Lue keskustelun säännöt.
Hei uusperheelliset!
Kauanko teidän lapsilla on kestänyt tottua uuteen suhteeseen ja yhteen muuttoon?
Olemme olleen mieheni kanssa 2v yhdessä ja lapsemme jotka ovat samanikäisiä, (aloittavat koulun nyt) ovat tavanneet joka toinen viikonloppu 1.5 vuotta.
Yhteen muutimme 3kk sitten.
Mieheni lapsi ei sopeudu. Itkee isänsä perään usein, ei haluaisi nukkua kuin tämän vieressä. (Yhden yön viikonlopusta saakin, sovittu ennalta aina.) Kun isä on toisessa kerroksessä kiljuu välillä tämän perään kun olisi kadonnut kokonaan.
Lapset tulevat keskenään kuitenkin hyvin toimeen ja olen ehdottoman oikeudenmukainen itse.
Miten ihmeen pitkään tässä vielä menee ennen kuin tilanne rauhoittuu?
Ennen he olivat isän kanssa aina kaksin.
Ymmärrän siis tämän mutta minusta 1.5v on jo tosi pitkä aika jonka luusisi riittävän sopeutumiseen uuteen tilanteeseen.
Oma lapseni on täysin vastakohta, siksi ehkä olen niin ihmeissäni.
Kommentit (206)
Ap - Uusperheet on hankalia ja kysyvät perheen aikuisilta enemmän aikuisuutta kuin ydinperheet. Lapset on lapsia ja reagoi usein miten sattuu.
Musta tärkeintä on ymmärtää se, että lapset on aikuisten päätösvallan kohteina tavallaan epäreilussa asemassa. Se ei tarkoita, että heidän ”pillin mukaan” pitäisi mennä. Mutta tarkoittaa, että arki menee eri lailla kuin mitä toivoisi ja voi olla, että päivät, kuukaudet ja vuodet menee eri lailla kuin toivoisi. Omassa perheessä on siten enemmän ”liikkuvia osia” kuin minkä kokee mukavana tai edes suotavana.
Ainoa mitä voi tehdä, on ymmärtää, että ajan kuluessa kaikki muuttuu. Siitä takertuvasta 6-vuotiaasta tulee yhtäkkiä (joo, tunti ja päivä kerrallaan), isompi. Sitten se on joku päivä 16v ja 26v. Kunhan ei itse riko mitään eikä tee mitään anteeksiantamatonta, lapset tottuu, sopeutuu ja hyväksyy - jollain tasolla ainakin.
Mikään mitä muuten tai ”noin yleensä” ajattee lapsille normaaliksi käytökseksi, ei välttämättä päde uusperheessä. Ne toisen lapset vaan on aina toisen lapsia, ne ei ole omia. Silti niitä voi oppia kunnioittamaan ja ihailemaankin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minulla ei ole koko elämäni aikana ollut kunnollista, läheistä ihmissuhdetta.
Tuntuu aika hassulta ajatukselta että olisin nyt 14 vuotta odottanut yhteenmuuttamista, huh. Ap
Meillä tulee ainakin 10 vuotta. On nyt oltu 6 ja hyvin toimii. Tietenkään meidän suhde ei ole vain seksiä. Ne pari yötä viikossa on varattu kyllä sille, mutta ei sitä varten tarvitse asua yhdessä. Autetaan toisiamme ja tehdään remontit ja hoidetaan koteja. Ei sitäkään varten tarvitse olla kirjoilla samassa osoitteessa.
On tietysti omat rahat ja omat asuntolainat ym.
164 lähekkäin asuja
Vierailija kirjoitti:
Hei, meillä ydinperhe ja nuorin lapsi oli kovasti minun perään aina. Tai isänsä jos minä en ollut kotona. Nukkui meidän huoneessa 12v asti patjalla lattialla! Vaikka toki hänellä oli omakin huone ja isosiskonsa ei ollut meidän vanhempien perään tällainen ikinä. Sammla tämä herkkä lapsi oli äärettömän reipas kodin ulkopuolella eikä ikinä olisi uskonut jos jollekin tästä kerroin. Sitten se loppui kuin seinään. Kova irtiotto ja murkkuikä. Nyt on 15v.
Tarinan pointti on se, et toiset lapset on herkkiä. Lapsi tarvii varmasti vain aikaa.
Mun lakkasi tulemasta aamuyöstä viereen vasta 13 v. On herkkä ja näki paljon unia ja joskus painajaisia.
On fiksu ja reipas, muuten ei ole mikään arkajalka. Muutti opiskelemaan 19 v ihan omasta halustaan.
Nythän miehen lapsi käy vain kylässä teidän perheessä. Hänellä on kaikki muuttunut. Uusi koti isällä, isällä uusi perhe ja lapsi ja vaimo. Mikään ei ole enää tuttua miehen lapselle. Ei ole enää isin kotia, vaan isin uuden vaimon ja hänen lapsensa, minne miehen lapsi tulee kylään.
Kun lapselle tulee ikää lisää, haluaa varmaan lopettaa käynnit kylässä isin vaimon ja isin lapsen kotona
Vierailija kirjoitti:
Hei, meillä ydinperhe ja nuorin lapsi oli kovasti minun perään aina. Tai isänsä jos minä en ollut kotona. Nukkui meidän huoneessa 12v asti patjalla lattialla! Vaikka toki hänellä oli omakin huone ja isosiskonsa ei ollut meidän vanhempien perään tällainen ikinä. Sammla tämä herkkä lapsi oli äärettömän reipas kodin ulkopuolella eikä ikinä olisi uskonut jos jollekin tästä kerroin. Sitten se loppui kuin seinään. Kova irtiotto ja murkkuikä. Nyt on 15v.
Tarinan pointti on se, et toiset lapset on herkkiä. Lapsi tarvii varmasti vain aikaa.
Minä nukuin 13 vuotiaaksi äidin vieressä viikot, kun isä oli reissutöissä. Olin huono nukkumaan ja äidin vieressä nukuin hyvin ja sikeästi. Isän jäädessä sairauseläkkeelle, muutin omaan huoneeseen. Silti olen itsenäinen ja reipas viiskymppinen 😂
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Nythän miehen lapsi käy vain kylässä teidän perheessä. Hänellä on kaikki muuttunut. Uusi koti isällä, isällä uusi perhe ja lapsi ja vaimo. Mikään ei ole enää tuttua miehen lapselle. Ei ole enää isin kotia, vaan isin uuden vaimon ja hänen lapsensa, minne miehen lapsi tulee kylään.
Kun lapselle tulee ikää lisää, haluaa varmaan lopettaa käynnit kylässä isin vaimon ja isin lapsen kotona
Tämä, mutta onha omalla lapsellani ihan samat muutokset, ellei suuremmat.
Hän jakaisi kaiken, hammasharjaansa myöden. On todella hyvätuulinen ja asioihin silti reagoiva. Kontrasti on vaan niin todella suuri.
Luulis näissä olosuhteista että mun lapsen maailma on romahtanut.
Jännää kyllä miten eri tavalla ihmiset vaan reagoi. Hänellä on vieras koko ajan kotona.
Eniten mua tässä ketjussa mietityttää se miksi minusta tehdään huono ihminen kun täällä asiasta keskustelen? Lapselle en kiukuttele. Koitan pääni pähkäillä mitä tekisin, miksi lapsi saa olla erilainen mutta minä olen huono koska en ymmärrä häntä. Mua se ei haittaa mutta tää palsta on turmiollinen heikoille ihmisille ja olen siitä todella pahoillani. Ap
Et sä ole huono ihminen ap, mutta uusperheellisyydestä on vaikea keskustella. Ei ole helppoa sijaisvanhemmuudestakaan tai adoptiolapsista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sinkkuäiditkin aina deitti-ilmoituksessa tottevat, etteivät etsii isää lapsilleen. Ei sinunkaan tarvitse olla tälle mukelolle mikään äiti. Lukitse vaikka saunaan, josko siellä rauhoittuisi.
Kaksi asiaa tullut mieleen ketjussa. En muista, milloin niistä puhuttiin.
Ensinnäkin parisuhde on ainoa, mikä pitääuusperheen yhdessä. Lapset eivät ylläpidä sitä parisuhdetta. Siksi parisuhteen hoidon on oltava ensisijalla. Hyvä ap, että pidät kiinni vapaista viikonlopuista.
Toisekseen luulen, että ap on käsittänyt lahjomisen väärin. Hän kertoo itse saaneensa tiukan kasvatuksen, eikä siksi ymmärrä, miten lahja voi nostaa lapsen mielihyvän kokemusta. Hänellä itsellään kun ei ole tuota kokemusta. Lahjomisella tarkoitan sellaista, josta lapsi saa pysyvää mielihyvää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kaksi asiaa tullut mieleen ketjussa. En muista, milloin niistä puhuttiin.
Ensinnäkin parisuhde on ainoa, mikä pitääuusperheen yhdessä. Lapset eivät ylläpidä sitä parisuhdetta. Siksi parisuhteen hoidon on oltava ensisijalla. Hyvä ap, että pidät kiinni vapaista viikonlopuista.
Toisekseen luulen, että ap on käsittänyt lahjomisen väärin. Hän kertoo itse saaneensa tiukan kasvatuksen, eikä siksi ymmärrä, miten lahja voi nostaa lapsen mielihyvän kokemusta. Hänellä itsellään kun ei ole tuota kokemusta. Lahjomisella tarkoitan sellaista, josta lapsi saa pysyvää mielihyvää.
Eronneena sitä jo tietää että jos aikaa parisuhteelle ei ole se lakkaa olemasta.
Käsitän materian ostamisen lahjomisena.
Mielestäni myös ihmisen ja ihmislapsen on opeteltava turvallisissa olosuhteissa sietämään asioita joista ei pidä ja opeteltava menemään epämukavuus alueelle. Ikäkertoimen mukaan tietysti missä asiassa.
Näin omat lapseni olen kasvattanut.
Paljon helpompi aikuisena käsitellä esim
Pettymyksiä jos avaimet niiden käsittelyyn on saatu eikä kaikkea ole annettu valmiiksi. Ap
Täysin käsittämätön ketju! Pahoittelen ap, että sinut lynkataan täällä. Kirjoitin jo aiemmin: teet niin tai näin, on se aina väärinpäin - koska elät uusperhe-elämää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaksi asiaa tullut mieleen ketjussa. En muista, milloin niistä puhuttiin.
Ensinnäkin parisuhde on ainoa, mikä pitääuusperheen yhdessä. Lapset eivät ylläpidä sitä parisuhdetta. Siksi parisuhteen hoidon on oltava ensisijalla. Hyvä ap, että pidät kiinni vapaista viikonlopuista.
Toisekseen luulen, että ap on käsittänyt lahjomisen väärin. Hän kertoo itse saaneensa tiukan kasvatuksen, eikä siksi ymmärrä, miten lahja voi nostaa lapsen mielihyvän kokemusta. Hänellä itsellään kun ei ole tuota kokemusta. Lahjomisella tarkoitan sellaista, josta lapsi saa pysyvää mielihyvää.
Eronneena sitä jo tietää että jos aikaa parisuhteelle ei ole se lakkaa olemasta.
Käsitän materian ostamisen lahjomisena.
Mielestäni myös ihmisen ja ihmislapsen on opeteltava turvallisissa olosuhteissa sietämään asioita joista ei pidä ja opeteltava menemään epämukavuus alueelle. Ikäkertoimen mukaan tietysti missä asiassa.
Näin omat lapseni olen kasvattanut.
Paljon helpompi aikuisena käsitellä esim
Pettymyksiä jos avaimet niiden käsittelyyn on saatu eikä kaikkea ole annettu valmiiksi. Ap
Olet oikeassa, mutta ei se kertalahjominen pilaa lasta. Esim. Jos lapsi on aina halunnut jättikokoisen nallen, niin ei hän mene pilalle siitä, että sanoo ”saat sen, jos nukut omassa sängyssä”. Jos tuo nalle ei tehoa, niin sitten ongelma on vakavampi. Ja sittenhän tiedät, että pitää tehdä jotain toisin.
Ja muuten, Minun lapseni tuli viereen 11-vuotiaaksi saakka. Sitten ostin itselleni 120 sentin sängyn, jotta saan nukuttua. Annoin lapselle vanhan hyvän runkopatjani. Kertaakaan sen jälkeen lapsi ei tullut viereeni, ei kertaakaan. Kyse oli vain siitä, ettei hän tykännyt vanhasta sängystään.
Ei kiitos enää koskaan uusperhettä. Kokemusta on yhdestä ja se riitti. Nuorimmainen poika oli kaiken tuhoava k*sipäisyyden ruumiillistuma, aivan raivostuttavan ärsyttävä paskakeko. Aiheutti jatkuvasti kymmenien tai satojen eurojen tuhoja ihan tahallaan, tyyliin kivittää autojen tuulilasit rikki ja raapia kivillä autot naarmuille. Heitteli ruokaa seinille jne. Perheen vanhin 8v tyttö jolla jotain traumoja, pissasi housuunsa silloin tällöin milloin koulussa, milloin kyläillessä, milloin yöllä, milloin harrastuksissa, kuitenkin kokonaisuudessan perheen harmittomin tapaus. Keskimmäinen oli toiminnassaan lähellä nuorimmaista, teki kyllä ihan kaiken PAITSI sen mitä pyydettiin, teki myös tottakai kaiken mitä kiellettiin, mutta ei koskaan toisinpäin. Ja ihan 100% tahallaan, näki oikein sen kus*ipäisen virneen sen naamasta. En ole koskaan ollut väkivaltainen enkä ollut tuolloinkaan, mutta voi jeeeeeeesus että kahta nuorinta teki mieli monet kerrat ihan suoraan sanottuna vetää oikein kunnolla turpaan! Ei stna, vieläkin nousee verenpaine.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap, mut on myös kasvatettu ilman mitään lahjomisia. En sellaista harrastanut omienkaan lapsipuolten kanssa - mutta jälkikäteen ajateltuna olis pitänyt. Edes joskus.
Nykyään saatan lykätä 20€ käteen silloin tällöin, ovat 18 ja 20.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa oudolta. Meillä tottuivat heti, samoin takana 1,5 v tuntemista.
Jaa minusta siinä ei ole mitään outoa ettei lapsi ole 3 kuukaudessa tottunut yhteisasumiseen.
En ihmettele. Itse en ole vieläkään tottunut puolisoni lapsiin vaikka ikää on jo kohta 40 ja ollaan asuttu saman katon alla jo 4v.
Nämä tilanteet on kamalia kaikille osapuolille. Uusi puoliso toki voi lähteä mutta lapset eivät voi.
Eli sori mutta ei ole neuvoa antaa.
Vierailija kirjoitti:
Kaksi asiaa tullut mieleen ketjussa. En muista, milloin niistä puhuttiin.
Ensinnäkin parisuhde on ainoa, mikä pitääuusperheen yhdessä. Lapset eivät ylläpidä sitä parisuhdetta. Siksi parisuhteen hoidon on oltava ensisijalla. Hyvä ap, että pidät kiinni vapaista viikonlopuista.
Toisekseen luulen, että ap on käsittänyt lahjomisen väärin. Hän kertoo itse saaneensa tiukan kasvatuksen, eikä siksi ymmärrä, miten lahja voi nostaa lapsen mielihyvän kokemusta. Hänellä itsellään kun ei ole tuota kokemusta. Lahjomisella tarkoitan sellaista, josta lapsi saa pysyvää mielihyvää.
Vaikeita juttuja nää on. Haluaisin kertoa minkä alan edustajia vanhempani ovat (ymmärtäisitte paremmin ajatusmaailmaani) mutta en halua että joku tunnistaa.
Minut on opetettu kävelemään
"tulipatsaan läpi". (Toki myös pelastamaan kaikki vaarassa olevatkin.)
Ymmärrän etteivät kaikki siihen pysty mutta vaikeaa se on. Tämän takia puolisonkin löytymiseen meni minulla puoli elämää.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nythän miehen lapsi käy vain kylässä teidän perheessä. Hänellä on kaikki muuttunut. Uusi koti isällä, isällä uusi perhe ja lapsi ja vaimo. Mikään ei ole enää tuttua miehen lapselle. Ei ole enää isin kotia, vaan isin uuden vaimon ja hänen lapsensa, minne miehen lapsi tulee kylään.
Kun lapselle tulee ikää lisää, haluaa varmaan lopettaa käynnit kylässä isin vaimon ja isin lapsen kotonaTämä, mutta onha omalla lapsellani ihan samat muutokset, ellei suuremmat.
Hän jakaisi kaiken, hammasharjaansa myöden. On todella hyvätuulinen ja asioihin silti reagoiva. Kontrasti on vaan niin todella suuri.
Luulis näissä olosuhteista että mun lapsen maailma on romahtanut.
Jännää kyllä miten eri tavalla ihmiset vaan reagoi. Hänellä on vieras koko ajan kotona.Eniten mua tässä ketjussa mietityttää se miksi minusta tehdään huono ihminen kun täällä asiasta keskustelen? Lapselle en kiukuttele. Koitan pääni pähkäillä mitä tekisin, miksi lapsi saa olla erilainen mutta minä olen huono koska en ymmärrä häntä. Mua se ei haittaa mutta tää palsta on turmiollinen heikoille ihmisille ja olen siitä todella pahoillani. Ap
Mutta lapsesi asuu siinä teidän perheessä. Miehen lapsi käy vain kaksi kertaa kuussa kylässä teillä. Lapsellesi se on koti, miehen lapselle isän uuden perheen koti, missä hän kyläilee
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla ei ole koko elämäni aikana ollut kunnollista, läheistä ihmissuhdetta.
Tuntuu aika hassulta ajatukselta että olisin nyt 14 vuotta odottanut yhteenmuuttamista, huh. ApTämä on toinen asia, mitä en itse ymmärrä myöskään. Miksi niitä lapsia pitää hankkia suhteissa, jotka eivät ole hyviä?? Eikö olisi kaikkien puolesta parempi ensin etsiä sellainen kunnollinen ja läheinen ihmissuhde, jossa rakentaa yhteinen perhe ja sitoutua siihen?
Tätä itsekin joskus ihmettelen. Itse oli lähes 20v suhteessa, jossa en lapsia koskaan edes ajatellut. Mieheni taas teki lapsen ex-suhteessaan, koska halusi isäksi vaikka tiesi, etteivät olleet oikeita toisilleen (siis kummankaan päin). Nyt sitten eletään uusperhe-elämää, joka onneksi sujuu kyllä hyvin, kun kaikilla on hyvät välit. Olemme vaan yrittäneet tehdä tämän kuvion mahdollisimman helpoksi lapselle. Asummekin 700m päässä toisistamme.
Mulle tulee mieleen, ettei tuo välttämättä liity uusperheeseen sinänsä . Vaan siihen, että tuo lapsi ikävöi ihan kamalasti isäänsä jos näkee vaan joka 2. Viikonloppu . Ja on siksi ihan takiainen nuo muutamat päivät kun tietää, että sitten taas ei isäÄ näe pitkään aikaan .
Mun oma poika oli 3 kun isä lähti . Ja vaikka mies on mun näkökulmasta sika , on yrittänyt parhaansa lasten kanssa.
Alkuun kävi tapaamassa lapsia jopa joka päivä. Isän luona olivat kokonaan tuon joka toinen viikonloppu .
Ja pojalla oli valtava ikinä koko ajan , vaikka kaikki aikuiset tekivät parhaansa . Halusi juurikin nukkua isän vieressä kiinni painautuneena aina siellä ollessaan .
Kun poika oli 6 syntyi isän perheeseen vauva , ja vieressä nukkuminen kiellettiin . Sitä surua itku kotonakin pitkään.
Eli ero voi olla jollekin lapselle todella raskas, vaikka kaikki aikuiset yrittäisivät parhaansa. Meilläkään tyttö ei oireillut mitenkään , ainoastaan joskus pienempänä ikävöi äitiä isin luona ollessaan.
Mun mielestä teidän kannattaisi vaan antaa lapsen nukkua isän vieressä jos mahdollista .
Ja jos matkojen puolesta on mitenkään mahdollista, kannattaisi yrittää edes jotain tapaamisia noiden viikonloppujen välissä .
Kiitos asiallisesta vastauksesta! Ap