Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Miksi minä näen äitimme ihan eri valossa kuin muut sisarukset?
29.06.2020 |
Meitä on neljä sisarusta, kaksi minua vanhempaa siskoa ja minua nuorempi veli. Olemme syntyneet 2-3 vuoden välein 1970- ja 1980-lukujen vaihteessa.
Lapsuudenkotimme oli varmasti aikakaudelle tyypillinen maaseudun pientitila, isä tosin kävi kodin ulkopuolella töissä, mutta meillä oli myös maanviljelystä. 1990-luvun lama osui meidän perheeseen kovasti, isä jäi työttömäksi pitkäksi aikaa ja kitkuteltiin oman tilan tuloilla ja tuilla.
Äiti ei ollut koskaan töissä, vaan hoiti kotia ja meitä lapsia. Minusta äiti on aina ollut ihan kauhea ihminen, tunnekylmä, itsekeskeinen marttyyri ja täysin empatiakyvytön. Isäni ei koskaan saanut mitään tukea työttömyyden vaikeina sikoina, vaan äiti nalkutti ja arvosteli isää jatkuvasti laiskaksi ja vertasi tätä omaan isäänsä ja veljiinsä, joilla myka meni paremmin.
Meille lapsille ei äiti kyennyt osoittamaan mitään rakkautta tai hellyyttä, eikä ollut lainkaan kiinnostunut meidän koulunkäynnistämme tai harrastuksistamme, hyvinvoinnistamme ollenkaan. Isä kuskasi harrastuksissa ja vei leffaan tai teatteriin, puuhamaahan ym jos rahaa oli, järkkäsi lomareissuja ja auttoi läksyissä. Äiti ei tehnyt muuta kuin siivosi, tiskasi, pesi ja pyyhki, kitki, silitti, imuroi ja perkasi. Mielestäni ihan joutavaa siivoamista ja silittämistä, pyykkäämistä ja haravointia ilman mitään tarkoitusta. Muistan usein kesäyöt, kun äiti haravoi leikattua nurmikkoa saadakseen katetta mansikkamaalle, usein koko yön.
Tästä huolimatta siskoni pitävät äitiä marttyyrina ja puolijumalana, joja uhrasi elämänsä kdin vuoksi. Isäni taas on heille renttu, kun tykkäsi kuunnella musiikkia ja joi joskus lauantaisin viiniä (ennnenkuulumatonta maalla!)
Kommentit (45)
Ymmärrän alkuperäistä kirjoittajaa oikein hyvin. Olen ihmetellyt tätä ilmiötä omien isovanhempieni kohdalla. Isäni puolelta isoisä ei todellakaan ollut mikään mukava mies. Äkkipikainen ja pihi, joka ei antanut vaimonsa eli isoäitini mennä töihin vaikka tämä olisi niin halunnut. Sitten elettiin pienesti ja kitsaasti ja tunnettiin alemmuuden tunnetta kaikkia ja kaikkea kohtaan. Lapsena jotenkin vierastin isäni vanhempia vaikkei heissä mitään vikaa ollutkaan. Isoisä oli loppuun asti outo ja ihmeellinen.
Mutta heidän lapsensa, isäni mukaanlukien, pitivät isäänsä lähes pyhimyksenä ja aikuisena vanhempien luona käytiin nöyristelemässä ja palvelemassa. Se oli lapsena musta jo outoa.
Tässä on jotain Tukholman syndroomaan liittyvää. Ei ole helppo myöntää, että omat vanhemmat eivät olleetkaan kovin hyviä vanhempia. Ja näin ei koskaan pystytä katkaisemaan sukupolvelta toiseen kulkevia traumoja ja vääriä käytösmalleja. Ne katkeavat ainoastaan silloin, kun ne tunnistetaan ja hyväksytään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tavallaan tulee myös surullinen olo näistä suorittaja naisista. He eivät ole oikein osanneet antaa itselleen mitään, ei edes ole uskaltaneet(?) kiintyä omiin lapsiinsa. Ilo, nauru, rakkaus ei kuulu heidän elämäänsä. Lapsi jää tunnetasolla ja henkisesti hyvin yksin puurtamista vierestä seuratessaan.
Vierailija kirjoitti:
Niin kamalalta, kuin tuo kuulostikin, tuollaisia äitejä on varmasti ollut entisaikaan enemmänkin... Silloin ihmisen ainoa tarkoitus oli työnteko, ja tekemistä varmaankin olikin, mutta kun mikään ei riittänyt hänelle. Mt-ongelmainen takuuvarmasti, ja täysin ilman ulkopuolelta saatua apua. Sääliksi käy, sekä häntä ja teitä kaikkia perheenjäseniä! Mutta menneisyyttä ei voi muuttaa, joten keskity sinä elämään mahdollisimman hyvää elämää ja (kenties) kasvattamaan omat lapsesi aivan eri tavoin ja rakkautta osoittaen❤
Nykyisin äidit kieltämättä on rennompia. Kodit on sotkuisia, lapset likaisia ja hiukset kampaamatta, hampaat pesemättä, ruokaa ei ole (puistoruokailu säästää monet lapset nälältä) jne. Mutta äidit osallistuvat lastensa elämään satasella puhelin kourassa.
Vierailija kirjoitti:
Tavallaan tulee myös surullinen olo näistä suorittaja naisista. He eivät ole oikein osanneet antaa itselleen mitään, ei edes ole uskaltaneet(?) kiintyä omiin lapsiinsa. Ilo, nauru, rakkaus ei kuulu heidän elämäänsä. Lapsi jää tunnetasolla ja henkisesti hyvin yksin puurtamista vierestä seuratessaan.
Onneksi nykylapset on varhaiskasvatuksen piirissä alle vuoden iästä lähtien. Siellä on iloa, naurua ja rakkautta, lapsella noin 40 eri hoitajaa 5 vuoden aikana. Ei tarvitse olla kotona äidin kanssa siivoamassa.
Alue: Aihe vapaa
Niin kamalalta, kuin tuo kuulostikin, tuollaisia äitejä on varmasti ollut entisaikaan enemmänkin... Silloin ihmisen ainoa tarkoitus oli työnteko, ja tekemistä varmaankin olikin, mutta kun mikään ei riittänyt hänelle. Mt-ongelmainen takuuvarmasti, ja täysin ilman ulkopuolelta saatua apua. Sääliksi käy, sekä häntä ja teitä kaikkia perheenjäseniä! Mutta menneisyyttä ei voi muuttaa, joten keskity sinä elämään mahdollisimman hyvää elämää ja (kenties) kasvattamaan omat lapsesi aivan eri tavoin ja rakkautta osoittaen❤