Onko dissosiaatiohäiriöisellä ihmisellä persoonallisuutta?

Työpaikalla eräs ihminen kommentoi välillä esim. "ihan asperger" tai kuinka muka olen ollut epäselvä, vaikken ole tehnyt mitään ihmeellistä. Kukaan muu ei kommentoi vastaavaa. Henkilö itse on vähän hämy tai boheemi välillä. Mietin, onkohan hänellä itsellään persoonassa jotain häikkää, johon reagoi ja yrittää kohdistaa huomiota toiseen. Jos vaikka keskustelen muiden kanssa. Kyseinen ihminen ei ole ollut usein mukana tauoilla.

Minulla läheiseni eivät koskaan huomanneet minussa dissoilua. Terapeutti huomasi heti.

Miks tää diagnoosi on muotia nykyään? TikTok videot?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tutustuin henkilöön joka ei tuntunut eikä näyttänyt todelliselta. Jostain hetkestä alkaen hän alkoi näyttää todelliselta, mutta samalla hetkellä koko muu maailma muuttui silmissäni epätodelliseksi tai ainakin kaukaiseksi samalla kun toimintakykyni silti säilyi. Kertaakaan en onnistunut näkemään häntä osana tätä maailmaa. Miltä tämä kuulostaa?

Minulla ei ole todettu mitään häiriöitä, ei ole tutkittukaan. Vaikutelma kesti niin kauan kuin pidimme hänen kanssaan yhtä. Tavatessani hänet paljon myöhemmin uudelleen sama toistui.

En ole psykologi tai muuten ammattilainen, mutta traumataustaa omaavana: jos muutkin näkevät henkilön eli hän on todellinen, niin onnea, et näe näkyjä. Silloin mitä todennäköisin vaihtoehto voisi olla että hänessä on jokin yksityiskohta jonka mielesi yhdistää johonkin vanhaan traumaan, ja laukaisee reaktion sinussa, vaikka et tietoisesti saisikaan traumatakaumaa. Usein traumatriggerit voivat laukaista vastaavia hetkiä jolloin mieli kokee olevansa uhattuna. Silloin alkaa tuntua epätodelliselta kun alitajunta yrittää ns kasata palasia ja varoittaa vanhasta uhasta jota ei välttämättä edes kunnolla muista, mutta tietoinen mieli ei ymmärrä missä mennään.

Kyseisen ihmisen ei tarvitse edes näyttää joltain vanhalta pahantekijältä, joskus riittää että samantapainen ääni, haju, eleet tms laukaisee mielen perällä reaktion. EI tarkoita että juuri tämä edessäsi oleva henkilö on paha, vaan mieli sattuu syystä tai toisesta yhdistämään tämän aiempaan, pahaan henkilöön tai tapahtumaan.

Kuten sanoin, en ole itse ammattilainen, kirjoittelin vain omien kokemusten pohjalta. Jos tuo ei vaikuta elämääsi sen kummemmin, niin ei siitä tarvitse ns tehdä ongelmaa, mutta jos huomaat että tuota alkaa tapahtua muulloinkin ja se häiritsee, niin ihan hyvin voi käydä juttelemassa jonkun asiansa osaavan kanssa.

Kiitos ja kyllä, todellisesta henkilöstä on kyse. En kokenut uhkaa mutta selitys silti kiinnostaa kun itse en keksi mitään. Asia tuli mieleen ketjua lukiessa.

Jatkan tästä että sillä henkilöllä itsellään oli traumatausta vaikka hän oli täysin toimintakykyinen ja sosiaalinen, enkä aluksi tiennyt taustasta. Ehkä havaintoni liittyi siihen mitä HÄN oli/on. 

Vierailija kirjoitti:

Minulla läheiseni eivät koskaan huomanneet minussa dissoilua. Terapeutti huomasi heti.

Eli miten?

Kylläpä ihmismieli voikin olla kiehtova. 

Mielenkiintoinen ketju. Mielestäni minulla on pitkäaikaisesti traumatisoituneena on lievä dissosiaatiohäiriö vaikka varsinainen diagnoosi puuttuu. En ole ikinä ajatellut ettei minulla olisi persoonaa. Sen sijaan olen usein ajatellut etten ole oikeasti olemassa, etten ole oikea ihminen. Koen usein ihmisten suhtautuvan minuun kuin muovailuvahapalaan, josta yritetään muovata mieluista versiota. Se aiheuttaa häpeää, ahdistusta ja kiukkua, joten kai minulla jonkinlainen oma persoona on olemassa.

Vierailija kirjoitti:

Mielenkiintoinen ketju. Mielestäni minulla on pitkäaikaisesti traumatisoituneena on lievä dissosiaatiohäiriö vaikka varsinainen diagnoosi puuttuu. En ole ikinä ajatellut ettei minulla olisi persoonaa. Sen sijaan olen usein ajatellut etten ole oikeasti olemassa, etten ole oikea ihminen. Koen usein ihmisten suhtautuvan minuun kuin muovailuvahapalaan, josta yritetään muovata mieluista versiota. Se aiheuttaa häpeää, ahdistusta ja kiukkua, joten kai minulla jonkinlainen oma persoona on olemassa.

Tästä ei varmaan ole kovin vaikea päätellä sitä, että olen usein kokenut ihmissuhteiden olevan haastavia.

Osaatteko sanoa, miten tällainen henkilö saattaa käyttäytyä saadessaan alkoholia? Epäilen tämän kaltaista häiriötä eräällä tuttavalla, joka on erittäin perso alkoholille. Selvinpäin hän on yleensä ihan ok ja mukava, loukkaantuu tosin herkästi kaikeseta ja joskus "hullun kiilto" tulee silmiin ilman alkoakin, mutta erityisesti jos alkoholia saa edes jonkin verran, jää tämä "hullun persoona" päälle herkästi. Hän on hyvin pelottava ihminen välillä. Välttelen hänen seuraa, koska alusta asti intuitio on huutanut, että tässä ihmisessä on jotain tosi häiriintynyttä mutta en ole osannut järkeillä mitä se on. Hän kärsii mm. sosiaalisten tilanteiden pelosta, mutta jos hän pääsee pelon yli niin hän käyttäytyy kuin narsisti. Mieliala vaihtelee ääripäästä ääripäähän vuodenajan mukaan. Kesällä maaninen, talvella alavireinen. En osaa edes laskea, montako eri persoonaa hänellä saattaa olla. Hän kuitenkin vaikuttaa jossain määrin tiedostoavan persoonan muutoksen.

Vierailija kirjoitti:

Osaatteko sanoa, miten tällainen henkilö saattaa käyttäytyä saadessaan alkoholia? Epäilen tämän kaltaista häiriötä eräällä tuttavalla, joka on erittäin perso alkoholille. Selvinpäin hän on yleensä ihan ok ja mukava, loukkaantuu tosin herkästi kaikeseta ja joskus "hullun kiilto" tulee silmiin ilman alkoakin, mutta erityisesti jos alkoholia saa edes jonkin verran, jää tämä "hullun persoona" päälle herkästi. Hän on hyvin pelottava ihminen välillä. Välttelen hänen seuraa, koska alusta asti intuitio on huutanut, että tässä ihmisessä on jotain tosi häiriintynyttä mutta en ole osannut järkeillä mitä se on. Hän kärsii mm. sosiaalisten tilanteiden pelosta, mutta jos hän pääsee pelon yli niin hän käyttäytyy kuin narsisti. Mieliala vaihtelee ääripäästä ääripäähän vuodenajan mukaan. Kesällä maaninen, talvella alavireinen. En osaa edes laskea, montako eri persoonaa hänellä saattaa olla. Hän kuitenkin vaikuttaa jossain määrin tiedostoavan persoonan muutoksen.

Kuinka monta ihmistä keksit, joilla päihteet tuovat parhaat puolet esiin?

Saatan miettiä joskus jotain tapaamaani ihmistä (erityisesti ihailemaani ihmistä) että miten hän kommentoisi jollekin asialle ja jos joku kysyy jotain niin saatan vastata tällä kuvitelmalla tavalla. Minulla ei ole dissosisaatiohäiriötä mutta joskus on kiva leikitellä tällaisellä jutulla. Nyt rupesin jo epäilemään onko minulla se tai ainakin siihen viittaavaa häiriötä. 

Onhan hänellä persoonallisuutta, se on vain jakautunut 100 eri persoonaan. Ota siitä selvää sitten :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miks tää diagnoosi on muotia nykyään? TikTok videot?

Mene köydenjatkeeksi

Oliko ilkeä persoona vallalla, kun tuon kirjoitit?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Osaatteko sanoa, miten tällainen henkilö saattaa käyttäytyä saadessaan alkoholia? Epäilen tämän kaltaista häiriötä eräällä tuttavalla, joka on erittäin perso alkoholille. Selvinpäin hän on yleensä ihan ok ja mukava, loukkaantuu tosin herkästi kaikeseta ja joskus "hullun kiilto" tulee silmiin ilman alkoakin, mutta erityisesti jos alkoholia saa edes jonkin verran, jää tämä "hullun persoona" päälle herkästi. Hän on hyvin pelottava ihminen välillä. Välttelen hänen seuraa, koska alusta asti intuitio on huutanut, että tässä ihmisessä on jotain tosi häiriintynyttä mutta en ole osannut järkeillä mitä se on. Hän kärsii mm. sosiaalisten tilanteiden pelosta, mutta jos hän pääsee pelon yli niin hän käyttäytyy kuin narsisti. Mieliala vaihtelee ääripäästä ääripäähän vuodenajan mukaan. Kesällä maaninen, talvella alavireinen. En osaa edes laskea, montako eri persoonaa hänellä saattaa olla. Hän kuitenkin vaikuttaa jossain määrin tiedostoavan persoonan muutoksen.

Kuinka monta ihmistä keksit, joilla päihteet tuovat parhaat puolet esiin?

Älä jaksa saivarreella. On paljon ihmisiä, joille alkoholi ei aiheuta persoonallisuuden muutoksia tai muuta epämääräistä. Keksin nopeasti useamman ihminen, joille alkoholi tai muutkaan päihteet eivät aiheuta käytösongelmia. Pari ihmistä tulee mieleen, jotka muuttuvat puheliaiksi ja hilpeiksi eli tuovat nimenomaan positiivisia puolia esiin. Ilmeisesti et itse tunne tällaisia ihmisiä? Ehkä olisi hyvä siivota kaveripiiriä sitten.

Et vastannut kysymykseeni: onko persoonallisuushäiriöisillä ihmisillä erityinen alttius sekoilla humalassa?

Rakenteellisen traumatisoitumisen tuottama dissosiaatio vaihtelee tosi paljon eri ihmisillä.

Populaarielokuvien kuvaukset ihmisistä, joilla on kymmeniä eri persoonia, eivät pidä paikkaansa. 

Dissosiaatio tuntuu siltä, että jos on joku tilanne, joka menee sietokyvyn yli, et ikäänkuin ole enää paikalla. Katsot itseäsi ulkopuolelta. Joku, jonka tiedät olevan sinä, tekee jotain ratkaisuja ja sanoo jotain asioita mutta samaan aikaan katsot asiaa jostain kauempaa.

Minulla on oma päänsisäinen mielikuvitusmaailmani ja tuntuu että se on todellisempi kuin ”tosimaailma”. Elän siellä arkea ja juhlaa tähän maailmaan kuuluvien henkilöiden kanssa, mutta aina jonkun muun henkilön hahmossa tai ”kärpäsenä katossa”. Nämä henkilöt pään sisällä tuntuvat olevan persoonallisempia kuin minä itse ja kun pitäisi kuvailla itseäni, en osaa tehdä sitä muuten kuin näiden henkilöiden kautta. Sekä positiivisia että negatiivisiä asioita mitä minulle on tapahtunut, elän niitä noiden henkilöiden hahmossa. Olen suurimman osan ajasta niin syvällä tuossa maailmassa etten huomioi kunnolla ympäristöäni tai pysty osallistumaan täysillä ”oikeiden” ihmisten kanssa keskusteluun.

Esimerkiksi tätä viestiä kirjoittaessani tuli tyhjä ja epämukava olo kun yritin ajatella itseäni erillisenä. Voiko tässä tilanteessa olla kyse tästä häiriöstä joka on ketjun aiheena, vai liittyykö johonkin muuhun mielenterveysongelmaan, vai onko minulla vain liian vilkas mielikuvitus? Monenlaista ikävää olen kokenut mutta fyysistä tai seksuaalista väkivaltaa en, se taitaa olla välttämätön että voisi puhua dissosiatiivisestä identiteettihäiriöstä vai mikä se oli.

Jouduin viime kesänä tilanteeseen, joka pelotti minua etukäteen ihan hirveästi, mutta kun tuo hetki koitti, pelko haihtui taivaan tuuliin enkä tuntenut enää mitään, toimin vain kuin automaattivaihteella. Olotila säilyi samanlaisena useamman viikon sen jälkeen. Tuntui kuin olisin hypännyt jonkun toisen elämään, jota elin nyt itse joka päivä, mutta ikään kuin vähän sivusta katsoen.

Sama on toistunut sen jälkeenkin: kun olen joutunut kohtaamaan oikein pelottavia asioita, olen ikään kuin napsauttanut tunteet pois päältä enkä ole tuntenut sen jälkeen pelkoa. Olo on ollut ennemminkin turta ja  kylmäpäinen, mutta nyttemmin siihen ei ole liittynyt samanlaista ulkopuolisuuden tuntua kuin viime kesänä. Toisaalta olen huomannut, että mitä enemmän blokkaan tunteita pois, sitä enemmän se vaikuttaa myös muistiin, niin asioiden mieleenpalauttamiseen kuin mieleenjäämiseen.

Minulla on diagnosoitu traumaperäinen stressihäiriö, mutta vaikuttaa siltä, että siihen sekoittuu myös dissosiointia. Vai onko dissosiaatio kenties hyvinkin yleistä traumaperäisessä stressihäiriössä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla läheiseni eivät koskaan huomanneet minussa dissoilua. Terapeutti huomasi heti.

Eli miten?

En ole tuon kirjoittaja, mutta minullakin terapeutti huomasi sen. Kokenut kun on, niin huomasi että aina välillä keskustelun siirtyessä itselle epämukavaan aiheeseen olin paikalla mutten täysin läsnä, kävin niin sanotusti puolitehoilla. 0let varmaan itsekin joskus huomannut jonkun kanssa keskustellessa että kaverin huomio ei ole kunnolla tilanteessa, vaan on ikään kuin "jossain muualla" (luultavasti hän vaikka miettii jotain ihan muuta asiaa keskustelun lomassa)? Vähän samanlaiselta varmaan vaikuttaa tämä jos tietää mitä etsiä, mutta vielä enemmän tulee fiilis ettei henkilö ole "kokonaan" siinä tilanteessa mukana. Hankala selittää, mutta toivottavasti tuosta saa jotain hajua.

Vierailija kirjoitti:

Jouduin viime kesänä tilanteeseen, joka pelotti minua etukäteen ihan hirveästi, mutta kun tuo hetki koitti, pelko haihtui taivaan tuuliin enkä tuntenut enää mitään, toimin vain kuin automaattivaihteella. Olotila säilyi samanlaisena useamman viikon sen jälkeen. Tuntui kuin olisin hypännyt jonkun toisen elämään, jota elin nyt itse joka päivä, mutta ikään kuin vähän sivusta katsoen.

Sama on toistunut sen jälkeenkin: kun olen joutunut kohtaamaan oikein pelottavia asioita, olen ikään kuin napsauttanut tunteet pois päältä enkä ole tuntenut sen jälkeen pelkoa. Olo on ollut ennemminkin turta ja  kylmäpäinen, mutta nyttemmin siihen ei ole liittynyt samanlaista ulkopuolisuuden tuntua kuin viime kesänä. Toisaalta olen huomannut, että mitä enemmän blokkaan tunteita pois, sitä enemmän se vaikuttaa myös muistiin, niin asioiden mieleenpalauttamiseen kuin mieleenjäämiseen.

Minulla on diagnosoitu traumaperäinen stressihäiriö, mutta vaikuttaa siltä, että siihen sekoittuu myös dissosiointia. Vai onko dissosiaatio kenties hyvinkin yleistä traumaperäisessä stressihäiriössä?

Dissosiaatio nimenomaan on yleistä PTSD:ssä. Se on luontainen reaktio traumaattiseen tapahtumaan, jota mieli ei osaa käsitellä, vaan asia ja tapahtuma usein ns pilkkoutuu osiin mielen suojaamiseksi. Sen takia monet traumauhrit eivät joko muista tapahtunutta tai eivät koe sen tapahtuneen "itselleen". Mieli tekee kaikkensa etäännyttääkseen ihmisen tapahtumista jonka kokee olevan liikaa käsiteltäväksi sillä hetkellä. Myöhemmin kun mieli kokee että ihminen olisi tarpeeksi hyvissä kantimissa, se voi alkaa yrittää "integroida" trauman aiheuttanutta tapahtumaa takaisin muistiin ja eheytymään.

Kun nyt puhuttiin traumoista, niin moni ei tajuakaan kuinka helppoa eritasoinen traumatisoituminen oikeasti ihmiselle on. Monella (varsinkin suomalaisella) on vanhoja traumoja joita ei edes tiedä omaavansa, mutta ne voivat heijastua esim käytökseen. Ihmislaji on unohtanut monet luonnolliset tavat lievittää traumaa jo itse traumaattisissa tilanteissa. Trauma jää ikään kuin lukkoon kehoon, siksi eläimet esim tärisevät ja ravistelevat itseään jonkun mahdollisesti traumatisoivan tapahtuman jälkeen vapauttaakseen tuon patouman. Siksi meitäkin alkaa usein vapisuttaa jonkun uhkaavan tilanteen jälkeen, esim kolarin. Se on luontainen reaktio jonka pitäisi antaa mennä läpi eikä sanoa "lakkaa vapisemasta".

Lisää voi lukea etsimällä David Bercelin tai Peter A. Levinen kirjallisuutta, molemmat johtavia trauman hoidon asiantuntijoita.