Mitä on oikein tapahtunut? Tuntuu että ihmiset ovat äärimmäisen pahoinvoivia nykyään.
Monet eivät enää osaa ylläpitää sosiaaliset ihmisuhteet, ei osata vastata, kokoajan ollaan sairaina, käpertyneitä omaan oloon. Voisimmeko tästä aiheesta jutella kunnolla?
Mihin yhteisöllisyys ja toisensa arvostaminen on kadonnut? Onko täällä muita jotka ovat huomanneet kuinka välinpitämättömyys on räjähtänyt käsin?
Kommentit (98)
Veikkaan kahta asiaa. Ensinäkin ihmiset eivät koe nykyään kuuluvansa oikein yhtään mihinkään. Työpaikkaan voi olla löyhä nollatunti sopimus tai muu vastaava, joka kertoo että ei oikeastaan kuulu todella kyseiseen työyheisöön. Ihminen on ikään kuin milloin tahansa korvattavissa ja ulos heitettävissä. Myös suhteet omaan perheeseen ja ystäviin ovat useilla löyhiä. Silti, ihminen on edelleen laumaeläin jolle on tarkeää kokea kuuluvansa edes johonkin, mutta mitä se kenellekin tänä päivänä oikein on, on hyvä kysymys.
Toinen seikka on se, että some pikemminkin erottaa kuin yhdistää ihmisiä. Mielipiteet kärjistyvät ja kaikenlaiset ääriliikkeet saavat suhteettoman suuren huomion somessa todelliseen kokoonsa nähden. Some myös muuttaa ihmissuhteiden luonnetta. Ei enää nähdä ihmisiä, vaan heidän kanssaan vain sometetaan. Tämä osaltaan johtaa yhä enemmän yksinäisyyden tunteeseen, kun todellista kontaktia läheisiin ei enää ole.
Olen onnettomassa liitossa, työstä ei saa palkkaa jolla elää, tai elää mutta sitten vaan on ja elää. Ihmiskunta tuhoaa maapalloa minkä kerkiää ja aina vaan jatkuu sodat ja usko loputtomaan kasvuun. Äärioikeisto valtaa valtion ja ihmiset ovat epätoivoisia ja avaruuteen vaan kurotellaan vaikka luonto kärsii. Lopun ajat ehkä todella aluillaan.
Introvertit ovat tulleet kaapista ulos. Parin vuosikymmenen ajan he olivat ekstroverttien leikkikaluja ja viihdyttäjiä. Nykyisin introvertit osaavat sanoa ei eivätkä enää suostu ekstroverttien hovinarreiksi. Ekstroverteille voi olla vaikea paikka, kun introvertit eivät olekaan enää heidän käytettävissään. Me introvertit viihdymme varsin hyvin yksin tai vain oman perheemme kanssa. Emme haali itsellemme enempää ihmissuhteita kuin mitä jaksamme ja haluamme. Olemme lopettaneet sosiaalisen pelin, jonka säännöt ovat olleet ekstroverttien keksimät.
Ai mitäkö on tapahtunut? Ja että ihmiset käpertyneinä, ei-sosiaalisina, ei vastata...
Jos huomasit, niin tässä on ollut jo muutaman kuukauden sellainen kuin koronavirus liikkeellä.
Sitähän täälläkin moni on hehkuttanut, että turha kissanristiäisissä juoksu jäänyt pois ja kuinka ihanaa kun saa olla rauhassa omissa oloissaan.
Hei! Hyviä perspektiivejä, mainioita näkökulmia. Itse biokemistinä ja ravitsemusterapeuttina nostan ruokavalion merkityksen nykyisen dysforian yhtenä primääritekijänä. Ihmisten on niin kauhean vaikea ymmärtää, että sinä et ole vallitseva entiteetti ruumissasi; alias suoliston mikrobiomi määrää ja hallitsee sinun holistista terveyttäsi. Ihmisen genotyypin ja siihen epigenetiikan muokkaama geeniekspressio kehon puskurien suhteen määrää kuinka paljon ns. roskaa voit syödä ennen kuin keho alkaa kärsimään ja energia vähenemään. Eli toiset pystyvät pysymään hoikkina ja energisinä ja sairaudettomina pidempään, vaikka söisivät vain berliininmunkkeja. Metabolia hidastuu vääjäämättä sekä ihmisen luontaiset puskurit ja antioksidanttisuoja degeneroituu samaten.
Vielä lyhyesti muutama ratkaisu, jotka ovat tulevaisuuden funktionaalisen lääketieteen ratkaisuja. Energiaton olotila ja sen kroonistuminen on monella noradrenaliinin puute, johon auttaa välittömästi c-vitamiinikompleksi tyhjään mahaan nautittuna. Hedelmien glukoosi-fruktoosi ei tuo samaa vaikutusta, koska glukoosi ja luonnon C kilpailevat samasta glu1-reseptorista; askorbiinihappo ei ole turha, mutta se ei noradrenaliinitasojasi palauta.
Vinkki numero 2: Eläinlesitiini (välttäkäähän sitä soijaa, jos hormonitoiminnan balanssi kiinnostaa yhtään) eli sian aivoista tehdyt neurolipidit mahdollisimman monipuolisena fosfolipidikompleksina parantaa ja auttaa suurimpaan osaan psyykkisistä ja neurologisista ongelmista, koska moni meistä ei saa tarpeeksi eläinrasvaa ja siten rakennuspalikoita aivoilleen. Vielä kolmas vinkki: Syö harvoin ja paastoa muuten. Napostelu ja välipalat ovat varmin tie insuliiniresistenssiin, jolloin keho ei pysty kunnolla hyödyntämään syötyä ruokaa energiaksi. Kylläisenä pysyt, kun syödyt annokset ovat mahdollisimman suuria ja energiatiheitä, rasvaa, protskua sekä runsaasti kasviksia ja marjoja. En ala luettelemaan, mitä kaikkea ruojavaliosta täytyisi karsia, jotta matala-asteinen inflammaatio (kannattaa tutustua Markus J. Rantalan teeseihin mm. eri masennuksista) vähenisi, mutta gluteeni on yksi varmin, todistetuin ja myös tuhoisin keholle sekä erityisesti sille terveyden kulmakivelle -- suolistolle.
https://vastavalkea.fi/2019/02/15/laakitaanko-meidat-jo-lapsesta-sairaa…
voipi olla noinkin:-(
edelliselle: askorbiinihappo on tehty maissista ja närästää... Ei yhtään sitä, kokeileppa;-)
Globalistimedia on myrkyttänyt ihmisten mielet. Media lietsoo vain vihaa ja eripuraa.
Osa ihmisistä voi erittäin hyvin ja osa erittäin huonosti. Suurin osa jotain siltä väliltä. En osaa sanoa, miksi ap kohtaa elämässään vain huonosti voivia ihmisiä. Vai voisiko olla niin, että ap ei vain ymmärrä, että osa ihmisistä viihtyy parhaiten itsekseen tai vain omien läheistensa kanssa? Eivät he silti voi huonosti, vaikka eivät viitsikään vastailla viesteihin tai ylläpitää yhtään enempää sosiaalisia suhteita kuin itse haluavat.
Omassa tuttavapiirissäni paria poikkeusta lukuunottamatta ihmisillä menee ihan hyvin. Ovat tyytyväisiä elämäänsä ja ihmissuhteisiinsa. Näillä parilla poikkeuksella kyse on rahasta eli toinen on pienellä työkyvyttömyyseläkkeellä ja toinen on yh, joka tekee osa-aikatyötä. Hekin noin muuten ovat tyytyväisiä elämäänsä, jos ei tarvitsisi olla huolissaan toimeentulosta eikä säätää joka kuukausi Kelan kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Introvertit ovat tulleet kaapista ulos. Parin vuosikymmenen ajan he olivat ekstroverttien leikkikaluja ja viihdyttäjiä. Nykyisin introvertit osaavat sanoa ei eivätkä enää suostu ekstroverttien hovinarreiksi. Ekstroverteille voi olla vaikea paikka, kun introvertit eivät olekaan enää heidän käytettävissään. Me introvertit viihdymme varsin hyvin yksin tai vain oman perheemme kanssa. Emme haali itsellemme enempää ihmissuhteita kuin mitä jaksamme ja haluamme. Olemme lopettaneet sosiaalisen pelin, jonka säännöt ovat olleet ekstroverttien keksimät.
Tämä! Pakkososiaalisuuden aika on ohi. Enää ei tarvitse olla kaikkien kaveri ja kuulua kaikkiin porukoihin.
Vierailija kirjoitti:
Jumalasta luopuminen.
Kommenttisi jäi kesken, jatkan sitä ".....tekisi ihmisestä empaattisemman kaikkia kohtaan kun ei olisi niin yhden kirjan värittämä asenneympäristö."
Mitä luulet että tapahtuu jos lapsista ei välitetä? Kannattaako lapsia tehdä ollenkaan jos niistä ei meinaa välittää ja niitä vain kaltoinkohtelee? Mitä luulet minkälaisia aikuisia niistä kasvaa?
Ylellä oli vähän aikaa sitten jokin mikälie juttu missä sattumalta mainittiin joitain ihmisen kehittymisen ilmiselvyyksiä:
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2020/07/14/ihmislajin-selviytymiselle-on-…
"Yhteisölliseksi kasvamisessa tarvitaan sosiaalisia aivoja (otsa- ja päälaenlohkossa ja limbisessä järjestelmässä), jotka kehittyvät jo varhaisessa vuorovaikutuksessa. Sosiaaliset aivot muokkautuvat lasta kosketettaessa ja hoivattaessa kun lapsi matkii ja peilaa hoitajansa käyttäytymistä. Tällöin erittyy oksitosiinihormonia, joka on niin sanottu sosiaalisen luottamuksen hormoni."
Mitä luulet mitä käy jos lapsi ei saa varhaistuo vuorovaikutusta? Ja mitä jos lasta ei kosketeta eikä hoivata? Ja mitähän hormoneja lapsen elimistössä sitten erittyy?
"Jos lapsi tulee kosketetuksi ja nähdyksi, hän kasvaa yhteisölliseksi. Tärkeää olisi se, että lapsen ei tarvitsisi suorittaa niin kuin nykyään Suomessa vaaditaan, vaan että hänet hyväksyttäisiin juuri sellaisena kuin hän on, että häntä hellittäisiin, pussaittaisiin, siirrettäisiin sylistä toiseen ja kannettaisiin mahdollisimman paljon mukana"
Ja jos lapsi ei tule kosketetuksi ja nähdyksi, niin minkälaiseksi hän kasvaa? Ja jos lasta ei pidetä mukana, vaan jätetään (hylätään) aina yksin huoneeseensa kun ajatellaan että "lapsellahan on siellä kaikki mitä hän tarvitsee, hyvinhän hänellä on asiat", niin voikohan hänellä aikuisena olla mikään enää hyvin? Onkohan hänen sisällään silloin jäljellä enää mitään mitä hän hyvinvointiin tarvitsee?
Aivan turhaan pohdit tuolla lailla "kasvatettujen" aikuisten sosiaalista elämää, sosiaalisia ongelmia, epäsosiaalisuutta. Sosiaalisuus on tuolloin yhdentekevää. Heidän pahoinvointinsa on paljon suurempaa, ihan pysyvästi jumissa heidän sisällään, mikään ihmiskontakti ei sitä pahoinvointia voi heidän sisältään poistaa.
Jos sinulla on sosiaalisia ongelmia niin sinulla ei ole todellisia suuria ongelmia. Suuret ongelmat ovat ne jotka tuottavat sinulle sietämätöntä kipua sisälläsi aivan riippumatta sosiaalisesta ympäristöstä.
Sosiaalisuus, sosiaalisuus, sosiaalisuus,... TURHAA, kun ihmisen sisällä on silkkaa kipua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nettimaailman tuomaan ällötyksen ähkyyn, (mm. liika perspyllykuvien katselu), on vastalääke:
Älylaitteet veks ja metsään. Ämpäri mukaan ja mustikoita keräämään. Marjaa on nyt joka paikka notkollaan. Kantarelleja varten myös astia tai pussi.
Takuuvarmaa on että ei ahdista!Inhosin lapsena noita pakollisia marjankeruuretkiä niin, että näin niistä melkein painajaisia Ikinä en aikuisena enää ole suostunut moiseen hommaan!
Jos edes koettaisitte joskus ymmärtää, että se mikä on sulle hyvä, ei välttämättä ole toiselle. Mutta kun kaikella tavalla minä, minä ja mun erinomaiset jutut on vain ja ainostaan oikein.
Älä hyvä ihminen mene metsään. Ole yötäpäivää kännykkä kätösessä. Siitä se olo kohenee.
T. Erämies 34v ja koira 5v.
Metsäänhän tässä onkin kaikki menossakin .)
Onnekkaita ne, joilla on metsälenkkipolkuja kodin vieressä. Monella on pk seudullakin. Uskon myös luonnossa liikkumiseen. Se onnihan itsestä kiinni sulkea se some-pommitus ja jos nyt ei hiljaisuutta kestä, niin sitten musaa korville. You tubesta löytyy myös paaljon asiallista keskustelua ymv maailman menosta. Kaikkialla olla huolissaan samoista epäterveistä ihmiöistä. Jokainen voi myös omilla valinnoillaan tervehdyttää elämäänsä. Se yksiolo voi olla viisas valinta jos ympärillä pyörii vain verenhimoisten ja kylmien ihmisten lauma. Moni on yksin ihan järkensä säilyttääkseen nykyään.
Mutta kannattaa muistaa sekin, että vaikkapa 70-luvulla kun Suomi oli vielä yhtenäiskulttuuri, oli valtavasti myös piiloalkoholismia syrjintää leimaamista jne. Kyllä silloinkin oli kärsimystä. En oikein ihan tarkalleen tiedä, minne vuosikymmenelle voisin haluta.
Nykyajassa on paljon sellaista vapautta, mikä vaatii lujaa itsearvostusta. Toiset voivat hyvin juuri nyt. On nähtävä se hyväkin, oltava itse aktiivinen. Valitusmoodiin on hirveän helppo mennä sekaan.
Vierailija kirjoitti:
Globalistimedia on myrkyttänyt ihmisten mielet. Media lietsoo vain vihaa ja eripuraa.
Kulttuurimarxilaisuus lokeroi ja uhriuttaa ihmisia. Kapitalismi kilpailuttaa ja syrjäyttää. Pieni ihminen unohtuu. Somessa juhlivat kauniit ja rohkeat simuloidussa koukuttavassa valemaailmassaan.
Ihmisten houkutus paeta harhaisuuteen on räjähtänyt käsiin. Tavallisuus tarkoittaa epäonnistumista. Narsistinen minä minä minä-kulttuuri välineellistää ihmissuhteet.
Onhan tää touhu oikeasti aika hulluksi mennyt. Seksuaalisuus väännetään joksikin irvokkaaksi sätkimiseksi roinan seassa. Inho ihmisyyttä kohtaan kaikilla areenoilla on narsistisen kulttuurin pimeää ydintä.
Suomalaisten yleinen pahoinvointi lisääntyy samaa tahtia tänne tuotavien vieraslajien kanssa. Ei suomalainen enemmistä HALUA OIKEASTI ketään ulkomaalaisia loisimaan tänne. En ymmärrä, mikä vimma niiden tänne rahtaamisessa on. Tuhansien kilometrien päästä tulevia sopeutuattomia kansoja Afrikkaa myöden. Kun tuota oikeatsi ajattelee, niin ymmärtää ajatuksen järjettömyyden.
Olisko yksi osa tekijä se että viime vuodet on syötetty runsaasti eri tiedotuskanavista näitä Minä henkisiä ohjeita ja tavotteita ja sitä Oma Valinta ajatusta . Vouhotusta esim miten oma seuransa pitäisi valita hyvin hiotusti ettei se joku vaan vahingossa tuo mitään negatiivista omaan elämään tai jos epäilee että jostain tulee tunne että siitä lähtee negatiivista energiaa ja kaiken pitäisi jotenkin toimia täydellisesti yhteen toisen kanssa ja näin on karsittu rohkeasti kavereita elämästä jne. ja sitten joku päivä ne jokainen huomaa olevansa melko yksin....
Tämä on kyllä työelämän syöpä, vuokratyön ohella. Esim. Omapaja mainostaa yrityksille että
"Työelämä on vahvassa murroksessa. Työntekijöitä ei välttämättä enää voida palkata, vaikka osaavaa ja motivoitunutta työvoimaa olisi tarjolla. Tarvitaan uudenlaisia työllistämisen tapoja, jotta tekemättömät työt ja osaajat kohtaisivat paremmin. Omapaja haluaa madaltaa työllistämisen kynnystä tarjoamalla toimeksiantajille mahdollisuuden ostaa työtä laskulla ilman työnantajamaksuja."
Hallitus herätys!!!!