Lue keskustelun säännöt.
En saanut mitään, mitä eniten elämältä toivoin. Kaikki haaveet on mennyttä ja jäljellä vain mahdollisimman nopea odotus hautaan
06.07.2020 |
Olen 36 v, mitään toivoa ei jäljellä. Olen opiskellut raskaan mutta ihan "ok" ammatin, vaikkakin olen työhöni usein todella loppu ja stressaantunut. Mutta eipä siinä, työ on työtä.
Eniten halusin aina saada rakastavan parisuhteen, olla onnellinen, rakastaa ja olla rakastettu. Halusin turvallisen hyvän arjen jaettavaksi jonkun kanssa. Olen yhden kerran elämässäni rakastunut, mies ei rakastanutkaan ja lähti toisen mukaan, menivät pian naimisiin ja perustivat perheen. Se kaikki mitä minä pohjimmiltaan halusin. Halusin loppujen lopuksi juuri tuon, rakastua, mennä naimisiin, olla jonkun kanssa parivaljakko, saada perhettä ja kasvaa yhdessä. Katson katkerana kuinka ystäväni ovat tämän saaneet ja tehneet. Minulla ei ole mitään, eikä ketään. Enkä tässä iässä lasta enää saa, kun kuolen tähän maailmaan ei jää minusta mitään jäljelle. Toimin autopilotilla, teen työni, hoidan itseni ja kotini (mutta ketä varten edes?), näen satunnaisesti ystäviä ja rullaan eteenpäin. Pääasiassa itken päivät ja yöt. Jos olisin edes nuorempi, olisi toivoa. Minua ei enää kukaan halunnut ja itsekin jäin kiinni tähän yhteen rakkauteen enkä toipunut ikinä. Minulla ei ole annettavaa eikä saavutettavaa. Turva, perhe, tärkeäksi itsensä kokeminen, perhe-elämän kokeminen iloineen ja suruineen, rakkaan kanssa elämän jakaminen ja yhteinen tulevaisuus on minun osaltani mennyttä. Olen kateellinen ja katkeroitunut, olen vihainen itselleni ja muille. Toivoin kauan ja jaksoin uskoa että minunkin aikani koittaa vielä, kaikille on olemassa joku ja haaveetkin voivat toteutua. No eivät toteutuneet. Miksi elää jos kaikki se mitö eniten on toivonut ja mistä on haaveillut on jäänyt vain haaveeksi ja muuttunut suruksi. Mitä järkeä on elämässä, missä et ikinä voi saada mitä halusit.
Haluaisin vain päästä jo pois, se kuitenkin satuttaa muita liikaa, erityisesti iäkkäitä vanhempiani. Heidän takiaan en itseäni tapa. Kuitenkin ovat jo vanhoja, ovat koko surkean elämäni olleet tukena, apuna ja lohtuna. Olen jo päättänyt, että kun he kuolevat, tapan itseni sen jälkeen etteivät he särkyisi kokonaan. Ystävät (ne harvat) toipuvat pian, onhan heillä rakastava turvaverkosto. Toivon ettei menisi enää montaa vuotta vaikka vanhempiani rakastankin. Mutta heidän kuolemastaan tuleva tuska romuttaa minut kuitenkin joten silloin minunkin on ihan hyvä aika täältä lähteä pois maleksimasta.
Eipä muuta.
Kommentit (85)
Minullakin oli aika jolloin tunsin noin. Nyt olen 46, ei edelleen puolisoa (enkä enää haluaisikaan), mutta nykyään olen onnellinen. Jossain vaiheessa hyväksyin sen että miestä ja perhettä minulle ei tule, surin siitä suruni ja jatkoin elämääni. Loin uudet muihin asioihin liittyvät tavoitteet ja haaveet, aloin elää elämääni itsenäisenä vanhanapiikana. Se on oikein mukavaa kun ei koko ajan mieti että minä olisin halunnut jotain muuta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voit päätyä vielä uusperheen äitipuoleksi tai mitä vaan. Unelmat voivat täyttyä monella tavalla ihan yllättäen.
Voi ei ☹
Etkö voisi vielä yrittää?
Voit saada vielä lapsen, vaikkapa yksinkin.
Kyllä elämällä voi olla sinulle vielä paljon annettavaa!
Kun viimeinkin olet ymmärtänyt luopua odotuksistasi ja toiveistasi pääset kiinni omaan elämääsi. Voisit harkita, ihan järjen kanssa, missä kaikessa osaat ja olet onnistunut. Laadi lista miinuksistasi ja plussistasi sillä ehdolla, että listassa pitää olla plussia. Miinuksia on tosi kiva keksiä pitkä lista, mutta tehtävän vaikeuttamiseksi plussia pitää löytyä sitten saman verran. Työnnä lista syrjään ja lue se viikon päästä uudelleen. Onko korjattavaa?
Kun joku päivä ymmärrät arvosi, osaat pitää huolen myös tunteistasi lyön vetoa, että myös vedät silloin ihmisiä eri tavoin puoleesi.
Olitpa parisuhteessa tai et, niin yksi vaatimus parisuhteessa on ymmärtää ensin om arvosi. Et voi rynnätä parisuhdemarkkinoille sillä ajatuksella, että joku nostaa itsetuntosi ja arvosi. Hellyydellä ja lapsilla, ylipäätään millään et tee yhtään mitään elämässäsi, jos kaiken aikaa suhtaudut itseesi viime kädessä negatiivisesti.
Voit parisuhteessa muutaman vuoden uskotella olevasi onnellinen, mutta sitten ne itsetuntomöröt hiipivät taas kimppuusi. Hoitele ne möröt pois nyt.
Et ole ainoa joka suree samoja asioita. On muitakin jotka tietävät tuon tuskan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tee lapsi itsellisenä naisena tai sitten repäise ja elä boheemia elämää joogaten luonnossa. Älä odota että elämä alkaa. Kaikille ei ole tarkoitettu kumppania.
Luulin että täällä kirjoittaa joku vähintään 50 + vuotias. mutta että 36 ja elämä oli siinä?? Mitä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mietis nyt vielä kuitenkin. Sulla on ammatti, töitä ja ilmeisesti olet myös terve. Kotikin sinulla varmaankin on. Ja ne iäkkäät vanhemmatkin. Sulla on kuule paljon!
Sanotaan, että ketään ei voi edes rakastaa, ennen kuin on oppinut itseään arvostamaan. Aloita siis itsestäsi.
Voit harrastaa, matkustaa ja elää ihan mielenkiintoista ja ihmisarvoista elämää. Ei siihen perhettä ja lapsia tarvita. Jos et ole niitä saanut, niin eiku eteenpäin ja se siitä. Et ole tässäkään lajissa ainoa. Nykyään on myös ihan kamalasti lapsettomaksi jääneitä/jääviä pariskuntia. Mites heidän elämänsä, täysin kuolluttako?
Ja mietipäs, kuinka paljon on eronneita ja karanneita! Kuinka moni on jäänyt yksin, kun kumppani on lähtenyt. Uusia on tarjolla, mutta millaisia!!! Elämä soljuu kenties sitten niiden lasten parhaaksi eläen, kun joillain ei ole mitään turvaverkkoakaan.
Meitä on kuule niin moneen onnettomaan junaan, ettei sitä aina omaa kurjuuttaan surkutellessa tule miettineeksi! Siellä naapurin aidan takana ei todellakaan välttämättä asu se onnellinen perhe!
Sairauksista, kivuista ja säryistä en viitsi edes mainita mitään....
Onko se johonkin tähtiin kirjoitettu, että kaikkien ihmisten haaveet pitäisi toteutua? Kaikkien tulisi saada elämältä mitä ikinä haluaa? Nykyään se varmaan onkin teoriassa mahdollista, mutta käytännössä vaikeampi toteuttaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Suren myös nuoruuteni tyhmyyttä. En ajatellut mitään pitkällä kaavalla. Olin erittäin kaunis, eloisa, positiivinen yms. Olin tyhmä ja nirso, odotin aina sitä parempaa. Luulin että minunkaltaiseni löytää jonkun täydellisen ja eihän minulle köpelösti voi käydä kauniina, huolehtivana ja yleisesti peruasiat kunnossa. Voi mikä idiootti olinkaan. Eipä nätti naama tehnyt muuta kuin haittaa ja mitä enemmän sain huomiota, tyhmennyin lisää. Nyt kaikki tuo on mennyttä, voi vain itseä potkia päähän. Pöljä, luuli itsestään liikoja. Tunnekylmä ja tyhmä. Kyllä typeryydestä ja ylimielisyydestä palkan sain. Sen kerran kun rakastuin ja toiveet menetin siinä, tajusin että eihän minulla ole mitään jäljellä.
Kiitos ap, että puit minunkin ajatukseni sanoiksi paremmin kuin olisin itse ikinä osannut. Samat oli haaveet ja sama on suunnitelma.
N43
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hanki apua itsellesi. Sen jälkeen voit saada perheen itseksesi, jos haluat. Kuten Hanna sai kumppanivanhemmat ohjelmassa.
Itse olen jo 39. Vasta nyt voin ryhtyä vanhemmaksi. Kaikki ok, joten prosessi etenee. Tilasin cryosista tanskasta sopivilla spekseillä "siemeniä" luovuttajalta, jonka lapsi voi nähdä halutessaan myöhemmin.
Rahalla saa. Miksi olisin raatanut koko elämäni muita varten. Aika näyttää mitä lapsi sanoo valinnastani, mutta nyt se tuntuu oikealta. Ei ole enää aikaa odotella sopivaa miestä.
Vierailija kirjoitti:
Kiitos ap, että puit minunkin ajatukseni sanoiksi paremmin kuin olisin itse ikinä osannut. Samat oli haaveet ja sama on suunnitelma.
N43
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täällä sama tilanne kuin otsikossa, tarina vain eri. En oikeastaan osannut edes toivoa mitään, asioita vaan tapahtui tai jäi tapahtumatta. Olen 50, eli jo reippaasti vanhempi kuin sinä Ap. Vasta tässä vaiheessa olen herännyt toivomaan elämältä asioita ja samalla huomaan, että monenkin asian kohdalla on jo liian myöhäistä.
Huomaan katkeroituneeni ja huomaan myös, vaipuvani enemmän masennukseen. Olen myös suorittanut elämää suorittamasta päästyäni, itselleni mielihyvää tuottavia asioita ei elämässäni ole ollut enää pitkään aikaan.
Samanlaiset hauta-ajatukset täälläkin, tosin ei roiku täällä vanhempien takia. Lähtösuunnielma on olemassa, rohkeutta sen toteuttamiseen ei vielä ole.
Vierailija kirjoitti:
Suren myös nuoruuteni tyhmyyttä. En ajatellut mitään pitkällä kaavalla. Olin erittäin kaunis, eloisa, positiivinen yms. Olin tyhmä ja nirso, odotin aina sitä parempaa. Luulin että minunkaltaiseni löytää jonkun täydellisen ja eihän minulle köpelösti voi käydä kauniina, huolehtivana ja yleisesti peruasiat kunnossa. Voi mikä idiootti olinkaan. Eipä nätti naama tehnyt muuta kuin haittaa ja mitä enemmän sain huomiota, tyhmennyin lisää. Nyt kaikki tuo on mennyttä, voi vain itseä potkia päähän. Pöljä, luuli itsestään liikoja. Tunnekylmä ja tyhmä. Kyllä typeryydestä ja ylimielisyydestä palkan sain. Sen kerran kun rakastuin ja toiveet menetin siinä, tajusin että eihän minulla ole mitään jäljellä.
Itseäni muut ovat kuvailleet noin. Minusta jokainen saa kuvailla itseään noin, muttamuiden tekemänä se on julmaa.
Totuus miksen sitoutunut nuorempana niihin hyviin miehiin oli se etten uskonut kelpaavani ja oli pakko antaa heidän mennä ja löytää parempi kuin tällainen surkimus. Kukaan ei tiennyt mitä sisälläni velloi. Tuntui todella pahalta kuulla muiden ivallisia kommentteja milloin mistäkin.
Nyt olen selättänyt nuo ongelman ja näin 39 vuotiaana olen vasta valmis vanhemmaksi. Aika saattaa olla loppunut, mutta yritän ainakin. Tällä elämänkokemuksella minusta on paljon apua lapselle, olen se tuki ja turva mitä minulla ei ikinä ollut, vaan kärsin yksin hymyni takana kaikesta.
36v ja itkee että elämä ohi. Höpöhöpö! Kuulostat vain masentuneelta et mitenkään epäonnistuneelta, tai näyttää taas olevan saman provoilijan uusi keksitty aloitus. Mars lääkärille! Hyvää elämää voi elää ilman miestäkin tai perhettä. Miljoonat ihmiset elää. Voisihan sitä jokainen jäädä vellomaan elämän epäreiluuksiin mutta mitä ja ketä se hyödyttää? Karkottaa vain ne vähätkin ihmiset ympäriltään. Ei pidä heti luovuttaa ensimmäisen epäonnistumisen kohdalla. Monet ihmiset kokee menetyksiä elämässään useita kertoja, puolisoita kuolee, lapsia kuolee, menee työpaikka moneen kertaan. Aina vain täytyy nousta ja jatkaa.
En tietääkseni ole aiheesta aiemmin aloitusta tehnyt enkä tiedä miten ihmeessä tämä provo olisi. Olisikin. Olisinpa vain nettitrolli!
Täällä on usein valituksia miehiltä siitä, kuinka he ovat yksinäisiä ja syrjäytyneitä siksi, kun eivät ole saaneet naista. Heitä usein neuvotaan pistämään ensin oma elämä kuntoon ja pärjäämään yksinään, koska ei kukaan nainen halua ottaa vastuuta toisen onnelliseksi tekemisestä, vaan sen tyytyväisyyden ja tasapainoisuuden pitää lähteä itsestä. Niin kuin pitääkin.
Tässä on nyt ihan sama tilanne. AP valittaa, että hänen elämänsä tuntuu tyhjältä ja turhalta, koska hän ei ole saanut miestä ja perhettä ja kuinka hän ei usko niitä koskaan saavansakaan. Tuolla asenteella en ihmettele vaikkei saisikaan. Myös ap laittaa elämänsä ja onnellisuutensa miehen varaan, eikä kukaan täyspäinen mies varmasti halua ottaa sellaista vastuuta toisesta ihmisestä. Niin kuin eivät naisetkaan halua.
Vierailija kirjoitti:
Kun viimeinkin olet ymmärtänyt luopua odotuksistasi ja toiveistasi pääset kiinni omaan elämääsi. Voisit harkita, ihan järjen kanssa, missä kaikessa osaat ja olet onnistunut. Laadi lista miinuksistasi ja plussistasi sillä ehdolla, että listassa pitää olla plussia. Miinuksia on tosi kiva keksiä pitkä lista, mutta tehtävän vaikeuttamiseksi plussia pitää löytyä sitten saman verran. Työnnä lista syrjään ja lue se viikon päästä uudelleen. Onko korjattavaa?
Kun joku päivä ymmärrät arvosi, osaat pitää huolen myös tunteistasi lyön vetoa, että myös vedät silloin ihmisiä eri tavoin puoleesi.
Olitpa parisuhteessa tai et, niin yksi vaatimus parisuhteessa on ymmärtää ensin om arvosi. Et voi rynnätä parisuhdemarkkinoille sillä ajatuksella, että joku nostaa itsetuntosi ja arvosi. Hellyydellä ja lapsilla, ylipäätään millään et tee yhtään mitään elämässäsi, jos kaiken aikaa suhtaudut itseesi viime kädessä negatiivisesti.
Voit parisuhteessa muutaman vuoden uskotella olevasi onnellinen, mutta sitten ne itsetuntomöröt hiipivät taas kimppuusi. Hoitele ne möröt pois nyt.
Näin. Moni lapseton ja miehetön nainen on lopulta oikein tyytyväinen elämäänsä, kun hoitaa itsearvostuksensa kuntoon ja löytää mielekästä sisältöä elämäänsä. Meitä on paljon jotka joudumme ehkä kuolemaan yksin. Elämänsä kannattaa täyttää jollain merkityksellä sitä ennen ja kyllä, sitä merkitystä voi moni joutua hakemaan neli viisikymplisenä, kos jäi paljosta paitsi. Hyvää elämää on monenlaista. Lasten ja nuorten kanssa voi tehdä myös työtä. Henkistä kasvua ja suremista tuo kaikki kyllä vaatii mutta meitä on paljon, jotka emme saa omas perhettä, se aika usein loppuu just kesken tai sitten se ei vaan ole se juttu. Ei naisen arvo voi määräytyä miehen ja lapsen kautta, yhtä vähän kuin miehenkään. Kyllä se on luonne joka ratkaisee.
Olen jopa (lähes) ateistina epätoivoissani alkanut rukoilemaan ja epätoivossani toivon että JOKU jossain kuulee ja voi auttaa vielä. En halua mitään terapiaa, lääkityksiä yms, pillerit eivät auta toteuttamaan unelmia. Ja omia unelmiani en enää voi toteuttaa, aikaraja tuli vastaan.