Lasten urheilujoukkueessa tasoryhmät, mitä mieltä??

Noin aina kilpauinnissakin. Ylöspäin nouseminen pitää ansaita. Mutta pääseekö jalkapallossa ylöspäin vai onko aina tuomittu harrastajaryhmään? Aloittajastakin voi kehittyä superlahjakas. Meillä poika kokeili joskus jalkapalloa ja ällö laji oli. Sai tietenkin olla pelejen ajan vaihtopenkillä. Onneksi vaihdettiin lajia paljon hienompaan lajiin. Jalkapallo on syvältä.

Mun poika pelaa jalkapalloa eikä ole mikään erikoisen hyvä siinä, tykkää kuitenkin käydä pelaamassa. Joukkueessa on muutama hyvä pelaaja. Näitä tunnutaan luotsaavan eteenpäin, huonommat jää jalkoihin. Näitä 4 poikaa juoksutetaan peleissä loppuun asti, muiden kenttä-aika on vähäistä. Tasoryhmät on ihan ok, hyvät voi pelata seuroissa.

Poikani tietää kuuluvansa huonompiin, toivoisinkin että löytäisi jostain muusta lajista sen omansa mutta niin kauan kun kaverit pelaa niin hänkin pelaa. 

hm. onhan koulussakin lukutaidon mukaan "varikset" ja mitä ne toiset sitte oli. Ekalla siis.

ajattelen että tietyllä tavalla tasoryhmät mahdollistaa just sen että kaikki pelaa.

Mun poika vaikka on  6-vuotiaasta ollut mukana EI ole kilpajengissä. Paras kaveri on. kilpasarjassa. Se on oikeasti tosi taituri, ikää miehillä 9 vuotta. 
Onnistumisen kokemuksia ja intoa silti on kaveruksilla ja välkälllä pelataan aina yhdessä. 

Eniten kaipaisin lapsille urheiluseuraa jossa olisi kesällä futista talvella lätkää ja sopivasti kaikee muuta. että ei tarvis olla yhtäsamaa vuodenympäri. Mutta kun urheilutyypit valitaan fanaattisista kilpaurheilijoista, niin näin ne hommat kehittyy.

Itse pelaan sählyä harrastajajoukkueessa. Harkkaan kerran viikossa. En ole ylitspääsemättömän  katkera että mua ei ole pyydetty naapurinrouvan ykkösdivarijengiin joka harkkaa kolmesti viikossa.

Saan pelistä itselleni hyvää mieltä ja kuntoa.

Olisipa minun liikuntatunneilla ollut tuollaisia jakoja. Itse olin niitä tumpeloita lajissa kuin lajissa, ja vihasin liikuntaa kun näin, miten taitavammat tuskastuivat tumpelointiini. Olivat siis sen verran ystävällisiä että auttoivat ja ohjasivat minua eivätkä suoraan näyttäneet turhautumistaan, mutta kyllähän 9-vuotiaskin jo näkee kun toista vituttaa.

Jos opettaja olisi jakanut lapset ryhmiin tason mukaan, olisivat urheilijat saaneet urheilla rauhassa ilman tumpeloitten aiheuttamia keskeytyksiä, ja tumpelot olisivat saaneet kompastella jalkoihinsa keskenänsä omiin tahteihinsa.

Vapaa-ajalla tykkäsin kyllä käydä muiden tumpeloiden kanssa vaikkapa pesiksen peluussa kun kaikki olivat yhtä tolloja. Ja kyse ei siis todellakaan ollut siitä että minua olisi kiusattu kömpelyyteni takia, vaan vihasin olla muiden hidasteena vaikka nämä suhtautuivatkin asiaan armollisesti.

Itseasiassa lapset harvoin nokittelevat, monta vuotta olen muutamissa junioriharrastuksissa mukana olleena olen tämän huomannut.

[quote author="Vierailija" time="07.05.2013 klo 10:39"]

Niin, veikkaat että lapset eivät keskenään nokittele asiasta?

[quote author="Vierailija" time="07.05.2013 klo 10:37"]

[quote author="Vierailija" time="07.05.2013 klo 10:35"]

Ne tasoryhmät pitäisi muodostaa alusta alkaen niin että "perusryhmästä" noustaan edistyneempien ryhmään eikä niin että olemassa oleva ryhmä jaetaan suoraan huonoihin ja hyviin. Nyt osa lapsista varmasti kokee "putoavansa" luuseriryhmään.

[/quote]

höpöhöpö, meidän aikuisten päässä ne luuserijutut ja arvojen asettelu asuu

[/quote]

[/quote]

Taso ryhmät ovat ok, jos niin kuin joku täällä mainitsikin, myös muut, kuin se ykkösryhmä, saavat laadukasta valmennusta ja muutakin toimintaa. Käytännössä tämä harvoin toteutuu, ja tasojoukkuejaoista seuraa usein jatkuvia riitoja siitä, kuinka kaikilta peritään samat maksut, mutta vain edariin satsataan ja muita roikotetaan mukana maksajina.

Lisäksi tällainen jako ratkaisee tasoero-ongelman vain pienen ryhmän osalta: niiden, jotka selvästi kuuluvat jollekin tasolle. Suurin osa pelaajista on kuitenkin rajatapauksia. Esimerkiksi parempaa keskitasoa oleva pelaaja valitaan ykkösjoukkueeseen, mutta hän joutuukin istumaan lähes kaikki pelit vaihtopenkillä, kun kakkosjoukkueessa hän saisi paljon peliaikaa.

Olen ollut aika paljon tekemisissä junnujoukkueurheilun kanssa, ja vain yhdessä seurassa olen nähnyt tämän toimivan hyvin yhden ikäluokan kohdalla, ja siinäkin vain yhden kauden.

[quote author="Vierailija" time="07.05.2013 klo 15:57"]

Taso ryhmät ovat ok, jos niin kuin joku täällä mainitsikin, myös muut, kuin se ykkösryhmä, saavat laadukasta valmennusta ja muutakin toimintaa. Käytännössä tämä harvoin toteutuu, ja tasojoukkuejaoista seuraa usein jatkuvia riitoja siitä, kuinka kaikilta peritään samat maksut, mutta vain edariin satsataan ja muita roikotetaan mukana maksajina.

Lisäksi tällainen jako ratkaisee tasoero-ongelman vain pienen ryhmän osalta: niiden, jotka selvästi kuuluvat jollekin tasolle. Suurin osa pelaajista on kuitenkin rajatapauksia. Esimerkiksi parempaa keskitasoa oleva pelaaja valitaan ykkösjoukkueeseen, mutta hän joutuukin istumaan lähes kaikki pelit vaihtopenkillä, kun kakkosjoukkueessa hän saisi paljon peliaikaa.

Olen ollut aika paljon tekemisissä junnujoukkueurheilun kanssa, ja vain yhdessä seurassa olen nähnyt tämän toimivan hyvin yhden ikäluokan kohdalla, ja siinäkin vain yhden kauden.

[/quote]

kiitos kaikille, ketkä ovat kommentoineet! itse olen tasojoukkeiden kannalla ehdottomasti, syitä on niin moneen kertaa jo sanottu, etten lähde toistamaan. Tosiaan lasten joukkueessa on vain peleissä ja turnauksissa tasojoukkueet, kaikki treenaavat saman verran, samaan aikaan, pienryhmien välillä on eritasoisia harjoitteita. Kovempi ryhmä pääsi yhteen turnaukseen enemmän kuin haastajat. Ja näitä rajatapauksia peluutetaan peleissä molemmilla tasoilla aina vuorotelle.

Mutta kun päävalmentaja on näitä tasojuttuja vastaan, kaikkien pitäisi pelata kaikkien kanssa, eikä tasoissa... 

mua kiinnostaisi kuulla, miten tämä oli hoidettu?

t.ap

Mun lapset eivät ole urheilullisia ja jos tuollaisia tasoryhmiä olisi ollut heidän ollessaan ala-asteella, niin varmasti harrastaisivat paljon enemmän nykyään. Mä kannatan ihan täysillä sitä, että hyvä ja huonot erotellaan. Hyvät pääsevät kilpailemaan ja panostamaan harrastukseen. Huonommat saavat pelata ihan rauhassa. Kukaan ei karju, jos epäonnistuu. Kaikki ovat samantasoisia ja saavat samaa opetusta. Harrastus on hauskaa ja antoisaa molemmille joukkueille.

[quote author="Vierailija" time="07.05.2013 klo 16:17"]

[quote author="Vierailija" time="07.05.2013 klo 15:57"]

Taso ryhmät ovat ok, jos niin kuin joku täällä mainitsikin, myös muut, kuin se ykkösryhmä, saavat laadukasta valmennusta ja muutakin toimintaa. Käytännössä tämä harvoin toteutuu, ja tasojoukkuejaoista seuraa usein jatkuvia riitoja siitä, kuinka kaikilta peritään samat maksut, mutta vain edariin satsataan ja muita roikotetaan mukana maksajina.

Lisäksi tällainen jako ratkaisee tasoero-ongelman vain pienen ryhmän osalta: niiden, jotka selvästi kuuluvat jollekin tasolle. Suurin osa pelaajista on kuitenkin rajatapauksia. Esimerkiksi parempaa keskitasoa oleva pelaaja valitaan ykkösjoukkueeseen, mutta hän joutuukin istumaan lähes kaikki pelit vaihtopenkillä, kun kakkosjoukkueessa hän saisi paljon peliaikaa.

Olen ollut aika paljon tekemisissä junnujoukkueurheilun kanssa, ja vain yhdessä seurassa olen nähnyt tämän toimivan hyvin yhden ikäluokan kohdalla, ja siinäkin vain yhden kauden.

[/quote]

kiitos kaikille, ketkä ovat kommentoineet! itse olen tasojoukkeiden kannalla ehdottomasti, syitä on niin moneen kertaa jo sanottu, etten lähde toistamaan. Tosiaan lasten joukkueessa on vain peleissä ja turnauksissa tasojoukkueet, kaikki treenaavat saman verran, samaan aikaan, pienryhmien välillä on eritasoisia harjoitteita. Kovempi ryhmä pääsi yhteen turnaukseen enemmän kuin haastajat. Ja näitä rajatapauksia peluutetaan peleissä molemmilla tasoilla aina vuorotelle.

Mutta kun päävalmentaja on näitä tasojuttuja vastaan, kaikkien pitäisi pelata kaikkien kanssa, eikä tasoissa... 

mua kiinnostaisi kuulla, miten tämä oli hoidettu?

t.ap

[/quote]

Sillä kaudella, kun lapsemme pelasi tuossa toimivassa tasojoukkueessa, hän oli nimenomaan tuollainen paremman keskitason pelaaja. Siinä oli otettu hyvin huomioon pelaajat, jotka liikkuivat kahden tason välimaastossa niin, että heitä vuoroteltiin ylemmän tason peleissä, ja lähes aina saivat sielläkin ainakin vähän peliaikaa. Sitten alemman tason pelissä taas kenttäaikaa tuli paljon. Pelaajien määrä oli sillä tavalla sopiva, että kaikki kolme tasojoukkuetta tarvitsivat vahvistusta toisesta ryhmästä, niin joukkueen sisälle ei päässyt muodostumaan pysyviä klikkejä.

Ykkösporukka treenasi vähän enemmän, ja se otettiin harjoitusmaksuissa huomioon. Ero oli pieni, ei varmasti kenenkään talous ollut niistä muutamasta eurosta kiinni, mutta se vaikutti vanhempien keskinäiseen henkeen, että tuo asia otettiin huomioon.

Suurin ratkaiseva tekijä tähän onnistumiseen oli, että ryhmässä oli kolme valmentajaa, joilla jokaisella oli oma tasoryhmänsä vastuullaan, vaikka yhdessä treenattiinkin. Valmentajaporukka oli kiinnostunut kaikkien pelaajien kehityksestä, ei pelkästään ykkösjoukkueen. 

Niissä huonosti toimineissa yritelmissä valmennus on ollut suurin kompastuskivi. Vaikka valmennuksesta oltaisiin valmiita maksamaan ulkopuoliselle, on todella vaikeata löytää valmentajaa, jota kiinnostaa valmentaa muita kuin edustusjoukkueita. Käytännössä sitten valmentajalla on apunaan joko pari junnuvalmentajaa tai isää.  Näennäisesti kaikki on toiminut juuri, niin kuin sinäkin kirjoitit, treeneissä osa harjotteista tehtiin tason mukaisissa ryhmissä, mutta kun harjoituksia seurasi vähän tarkemmin, se oli vähän kärjistetysti sanottuna sellaista, että ykkösryhmä sai kunnon treenin ja muille keksittiin siksi aikaa tekemistä. Räikeintä oli yhtenä vuonna, kun oli kaksi tasojoukkuetta, niin osa pelaajista ei saanut pelata juuri ollenkaan, kun valmentaja otti kakkosjoukkueen peliin ykkösjoukkueen poikia, jotka saivat täydet minuutit, kun osa kakkosjoukkueen pelaajista ei päässyt kentälle ollenkaan.

Edelleenkin mielestäni tasoryhmät olisivat periaatteessa hyvä asia, kunhan niiden toimivuuden hyväksi nähdään vaivaa. Käytännössä kuitenkin, jos halutaan sujuvaa harrastustoimintaa, se on huomattavasti helpompi toteuttaa ilman niitä. Valitettavasti.

Liikeidea: liikunta-ohjaajat, nuoriso-ohjaajat, fysioterapeutit ym. ym. Perustakaa liikuntakerhoja, joihin tullaan nimenomaan liikkumaan ja opettelemaan eri lajeja, ilman menestymistavoitetta ja kilpailutoimintaa. Maksaisin mielelläni ammattitaitoiselle ohjaajalle, joka pystyy antamaan lapsille monipuolisia liikuntakokemuksia ja liikunnan iloa näiden hampaat irvessä vain joukkueen (ja yleensä oman poikansa) menestystä tahkoavien iskävalmentajien sijaan...  

Yksi ratkaisu on tietysti hakeutua ihan muihin lajeihin kuin näihin joukkuelajeihin (futis, salibandy, jääkiekko...). Itse esim. yritetään poikaa suunnata nyt jalkapallon sijaan itsepuolustuslajeihin ja suunnistukseen. 

[quote author="Vierailija" time="07.05.2013 klo 16:20"]

Mun lapset eivät ole urheilullisia ja jos tuollaisia tasoryhmiä olisi ollut heidän ollessaan ala-asteella, niin varmasti harrastaisivat paljon enemmän nykyään. Mä kannatan ihan täysillä sitä, että hyvä ja huonot erotellaan. Hyvät pääsevät kilpailemaan ja panostamaan harrastukseen. Huonommat saavat pelata ihan rauhassa. Kukaan ei karju, jos epäonnistuu. Kaikki ovat samantasoisia ja saavat samaa opetusta. Harrastus on hauskaa ja antoisaa molemmille joukkueille.

[/quote]

Tämähän se on ongelma yhä enemmän, siis se, että "harrastusporukoita" on vain vähän. Siis niitä joukkueita, joissa toiminta ei ole hyvin tavoitteellista ja tuloksiin tähtäävää. Näin ollen lapset, jotka haluaisivat vain harrastaa koska motivaatio/taidot eivät riitä tavoitteelliseen kilpailutoimintaan, eivät pääsekään harrastamaan. Uskoisin, että löytyisi vanhempia, jotka olisivat valmiita maksamaan myös tästä "pelkästä harrastustoiminnasta", siis kun tähän asti tuntuu että on odotettu esim. kouluilta tai muilta yleishyödyllisiltä toimijoilta tätä harrastustoiminnan toteuttamista.

[quote author="Vierailija" time="07.05.2013 klo 17:05"]

Liikeidea: liikunta-ohjaajat, nuoriso-ohjaajat, fysioterapeutit ym. ym. Perustakaa liikuntakerhoja, joihin tullaan nimenomaan liikkumaan ja opettelemaan eri lajeja, ilman menestymistavoitetta ja kilpailutoimintaa. Maksaisin mielelläni ammattitaitoiselle ohjaajalle, joka pystyy antamaan lapsille monipuolisia liikuntakokemuksia ja liikunnan iloa näiden hampaat irvessä vain joukkueen (ja yleensä oman poikansa) menestystä tahkoavien iskävalmentajien sijaan...  

Yksi ratkaisu on tietysti hakeutua ihan muihin lajeihin kuin näihin joukkuelajeihin (futis, salibandy, jääkiekko...). Itse esim. yritetään poikaa suunnata nyt jalkapallon sijaan itsepuolustuslajeihin ja suunnistukseen. 

[/quote]

Peukutan tätä, mutta kilpailu ei mielestäni ole pelkästään paha asia, ja kyllähän joukkuelajeissa ne harrastetason joukkueetkin tavoittelevat omista peleistään voittoa. Pitäisi löytyä sellaista toimintaa, jossa ollaan valmiita satsaamaan kaikentasoisten pelaajien kehittymistä paremmaksi. Silti kilpailu on läsnä ja saa ollakin silloinkin, kun alemman tason joukkueet pelaavat keskenään.

Nuo ongelmat voisi kiertää, kun laitettaisiin harrastelijaryhmät ja kilparyhmät - näinhän on kai joissain yksilölajeissakin. Se kuulostaisi varmaan monesta paremmalta. Sen lisäksi kilparyhmä sitouttaa aika paljon enemmän. Nykyään on vaan niin, että harrastelijaryhmiä taitaa yleensäkin joukkuelajeissa olla tosi vähän. Varmaan tilausta olisi. 

Olen ehdottomasti tasoryhmien kannalla, kunhan asia hoidetaan lapsia kunnioittaen ja ei-tasoeroja-korostaen. Minusta vaikuttaa siltä, että tosi monet perheet kaipaavat lapsilleen mahdollisuutta harrastaa "rennommin".

Olisi kiva, jos "perusjoukkueesta" voisi taitojen mahdollisesti kehittyessä "nousta" edistyneempään ja päinvastoin, jos joku lahjakas ei jaksakaan enää treenata. En tiedä olisiko se mahdollista (mulla on vasta pienet lapset).

En toki paheksukaan kilpailua sinänsä - toki kaikenikäiset lapset tykkää kilpailla ja voiton ja häviämisen oppiminen on tosi tärkeä juttu. Tarkoitin tässä kilpailemisella sitä, että kilpaileminen ja sarjamenestys menee edelle niiden lasten tarpeista - eli tarpeesta liikkua ja leikkiä, olla mukana ryhmässä, kehittyä omalla tasollaan taitavammaksi, saada onnistumisen kokemuksia, oppia tavoitteellisuutta ja itsekuria. Kun nämä kaikki unohdetaan ja keskitytään vain siihen voittamiseen ja voittamisen tavoitteluun, mennään mielestäni metsään.

Kun muistettaisiin ja tajuttaisiin se, että varmaan alle promille kustakin ikäluokasta koskaan siirtyy esim. ammattilaispelaajaksi ja niistä ammattilaisistakin valtaosa pelaa rupujoukkueissa, rupupalkalla ja rupusopimuksin jatkuva vammautumisriski päällä, ei se menestyksen tavoittelu saisi mennä lapsen ja nuoren edun edelle. Paljon tärkeämpää olisi, että lapsi ja nuori löytäisi yhden tai useamman itselle sopivan liikuntalajin, jota jaksaisi harrastaa vielä teini-iässä (eikä tule tiputetuksi joukkueesta, kun ei ole "riittävän hyvä" tai ei jaksa treenata 6-7krt/vko)  ja sen jälkeenkin ja pysyisi hyvässä kunnossa ja terveenä aikuiseksi asti ja tietysti aikuisenakin. Voimistelijoiden notkoselät ja nikamien rasitusmurtumat, parikymppisten jalkapalloilijoiden artroottiset ja muutamaan kertaan jo leikatut polvet, parikymppisen keihäänheittäjän kymmeneen kertaan leikattu kyynärpää ja olkapää eivät ihan kuulosta terveeltä ja suositeltavalta liikunnalta tai tavoittelemisen arvoiselta. 

[quote author="Vierailija" time="07.05.2013 klo 10:36"]

[quote author="Vierailija" time="07.05.2013 klo 10:32"]

Poika pelaa kolmetta vuotta futista, osa hänen joukkueestaan aloittanut jo 6 vuotta sitten! , joten tasoeroa on. Joukkue on jaettu kolmeen ryhmään; kilparyhmä, haastajaryhmä ja harrastajaryhmä. Tämä on musta ok! Treenit ja pelit (muita joukkueita vastaan) suunnitellaan ja järjestetään siten, että jokaiselle on OMATASOISTA harjoiteltavaa tai vastusta peleissä. Järkeenkäypää. Oma poika pelaa vaihtelevasti haastaja/harrastajaporukassa. 

[/quote]

Mun pojan seurassa on myös näin. Tosin se on vähän kummallista, että joka tasolla on samat maksut, vaikka kilparyhmällä on paljon enemmän tapahtumia kuin kahdella muulla ryhmällä. Maksut pitäisi olla toiminnan määrän eikä tason mukaan.

[/quote]

Meillä oli myös näin eli että kilparyhmälle oli paljon pelejä, muille paljon vähemmän. Otettiin asia vanhempainillassa esiin reilusti ja nyt on tilanne tasoittunut - myös haastaja+harrasteryhmille on paljon pelejä, piirisarjaa jne. Eli rohkeasti suu auki, jotta saa oikeutta. 

[quote author="Vierailija" time="07.05.2013 klo 17:31"]

[quote author="Vierailija" time="07.05.2013 klo 10:36"]

[quote author="Vierailija" time="07.05.2013 klo 10:32"]

Poika pelaa kolmetta vuotta futista, osa hänen joukkueestaan aloittanut jo 6 vuotta sitten! , joten tasoeroa on. Joukkue on jaettu kolmeen ryhmään; kilparyhmä, haastajaryhmä ja harrastajaryhmä. Tämä on musta ok! Treenit ja pelit (muita joukkueita vastaan) suunnitellaan ja järjestetään siten, että jokaiselle on OMATASOISTA harjoiteltavaa tai vastusta peleissä. Järkeenkäypää. Oma poika pelaa vaihtelevasti haastaja/harrastajaporukassa. 

[/quote]

Mun pojan seurassa on myös näin. Tosin se on vähän kummallista, että joka tasolla on samat maksut, vaikka kilparyhmällä on paljon enemmän tapahtumia kuin kahdella muulla ryhmällä. Maksut pitäisi olla toiminnan määrän eikä tason mukaan.

[/quote]

Meillä oli myös näin eli että kilparyhmälle oli paljon pelejä, muille paljon vähemmän. Otettiin asia vanhempainillassa esiin reilusti ja nyt on tilanne tasoittunut - myös haastaja+harrasteryhmille on paljon pelejä, piirisarjaa jne. Eli rohkeasti suu auki, jotta saa oikeutta. 

[/quote]

Lentopallopuolella on pikkujunioreissa se hyvä juttu sarjarakenteessa, että siellä on eri tasoisille pelaajille omat sarjat. Tiikerisarjassa pelataan koppiavusteista peliä, aluesarjoissa sitten "oikeaa" lentopalloa ilman koppeja. Tällöin kukin pystyy pelaamaan sen tasoisia pelejä, mihin omat taidot riittävät, saa onnistumisen kokemuksia ja toisaalta riittävästi haasteita. Meidänkin lapsen sarjassa syyskaudella tiikerisarjaa pelasi useampi joukkue, kun taas kevätkaudella oli jokunen parhaimmista joukkueista siirtynyt aluesarjaan. Näin vasta-alkajat pääsevät myös mukaan hommaan aika kivuttomasti.

[quote author="Vierailija" time="07.05.2013 klo 17:31"]

[quote author="Vierailija" time="07.05.2013 klo 10:36"]

[quote author="Vierailija" time="07.05.2013 klo 10:32"]

Poika pelaa kolmetta vuotta futista, osa hänen joukkueestaan aloittanut jo 6 vuotta sitten! , joten tasoeroa on. Joukkue on jaettu kolmeen ryhmään; kilparyhmä, haastajaryhmä ja harrastajaryhmä. Tämä on musta ok! Treenit ja pelit (muita joukkueita vastaan) suunnitellaan ja järjestetään siten, että jokaiselle on OMATASOISTA harjoiteltavaa tai vastusta peleissä. Järkeenkäypää. Oma poika pelaa vaihtelevasti haastaja/harrastajaporukassa. 

[/quote]

Mun pojan seurassa on myös näin. Tosin se on vähän kummallista, että joka tasolla on samat maksut, vaikka kilparyhmällä on paljon enemmän tapahtumia kuin kahdella muulla ryhmällä. Maksut pitäisi olla toiminnan määrän eikä tason mukaan.

[/quote]

Meillä oli myös näin eli että kilparyhmälle oli paljon pelejä, muille paljon vähemmän. Otettiin asia vanhempainillassa esiin reilusti ja nyt on tilanne tasoittunut - myös haastaja+harrasteryhmille on paljon pelejä, piirisarjaa jne. Eli rohkeasti suu auki, jotta saa oikeutta. 

[/quote]

Lentopallopuolella on pikkujunioreissa se hyvä juttu sarjarakenteessa, että siellä on eri tasoisille pelaajille omat sarjat. Tiikerisarjassa pelataan koppiavusteista peliä, aluesarjoissa sitten "oikeaa" lentopalloa ilman koppeja. Tällöin kukin pystyy pelaamaan sen tasoisia pelejä, mihin omat taidot riittävät, saa onnistumisen kokemuksia ja toisaalta riittävästi haasteita. Meidänkin lapsen sarjassa syyskaudella tiikerisarjaa pelasi useampi joukkue, kun taas kevätkaudella oli jokunen parhaimmista joukkueista siirtynyt aluesarjaan. Näin vasta-alkajat pääsevät myös mukaan hommaan aika kivuttomasti.

Pojan junnujoukkueessa toimii hyvin.Jokainen saa pelata omalla tasollaan. On mahdollisuus siirtyä tasolta toiselle. Osa pojista pelaa välillä kovemmalla tasolla eli joutuu tosi kovaan kyytiin ja välillä pääsevät loistamaan helpommassa sarjassa. Joukkueet harjoittelevat paljon yhdessä ja niille on hankittu saman verran turnauksia yms. Vanhemmatkin voivat halutessaan vaikuttaa mille tasolle lapsensa haluaa. Moni kuitenkin haluaa lapselleen onnistumisia eli valitsevat juuri sopivan tason. Joisakin joukkueissa on eri harjoitusmäärät ja eri maksut tasoille. 

On varmaan tosi paikkakuntakohtaista ja valmentajasta riippuvaa, miten nämä tasosysteemit onnistuu. Tasoryhmät on hyvät silloin, jos myös harrastelijajoukkueeseen jaksaa joku tavoitteellisesti panostaa ja jos oikeasti esim. maksut on suhteutettu harjoitusten ja turnausten määrään ja taidokkaalla ja ahkerasti harjoittelevalla on mahdollisuus siirtyä ryhmästä toiseen ja taas ei-niin-tavoitteellisesti treenaavalla on myös mahdollisuus siirtyä harrastelijaryhmään.