ettei Pirjo-Irmeli rasitu. Aikuisten päiväkoti sohvanurkkineen, pitkine kahvitaukoineen ja lounastunteineen. Kyllähän nyt Pirjo-Irmelin kelpaa.
Pirkanmaan ELYstä päivää. Hierojalla ei käydä työajalla, pitää leimata itsensä pois töistä ko. ajaksi. Hieroja toki tulee työnantajan tiloihin, joten matka ei ole pitkä ja tämä on katsottu osaksi työhyvinvointia, maksun hoitaa silti jokainen asiakas itse.
Kahvitauko on 2x12 min ja ruokatauko max 1h (palkaton). Kieltämättä Pirjo-Irmelin kelpaa, koska nuo on ihan kaikilla aloilla.
Työajalla roikut Vauvapalstalla, kyllä Pirjo-Irmelin kelpaa. On se kiva kun olet saanut tuollaisen suojatyöpaikan missä voi roikkua työajalla Vauvapalstan keskusteluissa. Eikö hävetä, veronmaksajat maksavat Sinun palkkasi.
Pirkanmaan ELYkö se ei sinua halunnut vakitöihin :DDDDDDDDDD
Miksiköhän?
eiköhän se tästä ketjusta käy hyvin selville ;)
Sinun kommentista käy selville, että olet ilmeisesti saanut vakituisen suojatyöpaikan missä kuluttaa aikaa maanantaista perjantaihin, ihan sama mitä tuotat tai olet tuottamatta. Sinunlaisia tossunkuluttajia on valtion laitokset pullollaan, ylimielisiä kermaperseitä joiden palkan maksaa veronmaksajat. Kyllä veronmaksaja maksaa Sinun palkkasi, oikeudestasi olla aikuisten päiväkodissa viikot.
Vierailija kirjoitti:
Nää alapeukuttajat on varmaan näitä +50 mammoja työelämässä "kyllä minä olen vakipaikkani ja kaikki edut ansainnut! mene sinä tytönheitukka muualle valittamaan!" :D
Totta. Meillä elämä on ollut herkkua ja päivänpaistetta.
Vaihdoin työpaikkaa usein, koska halusin oppia uutta. Aloitin uudessa paikassa ja minut syrjäytettiin tehtävästäni, koska sairastuin. Lopulta selvisi, että minulla oli aivoaneurysma ja parantumaton syöpä. Yhtä juhlaa - ja sain yt-neuvottelussa potkut. Viisi vuotta sairauslomalla, koska paranin saatuani kantasolusiirron. Uuden työn etsiminen oli vaikeaa yli 50 vuotiaana ja palkkani romahti. Nyt teen työtä, joka on kammottavaa ja henkilökunnasta on lähtenyt yli puolet vuoden aikana.
Tervetuloa meille töihin! Paikkoja on koko ajan auki, koska harva suostuu työskentelemään minimipalkalla. Minulla ei ole raatona vaihtoehtoa, koska pääni on pysynyt kunnossa kaiken myllerryksen keskellä.

Mä voin tulla!