Lue keskustelun säännöt.
Mitä teet, jos äitisi ei oikeasti jaksa olla mummo?
21.05.2013 |
Tuossa vieressä on ylikuumentunut kymmensivuinen mummokeskustelu, jossa kaikki haukkuvat toisiaan. Mutta nostetaanpa kissa pöydälle: Riittääkö AV-palstalla ymmärtämystä, jos oma iäkäs äiti tai mummo ei jaksakaan olla avuksi?
Minulla on tästä kokemusta sekä lapsenlapsena, lapsena että siskontyttönä.
Ensin oli mummoni, joka oli voimakkaasti masentunut. Ei hän todellakaan jaksanut hoitaa lapsenlapsia, näimmekin häntä hyvin harvoin. Oli luonteeltaan hankala ja pakeni uskonnollisuuteen, mutta ei ole ikinä tullut mieleenikään syyttää häntä tästä katkerana. Mitä se auttaisi? Kyseessä oli sairas ihminen, jota lääketiede ei kyennyt riittävästi auttamaan. Hänellä oli kyllä naimaton enoni apunaan.
Sitten oma kultainen äitini oli varsin iäkäs minut saadessaan, oli useampiakin kroonisia sairauksia, tuki- ja liikuntaelinongelmia ym. Ei hän tosiaankaan ole jaksanut olla apuna muutoissani opiskelupaikkakunnalla ja myöhemmissä elämänvaiheissani. Mieleenikään ei tulisi olla katkera, että hän itse ei minun luonani ole käynyt maan toisella toisella viimeiseen kymmeneen vuoteen. Minä olen nuori ihminen ja voin käydä hänen luonaan, hän ottaa kyllä iloisena vastaan. Samalla voin auttaa ja käydä vaikka kaupassa, tehdä ruokaa ym.
Oma tätini on uhrautuvasti ollut lastenlastensa hoitajana heidän lapsuudessaan kaikenlaisilla vanhempien lomamatkoilla mukana, lapsenlapset ovat olleet hänellä hoidossa viikkokausia jne. Hän oli silloin nelikymppinen. Nyt hän on siinä "oikeassa" mummoiässä ja lastenlastenlapsia olisi isomummolle hoidettavaksi, kun se varsinainen mummo on vielä työelämässä. Hän ei enää kuitenkaan jaksa, on lääkitystä vaativaa sydänoireilua ym. Joten nyt hän ei enää suostu lähtemään lastenlastenlasten hoitajaksi lomille ja juhlapyhien viettoon. Saavat käydä häntä tapaamassa päiväseltään, jos haluavat, mutta hän itse ei lähde usean sadan kilometrin päähän näitä tapaamaan, koska hoitajan pesti jotenkin heti lipsahtaa hänelle. Ymmärrän tätiäni täysin.
Riittäisikö teillä näihin tilanteisiin ymmärrystä vai messuaisitteko mummon itsekkyydestä ja säälisitte joukolla itseänne? Miten on?
Kommentit (81)
[quote author="Vierailija" time="22.05.2013 klo 08:31"]
Ei meidän "mummo" jaksa hoitaa lapsia, kun on työelämässä, asuu yksin ja minulla 2 villiä poikaa. Mielellään näkee joskus ja kyläillään hänen luonaan, mutta vain tosi harvoin edes pyydän hoitamaan, silloinkin korkeintaan pari tuntia. Mieluiten illalla kun ovat jo nukkumassa. Ei tulisi mieleenkään arvostella, ymmärrän että 65-vuotias tarvitsee lepoakin työn lomassa. Ja minun lapsiahan ne ovat, ja tosiaan aika reippaita käänteissään, minun ne on hoidettava eikä lykättävä joka käänteessä vanhalle ihmiselle. Toisaalta äiti tulee auttamaan ikkunan pesussa tms. loma-aikoinaan, minusta se riittää jo ihan hyvin.
On minullakin pari tuttavaa joiden äidit hoitavat lapsia tosi paljon, vähintään pari yötäkin viikossa. Sitten valitetaan jos joskus ei sovikaan. Tietysti jos on tottunut pariin vapaailtaan ja -yöhön viikossa niin kyllähän se jurppii.
[/quote]
Tällaisia perheitä tunnen itsekin. Siis tunnen näitä mummoja ja pappoja
-yhdessä perheessä mummolla paha verenpainetauti ja papalla selkärankareuma ja aivoissa kasvain. Silti työnnteään lapsenlapsia jatkuvasti hoitoon ja isovanhempien pitää laukata hoitamassa lapsia perheen kotona. Nyt tulossa taas vauva, joten kaksi isompaa asuu varmaan mummon ja papan luona koko kesän. Ovat todella väsyneitä ja sääliksi käy, miten jaksavat.
-mummo on hoitanut lapsenlapsiaan vuosikausi ja kas, kun jäi leskeksi, ei käy kukaan enää kylässä, kun mummo tarvitsisi tukea. Eli se siitä optiosta, että jos hoidat lapsenlapsia, sinua autetaan. Korkeintaan kiukutellaan vain, kun mummolla on surua ja ei jaksa auttaa, että kyllä se pari viikkoa suruaikaa riittää, kun puoliso kuolee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos jaksamisen puute johtuu esim. ylirasituksesta tai masennuksesta, pyrin auttamaan äitiäni kaikin mahdollisuuksieni rajoissa olevin keinoin. Jos kyse on siitä, ettei häntä "huvita" mummottaa, en varmaan tekisi sen kummemmin mitään.
Ei ole mummojen pakko hoitaa. Ainoa, mikä ärsyttää on äitini, joka toteaa että "kyllä hänkin hoiti omat lapsensa kun olimme pieniä". Niinkö? Olin kyllä sisarusteni kanssa molempien isovanhempien luona viikoittain hoidossa. Oma äitini on 48,eikä hoida. Viimeeksi pyysin häntä hoitamaan kun minulla tuli raskaana ollessa äkkinäinen verenvuoto ja tiesin hänen olevan kotona. Ei. Eli lapsi mukaan päivystykseen,josta ukki hänet haki.
kiitos että sain avautua.
Näissä mummokeskusteluissa sekoittuu usein kaksi asiaa, isovanhempien kiinnostus/lämpö/ystävällisyys lapsenlapsia ja lapsensa perhettä kohtaan, ja konkreettinen hoitoapu. Useinhan nämä varmaan kulkevat käsi kädessä, mutta eivät täysin. Eli mielestäni isovanhemmilla on täysi oikeus itse säädellä, kuinka paljon lapsenlapsiaan hoitavat ja tosiaan moni ei pysty esim. sairauksien vuoksi hoitamaan ja se on ihan ymmärrettävää.
Mutta jos kaikki lämpö ja kiinnostus lapsenlapsia kohtaan puuttuu, niin se on vaikea ymmärtää. Ei tarvitse olla pullantuoksuinen maailmaasyleilevä mummo, mutta on normaalia ja oikein haluta luoda kiinteä suhde lapsenlapsiin, olla kiinnostunut heidän asioistaan ja haluta viettää aikaa heidän kanssaan, lapsen vanhempien kanssa tai ilman. Tämän suhteen voi luoda ihan omana itsenään, ei tarvitse esittää mitään lempeää ihmisystävää.
(ajattelen kyllä myös, että pieni inhimillinen/moraalinen vastuu isovanhemmilla on antaa joskus hoitoapua tilanteessa, jossa vanhemmat ovat todella uupuneita ja isovanhemmat hyväkuntoisia ja eivät kiireisiä jne. Ei joka päivä tai edes joka kuukausi, mutta en itse voisi kuvitella, etten auttaisi omaa lastani ja hänen lapsiaan tilanteessa, jossa he tarvitsevat minua ja pystyn auttamaan. Mutta tästähän voi olla eri mieltä.)
Ei minun äitini enää jaksa hoitaa lapsia. Miten mä nyt siitä voisin olla katkera? tiedän kyllä että hoitaisi ja muutenkin auttaisi mielellään jos jaksaisi (ja asuisi lähempänä).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä ehkä toisinpäin. Pienemmät veljeni ovat 10vuoden molemmin puolin ja äitini vasta 50v. Tuntuu että virtaahan saattaisi olla mutta haluaako sinne huiskeeseen enää vauvaa hoitoon. Koiria ottanut kyllä hoitoon kun veljet jaksaa niiden kanssa juosta pitkin pihoja koko päivän... kattoo kuin käy kunhan vauva kesällä jalkautuu.
Anoppini taas reilusti vanhempi maatilan emäntä ja tolkku kyllä mutta jos alkaa olla 35vuotta edellisestä vauvasta niin uskallanko vauvaa sinne hoitoon antaakaan........ kääk!
No hyvänen aika, ei sen tarvitse olla mummo! Ihan saa olla oma itsensä, ja sellainen kuin on. Jos haluaa olla lapsen kanssa tekemisissä, tervetuloa, mutta jos mieluumin jättää lapsenhoidon meille, sekin käy. Ei ole tosiaankaan mitään mummo-odotuksia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Äitini on vanha, koska olen itsekin iltatähti. Tein myös itse iltatähden. Äitini ei pysty enää 87-vuotiaana paljon auttamaan. Enkä tietenkään sitä vaadi. Minä ajan kerran kuussa 400 kilsaa lapsen kanssa ja siivoilen vanhassa kotitalossani. Isäni jaksaa vielä hyvinkin hoitaa. Mielestäni ihme kysymys.
Tiesin p..ohetkellä, että meillä on heikot tukiverkot - mitä tulee isovanhempiin.
No eipä se kysymys nyt kovin ihmeellinen ole. Mielestäni näitä ajattelemattomia mummonsyyttelijöitä on nykyään kovin paljon. Ei kerta kaikkiaan haluta kohdata sitä tosiasiaa, että se oma äiti tai mummo on oikeasti vanhuudenheikko ja sairas. Syytetään häntä sitten itsekkääksi, kun hän ei kerta kaikkiaan jaksa olla avuksi tai edes mieliksi.
Oma mummoni oli myös luonteeltaan aika kauhea, mutta siinä näkyi se hänen henkinen pahoinvointinsa, jolla oli diagnoosikoodikin. Miksi minä terveenä ihmisenä juuttuisin häntä syyttämään tai vihaamaan sen johdosta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minun ei anneta olla mummo,joten päätin alkaa neutraalisti. Minä en enää itke.
Vierailija kirjoitti:
Minun ei anneta olla mummo,joten päätin alkaa neutraalisti. Minä en enää itke.
Miksi sinun ei anneta olla mummo?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Elin omaa elämääni oman perheeni kanssa.
Ei siinä mitään sen ihmeempää mummottamista kaivattu. Toinen mummo oli dementoituneena siinä kunnossa, että jo 4-vuotiaana lapset olivat ruuanlaitossakin mummoaan etevämpiä, eikä siihen todellakaan paljoa tarvittu.
Vierailija kirjoitti:
Minun ei anneta olla mummo,joten päätin alkaa neutraalisti. Minä en enää itke.
Miksi sinä nostit 10 vuotta vanhan ketjun vain kertoaksesi tämän?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuule aloittaja, tiesitko ettei äidillä ole mitään velvollisuutta olla mummo. Äidit ovat omat lapsensa jo hoitaneet, ei niiden tartte olla lapsenlapsilleen ilmaisia lastenvahteja ja sellaisen olettaminen on ihan tosi törkeetä muutenkin.
Ei ole mummoilla eikä papoilla velvollisuutta lastenlasten hoitoon. Järkyttävää on nähdä vanhojen ihmisten hyväksikäyttöä.
Oma asiansa miten mummot mummoilevat tai ovat mummoilematta.
Emme odota mitään. Asumme eri puolella Suomea ja näemme pari kertaa vuodessa.
Suurin osa pienten lasten vanhemmista, ei saa mitään hoitoapua isovanhemmilla, sillä eiköhän jo välimatkat estä sen, sillä harvoin asutaan edes samalla paikkakunnalla, kun luonnollista on lähteä lapsuuden kodista opiskelemaan ja töihin muualle, jopa toiseen maahan.
Meillä isovanhemmat eivät ole hoitaneet lapsia, koska välimatka 600km. Ei tulisi edes mieleen pyytää hoitoapua lomilla, alle kouluikäisille lapsille, sillä ovat jo yli seitsemänkymppiä, eivätkä he enää ole työkykyisiä, kun ovat eläkkeellä ja jo ikä tuo monia asioita, jotka vaarantavat lapsen turvallisuuden ja vointi voi heitellä jo tunnittain.
Heidän reagointikyky alentunut, liikkeet hidastunut, voimat vähentyneet, sairaskohtauksien riski kasvaa jne.
Jos yli 70v ovat suuri riski liikenteessä ja aiheuttavat paljon onnettomuiksia ja heidän ajokykynsä lääkäri tarkistaa muutaman vuoden välein ja on paljon ammatteja, ettei voi enää olla töissä, niin ihmettelen, miten joku antaa puolustuskyvyttömän lapsen heidän hoidattavakseen, jopa taaperoikäisen.
Olen ehkä sillä tavalla vaatimaton ja pessimisti, enpä pety. Ei ollut mitään odotuksia omaa äitiäni kohtaan, joka oli vielä työelämässä saadessamme lapset. Ajattelin että tapaavat sen verran kuin ehtivät ja tahtovat. Omakin mummoni asui lapsuudessani yli 1000 km päässä pohjoisessa ja nähtiin kerran vuodessa, joskus soitteli ja kirjoitettiin kirjeitä. Se käsitys mulla on mummoudesta ja muu on jotain ekstraa jos mahdollista.
Luulen, että nämä mammat, jotka ovat kuvitelleet oman äitinsä olevan paljon avuksi lasten kanssa, ovat melko poikkeuksetta itse lapsina olleet paljon mummolassa hoidossa. Oma äiti hoidatti mummolla, mutta onkin itse mummo, joka ei hoida. Vaikka tämä tällä palstalla kielletään. En vain usko, että me nykynaiset ihan muuten vain kuviteltaisiin, että kukaan auttaisi lastenhoidossa jos se ei ole ollut suvussa tapana aiemmin.
Isäni valittaa minulle miten ei enää jaksaisi olla vahtimassa veljeni lapsia ja passaamassa remonteissa tai ottaa lemmikit hoitoon lomien ajaksi. Ei uskalla sanoa suoraan koska tietää pahoittavansa heidän mielensä ja tietää myös ettei veljeni puolisoineen pärjää vanhassa omakotitalossa ilman apua. Joutui passaamaan heitä jopa silloin kun vielä toimi omaishoitajana äidille. Korona aikana jos pikkuisen nenä vuoti jollain lapsista, niin heti isä joutui lapstenvahdiksi ettei muiden tarvitse jäädä töistä kotiin.
Nykyään on paljon paineita, millainen on "oikeanlainen" äiti, isä, mummo, vaari, kummi... Kun muistelen omaa lapsuuttani ja mummeja, joita näin pääasiassa vain kesäisin (silloin aika paljonkin), ei heillä selvästi ollut paineita olla Mummoja, he olivat omia itsejään, ja kun vierailimme heillä, olin yksi joukon jatkona. En oikeastaan edes osannut kaivata muuta. Mitään velvollisuuksia mummoilla ei ole lapsenlapsia kohtaan, mutta keskustelu keskittyy usein kummasti vain näihin velvollisuuksiin ja oikeuksiin; luulisi, että suurimmalle osalle henkisesti terveitä isovanhempia lapsenlapset olisivat ensisijaisesti ILO, ihan niin kuin muutkin sukulaiset ja ystävät. Eivät ihmissuhteet synny ja pysy kasassa oikeuksia ja velvollisuuksia viivoittimella jakaen. Yhtä lailla normaaliin ihmissuhteeseen kuuluu kyky empatiaan, eli jos mummo on jo raihnainen, on ihan itsestäänselvää, että hänen jaksamisestaan huolehditaan.