Lasten urheilujoukkueessa tasoryhmät, mitä mieltä??

Minulla on omien lasten kohdalta vain hyviä kokemuksia tasoryhmistä. Molemmat ovat alottaneet harrastaryhmissä ("divarissa"), kun ryhmäjako on tehty. Toinen lapsista pelaa divarissa vieläkin, otteluita on ainakin melkein yhtä paljon kuin kilparyhmälläkin, samoissa turnauksissa käydään, mutta pelataan eri sarjoissa, ja ovatpa kilparyhmäläiset välillä vähän kateellisiakin, jos harrastaryhmä pärjää sarjassaan paremmin tai saa mitalin!

Toinen lapsista oli kahdessa lajissa aluksi harrastajaryhmässä, mutta oli kummassakin yksi joukkueen parhaista. Poika pelasi oikein mielellään niissä, sai paljon onnistumisen kokemuksia ja fair play -korttejakin tuli roppakaupalla. Vähitellen hän siirtyi kilparyhmiin varapelaajaksi eli jos joku kilparyhmäläisistä ei voinut tulla otteluun, hän pääsi kilparyhmän mukaan ja sai aina myös peliaikaa. Toinen laji piti ajanpuutteen takia lopettaa, mutta toisessa hän on nyt yhdessä Suomen parhaista joukkuieista vakiopelaajana, tosin vieläkin hän muistelee aina välillä kaiholla harrastajajoukkuetta, jossa oli niin kiva pelata.

Mielestäni vanhempien asenne on tässä tosi tärkeä, ei olla pettyneitä, vaikka oma lapsi ei edustusjoukkueessa olekaan, vaan iloisia siitä, että lapsilla on mahdollisuus oppia jokin peli kunnolla, saada siitä ehkä elinikäinen harrastus ja ainakin säännöllinen liikunta tulee tavaksi.

Meillä poika pelasi ekan vuoden harrastajissa. Perheessämme ei olla koskaan jalkapalloiltu, muuta liikuntaa toki. Alussa kaverit ja se hauskuus näytti olevan pääroolissa. Hiljalleen halusi muina aikoina käydä kanssani kentällä, josta onneksi löytyi helposti junnupoikia. Nyt näen, että nauttiiitse pelaamisesta ja valkku laittoi seuraavalle tasolle. Eli kehitystä tapahtuu. Minusta vanhempien tulisi malttaa mielensä ja luottaa valmentajan ja apuvalmentajien näkemyksiin. Meillä kaikilla on samat treenit ja peleissä sitten nämä tasoryhmät, joissa myös vaihtelua. Kun on intoa tulee säännöllisellä harjoittelua varmasti myös taitoa:)

Onhan tuo tasoryhmä ihan tuttua monissa lajeissa. Tytöillä esim. muodostelmaluistelu. Joukkueisiin on testit. 6-7 v iässäkin. Ei sinne vaan marssita ja kompastella muiden seassa. Joukkueeseen pääsyn jälkeen ollaan automaattisesti vaihtelupaikalla = varahenkilönä eli ei välttämättä yksissäkään kisoissa kauden aikana. Etenemään joukkueesta toiseen pääsee valmentajan siirtäessä = tietyt taidot vaaditaan. On erikseen kansallinen sarja ja SM-sarja. Kaikki eivät pääse SM-tasolle niin kuin ei muissakaan lajeissa. Joukkueen etu on että parhaat luistelee. Samoin varmaan jalkapallossa??? Jos toisilla on taitoa tai motivaatiota potkia palloa vapaa-ajallakin niin ei sille mitään voi. Harrastejoukkueita varmasti löytyy. Ja fakta on et 10 v on jo 5 v jäljessä niistä jotka on oikeasti jo viitisen vuotta treenannut.

Sama pitäisi saada myös peruskouluun, moneen aineeseen. 80-luvullahan tasoryhmät poistettiin, koska ilmeisesti vasemmistolaiset kokivat niiden aiheuttavan eriarvoisuutta.

Älä valita heikonpi aines!

Jos treeniryhmässä on poikia kahden joukkueen verran tai enemmän, tasoryhmät on kyllä hyvä olla.

Mutta omasta kokemuksestani voin sanoa, että kilparyhmään kuuluminen tuo mukanaan monia lieveilmiöitä. Itse pelaajista suuri osa on kilpailuhenkisiä (ja saa ollakin), mutta tästä seuraa 'heikompien' arvostelua ja haukkumista joko selän takana tai päin naamaa. Ja tämä on vielä pientä verrattuna monen kilparyhmäläisen vanhemman käytökseen!

Mielestäni on täysin tuomittavaa huudella katsomosta ilkeyksiä pelaajille, ja suureen ääneen haukkua oman joukkueen pelaajia. Tätä kuitenkin oman poikani seurassa tapahtuu. Asiasta raportointi joukkueenjohtajalle ei ole auttanut. Yhtä tuomittavaa tällainen käytös on tietysti myös, jos se kohdistuu vastustajaan.

Ikuisuuskysymys on myös se, että valmentajan/apuvalmentajan poika monesti nostetaan tasoaan ylempään ryhmään, jossa hän myös saa hyvin peliaikaa. 

Tässä vaiheessa kautta olen sitä mieltä, että sekä poikani että mina olisimme olleet paljon tyytyväisempiä, jos poika ei olisi pelannut kilparyhmässä. Tämä siitäkin huolimatta, että kehitystä on tapahtunut runsaan harkkamäärän ansiosta.

Tasoryhmät ovat tuossa iässä jo hyvä asia, on parempi antaa vasta-alkajien kehittyä rauhassa siinä alemmassa ryhmässä ja vastaavasti on hyvä, että edistyneet saavat myös omaa tasoaan vastaavat haasteet.

Mielestäni hyvä asia, jos se huomioidaan myös treeneissä. Kokemuksesta tiedän että hyvät turhautuvat nopeasti jos huonommat ovat "jaloissa" ja taas huonommat  jäävät syrjään kun eivät uskalla/pääse parempien tahdissa, ja sitä myötä jopa jonkun harrastus saattaa loppua.

Meidän pojan futisjoukkueessa on ollut tasoryhmät alusta (6-vuotiaista) saakka. Aluksi niistä ei kyllä sillä nimellä puhuttu, eivätkä pojat välttämättä asiaa heti tajunneet. Mutta juuri pelejä varten joukkue jaettiin kahteen eritasoiseen peliryhmään. Harjoituksista osa oli koko joukkueen yhteisiä, osa peliryhmien omia. Minusta tuo on ihan perusteltu ja toimiva käytäntö kaikkien kannalta.

Kannatan tasoryhmiä ehdottomasti. Tietysti elämässä voi tulla pettymyksiä jos tipahtaa "haastajajoukkueeseen" mutta ketään ei oikeastaan palvele se, että ahkerasti harjoittelevat, edistyvät ja lajista kiinnostuneet joutuvat katsomaan otteluissa vaihtopenkillä kun ne ei "ei niin motivoituneet", harjoituksia välttelevät ja vasta-aloittaneet pelaavat ja joukkue häviää jatkuvasta. Seuraavaksi joudutaan siirtymään ottelemaan muita vasta-alkajia vastaan ja pelintaso vain laskee. "haastajat" erikseen ja niille sopivat vastukset niin motivaatio säilyy myös siinä porukassa ja "edareille" sitten tiekempaa ja kovempia vaatimuksia ja jos ei kiinnosta voi siirtyä haastajiin. "Kaikki pelaa" ei palvele ketään jos se tarkoittaa että kaikkien pitää saada kaikkea ilman velvoitteita tai vastuuta mistään.

Poika pelaa kolmetta vuotta futista, osa hänen joukkueestaan aloittanut jo 6 vuotta sitten! , joten tasoeroa on. Joukkue on jaettu kolmeen ryhmään; kilparyhmä, haastajaryhmä ja harrastajaryhmä. Tämä on musta ok! Treenit ja pelit (muita joukkueita vastaan) suunnitellaan ja järjestetään siten, että jokaiselle on OMATASOISTA harjoiteltavaa tai vastusta peleissä. Järkeenkäypää. Oma poika pelaa vaihtelevasti haastaja/harrastajaporukassa. 

Kaksipiippuinen juttu. Toisaalta kannatan kyllä tasoryhmiä, jos vaan

1. ryhmästä toiseen siirtyminen mahdollistuu (esim. jos joku ei enää haluakaan harrastaa niin tavoitteellisesti tai vaihtoehtoisesti kehittyy "alemmassa" ryhmässä niin, että pärjäisi "ylemmässä")

2. myös ei-niin-tavoitteelliselle ryhmälle taataan laadukas valmennus ja jatkuvuus (tämä on usein se ongelma, vain siihen ykkösporukkaan satsataan ja jossain vaiheessa harrasteporukka joko lopetetaan tai se kuivuu kasaan)

3. lapsia käsitellään kuten lapsia, eikä aikuisia. Annetaan arvo kaikille, myös niille alemman ryhmän harrastelijoille. Ollaan avoimia suuntaan ja toiseen, ei mollata ketään. Eikä myöskään laiteta ykkösporukan lapsille liikaa paineita.

Lasten ehdoilla pitäisi lasten liikunnassa kuitenkin mennä. Jos seuraan tulee vastakkainasettelu parempien ja huonompien kesken, ei touhu enää ole tervettä ja siihen en itse haluaisi lähteä mukaan. Itse haluaisin, että lähtökohtaisesti eri ryhmiin jako tapahtuisi sen mukaan, mikä on porukan tavoitteellisuustaso (ei korreloi välttämättä suoraan taitotason kanssa). Eli on tavoitteellisesti treenaavat ja harrastelijat. Hyväkin pelaaja voi pelata harrasteporukassa, jos motivaatiota ei ole tavoitteelliseen treenaukseen.

[quote author="Vierailija" time="07.05.2013 klo 10:27"]

Mielestäni hyvä asia, jos se huomioidaan myös treeneissä. Kokemuksesta tiedän että hyvät turhautuvat nopeasti jos huonommat ovat "jaloissa" ja taas huonommat  jäävät syrjään kun eivät uskalla/pääse parempien tahdissa, ja sitä myötä jopa jonkun harrastus saattaa loppua.

[/quote]

Nimenomaan näin. Tärkeintä tasoryhmiä tehtäessä on kuitenkin se, että SOVITAAN AVOIMESTI SELVÄT SÄÄNNÖT (jotka myös kirjataan ylös ja laitetaan kaikkien nähtäville), millä perusteilla tasoryhmien välillä voi liikkua. On nimittäin ehdottoman tärkeää, että tasoryhmien kokoonpanoa ei ole valettu sementtiin vaan että niiden välillä tapahtuu liikettä.

Pojat kehittyvät hyvin eri tahtiin kun tulevat esiteini-ikään. Joku, joka on 11-vuotiaana ollut pieni ja teknisesti ylivoimainen ykköstasoryhmän supertaitava maalintekijä, voi kasvaa 15 senttiä ja saada lisää painoa 15 kg vuoden aikana. Silloin häneltä menee koordinaatio ja motoriikka ihan hukkaan hetkeksi eikä hän kehity jalkapalloilussa lainkaan. Pikemminkin turhautuu parhaiden joukossa. Silloin olisi hyvä, jos hän voisi jatkaa harrastustaan vähän pienemmin tavoittein alemmassa tasoryhmässä ja jahka kasvu on ohi, mahdollisesti taas palata uusin tavoittein ylempään ryhmään.

Suomessa on joukkuelajeissa ihan liikaa tasapäistämistä joka turhauttaa sekä parhaita, keskitasoisia että lahjattomimpia lapsia. Tasoryhmissä toteutuu parhaimmillaan sekin kasvatuksellinen idea, että ahkeruus tuo tulosta. Jos treenaa hyvin ja ahkerasti ja kehittyy, voi nousta ylempää tasojoukkueeseen. Ylemmästä taas voi pudota jne. Mutta tosiaan nuo tasojoukkueiden välillä liikkumisen säännöt on oltava ehdottomasti avoimet, valmentajien pitää tehdä ne selväksi vanhemmille eikä poikkeuksia sallita. Muuten koko hommalta katoaa pohja.

Ne tasoryhmät pitäisi muodostaa alusta alkaen niin että "perusryhmästä" noustaan edistyneempien ryhmään eikä niin että olemassa oleva ryhmä jaetaan suoraan huonoihin ja hyviin. Nyt osa lapsista varmasti kokee "putoavansa" luuseriryhmään.

[quote author="Vierailija" time="07.05.2013 klo 10:32"]

Poika pelaa kolmetta vuotta futista, osa hänen joukkueestaan aloittanut jo 6 vuotta sitten! , joten tasoeroa on. Joukkue on jaettu kolmeen ryhmään; kilparyhmä, haastajaryhmä ja harrastajaryhmä. Tämä on musta ok! Treenit ja pelit (muita joukkueita vastaan) suunnitellaan ja järjestetään siten, että jokaiselle on OMATASOISTA harjoiteltavaa tai vastusta peleissä. Järkeenkäypää. Oma poika pelaa vaihtelevasti haastaja/harrastajaporukassa. 

[/quote]

Mun pojan seurassa on myös näin. Tosin se on vähän kummallista, että joka tasolla on samat maksut, vaikka kilparyhmällä on paljon enemmän tapahtumia kuin kahdella muulla ryhmällä. Maksut pitäisi olla toiminnan määrän eikä tason mukaan.

[quote author="Vierailija" time="07.05.2013 klo 10:35"]

Ne tasoryhmät pitäisi muodostaa alusta alkaen niin että "perusryhmästä" noustaan edistyneempien ryhmään eikä niin että olemassa oleva ryhmä jaetaan suoraan huonoihin ja hyviin. Nyt osa lapsista varmasti kokee "putoavansa" luuseriryhmään.

[/quote]

höpöhöpö, meidän aikuisten päässä ne luuserijutut ja arvojen asettelu asuu

Vastaan lukematta muiden mielipiteitä...

Minusta 9-10 vuotiaat tarvitsevat ehdottomasti tasoryhmiä. On aivan turha kuvitella, etteivät lapset itse tajuaisi, kuka on hyvä ja kuka ei. Heikommille pelaajille on paljon rennompaa olla harrastusjoukkueessa, kun taas taitavammat pelaajat nauttivat kilpailusta ja hyvistä saavutuksista.

Kouluissa pyritään jo riittävästi tasapäistämään lasten taitoja, joten miksi harrastuksista ei saisi hakea haasteita, jos lahjakkuutta riittää?

Tuo on ok niin kauan kun siirtoa joukkueiden välillä tapahtuu ihan koko ajan. Eli vaikka olisi kipakampikin peli tulossa mukaanotetaan muutama vähemmän kehittynyt ja toisinpäin. Ja treenit samat kaikille.

Eli kunhan tuo tehdään lasten ehdoilla eli sen takia että jokainen saa kehittyä omalla tasollaan eikä siksi että valkku ja jojo haluavat voittaa joka pelin, niin sitten se on hyvä juttu. Molempaa on tässä tullut nähtyä näiden vuosien varrella.

Niin, veikkaat että lapset eivät keskenään nokittele asiasta?

[quote author="Vierailija" time="07.05.2013 klo 10:37"]

[quote author="Vierailija" time="07.05.2013 klo 10:35"]

Ne tasoryhmät pitäisi muodostaa alusta alkaen niin että "perusryhmästä" noustaan edistyneempien ryhmään eikä niin että olemassa oleva ryhmä jaetaan suoraan huonoihin ja hyviin. Nyt osa lapsista varmasti kokee "putoavansa" luuseriryhmään.

[/quote]

höpöhöpö, meidän aikuisten päässä ne luuserijutut ja arvojen asettelu asuu

[/quote]

Täällä myös yksi tasoryhmien kannattaja! On ihan älytöntä kuvitella että pojat kehityessään jäisivät sellaiseen seuraan tai joukkueeseen, jossa ei tasoryhmiä tehdä. Kaikki pelaa, joo-o, jalo ajatus, mutta olen niin samaa mieltätuon kirjoittajan kanssa, joka kirjoitti että saahan esim. koulussakin menestyä, miksi ei harrastuksissa! Kilparyhmä tai muutkaan ryhmät eivät tietty vaan saa olla "kiveen hakattuja", kumpaankiin suntaan täytyy olla liikettä. Eli jos kilparyhmän kundi alkaa ottamaan löysin rantein koko touhun, niin harjoitusryhmän vaihtuminen on kaikille selviö, myös pojalle ja pojan vanhemmille. Ja taas tietty toiseen suuntaan sama juttu, esim. harrasteryhmästä haastajiin ja sieltä kilpaa voi olla kaikille mahdollista, kunhan vaan edityy ja treenaa! Valmentajat on niin avainasemassa tässä, ja sen takia monesti tuntuu että nää jutut menee pilalle...eli kun valmentajat "unohtavat" kaikki muut joukkueen pojat paitsi parhaat, vastuuvalmentaja ei käy harrasteryhmän peleissä eikä välttämättä edes treenaa sitä ryhmää. Tässä se luuseriolo sit tulee niin pojille kuin vanhemmille. Jutun pitäis olla avointa ja reilua, joka suuntaan, ja myös muuten niden maksujen kanssa...Jos kilparyhmä treenaa enemmän ja pelaa esim. turnauksissa enemmän, niin sit vanhempien pitää olla valmiita myös panostamaan rahallisesti enemmän kuin 2 kertaa viikossa treenavien harrasteryhmän poikein vanhempien.