Aamulehden koulukiusatun kirjoitus ja totuus

[quote author="Vierailija" time="29.04.2013 klo 09:28"]

[quote author="Vierailija" time="29.04.2013 klo 07:21"]

Tämä ei ole mikään Pohjois-Korea, täällä saa halutessaan kirjoitella fiktiivisistä henkilöistä.

[/quote]

Saa, kunhan kertoo, että kyseessä on fiktiivinen henkilö/tarina.

[/quote]Lukeeko muumikirjassa että henkilöhahmot ovat fiktiivisiä?

Minusta tuntuu että tarinan ja hahmojen kerrotaan olevan fiktiivisiä vain silloin kun oikeasti perustuu tositarinaan :) Tällä estetään sitä ettei tarinan kohde yritä estää julkaisun levitystä yksityisyyttään loukkaavana.

[quote author="Vierailija" time="29.04.2013 klo 09:23"]

[quote author="Vierailija" time="29.04.2013 klo 09:11"]

[quote author="Vierailija" time="29.04.2013 klo 09:01"]

Vähätelkää vain koulukiusaamista ja naurakaa kiusaajien uhreille - sopii hyvin ajan henkeen! Mutta minulle koulukiusaamisesta seurasi ihan oikea "elinkautinen".

[/quote]Kuka tässä ketjussa on nauranut kiusaamisen uhreille?

[/quote]

"Nauraminen" on kuvakieltä, unohdin, että sitä ei saa käyttää av-palstalla, vaan täytyy pitäytyä rautalangassa. Oletko mahdollinen ex-koulukiusaaja, kun noin hyökkäävästi tartut toisen kirjoitukseen? Kyllä tuossa alkuperäisessä viestissä vähäteltiin aika selvästi kiusattuja ja suorastaan leimattiin kaikki kiusatut valehtelijoiksi tai ainakin liioittelijoiksi.

Mutta tämä oli minun mielipiteeni, sellaisen saa kai sanoa -tarkoitus ei ollut toimia oraakkelimaisena totuuden julistajana! Miksi te luette toisen viestejä aina kuin "piru raamattua"? 

[/quote] 

Tämä on seuraus Enkeli-elisasta, eli sillä totuudella on oikeasti väliä. Kun yksi isosti hypetetty tarina paljastuu valeeksi niin muitakaan ei enää uskota. Ja silti edelleen jotkut jaksaa huutaa että ei totuudella ole mitään väliä.

Mua itseäni on kiusattu koulussa, koko peruskoulun ajan, mutta silti minä itsekin nykyään mietin kiusaamistarinoita lukiessani että onkohan tämä totta. Tiedän kyllä todellisuuden eli sen että rankkaakin kiusaamista on, mutta silti. Että kiitos vaan enkeli-elinan kirjoittajalle ja medialle joka ei vaivautunut tekmään työtään eli tarkistamaan tarinan todenperää. Kiusatut kärsii tästä "hyvästä tarkoituksesta".

[quote author="Vierailija" time="29.04.2013 klo 09:01"]

Minä olen nyt 30- vuotias. Koko yläasteen ja lukion olin koulukiusattu mitä karmeimmalla tavalla - en jaksa avautua täällä "myötätuntoisten" palstalla. Lopulta en jaksanut enää, yritin ihan tosissani tappaa itseni. He saivat minut uskomaan, että elämäni ei milloinkaan tulisi olemaan elämisen arvoista, enhän ollut niin kuin muut ihmiset, vaan ruma hirviö, joka joutikin kuolla. Sairastuin syvään masennukseen, vaikeaan ahdistukseen BDD-syndroomaan jne. Lukiosta selvisin laudatur-arvosanoin ja yli 9 keskiarvolla. Opettajat povasivat minulle upeaa tulevaisuutta, hienoa uraa.

Minusta ei kuitenkaan koskaan "tullut mitään". Koulukiusaaminen jätti niin pahat vammat, että en kuntoudu koskaan "normaaliin elämään" - häpeän itseäni, kärsin vaikeasta ahdistuksesta, ulkona liikkuminen on yhtä helvettiä. Olen pienellä sairaseläkkeellä. Elämäni on kaikkea muuta kuin ihanaa. 

Vähätelkää vain koulukiusaamista ja naurakaa kiusaajien uhreille - sopii hyvin ajan henkeen! Mutta minulle koulukiusaamisesta seurasi ihan oikea "elinkautinen".

[/quote]

En vähättele koulukiusaamista ja uskon, että elämäsi on ollut tosi kurjaa koulu aikoina. MUTTA en ymmärrä sitä, että jonkun syyn turvilla märehditään koko loppu elämä. Jossain vaiheessahan ihmisen pitää vaan päästä eteenpäin ja näyttää elämälle! Kyllähän ihmiset "pääsee yli" siitäkin jos niiden lapsi kuolee. Ja sitä pahempaa tapahtumaa en vain usko maan päällä olevan. Mikään kiusaaminen taimuukaan traumaattinen tapahtuma ei voi olla samalla asteella sen tuskan kanssa. En tarkoita jaotella sitä minkä kuuluu tuntu kuinkakin pahalta, vaan tarkoitan sitä. että ihminen ITSE valitsee, että päseekö asioista ylitse vai jääkö syyttelemään itselleen tapahtuneita asioita lopun elämänsä.

Minulle eräs ystäväni sanoi loistavasti. Häntä ärsyttää kun ihmiset valittaa kaikesta nykyään ja koko ajan. Ihmiset valittaa kun elämä ei ole reilua, syystä sun toisesta. Ystäväni sanoi, että "kukaan ei ole luvannutkaan, että elämän kuuluisi olla reilua, Elämä EI ole reilua. Elämä eletään niillä korteilla mitä saadaan ja oma asenne ja omat päätökset vaikiuttaa siihen kuinka paljon ne jaetut kortit vaikuttaa".

Minusta tuo oli hyvin sanottu!

[quote author="Vierailija" time="29.04.2013 klo 09:40"]

[quote author="Vierailija" time="29.04.2013 klo 09:01"]

Minä olen nyt 30- vuotias. Koko yläasteen ja lukion olin koulukiusattu mitä karmeimmalla tavalla - en jaksa avautua täällä "myötätuntoisten" palstalla. Lopulta en jaksanut enää, yritin ihan tosissani tappaa itseni. He saivat minut uskomaan, että elämäni ei milloinkaan tulisi olemaan elämisen arvoista, enhän ollut niin kuin muut ihmiset, vaan ruma hirviö, joka joutikin kuolla. Sairastuin syvään masennukseen, vaikeaan ahdistukseen BDD-syndroomaan jne. Lukiosta selvisin laudatur-arvosanoin ja yli 9 keskiarvolla. Opettajat povasivat minulle upeaa tulevaisuutta, hienoa uraa.

Minusta ei kuitenkaan koskaan "tullut mitään". Koulukiusaaminen jätti niin pahat vammat, että en kuntoudu koskaan "normaaliin elämään" - häpeän itseäni, kärsin vaikeasta ahdistuksesta, ulkona liikkuminen on yhtä helvettiä. Olen pienellä sairaseläkkeellä. Elämäni on kaikkea muuta kuin ihanaa. 

Vähätelkää vain koulukiusaamista ja naurakaa kiusaajien uhreille - sopii hyvin ajan henkeen! Mutta minulle koulukiusaamisesta seurasi ihan oikea "elinkautinen".

[/quote]

En vähättele koulukiusaamista ja uskon, että elämäsi on ollut tosi kurjaa koulu aikoina. MUTTA en ymmärrä sitä, että jonkun syyn turvilla märehditään koko loppu elämä. Jossain vaiheessahan ihmisen pitää vaan päästä eteenpäin ja näyttää elämälle! Kyllähän ihmiset "pääsee yli" siitäkin jos niiden lapsi kuolee. Ja sitä pahempaa tapahtumaa en vain usko maan päällä olevan. Mikään kiusaaminen taimuukaan traumaattinen tapahtuma ei voi olla samalla asteella sen tuskan kanssa. En tarkoita jaotella sitä minkä kuuluu tuntu kuinkakin pahalta, vaan tarkoitan sitä. että ihminen ITSE valitsee, että päseekö asioista ylitse vai jääkö syyttelemään itselleen tapahtuneita asioita lopun elämänsä.

Minulle eräs ystäväni sanoi loistavasti. Häntä ärsyttää kun ihmiset valittaa kaikesta nykyään ja koko ajan. Ihmiset valittaa kun elämä ei ole reilua, syystä sun toisesta. Ystäväni sanoi, että "kukaan ei ole luvannutkaan, että elämän kuuluisi olla reilua, Elämä EI ole reilua. Elämä eletään niillä korteilla mitä saadaan ja oma asenne ja omat päätökset vaikiuttaa siihen kuinka paljon ne jaetut kortit vaikuttaa".

Minusta tuo oli hyvin sanottu!

[/quote]

Koulukiusattuna ja sen traumoista kärsineenä sanon sinulle kaikessa ystävällisyydessä, ettei kaikkea tarvitse ymmärtää, mutta ei myöskään tarvitse toisen kokemuksia runnoa maanrakoon. Toki lapsen kuolema on varmasti kaikkien mielestä pahintä mitä voi kuvitella, mutta ei sen varjolla voi väheksyä toisen kokemaa tuskaa jostain muusta. Koulukiusaaminen voi jättää ihmiseen todella syvät arvet, joiden parantaminen vaatii aikaa ja jopa ammattiapua. On todella epäempaattista ruveta väheksymään jonkun toisen kokemaa traumaa. Mutta muutahan ei av-palstalta voi odottaakaan.

[quote author="Vierailija" time="29.04.2013 klo 09:40"]

[quote author="Vierailija" time="29.04.2013 klo 09:01"]

Minä olen nyt 30- vuotias. Koko yläasteen ja lukion olin koulukiusattu mitä karmeimmalla tavalla - en jaksa avautua täällä "myötätuntoisten" palstalla. Lopulta en jaksanut enää, yritin ihan tosissani tappaa itseni. He saivat minut uskomaan, että elämäni ei milloinkaan tulisi olemaan elämisen arvoista, enhän ollut niin kuin muut ihmiset, vaan ruma hirviö, joka joutikin kuolla. Sairastuin syvään masennukseen, vaikeaan ahdistukseen BDD-syndroomaan jne. Lukiosta selvisin laudatur-arvosanoin ja yli 9 keskiarvolla. Opettajat povasivat minulle upeaa tulevaisuutta, hienoa uraa.

Minusta ei kuitenkaan koskaan "tullut mitään". Koulukiusaaminen jätti niin pahat vammat, että en kuntoudu koskaan "normaaliin elämään" - häpeän itseäni, kärsin vaikeasta ahdistuksesta, ulkona liikkuminen on yhtä helvettiä. Olen pienellä sairaseläkkeellä. Elämäni on kaikkea muuta kuin ihanaa. 

Vähätelkää vain koulukiusaamista ja naurakaa kiusaajien uhreille - sopii hyvin ajan henkeen! Mutta minulle koulukiusaamisesta seurasi ihan oikea "elinkautinen".

[/quote]

En vähättele koulukiusaamista ja uskon, että elämäsi on ollut tosi kurjaa koulu aikoina. MUTTA en ymmärrä sitä, että jonkun syyn turvilla märehditään koko loppu elämä. Jossain vaiheessahan ihmisen pitää vaan päästä eteenpäin ja näyttää elämälle! Kyllähän ihmiset "pääsee yli" siitäkin jos niiden lapsi kuolee. Ja sitä pahempaa tapahtumaa en vain usko maan päällä olevan. Mikään kiusaaminen taimuukaan traumaattinen tapahtuma ei voi olla samalla asteella sen tuskan kanssa. En tarkoita jaotella sitä minkä kuuluu tuntu kuinkakin pahalta, vaan tarkoitan sitä. että ihminen ITSE valitsee, että päseekö asioista ylitse vai jääkö syyttelemään itselleen tapahtuneita asioita lopun elämänsä.

Minulle eräs ystäväni sanoi loistavasti. Häntä ärsyttää kun ihmiset valittaa kaikesta nykyään ja koko ajan. Ihmiset valittaa kun elämä ei ole reilua, syystä sun toisesta. Ystäväni sanoi, että "kukaan ei ole luvannutkaan, että elämän kuuluisi olla reilua, Elämä EI ole reilua. Elämä eletään niillä korteilla mitä saadaan ja oma asenne ja omat päätökset vaikiuttaa siihen kuinka paljon ne jaetut kortit vaikuttaa".

Minusta tuo oli hyvin sanottu!

[/quote] Sä olet kyllä aika paska akka. Lienetkö ihan psykopaatti. Lyttäät muiden pahat kokemukset ja traumat todella mestarillisesti maan rakoon. Ei mikään ihme, ettei koulu- tai muunkaanlaiselle kiusaamiselle saada ikinä mitään jos tuollaiset asenteet ja mielipiteet pysyvät voimassa. Menneille asioille ei tosiaan aina voi mitään mutta kyllä vaan voi ihmisen mieli ja psyyke niin vammautua, ettei siitä enää ehjää tule ikinä.

No, olen itsekin koulukiusattu ja kyllä' ne arvet siellä jossakin syvällä ovat ja seuraavat minua aina. Jos nyt ajattelee kiusattua lasta ja nuorta ja vaikka sellaista ihmistä, joka aikuisella i'ällä saa iskuja, on minun mielestäni siinä se ero, että lapsella ja nuorella on kaikki kehitysvaiheessa:oma minäkuva, itsetunto ja koko persoonallisuus. Tässä vaiheessa ihminen on hyvin haavoittuvainen ja arka.

Elämän ei kuulu tietystikään olla aina kivaa, ei, mutta koulukiusaaminen on kuitenkin sellainen epäkohta, joka voidaan ehkäistä.

Lapsen menetyksestä johtuva suru on ihan erilaista kuin kiusaamisesta johtuva omanarvontunnon menetys. Ei nämä kaksi asiaa ole mitenkään verrannollisia keskenään. Hyvän maailmankuvan omaavalla, ystävien ympäröimällä, sosiaalisella ihmisellä on hyvät mahdollisuudet selvitä suurestakin surusta.

Ihminen, jota on kiusattu koulussa ja joka on sen vuoksi epävarma ja epäsosiaalinen ja vailla ystäviä, hänen on paljon vaikeampi selvitä esim työttömyydestä ja pienemmistäkin vastoinkäymisistä, saati sitten lapsen kuolemasta. 

Sellainen jota ei ole koskaan kiusattu, ei pysty ymmärtämään sitä tuskaa mikä tulee siitä, ettei kelpaa leikkeihin, joutuu selviytymään yksin välitunneista ja kenties jopa pelkäämään satuttamista. Sama kun työpaikan kahvitunnilla sinut työnnettäisiin pois pöydästä, mutta joutuisit kuitenkin olemaan samassa tilassa, kun muut kuiskivat ja tirskuvat sinulle tai eivät ole huomaavinaan. Ohimennessä kenties puristavat käteesi mustelman tai kaatavat sinut naureskellen maahan, ehkä paiskaavat kahvimukisi hajalle. Ja sinne töihin olisi pakko mennä, joka päivä ilman toivoakaan mistään paremmasta.

[quote author="Vierailija" time="29.04.2013 klo 09:51"]

[quote author="Vierailija" time="29.04.2013 klo 09:40"]

[quote author="Vierailija" time="29.04.2013 klo 09:01"]

Minä olen nyt 30- vuotias. Koko yläasteen ja lukion olin koulukiusattu mitä karmeimmalla tavalla - en jaksa avautua täällä "myötätuntoisten" palstalla. Lopulta en jaksanut enää, yritin ihan tosissani tappaa itseni. He saivat minut uskomaan, että elämäni ei milloinkaan tulisi olemaan elämisen arvoista, enhän ollut niin kuin muut ihmiset, vaan ruma hirviö, joka joutikin kuolla. Sairastuin syvään masennukseen, vaikeaan ahdistukseen BDD-syndroomaan jne. Lukiosta selvisin laudatur-arvosanoin ja yli 9 keskiarvolla. Opettajat povasivat minulle upeaa tulevaisuutta, hienoa uraa.

Minusta ei kuitenkaan koskaan "tullut mitään". Koulukiusaaminen jätti niin pahat vammat, että en kuntoudu koskaan "normaaliin elämään" - häpeän itseäni, kärsin vaikeasta ahdistuksesta, ulkona liikkuminen on yhtä helvettiä. Olen pienellä sairaseläkkeellä. Elämäni on kaikkea muuta kuin ihanaa. 

Vähätelkää vain koulukiusaamista ja naurakaa kiusaajien uhreille - sopii hyvin ajan henkeen! Mutta minulle koulukiusaamisesta seurasi ihan oikea "elinkautinen".

[/quote]

En vähättele koulukiusaamista ja uskon, että elämäsi on ollut tosi kurjaa koulu aikoina. MUTTA en ymmärrä sitä, että jonkun syyn turvilla märehditään koko loppu elämä. Jossain vaiheessahan ihmisen pitää vaan päästä eteenpäin ja näyttää elämälle! Kyllähän ihmiset "pääsee yli" siitäkin jos niiden lapsi kuolee. Ja sitä pahempaa tapahtumaa en vain usko maan päällä olevan. Mikään kiusaaminen taimuukaan traumaattinen tapahtuma ei voi olla samalla asteella sen tuskan kanssa. En tarkoita jaotella sitä minkä kuuluu tuntu kuinkakin pahalta, vaan tarkoitan sitä. että ihminen ITSE valitsee, että päseekö asioista ylitse vai jääkö syyttelemään itselleen tapahtuneita asioita lopun elämänsä.

Minulle eräs ystäväni sanoi loistavasti. Häntä ärsyttää kun ihmiset valittaa kaikesta nykyään ja koko ajan. Ihmiset valittaa kun elämä ei ole reilua, syystä sun toisesta. Ystäväni sanoi, että "kukaan ei ole luvannutkaan, että elämän kuuluisi olla reilua, Elämä EI ole reilua. Elämä eletään niillä korteilla mitä saadaan ja oma asenne ja omat päätökset vaikiuttaa siihen kuinka paljon ne jaetut kortit vaikuttaa".

Minusta tuo oli hyvin sanottu!

[/quote]

Koulukiusattuna ja sen traumoista kärsineenä sanon sinulle kaikessa ystävällisyydessä, ettei kaikkea tarvitse ymmärtää, mutta ei myöskään tarvitse toisen kokemuksia runnoa maanrakoon. Toki lapsen kuolema on varmasti kaikkien mielestä pahintä mitä voi kuvitella, mutta ei sen varjolla voi väheksyä toisen kokemaa tuskaa jostain muusta. Koulukiusaaminen voi jättää ihmiseen todella syvät arvet, joiden parantaminen vaatii aikaa ja jopa ammattiapua. On todella epäempaattista ruveta väheksymään jonkun toisen kokemaa traumaa. Mutta muutahan ei av-palstalta voi odottaakaan.

[/quote]Juuri näin. Olinpa todella tyhmä, kun ylipäätänsä kirjoitin tänne! Kerro minulle sinä, jonka mielestä oman lapsen kuolema on "pahempi" kokemus kuin rääkätty itsetunto koulukiusaamisen seurauksena - mikä on se objektiivinen vertailun mittari, minkä avulla  rinnastuksen suoritat?

Ja missä kohtaa minä kerroin, mitä kaikkea hirveää jouduin kouluaikoina kokemaan? Minut jopa YRITETTIIN TAPPAA kerran! Te olette kyllä kauhean tunteettomia paskoja, te, jotka mitätöitte minun tuskani ja sanotte, ettei pidä jäädä "märehtimään vanhoja"! Te ette TIEDÄ minun kärsimyksistäni mitään! Mutta kiitos siitä pahasta mielestä, mitä juuri minulle tuotitte. Oma tyhmyys, tiedän, eihän täällä voi kertoa mitään eikä ainakaan odottaa myötätuntoa! Mitäpä sitä, todennäköisiltä entisiltä koulukiusaajilta. Mutta kiitos sinulle, joka osoitit minua kohtaan ystävällisyyttä:) Harmi, ettei sinunlaisiasi ollut kouluaikoina.

Ja kiitos suomalaisen, ammattimaisen terveydenhuollon, jossa ymmärretään,että elämässä on asioita, joista ei vain pääse yli. En minä mitään vanhoja "märehdi", en minä joka päivä muistele että voivoivoi kun sejasejase sanoi minulle niin ja niin. Minulle tuli koulukiusaamisen seurauksena ( ja tämä on ihan monen psykiatrin mielipide) niin pahoja mielenterveysongelmia, että ne häiritsevät jokapäiväistä elämääni. En vain pysty "suorittamaan" tätä elämää niin kuin te terveet ihmiset. Teidän mielestänne kai minunlaisiani ei saisi edes olla olemassa!

[quote author="Vierailija" time="29.04.2013 klo 09:40"]

[quote author="Vierailija" time="29.04.2013 klo 09:01"]

Minä olen nyt 30- vuotias. Koko yläasteen ja lukion olin koulukiusattu mitä karmeimmalla tavalla - en jaksa avautua täällä "myötätuntoisten" palstalla. Lopulta en jaksanut enää, yritin ihan tosissani tappaa itseni. He saivat minut uskomaan, että elämäni ei milloinkaan tulisi olemaan elämisen arvoista, enhän ollut niin kuin muut ihmiset, vaan ruma hirviö, joka joutikin kuolla. Sairastuin syvään masennukseen, vaikeaan ahdistukseen BDD-syndroomaan jne. Lukiosta selvisin laudatur-arvosanoin ja yli 9 keskiarvolla. Opettajat povasivat minulle upeaa tulevaisuutta, hienoa uraa.

Minusta ei kuitenkaan koskaan "tullut mitään". Koulukiusaaminen jätti niin pahat vammat, että en kuntoudu koskaan "normaaliin elämään" - häpeän itseäni, kärsin vaikeasta ahdistuksesta, ulkona liikkuminen on yhtä helvettiä. Olen pienellä sairaseläkkeellä. Elämäni on kaikkea muuta kuin ihanaa. 

Vähätelkää vain koulukiusaamista ja naurakaa kiusaajien uhreille - sopii hyvin ajan henkeen! Mutta minulle koulukiusaamisesta seurasi ihan oikea "elinkautinen".

[/quote]

En vähättele koulukiusaamista ja uskon, että elämäsi on ollut tosi kurjaa koulu aikoina. MUTTA en ymmärrä sitä, että jonkun syyn turvilla märehditään koko loppu elämä. Jossain vaiheessahan ihmisen pitää vaan päästä eteenpäin ja näyttää elämälle! Kyllähän ihmiset "pääsee yli" siitäkin jos niiden lapsi kuolee. Ja sitä pahempaa tapahtumaa en vain usko maan päällä olevan. Mikään kiusaaminen taimuukaan traumaattinen tapahtuma ei voi olla samalla asteella sen tuskan kanssa. En tarkoita jaotella sitä minkä kuuluu tuntu kuinkakin pahalta, vaan tarkoitan sitä. että ihminen ITSE valitsee, että päseekö asioista ylitse vai jääkö syyttelemään itselleen tapahtuneita asioita lopun elämänsä.

Minulle eräs ystäväni sanoi loistavasti. Häntä ärsyttää kun ihmiset valittaa kaikesta nykyään ja koko ajan. Ihmiset valittaa kun elämä ei ole reilua, syystä sun toisesta. Ystäväni sanoi, että "kukaan ei ole luvannutkaan, että elämän kuuluisi olla reilua, Elämä EI ole reilua. Elämä eletään niillä korteilla mitä saadaan ja oma asenne ja omat päätökset vaikiuttaa siihen kuinka paljon ne jaetut kortit vaikuttaa".

Minusta tuo oli hyvin sanottu!

[/quote]

Voi herra siunaa sinua! Tällä ajattelumallilla siis pelastat koko Suomen kansantalouden kun saat kaikki masentuneet, ahdistuneet, paniikkihäiriöiset ja muut ketkä eivät vaan ole "päässeet yli" jostain elämässään esiintyneestä traumasta, toipumaan ongelmistaan. Elikkäs kerroppa minulle, psykologille että mitä sanon potilailleni? "Yritä nyt päästä tosta yli ja mene vaikka lenkille! On turhaa murehtia kun olet saanut sen mitä olet saanut, get over it!" Noinko minun täytyy sanoa vai miten? Kerro minulle niin voin kertoa sitten potilaille ja katsotaann lähteekö minun potilaitteni itsemurhatilastot  nousuun vai laskuun.

Aivan käsittämätöntä kapeakatsoisuutta, mustavalkoisuutta ja juuri sellaista mikä saa aikaan ympärillä olevissa ihmisissä lisää pahoinvointia. Jos ihminen on masentunut niin hän ihan totta on  masentunut, ja se on ihan biologiaakin, samalla tavalla kuin flunssa, syöpä jne.

Nyt menet ihan hissukseen katsomaan peiliin ja alat miettiä miksi kuvittelet olevasi muiden yläpuolella että voit tuolla tavalla vähätellä toisen omaa _kokemusta_.

[quote author="Vierailija" time="29.04.2013 klo 10:07"]

Juuri näin. Olinpa todella tyhmä, kun ylipäätänsä kirjoitin tänne! Kerro minulle sinä, jonka mielestä oman lapsen kuolema on "pahempi" kokemus kuin rääkätty itsetunto koulukiusaamisen seurauksena - mikä on se objektiivinen vertailun mittari, minkä avulla  rinnastuksen suoritat?

Ja missä kohtaa minä kerroin, mitä kaikkea hirveää jouduin kouluaikoina kokemaan? Minut jopa YRITETTIIN TAPPAA kerran! Te olette kyllä kauhean tunteettomia paskoja, te, jotka mitätöitte minun tuskani ja sanotte, ettei pidä jäädä "märehtimään vanhoja"! Te ette TIEDÄ minun kärsimyksistäni mitään! Mutta kiitos siitä pahasta mielestä, mitä juuri minulle tuotitte. Oma tyhmyys, tiedän, eihän täällä voi kertoa mitään eikä ainakaan odottaa myötätuntoa! Mitäpä sitä, todennäköisiltä entisiltä koulukiusaajilta. Mutta kiitos sinulle, joka osoitit minua kohtaan ystävällisyyttä:) Harmi, ettei sinunlaisiasi ollut kouluaikoina.

Ja kiitos suomalaisen, ammattimaisen terveydenhuollon, jossa ymmärretään,että elämässä on asioita, joista ei vain pääse yli. En minä mitään vanhoja "märehdi", en minä joka päivä muistele että voivoivoi kun sejasejase sanoi minulle niin ja niin. Minulle tuli koulukiusaamisen seurauksena ( ja tämä on ihan monen psykiatrin mielipide) niin pahoja mielenterveysongelmia, että ne häiritsevät jokapäiväistä elämääni. En vain pysty "suorittamaan" tätä elämää niin kuin te terveet ihmiset. Teidän mielestänne kai minunlaisiani ei saisi edes olla olemassa!

[/quote]

Virtuaalihalaus toiselta kiusatulta! Kuinkahan monta kertaa minäkin olen kuullut, ettei mennyttä saisi jäädä märehtimään vaan pitäisi voittaa vaikeudet ja mennä elämässä eteenpäin. No kuulkaas, kun minä en märehdi mennyttä, en muistele jatkuvasti pitkälti toistakymmentä vuotta sitten tapahtuneita asioita. Mutta ne kokemukset ovat jättäneet minuun jäljet, jotka vaikuttavat elämääni jatkuvasti. Kammoan sosiaalisia tilanteita, uusiin ihmisiin tutustuminen on hirvittävän piinallista. Opiskelu- ja muissa ryhmissä uskallan avata suuni vapaaehtoisesti vasta jopa kuukausia ensitapaamisesta. Kuvitelkaapa vain millainen olen työhaastatteluissa ja saako näillä sosiaalisilla taidoilla ainuttakaan työpaikkaa. Jopa ruokakaupassa käyminen saa pahimmillaan tuskanhien pintaan. Tai tuntemattomien nauru, vaikka järki sanoo toista, en voi mitään sille tunteelle että minulle siellä nauretaan...

Kiusaajillani on nyt puolisot ja lapset, koulutus ja työpaikat. Kyllä se vetää katkeraksi, että minulla ei ole koskaan mahdollisuutta samanlaiseen elämään. Olen loppuelämäni sosiaalisesti kömpelö ja yksinäinen hylkiö, vain siksi että jotkut olivat lapsena niin ajattelemattomia ja teineinä niin sadistisia. :(

[quote author="Vierailija" time="29.04.2013 klo 06:33"]

Aamulehteen on sitten vaihteeksi etusivulle saatu jonkun mahdollisesti koulukiusatun adhd-tapauksen kirjoitus. No ei siinä mitään. Mutta kyllä näkee, että Enkeli-Elisa on jättänyt jälkensä. Siellä muutamat alkoivat heti jo ennakoivasti puolustaa aggressiivisesti, että "mitä väliä, onko kirjoitus tosi, kun tarkoitus on hyvä". 

En tiedä, onko tuo kirjoitus todellinen vai onkohan mahdollisesti pojan äiti jäljennyttänyt sen pojalla itse tekemästään jutusta tai "ystävällisesti" pikkupojan käsialavirheitä matkimalla kirjoittanut sen kokonaan itse.

Mutta ärsyttää todella paljon taas nämä "mitä väliä" -ihmiset. Kyllä totuudella tosiaan ON väliä. Ei tämä ole mikään Pohjois-Korea.

[/quote]

kirjoituksestasi tulee ensimmäisenä mieleen että olet jollakin lailla häiriintynyt ihminen. Koululaisten äitinä tiedän monta todellistakin tapausta jossa lasta pelottaa mennä kouluun ja hän kärsii yksinäisyydestä. Aamulehden teko oli hieno; kaikki muut uutiset pois lapsen hädän tieltä; koska MAAILMAN TÄRKEIN asia on lasten turvallisuus (no maapallon hyvinvointi ehkä vielä tärkeempi) se että kenenkään lapsen ei tarvitsisi jäädä yksin ja pelätä läpi lapsuutensa- ei kotona eikä koulussa. Lopulta on toisarvoista olivatko nämä sanat aidot, noiden sanoje kirjoittajia on tässä maassa lukuisia, ihan oikeasti- ja todennäköisesti on tuokin poika ihan oikeasti olemassa.´Reaktiosi ja aiheen vähättely on henkisesti sairaan, empatiakyvyttömän ihmisen reaktio.

[quote author="Vierailija" time="29.04.2013 klo 10:42"]

[quote author="Vierailija" time="29.04.2013 klo 10:07"]

Juuri näin. Olinpa todella tyhmä, kun ylipäätänsä kirjoitin tänne! Kerro minulle sinä, jonka mielestä oman lapsen kuolema on "pahempi" kokemus kuin rääkätty itsetunto koulukiusaamisen seurauksena - mikä on se objektiivinen vertailun mittari, minkä avulla  rinnastuksen suoritat?

Ja missä kohtaa minä kerroin, mitä kaikkea hirveää jouduin kouluaikoina kokemaan? Minut jopa YRITETTIIN TAPPAA kerran! Te olette kyllä kauhean tunteettomia paskoja, te, jotka mitätöitte minun tuskani ja sanotte, ettei pidä jäädä "märehtimään vanhoja"! Te ette TIEDÄ minun kärsimyksistäni mitään! Mutta kiitos siitä pahasta mielestä, mitä juuri minulle tuotitte. Oma tyhmyys, tiedän, eihän täällä voi kertoa mitään eikä ainakaan odottaa myötätuntoa! Mitäpä sitä, todennäköisiltä entisiltä koulukiusaajilta. Mutta kiitos sinulle, joka osoitit minua kohtaan ystävällisyyttä:) Harmi, ettei sinunlaisiasi ollut kouluaikoina.

Ja kiitos suomalaisen, ammattimaisen terveydenhuollon, jossa ymmärretään,että elämässä on asioita, joista ei vain pääse yli. En minä mitään vanhoja "märehdi", en minä joka päivä muistele että voivoivoi kun sejasejase sanoi minulle niin ja niin. Minulle tuli koulukiusaamisen seurauksena ( ja tämä on ihan monen psykiatrin mielipide) niin pahoja mielenterveysongelmia, että ne häiritsevät jokapäiväistä elämääni. En vain pysty "suorittamaan" tätä elämää niin kuin te terveet ihmiset. Teidän mielestänne kai minunlaisiani ei saisi edes olla olemassa!

[/quote]

Virtuaalihalaus toiselta kiusatulta! Kuinkahan monta kertaa minäkin olen kuullut, ettei mennyttä saisi jäädä märehtimään vaan pitäisi voittaa vaikeudet ja mennä elämässä eteenpäin. No kuulkaas, kun minä en märehdi mennyttä, en muistele jatkuvasti pitkälti toistakymmentä vuotta sitten tapahtuneita asioita. Mutta ne kokemukset ovat jättäneet minuun jäljet, jotka vaikuttavat elämääni jatkuvasti. Kammoan sosiaalisia tilanteita, uusiin ihmisiin tutustuminen on hirvittävän piinallista. Opiskelu- ja muissa ryhmissä uskallan avata suuni vapaaehtoisesti vasta jopa kuukausia ensitapaamisesta. Kuvitelkaapa vain millainen olen työhaastatteluissa ja saako näillä sosiaalisilla taidoilla ainuttakaan työpaikkaa. Jopa ruokakaupassa käyminen saa pahimmillaan tuskanhien pintaan. Tai tuntemattomien nauru, vaikka järki sanoo toista, en voi mitään sille tunteelle että minulle siellä nauretaan...

Kiusaajillani on nyt puolisot ja lapset, koulutus ja työpaikat. Kyllä se vetää katkeraksi, että minulla ei ole koskaan mahdollisuutta samanlaiseen elämään. Olen loppuelämäni sosiaalisesti kömpelö ja yksinäinen hylkiö, vain siksi että jotkut olivat lapsena niin ajattelemattomia ja teineinä niin sadistisia. :(

[/quote] Halauksia sinullekin! Kirjoitustavastasi päätellen olet älykäs ihminen, viestistäsi päätellen vieläpä sydämellinen. Toivotan sinulle koko sydämestäni parempaa tulevaisuutta, jaksa uskoa, että asiat järjestyvät joskus. Pitäisi varmaan perustaa joku tukiryhmä meille entisille/nykyisille kiusatuille? Meitä on VALITETTAVAN paljon. ..

t. se joka kertoi omasta kiusatuksi joutumisestaan

Jos nuo vähättelevät kirjoitukset ovat ap:n kirjoittamia myös, niin ap- sinä kärsit vakavasta persoonallisuushäiriöstä. Tunne-elämäsi ei ole lähelläkään normaalia. Vaikka sitähän et tietysti itse myönnä, se kuuluu taudinkuvaan.

[quote author="Vierailija" time="29.04.2013 klo 09:35"]

[quote author="Vierailija" time="29.04.2013 klo 09:28"]

[quote author="Vierailija" time="29.04.2013 klo 07:21"]

Tämä ei ole mikään Pohjois-Korea, täällä saa halutessaan kirjoitella fiktiivisistä henkilöistä.

[/quote]

Saa, kunhan kertoo, että kyseessä on fiktiivinen henkilö/tarina.

[/quote]Lukeeko muumikirjassa että henkilöhahmot ovat fiktiivisiä?

Minusta tuntuu että tarinan ja hahmojen kerrotaan olevan fiktiivisiä vain silloin kun oikeasti perustuu tositarinaan :) Tällä estetään sitä ettei tarinan kohde yritä estää julkaisun levitystä yksityisyyttään loukkaavana.

[/quote]

Muumikirja on hieman eri asia kuin sanomalehti, jonka pitäisi noudattaa journalistin ohjeita. Muumikirjaa lukiessaan tietää jo, että kyseessä on fiktio, sanomalehteä lukiessaan olettaa, että sanomalehti uutisoi oikeasti tapahtuneista asioita. Totta kai noita asioita voidaan kertoa eri näkökulmista tai ottaa huomioon vain joku tietty näkökanta, mutta oletus on että sanomalehden uutisoimat asiat ovat totta, eivät fiktiota.

[quote author="Vierailija" time="29.04.2013 klo 09:40"]

[quote author="Vierailija" time="29.04.2013 klo 09:01"]

Minä olen nyt 30- vuotias. Koko yläasteen ja lukion olin koulukiusattu mitä karmeimmalla tavalla - en jaksa avautua täällä "myötätuntoisten" palstalla. Lopulta en jaksanut enää, yritin ihan tosissani tappaa itseni. He saivat minut uskomaan, että elämäni ei milloinkaan tulisi olemaan elämisen arvoista, enhän ollut niin kuin muut ihmiset, vaan ruma hirviö, joka joutikin kuolla. Sairastuin syvään masennukseen, vaikeaan ahdistukseen BDD-syndroomaan jne. Lukiosta selvisin laudatur-arvosanoin ja yli 9 keskiarvolla. Opettajat povasivat minulle upeaa tulevaisuutta, hienoa uraa.

Minusta ei kuitenkaan koskaan "tullut mitään". Koulukiusaaminen jätti niin pahat vammat, että en kuntoudu koskaan "normaaliin elämään" - häpeän itseäni, kärsin vaikeasta ahdistuksesta, ulkona liikkuminen on yhtä helvettiä. Olen pienellä sairaseläkkeellä. Elämäni on kaikkea muuta kuin ihanaa. 

Vähätelkää vain koulukiusaamista ja naurakaa kiusaajien uhreille - sopii hyvin ajan henkeen! Mutta minulle koulukiusaamisesta seurasi ihan oikea "elinkautinen".

[/quote]

En vähättele koulukiusaamista ja uskon, että elämäsi on ollut tosi kurjaa koulu aikoina. MUTTA en ymmärrä sitä, että jonkun syyn turvilla märehditään koko loppu elämä. Jossain vaiheessahan ihmisen pitää vaan päästä eteenpäin ja näyttää elämälle! Kyllähän ihmiset "pääsee yli" siitäkin jos niiden lapsi kuolee. Ja sitä pahempaa tapahtumaa en vain usko maan päällä olevan. Mikään kiusaaminen taimuukaan traumaattinen tapahtuma ei voi olla samalla asteella sen tuskan kanssa. En tarkoita jaotella sitä minkä kuuluu tuntu kuinkakin pahalta, vaan tarkoitan sitä. että ihminen ITSE valitsee, että päseekö asioista ylitse vai jääkö syyttelemään itselleen tapahtuneita asioita lopun elämänsä.

Minulle eräs ystäväni sanoi loistavasti. Häntä ärsyttää kun ihmiset valittaa kaikesta nykyään ja koko ajan. Ihmiset valittaa kun elämä ei ole reilua, syystä sun toisesta. Ystäväni sanoi, että "kukaan ei ole luvannutkaan, että elämän kuuluisi olla reilua, Elämä EI ole reilua. Elämä eletään niillä korteilla mitä saadaan ja oma asenne ja omat päätökset vaikiuttaa siihen kuinka paljon ne jaetut kortit vaikuttaa".

Minusta tuo oli hyvin sanottu!

[/quote] Siinäpä se on, jos ei itse ole kokenut, ei ilmeisesti myöskään voi ymmärtää?? Pikäaikaisesti jatkuvalla kriisillä on ihan eri mekanismit, kuin kuin kertarysäysellä iskevällä. Jos ihmisen itsetunto tuhotaan lapsuudessa, on paljon aikeampi selviytyä, kun ihmisen koja kohtaa kamalan kriisin aikuisena.

Täällä myös yksi melko rankasti kouluajan kiusattu, joka ymmärtää näitä "märehtijöitä". Minä olen päässyt sen verran hyvin yli omista ongelmistani, että pystyn olemaan työelämässä. Olen jopa vanhemmiten päässyt eroon minua pitkään piinanneista masennuksesta ja paniikkihäiriöstä. Mutta en minä siltikään vieläkään, lähes nelikymppisenä, ehjä ihminen ole. Pelkään edelleen ihmisiä, vaikka järkeni aivan hyvin tietää, että esim. asialliset aikuiset työkaverit tai naapurit eivät aio satuttaa tai loukata minua. Tunne-elämäni ei kuitenkaan usko järkeäni. Samoin en ole koskaan seurustellut tai edes harrastanut seksiä, koska minulla on itsestäni niin syvät häpeän ja itseinhon tunteet, etten pysty kuvittelemaan että kukaan mies voisi minusta pitää. Elän siis aika erakkona, ilman ystäviä tai elämänkumppania. Pitkäpiimäistähän tämä on, mutta onneksi ei enää jatkuvaa ahdistusta.

Minä yritin joskus aikoinaan noita itseapuja, positiivista ajattelua, liikuntaa, tulevaisuuteen suuntautumista, ja kyllä ne osin auttaneet ehkä ovat, mutta silti jostain syvältä aina kumpuaa se syrjityn ja kiusatun lapsen ahdistus. Niiden kiusaajien tuomioista on tullut niin syvä osa minäkuvaani, että pinnallinen "minä olen ok" ajattelu ei tunnu pystyvän kitkemään taustalla olevaa "minä olen iljettävä paska" mielikuvaa.

29. Olen iloinen, että olet selviytynyt ainakin sen verran, että pystyt olemaan työelämässä, ns. "normaalissa menossa" mukana. Itse herään joka päivä tyhjyyteen ja mietin, onko tällaisellakin elämällä tarkoitus. Tosin teen vapaaehtoistyötä sen mitä jaksan - työelämään minusta ei ole. Kaikkein kovimpien arvojen edustajille haluan sanoa, että kyllä minun tarinallani on teidänkin kannalta merkitystä. Olisin todennäköisesti kouluttautunut kovapalkkaiselle asiantuntija-alalle ja maksanut veroja. Nyt te sydämettömät kiusaajat maksatte veroja, joilla kustannetaan minunkin sairauseläkkeeni.

t. melkein kuoliaaksi kiusattu

Hei, 88! Kirjoitin tänne nro:lla 8. Ihmisten on jostain syystä mahdoton tai ainakin todella vaikea uskoa, että kiusaaminen voi pilata toisen elämän - minä olen siitä elävä todiste. On surullista huomata, että monet syyttävä kiusaamisesta KIUSATTUA ja antavat tuomionsa: "No, se kun oli jo valmiiksi rikki ja kotiolotkin sellaiset." Epäilenpä vahvasti, että nämä syyllistäjät ja vähättelijät ovat itse entisiä koulukiusaajia ja nykyisiä työpaikkakiusaajia.

Mitä sinä sitten voit vanhempana tehdä? No, jos opettaja ei "voi" tehdä mitään, ilmoita pentujen häiriökäyttäytymisestä lastensuojeluun ja tee rikosilmoitus poliisille, opettajien tehtävänä on valvoa koulurauhaa, kyseessä voi olla virkavelvollisuuden rikkominen - näitä pikkuhitlereitä tuskin saa rikosoikeudelliseen vastuuseen - vai olisiko joku jo sen 15- vuotta? Koulukiusaaminen ON rikos, pahoinpitelyä on myös henkinen väkivalta, ei vain fyysinen.

Minä lähetän sinulle ja sinun tyttärellesi ison virtuaalihalauksen ja toivotan teille kaikille voimia! Tilanne on raskas, mutta uskokaa tulevaisuuteen, tyttäresi on varmasti kaikin tavoin upea nainen - kuinka helppoa onkaan tuhota kasvavan nuoren naisen itsetunto haukkumalla tätä rumaksi ja lihavaksi! itselläni kesti vuosia uskoa, että en ole sen rumempi ja kummallisempi kuin muut. Onneksi sinä olet tyttäresi tukena, onneksi hänellä on sisaruksia ja harrastuksia. Minä selvisin kouluajoista mielikuvaharjoitusten avulla ja yksinkertaisesti pakenemalla niitä tilanteita. Meillä oli lupa poistua koulun alueelta vällitunnin aikana ja minä menin kirjastoon, siellä sai olla rauhassa. Eikä tarvinnut kestää sitä kun toiset torjuivat seurastaan: "Mee pois rumilus, sä pilaat vaan maiseman." Ja minä menin.

Minulle ei käynyt hyvin -toivottavasti sinun tyttärellesi käy paremmin. Kannusta häntä kaikesta huolimatta opiskelemaan ja hankkimaan hyvä ammatti itselleen. Muistan kyllä varsin hyvin, kuinka tärkeää nuorena oli saaa toisten hyväksyntä ja oli katastrofi kun sitä hyväksymistä ei tullutkaan:( Monet epätoivon ja surun itkut itkin. Tärkeintä on rakastaa itseään sellaisena kuin on ja olla välittämättä toisten ilkeydestä, vaikeaa se on, varsinkin teini-ikäisenä. Mutta jos jaksaa ajatella, että huomenna on kaikki paremmin. Se ajatus on pitänyt minut suht järjissäni - masennuksestani huolimatta.

Minäkin koin koulukiusaamista, mutta olen selviytynyt. Olen selviytynyt masennuksesta enkä suostu leimatuksi. Muistuttelen itseäni usein postiivisuudesta ja katson eteenpäin. En ole varmaan mikään menestyjä, mutta on kuitenkin perhe, oma koti, vakityö 4150 euron palkalla, ja muutenkin menee ihan hyvin.

Minusta kiusatun pitää itsekin tehdä jotain, eli yrittää unohtaa ja keskittyä tulevaan. Ben Furmania kannattaisi lukea (Ei ole koskaan liian myöhäistä saada onnellinen lapsuus). Vai annatteko menneisyyden määritellä itsenne ja pitää otteessaan vielä tulevaakin? Miksi haluatte antaa kiusaajille koko elämänne, ette vain niitä vuosia, jotka ovat jo takana?

[quote author="Vierailija" time="29.04.2013 klo 11:22"]

Minäkin koin koulukiusaamista, mutta olen selviytynyt. Olen selviytynyt masennuksesta enkä suostu leimatuksi. Muistuttelen itseäni usein postiivisuudesta ja katson eteenpäin. En ole varmaan mikään menestyjä, mutta on kuitenkin perhe, oma koti, vakityö 4150 euron palkalla, ja muutenkin menee ihan hyvin.

Minusta kiusatun pitää itsekin tehdä jotain, eli yrittää unohtaa ja keskittyä tulevaan. Ben Furmania kannattaisi lukea (Ei ole koskaan liian myöhäistä saada onnellinen lapsuus). Vai annatteko menneisyyden määritellä itsenne ja pitää otteessaan vielä tulevaakin? Miksi haluatte antaa kiusaajille koko elämänne, ette vain niitä vuosia, jotka ovat jo takana?

[/quote] En voi mitään sille, että olen SAIRASTUNUT koulukiusaamisen takia. Todellakin haluaisin "parantua" ja voida hyvin. Olen tehnyt kaikkeni ja yrittänyt kaikkea. Yli 10 vuotta terapiaa, liikuntaa, lääkkeitä, positiivista ajattelua, voimaannuttavia kokemuksia jne, jne. MUTTA: minä olen sairas. Vakava masennus on ihan oikea sairaus, ei siitä tahdonvoimalla nousta. Luuletko, että haluan olla sairas? Kyllä mieluummin haluaisin hyväpalkkaisen työn kuin tyytyisin muutaman sadan euron eläkkeeseen. Kaikille ei käy yhtä hyvin kuin sinulle - olen toki iloinen puolestasi! Hämmentävän "kovaa" tekstiä ex-kiusatulta. Kaikki eivät ole yhtä vahvoja kuin sinä. Ei kiusaamisen ongelmia kitketä pois tästä yhteiskunnasta sanomalla KIUSATULLE; "älä välitä " "pure hammasta, kestä!", "anna samalla mitalla takaisin", "tahdonvoimaa, tahdonvoimaa" jne, jne. Monet näistä kommenteista ovat toki ihan hyvää tarkoittavia. Kiusaaminen kitketään sillä tavalla, että kiusaamisen vakavuus OIKEASTI TAJUTAAN ja kiusaajat laitetaan kuriin!

Tämä maailma on monessa asiassa mennyt parempaan suuntaan vanhaan verrattuna. Kehittynyt lääketiede takaa sen, että saamme elää vanhoiksi, lapsikuolleisuus on vähentynyt radikaalisti, kaikille riittää ruokaa jne MUTTA: ihmisinä me olemme menossa koko ajan huonompaan suuntaan. Opettajia ei kunnioiteta eikä yleensäkään vanhempia ihmisiä. Rahasta, ym. materiasta ja ulkonäöstä on tullut ihmisen arvon mitta (kovin monelle). Solidaarisuus ja välittäminen, keskinäinen veljesrakkaus ja toisen ihmisen kunnioittaminen ovat käymässä vähiin - niin törkeitä kommentteja ihmiset esittävät toisilleen mm. tällä palstalla. Tämä oli sitten vain ihan yleistys, kyllä hyväsydämisiäkin ihmisiä on vielä "olemassa".