Lue keskustelun säännöt.
Hei uusperheelliset!
Kauanko teidän lapsilla on kestänyt tottua uuteen suhteeseen ja yhteen muuttoon?
Olemme olleen mieheni kanssa 2v yhdessä ja lapsemme jotka ovat samanikäisiä, (aloittavat koulun nyt) ovat tavanneet joka toinen viikonloppu 1.5 vuotta.
Yhteen muutimme 3kk sitten.
Mieheni lapsi ei sopeudu. Itkee isänsä perään usein, ei haluaisi nukkua kuin tämän vieressä. (Yhden yön viikonlopusta saakin, sovittu ennalta aina.) Kun isä on toisessa kerroksessä kiljuu välillä tämän perään kun olisi kadonnut kokonaan.
Lapset tulevat keskenään kuitenkin hyvin toimeen ja olen ehdottoman oikeudenmukainen itse.
Miten ihmeen pitkään tässä vielä menee ennen kuin tilanne rauhoittuu?
Ennen he olivat isän kanssa aina kaksin.
Ymmärrän siis tämän mutta minusta 1.5v on jo tosi pitkä aika jonka luusisi riittävän sopeutumiseen uuteen tilanteeseen.
Oma lapseni on täysin vastakohta, siksi ehkä olen niin ihmeissäni.
Kommentit (206)
Vierailija kirjoitti:
Ei minulla ole kiire.
Mietin vain koska oma lapseni ei reagoinut asiaan mitenkään vaikka joutuu olemaan paljon enemmän isäpuolensa kanssa.
Joutuu myöskin jakamaan minut.
Odottaa molempia innolla, isäpuolta ja lasta silloinkin kun ei vielä asuttu yhdessä.
Eli toinen laskee päiviä että nähdään ja toinen "kiroaa" päiviä.
No kai ihmiset ovat vaan niin erilaisia.
Ap
Aplodeja, ihmiset tosiaan ovat erinlaisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Huomaa että vastaajat on minua reilusti nuorempia. En ole menettämässä hermojani ja tiedän jo tähän ikään mennessä ettei mikään elämässä ole ruusuilla tanssimista.
Lähinnä halusin tietää kauanko ja miten muilla menee.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Siis minun omakin lapseni nukkuu vieressäni välillä enkä pidä tätå mitenkään outona asiana. Hän on minulla puole viikosta.
Hän kuitenkin nukkuu yksinkin ilman itkua.Lähinnä mietin miksi mieheni lapsi itkee ja hätääntyy edelleen todella herkästi vaikka miten on asiaa hyvässä hengessä käsitelty.
Itselläni on 3 lasta ja ole yli 40v joten olen nähnyt paljon enkä menetä hermojani tms.
Tuntuu vaan ettei tämä lapsi kestä muutosta ollenkaan. Mietin miten voisin edistää asiaa kuten sanoin. Omat lapset ovat ottaneet tilanteen kuin se olisi ollut aina näin.
Ap
No niillä sun omilla on äiti ja sisarukset ja asutteko vielä heidän vanhassa kodissaan? Miehesi lapsella on isä, vieraat lapset ja vieras nainen ja mahdollisesti uusi koti. Onko vähän enemmän? Ja lapset ovat erilaisia.
Vierailija kirjoitti:
Ei minulla ole kiire.
Mietin vain koska oma lapseni ei reagoinut asiaan mitenkään vaikka joutuu olemaan paljon enemmän isäpuolensa kanssa.
Joutuu myöskin jakamaan minut.
Odottaa molempia innolla, isäpuolta ja lasta silloinkin kun ei vielä asuttu yhdessä.
Eli toinen laskee päiviä että nähdään ja toinen "kiroaa" päiviä.
No kai ihmiset ovat vaan niin erilaisia.
Ap
Totta kai lapsesi sopeutuu paremmin, kun heillä on enemmän sitä yhteistä aikaa. Miehen lapsella tavallaan kaikki alkaa aina uudelleen alusta. Jäähän tuossa joka toisen viikonlopun tapaamismallissa se vanhemmuus aika ohkaiselle ja uudet ihmiset siihen päälle. Sopeudut ja sitten taas vaihdetaan kotia ja ollaan pari viikkoa poissa.
Kuten sanoin muut lapseni on aikuisia. Kumpikin lapsi sai elämäänsä yhden lapsen ja yhden aikuisen lisää eli ei mitään eroa.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis minun omakin lapseni nukkuu vieressäni välillä enkä pidä tätå mitenkään outona asiana. Hän on minulla puole viikosta.
Hän kuitenkin nukkuu yksinkin ilman itkua.Lähinnä mietin miksi mieheni lapsi itkee ja hätääntyy edelleen todella herkästi vaikka miten on asiaa hyvässä hengessä käsitelty.
Itselläni on 3 lasta ja ole yli 40v joten olen nähnyt paljon enkä menetä hermojani tms.
Tuntuu vaan ettei tämä lapsi kestä muutosta ollenkaan. Mietin miten voisin edistää asiaa kuten sanoin. Omat lapset ovat ottaneet tilanteen kuin se olisi ollut aina näin.
Ap
No niillä sun omilla on äiti ja sisarukset ja asutteko vielä heidän vanhassa kodissaan? Miehesi lapsella on isä, vieraat lapset ja vieras nainen ja mahdollisesti uusi koti. Onko vähän enemmän? Ja lapset ovat erilaisia.
Isäkin vähän vieras, kun tapaa häntäkin harvoin.
Vierailija kirjoitti:
Kuten sanoin muut lapseni on aikuisia. Kumpikin lapsi sai elämäänsä yhden lapsen ja yhden aikuisen lisää eli ei mitään eroa.
Ap
Siinä ei ole sinusta mitään eroa, että toinen viettää teidän kanssa sitä päivittäistä arkea ja toinen vain joka toisen viikonlopun?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No, jotkut lapset ovat herkkiä. Meillä on hyvin herkkä kuusivuotias, ihan ydinperheessä.
Jotkut lapset ovat tosi arkoja. Ensimmäinen lapseni, ei ikinä tullut meidän sänkyyn. Hän nukkui aina tyytyväisenä omassa sängyssä. Tämä kuopus oli sitten todella kiinni, tuli ihan joka yö viereen, ihan joka ikininen yö kömpi viereen. Tämä jatkui kunnes hän olis toisella luokalla.
Eli lapsi voi pelätä vaikka ei osaa sitä pukea sanoiksi, teidän kotin ei ole hänen turvallinen koti, se on täysin uusi paikka. Vaikka olet kuinka kiva, niin lapsi ei vielä tunne sinua.
Anna nyt aikaa lapselle, se kasvaa ja pelot häviää. Toiset vaan on hitaampia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapset ovat erilaisia. Tiedät, ap, tämän varmasti, koska sinulla on kolme lasta. Itselläni on kaksi hyvin sopeutuvat lasta ja sitten yksi, joka vielä eskaripäibän jälkeen halusi istua tunnin sylissä, koska erossa päivän ajan olo ollut rankkaa. Jäi myös koko tuon vuoden vielä itkien sinne eskariin.
Toiset sopeutuvat hitaasti, jotkut ei oikein koskaan. Toisilla on pelkoja jne. Mikään muu ei auta kuin aika ja hyväksyä se, että lapsi ei välttämättä koskaan oikein sopeudu tilanteeseen. Miehen kannattaa jutella lapselleen, että "nyt kun tämä yhteenmuutto on takana, miltä se on tuntunut?" ja "entäs kun olet välillä aika itkuinen isän perään, että mietin vain osaatko kertoa, mistä se johtuu". Kukaan muu ei tiedä kuin lapsi itse.
Vierailija kirjoitti:
Ei minulla ole kiire.
Mietin vain koska oma lapseni ei reagoinut asiaan mitenkään vaikka joutuu olemaan paljon enemmän isäpuolensa kanssa.
Joutuu myöskin jakamaan minut.
Odottaa molempia innolla, isäpuolta ja lasta silloinkin kun ei vielä asuttu yhdessä.
Eli toinen laskee päiviä että nähdään ja toinen "kiroaa" päiviä.
No kai ihmiset ovat vaan niin erilaisia.
Ap
Sinun lapsesi viettää enemmän aikaa isäpuolensa kanssa, kuin miehen lapsi oman isänsä kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On tietysti eroa mutta musta 1.5 samalla kaavalla on jo hirmu pitkä aika 7v elämässä.
No jään ihmettelemään asiaa.
Jos nyt ajattelee kuitenkin niin isä oli 4v yksin eikä rynnännyt uuteen suhteeseen. Odotettiin yhteenmuuttoa rauhassa. Lapset tasa-arvoisia etc. Ja silti ei sopeudu. Olen niin ratkaisukeskeinen persoona että siksi mietin muttei tässä voi tehdä kun jatkaa pohtimista.
Ap
Lapsi varmaan kaipaa omaa yhteistä aikaa isänsä kanssa. Jos te olette kaikki aina yhdessä, niin ei sitä saa lainkaan ja reagoi sitten tuolla tavalla.
Eli sellaista aikaa, jossa et ole sinä etkä sinun lapsesi mukana.
Kannattaa kokeilla!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei minulla ole kiire.
Mietin vain koska oma lapseni ei reagoinut asiaan mitenkään vaikka joutuu olemaan paljon enemmän isäpuolensa kanssa.
Joutuu myöskin jakamaan minut.
Odottaa molempia innolla, isäpuolta ja lasta silloinkin kun ei vielä asuttu yhdessä.
Eli toinen laskee päiviä että nähdään ja toinen "kiroaa" päiviä.
No kai ihmiset ovat vaan niin erilaisia.
ApHäviätkö sinä lapsesi elämästä pariksi viikoksi samalla tavalla, kun isä häviää oman lapsensa elämästä?
Tästä kun olette muuttanut yhteen, voi mennä 3 vuotta. Lapsen ”oireilu” saattaa esim lähinnä muuttaa muotoa iän lisääntyessä. Sitten kun hän on tyyliin alakoulun kutosella, olet kalustoa.
Mun lapsipuolilla meni vuosikausia tottua, nyt ovat (melkein) aikuisia, nuorin kohta 18.
Vierailija kirjoitti:
On tietysti eroa mutta musta 1.5 samalla kaavalla on jo hirmu pitkä aika 7v elämässä.
No jään ihmettelemään asiaa.
Jos nyt ajattelee kuitenkin niin isä oli 4v yksin eikä rynnännyt uuteen suhteeseen. Odotettiin yhteenmuuttoa rauhassa. Lapset tasa-arvoisia etc. Ja silti ei sopeudu. Olen niin ratkaisukeskeinen persoona että siksi mietin muttei tässä voi tehdä kun jatkaa pohtimista.
Ap
Rauhassa?! Sinustako reilu vuosi on pitkä aika olla yhdessä ennen yhteen muuttoa?!
Vierailija kirjoitti:
On tietysti eroa mutta musta 1.5 samalla kaavalla on jo hirmu pitkä aika 7v elämässä.
No jään ihmettelemään asiaa.
Jos nyt ajattelee kuitenkin niin isä oli 4v yksin eikä rynnännyt uuteen suhteeseen. Odotettiin yhteenmuuttoa rauhassa. Lapset tasa-arvoisia etc. Ja silti ei sopeudu. Olen niin ratkaisukeskeinen persoona että siksi mietin muttei tässä voi tehdä kun jatkaa pohtimista.
Ap
Lap-si on teil-lä jo-ka toi-sen vii-kon-lo-pun.
Kolmen kuukauden aikana meillä on tässä ollut esim tämä pandemia ja tuon ikäinen lapsi on nähnyt ja kuullut kaikenlaista. Varmasti levoton ja turvaton olo ylipäätään vaikka miten huolehdittaisiin.
Lapsen reaktiota on turha ihmetellä. Voitte vain tukea häntä ja sanoa hänelle että kaikki on ok ja hän saa olla isän kanssa aivan niin paljon kuin haluaa. Tuo on rankka ikä muutenkin, päälle kevät etäeskaria ties millä systeemillä, kotona pikkusisarus ja ties millaiset suhteet uusimpaan aikuiseen siellä, siihen päälle alkava koulu ja herkkä luonne muuten.
Näitä ajatellessa tulee itselle taas kerran aiempaakin vahvempi tunne siitä etten ikinä tekisi omalle lapselle ja kumppanini lapsille sitä että muuttaisimme yhteen. Sydäntä särkee kun ajattelen miten hänen lapsensa hämmentyisivät että isin ystävä onkin aina paikalla kun hekin ovat ja ihmissuhteiden dynamiikka menisi ihan uusiksi. Lapsilla on aina häneen ensisijaisesti oikeus, minä maltan odottaa kyllä.
En ikinä veisi omalta lapseltani 100% vapautta nukkua vieressäni - kyllä hän menee omaan sänkyyn kun on siihen valmis. Yökylässä osaa olla kun tarve on, mutta oikeus oman vanhemman läsnäoloon ja huomioon on niin tärkeä ja ensisijainen asia että en lähtisi sitä yhtään rajoittamaan.
Ihmiset saavat tehdä mitä haluavat ja tekevät myös. En silti yleisesti ymmärrä miksi pitää muuttaa yhteen noinkin lyhyen tuntemisen jälkeen, etenkin kun lapsi on jo aiemmin osoittanut olevansa herkkä ja sopeutumisongelmia on tiedetty olevan.
Aikuisten tulisi joustaa, ei lasten.
Toivottavasti tilanne kohenee. Ei tuossa auta kuin olla kärsivällinen.
Minusta yksi selitys voi tosiaan tulla äidin puolelta. Lapsi on jo kerran totottunut, että joutuu väsitymään uuden vauvan myötä. Sen jälkeen hänellä on ollut ainoastaa isä itsellään. Ja nyt pelko iskee, että isäkin viesään pois.
Ei minulla ole kiire.
Mietin vain koska oma lapseni ei reagoinut asiaan mitenkään vaikka joutuu olemaan paljon enemmän isäpuolensa kanssa.
Joutuu myöskin jakamaan minut.
Odottaa molempia innolla, isäpuolta ja lasta silloinkin kun ei vielä asuttu yhdessä.
Eli toinen laskee päiviä että nähdään ja toinen "kiroaa" päiviä.
No kai ihmiset ovat vaan niin erilaisia.
Ap