Mihin katoaa naisilta hauskuus ja keveys iän myötä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vai olenko väärässä jos ajattelen, että jokainen mies joka lähtee Tinder deiteille, pohtii mielessään että saakohan tänään seksiä deitiltä, siis mimmiltä jonka tapaa ensimmäistä kertaa?

Väittäisin, että olet. Varmasti suuri osa noin ajattelee, mutta eivät kaikki. Joillekin voi olla tärkeämpää se ihminen ja mahdollinen kemia hänen kanssaan. Seksi tulee sitten siinä mukana, jos muut asiat osuvat kohdalleen. Eihän tuo kovin ns. stereotypisen miehinen ajattelutapa ole, mutta kaikki miehet eivät ole samanlaisia.

Jos miehellä ei ole seksi mielessä onko hän mies ollenkaan?

Jos mies ei yritä saada seksiä, huomaako sitä kukaan? Ja mistä sen huomaisi?

Profiilitekstistä? T-paidassa lukee? Rintanappi? Lippis kenossa = en yritä vongata ekoilla treffeillä?

Käytöksestä ja keskustelusta sen voi ehkä päätellä? Eivät kaikki miehet ole seksihimoisia saalistajia.

Vierailija kirjoitti:

Nuorempana sitä oli iloisempi ja ajatteli, että miesten osoittamasta kiinnostuksesta seuraa hyvää. Miehet sitten ajattelivat, että käytetäänpä hyväksi, rai-ska-taan ja ahdistellaan.

Ei uskalla edes hymyillä vastaantuleville miehille, koska kokevat asiakseen lytätä ja arvostella ulkonäköä.

.

Tämä x 1000000

t. 29v N

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä sinä olet tylsä?

Enpä nyt niin sanoisi, pikemminkin on kaverit on kehunut, kuinka hauskaa mun kanssa aina on . :D Ja kyllä itsekin tykkään edelleen perus hölmöilystä eli ilveilystä, "push bush"-leikistä ( etenkin juotua), kaupassa pelleilystä, roolileikeistä jne. Mutta en tietenkään näitä heti treffeillä harrasta, koska käsitän niiden olevan luotaansa työntäviä.

Leikkimielisyyteni treffeillä ilmenee pikemminkin snallisella tasolla ja ajatusleikkeinä. Esimerkiksi eräältä historiaa opiskelleelta maisterilta kysyin, että keiden kahden historiallsien henkilön kanssa hän lähtisi lounaalle. Jo tämä aiheutti hänellä ajattelun vaikeuksia, kun oli niin yllättävää. Sitten kysyin, että mitä jos lounaalle heidän sijastaan tulisi Mannerheim ja Hitler. Tämä veti hänet melko lukkoon, eikä hän osannut vastata yhtään mitään, kuin että ei avaisi ovea. Toiselta treffikumppanilta ( joka oli myös opiskellut psykologiaa, kuten minäkin) kysyin, että mitä jos hän joutuisi asumaan solussa tai voittaisi arvonnassa bipolaarisen henkilön. Mitä hän tekisi tämän kanssa? Tämä oli hänen mielestään todella outo ja jopa asiaton kysymys, mitä hän ei halunnut ajatella. :S

Ihmistuntemus ja sosiaaliset taidot eivät mitä ilmeisimmin kuulu psykologian opintoihin. Mä olisin kokenut sut jotenkin päällekäyvänä pätijänä, kun alat jankkaamaan outoja kysymyksiä, vaikka kaveria ei kiinnosta yhtään. Bipo-kysymys oli jopa mauton.

Ja itse kysymykseen. Treffeistä tulee sellaisia kuin niistä tekee. Mä en juuri koskaan käy kenenkään kanssa treffeillä kaljalla, koska se vie keskittymiskykyä ja huomion pois treffikumppanista. Pari tuoppia on hyvä rentoutus, mutta ei mua kiinnosta silloin enää vieraan miehen jutut yhtään.

Perusasiat kuten työ, harrastus ja lähivuosien haaveet kannattaa selvittää jo Tinderissä, että ei tarvitse haastatteluun mennä. Ilmeisesti et tarjoa näille naisille sitä mitä etsivät, kun ei natsaa?

Vierailija kirjoitti:

Ikä tekee kaikilla tehtävänsä. Koiranpentu on leikkisä kunnes kasvaa aikuiseksi.

Tuo menee joillakin toisin päin. Vasta keski-iässä opitaan relaamaan ja nauramaan, ei tarvitse pingottaa enää niin hirveästi ja muutkin vanhenee. Ymmärretään suhteellisuutta paremmin ja elämän lyhyyttä. Nuoret ne vasta fanaattisia tosikoita pahimmillaan ovatkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nuorempana sitä oli iloisempi ja ajatteli, että miesten osoittamasta kiinnostuksesta seuraa hyvää. Miehet sitten ajattelivat, että käytetäänpä hyväksi, rai-ska-taan ja ahdistellaan.

Ei uskalla edes hymyillä vastaantuleville miehille, koska kokevat asiakseen lytätä ja arvostella ulkonäköä.

.

Tämä x 1000000

t. 29v N

Kuulostaa epäuskottavalta. Iloinen nainen on itsevarma eikä mikään tyhmä kihertelijä eli osaa tuupata törkimykset pois. Ja houkuttaa juuri ihan kivoja miehiä. Ne iljetykset väijyvät juuri epävarmoja, särkyneitä tyttöjä, jotka eivät osaa suuttua. Oma kokemus tämä.

Vierailija kirjoitti:

Keveys on hautautunut läskeihin ajat sitten. Hauskuuden tappoi feminismi.

Kyllä on negatiivisen, väsyneen ihmisen kommentti.

Lihavat on lepposia ei ne keksi kepposia, kun on runsaslihainen niin ei oo vihainen.. 

Feminismihuumori on omanlaistaan, siinä ei naureta seksistisille naista alentaville jutuille.

Kun nuorempana oli iloisempia kausia, minuun saatettiin kiinnittää huomiota ja kehua avoimuudesta. Tuli kuitenkin tunne, että tuo iloisuus ikäänkuin haluttiin ottaa vastapuolen omaan käyttöön antamatta tilalle paljoakaan - siis eräänlaista henkistä hyväksikäyttöä.

Masentuneena sain olla ihan omassa rauhassa, vaikka silloin juuri olisi kaivannut keskustelua, seuraa ja tukea. Ei tietenkään ollut paljoa annettavaa silloin.

Nyt jo hieman vanhempana on taas positiivinen kausi, on se herättänyt huomiota, mutta vastakaikua lienee enemmän tullut nuoremmilta miehiltä, ja sehän ei haittaa! Hullunakin saattavat vanhemmat ukot pitää...

Kyllähän ne teinitkin kikattavat, mutta nauru loppuu, kun alkavat seurustella - saati että mennään vakisuhteeseen. Eikö iloisuuden pitäisi vain lisääntyä, kun on parisuhteessa? Muutenhan se on ihan masokistista. Ap:n tekemissä havainnoissa on perää!

Iloinen ja onnellinen ihminen on tavallaan itseriittoinen, oma hyvä olo ei riipu toisesta.

Suhteessa pitää kuitenkin olla vastavuoroisuutta.

Eh. Minä olen melko varmasti rennompi ja iloisempi treffeillä nyt nelikymppisenä kuin kolmekymppisenä, ja aivan varmasti rennompi ja iloisempi kuin parikymppisenä. On ollut tosi hauskoja treffejä, ja olen löytänyt treffeiltä myös hyviä ystäviä. Sen sijaan nuo kertomasi "hauskat" kysymykset kuulostavat todella tylsiltä ja väkisin väännetyiltä. Vähän kuin joku pseudopsykologinen työhaastattelu from hell.

Näin viisikymppisenä naisena pitkässä parisuhteessa huumori häviää, en muista milloin olisin nauranut niin että mahaan koskee. Elämä muuttuu ilottomaksi. Harmittaa!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vai olenko väärässä jos ajattelen, että jokainen mies joka lähtee Tinder deiteille, pohtii mielessään että saakohan tänään seksiä deitiltä, siis mimmiltä jonka tapaa ensimmäistä kertaa?

Väittäisin, että olet. Varmasti suuri osa noin ajattelee, mutta eivät kaikki. Joillekin voi olla tärkeämpää se ihminen ja mahdollinen kemia hänen kanssaan. Seksi tulee sitten siinä mukana, jos muut asiat osuvat kohdalleen. Eihän tuo kovin ns. stereotypisen miehinen ajattelutapa ole, mutta kaikki miehet eivät ole samanlaisia.

Jos miehellä ei ole seksi mielessä onko hän mies ollenkaan?

Jos mies ei yritä saada seksiä, huomaako sitä kukaan? Ja mistä sen huomaisi?

Profiilitekstistä? T-paidassa lukee? Rintanappi? Lippis kenossa = en yritä vongata ekoilla treffeillä?

Jos puu kaatuu yksin metsässä eikä kukaan ole kuulemassa, kuuluuko ääni?

Jos mies ajattelee itsekseen "sivveellisesti", kuuleeko nainen?

Vierailija kirjoitti:

Kun nuorempana oli iloisempia kausia, minuun saatettiin kiinnittää huomiota ja kehua avoimuudesta. Tuli kuitenkin tunne, että tuo iloisuus ikäänkuin haluttiin ottaa vastapuolen omaan käyttöön antamatta tilalle paljoakaan - siis eräänlaista henkistä hyväksikäyttöä.

Masentuneena sain olla ihan omassa rauhassa, vaikka silloin juuri olisi kaivannut keskustelua, seuraa ja tukea. Ei tietenkään ollut paljoa annettavaa silloin.

Nyt jo hieman vanhempana on taas positiivinen kausi, on se herättänyt huomiota, mutta vastakaikua lienee enemmän tullut nuoremmilta miehiltä, ja sehän ei haittaa! Hullunakin saattavat vanhemmat ukot pitää...

Kyllähän ne teinitkin kikattavat, mutta nauru loppuu, kun alkavat seurustella - saati että mennään vakisuhteeseen. Eikö iloisuuden pitäisi vain lisääntyä, kun on parisuhteessa? Muutenhan se on ihan masokistista. Ap:n tekemissä havainnoissa on perää!

Iloinen ja onnellinen ihminen on tavallaan itseriittoinen, oma hyvä olo ei riipu toisesta.

Suhteessa pitää kuitenkin olla vastavuoroisuutta.

Mulle ainakin sinkkuus sopii. Naureskelen nykyään enemmän itsekseni kuin ikinä parisuhteessa. Olisihan se mieletöntä löytää tyyppi jonka kanssa nauru hersyy mutta ei taida olla muotia nykyään. Saa vain pahoja mulkaisuja ympäriltään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä sinä olet tylsä?

Enpä nyt niin sanoisi, pikemminkin on kaverit on kehunut, kuinka hauskaa mun kanssa aina on . :D Ja kyllä itsekin tykkään edelleen perus hölmöilystä eli ilveilystä, "push bush"-leikistä ( etenkin juotua), kaupassa pelleilystä, roolileikeistä jne. Mutta en tietenkään näitä heti treffeillä harrasta, koska käsitän niiden olevan luotaansa työntäviä.

Leikkimielisyyteni treffeillä ilmenee pikemminkin snallisella tasolla ja ajatusleikkeinä. Esimerkiksi eräältä historiaa opiskelleelta maisterilta kysyin, että keiden kahden historiallsien henkilön kanssa hän lähtisi lounaalle. Jo tämä aiheutti hänellä ajattelun vaikeuksia, kun oli niin yllättävää. Sitten kysyin, että mitä jos lounaalle heidän sijastaan tulisi Mannerheim ja Hitler. Tämä veti hänet melko lukkoon, eikä hän osannut vastata yhtään mitään, kuin että ei avaisi ovea. Toiselta treffikumppanilta ( joka oli myös opiskellut psykologiaa, kuten minäkin) kysyin, että mitä jos hän joutuisi asumaan solussa tai voittaisi arvonnassa bipolaarisen henkilön. Mitä hän tekisi tämän kanssa? Tämä oli hänen mielestään todella outo ja jopa asiaton kysymys, mitä hän ei halunnut ajatella. :S

Tenttaat ihmisiltä täysin idioottimaisia asioita ja sitten tuumaat, että ovatpa epäleikkisiä? Just. Ei millään pahalla, mutta vaikutat heikkolahjaiselta.

No onhan nää nyt hauskempia kuin "Mitä teet työksesi /harrastat?", "Matkusteletko paljon, millainen perhe sulla on? ". Jne. Keventää tunnelmaa ja kertoo jo vastaajan huumorintajusta ja fiksuudesta paljon. :-D

Ap

Ja vielä enemmän kysyjän. Että niitä ei ole.

Viimeistään n. kolmekymppisenä nainen vakavoituu kumppaninhaun suhteen, koska silloin haetaan lapselle/lapsille isää samalla. Nainen haluaa varmistua että kyseessä on isän rooliin riittävät henkiset ja maalliset resurssit omaava mies. Esim. omakotitalo siintää monilla haavekuvissa.

Kaksikymppisenä harvemmalle moinen on ajankohtaista, ja miehessä priorisoidaan erilaisia ominaisuuksia.

Siitä vakavoituminen ja työhaastattelu -fiilis.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä sinä olet tylsä?

Enpä nyt niin sanoisi, pikemminkin on kaverit on kehunut, kuinka hauskaa mun kanssa aina on . :D Ja kyllä itsekin tykkään edelleen perus hölmöilystä eli ilveilystä, "push bush"-leikistä ( etenkin juotua), kaupassa pelleilystä, roolileikeistä jne. Mutta en tietenkään näitä heti treffeillä harrasta, koska käsitän niiden olevan luotaansa työntäviä.

Leikkimielisyyteni treffeillä ilmenee pikemminkin snallisella tasolla ja ajatusleikkeinä. Esimerkiksi eräältä historiaa opiskelleelta maisterilta kysyin, että keiden kahden historiallsien henkilön kanssa hän lähtisi lounaalle. Jo tämä aiheutti hänellä ajattelun vaikeuksia, kun oli niin yllättävää. Sitten kysyin, että mitä jos lounaalle heidän sijastaan tulisi Mannerheim ja Hitler. Tämä veti hänet melko lukkoon, eikä hän osannut vastata yhtään mitään, kuin että ei avaisi ovea. Toiselta treffikumppanilta ( joka oli myös opiskellut psykologiaa, kuten minäkin) kysyin, että mitä jos hän joutuisi asumaan solussa tai voittaisi arvonnassa bipolaarisen henkilön. Mitä hän tekisi tämän kanssa? Tämä oli hänen mielestään todella outo ja jopa asiaton kysymys, mitä hän ei halunnut ajatella. :S

Kuulostaa etukäteen mietityiltä kysymyksiltä. En tiedä mitään tylsempää kuin ihminen, joka ei ole spontaani vaan joutuu etukäteen miettimään keskustelunaiheita, vitsejä, kysymyksiä jne. Jos mikään tilanteessa ja edeltävässä keskustelussa ei ennakoinut tuollaisia kysymyksiä, niin ymmärrän erittäin hyvin, että treffikumppanit pitivät sinua outona.

Samaa mietin, että ei nuo kysymykset kuulosta mun mielestä yhtään siltä, että keskustelu soljuisi luontevasti. Nehän on kuin jotain esseekysymyksiä oppiaineen kokeesta. Jos olen treffeillä, olen vapaalla, enkä halua joutua vastaamaan koekysymyksiin. 

Niin ja siltä, että kysyjä miettii lähinnä itseään, eikä yhtään sitä, miltä tentittävästä tuntuu. Ei ihme ettei treffit mene putkeen kun ihmissuhdetaidot ovat lapsenkengissä.

Parhaat on jo varattuja ja elää perhe-elämää, eikä käy treffeillä. 40-50v iässä alkaa uusi villi vaihe. Naiset nauraa ja pitää hauskaa ystävysten kanssa, ei treffeillä. :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä sinä olet tylsä?

Enpä nyt niin sanoisi, pikemminkin on kaverit on kehunut, kuinka hauskaa mun kanssa aina on . :D Ja kyllä itsekin tykkään edelleen perus hölmöilystä eli ilveilystä, "push bush"-leikistä ( etenkin juotua), kaupassa pelleilystä, roolileikeistä jne. Mutta en tietenkään näitä heti treffeillä harrasta, koska käsitän niiden olevan luotaansa työntäviä.

Leikkimielisyyteni treffeillä ilmenee pikemminkin snallisella tasolla ja ajatusleikkeinä. Esimerkiksi eräältä historiaa opiskelleelta maisterilta kysyin, että keiden kahden historiallsien henkilön kanssa hän lähtisi lounaalle. Jo tämä aiheutti hänellä ajattelun vaikeuksia, kun oli niin yllättävää. Sitten kysyin, että mitä jos lounaalle heidän sijastaan tulisi Mannerheim ja Hitler. Tämä veti hänet melko lukkoon, eikä hän osannut vastata yhtään mitään, kuin että ei avaisi ovea. Toiselta treffikumppanilta ( joka oli myös opiskellut psykologiaa, kuten minäkin) kysyin, että mitä jos hän joutuisi asumaan solussa tai voittaisi arvonnassa bipolaarisen henkilön. Mitä hän tekisi tämän kanssa? Tämä oli hänen mielestään todella outo ja jopa asiaton kysymys, mitä hän ei halunnut ajatella. :S

Oot aika raskasta seuraa tuon ”leikkisyytesi” kanssa.

Ylipäätänsä ihmiset jotka kyselee irrelevantteja kysymyksiä tai ihan relevanttejakin jatkuvasti toisilta, joskus jopa kysymyksiin joihin ei ole mitään oikeata vastausta, on aika rasittavia. On helppo kysyä kysymyksiä, kun itse ei tarvitse koskaan pysähtyä miettimään asioita, vaan odottaa muiden tarjoavan kaiken aina valmiina. Yliopistossa opiskeleva sisarukseni tekee tätä, ilmeisesti koska hänelle on ollut aina tärkeää antaa itsestään hillitty ja älykäs kuva, vaikka todellisuus on jotain aivan muuta. Oikeasti hän ei osaa ajatella itse ja on ikäisekseen todella pinnallinen.

Ätminkäinen kirjoitti:

Viimeistään n. kolmekymppisenä nainen vakavoituu kumppaninhaun suhteen, koska silloin haetaan lapselle/lapsille isää samalla. Nainen haluaa varmistua että kyseessä on isän rooliin riittävät henkiset ja maalliset resurssit omaava mies. Esim. omakotitalo siintää monilla haavekuvissa.

Kaksikymppisenä harvemmalle moinen on ajankohtaista, ja miehessä priorisoidaan erilaisia ominaisuuksia.

Siitä vakavoituminen ja työhaastattelu -fiilis.

Tätä itsekin epäilen. Yli kolmekymppisenä on kiire saada se lapsi, omakotialo ja perhekoira, että siinä jää kaikki muu kevyempi ja ihmisen persoonaan tutustuminen taustalle. :/ Ihmisistä tulee ainoastaan mitattavia määreitä, joista on mahdollisesti hyötyä nyt tai lähi tulevaisuudessa. Sääli.

Ätminkäinen kirjoitti:

Viimeistään n. kolmekymppisenä nainen vakavoituu kumppaninhaun suhteen, koska silloin haetaan lapselle/lapsille isää samalla. Nainen haluaa varmistua että kyseessä on isän rooliin riittävät henkiset ja maalliset resurssit omaava mies. Esim. omakotitalo siintää monilla haavekuvissa.

Kaksikymppisenä harvemmalle moinen on ajankohtaista, ja miehessä priorisoidaan erilaisia ominaisuuksia.

Siitä vakavoituminen ja työhaastattelu -fiilis.

Luuletko että nainen on ainoa jolla siitää omakotitalo haavekuvissa? Haastan harrastamaan seksiä siellä rivarikaksiossa lapsilauman kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä sinä olet tylsä?

Enpä nyt niin sanoisi, pikemminkin on kaverit on kehunut, kuinka hauskaa mun kanssa aina on . :D Ja kyllä itsekin tykkään edelleen perus hölmöilystä eli ilveilystä, "push bush"-leikistä ( etenkin juotua), kaupassa pelleilystä, roolileikeistä jne. Mutta en tietenkään näitä heti treffeillä harrasta, koska käsitän niiden olevan luotaansa työntäviä.

Leikkimielisyyteni treffeillä ilmenee pikemminkin snallisella tasolla ja ajatusleikkeinä. Esimerkiksi eräältä historiaa opiskelleelta maisterilta kysyin, että keiden kahden historiallsien henkilön kanssa hän lähtisi lounaalle. Jo tämä aiheutti hänellä ajattelun vaikeuksia, kun oli niin yllättävää. Sitten kysyin, että mitä jos lounaalle heidän sijastaan tulisi Mannerheim ja Hitler. Tämä veti hänet melko lukkoon, eikä hän osannut vastata yhtään mitään, kuin että ei avaisi ovea. Toiselta treffikumppanilta ( joka oli myös opiskellut psykologiaa, kuten minäkin) kysyin, että mitä jos hän joutuisi asumaan solussa tai voittaisi arvonnassa bipolaarisen henkilön. Mitä hän tekisi tämän kanssa? Tämä oli hänen mielestään todella outo ja jopa asiaton kysymys, mitä hän ei halunnut ajatella. :S

Ei ole koskaan kauhean korrektia pilailla ja hassutella mielenterveysongelmaisen kustannuksella. Ei luo sinusta hyvää kuvaa.

Vaikuttaa siltä että pidät itseäsi parempana kuin mielenterveysongelmaiset ihmiset ja ehkä jopa nöyryyttävältä, kyseessä on sairaat ihmiset, ei mitkään sirkuseläimet. Monet bipot pystyvät myös elämään ihan normaalia elämää, niinkuin monet muutkin mt-ongelmaiset. 

Ymmärrän kyllä miksi treffikumppanisi piti kysymystä asiattomana. Mun mieleen ei tulisi edes ottaa ystäväpiiriini sellaista joka pilkkaa toisten heikkouksilla tai sairauksilla. Et kai neliraajahalvantunutta mene ivaamaan?

Enkä pitäisi asiallisena kysymystä keiden historian henkilöiden kanssa haluaisin mennä lounaalle. Pointti on siinä, että olen menossa mahdollisesti tutustumaan ihmiseen josta voisin kuvitella että välillemme syntyisi jotain. Eipä kauheasti kiinnostaisi puhua Marie Antoinettesta tai L.M.Montgomerysta. Itseasiassa pitäisin kysymystä rasittavana ja ehkä hieman snobina. Ainakin miettisin kuinka nopeasti poistuisin paikalta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Katoaa se miehiltäkin. Kolmekymppinen hulluttelijamies kuulostaa Duudsonilta, ja treffit sellaisen kanssa eivät tosiaan naurata ketään.

Vierailija kirjoitti:

Ikä tekee kaikilla tehtävänsä. Koiranpentu on leikkisä kunnes kasvaa aikuiseksi.

Tällaisten asenteiden vallitessa en viitsi paljon enää deittailla. Pitää olla niin aikuista ja mikään muu ei ole sallittua. Jos ei sovi muottiin niin turha kai sitä on yrittää suurta massaa muuttaa.

Lapsellisuus ja lapsenmielisyys on kaksi aivan eri asiaa. Ylipäätänsäkin yritän aikuisissa välttää niitä lapsellisia (joita on suurin osa) ja sitten niitä tosikkoja, ääripäät on yleensä rasittavia kaikessa.