Lue keskustelun säännöt.
Mitä teet, jos äitisi ei oikeasti jaksa olla mummo?
21.05.2013 |
Tuossa vieressä on ylikuumentunut kymmensivuinen mummokeskustelu, jossa kaikki haukkuvat toisiaan. Mutta nostetaanpa kissa pöydälle: Riittääkö AV-palstalla ymmärtämystä, jos oma iäkäs äiti tai mummo ei jaksakaan olla avuksi?
Minulla on tästä kokemusta sekä lapsenlapsena, lapsena että siskontyttönä.
Ensin oli mummoni, joka oli voimakkaasti masentunut. Ei hän todellakaan jaksanut hoitaa lapsenlapsia, näimmekin häntä hyvin harvoin. Oli luonteeltaan hankala ja pakeni uskonnollisuuteen, mutta ei ole ikinä tullut mieleenikään syyttää häntä tästä katkerana. Mitä se auttaisi? Kyseessä oli sairas ihminen, jota lääketiede ei kyennyt riittävästi auttamaan. Hänellä oli kyllä naimaton enoni apunaan.
Sitten oma kultainen äitini oli varsin iäkäs minut saadessaan, oli useampiakin kroonisia sairauksia, tuki- ja liikuntaelinongelmia ym. Ei hän tosiaankaan ole jaksanut olla apuna muutoissani opiskelupaikkakunnalla ja myöhemmissä elämänvaiheissani. Mieleenikään ei tulisi olla katkera, että hän itse ei minun luonani ole käynyt maan toisella toisella viimeiseen kymmeneen vuoteen. Minä olen nuori ihminen ja voin käydä hänen luonaan, hän ottaa kyllä iloisena vastaan. Samalla voin auttaa ja käydä vaikka kaupassa, tehdä ruokaa ym.
Oma tätini on uhrautuvasti ollut lastenlastensa hoitajana heidän lapsuudessaan kaikenlaisilla vanhempien lomamatkoilla mukana, lapsenlapset ovat olleet hänellä hoidossa viikkokausia jne. Hän oli silloin nelikymppinen. Nyt hän on siinä "oikeassa" mummoiässä ja lastenlastenlapsia olisi isomummolle hoidettavaksi, kun se varsinainen mummo on vielä työelämässä. Hän ei enää kuitenkaan jaksa, on lääkitystä vaativaa sydänoireilua ym. Joten nyt hän ei enää suostu lähtemään lastenlastenlasten hoitajaksi lomille ja juhlapyhien viettoon. Saavat käydä häntä tapaamassa päiväseltään, jos haluavat, mutta hän itse ei lähde usean sadan kilometrin päähän näitä tapaamaan, koska hoitajan pesti jotenkin heti lipsahtaa hänelle. Ymmärrän tätiäni täysin.
Riittäisikö teillä näihin tilanteisiin ymmärrystä vai messuaisitteko mummon itsekkyydestä ja säälisitte joukolla itseänne? Miten on?
Kommentit (81)
Me asutaan eri mantereella kuin lasten mummot ja vaarit. Silti pidetään tiiviisti yhteyttä ja lapset (2- ja 4-vuotiaat) saattavat itsekin soitella mummeille ja vaareille Suomeen vain kyselläkseen kuulumisia ja höpötelläkseen suomeksi. Ilman siis, että tiedän tästä. No eipä tuo haittaa, että vanhempi lapsi on noin aktiivinen sukuunsa ja vetää nuoremman mukaan. Toisinaan vanhemmat lentävät meille ja me heille. Tällöin ei todellakaan odoteta, että he hoitaisivat yhtään. Toki molemmin puolinen normaali ja sivistynyt keskustelu on suotavaa. Siten myös nuo meidän pienet oppivat siihen, että kuinka muille puhutaan ja varsinkin suomalaisille. Isovanhemmat ovat kaikki innoissaan näkemässä lapsia ja lapset innoissaan näkemässä isovanhempia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No hyvänen aika, ei sen tarvitse olla mummo! Ihan saa olla oma itsensä, ja sellainen kuin on. Jos haluaa olla lapsen kanssa tekemisissä, tervetuloa, mutta jos mieluumin jättää lapsenhoidon meille, sekin käy. Ei ole tosiaankaan mitään mummo-odotuksia.
Luin vain otsikon ja vastaan siihen, että olkoon sitten olematta, ei todellakaan ole pakko. Hoitakoot lapset se, joka on ne hankkinutkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No hyvänen aika, ei sen tarvitse olla mummo! Ihan saa olla oma itsensä, ja sellainen kuin on. Jos haluaa olla lapsen kanssa tekemisissä, tervetuloa, mutta jos mieluumin jättää lapsenhoidon meille, sekin käy. Ei ole tosiaankaan mitään mummo-odotuksia.
Luin vain otsikon ja vastaan siihen, että olkoon sitten olematta, ei todellakaan ole pakko. Hoitakoot lapset se, joka on ne hankkinutkin.
OTSIKOSSA EI PUHUTTU SANAAKAAN HOITAMISESTA. SINÄ JAUHAT SIITÄ.
Itse olen suosinut oikeaa kohtaamista.
Etäisän näkökulma: meistä tuli lasten kanssa paljon läheisemmät, kun alettiin tavata vartavasten silloin kun huvittaa. Nähdään lyhyemmin mutta tiheämmin. Jutellaan paljon enemmän asioista. Ennen ne tuli luokseni ja linnoittautui huoneisiinsa, nyt käydään syömässä, kahviloissa jne. ja kohdataan oikeasti. Äitinsä pisti hanttiin myös ja yritti jopa lastensuojeluilmoitusta tehdä.
Ymmärrän, jos on terveydellinen tai muu hyvä syy olla osallistumatta. Esim. oma äitini on sairas eikä voi helposti poistua kotoaan. Hän ei ole 15v aikana käynyt meillä, me vierailemme siellä. Tietenkään hän ei voi hoitaa lapsenlapsiaan. Sitten taas miehen vanhemmat ovat iäkkäitä, koska mies on sisarusparvensa nuorimmainen. He eivät siksi jaksa hoitaa lapsia, olivat jo 75v ja vähän raihnaisia, kun meidän eka lapsi syntyi. Anoppi on kyllä silti muutaman tunnin hoitanut tositarvetilanteessa, esim. kun minulla alkoi synnytys ja mies oli vielä työmatkalla. Mutta nyt 10v myöhemmin meidän pitää hoitaa heitä, eli meillä on tuplatyö eikä yhtään apua.
Sen sijaan en ymmärtäisi sellaista, että ei auteta yhtään, koska ei huvita, vaikka aikaa ja jaksamista riittäisi, tyyliin terveet, juuri eläkkeelle jääneet ihmiset.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miehen äitiä ei ole koskaan kiinnostanut olla mummo. Ei häntä kiinnosta ihmiset ylipäätään, erakkoluonne. Nähdään lyhyesti kahvilla pari kertaa vuodessa jolloin hän saattaa kommentoida lapsia jollain lauseella, "ai se on jo noin pitkä" tai "kylläpä se jaksaa piirtää" mutta ei puhu lapsille mitään, vaikka ovat siis jo hyvän matkaa kouluikäisiä. En ehkä sanoisi että "ymmärrän", onhan tämä vähän outoa, mutta ei me odoteta vai vaadita muuta eikä anoppi oli meille mitään velkaa.
Oman äitini kohdalla mielenkiinnon puute lapsiin olisi taatusti tuntunut haljummalta, mutta kun äiti pari vuotta lasten synnyttyä sairastui toimintakykyä rajoittavasti, niin myönnän kyllä että joskus harmitti ettei me ehditty saada samanlaista arjen tukea kuin veljeni perhe sai, mutta se oli sellainen mikroskooppinen ajatus taustalla ja ensisijaisesti tietysti tunsin myötätuntoa äitiäni kohtaan joka itse kärsi toimintakyvyn laskusta, ja me oltiin apuna sinne päin.
Kai veljen perhe maksoi velkansa ja hoiti mummon pääasiassa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Otsikko jäi häiritsemään hirevästi. Eikö siis mummo ole ansainnut mummon titteliä, jos ei jaksa hoitaa lapsenlapsiaan? Onhan hän mummo silti..
Meillä lapset ovat todella harvoin (kerran vuoteen) mummolla hoidossa ja tällöinkin max kaksi yötä. Silti näemme usein ja ihan on mummo lapsille..Otsikossa ei puhutta yhtään mitään hoitamisesta. Se on fiksaatio sun päässäsi.
Tekstiin yhdestettynä kyllä puhutaanvain auttamisesta ja näin ollen voi olla mummo vain auttamalla.. Otsikossahan lukee, että mummo ei jaksa olla mummo. Eli jos et auta, et ole mummo. Luoja sua fiksaatioines..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Me asutaan eri mantereella kuin lasten mummot ja vaarit. Silti pidetään tiiviisti yhteyttä ja lapset (2- ja 4-vuotiaat) saattavat itsekin soitella mummeille ja vaareille Suomeen vain kyselläkseen kuulumisia ja höpötelläkseen suomeksi. Ilman siis, että tiedän tästä. No eipä tuo haittaa, että vanhempi lapsi on noin aktiivinen sukuunsa ja vetää nuoremman mukaan. Toisinaan vanhemmat lentävät meille ja me heille. Tällöin ei todellakaan odoteta, että he hoitaisivat yhtään. Toki molemmin puolinen normaali ja sivistynyt keskustelu on suotavaa. Siten myös nuo meidän pienet oppivat siihen, että kuinka muille puhutaan ja varsinkin suomalaisille. Isovanhemmat ovat kaikki innoissaan näkemässä lapsia ja lapset innoissaan näkemässä isovanhempia.
Eikö loppuja sukulaisia ja isovanhempia ole vielä saatu Suomeen loisimaan perheenyhdistämisen varjolla?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehen äitiä ei ole koskaan kiinnostanut olla mummo. Ei häntä kiinnosta ihmiset ylipäätään, erakkoluonne. Nähdään lyhyesti kahvilla pari kertaa vuodessa jolloin hän saattaa kommentoida lapsia jollain lauseella, "ai se on jo noin pitkä" tai "kylläpä se jaksaa piirtää" mutta ei puhu lapsille mitään, vaikka ovat siis jo hyvän matkaa kouluikäisiä. En ehkä sanoisi että "ymmärrän", onhan tämä vähän outoa, mutta ei me odoteta vai vaadita muuta eikä anoppi oli meille mitään velkaa.
Oman äitini kohdalla mielenkiinnon puute lapsiin olisi taatusti tuntunut haljummalta, mutta kun äiti pari vuotta lasten synnyttyä sairastui toimintakykyä rajoittavasti, niin myönnän kyllä että joskus harmitti ettei me ehditty saada samanlaista arjen tukea kuin veljeni perhe sai, mutta se oli sellainen mikroskooppinen ajatus taustalla ja ensisijaisesti tietysti tunsin myötätuntoa äitiäni kohtaan joka itse kärsi toimintakyvyn laskusta, ja me oltiin apuna sinne päin.
Kai veljen perhe maksoi velkansa ja hoiti mummon pääasiassa?
Luoja varjelkoon etten ikinä tarvitsisi mitään apua lapsiltani. En lapsettomilta enkä heiltä joilla on lapsia.
Kukaan ei ole minulle mitään velkaa.
Mummo 78
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehen äitiä ei ole koskaan kiinnostanut olla mummo. Ei häntä kiinnosta ihmiset ylipäätään, erakkoluonne. Nähdään lyhyesti kahvilla pari kertaa vuodessa jolloin hän saattaa kommentoida lapsia jollain lauseella, "ai se on jo noin pitkä" tai "kylläpä se jaksaa piirtää" mutta ei puhu lapsille mitään, vaikka ovat siis jo hyvän matkaa kouluikäisiä. En ehkä sanoisi että "ymmärrän", onhan tämä vähän outoa, mutta ei me odoteta vai vaadita muuta eikä anoppi oli meille mitään velkaa.
Oman äitini kohdalla mielenkiinnon puute lapsiin olisi taatusti tuntunut haljummalta, mutta kun äiti pari vuotta lasten synnyttyä sairastui toimintakykyä rajoittavasti, niin myönnän kyllä että joskus harmitti ettei me ehditty saada samanlaista arjen tukea kuin veljeni perhe sai, mutta se oli sellainen mikroskooppinen ajatus taustalla ja ensisijaisesti tietysti tunsin myötätuntoa äitiäni kohtaan joka itse kärsi toimintakyvyn laskusta, ja me oltiin apuna sinne päin.
Kai veljen perhe maksoi velkansa ja hoiti mummon pääasiassa?
Ovat kyllä auttaneet tosi paljon, myös ne jo teineiksi/aikuisuuden kynnykselle varttuneet lapset, joista yksi esim. asui mummon kanssa yhden leikkauksen jälkeisenä toipilasaikana hetken kun isälläni oli tärkeä työreissu. Mutta itse en tunnista että meillä kirjoitettaisiin näistä velkakirjoja tai tasattaisiin tilejä. Minä olen hoitanut veljeni isompia lapsia tosi paljon näiden ollessa pieniä kun silloin ei vielä ollut omia (minusta se oli ihanaa!), toisin päin tämä ei ole toteutunut koska heillä on ollut tekemistä jo omissaankin ja diabeetikkolapseni ei oikein istu heidän elämänmenoonsa jossa aikataulut on hyvin joustavia. En näe tässä mitään ongelmaa.
Ei jaksaksakkaan äitini kun on ollut Haudassa jo 20- vuotta eikä mulla ole lapsia .
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä teen? No en mitään. Annan ihmisten olla omia itsejään.
Oma äitini ei ole kovin vanha, arvostaa paljon omia menojaan ja saa toki näin valita. Vietämme mukavaa aikaa kun tapaamme, muttei hän ole mikään lastenhoitaja, vaan aikuinen nainen omine mielenkiinnonkohteineen.
Kovia olette olettamaan, odottamaan ja vaatimaan. Oikeasti kukaan ei ole velkaa sinulle yhtään mitään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Otsikko jäi häiritsemään hirevästi. Eikö siis mummo ole ansainnut mummon titteliä, jos ei jaksa hoitaa lapsenlapsiaan? Onhan hän mummo silti..
Meillä lapset ovat todella harvoin (kerran vuoteen) mummolla hoidossa ja tällöinkin max kaksi yötä. Silti näemme usein ja ihan on mummo lapsille..Otsikossa ei puhutta yhtään mitään hoitamisesta. Se on fiksaatio sun päässäsi.
Tekstiin yhdestettynä kyllä puhutaanvain auttamisesta ja näin ollen voi olla mummo vain auttamalla.. Otsikossahan lukee, että mummo ei jaksa olla mummo. Eli jos et auta, et ole mummo. Luoja sua fiksaatioines..
Auttaminen ei ole sekään lastenhoitoa. Sinulla vain on tarve inttää typerästi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minun ei anneta olla mummo,joten päätin alkaa neutraalisti. Minä en enää itke.
Vastasit 10 vuotta vanhaan aloitukseen.
Olen vasta 62-v, mutta minulla on ikävä kyllä paljon vaivoja polvissa ja lonkissa (sukuvika). Siitä huolimatta hoidan lapsenlastani aina, kun on tarve, pitkiä matkoja kantamaan en pysty (tai teen sen hampaat irvessä) tai istumaan lattialla pitkään. Pyrin näkemään häntä niin usein kuin mahdollista (= tosi usein verrattuna siihen, mitä muut ystäväni) ja rakastan häntä niin paljon. Kyllä olisin toivonut, että lapseni olisi saanut lapsensa nuorempana, jolloin minäkin olisin vielä jaksanut paljon paremmin.
Itse olin 24, kun ensimmäiseni syntyi ja oma äitini oli 43-v silloin. 20 v merkitsee paljon ihan fyysisessä kunnossa.
Siinäpä ajattelemisen aihetta teille nykyisille nuorille naisille, jotka lykkäätte lapsen hankkimista sinne 35 ikävuoden tienoille. Se voi sopia omaan elämäntilanteeseenne hienosti, mutta sitten ei auta valittaa, ettei mummot jaksa enää olla apuna niin paljon kuin toivoisitte.
Vierailija kirjoitti:
Olen vasta 62-v, mutta minulla on ikävä kyllä paljon vaivoja polvissa ja lonkissa (sukuvika). Siitä huolimatta hoidan lapsenlastani aina, kun on tarve, pitkiä matkoja kantamaan en pysty (tai teen sen hampaat irvessä) tai istumaan lattialla pitkään. Pyrin näkemään häntä niin usein kuin mahdollista (= tosi usein verrattuna siihen, mitä muut ystäväni) ja rakastan häntä niin paljon. Kyllä olisin toivonut, että lapseni olisi saanut lapsensa nuorempana, jolloin minäkin olisin vielä jaksanut paljon paremmin.
Itse olin 24, kun ensimmäiseni syntyi ja oma äitini oli 43-v silloin. 20 v merkitsee paljon ihan fyysisessä kunnossa.
Siinäpä ajattelemisen aihetta teille nykyisille nuorille naisille, jotka lykkäätte lapsen hankkimista sinne 35 ikävuoden tienoille. Se voi sopia omaan elämäntilanteeseenne hienosti, mutta sitten ei auta valittaa, ettei mummot jaksa enää olla apuna niin paljon kuin toivoisitte.
Apu ja tuki ei ole sama kuin lastenhoito.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me asutaan eri mantereella kuin lasten mummot ja vaarit. Silti pidetään tiiviisti yhteyttä ja lapset (2- ja 4-vuotiaat) saattavat itsekin soitella mummeille ja vaareille Suomeen vain kyselläkseen kuulumisia ja höpötelläkseen suomeksi. Ilman siis, että tiedän tästä. No eipä tuo haittaa, että vanhempi lapsi on noin aktiivinen sukuunsa ja vetää nuoremman mukaan. Toisinaan vanhemmat lentävät meille ja me heille. Tällöin ei todellakaan odoteta, että he hoitaisivat yhtään. Toki molemmin puolinen normaali ja sivistynyt keskustelu on suotavaa. Siten myös nuo meidän pienet oppivat siihen, että kuinka muille puhutaan ja varsinkin suomalaisille. Isovanhemmat ovat kaikki innoissaan näkemässä lapsia ja lapset innoissaan näkemässä isovanhempia.
Eikö loppuja sukulaisia ja isovanhempia ole vielä saatu Suomeen loisimaan perheenyhdistämisen varjolla?
Siis me olemme suomalaisia juuriltamme. Muutimme Yhdysvaltoihin paremman elämän perässä noin 15-vuotta sitten. Isovanhemmat ja kaikki sukulaiset ovat suomalaisia. Käymme kyllä Suomessa lomailemassa kerran pari vuodessa. Olemme työelämässä molemmat ja emme käytä Suomen turvajärjestelmiä tai ole käyttäneet kun minä lukiosta valmistuin. Mies ei käynyt Suomessa peruskoulun jälkeen mitään koulua, vaan meni töihin suoraan. Käytiin molemmat Yhdysvalloissa korkeakoulutus.
En ymmärrä mitä ap hakee. Tottakai äitini on mummo. Hänestä tuli mummo ensimmäisen lapsenlapsen syntymän myötä. Vai olettaako siis ap, että mummous velvoittaa johonkin? Lastenlasten hoitamiseen ehkä? Tai lahjojen osteluun? Vai mikä on pointti? Me ainakin hoidetaan lapset ihan itse. Ei siihen mummoja eikä kummeja tarvita. Erittäin harvoin on tilanteita jolloin oikeasti kumpikaan vanhemmista ei pystyisi hoitamaan lapsia. Itseasiassa niorimman lapsemme kohdalla ei tule mieleen että olisi ollut kertaakaan. Ja lapsi on nyt 9v. Vanhin lapsi oli pienenä muutaman päivän kaverillani hoidossa pienenä, kun sairastuin influenssaan miehen ollessa työmatkalla ulkomailla, ja keskimmäinen on ollut jonkun tunnin sikoni hoidossa eri syistä muutamaan otteeseen. Isovanhempien kanssa pidetään kyllä yhteyttä, ja ollaan viikottain tekemisissä lähempänä asuvien isovanhempien kanssa, mutta ihan yhdessä perheenä kyläillään, puolin ja toisin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun ei anneta olla mummo,joten päätin alkaa neutraalisti. Minä en enää itke.
Vastasit 10 vuotta vanhaan aloitukseen.
Mitä sitten? Eikö asiasta enää saa keskutella? T.eri
Oma äitini oli 16v kun sai minut. Itse sain esikoiseni ollessani 20v.
Äitini ilmoitti tuolloin ettei hän ole sitten ikinä mummo.
Eikä ole ollut tähän päivään mennessä, vaikka esikoiseni on jo 35 vuotias.
Äitini ei ole koskaan ottanut lapsiani tai siskoni lapsia luokseen. Jouluna kutsuu luokseen vain meidät omat lapsensa.
Lapsenlapsia hänellä on 7, muttei heidän olemassa oloa ole ikinä noteraanut.