Mikä niissä vuokramökeissä oikein maksaa?
Siis ihan pikkuisistakin kuivamaamökeistä pyydetään ihan hullua vuokraa. Mä aina vertaan sitten että mitä muuta kivaa sillä rahalla vois tehdä ja kyllä se matksutaminen vaan tulee halvemmaksi.
Kommentit (38)
Ulkomaan mökki plus LeNnOt, mitkä halvimmillaankin esim. tuonne Nizzaan, maksaa 5 henkiseltä perheeltä tonnin. Mutta toisaalta ulkomailla monesti säästää ruuassa. Mutta pidetään kyllä niin ulkomaan kuin kotimaan matkailusta.
Minkä hintaisia ap.n katsomat mökit ovat olleet? Ja olisiko teillä joku tutuntuttu vaikka, jolta vuokrata mökkiä vähän edullisemmin, ilman välitysmaksuja?
Ap on aivan oikeassa. Jos hotellimajoituksen saa kesätarjouksista perheelle alle satasella yö - ja siihen sisältyy aamiainen ja siivous - mitä hemmetin järkeä olisi maksaa jostain kälysestä hiiri-linnasta ilman mitään kummoisempia mukavuuksia tonnikin viikolta?
Ja välitysfirmojen vastuu mökeistä on myös vähän niin ja näin. Yksikin parin vuoden takainen "neljän tähden" kesämökki Ahvenanmaalla oli aivan kammottava läävä, kalusteet ja keittiökoneet jostain 1970-luvulta ja tosiaan niitä hiiriä vilisi joka paikassa. Ja ympäristöstä oli kaadettu kaikki puut sen valokuvien oton jälkeen, olipa kiva asua viikko keskellä jumalatonta hakkuuraiviota.
Mekin vuokraamme nykyään ulkomailla melkein aina asunnon/talon, siellä ko. majoitus on kilpailukykyistä verrattuna hotellehin. Mutta EI SUOMESSA. Onneksi Suomessa enää harvemmin tarvitsemme mökkiä, koska ostimme oman pari vuotta sitten.
Luulisi silti olevan vuokraajalle parempi ottaa vähän halvempi vuokra, kuin seisottaa tyhjillään. Ainakin vielä kuukausi sitten oli kesäksi tosi paljon vapaita mökkejä, mitä ei yleensä huhtikuun loppupuolella ole paljon ollut. Syynä lienee osaksi lama, osaksi hintojen nousu.
25, nimenomaan. Ei siitä parista viikosta ole tarkoitus edes yrittää kerätä koko vuoden mökki-kustannuksia, joten siksikin tuntuu hullulta perustella liki tonnin viikkovuokria "kovilla hankinta- ja ylläpitokustannuksilla"!
-24-
Näitä vuokramökkejähän on ihan joka lähtöön ja vaativaankin makuun, mihinkään kälyiseen rotankoloon ei tarvitse mennä. Jos nyt vertaa vaikka oikeasti tasokasta vuokramökkiä hotelliin niin nopeasti mieleen tulee nämä asiat: oma ranta isolla laiturilla, vene, luontoa, iso terassi hyvillä grillivarusteilla, tyylikkäät kylpytilat ja tilava sauna, iso keittiö jossa tehdä ruokaa, riittävästi tilaa ylipäätään, rauhallinen ympäristö, harrastusmahdollisuudet lähellä. Joo hintaa tuolle tulee suht paljon mutta onhan siinä jo rahalle vastinetta kun saa mennä ruokien kanssa valmiiseen mökkiin ja nautti vaan niistä hyvistä puolista ilman pihatöitä tms. Todella luksusta vaikkapa kerrostaloasujalle.
[quote author="Vierailija" time="20.05.2013 klo 17:00"]

[/quote]
Kuule, se kälynen hiirimökkikin maksoi tonnin hujakoilla, että MISSÄ hintaluokassa on jo varmaa, että ei tarvitse asua hakkuuraivion keskellä olevassa läävässä? Kerropa se.
Pitäisi siinä tapauksessa vuokrasaiteilla sanoa rehellisesti, että "alle kahden tonnin viiikkovuokralla saat mökin, joka voi olla hitonmoinen läävä, turha siinä tapauksessa urputtaa, mitäs "köyhäilit""
Edelleen: vertaapa niitä mökkien ökyhintoja siihen, mitä majoitus maksaa hyvissä hotelleissa. Todellakin voi saada paremman hinta-laatu -suhteen hotellista, Suomessa.
[quote author="Vierailija" time="20.05.2013 klo 16:50"]
Luulisi silti olevan vuokraajalle parempi ottaa vähän halvempi vuokra, kuin seisottaa tyhjillään. Ainakin vielä kuukausi sitten oli kesäksi tosi paljon vapaita mökkejä, mitä ei yleensä huhtikuun loppupuolella ole paljon ollut. Syynä lienee osaksi lama, osaksi hintojen nousu.
[/quote]
Se vähän riippuu. Vuokraus teettää aina kovasti työtä vaikka vieraat ei sitä näekään. Jossain vaiheessa vaan tulee se raja ettei enää kiinnosta. Ennemmin pitää mökin tyhjillään kuin antaa sitä lähes ilmatteeksi tuntemattomille käyttöön. Lisäksi harva noista mökeistä on noita 1000e/viikko mökkejä. Kun niistä halvemmista vuokrista lähdetään vielä tinkimään, niin ei siitä jää enää itselle mitään.
On lähtökohtaisesti ihan typerää verrata hotellihuonetta ja kesämökkiä, nehän vastaa ihan eri tarpeita ja puitteet on ihan eri kuten koitin ylempänä selventää. Ja kyllä minä ymmärrän oikein hyvin että mökit on kalliita eikä mökin kuvaus vastaa aina todellisuutta. Valinnanvaraa kuitenkin on ja tasoja sekä hintoja moneen tarpeeseen.
[quote author="Vierailija" time="20.05.2013 klo 17:05"]
[quote author="Vierailija" time="20.05.2013 klo 17:00"]
Näitä vuokramökkejähän on ihan joka lähtöön ja vaativaankin makuun, mihinkään kälyiseen rotankoloon ei tarvitse mennä. Jos nyt vertaa vaikka oikeasti tasokasta vuokramökkiä hotelliin niin nopeasti mieleen tulee nämä asiat: oma ranta isolla laiturilla, vene, luontoa, iso terassi hyvillä grillivarusteilla, tyylikkäät kylpytilat ja tilava sauna, iso keittiö jossa tehdä ruokaa, riittävästi tilaa ylipäätään, rauhallinen ympäristö, harrastusmahdollisuudet lähellä. Joo hintaa tuolle tulee suht paljon mutta onhan siinä jo rahalle vastinetta kun saa mennä ruokien kanssa valmiiseen mökkiin ja nautti vaan niistä hyvistä puolista ilman pihatöitä tms. Todella luksusta vaikkapa kerrostaloasujalle.
[/quote]
Kuule, se kälynen hiirimökkikin maksoi tonnin hujakoilla, että MISSÄ hintaluokassa on jo varmaa, että ei tarvitse asua hakkuuraivion keskellä olevassa läävässä? Kerropa se.
Pitäisi siinä tapauksessa vuokrasaiteilla sanoa rehellisesti, että "alle kahden tonnin viiikkovuokralla saat mökin, joka voi olla hitonmoinen läävä, turha siinä tapauksessa urputtaa, mitäs "köyhäilit""
Edelleen: vertaapa niitä mökkien ökyhintoja siihen, mitä majoitus maksaa hyvissä hotelleissa. Todellakin voi saada paremman hinta-laatu -suhteen hotellista, Suomessa.
[/quote]
Metsässä on yleensä eläimiä. Jos niitä pelkää, niin kannattaa pysyä kotona kaupungissa. Maisematkin voi tietysti jokus noissa muuttua. Harva mökin omistaja omistaa koko rantaa vaan kyllä se useimmiten rajoittuu melko pieneen plänttiin. Ja jos naapuri sitten päättää laittaa metsänsä matalaksi, niin sehän tekee sen. Yksi tollanen kokemus nyt ei ole mitään. Siitä metelöinti on lähinnä sun oman tyhmyytesi merkki. Alle tonnillakin saa oikein hyviä mökkejä vuokralle. Turha sun siinä ruikuttaa on.
Kävin nyt oikein ajankulukseni vertailemassa nettimökki.com:ssa hintoja. Hakukriteereillä koko suomi, 4-8hlö, 100-1000€/vko löytyi 770 eri kohdetta jotka on vapaana heinäkuussa sesonkiaikaan. Näissä oli nopealla vilkaisulla jo useita todella näyttäviä uudehkoja mökkejä hintaan 600e/kk. Väitän siis edelleen, että valikoimaa löytyy ihan joka lähtöön ja moneen tarpeeseen. Monelle perheelle kelpaa varmasti ihan perusmallin mökki, silloin hintakin putoaa heti.
Kaikki maksaa, mutta mä maksan ennemmin lomamatkasta ulkomaille, missä ei tarvitse tehdä kotitöitä.
Eli samalla rahalla kun vuokraa mökin, pääsee vaikkapa Espanjaan viikoksi. Toisaalta, joku muu varmasti enemmin tosiaan vuokraa mökin. Ihan riippuu siitä, mitä pitää rahanarvoisena juttuna.
Itse harrastan sekä mökkejä että ulkomaanmatkailua hotelleineen. Rospuuttoaikoina (varsinkin keväällä koiranpaska-aikana) suuntaan etelään lämpöiseen passattavaksi. Kesällä on ihan Suomessa kiva käpertyä vehreän luonnon helmaan s.ettei tarvitse muita nähdä varsinkin jos säät edes vähän suosivat.
Nyt ensi kesällä kuitenkin lähdetään Etelä-Ranskaan pariksi viikoksi vuokrattuihin kämppiin (kahdessa eri paikassa). Myöhemmin kesällä on sitten kuitenkin vuokramökki-viikko ankkurina. Siis ankkurina sillä lailla että jos tuntuu liian hälyiseltä Ranskassa, on helpotus tietää että pääsee järvipirttiin piiloon kaikilta ihmisiltä.
Enkä tietenkään suostu maksamaan sellaisesta mikä ei olisi hintansa väärtti. Sen verran hyväksi skouttaajaksi olen oppinut, että huteja tulee erittäin harvoin. Jos pitäisi hudit kokonaan eliminoida, sitten pitäisi omistaa mökki ja sitä en halua, kun haluan vierailla eri paikoissa.
Mökin ylläpito on kamalan kallista ja vuokraaminen hankalaa ja aikaavievää. Kiinteistövero, tiemaksu, jätehuoltomaksu, sähkölasku ja mahdollinen vesimaksukin vielä. Lisäksi mökin huoltokulut yms. Tuloa tulee mahdollisesti vain lyhyen kesän ajalta.
[quote author="Vierailija" time="20.05.2013 klo 16:34"]
[quote author="Vierailija" time="20.05.2013 klo 13:07"]
Ainakin välityssivustoilta vuokrattujen mökkien hintoihin tulee neljännes lisää välityshintaa. Kannattaa siis suosia yksityistä, tosin niissä on aina pieni riski, mutta niitäkin voi minimoida.
[/quote]
Itse asiassa kolmannes. Siitä vuokrahinnasta neljännes menee välittäjälle. Jos vuokra on vaikka 1000e/viikko, niin palkkio on 250. Ja kun 250 jaetaan 750 saadaan 1/3.
Se on totta että yksityisten kautta saa halvemmalla, mutta tuo ei ole välttämättä parempi kummallekaan. Vuokraajat kun haluaa tietää mitä ne ovat vuokraamassa ja välittäjä on se, joka käy varmistamassa, että paikka on luvatunlainen ja antaa reittauksen sille. Omistajallekin tuo on parempi useimmiten, koska markkinointi on oikeasti kovaa työtä vaikka joku joka ei ole kokeillut sitä muuta luulisi. Eli välittäjän kautta saat myytyä enemmän viikkoja/vuosi.
Ja niille, jotka valittavat noita hintoja, niin ei ne oikeasti ole järin pahat. Suomi on vaan kallis maa. Pelkkä mökin ylläpito maksaa jo sen verran, että sillä rahalla vuokraa mökin itselleen parhaaseen aikaan useammaksi viikoksi. Ja jos vielä ajatellaan asiaa vaikka perheen näkökulmasta, niin ei vaikkapa tuolla tonnilla useampi lapsinen perhe järin ihmeellistä lomaa vietä.
[/quote]
Jep Suomi on kallis maa suomalaisille. Siksi matkailemme ulkomailla missä saamme halvan vuokratalon bonuksena lämpimän sään, meren, ihanaa ruokaa, nähtävyyksiä jne.
Onneksi noissa mainitsemissani linkeissä ei ole välitysfirmaa (kuten interhome) eikä näinollen lisähintaakaan.
[quote author="Vierailija" time="20.05.2013 klo 16:53"]
25, nimenomaan. Ei siitä parista viikosta ole tarkoitus edes yrittää kerätä koko vuoden mökki-kustannuksia, joten siksikin tuntuu hullulta perustella liki tonnin viikkovuokria "kovilla hankinta- ja ylläpitokustannuksilla"!
-24-
[/quote]
Jokainen vuokralleantaja määrittelee luonnollisesti ihan itse sen että millä perustellaa asettaa hintansa. Ja jokainen vuokralleottaja miettii sen mitä on valmis maksamaan.
Sen nyt ei tarvi olla kovinkaan kummoinen mökki että siitä joutuu maksamaan 200.000€ ja sellaisesta pyydetään parhaaseen kesäloma-aikaan 500€ viikko. Vuokrauskulut on tuosta varmaan puolet (välityskulut, vedet, sähköt, polttopuut, yms.). Jos saisi myytyä kesäajalta 10 viikkoa, niin mökki tuottaisi vain 2500€ kesässä, niin mökin hintaahan saa tienata 80 vuotta, joten ei se todellakaan ole mikään kultakaivos omistajalleen.
Lisäksi on otettava huomioon myös se, että mökki on siivottava jokaisen vuokraajan jälkeen (työaika, siivousvälineet, huoltoauton kulut) ja täydennettävä kadonneita tai hajonneita pikkutavaroita, kuten astioita, peittoja ja sellaista.
https://www.facebook.com/pages/Lomapohjas-2-RUKA-KUUSAMO/263067620409340
Tuo ei ole ainakaan hinnan kiroissa. Pari kertaa on oltu ja on varsin hieno mökki, ei ole tosin ihan järven rannalla mutta on lasten ja koirien kanssa mahtava paikka.