Psykologia 2021
Tervetuloa traditionaaliseen, legendaan jo syntyessään, Vauvan Psykologia 2021 -ketjuun!
Täällä puhutaan hakemisesta opiskelemaan psykologiaa yliopistoon, ei vauvoista eikä kehityspsykologiasta.
Psykologiaa voi opiskella Helsingissä, Turussa, Tampereella, Jyäskylässä ja Joensuussa sekä ruotsiksi Åbo Akademissa.
Helsingissä on lisäksi psykologiksi valmistava maisterihaku, johon on hakukelpoinen alemmalla korkeakoulututkinnolla ja psykologian perus- ja aineopinnoilla.
Jyväskylässä on lisäksi avoimen väylä filosofian maisteriksi pääaineena psykologia. Siitä ei pätevöidy psykologiksi, mutta pääsee tutkijaksi, opettajaksi, HR:ään tai konsultiksi.
Tutustu avoimien yliopistojen tarjontaan! Joensuun avoimesta löytyy työ- ja organisaatiopsykologia sekä oikeuspsykologia.
Psykologia on lääkiksen jälkeen yksi vaikeimmista aloista päästä sisään, vaikeampi kuin oikis tai kauppis. Todistusvalinnassa saa pisteitä 5 aineesta: psykologia, äidinkieli, matematiikka, kieli, muu reaali. Eniten pisteitä reaalissa antaa fysiikka, vähiten terveystieto. Vanhanmallisesta yleisreaalista ei saa yhtään pistettä.
Vuoden 2020 todistusvalinna pisterajat toukokuussa (70 % kiintiö, ei sisällä lisäpaikkoja, ensikertalaiset, max 157,9 p):
Helsinki: 140,9
Turku: 135,6
Tampere: 135,6
Jyväskylä: 131,9
Joensuu: 129,1
130 pistettä saa E-rivillä, jossa pitkä matikka. Helsinkiin tarvittiin 2-3 L.
Pääsykokeessa on tyypillisesti (ei kevät 2020, vaikka tarkoitus oli) vaadittu vahvaa tilastomenetelmien osaamista.
Vanhoja pääsykoekirjoja:
- Nummenmaa, L. Holopainen, M. & Pulkkinen, P., Tilastollisten menetelmien perusteet.
- Nummenmaa, L., Käyttäytymistieteiden tilastolliset menetelmät
- Karjalainen, L., Tilastotieteen perusteet
Vanhoja valintakokeita (loogista päättelyä myös logopediassa ja tietojenkäsittelytieteessä)
https://www.helsinki.fi/fi/opiskelijaksi/yhteishaku/tietoa-valintakokei…
Tärkeitä / usein esiintyviä linkkejä
Yhteisvalinnan tiedotussivu
https://www.helsinki.fi/fi/verkostot/psykologian-yhteisvalinta/
Lisäpaikkoja vuodelle 2021
https://www.psykologilehti.fi/psykologi/tyo/kymmenia_lisaaloituspaikkoj…
Todistuksen pisteytys
https://opintopolku.fi/wp/opo/korkeakoulujen-haku/mika-korkeakoulujen-o…
VIPUNEN (hakijamäärät ja valitut)
https://vipunen.fi/fi-fi/_layouts/15/xlviewer.aspx?id=/fi-fi/Raportit/H…
Kaikki pisterajat valintatavoittain
https://vipunen.fi/fi-fi/_layouts/15/xlviewer.aspx?id=/fi-fi/Raportit/H…
Hakijoiden ja sisäänpäässeiden ylioppilastutkintomenestys
graafinen
https://app.powerbi.com/view?r=eyJrIjoiYzYwOWYyOWMtNTllZC00MzU1LTk2OWIt…
taulukko
https://vipunen.fi/fi-fi/_layouts/15/xlviewer.aspx?id=/fi-fi/Raportit/K…
valmiiksi analysoituna tekstinä
https://tilastoneuvos.vipunen.fi/2020/01/20/korkeakoulutukseen-paasseid…
Aikaisempien vuosien ketjuja:
2020 koronakevät ja AMK-valintakoe
https://www.vauva.fi/keskustelu/3496665/psykologia-2020
2019 valintakoeyhteistyövuosi
https://www.vauva.fi/keskustelu/3217889/psykologia-2019
2018 erilaiset kokeet HTT ja J ja J
https://www.vauva.fi/keskustelu/3067511/psykologia-2018
2017 ensimmäinen löytynyt ketju
https://www.vauva.fi/keskustelu/2753394/psykologia-2017-muita-hakijoita
Kommentit (8033)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tutkikaapa hetki kirjallisuutta tästä. Kognitiivinen käyttäytymisterapia on ajan saatossa kehittynyt usemmassa aallossa, joilla kaikilla on oma näkökulmansa ja menetelmänsä. Nämä kaikki ovat silti kognitiivista käyttäytymisterapiaa. Kun puhutaan uuden aallon kognitiivisesta käyt.terapiasta, halutaan korostaa, että kyseessä on juurikin tämä kolmas, uusi aalto. Silti sen käyttämät menetelmät ovat yhtälailla yksiä kognitiivisen käyttäytymisterapian menetelmiä. Eri asia, jos väitettäisiin, että "HOT on toisen aallon kognitiivisen käyttäytymisterapian menetelmä", koska silloin ei puhuttaisi samasta kognitiivisen käyt.terapian vallitsevasta aallosta. Musta kokeen tekijä voi olettaa ihmisten tietävän, että kognitiivinen käyttäytymisterapia on kattokäsite, yhtälailla muitakin psykologian perustermejä on esitelty artikkeleissa sen kummemmin niitä avaamatta. Tää 2.14 kysymys on aiheuttanu ihan tolkuttoman paljon ongelmaa ja erilaista tulkintaa ja musta ihan tosi kyseenalainen kysymys. En yritä ajaa omaa näkökulmaani väkisin läpi ja oon pohtinu tätä kyssäriä kummastaki näkökulmasta ihan yhtä paljon. En kaipaa väittelyä enää, halusin vaa saaha tämän ulos jotenkin. Peace.
Oletuksena on ollut, että on lukenut artikkelin, eikö niin? Noh, siinä kerrottiin hyvin selvästi mitä HOT on ja jos siitä ei tajua, että se ei ole kognitiivista köyttäytymisterapiaa vaan siinä on sen menetelmiä, niin voi voi. Jos pyörittelee sanoja ymmärtämättä niiden sisältöä, niin noin voi ajatella. Kokeessa ei kuitenkaan mitata sitä millainen kielitieteilijä sä olet.
HOT on siis kognitiivisen käyttäytymisterapian (uuden aallon painotuksella/näkökulmalla) MENETELMÄ. Eli kun menet kognitiiviseen käyttäytymisterapiaan nykypäivänä, siellä tarkastellaan asioita uuden aallon näkemysten mukaan ja käytetään ESIMERKIKSI HOT-menetelmää. Toivon, että lopetat tuon vouhkaamisen ja keskityt nyt. Lue artikkeli. Lue 2.14 kysymys. Hae tietoa kognitiivisesta käyttäytymisterapiasta.
Ihan kiva, mutta sä kehotat nyt psykoterapeuttia ottamaan selvää kognitiivisesta käyttäytymisterapiasta. Oliskohan aika lopettaa? Mitä luulet?
Miks joku psykoterapeutti kinastelee päivisin vauva.fissä psykalle hakijoiden kanavalla :D Just itse tutkin näitä psykoterapioita ja en kyllä löytänyt semmosta reittiä, josta oisin erikseen rajattuun uuden aallon kognitiiviseen psykoterapiaan päässyt.
Kuka kinastelee? Olen seurannut mielenkiinnolla psykalle hakijoiden keskustelua monena vuonna, onko se jotenkin väärin? Miksi psykoterapeutti ei saisi osallistua keskusteluun? Täällä on monet selittäneet moneen kertaan asian, minä mukaanlukien. Silti vaan jankataan ja jankataan ja sit vielä kehotetaan tutustumaan asioihin vaikka itse on väärässä. Joo, on kyllä mielenkiintoinen porukka tänä vuonna.
En voi sanoin kuvailla, kuinka paljon toivon, ettet oo mun terapeutti.
Jaa, mitähän hän nyt muka sanoi? Miksi menee noin tunteisiin? -eri
Suloista kuinka paljon tää yks "psykoterapeutti" käy täällä kommentoimassa ja peukuttelemassa omia juttujaan ihan muina kommentoijina. Keskittyisit työhösi ja antaisit meidän mennä prosessissa eteenpäin.

"sä kehotat nyt psykoterapeuttia ottamaan selvää kognitiivisesta käyttäytymisterapiasta. Oliskohan aika lopettaa? Mitä luulet?"
Olisikohan tuossa vähän kinasteleva sävy? Mitä luulet?
No ei, ei ollut. Lapset kinastelee, aikuiset ihmiset kirjoittaa asian eikä etsi sieltä sävyjä tukeakseen omaa agendaansa. Sulla meni täysin yli silloin kun alat kanssakeskustelijaa ojentamaan ja kehottamaan tutustumaan asioihin vaikka itse olet ymmärtänyt väärin. Miksi jatkaa? Ja vielä syyttää perään kinastelusta ja kyseenalaistamalla toisen oikeus olla palstalla. Kysyn uudelleen: Olisiko aika lopettaa?
Minä kommentoin tuosta sävystä huvittuneena sivustaseuraajana, joka ei ole muuten osallistunut keskusteluun :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tutkikaapa hetki kirjallisuutta tästä. Kognitiivinen käyttäytymisterapia on ajan saatossa kehittynyt usemmassa aallossa, joilla kaikilla on oma näkökulmansa ja menetelmänsä. Nämä kaikki ovat silti kognitiivista käyttäytymisterapiaa. Kun puhutaan uuden aallon kognitiivisesta käyt.terapiasta, halutaan korostaa, että kyseessä on juurikin tämä kolmas, uusi aalto. Silti sen käyttämät menetelmät ovat yhtälailla yksiä kognitiivisen käyttäytymisterapian menetelmiä. Eri asia, jos väitettäisiin, että "HOT on toisen aallon kognitiivisen käyttäytymisterapian menetelmä", koska silloin ei puhuttaisi samasta kognitiivisen käyt.terapian vallitsevasta aallosta. Musta kokeen tekijä voi olettaa ihmisten tietävän, että kognitiivinen käyttäytymisterapia on kattokäsite, yhtälailla muitakin psykologian perustermejä on esitelty artikkeleissa sen kummemmin niitä avaamatta. Tää 2.14 kysymys on aiheuttanu ihan tolkuttoman paljon ongelmaa ja erilaista tulkintaa ja musta ihan tosi kyseenalainen kysymys. En yritä ajaa omaa näkökulmaani väkisin läpi ja oon pohtinu tätä kyssäriä kummastaki näkökulmasta ihan yhtä paljon. En kaipaa väittelyä enää, halusin vaa saaha tämän ulos jotenkin. Peace.
Oletuksena on ollut, että on lukenut artikkelin, eikö niin? Noh, siinä kerrottiin hyvin selvästi mitä HOT on ja jos siitä ei tajua, että se ei ole kognitiivista köyttäytymisterapiaa vaan siinä on sen menetelmiä, niin voi voi. Jos pyörittelee sanoja ymmärtämättä niiden sisältöä, niin noin voi ajatella. Kokeessa ei kuitenkaan mitata sitä millainen kielitieteilijä sä olet.
HOT on siis kognitiivisen käyttäytymisterapian (uuden aallon painotuksella/näkökulmalla) MENETELMÄ. Eli kun menet kognitiiviseen käyttäytymisterapiaan nykypäivänä, siellä tarkastellaan asioita uuden aallon näkemysten mukaan ja käytetään ESIMERKIKSI HOT-menetelmää. Toivon, että lopetat tuon vouhkaamisen ja keskityt nyt. Lue artikkeli. Lue 2.14 kysymys. Hae tietoa kognitiivisesta käyttäytymisterapiasta.
Ihan kiva, mutta sä kehotat nyt psykoterapeuttia ottamaan selvää kognitiivisesta käyttäytymisterapiasta. Oliskohan aika lopettaa? Mitä luulet?
Miks joku psykoterapeutti kinastelee päivisin vauva.fissä psykalle hakijoiden kanavalla :D Just itse tutkin näitä psykoterapioita ja en kyllä löytänyt semmosta reittiä, josta oisin erikseen rajattuun uuden aallon kognitiiviseen psykoterapiaan päässyt.
Kuka kinastelee? Olen seurannut mielenkiinnolla psykalle hakijoiden keskustelua monena vuonna, onko se jotenkin väärin? Miksi psykoterapeutti ei saisi osallistua keskusteluun? Täällä on monet selittäneet moneen kertaan asian, minä mukaanlukien. Silti vaan jankataan ja jankataan ja sit vielä kehotetaan tutustumaan asioihin vaikka itse on väärässä. Joo, on kyllä mielenkiintoinen porukka tänä vuonna.
En voi sanoin kuvailla, kuinka paljon toivon, ettet oo mun terapeutti.
Jaa, mitähän hän nyt muka sanoi? Miksi menee noin tunteisiin? -eri
Suloista kuinka paljon tää yks "psykoterapeutti" käy täällä kommentoimassa ja peukuttelemassa omia juttujaan ihan muina kommentoijina. Keskittyisit työhösi ja antaisit meidän mennä prosessissa eteenpäin.
Minusta on suloista, että sä yrität analysoida muita ja teet tulkintojasi. Jospa odotat, että pääset opiskelemaan ennen kuin leikit ihmismielen ammattilaista. -Tuo, jolle vastasit

Hyvä syyttää toista omien tulkintojen tekemisestä kun samaan viestiin tekee itse samoin :D
Olitpa psykoterapeutti tai et, sulla on nyt tosi, tosi alentava tyyli kommentoida täällä. Vieläpä tilanteessa, jota puhekielessä kutsutaan haudoilla tanssimiseksi.

Ammattilaiset ovat ammattilaisia!

En ole analysoinut ketään, ainoastaan nåistä viestejäsi. Keskity vaan niihin omiin asiakkaisiin, jos niitä ylipäätään on. Aika paljon sulla tosiaan on aikaa ja energiaa täällä pyöriä. Työnohjaus on näiden tuntojen purkamista varten, kannattaa hyödyntää. Tuo sun ylimielinen jauhanta ja on nimittäin todella raskasta.

Mikä oli tulkintaa? Se, että sä leikit ammattilaista vai? Ei kuule, se oli huomio sinusta.

Sä et edes tiedä kelle sä vastaat. Pidä huoli omasta ajankäytöstäsi 🤡

Mun on kyllä pakko vielä vastata tähän jotain, koska sulla näyttää olevan pakkomielle saada sanoa se viimeinen sana. Sitäkin kannattaa työstää.
Hei ihmiset, keskuudessamme on trolli. Antakaa nyt tän terapeutin olla, muuten tää ei lopu koskaan. Ois mukava seurata vielä keskustelua oikaisuvaatimuksista, kun kaikki yliopistot ei oo vielä toimittaneet vastineita, mutta tän langan seuraaminen ei kyllä pian palvele sitä tarkoitusta.

Väärälle kirjoittajalle kommentoit taas, mutta vastaan huvikseni. Mitä ammattilaisen leikkimistä tuossa oli ja minkä koulutuksen siihen tarvii, että joku ehdottaa sinulle työhön keskittymistä sen sijaan, että väittelet täällä? :D ettet vain kinastelisi :)

Täällä on aika monta ihmistä, mikä saa sut ajattelemaan, että tuo terapeutti olisi sama kuin tuo toinen? Mä en lähtisi väittämään mitään sellaista, viekö se keskustelua eteenpäin?
Onko trolli se, joka vastaa huuteluihin jonkun toisen lyttäämisestä vai se, joka sitä lyttäämistä tekee?
Tämä psykoterapeutiksi itsensä kertonut ei ole sanonut mitään ihmeellistä, henkilöt jotka alkavat analysoimaan häntä terapeuttina tai tituleeraa häntä trolliksi ja kyseenalaistaa jonkun toisen agendan-uskoo heidän olevan sama henkilö sen sijaan ovat ylittäneet rajan moneen kertaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tutkikaapa hetki kirjallisuutta tästä. Kognitiivinen käyttäytymisterapia on ajan saatossa kehittynyt usemmassa aallossa, joilla kaikilla on oma näkökulmansa ja menetelmänsä. Nämä kaikki ovat silti kognitiivista käyttäytymisterapiaa. Kun puhutaan uuden aallon kognitiivisesta käyt.terapiasta, halutaan korostaa, että kyseessä on juurikin tämä kolmas, uusi aalto. Silti sen käyttämät menetelmät ovat yhtälailla yksiä kognitiivisen käyttäytymisterapian menetelmiä. Eri asia, jos väitettäisiin, että "HOT on toisen aallon kognitiivisen käyttäytymisterapian menetelmä", koska silloin ei puhuttaisi samasta kognitiivisen käyt.terapian vallitsevasta aallosta. Musta kokeen tekijä voi olettaa ihmisten tietävän, että kognitiivinen käyttäytymisterapia on kattokäsite, yhtälailla muitakin psykologian perustermejä on esitelty artikkeleissa sen kummemmin niitä avaamatta. Tää 2.14 kysymys on aiheuttanu ihan tolkuttoman paljon ongelmaa ja erilaista tulkintaa ja musta ihan tosi kyseenalainen kysymys. En yritä ajaa omaa näkökulmaani väkisin läpi ja oon pohtinu tätä kyssäriä kummastaki näkökulmasta ihan yhtä paljon. En kaipaa väittelyä enää, halusin vaa saaha tämän ulos jotenkin. Peace.
Oletuksena on ollut, että on lukenut artikkelin, eikö niin? Noh, siinä kerrottiin hyvin selvästi mitä HOT on ja jos siitä ei tajua, että se ei ole kognitiivista köyttäytymisterapiaa vaan siinä on sen menetelmiä, niin voi voi. Jos pyörittelee sanoja ymmärtämättä niiden sisältöä, niin noin voi ajatella. Kokeessa ei kuitenkaan mitata sitä millainen kielitieteilijä sä olet.
HOT on siis kognitiivisen käyttäytymisterapian (uuden aallon painotuksella/näkökulmalla) MENETELMÄ. Eli kun menet kognitiiviseen käyttäytymisterapiaan nykypäivänä, siellä tarkastellaan asioita uuden aallon näkemysten mukaan ja käytetään ESIMERKIKSI HOT-menetelmää. Toivon, että lopetat tuon vouhkaamisen ja keskityt nyt. Lue artikkeli. Lue 2.14 kysymys. Hae tietoa kognitiivisesta käyttäytymisterapiasta.
Ihan kiva, mutta sä kehotat nyt psykoterapeuttia ottamaan selvää kognitiivisesta käyttäytymisterapiasta. Oliskohan aika lopettaa? Mitä luulet?
Miks joku psykoterapeutti kinastelee päivisin vauva.fissä psykalle hakijoiden kanavalla :D Just itse tutkin näitä psykoterapioita ja en kyllä löytänyt semmosta reittiä, josta oisin erikseen rajattuun uuden aallon kognitiiviseen psykoterapiaan päässyt.
Kuka kinastelee? Olen seurannut mielenkiinnolla psykalle hakijoiden keskustelua monena vuonna, onko se jotenkin väärin? Miksi psykoterapeutti ei saisi osallistua keskusteluun? Täällä on monet selittäneet moneen kertaan asian, minä mukaanlukien. Silti vaan jankataan ja jankataan ja sit vielä kehotetaan tutustumaan asioihin vaikka itse on väärässä. Joo, on kyllä mielenkiintoinen porukka tänä vuonna.
En voi sanoin kuvailla, kuinka paljon toivon, ettet oo mun terapeutti.
Jaa, mitähän hän nyt muka sanoi? Miksi menee noin tunteisiin? -eri
Suloista kuinka paljon tää yks "psykoterapeutti" käy täällä kommentoimassa ja peukuttelemassa omia juttujaan ihan muina kommentoijina. Keskittyisit työhösi ja antaisit meidän mennä prosessissa eteenpäin.
Minusta on suloista, että sä yrität analysoida muita ja teet tulkintojasi. Jospa odotat, että pääset opiskelemaan ennen kuin leikit ihmismielen ammattilaista. -Tuo, jolle vastasit
Hyvä syyttää toista omien tulkintojen tekemisestä kun samaan viestiin tekee itse samoin :D
Mikä oli tulkintaa? Se, että sä leikit ammattilaista vai? Ei kuule, se oli huomio sinusta.
Väärälle kirjoittajalle kommentoit taas, mutta vastaan huvikseni. Mitä ammattilaisen leikkimistä tuossa oli ja minkä koulutuksen siihen tarvii, että joku ehdottaa sinulle työhön keskittymistä sen sijaan, että väittelet täällä? :D ettet vain kinastelisi :)
Sä väität mua tuoksi toiseksi ja lässytät minkä jaksat. Tiedätkö mun työn/ammatin? Et tiedä. Sä kulutat aikaasi täällä marisemalla, mites oma työn teko? -Edelleen se, jolle sä alunperin kommentoit, se eri.
Vierailija kirjoitti:
Hei ihmiset, keskuudessamme on trolli. Antakaa nyt tän terapeutin olla, muuten tää ei lopu koskaan. Ois mukava seurata vielä keskustelua oikaisuvaatimuksista, kun kaikki yliopistot ei oo vielä toimittaneet vastineita, mutta tän langan seuraaminen ei kyllä pian palvele sitä tarkoitusta.
Hei ihmiset, keskuudessamme on ylimielinen pelle, joka haluaa sanella mitä muut saavat ajatella ja kommentoida. Antakaa hänen olla, hän kun ei pääse eteenpäin pettymyksestään!
Huoh... Eka oikaisuvaatimuksen päätös tuli, Jyväskylästä. Oli kyllä tullut jo eilen mutta meni roskapostiin joten en huomannut silloin. Olivat käytännössä vain iskeneet leiman päälle Helsingistä valintakoeyhteistyöverkostosta tulleeseen lausuntoon eivätkä sen perusteella muuta mitään, alla lainaus valintakoeyhteistyöverkoston lausunnosta:
"Hakija on oikeassa, että mallivastauksissa on virhe ja vastausvaihtoehdot b ja c tulisi d:n lisäksi hyväksyä oikeina vastauksina. Yleisten pisteytyskriteerien perusteella hakija pisteet tästä tehtävästä ovat kuitenkin oikein, sillä hän on valinnut väärin vaihtoehdon (a), joten mallivastauksissa olevan virheen huomioiminen ei vaikuta hakijan tehtävästä saamiin pisteisiin. Pisteiden antaminen tästä tehtävästä asettaisi hakijat epätasa-arvoiseen asemaan yleisten pisteytyskriteerien suhteen, jonka vuoksi tämä ratkaisu on ainoa mahdollinen."
Hain oikaisua useampaan kohtaan, selitykset jättää pisteitä muuttamatta olivat enimmäkseen typeriä sanoilla kikkailuja suuntaan tai toiseen. Sellaisia ettei mikään materiaali voi valmistella hakijaa päättelemään oikein mitä haluavat kysyä. Arvalla menee päätteleekö niin kuin kokeen laatijoiden mukaan pitäisi. Todella raivostuttavaa, todellista osaamista tämä koe ei mitannut. Aion viedä hallinto-oikeuteen jos ykköskohteestani tulee samanlainen vastaus, muita en viitsi.
Tuo yllä oleva lainaus on siis tehtävästä 2.14.
Äh, nyt sekoitin jo itsekin mikä oli mallivastauksissa alunperin oikein ja mikä ei... Eli a siis oli väärin. Eivätkä muuttaneet sitä nyt. Mikä kyllä on mielestäni väärin joskin ymmärrän perustelut mutta tuon tietämistä on vaikea vaatia materiaalien perusteella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tutkikaapa hetki kirjallisuutta tästä. Kognitiivinen käyttäytymisterapia on ajan saatossa kehittynyt usemmassa aallossa, joilla kaikilla on oma näkökulmansa ja menetelmänsä. Nämä kaikki ovat silti kognitiivista käyttäytymisterapiaa. Kun puhutaan uuden aallon kognitiivisesta käyt.terapiasta, halutaan korostaa, että kyseessä on juurikin tämä kolmas, uusi aalto. Silti sen käyttämät menetelmät ovat yhtälailla yksiä kognitiivisen käyttäytymisterapian menetelmiä. Eri asia, jos väitettäisiin, että "HOT on toisen aallon kognitiivisen käyttäytymisterapian menetelmä", koska silloin ei puhuttaisi samasta kognitiivisen käyt.terapian vallitsevasta aallosta. Musta kokeen tekijä voi olettaa ihmisten tietävän, että kognitiivinen käyttäytymisterapia on kattokäsite, yhtälailla muitakin psykologian perustermejä on esitelty artikkeleissa sen kummemmin niitä avaamatta. Tää 2.14 kysymys on aiheuttanu ihan tolkuttoman paljon ongelmaa ja erilaista tulkintaa ja musta ihan tosi kyseenalainen kysymys. En yritä ajaa omaa näkökulmaani väkisin läpi ja oon pohtinu tätä kyssäriä kummastaki näkökulmasta ihan yhtä paljon. En kaipaa väittelyä enää, halusin vaa saaha tämän ulos jotenkin. Peace.
Oletuksena on ollut, että on lukenut artikkelin, eikö niin? Noh, siinä kerrottiin hyvin selvästi mitä HOT on ja jos siitä ei tajua, että se ei ole kognitiivista köyttäytymisterapiaa vaan siinä on sen menetelmiä, niin voi voi. Jos pyörittelee sanoja ymmärtämättä niiden sisältöä, niin noin voi ajatella. Kokeessa ei kuitenkaan mitata sitä millainen kielitieteilijä sä olet.
HOT on siis kognitiivisen käyttäytymisterapian (uuden aallon painotuksella/näkökulmalla) MENETELMÄ. Eli kun menet kognitiiviseen käyttäytymisterapiaan nykypäivänä, siellä tarkastellaan asioita uuden aallon näkemysten mukaan ja käytetään ESIMERKIKSI HOT-menetelmää. Toivon, että lopetat tuon vouhkaamisen ja keskityt nyt. Lue artikkeli. Lue 2.14 kysymys. Hae tietoa kognitiivisesta käyttäytymisterapiasta.
Ihan kiva, mutta sä kehotat nyt psykoterapeuttia ottamaan selvää kognitiivisesta käyttäytymisterapiasta. Oliskohan aika lopettaa? Mitä luulet?
Miks joku psykoterapeutti kinastelee päivisin vauva.fissä psykalle hakijoiden kanavalla :D Just itse tutkin näitä psykoterapioita ja en kyllä löytänyt semmosta reittiä, josta oisin erikseen rajattuun uuden aallon kognitiiviseen psykoterapiaan päässyt.
Kuka kinastelee? Olen seurannut mielenkiinnolla psykalle hakijoiden keskustelua monena vuonna, onko se jotenkin väärin? Miksi psykoterapeutti ei saisi osallistua keskusteluun? Täällä on monet selittäneet moneen kertaan asian, minä mukaanlukien. Silti vaan jankataan ja jankataan ja sit vielä kehotetaan tutustumaan asioihin vaikka itse on väärässä. Joo, on kyllä mielenkiintoinen porukka tänä vuonna.
En voi sanoin kuvailla, kuinka paljon toivon, ettet oo mun terapeutti.
Jaa, mitähän hän nyt muka sanoi? Miksi menee noin tunteisiin? -eri
Suloista kuinka paljon tää yks "psykoterapeutti" käy täällä kommentoimassa ja peukuttelemassa omia juttujaan ihan muina kommentoijina. Keskittyisit työhösi ja antaisit meidän mennä prosessissa eteenpäin.
Minusta on suloista, että sä yrität analysoida muita ja teet tulkintojasi. Jospa odotat, että pääset opiskelemaan ennen kuin leikit ihmismielen ammattilaista. -Tuo, jolle vastasit
Hyvä syyttää toista omien tulkintojen tekemisestä kun samaan viestiin tekee itse samoin :D
Mikä oli tulkintaa? Se, että sä leikit ammattilaista vai? Ei kuule, se oli huomio sinusta.
Väärälle kirjoittajalle kommentoit taas, mutta vastaan huvikseni. Mitä ammattilaisen leikkimistä tuossa oli ja minkä koulutuksen siihen tarvii, että joku ehdottaa sinulle työhön keskittymistä sen sijaan, että väittelet täällä? :D ettet vain kinastelisi :)
Sä väität mua tuoksi toiseksi ja lässytät minkä jaksat. Tiedätkö mun työn/ammatin? Et tiedä. Sä kulutat aikaasi täällä marisemalla, mites oma työn teko? -Edelleen se, jolle sä alunperin kommentoit, se eri.
Minusta tuntuu, että täällä on nyt mennyt ihan sekaisin kuka kommentoi mitäkin :D Tuo oli minun eka viesti. En ole puhunut sinun töistä tai ammatista mitään. Ihmettelin vain, mitä ammattilaisen leikkimistä tuossa jonkun toisessa viestissä oli..
No niin. Täällä on jo uusi ketju seuraavaan kokeeseen valmistautujille. Tämä ei nyt enää vie kerään eteenpäin, vain taaksepäin. Tsemiä kaikille!