Lue keskustelun säännöt.
Aamulehden koulukiusatun kirjoitus ja totuus
29.04.2013 |
Aamulehteen on sitten vaihteeksi etusivulle saatu jonkun mahdollisesti koulukiusatun adhd-tapauksen kirjoitus. No ei siinä mitään. Mutta kyllä näkee, että Enkeli-Elisa on jättänyt jälkensä. Siellä muutamat alkoivat heti jo ennakoivasti puolustaa aggressiivisesti, että "mitä väliä, onko kirjoitus tosi, kun tarkoitus on hyvä".
En tiedä, onko tuo kirjoitus todellinen vai onkohan mahdollisesti pojan äiti jäljennyttänyt sen pojalla itse tekemästään jutusta tai "ystävällisesti" pikkupojan käsialavirheitä matkimalla kirjoittanut sen kokonaan itse.
Mutta ärsyttää todella paljon taas nämä "mitä väliä" -ihmiset. Kyllä totuudella tosiaan ON väliä. Ei tämä ole mikään Pohjois-Korea.
Kommentit (90)
En syyllistä vanhempiani, miksi pitäisi?Antaako uskovainen kristitty anteeksi kiusaajilleen, mutta ei omille vanhemmilleen?Silloin kun kiusaaminen alkoi, se oli suhteellisen lievää, olin 13-vuotias tyttö ja häpesinkin kiusatuksi joutumista, lisäksi uskoin sen olevan omaa syytäni, mitäs olin niin erilainen. Kärsin kiusaamisesta todella paljon ja sitten kun kiusaaminen äityi todella pahaksi suurin vahinko oli jo tapahtunut.
Mikä ihme se on, että masentuu nimenomaan kiusaamisen vuoksi? Kerran kiusaajani pitivät päätäni lumihangessa niin kauan, että taju lähti. En tiedä, mitä he tarkoittivat tehdä, tosin porukan "johtaja" oli jo jonkinaikaa uhkaillut minua tappamisella - mutta niin hän uhkaili monia muitakin. Sillä teolla oli omat seurauksensa heille, mutta myös minulle. Lukiossa "jengi" vaihtui ja väkivalta muuttui sanalliseksi.
Tietysti voisin olla vanhemmilleni vihainen, mutta luepa kiusattujen vanhempien kokemuksista - monesti on ihan mahdotonta auttaa kiusattua lasta. Kiusaaja erotetaan koulusta parhaimmassa tapauksessa muutamaksi viikoksi, usein kiusaaja on alaikäinen rikosoikeudellisen vastuun kannalta, joten häntä ei saa sitäkään kautta vastuuseen. Aika monesti näissä kiusaamistapauksissa se on UHRI, joka joutuu vaihtamaan koulua. Minulla ei ollut siihen mahdollisuutta - kaikki eivät asu pk-seudulla/ suuressa kaupungissa.
Pahoittelen vastaustyyliäni aiemmin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="29.04.2013 klo 09:40"]
[quote author="Vierailija" time="29.04.2013 klo 09:01"]
Minä olen nyt 30- vuotias. Koko yläasteen ja lukion olin koulukiusattu mitä karmeimmalla tavalla - en jaksa avautua täällä "myötätuntoisten" palstalla. Lopulta en jaksanut enää, yritin ihan tosissani tappaa itseni. He saivat minut uskomaan, että elämäni ei milloinkaan tulisi olemaan elämisen arvoista, enhän ollut niin kuin muut ihmiset, vaan ruma hirviö, joka joutikin kuolla. Sairastuin syvään masennukseen, vaikeaan ahdistukseen BDD-syndroomaan jne. Lukiosta selvisin laudatur-arvosanoin ja yli 9 keskiarvolla. Opettajat povasivat minulle upeaa tulevaisuutta, hienoa uraa.
Minusta ei kuitenkaan koskaan "tullut mitään". Koulukiusaaminen jätti niin pahat vammat, että en kuntoudu koskaan "normaaliin elämään" - häpeän itseäni, kärsin vaikeasta ahdistuksesta, ulkona liikkuminen on yhtä helvettiä. Olen pienellä sairaseläkkeellä. Elämäni on kaikkea muuta kuin ihanaa.
Vähätelkää vain koulukiusaamista ja naurakaa kiusaajien uhreille - sopii hyvin ajan henkeen! Mutta minulle koulukiusaamisesta seurasi ihan oikea "elinkautinen".
[/quote]
En vähättele koulukiusaamista ja uskon, että elämäsi on ollut tosi kurjaa koulu aikoina. MUTTA en ymmärrä sitä, että jonkun syyn turvilla märehditään koko loppu elämä. Jossain vaiheessahan ihmisen pitää vaan päästä eteenpäin ja näyttää elämälle! Kyllähän ihmiset "pääsee yli" siitäkin jos niiden lapsi kuolee. Ja sitä pahempaa tapahtumaa en vain usko maan päällä olevan. Mikään kiusaaminen taimuukaan traumaattinen tapahtuma ei voi olla samalla asteella sen tuskan kanssa. En tarkoita jaotella sitä minkä kuuluu tuntu kuinkakin pahalta, vaan tarkoitan sitä. että ihminen ITSE valitsee, että päseekö asioista ylitse vai jääkö syyttelemään itselleen tapahtuneita asioita lopun elämänsä.
Minulle eräs ystäväni sanoi loistavasti. Häntä ärsyttää kun ihmiset valittaa kaikesta nykyään ja koko ajan. Ihmiset valittaa kun elämä ei ole reilua, syystä sun toisesta. Ystäväni sanoi, että "kukaan ei ole luvannutkaan, että elämän kuuluisi olla reilua, Elämä EI ole reilua. Elämä eletään niillä korteilla mitä saadaan ja oma asenne ja omat päätökset vaikiuttaa siihen kuinka paljon ne jaetut kortit vaikuttaa".
Minusta tuo oli hyvin sanottu!
[/quote]
Muuten hyvä, mutta tämä ystäväsi on vaan lainaillut jo moneen tuhanteen kertaan maailmassa kuultuja laiusita :) Ja oikeassahan hän, ynnä kaikki muut on, siitä siis, ettei elämä ole reilua.
[quote author="Vierailija" time="29.04.2013 klo 13:47"]
En syyllistä vanhempiani, miksi pitäisi?Antaako uskovainen kristitty anteeksi kiusaajilleen, mutta ei omille vanhemmilleen?Silloin kun kiusaaminen alkoi, se oli suhteellisen lievää, olin 13-vuotias tyttö ja häpesinkin kiusatuksi joutumista, lisäksi uskoin sen olevan omaa syytäni, mitäs olin niin erilainen. Kärsin kiusaamisesta todella paljon ja sitten kun kiusaaminen äityi todella pahaksi suurin vahinko oli jo tapahtunut.
Mikä ihme se on, että masentuu nimenomaan kiusaamisen vuoksi? Kerran kiusaajani pitivät päätäni lumihangessa niin kauan, että taju lähti. En tiedä, mitä he tarkoittivat tehdä, tosin porukan "johtaja" oli jo jonkinaikaa uhkaillut minua tappamisella - mutta niin hän uhkaili monia muitakin. Sillä teolla oli omat seurauksensa heille, mutta myös minulle. Lukiossa "jengi" vaihtui ja väkivalta muuttui sanalliseksi.
Tietysti voisin olla vanhemmilleni vihainen, mutta luepa kiusattujen vanhempien kokemuksista - monesti on ihan mahdotonta auttaa kiusattua lasta. Kiusaaja erotetaan koulusta parhaimmassa tapauksessa muutamaksi viikoksi, usein kiusaaja on alaikäinen rikosoikeudellisen vastuun kannalta, joten häntä ei saa sitäkään kautta vastuuseen. Aika monesti näissä kiusaamistapauksissa se on UHRI, joka joutuu vaihtamaan koulua. Minulla ei ollut siihen mahdollisuutta - kaikki eivät asu pk-seudulla/ suuressa kaupungissa.
Pahoittelen vastaustyyliäni aiemmin.
[/quote] Tarkoitin tietysti kirjoittaa "kiusattujen lasten vanhempien" tuossa ylhäällä olevassa viestissäni. Pakko korjata, kun täällä tartutaan alakoululaiseen tyyliin toisten virheisiin.
[quote author="Vierailija" time="29.04.2013 klo 13:46"]
[quote author="Vierailija" time="29.04.2013 klo 13:41"]
Tämäkin tyttö varmasti tunsi ja tuntee vieläkin (jos on elossa) itsensä koulukiusatuksi. [/quote]
Oletko ihan varma? Epäilet että tämä tyttö tunsi itsensä koulukiusatuksi vaikkei sulla ole mitään tietoa oikeasti asiasta. Ja sen perusteella voidaan nyt sitten kätevästi vetää yli kaikkien kiusattujen kokemukset, että ne kuvittelee vaan. Mua itseäni ei koskaan kiusattu kuin ihan vähän, mutta muuten kouluaika oli vaikea, koska olin epäsosiaalinen ja mielenterveysongelmiin taipuvainen (kotiolojen takia) enkä koskaan syyttänyt siitä ketään muita kuin itseäni.
[/quote]
No, ihan siksi, että tätä tytön ongelmaa käsiteltiin luokassa ihan julkisesti. Siksipä luulen niin. Enkä minä ole vetämässä yli kaikkien kiusattujen kaikkia asioita. Kerroin vain yksittäistapauksen, josta JO SILLOIN SYYTETTIIIN MEITÄ MUITA PIENIÄ LAPSIA. Vaikka nyt vahvasti aikuisena näen, että tytöllä oli varmasti muitakin ongelmia, eikä kokonaisuus voinut johtua siitä, että en enää kolmen vuoden jälkeen kutsunut häntä synttäreilleni (kun ei kertaakaan aiemmin tullut tai ilmoittanut mitään) tai en joka käänteessä jaksanut vetää häntä mukana ja minua tuskastutti antaa hänelle tukiopetusta matematiikassa 5-luokalla, koska hän ei koskaan vastannut minulle mitään. Muistan hänet jo ajalta ennen koulua leikkipuistosta. Silloin hän hymyili vielä. Koulussa ei koskaan.
56, syytettiinkö teitä pieniä lapsia vai kuvittelitko vain niin? Kyllähän aikuiset yrittää aina saada muita ottamaan syrjäänvetäytyvän lapsen mukaan leikkeihin, mutta ei se välttämättä aina syyttämistä ole jos kehotetaan. Jos tyttö ei edes vastannut sulle mitään, niin vaikea on uskoa että se on ollut kovaan ääneen syyttämässä teitä kiusaamisesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
56 vastaa.
No, kyllä se oli syyttämistä. Vastuu lapsen ongelmista ja niiden hoitamisesta työnnettiin meille. Jokaisen piti sitoutua pyytämään lasta leikkiin, piti keksiä positiivisia asioita hänestä, piti tosiaan antaa tukiopetusta (kun olin itse matematiikassa edelle muita), ryhmätöissä hänen kanssaan piti joustaa, pariesitelmissä hänen puolestaan piti tehdä oikeastaan kaikki. Koska jos emme tehneet niin tai näin, hänestä tuntui pahalta. Itse hän ei koskaan mitään puhunut näistä, liekö sitten jostain kautta viestiä saatiin hänen tuntemuksistaan. Mutta tuollainen terapiointi ei jatkuvasti kuulu ala-asteikäisille. Yläasteella olinkin eri ryhmässä, joten en ollut asian kanssa kosketuksissa.
[quote author="Vierailija" time="29.04.2013 klo 13:41"]
Omalla luokallani oli tyttö, jonka henkiset ongelmat alkoivat 3-luokalla. Hänen yh-vanhempansa oli myös "outo" lasten silmissä. Vähitellen tyttö jäi kaikesta ulkopuolelle, enempäänsää kun ei lapsikaan voi toisen puolesta tehdä (pakottaa leikkiin, kysyä aina ja aina vaan, kun toinen ei osallistu, kutsua synttäreille, jos toinen ei osallistu jne). Yläasteella tyttö ei enää koulussakaan juurikaan ollut ja nykyisistä kuulumisista en tiedä. Tämäkin tyttö varmasti tunsi ja tuntee vieläkin (jos on elossa) itsensä koulukiusatuksi. Kyllähän outo käytös aiheutti supinaa ja vähitellen eristämistä. Jos aikuiset ammattilaiset eivät osaa tällaisen lapsen kanssa toimia, miten alle 10-vuotiaiden lasten pitäisi. Kaikki muut luokan lapset ovat varmasti diagnosoitavissa kiusaajiksi.
[/quote]
Itsekin tuskallisen ujona löisin vaikka satasesta vetoa, ettei tää tyttö muuta toivonut kuin että aikuisen jättäisivät hänet rauhaan ja lakkaisivat yrittämästä pakottaa just niille syntymäpäiville ja muitten kanssa kavereiksi jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="29.04.2013 klo 14:04"]
56 vastaa.
Itse hän ei koskaan mitään puhunut näistä[/quote]
Arvasin että näin oli mutta onneksi tiedät paremmin mitä se ajatteli. T. se tuskallisen ujo.
[quote author="Vierailija" time="29.04.2013 klo 13:17"]
Itsekin olen koulukiusattu, mutta en ole antanut määritellä sen itseäni. Usein näillä, jotka vielä aikuisenakin kärsivät lapsuuden koulukiusaamisesta, on ollut rikkinäinen koti ja muutenkin huonot oltavat. Miksi siis kaikki vastuu huonosta olosta menee koulukiusaamisen piikkiin? Miksi ei syytetä omia vanhempia, sisaruksia ja lähipiiriä? Täällä joku kirjoittikin, että oli kiusattu myös kotona. Eikö se sitten ole syys huonoon oloon?
Osa sairastuu masennukseen ja mielenterveysongelmiin, eikä ole yksiselitteisesti sanottu, että ne johtuisivat aina kaikissa tapauksissa vain ja ainoastaan koulukiusaamisesta. Ehkä mt-ongelmia olisi voinut tulla ilman koulukiusaamista ja ehkä kierrettä oli molempiin suuntiin. Mielenterveysongelmainen lapsi ei ole toiselle lapselle mikään helppo toveri, ja tilanne voi johtaa eristymiseen/eristämiseen ja sitä kautta toinen tai molemmat voivat kokea tilanteen kiusaamisena. Kuka sitten syyttää ketäkin ja mistäkin, riippuu ihan tulkinnasta ja tulkitsijasta.
Koulukiusaaminen on vakava asia, mutta ihan kaikkea ei senkään piikkii voi laittaa. Usein vedotaan siihen, että "et voi tietää, kun sinua ei ole kiusattu". Jos vastaa, että minuakin on kiusattu, on seuraava steppi "et voi tietää, kun sinua ei ole kiusattu niin pahasti/kauan/samalla tavalla kuin minua". Okei, tuo on varmaan totta. Harvoin kaikki kiusaamistapaukset ovat identtisiä. Viimeisin selitys on sitten "et voi tietää, koska olet noin vahva. Ei kaikki ole noin vahvoja". Eli koulukiusauksesta aikuisiälläkin kärsivät vähättelevät muiden kiusaamista eri kriteerein. Esimerkiksi minun kiusaaminen ei ole joidenkin mielestä ollut "tarpeeksi pahaa" tai "kauan jatkunutta" (yli 5 vuotta), tai muuten yhtään mitään, koska olen ollut vahva ihminen ja minulla on ollut hyvä koti ja harrastuksia, jossa minua ei ole kiusattu ja itsetuntoni on siksi kunnossa. Lisäksi olen kristitty ja teologiani mukaan olen antanut anteeksi niille, jotka ovat minua kohtaan rikkoneet.
[/quote] Eli kiusaajia on sitten ymmärrettävä ja painettava asia villaisella kun sillä "oli jo valmiiksi mt-ongelma (siis uhrilla) tai kiusaajaa on ymmärrettävä, koska eihän se Pekan itsari johtunut kiusaamisesta vaan siitä kun sillä Pekalla oli juoppo isä ja huonot kotiolosuhteet.
Kyllä tässä maailmassa saa olla "jo valmiiksi" heikko ja kaikilla lapsilla ei ole valitettavasti hyvää kotia - se ei silti vähennä kiusaajien vastuuta teoistaan, siis siitä, että joku tekee itsarin tai masentuu loppu elämäkseen. Kiusaaja tekee aina väärin! Kiusaajat on saatava vastuuseen.
Minä olen aina ihmetellyt tätä kiusaamista, mistä se oikein kumpuaa? Ovatko kiusaajien vanhemmat jotenkin suvaitsemattomia tms ja tartuttavat asenteensa omiin lapsiinsa? Kaikilla niillä kiusaajilla, jotka minä tunnen, on hyvä koti, kunnolliset vanhemmat. Ja ovat saaneet hyvän kasvatuksen, jokin kasvaa näiden ihmisten sisällä kuitenkin, kaikesta huolimatta kieroon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="29.04.2013 klo 14:04"]
kutsua synttäreille, jos toinen ei osallistu jne
[/quote]
Tässä kohtaa on kyllä pakko olla samaa mieltä, että kouluikäiseltä lapselta on täysin kohtuuton vaatimus että se kutsuu jonkun ujon kerran vuodessa synttäreille silloinkin jos se ei tule. Voi sitä tuskaa ja vaivännäköä! Joutui ehkä jopa yhden ylimääräisen kutsun kirjoittamaan tai sanomaan ääneen lauseen Tule Milla synttäreillä lauantaina yhdeltä. Phuuh, väsyttää ajatellakin...
Myöskään minä, nro 6, en sovi tuon kristityn kyökkidiagnoosiin siitä että myös huonot kotiolot olisi taustalla. Ei todellakaan ollut. Ihan oli ehjä perhe, tunsin itsekin kotona oloni onnelliseksi ja turvalliseksi, eikä kahdella sisaruksellani ollut kiusaamis- tai mielenterveysongelmia.
Miksi vanhemmat eivät sitten tehneet kiusaamiselle mitään? Koska minä en koskaan kertonut siitä heille. Minusta tuntui häpeälliseltä, että olen kiusattu hylkiö. En halunnut kotonakin olla ressukka raukka, vaan näyttelin siellä suosittua ja menestyvää. Siellä elin fantasiaani siitä millainen haluaisin olla. Päivisin sitten koulussa jouduin kohtaamaan sen mitä todella (toisten silmissä) olen, mutta sen kesti kun kotona minua ei sentään pidetty ongelmatapauksena. Opin hyvin valehtelemaan kaikenlaista, esim. menin tunneiksi yksin autiotalolle istuksimaan, ja kerroin vanhemmille että olin keksittyjen kaverien kanssa jossain.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="29.04.2013 klo 14:04"]
Jokaisen piti sitoutua pyytämään lasta leikkiin, piti keksiä positiivisia asioita hänestä, piti tosiaan antaa tukiopetusta (kun olin itse matematiikassa edelle muita), ryhmätöissä hänen kanssaan piti joustaa, pariesitelmissä hänen puolestaan piti tehdä oikeastaan kaikki.
[/quote]
Aivan kauheaa että aikuiset vaatii tällaisia asioita että normaaliälyinen mutta selektiivisestä mutismista kärsivä lapsi ei täysin syrjäytyisi. Olisivat vain antaneet syrjäytyä. Kun tämän kirjoittaja pakotettiin keksimään positiivisia asioita tytöstä, niin hänen elämästää ryöstettiin jopa minuutteja, jotka olisi voinut käyttää niin paljon paremmin.
[quote author="Vierailija" time="29.04.2013 klo 14:04"]
56 vastaa.
No, kyllä se oli syyttämistä. Vastuu lapsen ongelmista ja niiden hoitamisesta työnnettiin meille. Jokaisen piti sitoutua pyytämään lasta leikkiin, piti keksiä positiivisia asioita hänestä, piti tosiaan antaa tukiopetusta (kun olin itse matematiikassa edelle muita), ryhmätöissä hänen kanssaan piti joustaa, pariesitelmissä hänen puolestaan piti tehdä oikeastaan kaikki. Koska jos emme tehneet niin tai näin, hänestä tuntui pahalta. Itse hän ei koskaan mitään puhunut näistä, liekö sitten jostain kautta viestiä saatiin hänen tuntemuksistaan. Mutta tuollainen terapiointi ei jatkuvasti kuulu ala-asteikäisille. Yläasteella olinkin eri ryhmässä, joten en ollut asian kanssa kosketuksissa.
[/quote]
Kiinnostavaa että ajattelelet edelleen tästä koulukaveristasi samasta alakouluikäisestä lapsimoodista käsin kuin silloin kun tunsit hänet. Ymmärrän sen, että silloin kouluikäisenä oli tyhmää antaa tukiopetusta mutta kuvittelisi että nyt aikuisena sulta liikenisi edes rahtunen myötäntuntoa lapselle, joka ei pystynyt sanomaan sulle sanaakaan. Usko huviksesi, että kaikkein eniten siitä kärsi se lapsi itse, sun tukiopetus"kärsimys" oli sen rinnalla hyttysen ininää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="29.04.2013 klo 14:23"]
Myöskään minä, nro 6, en sovi tuon kristityn kyökkidiagnoosiin siitä että myös huonot kotiolot olisi taustalla. Ei todellakaan ollut. Ihan oli ehjä perhe, tunsin itsekin kotona oloni onnelliseksi ja turvalliseksi, eikä kahdella sisaruksellani ollut kiusaamis- tai mielenterveysongelmia.
Miksi vanhemmat eivät sitten tehneet kiusaamiselle mitään? Koska minä en koskaan kertonut siitä heille. Minusta tuntui häpeälliseltä, että olen kiusattu hylkiö. En halunnut kotonakin olla ressukka raukka, vaan näyttelin siellä suosittua ja menestyvää. Siellä elin fantasiaani siitä millainen haluaisin olla. Päivisin sitten koulussa jouduin kohtaamaan sen mitä todella (toisten silmissä) olen, mutta sen kesti kun kotona minua ei sentään pidetty ongelmatapauksena. Opin hyvin valehtelemaan kaikenlaista, esim. menin tunneiksi yksin autiotalolle istuksimaan, ja kerroin vanhemmille että olin keksittyjen kaverien kanssa jossain.
[/quote]
Sinustako hyvä ja turvallinen koti on sellainen, jossa lapset vetävät jotain roolia, eivätkä voi kertoa tunteistaan ja pahasta olosta? Minusta sellainen ei ole hyvä koti, vaan kulissi. Sellaiset eivät ole turvallisia ja huolehtivia vanhempia, jotka eivät näe lapsensa pahaa oloa ja murhayrityksiä.
Eli taas kiusattujen ja "kiusattujen" kärsimys on aina vaan suurempi kuin muiden kiusattujen, "kiusattujen" tai ihan vain tavallisten lasten yhtään mikään. Ei kenenkään lapsen tule antaa tukiopetusta ja tehdä opettajan työtä. Tuollainen kohtelu, että joutuu ottamaan vastuuta samanikäisen lapsen oppimisesta ja edistymisestä, on kiusaamista sekin. Kohta varmaan muut lapset toimivat kuraattorina, psykologina ja lääkärinäkin. Kuka työelämässä kestäisi sitä, että pakotettuna, ilman pätevyyttä joutuisi auttamaan mt-ongelmaista työtoveriaan? Ilman palkkaa tietysti..?
Sanopas nyt ihan rehellisesti, että montako kertaa annoit sitä tukiopetusta ja ihanko tosissaan olit vastuussa tytön oppimisesta. Nyt vähän sunkin mopo keulii, ei nyt varsinaisesti lisännyt uskottavuuttasi tämä.
[quote author="Vierailija" time="29.04.2013 klo 14:06"]
[quote author="Vierailija" time="29.04.2013 klo 14:04"]
56 vastaa.
Itse hän ei koskaan mitään puhunut näistä[/quote]
Arvasin että näin oli mutta onneksi tiedät paremmin mitä se ajatteli. T. se tuskallisen ujo.
[/quote]
No, siitä tiesin, kun asiat esitettiin näin: "Marjasta nyt tuntuu tältä ja meidän täytyy tehdä kaikkien Marjan hyväksi sitä ja tätä". Meille siis kerrottiin, miltä Marjasta tuntuu. Ja edelleenkin tuo tilanne oli siis mielestäsi meidän pienten lasten vastuulla ja meidän tulisi tuntea nyt häpeää siitä, että vain arvailimme, mitä tuosta tytöstä tuntui... huoh.
Miten kauan te aikuisena kutsuisitten vaikkapa jotain työkaverianne juhliinne, jos hän ei koskaan tulisi tai kiittäisi kutsusta, tai ilmoittaisi edes mitään. Laskisitteko, että se olisi teille pieni vaiva kutsua?
[quote author="Vierailija" time="30.04.2013 klo 14:52"]
[quote author="Vierailija" time="30.04.2013 klo 14:29"]
Hei, 88! Kirjoitin tänne nro:lla 8. Ihmisten on jostain syystä mahdoton tai ainakin todella vaikea uskoa, että kiusaaminen voi pilata toisen elämän - minä olen siitä elävä todiste. On surullista huomata, että monet syyttävä kiusaamisesta KIUSATTUA ja antavat tuomionsa: "No, se kun oli jo valmiiksi rikki ja kotiolotkin sellaiset." Epäilenpä vahvasti, että nämä syyllistäjät ja vähättelijät ovat itse entisiä koulukiusaajia ja nykyisiä työpaikkakiusaajia.
Mitä sinä sitten voit vanhempana tehdä? No, jos opettaja ei "voi" tehdä mitään, ilmoita pentujen häiriökäyttäytymisestä lastensuojeluun ja tee rikosilmoitus poliisille, opettajien tehtävänä on valvoa koulurauhaa, kyseessä voi olla virkavelvollisuuden rikkominen - näitä pikkuhitlereitä tuskin saa rikosoikeudelliseen vastuuseen - vai olisiko joku jo sen 15- vuotta? Koulukiusaaminen ON rikos, pahoinpitelyä on myös henkinen väkivalta, ei vain fyysinen.
Minä lähetän sinulle ja sinun tyttärellesi ison virtuaalihalauksen ja toivotan teille kaikille voimia! Tilanne on raskas, mutta uskokaa tulevaisuuteen, tyttäresi on varmasti kaikin tavoin upea nainen - kuinka helppoa onkaan tuhota kasvavan nuoren naisen itsetunto haukkumalla tätä rumaksi ja lihavaksi! itselläni kesti vuosia uskoa, että en ole sen rumempi ja kummallisempi kuin muut. Onneksi sinä olet tyttäresi tukena, onneksi hänellä on sisaruksia ja harrastuksia. Minä selvisin kouluajoista mielikuvaharjoitusten avulla ja yksinkertaisesti pakenemalla niitä tilanteita. Meillä oli lupa poistua koulun alueelta vällitunnin aikana ja minä menin kirjastoon, siellä sai olla rauhassa. Eikä tarvinnut kestää sitä kun toiset torjuivat seurastaan: "Mee pois rumilus, sä pilaat vaan maiseman." Ja minä menin.
Minulle ei käynyt hyvin -toivottavasti sinun tyttärellesi käy paremmin. Kannusta häntä kaikesta huolimatta opiskelemaan ja hankkimaan hyvä ammatti itselleen. Muistan kyllä varsin hyvin, kuinka tärkeää nuorena oli saaa toisten hyväksyntä ja oli katastrofi kun sitä hyväksymistä ei tullutkaan:( Monet epätoivon ja surun itkut itkin. Tärkeintä on rakastaa itseään sellaisena kuin on ja olla välittämättä toisten ilkeydestä, vaikeaa se on, varsinkin teini-ikäisenä. Mutta jos jaksaa ajatella, että huomenna on kaikki paremmin. Se ajatus on pitänyt minut suht järjissäni - masennuksestani huolimatta.
[/quote]
88 tässä: voi kiitos 8 lämpimistä sanoistasi. Jaksat antaa tukea, vaikka itse olet kokenut niin kovia. Minua tosiaan pelottaa, saanko kannettua tyttäreni näiden kokemusten ja vuosien yli. Huomaa, että kyllä he hienosti olivat osanneet valita uhrin, joka lannistuu ja sitten voidaan syyllistää häntä lisää. Mutte me ihmiset kun olemme erilaisia, toiset herkempiä kuin toiset eikä kasvatus voi kaikkea tuota muuttaa. Ei kyllä tullut mieleenkään, että minun olisi pitänyt kasvattaa tytärtäni aggressiivisemmaksi, pidin/pidän häntä upeana sellaisena kuin hän on. Ja sen on huomannut, miten äärimmäisen tärkeää nimenomaan ikäisten hyväksyntä on kasvavalle nuorelle, siinä ei äidin puheet paina mitään, jos päivästä 8 tuntia on pelon vallassa, kuka tekee, milloin ja mitä. Ja kun joku keksii jonkun kivan heiton sille kaikki nauraa hyväksyvästi ja itse on ihan yksin. Mutta sinä se kyllä tiedät. Virtuaalihalit sinullekin ja kaikkea hyvää, ennen kaikkia voimia löytää niitä valon ja ilon pilkahduksia elämääsi.
[/quote] Hei 88! Sen vielä haluaisin sanoa, että netissä on sellainen sivusto kuin tukinet. Sinne on rekisteröidyttävä, mutta toki voi kirjoittaa nimimerkillä ja sivustolla on tiukka moderointi - mitkään toista loukkaavat asiattomat viestit eivät mene läpi. Ajattelin, että jos tyttäresi jaksaisi kirjoitella sinne - minä olen ainakin saanut sieltä todella hyvää vertaistukea:)
Tosin kouluaikoinani tuollaisia sivuja ei ollut kun ei ollut internettiä ollenkaan, kirjoittelin päiväkirjaan ajatuksiani ja se auttoi. Olisin halunnut vaihtaa koulua, mutta se oli mahdotonta kun ei ollut vaihtoehtoista koulua. Mitä vain, mikä auttaisi tytärtäsi.
Sydäntäni kylmää, kun mietin, että melkein tapoin itseni koulukiusaajien vuoksi:( Kaikki me olemme arvokkaita sellaisina kuin olemme, jokaisella meillä on tämä yksi ja ainutlaatuinen elämä, tässä ja nyt.
Minulla menee nyt (vasta nyt) paremmin kuin olen viesteistäni antanut ymmärtää. Palasin sairaseläkkeeltä opiskelijaksi ja suoritan kesken jäänyttä yliopistotutkintoani. En tiedä, palkkaako minua kukaan koskaan, cv:ssä ei juuri muuta ole kuin sairauden aiheuttama aukko...enkä ole tuota aukkoa ajatellut valehtelemalla paikata umpeen. Uskon kuitenkin, että tästäkin yhteiskunnasta löytyy työnantajia, jotka vielä arvostavat rehellisyyttä. En aio tavoitella mitään pääjohtajan pestiä;)
Aurinkoista kevättä kaikille, parempaa tulevaisuutta ja uskoa parempaan, t. nro 8.
[quote author="Vierailija" time="29.04.2013 klo 14:41"]
[quote author="Vierailija" time="29.04.2013 klo 14:23"]
Myöskään minä, nro 6, en sovi tuon kristityn kyökkidiagnoosiin siitä että myös huonot kotiolot olisi taustalla. Ei todellakaan ollut. Ihan oli ehjä perhe, tunsin itsekin kotona oloni onnelliseksi ja turvalliseksi, eikä kahdella sisaruksellani ollut kiusaamis- tai mielenterveysongelmia.
Miksi vanhemmat eivät sitten tehneet kiusaamiselle mitään? Koska minä en koskaan kertonut siitä heille. Minusta tuntui häpeälliseltä, että olen kiusattu hylkiö. En halunnut kotonakin olla ressukka raukka, vaan näyttelin siellä suosittua ja menestyvää. Siellä elin fantasiaani siitä millainen haluaisin olla. Päivisin sitten koulussa jouduin kohtaamaan sen mitä todella (toisten silmissä) olen, mutta sen kesti kun kotona minua ei sentään pidetty ongelmatapauksena. Opin hyvin valehtelemaan kaikenlaista, esim. menin tunneiksi yksin autiotalolle istuksimaan, ja kerroin vanhemmille että olin keksittyjen kaverien kanssa jossain.
[/quote]
Sinustako hyvä ja turvallinen koti on sellainen, jossa lapset vetävät jotain roolia, eivätkä voi kertoa tunteistaan ja pahasta olosta? Minusta sellainen ei ole hyvä koti, vaan kulissi. Sellaiset eivät ole turvallisia ja huolehtivia vanhempia, jotka eivät näe lapsensa pahaa oloa ja murhayrityksiä.
[/quote] Olet oikeassa. En ole tässä siteeratun kiusaamiskokemuksen kirjoittaja, kirjoitin numerolla 8. Edelleen, näin aikuisena ei pysty sanomaan ääneen sitä ikävää tosiasiaa, että vanhempani eivät pystyneet tehtäväänsä - olemaan turvallisia vanhempia. Minulla oli kyllä ns. hyvä koti, mutta jotain jäi puuttumaan. Tosin en kertonut kiusaamisesta, häpesin sitä niin paljon ja rakastin vanhempiani. Ajattelin, että jos kertoisin kiusaamisesta, heille tulisi siitä huolta ja murhetta.
[quote author="Vierailija" time="29.04.2013 klo 13:41"]
Tämäkin tyttö varmasti tunsi ja tuntee vieläkin (jos on elossa) itsensä koulukiusatuksi. [/quote]
Oletko ihan varma? Epäilet että tämä tyttö tunsi itsensä koulukiusatuksi vaikkei sulla ole mitään tietoa oikeasti asiasta. Ja sen perusteella voidaan nyt sitten kätevästi vetää yli kaikkien kiusattujen kokemukset, että ne kuvittelee vaan. Mua itseäni ei koskaan kiusattu kuin ihan vähän, mutta muuten kouluaika oli vaikea, koska olin epäsosiaalinen ja mielenterveysongelmiin taipuvainen (kotiolojen takia) enkä koskaan syyttänyt siitä ketään muita kuin itseäni.