Mitä on oikein tapahtunut? Tuntuu että ihmiset ovat äärimmäisen pahoinvoivia nykyään.

Yhteisöllisyys - mitä se on? Juoruilua ja toisten asioihin sekaantumista helposti tosielämässä. Aina jotkut pitää itseään muita parempana.

Vierailija kirjoitti:

Töiden pirstaleisuus ja monimutkaisuus. Ei ole enää yksinkertaista, suorittavaa työtä, jolla hankkia toimeentulonsa. Ei kaikilla ole riittävästi älyä selviytyäkseen tietoyhteiskunnan vaativista työnkuvista. 

Lisäksi mahdollisuus vertailla itseä ja omaa elämää muihin, on lisääntynyt ja helpottunut. Toki voi kysyä, pakkoko sitä on vertailla, mutta aika epäinhimillinen saa olla, jos ei anna näiden vaikuttaa lainkaan itseensä. 

Käpertyminen omaan hyvinvointiin. Se on tuhoisaa. Usein tulee tunne, että olen hyvin paljon vaivaksi muille. Jatkuvasti pitää miettiä, mitä tuo toinen haluaa minun mennä. Juuri luin täällä ketjusta, jossa toivottiin kavereiden lähtevän mahdollisimman nopeasti pois. Sinänsä ihan sallittu ajatus, mutta luuletteko, ettei se paista läpi. Siinä sitä istut kaverin keittiössä, ja toteat, ettei tuo sittenkään halunnut minua tänne. Toisin sanoen jatkuvasti pitää lukea muiden ihmisten ajatuksia, välttääkseen olemasta kenellekään vaivaksi.  

Mikä niissä kavereissa on niin tärkeää, että pitää jatkuvasti olla kahvittelemassa ja pyörimässä nurkissa? Sillä kaverilla voi olla useita kavereita jotka haluaa kahvitella ja viettää aikaa. Vähemmästäkin voi tulla fiilis, että haluaa omaa aikaa. Kaverit ei oikein ole enää tätä päivää, enempi boomereiden juttu jolloin elämässä ei ollut mitään.

Vierailija kirjoitti:

Yhteisöllisyys - mitä se on? Juoruilua ja toisten asioihin sekaantumista helposti tosielämässä. Aina jotkut pitää itseään muita parempana.

No sitäpä juurikin. Tiedetään toisten asiat ja sitten niitä puhutaan uusille ihmisille että se on sellanen ja sitten "elämässään on tapahtunut sitä ja tätä sekä tuoa jne" ihan syvältä koko yhteisöllisyys.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Töiden pirstaleisuus ja monimutkaisuus. Ei ole enää yksinkertaista, suorittavaa työtä, jolla hankkia toimeentulonsa. Ei kaikilla ole riittävästi älyä selviytyäkseen tietoyhteiskunnan vaativista työnkuvista. 

Lisäksi mahdollisuus vertailla itseä ja omaa elämää muihin, on lisääntynyt ja helpottunut. Toki voi kysyä, pakkoko sitä on vertailla, mutta aika epäinhimillinen saa olla, jos ei anna näiden vaikuttaa lainkaan itseensä. 

Käpertyminen omaan hyvinvointiin. Se on tuhoisaa. Usein tulee tunne, että olen hyvin paljon vaivaksi muille. Jatkuvasti pitää miettiä, mitä tuo toinen haluaa minun mennä. Juuri luin täällä ketjusta, jossa toivottiin kavereiden lähtevän mahdollisimman nopeasti pois. Sinänsä ihan sallittu ajatus, mutta luuletteko, ettei se paista läpi. Siinä sitä istut kaverin keittiössä, ja toteat, ettei tuo sittenkään halunnut minua tänne. Toisin sanoen jatkuvasti pitää lukea muiden ihmisten ajatuksia, välttääkseen olemasta kenellekään vaivaksi.  

Mikä niissä kavereissa on niin tärkeää, että pitää jatkuvasti olla kahvittelemassa ja pyörimässä nurkissa? Sillä kaverilla voi olla useita kavereita jotka haluaa kahvitella ja viettää aikaa. Vähemmästäkin voi tulla fiilis, että haluaa omaa aikaa. Kaverit ei oikein ole enää tätä päivää, enempi boomereiden juttu jolloin elämässä ei ollut mitään.

Tämä pitää varmasti paikkansa.  Elämässä on niin paljon muuta mielenkiintoista, ettei ihmissuhteille ole enää tarvetta. Ihmissuhteet koetaan rasitteeksi, jos ne vievät aikaa mukavammilta asioilta. 

- eri - 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nettimaailman tuomaan ällötyksen ähkyyn, (mm. liika perspyllykuvien katselu), on vastalääke:

Älylaitteet veks ja metsään. Ämpäri mukaan ja mustikoita keräämään. Marjaa on nyt joka paikka notkollaan. Kantarelleja varten myös astia tai pussi.

Takuuvarmaa on että ei ahdista!

Inhosin lapsena noita pakollisia marjankeruuretkiä niin, että näin niistä melkein painajaisia Ikinä en aikuisena enää ole suostunut moiseen hommaan!

Jos edes koettaisitte joskus ymmärtää, että se mikä on sulle hyvä, ei välttämättä ole toiselle. Mutta kun kaikella tavalla minä, minä ja mun erinomaiset jutut on vain ja ainostaan oikein.

Älä hyvä ihminen mene metsään. Ole yötäpäivää kännykkä kätösessä. Siitä se olo kohenee.

T. Erämies 34v ja koira 5v.

Tää sama aloittaja tekee näitä samoja aloituksia, mikset jatka entisiin aloituksiisi? Aina sama hoono soomi jne.

Kevytyrittäjyyden yleistyminen on mahdollistanut työnantajille mahdollisuuden kiertää velvollisuuksia. Ei ole liittoja painostamassa, ei tarvi maksaa kunnollista palkkaa, lomarahoja, vanhempainvapaita... Näitä on jo hoitoalalla.

Kevytyrittäjyys pitäisi kieltää lailla. Ja itse 4 vuotta sellaisena olleena sanon. Tein koko tuon ajan töitä ilman lomia samalle ”työnantajalle”.

Vierailija kirjoitti:

Ei kannata kyllästää itseään somen sensaatiojaskalla ja pahalla ololla.

Itse olen näin korona-aikaankin törmännyt vain ystävällisyyteen sekä lähipiirissä että vaikka työelämässä. Jotenkin sellaista, että kaikki on tsemppaavia toisiaan kohtaan. Rauhallisempia, tasapainoisempia ja ymmärtäväisempiä. 

Mutta somessa tosiaan kaikki on toisin ja heijastaakin lähinnä mielenterveysongelmaisten sielunmaisemaa.

Sinulle juuri on tapahtunutkin niin ettet itsekään enää hahmota omaa empatiakyvyttömyyttäsi ja omahyväisyyttäsi. Olet oikein esimerkki mitä on tapahtunut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nettimaailman tuomaan ällötyksen ähkyyn, (mm. liika perspyllykuvien katselu), on vastalääke:

Älylaitteet veks ja metsään. Ämpäri mukaan ja mustikoita keräämään. Marjaa on nyt joka paikka notkollaan. Kantarelleja varten myös astia tai pussi.

Takuuvarmaa on että ei ahdista!

Inhosin lapsena noita pakollisia marjankeruuretkiä niin, että näin niistä melkein painajaisia Ikinä en aikuisena enää ole suostunut moiseen hommaan!

Jos edes koettaisitte joskus ymmärtää, että se mikä on sulle hyvä, ei välttämättä ole toiselle. Mutta kun kaikella tavalla minä, minä ja mun erinomaiset jutut on vain ja ainostaan oikein.

Ei kannata hermostua. Voi ihan hyvin mennä metsään kävelylenkille luontoa ihailemaan. Pakko ei ole kerätä mitään. Luonto hoitaa mieltä, älyvempaimet tuhoaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nettimaailman tuomaan ällötyksen ähkyyn, (mm. liika perspyllykuvien katselu), on vastalääke:

Älylaitteet veks ja metsään. Ämpäri mukaan ja mustikoita keräämään. Marjaa on nyt joka paikka notkollaan. Kantarelleja varten myös astia tai pussi.

Takuuvarmaa on että ei ahdista!

Inhosin lapsena noita pakollisia marjankeruuretkiä niin, että näin niistä melkein painajaisia Ikinä en aikuisena enää ole suostunut moiseen hommaan!

Jos edes koettaisitte joskus ymmärtää, että se mikä on sulle hyvä, ei välttämättä ole toiselle. Mutta kun kaikella tavalla minä, minä ja mun erinomaiset jutut on vain ja ainostaan oikein.

Älä hyvä ihminen mene metsään. Ole yötäpäivää kännykkä kätösessä. Siitä se olo kohenee.

T. Erämies 34v ja koira 5v.

Metsäänhän tässä onkin kaikki menossakin .)

Jos se on vaan muotia? Että sais vouhkata (mikä on myös vissiin muotia) niinkuin nämä sateenkaari ,#metoo sms hömpötykset

Monikin asia on varmaan tapahtunut. Yksi on kuitenkin se, että nykyisin työelämä vaatii paljon enemmän sosiaalisuutta kuin vielä muutama vuosikymmen sitten. Ennen sai puurtaa itsekseen omassa työhuoneessaan ja työkavereita tapasi lähinnä kahvi- ja lounastauoilla. Nyt ollaan avokonttoreissa ja työt tehdään tiimeissä. Vähänkin introvertimpi väsyy jo työpäivän aikana eikä kaipaa vapaa-ajallaan muuta kuin omaa rauhaa. Moni on muuten nyt sanonut, että etätyöhön siirtyminen paransi merkittävästi elämänlaatua. 

Omassa elinympäristössäni olen törmännyt vain hyvinvoiviin ihmisiin. On se sitten perheessä, vapaa-ajalla tai töissä. Itsekin levitän hyvinvointia ja hyvää henkeä ympäristööni.

Joskus on niinkin, että ne, jotka tästä aiheesta suurimpaan ääneen valittavat, ovat itse niitä pahimpia pahan olon levittäjiä ja tartuttajia.

Muutos kannattaa aloittaa itsestä ja läheltä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Feminismi on syöpä. Siitä tulee paha olo.

Ai tulee paha olo siitä että ihmiset olis mahdollisimman tasa-arvoisia keskenään? Huh huh taas.

Tämä uusi intersektionaalinen feminismi ei ole tasa-arvoa nähnytkään, päinvastoin.

Vierailija kirjoitti:

some, se ettei ihminen ole turvassa enää missään. Ei kiinnosta liikkua missään, kun kuka vaan tollero saa ottaa sinusta kuvan ja laittaa nettiin. 

Joo. Itse kävin uimarannalla lukemassa kirjaa ja sinne tuli bussilastillinen teinejä. KAIKKI heti otti kuvia, lähinnä itsestään mutta näkyyhän siellä muutkin taustalla. Yksikin tyttö alkoi ottaa panoramakuvaa, siinä kohtaa sain paniikin ja häivyin. Ei näköjään ole enää rannoillekaan menemistä.

Haluaisin käydä jossain ulkona enkä istua aina sisällä yksin. Ulkona voisi tavata vaikka jonkun mukavan miehen.

Mutta nää nuoret nykyään ahdistaa mua kun koko ajan pitää kuvata. He eivät ymmärrä että me keski ikäiset ei olla totuttu sellaiseen.

Huomasin että siinä oli lisäkseni muitakin iäkkäämpiä ihmisiä, joille tuli kiusaantunut ilme, laittoivat arskat päähän, kääntyivät katsomaan muualle jne.

Tän takia en viitsi käydä nykyään missään missä on muitakin ihmisiä.

En minä voi huonosti, vaikka en halua vastata puheluihin ja tykkään olla itsekseni. Viikonloppuisin näen kavereita ja vietetään aikaa yhdessä, mutta viikolla on niin väsynyt töiden jälkeen, että haluaa olla vain yksin. En oikein ymmärrä miksi se on välinpitämättömyyttä, jos ei väkisin lähde kaiken maailman sosiaalisiin tilanteisiin aina ja jatkuvasti? Just puhuttiin kavereiden kanssa, et voidaan olla vaikka pari kuukauttakin olla pitämättä yhteyttä ja sit kun nähdään, niin ihan kun oltaisiin vasta nähty ja ollaan kuin ennenkin. Se sopii meille kaikille oikein hyvin, kun ei olla mitään turhaan puhelimessa puhuja- tai viesti-tyyppiä.

Vierailija kirjoitti:

Suomihan on aina kaikissa kyselyissä maailman onnellisin kansa.

Niin, mutta toisaalta Suomi on myös itsemurhien ja masentuneiden kärkimaita. Onnellisuus voidaan käsittää niin monella tavalla. Suomihan on kuitenkin todella turvallinen maa ja meillä on verrattain toimiva yhteiskunta. Se ei silti tarkoita että kaikki olisivat elämäänsä tyytyväisiä. Esimerkiksi yksinäisyyttä on todella paljon ja yhteisöllisyys puuttuu.

Oli perushyvä lapsuus ja nuoruus. Odotukset elämältä koulutus, työ ja perhe. Tuota mallia näin kaikkialla ympärilläni, enkä oikeastaan muuhun osannut varautua.

Pääsin opiskelemaan. Sairastuin. En saa töitä tutkinnollani. Näyttää pahalta papereissa, että opiskeluaika venyi ja olen ollut työttömänä.

On ollut sulattelemista, että elämä menikin näin. Myönnän, etten osannut ollenkaan varautua. Suku hyljeksii ja kavereiden elämä menee eri rataa. Koko itsekunnioitukseni on lapsesta saakka rakennettu suoritusten ja menestyksen varaan. Kun niitä ei nyt olekaan, rakennan terapian avustuksella itseäni uudestaan. En todellakaan voi hyvin. Somen käyttöä on ollut pakko vähentää, koska se tekee oloni entistä epäonnistuneemmaksi.

En varmasti ole sillä, joka ei osaa käsitellä pettymyksiä ja vertaa koko ajan itseään muihin. Siinä menee mielenterveys.

Mä olen aina joko töissä tai perheen kanssa, mutta tarvitsen omaakin aikaa, vaikka sitten siellä metsässä. Olen läheisissä väleissä siskooni ja vanhempiini vaikka nähdään harvemmin niin pidetään yhteyttä lähes päivittäin ja autetaan ja uskalletaan pyytää tarvittaessa apua puolin ja toisin. Mulla on pari hyvää ystävää joiden kanssa nähdään muutama kerta vuodessa ja jatketaan aina juttua siitä mihin ollaan viimeksi jääty. En jaksaisi enempää ihmiskontakteja, mutta koen olevani silti ihan hyvinvoiva, vaikka kuormitunkin siitä että jatkuvasti on ihmisiä ympärillä.

Kaikki miettii vain itseään ja omaa etua ja omaa asemaansa oravanpyörässä mikä on sattumalta täysin yhdentekevää isossa mittakaavassa. Ei sitä ainakaan tarvitsisi nettiin kuvata.