Lue keskustelun säännöt.
Muita, joilla ei ole yhtään ystävää/kaveria?
03.07.2020 |
Onko muita, joilla ei oikeasti ole yhtään ystäviä tai kavereita, joita voisi pyytää esim. kahville kotiinsa, ostoksille tms?
Minulla voi helposti mennä todella monta viikkoakin ilman, että kukaan soittaa tai laittaa viestiä... Olen vaan aina miehen ja pienten lapsieni kanssa kotona. Nyt olen toki hoitovapaalla, mutta ei se tilanne tämän parempi tai sosiaalisempi ollut ennen lapsiakaan töissä ollessani.
En ymmärrä, miten tilanne on tämä, koska kuitenkin olen luonteeltani ystävällinen, empaattinen ja tulen toimeen monenlaisten ihmisten kanssa...
Kommentit (87)
Ei ole minullakaan, mutta en haluakaan. Oma perhe ja sukulaiset riittää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onneksi asiat voivat muuttua. Kysele kuulumisia ja ehdottelee kahvilla tai kävelyllä käyntiä. Jos ei tule vastakaikua, älä muserru. Kannattaa mennä paikkoihin, joissa ihmisiä tapaa ja aloittaa rupattelu. Heti alkuun ei pidä vuodattaa koko elämää, vaan pitää keskustelu keveänä.
Minä olen tosiaan aloittanut usein keskustelun ihmisten kanssa harrastuksissa jne ja ihan siihen harrastukseen liittyviä asioita juttelen, mutta kukaan ei halua jatkaa keskustelua. En tiedä miksi, sen kun joku kertoisi.
Täällä kanssa yksi yksinäinen. Mies on, ja ainoat joiden kanssa joskus vietän aikaa kodin ulkopuolella, on kaksi siskoani. Näemme kuitenkin harvoin, muutaman kerran vuodessa.
Olen yrittänyt saada kavereita, mutta en vain osaa luoda keneenkään sellaista suhdetta, että se kestäisi pidempään. Olen pohtinut tätä jo muutaman vuoden, ja tullut siihen tulokseen, että minussa on jokin pahasti vialla. Tämän lisäksi suurimmalla osalla ihmisiä on jo tarpeeksi ihmisiö elämässään, joten minä ja viallinen persoonani emme pääse kenenkään piireihin. Tai jos pääsen, lennän viimeistään vuoden päästä pihalle.
Yksinäiset, liittykää Marttoihin. Marttayhdistyksellä on paljon toimintaa; kokkausiltoja, retkiä, tapahtumien järjestämistä jne. Porukkaan mahtuu aina ja hommia tehdään yhdessä. Toisiin tutustuu pikkuhiljaa.
Mulla, mutta se johtuu itsestäni. Olen todella nirso ja tarkka siitä, keiden kanssa haluan viettää aikaa. Nyt kun yksi ystäväkseni pyrkinyt osoittautui narsistiksi, olen vieläkin tarkempi. Ei tehnyt mulle mitään pahaa, kun yritti manipuloida minua, mutta on tehnyt monelle muulle kivalle ihmiselle pahaa. Ei nämäkään niin kivoja ole, että jaksaisin kaveerata. Minulla oli yksi hyvä kaveri vuosikymmenet, mutta nykyisen välimatkan vuoksi yhteydenpito on satunnaisia tapaamisia ja viestejä. Yksi ystävä katosi maailmankartalta lapsensa kuoleman jälkeen, eikä kukaan ole saanut yhteyttä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Täällä kanssa yksi yksinäinen. Mies on, ja ainoat joiden kanssa joskus vietän aikaa kodin ulkopuolella, on kaksi siskoani. Näemme kuitenkin harvoin, muutaman kerran vuodessa.
Olen yrittänyt saada kavereita, mutta en vain osaa luoda keneenkään sellaista suhdetta, että se kestäisi pidempään. Olen pohtinut tätä jo muutaman vuoden, ja tullut siihen tulokseen, että minussa on jokin pahasti vialla. Tämän lisäksi suurimmalla osalla ihmisiä on jo tarpeeksi ihmisiö elämässään, joten minä ja viallinen persoonani emme pääse kenenkään piireihin. Tai jos pääsen, lennän viimeistään vuoden päästä pihalle.
Minulla oli joskus ystävä, joka voisi kirjoittaa kuten sinä. Hänellä ei kuitenkaan ollut koskaan aikaa nähdä minua ja välillä peruutti harvoin sovitun tapaamisen, jos tuli jotain mukavampaa. Hän puhui aina siitä miten ei osaa olla ystävä ja miten hänessä on jotain pahasti vialla. Hän ikään kuin sabotoi itse itseään. Kerroin ajatuksistani viestillä, kuten miten olisi mukava tavata useammin, vaikka kerran kuussa. Hän sitten lopetti keskustelun ja se oli siinä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sanon taas tämän saman, eli: jos laitan tähän sähköpostiosoitteeni, niin laitatko viestiä ja alat ystäväkseni, vai jatkatko siitä valittamista että niitä ystäviä ei ole? Eli haluatko oikeasti ystäviä, vai haluatko vain valittaa ettei niitä ole? Tämä on oikeasti tärkeä tieto vastaamisen kannalta.
Kyllä alan, toivottavasti sinulla ei ole suuria vaatimuksia esim ystävän varallisuudesta.
Ei olekaan. Minulle ystävyys on asioiden ja elämän jakamista eikä siihen tarvitse rahaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eipä ole. Luulin vielä 1,5 vuotta sitten, että minulla on viisi ystävää. En tiedä nyt onko yhtään. On ihan minun vastuulla yhteydenpito. Sitten ei kuitenkaan aina edes vastata, kun yritän soittaa. Viesteihinkään ei aina tule mitään kommenttia.
Kukaan tuskin haluu olla tollasen pahvitorvelon ystävä, joka on koko ajan painostamassa yhteydenpitoon!
En todellakaan ole painostamassa. Periaate minulla on, että vuoron perään suunnilleen ollaan yhteydessä. Viestiä laitan tai soitan n 2-4 kuukauden välein, kun kaverista ei kuulu.
Nyt ei ole enää aikomusta olla yhteydessä keneenkään.
Vierailija kirjoitti:
Eipä ole. Luulin vielä 1,5 vuotta sitten, että minulla on viisi ystävää. En tiedä nyt onko yhtään. On ihan minun vastuulla yhteydenpito. Sitten ei kuitenkaan aina edes vastata, kun yritän soittaa. Viesteihinkään ei aina tule mitään kommenttia.
Lopeta siis luuleminen. Merkit ovat selvät ..
Zinc
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse luulen, että monilla on valmiit verkostot, johon ei mahdu enää ystäviä. Lapsentekoiässä olevat ihmiset tuntuvat usein haluavan olla vain perheen kesken. Lisäksi olen tajunnut olevani vähän oman tien kulkija ja käsitykseni ystävyydestä saattaa olla poikkeava. Ystävyys on minulle lojaaliutta, rehellisyyttä ja lähes sisaruutta. Olen tavannut paljon ihmisiä, joille ystävyys on jotakin hyvin kevyttä, jotain jota jaksetaan niin kauan, että saavat ottaa jatkuvasti itselleen (esim. jatkuvana olkapäänä olo). Homma on ok niin kauan kunnes itse pyytääkin jotain itselleen ja sitten ei tästä ystävästä enää kuulekaan ikinä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eipä ole. Luulin vielä 1,5 vuotta sitten, että minulla on viisi ystävää. En tiedä nyt onko yhtään. On ihan minun vastuulla yhteydenpito. Sitten ei kuitenkaan aina edes vastata, kun yritän soittaa. Viesteihinkään ei aina tule mitään kommenttia.
Kukaan tuskin haluu olla tollasen pahvitorvelon ystävä, joka on koko ajan painostamassa yhteydenpitoon!
En todellakaan ole painostamassa. Periaate minulla on, että vuoron perään suunnilleen ollaan yhteydessä. Viestiä laitan tai soitan n 2-4 kuukauden välein, kun kaverista ei kuulu.
Nyt ei ole enää aikomusta olla yhteydessä keneenkään.
Ollaan yhteyksissä ..
Zinc
Soitellaan ..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oisko kukaan teistä savonlinnasta?
Ois kiva saada joku kahvittelukaveri :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sanon taas tämän saman, eli: jos laitan tähän sähköpostiosoitteeni, niin laitatko viestiä ja alat ystäväkseni, vai jatkatko siitä valittamista että niitä ystäviä ei ole? Eli haluatko oikeasti ystäviä, vai haluatko vain valittaa ettei niitä ole? Tämä on oikeasti tärkeä tieto vastaamisen kannalta.
Eihän ystävyyttä nyt pakottamalla synny. Jos kemiaa löytyy ja yhteisiä jutunaiheita, niin sitten. Kommenttisi kuullostaa vähän jyrkältä, kaikella ystävyydellä :)
Eihän kukaan ole sitä pakottamassakaan. Se nyt vain on tosiasia että mikäli ei anna ystävystymiselle mahdollisuutta, eli ota tarjousta vastaan avoimin mielin, ei koskaan tule niitä ystäviä saamaankaan. Silloin tulee vain itkettyä palstoilla, ja kun joku pyytää kaveriksi tutustumaan, niin ei vastata mitään. Se mitä sinä pidät jyrkkyytenä on minulle sitä että olen täällä ja muuallakin netissä usein laittanut s-postini että minulle kelpaisi ystävyys, mutta kertaakaan ei ole kukaan yksinäinen emailitse lähestynyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sanon taas tämän saman, eli: jos laitan tähän sähköpostiosoitteeni, niin laitatko viestiä ja alat ystäväkseni, vai jatkatko siitä valittamista että niitä ystäviä ei ole? Eli haluatko oikeasti ystäviä, vai haluatko vain valittaa ettei niitä ole? Tämä on oikeasti tärkeä tieto vastaamisen kannalta.
Eihän ystävyyttä nyt pakottamalla synny. Jos kemiaa löytyy ja yhteisiä jutunaiheita, niin sitten. Kommenttisi kuullostaa vähän jyrkältä, kaikella ystävyydellä :)
Eihän kukaan ole sitä pakottamassakaan. Se nyt vain on tosiasia että mikäli ei anna ystävystymiselle mahdollisuutta, eli ota tarjousta vastaan avoimin mielin, ei koskaan tule niitä ystäviä saamaankaan. Silloin tulee vain itkettyä palstoilla, ja kun joku pyytää kaveriksi tutustumaan, niin ei vastata mitään. Se mitä sinä pidät jyrkkyytenä on minulle sitä että olen täällä ja muuallakin netissä usein laittanut s-postini että minulle kelpaisi ystävyys, mutta kertaakaan ei ole kukaan yksinäinen emailitse lähestynyt.
Olen pahoillani. Kaikella ystävyydellä, tyylisi on vähän jyrkkä. Ymmärrän turhautumisesi, mutta tuo tyyli voi karkoittaa joitakin ystäväehdokkaita.
Minulla on muutaman tuttavan lisäksi yksi hyvä ystävä, mutta en kehtaa tavata häntä usein, kun olen kuitenkin naimisissa. Ystäväni siis on vastakkaista sukupuolta kuin minä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sanon taas tämän saman, eli: jos laitan tähän sähköpostiosoitteeni, niin laitatko viestiä ja alat ystäväkseni, vai jatkatko siitä valittamista että niitä ystäviä ei ole? Eli haluatko oikeasti ystäviä, vai haluatko vain valittaa ettei niitä ole? Tämä on oikeasti tärkeä tieto vastaamisen kannalta.
Eihän ystävyyttä nyt pakottamalla synny. Jos kemiaa löytyy ja yhteisiä jutunaiheita, niin sitten. Kommenttisi kuullostaa vähän jyrkältä, kaikella ystävyydellä :)
Eihän kukaan ole sitä pakottamassakaan. Se nyt vain on tosiasia että mikäli ei anna ystävystymiselle mahdollisuutta, eli ota tarjousta vastaan avoimin mielin, ei koskaan tule niitä ystäviä saamaankaan. Silloin tulee vain itkettyä palstoilla, ja kun joku pyytää kaveriksi tutustumaan, niin ei vastata mitään. Se mitä sinä pidät jyrkkyytenä on minulle sitä että olen täällä ja muuallakin netissä usein laittanut s-postini että minulle kelpaisi ystävyys, mutta kertaakaan ei ole kukaan yksinäinen emailitse lähestynyt.
Olen pahoillani. Kaikella ystävyydellä, tyylisi on vähän jyrkkä. Ymmärrän turhautumisesi, mutta tuo tyyli voi karkoittaa joitakin ystäväehdokkaita.
Ei minun puolestani tarvitse olla pahoillaan. Kyllä minulla on ystäviä, enkö ole lainkaan turhautunut. En vain viitsi turhaan lätistä. Jos yksinäinen haluaa kavereita, niin hänen on ITSE otettava asiasta edes sen verran vastuuta että kun joku sitä ystävyyttä tarjoaa, niin ottaa sen vastaan, eikä kieltäydy, ja silti valita yksinäisyyttään. Olet selkeästi uusi näissä yksinäisyyskeskusteluissa ;)
Asia on minulle sen takia sydäntä lähellä ,että olen kokenut yksinäisyyttä vuosia sitten. En soisi sitä kenellekään sillä se on surullinen olo tila, ja minulla on aikuinen lapsi, ja osapäivätyö, niin minulla on kyllä aikaa uusille kavereille. Joko kevyesti, tai sitten läheisemmin. Parhaat ystäväni ovat tuollaisia "kuin sisaruksia", kuten joku kirjoitti. Silti monenlaisia mahtuu elämään.
Itse luovutin jo vuosia sitten.. tämän takia olen varmaankin kasvanut hieman ”kieroon. Sosiaaliset tilanteet jännittävät todella paljon ja vetäydyn kuoreen aika nopeasti jos ei löydy yhteisiä puheenaiheita yms koen nuo tilanteet niin raskaiksi henkisesti, että mieluummin mökkihöperöidyn kun pakotan itseni tutustumaan uusiin ihmisii :(
Minulla ei lapsena ollut kavereita. Olin koulukiusattu, lisäksi vaikeat kotiolot, olin todella introvertti erakko, joka joutui aikuistumaan nopeasti. Omanikäisten jutut tuntui lapsellisilta, viihdyin hyvin kirjojen parissa, yksin luonnossa liikkuen ja huolehtien pikkusisaruksista.
Yläasteikäisenä sain muutaman ystävän harrastuksen kautta. Lukioikäisenä työskentelin pikaruokaravintolassa, jossa oli todella hyvä ilmapiiri, kaikki oli kavereita keskenään. Noina vuosina sosiaalinen elämäni kukoisti, koin että olin löytänyt monia tosiystäviä. Yhteydenpito jatkui monta vuotta, vaikka lähdimmekin kukin omille teillemme opiskelemaan, tuli uusia työpaikkoja... Oikeestaan noin 25vuotiaana huomasin porukkamme eriytyneen paljon, pienempiin ryhmiin. Itse olin tuolloin muuttanut toiseen kaupunkiin, asuin avoliitossa miehen kanssa jolla oli laaja kaveripiiri, jossa minäkin viihdyin. Monta vuotta hengailin sitten vain puolisoni ja tämän ystävien kanssa. Vanhoista ystävistäni tapasin muutamaa noin 2-4 krt vuodessa.
Lopulta erosin, muutin taas muualle, eikä nuo miehen kaverit tietenkään jääneet elämääni. Omiin vanhoihin ystäviinkin oli se kunnon ystävyys tavallaan sammunut, käytiin välillä lasillisella tms, mutta tietty yhteys puuttui. Tapasin nykyisen mieheni, joka on erittäin sosiaalinen tapaus. Taas kävi niin, että hänen ystäväpiuristään tuli minunkin ystäviä. Saimme lapsia, ja sitä kautta sain elämääni "äitikavereita". Olen tyytyväinen näin, vaikka yhtään uutta sydänystävää ei olekaan löytynyt enää...
En tiedä mikä on tämän avautumisen opetus :D esimerkki siitä, että näinkin voi elämä mennä. Toki olen luonteeltani sellainen, etten hirveesti kaipaa muuta seuraa kuin perheeni. Oon siis ihan tyytyväinen tilanteeseen
Minulla kyllä on pari ystävää ja kourallinen kavereita. Kävi vain niin, että panostin yhteen ystävään, sielunsiskoon, 30 vuotta, vaikka hän välistä kohteli huonosti (on mt-ongelmia). Annoin lähes kaiken vapaa-aikani hänelle. Lopulta hän hylkäsi minut.
Ystäväpiirini olisi varmasti paljon laajempi ilman tätä episodia. Opetus on, että ei kaikkia munia samaan koriin.
Eihän ystävyyttä nyt pakottamalla synny. Jos kemiaa löytyy ja yhteisiä jutunaiheita, niin sitten. Kommenttisi kuullostaa vähän jyrkältä, kaikella ystävyydellä :)