Lapseni on 3.v, eikä ole koskaan syönyt herkkuja.
Kommentit (67)
Varmasti valintani jakaa mielipiteitä, ja olen sitä joutunut monille selittelemään, mutta ei se mitään. :) Lapsi on esikoinen, ja on myös päiväkodissa. Ei meidän päiväkodissa ainakaan herkkuja ole mitenkään runsaasti tarjolla, jälkkärinä on kiisseleitä, rahkoja tms. Jäätelön kyllä sallin lapselle, mutta ei me osteta sitä kaupan isointa ja rasvaisinta jätskiä.
Ei suinkaan ole elämäni suurin saavutus, mutta en mitenkään häpeilekään kertoa ettei lapseni syö herkkuja. Ja herkuilla tarkoitan kaikkea makeaa, kakkuja, suklaata, karkkia jne.
Nyt meni yhdeksän arvaus pahasti pieleen, me todellakin käydään ystävien luona, ystävät käy meillä, samoin isovanhemmat ja muut. En ole mitenkään ylisuojelevainen äiti, vaikka en lapselle herkkuja joka käänteessä tuputakkaan. Tiedän, ettei yksi keksi lasta tapa, mutta en ymmärrä mitä järkeä on esim karkkipäivässä, tai miksi synttäreihin yhdistetään heti kermakakut ja muut. No tietenkin terveellisempää karkkia on syödä kerran viikossa kun joka päivä.
Kun itse olin lapsi, lauantaita ja karkkipäivää odotettiin kuin kuuta nousevaa. Nyt tuntuu hölmötä, että sitä karkkia oikein tuputettiin, vain koska oli lauantai. Ap
[quote author="Vierailija" time="16.04.2013 klo 14:54"]
Synttäreillä, jotka sattuvat kesälle, tarjoiltiin paljon marjoja ja hedelmiä; mansikoita, vadelmia, vesimelonia yms. Lisäaineettomia sämpylöitä, joita sai itse täyttää, itsetehtyjä kaurakeksejä ja mehua yms. Kukaan ei valittanut tarjoilusta :)
Ap
[/quote]
Ei ap taida ihan niin nipo olla, kuten aloituksesta voisi päätellä, joten älkää nyt heti tuomitko :)
Meillä kyllä keksit ja mehut luokitellaan herkuiksi..
Käykö lapsesi kavereiden synttäreillä ja vahditko siellä, ettei ota esim. jäätelöä? Vai mikä on sellainen herkku mitä lapsesi ei saa syödä, jos keksit ja mehu yms. kerran eivät kuulu herkkuihin?
Sinänsä hyvä juttu vähentää lapsen sokerin saantia, meilläkin syödään karkkipäivänä vain muutama karkki, ihan eskarilainenkin. Itse he haluavat lopettaa karkkirasian tms. kesken ja sanovat että riittää yhdelle päivälle.
Monissa perheissä sokeria menee ihan tolkuttomasti jogurttien, vanukkaiden, murojen, mehujen ym. muodossa. Se ei tosiaankaan ole terveellistä.
Ai tää olikin provo. Haist vittu, tuhlasin mun elämästä pari minuuttia tän takia!!
18 ei ole siis ap.
Mielestäni sillä juuri on väliä, syökö niitä herkkuja ekan kerran kun on 1.v vai 10.v. Lapseni ei osaa esim. karkkipäivänä pyytää edes karkkia tai kaupassa karkkihyllyjen kohdalla se ei ole meidän lapsi, joka siellä kiukuttelee. Ap
[quote author="Vierailija" time="16.04.2013 klo 15:04"]
Varmasti valintani jakaa mielipiteitä, ja olen sitä joutunut monille selittelemään, mutta ei se mitään. :) Lapsi on esikoinen, ja on myös päiväkodissa. Ei meidän päiväkodissa ainakaan herkkuja ole mitenkään runsaasti tarjolla, jälkkärinä on kiisseleitä, rahkoja tms. Jäätelön kyllä sallin lapselle, mutta ei me osteta sitä kaupan isointa ja rasvaisinta jätskiä.
Ei suinkaan ole elämäni suurin saavutus, mutta en mitenkään häpeilekään kertoa ettei lapseni syö herkkuja. Ja herkuilla tarkoitan kaikkea makeaa, kakkuja, suklaata, karkkia jne.
Nyt meni yhdeksän arvaus pahasti pieleen, me todellakin käydään ystävien luona, ystävät käy meillä, samoin isovanhemmat ja muut. En ole mitenkään ylisuojelevainen äiti, vaikka en lapselle herkkuja joka käänteessä tuputakkaan. Tiedän, ettei yksi keksi lasta tapa, mutta en ymmärrä mitä järkeä on esim karkkipäivässä, tai miksi synttäreihin yhdistetään heti kermakakut ja muut. No tietenkin terveellisempää karkkia on syödä kerran viikossa kun joka päivä.
Kun itse olin lapsi, lauantaita ja karkkipäivää odotettiin kuin kuuta nousevaa. Nyt tuntuu hölmötä, että sitä karkkia oikein tuputettiin, vain koska oli lauantai. Ap
[/quote]
Itseasiassa ap:hän toimii ihan samoin kuin todella moni meistäkin. Herkkuja vain kohtuudella. En kyllä ymmärrä, mikä on ap:n käsityksen mukaan herkku, jos sitä eivät ole keksit, sokeriset kiisselit, rahka, mehu...
En tiedä kuinka paljon on sellaisia vanhempia, jotka antavat lapselleen useamman kerran viikossa näitä yllämainittuja HERKKUJA. Heitäkin on, mutta paljon myös meitä herkkujen kohtuukuluttajia :)
Noh ap vastaa nyt! Miksi olet ottanut tällaisen linjan? Mitä hyötyä ajattelet tuosta olevan lapsesi loppuelämää ajatellen? Mielestäsi teet sokerista liian ison numeron lapsen päähän. Sitten KUN hän sokeria saa niin alkaa tajuta, että kotona sitä rajoitetaan ja siitä tulee enemmän kielletty hedelmä. Mun 3-v:llä on karkkipäivä kerran viikossa. Saa esim. pienen Haribon hedelmäkarkkipussin. Syö siitä 1/3-1/2 ja jättää loput. En näe siinä mitään ongelmaa.
Meillä on kylässä käynyt tuollaisia lapsia joitain kertoja, ei käy enää. Meillä on karkkia usein jopa ihan julkisesti tarjolla (tälläkin hetkellä on olohuoneen lipaston päällä jotain matador mixiä). Siellä ne saa olla meidän lapsilta ihan rauhassa, koska tietävät että jos mieli tekee voivat sieltä 1-2 ottaa ruuan jälkeen jälkkäriksi. Mutta nämä "Vuoden kasvattaja" -kruunulla itsensä kruunanneiden lapset kun tulee paikalle, se hävitys on ihan uskomatonta. Useimiten on lasiastia hajoitettu ja karkit revitty napaan ääntä nopeammin. Ilman lupaa edes. Eli toivottavasti sinä ja lapsesi eivät ikinä tule meille kylään. Ja ennenkuin joku älähtää, niin meillä on kolme lasta, iät 6-12v, kaikki -25% painokäyrällä ja yhtään reikää ei ole ollut yhdessäkään suussa, ikinä.
Meillä oli syömättä karkkia 5-vuotiaaksi. Sitten repesi. Sai ekoja karkkeja kerhoissa ja synttäreillä. Nyt on 11-vuoitas ja on niin karkkien perään, että ostaa niitä kielloista huolimatta salaa ja kaikin tavoin niitä kärttää ja hampaat ovat huonona.
Kadun, että en antanut pienenä totultella karkkeihin.
Ei ole provo. :)
Synttäritarjoiluista vielä, että kaurakeksit oli itsetehtyjä, eivät sisältäneet sokeria. Samoin mehu oli itsetehty, ei siinäkään sokeria eikä lisäaineita vaan oikeita marjoja. Sen lisäksi samaisesta mehusta mehujäitä yms. Kuten jo sanoin, niin jäätelöä meillä syödään max. kerran kuukaudessa, kesällä enemmän itsetehtyjä mehujäitä.
Kyllä muiden synttäreillä vahdin, mitä lapselleni annan. Onneksi synttäreilläkin terveelliset herkut on lisääntyneet. Ap
Sairastatko itse jotain syömishäiriötä, mahdollisesti ortoreksiaa? Selittäisi tuon pakkomielteisen suhtautumisen syömiseen.
[quote author="Vierailija" time="16.04.2013 klo 15:00"]
[quote author="Vierailija" time="16.04.2013 klo 14:52"]
Kai ymmärrät ettei tuolla ole mitään merkitystä lapsen loppuelämän kannalta? Ei hän kuitenkaan elä koko elämäänsä syömättä herkkuja. Sillä ei ole mitään väliä aloittaako herkkujen nauttimisen 2- vai 8-vuotiaana.
[/quote]
Mä olen eri mieltä. Makutottumukset luodaan alle 3-vuotiaana.
Mun tuttavapiirissä (kaikki siis aikuisia jo) on yllättävän monta sellaista henkilöä, minä mukaan lukien, jotka eivät syöneet karkkeja ja limsaa alle 3-5-vuotiaina. Kukaan meistä ei syö aikuisenakaan karkkia eikä juo limsaa, koska emme edelleenkään ole tottuneet niiden makuun, eemmekä ymmärrä, mikä niistä tekee "herkkua". (Toki pystyn juomaan lasillisen limsaa tai syömään yhden karkin, jos siitä kieltäytyminen olisi kamalan epäkohteliasta.)
[/quote]
Jutteletteko te tollasista asioista tuttavapiirissä? Mä en edes tiedä milloin MÄ oon saanut ekan kerran jotain karkkia tai limsaa saatikka että tietäisin milloin joku tuttu on niitä ekan kerran nauttinut.
En muista mitään ajalta ku olin alle 3 enkä ole kysellyt asiasta mun vanhemmilta (ei ne varmaan muistaiskaan). En mä tiedä miks mun on vaikea kuvitella että joku kysyis kaveriltaan että onko se syönyt karkkeja alle 3 vanhana ja sit vielä että se kaveri muistais/tietäis.... Ja että oikein on montaa eri ihmistä "haastateltu" :D
[quote author="Vierailija" time="16.04.2013 klo 15:13"]
Ei ole provo. :)
Synttäritarjoiluista vielä, että kaurakeksit oli itsetehtyjä, eivät sisältäneet sokeria. Samoin mehu oli itsetehty, ei siinäkään sokeria eikä lisäaineita vaan oikeita marjoja. Sen lisäksi samaisesta mehusta mehujäitä yms. Kuten jo sanoin, niin jäätelöä meillä syödään max. kerran kuukaudessa, kesällä enemmän itsetehtyjä mehujäitä.
Kyllä muiden synttäreillä vahdin, mitä lapselleni annan. Onneksi synttäreilläkin terveelliset herkut on lisääntyneet. Ap
[/quote]
Jos lapsesi on päiväkodissa, niin valitettavasti on kyllä nyt paljastettava, että siellä on välipalalla toisinaan myös herkkuja. Suklaakiisseliä, sokerista maito-/marja-/hedelmäkiisseliä, joskus jopa lettuja, mehuakin silloin tällöin.. :)
En minäkään siitä pidä, vaan toivoisin mieluummin tervellisiä välipaloja joka ikinen päivä. Mutta näin se vaan menee. Joka kunnassa. Yksityiseltä perhepäivähoitajalta voi toki toivoa mitä lapselle annetaan, mutta usein hekin antavat mehua, koska se on halvempaa kuin maito.
Ja jäätelöä kerran kuussa? Eikö se ole herkku? Meillä ainakin, eikä sitä meilläkään syödä useammin, paitsi kesällä.
Musta tuntuu että olet nyt määritellyt "herkun" jollain kummallisella tavalla ja siksi kaikki ovat niin vimmoissaan, koska luulevat että lapsi elää täysin sokeritonta elämänsä alkutaipaletta. Eihän siinä mitään väärää olisi, mutta usein se vain on mahdotonta. :)
On vain hieman harhaanjohtavaa sanoa, ettei lapsi ole koskaan saanut herkkuja. Meillä varmaan syödään yhtä vähän herkkuja kuin teillä, mutten voi sanoa, että lapset eivät olisi koskaan saaneet herkkuja.
[quote author="Vierailija" time="16.04.2013 klo 15:13"]
Ei ole provo. :)
Synttäritarjoiluista vielä, että kaurakeksit oli itsetehtyjä, eivät sisältäneet sokeria. Samoin mehu oli itsetehty, ei siinäkään sokeria eikä lisäaineita vaan oikeita marjoja. Sen lisäksi samaisesta mehusta mehujäitä yms. Kuten jo sanoin, niin jäätelöä meillä syödään max. kerran kuukaudessa, kesällä enemmän itsetehtyjä mehujäitä.
Kyllä muiden synttäreillä vahdin, mitä lapselleni annan. Onneksi synttäreilläkin terveelliset herkut on lisääntyneet. Ap
[/quote]
Hmm. Niin että tarjosit sokerittomia keksejä ja kirpeää mehua? Ja vieraat ei valittaneet? Menivät teiltä varmaan suoraan jätskikiskalle puhumaan paskaa sun nipotarjoilusta. :D Oikeesti, nuo sun tarjottavat kuulostaa tosi kurjalta.
Miksi olen ottanut tämän linjan? Lapselle ei ole mitään hyvää sokerista ja herkuista, päinvastoin, reikiä, sokeririippuvuutta, ylipainoa yms. Kyllä lapseni viimeistään kouluun mennessä pääsee herkkujen makuun, mutta en usko että hänestä mikään sokerihiiri tulee. Lapsi tietää jo nyt, että herkut ei ole hyväksi. Ja tosiaan, meillä sokeri ja herkut ei ole mikään tabu, jota vältetään kuin ruttoa. En siis pelottele lastani sokerin vaaroilla yms. Meillä ne eivät vain kuulu ruokavalioon.
Ainoa herkku mitä lapseni silloin tällöin syö, on jätski. Kuten sanoin mehu on aina itsetehtyä, ei sokeria. Samoin kiisseliinKään ei laiteta sokeria, oikea vanilja toimii kiisselissä hyvin makeuttajana. Päiväkodin rahkoissa saattaa hippunen olla sokeria, onneksi en edes tiedä tarkkaan, mitä ne siellä syö. :D ap
[quote author="Vierailija" time="16.04.2013 klo 15:21"]

Älä ny viitti. Ei vanilja ole makeaa, se on mauste. Sama kuin väittäisit että makeutat kanelilla.
Voi voi! Menette niin metsään itse tehtyjen mehujenne kanssa. Ja ne hedelmät...Arvo Ylppöä lainaten, kun häneltä on kysytty pitkän iän salaisuuttaa...kaikkea saa syödä, mutta kohtuudella.
[quote author="Vierailija" time="16.04.2013 klo 15:12"]
Meillä on kylässä käynyt tuollaisia lapsia joitain kertoja, ei käy enää. Meillä on karkkia usein jopa ihan julkisesti tarjolla (tälläkin hetkellä on olohuoneen lipaston päällä jotain matador mixiä). Siellä ne saa olla meidän lapsilta ihan rauhassa, koska tietävät että jos mieli tekee voivat sieltä 1-2 ottaa ruuan jälkeen jälkkäriksi. Mutta nämä "Vuoden kasvattaja" -kruunulla itsensä kruunanneiden lapset kun tulee paikalle, se hävitys on ihan uskomatonta. Useimiten on lasiastia hajoitettu ja karkit revitty napaan ääntä nopeammin. Ilman lupaa edes. Eli toivottavasti sinä ja lapsesi eivät ikinä tule meille kylään. Ja ennenkuin joku älähtää, niin meillä on kolme lasta, iät 6-12v, kaikki -25% painokäyrällä ja yhtään reikää ei ole ollut yhdessäkään suussa, ikinä.
[/quote]
Omassa tuttavapiirissäni on myös yksi lapsi, joka ei saa karkkia tms. koskaan. Sen huomaa sitten esim. synttäreillä kyllä. Tämä lapsi syö herkkuja kaksin käsin, hyvä kun saa mukaan leikkeihin. Ei tuokaan kovin tervettä ole.
Meillä muksut saavat herkkuja kun niitä haluavat. Välillä niitä syödään neljänä päivänä viikossa, välillä menee yli kuukausikin ennen kuin pyytävät karkkia. Kaupassa ei ole tarvetta kiukutella karkkihyllyn ääressä. Synttäreillä saattavat ottaa tyyliin keksit ja siinä kaikki, mitä siellä syövät. Keskittyvät sitten muiden kanssa leikkimiseen.
Molemmat ovat normaalipainoisia eikä hampaissakaan ole ollut reikiä.
Mun on ihan pakko tulla tähän ketjuun tunnustamaan, että mun 9 kk ikäinen söi eilen maapähkinävoikeksiä. Ei meilläkään kaksi ensimmäistä lasta syönyt (lisättyä) sokeria lainkaan ennen kahta ikävuotta, mutta nyt on vähän eri juttu kun isommat tarjoilee pienelle herkkupaloja salaa. :p
Entä piltit?! Onko lapsesi syönyt niitäkään?!
Jaa, eihän siitä ole montaa päivää, kun eräs äiti kysyi onko OK syöttää lapselle munakkaita joka päivä (lapselle ei tainnut maistua juuri mikään muu). SIihen joku kommentoi, että lapsen ei ole hyvä saada herkkuja joka päivä :).
En ole kyllä samaa mieltä tuon toisen kommentoijan kanssa, että olisi yhdentekevää aloittaako herkkujen syömisen 2- vai 8-vuotiaan. Vaikkei lihoisi, niin hampaille sokeri ei ole hyväksi.