Miten jaksatte pyörittää arkea?

Sillä pääsee jo pitkälle, että ei tee montaa lasta tai antaa ikäeron venyä vähän suuremmaksi. Mielestäni tämä nykyään valloillaan oleva "opiskele, tee töitä, mene naimisiin, rakenna talo, täytä 30 vuotta, tee kolme lasta vuoden ikäeroilla, palaa töihin mahdollisimman nopeasti" on järkyttävän huono malli. Elämä on paljon leppoisampaa, kun on rauhassa lasten kanssa kotona ja ei tosiaan pukkaa niitä lapsia maailmaan vuoden välein. Miten jollekulle voi tulla yllätyksenä, että pienten kanssa on välillä (tai aina) rankkaa?

Arjen pyörittämisestä (inhoan tätä termiä, mutta käytetään nyt kun se on aloituksessakin) selviää suunnitelmallisuudella. Jos tuntuu siltä, että arkisin menee liikaa aikaa ruoanlaittoon, keskitytään ruoanlaittoon viikonloppuisin. Tekee viikonlopun aterioista sen verran isoja satseja, että niistä saa viikolle päivälliset valmiiksi pakkaseen, josta ne voi sitten edellisenä iltana/aamulla ottaa jääkaappiin sulamaan. Siivoamisen keskittää viikonloppuun. Ei kai kenelläkään ole niin vähän vaatteita/sotke niitä niin usein, ettei viikosta selviäisi pyykkäämättä? Jos on astianpesukone, sen pyörittäminen ei kauaa vie, ja sitten aina astiat sieltä heti paikoilleen jotta seuraavat likaiset saa suoraan koneeseen. Rikkaimuri on kätevä olla, jos on sotkuisesti syövä taapero; meillä olisi muuten koko asunto täynnä sukkien mukana kulkeutuneita leivänmuruja :)

Onko ap yksinhuoltaja vai onko lasten isäkin kuvioissa? Onko tukiverkkoa? Jos on mies ja/tai tukiverkko, käytä niitä! Älä tee elämästä suorittamista, vaan keskity olennaiseen - elämiseen. Lapsiperhearki ei aina ole kovin hohdokasta, mutta toimiva arki on kultaa kalliimpaa.

Tsemppiä ja jaksamista!

Itseäni auttaa:

-nautin todella jos saan tehdä jotain rauhassa (esim.siivota, laittaa ruokaa tms), tarkoittaa siis ilman lukuisia lapsiani

-pidän kiinni muutamasta omasta hetkestäni : käyn suihkussa ja syön aamupalan joka aamu , juon aamukahvin ja selaan hiukan lehteä, päikkäriaikaan jos vauva nukkuu niin nukun (isommat saavat katsoa elokuvaa ilman valvontaa), illalla kun ei ole nukutusvuoroni niin lököilen sohvalla

-isot ruokaostokset hoitaa alepan kauppakassi

-muuten olen hyväksynyt, että teen taukoamatta jotakin aamusta iltaan, jos alkaa kettuttaa niin otan kahvitauon

Arjen pyörittämisestä (inhoan tätä termiä, mutta käytetään nyt kun se on aloituksessakin) selviää suunnitelmallisuudella. Jos tuntuu siltä, että arkisin menee liikaa aikaa ruoanlaittoon, keskitytään ruoanlaittoon viikonloppuisin. Tekee viikonlopun aterioista sen verran isoja satseja, että niistä saa viikolle päivälliset valmiiksi pakkaseen, josta ne voi sitten edellisenä iltana/aamulla ottaa jääkaappiin sulamaan. Siivoamisen keskittää viikonloppuun. Ei kai kenelläkään ole niin vähän vaatteita/sotke niitä niin usein, ettei viikosta selviäisi pyykkäämättä? Jos on astianpesukone, sen pyörittäminen ei kauaa vie, ja sitten aina astiat sieltä heti paikoilleen jotta seuraavat likaiset saa suoraan koneeseen. Rikkaimuri on kätevä olla, jos on sotkuisesti syövä taapero; meillä olisi muuten koko asunto täynnä sukkien mukana kulkeutuneita leivänmuruja :)

Onko ap yksinhuoltaja vai onko lasten isäkin kuvioissa? Onko tukiverkkoa? Jos on mies ja/tai tukiverkko, käytä niitä! Älä tee elämästä suorittamista, vaan keskity olennaiseen - elämiseen. Lapsiperhearki ei aina ole kovin hohdokasta, mutta toimiva arki on kultaa kalliimpaa.

Tsemppiä ja jaksamista!

Iloitsen lapsettomuuspäätöksestäni tätä ketjua lukiessani...tsemppiä!

Hemmetin huonosti jaksan.

T: neljän äiti

Itselleni tärkein "henkireikä" on työ. Vaikka välillä työn ja kotitouhun yhteensovittaminen onkin haastavaa, niin tulisin pöhköksi kotiäitinä. Työstä saan merkitystä, jotain ihan omaa. Saan olla hyvä ja pätevä. Työn lisäksi harrastan säännöllisesti urheilua ja musiikkia. Mieheni harrastaa myös, ja oman ajan vuorottelu onnistuu meiltä sujuvasti. Koskaan emme ole riidelleet ajankäytöstä. Siivoaminen ja muu suorittaminen ei ole minulle tärkeää, vaan teen kotitöitä silloin, kun siltä tuntuu, en koskaan velvollisuudesta. Tärkeää on myös kahdenkeskinen aika puolison kanssa. Otamme noin kerran kuussa vapaata lapsista, menemme ulos syömään ja vietämme yön kahdestaan hotellissa tai kotona lasten ollessa yökylässä.

jaksan pyörittää arkea parhaiten kun en roiku netissä. Netti syö aikaa ja  oman elämän hallinnan tunnetta, koska sen parissa hujahtaa yleensä enemmän aikaa mikä olisi toivottavaa ja sitten harmittaa. Netti minimiin, niin ehtii olla läsnä hetkessä ja omassa elämässä.

[quote author="Vierailija" time="01.05.2013 klo 18:35"]

Miten jaksatte pyörittää arkea? Mistä saatte siihen voimaa? 

Itselläni tuntuu välillä ylivoimaiselta, kun päivät rullaavat samanlaisina ja joka päivä on jaksettava siivota, pyykätä ja laittaa ruokaa. Lisäksi on vielä lapset. Vaikka he ovatkin ihania ja rakkaita, välillä tuntuu, että he vievät enemmän voimia kuin antavat. Olisi ihana vain olla, edes yhden päivän silloin tällöin. Arki tuntuu niin uuvuttavalta, että se syö elämäniloni. Miten siis jaksatte? Mistä saatte voimaa ja miten saatte tarpeeksi omaa aikaa? 

[/quote]

ihmisiä on erilaisia toinen jaksaa paremmin kuin toinen, eikä kyseessä ole mikään paremmuuskilpailu vaikka yllättävän moni niin näkyy luulevan. Mun tapani arjessa ja vaikeissa tilanteissa on yrittää nähdä kokonaisuus; siis katsoa tilannetta kauempaa ja nähdä elämäni jatkumona josta nyt on menossa yksi hetki; silloin tulee myös ajateltua arvojaan, mikä on mun elämän punainen lanka ja siitä arjessa alka nousta hyviä asioita esiin myös, sellaisia jotka ovat nyt ja kohta on toisin. Arkeen meinaa välillä tosiaan vajota, mutta jos näkee kauemmas, ei vajoa niin helposti. Toinen asia on se että tämä äitien yksinäisen puurtamisen epistola on ihan p******. Missään, ikinä-paisti nykyajan suomessa- äitien elämä ei ole ollut yksinäistä suorittamista jonkun paremmuuspalkinnon toivossa. Ja tähän on lääke sosiaalisuus- se että luot-jos sulla ei ole-ystävyyssuhteita ja sen sijaan että elämäsi tarkoitus on puunata kotia ja lapsia, nautit siitä muiden ihmisten kanssa. Kodin ei todellakaan tarvitse kiiltää, vaan siellä voi ottaa rennosti. Täälläkin palstalla äidtien niskaan lyödään aivan kohtuuttomia vaatimuksia niin että hyvä äiti on raatava työmuuli, joka kuitenkin taikaiskusta on sitten siellä makkarissa unelmien seksipommi,. Ota ap oma elämäsi haltuun, vähän anarkiaa ja tee mitä tykkäät. Lapsetkin kiittää taatusti. Kiltteydestä ja kunnollisuudesta ei kiitä ketään, päinvastoin, oma elämäsi jää elämättä.

Näitä kun lukee niin olen onnellinen, että minulla on yksi lapsi. Vauva vielä ja toki taapero tulee tuomaan enemmän vilskettä taloon, mutta kuitenkin. Saan paljon omia hetkiä, vaikka vauva nukkuukin päivällä vain 2x30min, illalla nukahtaa klo 19 maissa. Ei todellakaan ole tunnetta, että koko ajan joutuu jotain tekemään. Mukavaa tämä on. En aio hölmöillä ja tehdä toista lasta heti perään.

[quote author="Vierailija" time="01.05.2013 klo 19:34"]

[quote author="Vierailija" time="01.05.2013 klo 18:56"]

Se, ettei meillä ole lapsia, auttaa kyllä tosi paljon.

[/quote]

No se nyt auttaa aika oleellisesti! Sulla on omaa aikaa varmaan aika ruhtinaallisesti, kun taas perheellisellä (siis niillä, joilla on lapsia) sitä ei ole.

[/quote]Minulla on kyllä riittävästi omaa aikaa mutta ei mitenkään tuhlattavaksi asti. Huollettavia tai ei, työssäkäyvän aikuisen ihmisen elämään kuuluu aina kaikenlaisia velvoitteita, vastuita ja sitoumuksia. Työt tulevat usein kotiin, parisuhteen hoitoon täytyy varata aikaa, omat vanhemmat alkavat jo kaivata apua ja sovitut luottamustoimet on hoidettava kunnialla. Kotityötkin olisivat periaatteessa rajaton aikasyöppö, ellei niitä rajattaisi meillä tuohon 30–60 minuuttiin per päivä.

Eniten haluan kuitenkin käyttää aikaani sellaisiin asioihin, joita pidän itse kivoina, merkityksellisinä ja omien arvojeni mukaisina. En halua elää kenenkään toisen elämää tai tehdä asioita, joita jonkun muun mielestä pitää tehdä. Minulle tämä on ollut aina itsestäänselvä periaate, ja välillä onkin vaikea ymmärtää ihmisiä, jotka tuntuvat vain jotenkin ajautuvan arvojensa vastaisiin elämäntilanteisiin. Olen nähnyt paljon vaivaa järjestääkseni elämäni näin, enkä suinkaan aio tuntea siitä huonoa omaatuntoa. Jokaisella on vuorokaudessa samat 24 tuntia. 

 --7--

AP tässä. Luin koko ketjun läpi ja sainkin jo paljon hyviä vinkkejä. Monessa viestissä kehotettiin laskemaan rimaa. Mielestäni en kuitenkaan voi laskea enää rimaa alemmas mm. siivouksen suhteen. Itselläni on myös mies, joka osallistuu hyvin. Ehkä eniten minua arjessa rasittaa se, että pitäisi jaksaa jatkuvasti tehdä jotain. En ole luonteeltani yhtään sellainen kodinhengetär ja touhuaja. 

Toinen mikä verottaa myös kovasti voimia on se, että kahdella lapselle kolmesta on haastava temperamentti ja kolmas on hänkin vilkas. Jotenkin oletan, että muillakin lapsiperheillä elämä on jatkuvaa huutamista ja uhmaamista ja siksi mietin miten muut tuntuu jaksavan siitä huolimatta paljon paremmin. Nuorin, taapero, käytännössä itkee jatkuvasti jos ei saa olla sylissä, joka ruokailu päättyy siihen, että hän huutaa pöydän alla ja hakkaa päätään lattiaan. Itselläni myös väsymys kertyy. Esimerkiksi nyt olen sairas, mutta kun ei saa rauhassa sairastaa, väsymys ikään kuin kertyy kasaksi eikä sitä pääse purkamaan ja lepäämään. 

Mutta koitan ottaa elämäni haltuun kuten joku ehdotti. Kesällä jaksan yleensäkin paremmin kuin talvella eli se varmasti helpottaa. Lisäksi yritän vielä laskea rimaa alemmas kotitöiden suhteen ja puhua miehenikin siihen. Voisin yrittää myös keksiä kivan harrastuksen. Elämässämme on vain sellainen vaihe, että tällä hetkellä sekä minulla että miehelläni on tunne jos toinen lähtee muutamaksi tunniksi pois, etenkin lasten iltatouhujen aikaan, se on todella kuormittavaa sille jäävälle osapuolelle. Myös mies on siksi vähentänyt huomattavastii harrastuksiaan. Taidan kuitenkin ottaa säännöllisen harrastuksen ohjelmaksi vkl:lle, vaikka kuinka väsyttäisi. Kiitos hyvistä neuvoista!

Olipas kiva aloitus ja ihanan paljon vertaistukea. 

Olen neljän lapsen yksinhuoltaja, vanhin on 8v. Lasten isä ei ole kuvioissa lainkaan, joten olen yksin vastuussa aina, tukiperhettä olemme jonottaneet pitkään ja jokainen lapsi pääsee kerran kuussa yökylään isovanhemmille. 

Olen listannut asioita jotka tekevät minut iloiseksi tai antavat voimavaroja. Niitä ovat mm. ihan rauhassa lehden lueskelu kahvikupposen äärellä, radion kuuntelu kotitöitä tehdessä, kävelylenkki luonnossa kamera (ja lapset) mukana. Näitä yhdistän arkeen mahdollisimman paljon.

Kun lapset katsovat Pikkukakkosta, laitan ruoan tekeille ja lueskelen lehteä. Kun ohjelma loppuu, ruoka on valmista ja minä hyvällä tuulella. 

Kun lähdemme ulos, otan kameran mukaan. Lapset voivat bongata leppäkerttuja ja muita ihmeitä, ja ne kuvataan. Lisäksi kuvaan itseni mielestä kaunista katseltavaa, ja lapsia tietty myös paljon.

Keittiön hinkkaaminen sujuu paljon mukavammin kun joku (eli radio) pitää seuraa ja jutustelee. Pysyy ajatukset poissa siitä miten taas on näin sotkuista ja ihan turhaa työtä teen kun huomenna on taas roiskeita.

Arjen katkaiseminen auttaa myös jaksamiseen. Eväsretki, uimahallikäynti, leipominen tai välipalan syöminen keittiön pöydän alle rakennetussa peittomajassa kohottaa kaikkien mielialaa.

Samanhenkisten vertaistuki on kullanarvoista. Olisi ihana perustaa ihan viikottain kokoontuva ryhmä jossa jokainen saisi rauhassa purkaa miten rasittunut ja uuvuksissa on (vaikkakin onnellinen ihanista lapsistaan) ja se joka viisastelee että mitäs hankitte lapsia, kieritettäisiin tervassa ja höyhenissä.

[quote author="Vierailija" time="01.05.2013 klo 20:34"]

Iloitsen lapsettomuuspäätöksestäni tätä ketjua lukiessani...tsemppiä!

[/quote]

Aivan. Minäkin olin lapseton, kunnes tuplaehkäisy ei pelanutkaan. Aborttia en kannata. 

Vaan ei se niin kamalaa ole kuin annetaan ymmärtää. Yhden lapsen kanssa on todella rentoa.

33 oli kivoja vinkkejä arjen pyörittämiseen. Täytyy itsekin tehdä tuollainen lista asioista, jotka tekevät minut onnelliseksi. Yksinhuoltajalla on varmasti vielä enemmän haastetta jaksamisen kanssa kuin minulla, sillä mieheni osallistuu kyllä hyvin arkeen. Onneksi 33 on isovanhemmat apuna. Itse olen tullut siihen tulokseen, kun olen seurannut tuttavieni perhe-elämää, että isovanhempien apu voi olla kultaakin kalliimpaa. Meiltä se valitettavasti puuttuu. T. ap

mulla on yksi lapsi. Kauhulla katselin tuossa taannoin junassa nelihenkistä perhettä. Kävi sääliksi sitä äitiä. Näytti hyvin väsyneeltä. Eikä isäkään enää ollut voimissaan. Molempien olemus oli syöty loppuun.

Siihen katosi minunkin vauvakuume. Ei vielä toista lasta meidän perheeseen. Yhden kanssa on niin helppoa. Eroa ei huomaa entiseen. Ainut mainittava ero on raitistuminen. Lapsen takia ei tule käytettyä alkoholia laisinkaan.

[quote author="Vierailija" time="01.05.2013 klo 21:36"]

Olisi ihana perustaa ihan viikottain kokoontuva ryhmä jossa jokainen saisi rauhassa purkaa miten rasittunut ja uuvuksissa on (vaikkakin onnellinen ihanista lapsistaan) ja se joka viisastelee että mitäs hankitte lapsia, kieritettäisiin tervassa ja höyhenissä.

[/quote]Millaisen käsittelyn saisivat vanhemmat, jotka kertoisivat olevansa rasittuneita ja uuvuksissa ja eivät ollenkaan onnellisia siitä, että heillä on lapsia? Eikö olisi rehellisempää myöntää, että lapsiperheen elämä ei todellakaan tuo onnea ja mielekkyyttä kaikille naisille, jotka siihen ryhtyvät? Mieshän voi jättää perheensä, mutta naisten pitäisi aina jaksaa vakuutella, että kaikesta huolimatta ei kaduta yhtään...

Ymmärrän ap:n pointin ja mielestäni hyvä aihe onkin. Meillä tehdään ruokaa n. 3 kertaa viikossa, isot määrät ja loppuviikosta voi olla enää ruoan jämiä, hyvin ne ruoat jääkaapissa säilyy. Varsinaisia eineksiä emme syö, mutta puolivalmista käytän paljon, esim. pakastevihannekset ja -perunamuusi. Kaupassa pyrin käymään max. 2 kertaa/ viikko. Pe tai la koko perhe osallistuu viikkosiivoukseen, vessan ja lattian pesu sekä pyyhin pölyt. Aina syönnin jälkeen astiat koneeseen ja pyyhin pöydän sekä tarvittaessa lattian. Rikkaimurilla pyyhkäisen lähes jokailta ruokapöydän ympäriltä ja (kurakeleillä) eteisen. Pyrimme jokailta kerätä lasten kanssa lelut paikoilleen. Vaatteita on senverran, ettei tarvi jatkuvasti pestä, iso pyykkikone (vetää 8kg) ja kuivausrumpu säästävät aikaani. Usein käyn nukkumaan samaanaikaan lasten kanssa, joten omaa aikaa ei pahemmin ole. Puuduttavaahan tämä on, mutta tylsyys on turvallista ;) Vkloppuja emme paljoa suunnittele vaan nautimme aikatauluttomuudesta. Niin, en ole yh, mutta mies työmatkoilla lähes kaikki viikot, vkloput useinmiten hänkin kotona.

Huvittavaa, kuinka erilaisia vastauksia sain omaan samaa aihetta käsittelevään ketjuuni:

http://www.vauva.fi/keskustelu/3804820/ketju/tahan_kirjoitukseen_kiteytyy_se_miksi_en_halua_lapsia

T. Vapaaehtoisesti lapseton nainen, joka on kaukaa viisas

Tässä ketjussa käsitellään sitä, kuinka lapset tai perhe-elämä ylipäänsä vie suunnattomasti voimavaroja. Moni tähänkin ketjuun uupumustaan valittannut voisi varmasti yhtä hyvin aloittaa ketjun myös siitä, kuinka lapset ovat maailman tärkein asia ja kuinka elämä tuntuisi tyhjältä ja merkityksettömältä ilman heitä. Lapset vievät voimavaroja, mutta myös tuovat voimaa. Tätä paradoksia ei lapseton ehkä pysty täysin ymmärtämään.