Miksi minä näen äitimme ihan eri valossa kuin muut sisarukset?

Nämä on hämmentäviä ja vaikeita asioita. En kyllä millään näe että äitisi olisi voinut isossa perheessä toimia toisin, varmasti on ollut paljon kotitöitä. Ja huoli rahan riittävyydestä lama-aikana.

Itse miellän asettaneeni lapset ja heidän hyvinvointinsa kaiken edelle, vuorotyön ansioista pystyin olemaan päivät kotona heidän kanssaan, kuljetin harrastuksiin, tein kotiruokaa joka päivä, on otettu kavereita yökylään ja mökille, päästy matkustamaan jne. tavallista, hyvää elämää. Nyt kaksi vanhinta on sitä mieltä että olen ollut tiukka ankeuttaja ja muistelevat kuinka olen suuttunut tai moittinut heitä siitä ja tuosta asiasta. Mitään kivoja muistoja heillä ei tunnu olevan.

Ymmärrän toki että heillä on oikeus omiin tuntemuksiinsa mutta olen kyllä salaa hämmästynyt ja loukkaantunut.

Vierailija kirjoitti:

"Isä kuskasi harrastuksissa ja vei leffaan tai teatteriin, puuhamaahan ym jos rahaa oli, järkkäsi lomareissuja ja auttoi läksyissä. Äiti ei tehnyt muuta kuin siivosi, tiskasi, pesi ja pyyhki, kitki, silitti, imuroi ja perkasi."

Isäsi silti kävi töissä ja hoiti maatilaa siinä ohessa? Hän kirjaimellisesti sai rusinat pullasta, samalla kun äitisi hoiti kotiolot ikävämmät lapsista koituneet puolet. Äitisi oli sinulle arki, isäsi huvitukset. Siksi pidät isästäsi enemmän.

Isä teki kahta työtä perheen elättämiseksi = rusinat pullasta. Outo ajatus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Isä kuskasi harrastuksissa ja vei leffaan tai teatteriin, puuhamaahan ym jos rahaa oli, järkkäsi lomareissuja ja auttoi läksyissä. Äiti ei tehnyt muuta kuin siivosi, tiskasi, pesi ja pyyhki, kitki, silitti, imuroi ja perkasi."

Isäsi silti kävi töissä ja hoiti maatilaa siinä ohessa? Hän kirjaimellisesti sai rusinat pullasta, samalla kun äitisi hoiti kotiolot ikävämmät lapsista koituneet puolet. Äitisi oli sinulle arki, isäsi huvitukset. Siksi pidät isästäsi enemmän.

Ohis, mutta onko läksyissä auttaminen huvitusta?

Ohis, mutta ainakin minulle olisi huomattavasti mieluisempaa auttaa läksyissä, kuin tehdä 6-henkisen perheen kaikki kotityöt 80-luvun maalaistalossa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Isä kuskasi harrastuksissa ja vei leffaan tai teatteriin, puuhamaahan ym jos rahaa oli, järkkäsi lomareissuja ja auttoi läksyissä. Äiti ei tehnyt muuta kuin siivosi, tiskasi, pesi ja pyyhki, kitki, silitti, imuroi ja perkasi."

Isäsi silti kävi töissä ja hoiti maatilaa siinä ohessa? Hän kirjaimellisesti sai rusinat pullasta, samalla kun äitisi hoiti kotiolot ikävämmät lapsista koituneet puolet. Äitisi oli sinulle arki, isäsi huvitukset. Siksi pidät isästäsi enemmän.

Ohis, mutta onko läksyissä auttaminen huvitusta?

Ohis, mutta ainakin minulle olisi huomattavasti mieluisempaa auttaa läksyissä, kuin tehdä 6-henkisen perheen kaikki kotityöt 80-luvun maalaistalossa.

Auttaa läksyissä + käydä päivätöissä + hoitaa maatilan työt vs. tehdä 6-henkisen perheen kaikki kotityöt.

Äitisi vaikuttaa olleen uupunut. Hänellä ollut suuri työtaakka kotitöissä ja neljän (!) lapsen kanssa. Sääliksi käy häntä.

Tosiaan itsekkin mietin tuota, että ei varmaan äidillä ole ollut helppoa, kun on joutunut siivoamaan 6 henkilön jälkiä. Ja sitä kun ei tiedä miten paljon esimerkiksi tämä isä vaati, että paidat pitää olla silitetty ja niinedespäin. Toisaalta tuohon aikaan se taisi nimenomaan olla huonojen ihmisten tapa kulkea ympäriinsä silittämättömissä vaatteissa.

Kuulostaa tosiaan siltä, että isä sai tehdä ne mukavammat jutut, joten todennäköisesti myös oli rennonpi. Kyllä minäkin mielummin veisin lapsia harrastuksiin ja kävisin töissä, kun siivoaisin kotia ajalla, jolloin ei varmaan edes kaikilla ollut tiskikonettakaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Isä kuskasi harrastuksissa ja vei leffaan tai teatteriin, puuhamaahan ym jos rahaa oli, järkkäsi lomareissuja ja auttoi läksyissä. Äiti ei tehnyt muuta kuin siivosi, tiskasi, pesi ja pyyhki, kitki, silitti, imuroi ja perkasi."

Isäsi silti kävi töissä ja hoiti maatilaa siinä ohessa? Hän kirjaimellisesti sai rusinat pullasta, samalla kun äitisi hoiti kotiolot ikävämmät lapsista koituneet puolet. Äitisi oli sinulle arki, isäsi huvitukset. Siksi pidät isästäsi enemmän.

Ohis, mutta onko läksyissä auttaminen huvitusta?

Ohis, mutta ainakin minulle olisi huomattavasti mieluisempaa auttaa läksyissä, kuin tehdä 6-henkisen perheen kaikki kotityöt 80-luvun maalaistalossa.

Auttaa läksyissä + käydä päivätöissä + hoitaa maatilan työt vs. tehdä 6-henkisen perheen kaikki kotityöt.

Johan AP kuvasi, miten hänen äitinsäkin teki maatilan töitä. Eli enemmänkin:

Auttaa läksyissä + käydä päivätöissä + hoitaa maatilaa vs tehdä 6-henkisen perheen kaikki kotityöt + hoitaa maatilaa.

Mun siskot ovat vanhempia kuin minä. Olin alle kouluikäinen isän kuollessa ja tuolloin äiti kuulemma ylpeili, ettei tarvi mitään lääkitystä suruunsa. Eri asia mikä oli todellinen tilanne, jälkikäteen ajateltuna hän olisi kaivannut jotain tukea kuten sururyhmää tms. Kasvoin siihen, että hän oli sellainen kuin oli, huusi kaikesta ja kaikki oli aina väärin. Esimerkki: joku tuli käymään ja toi tuliaisia; "Lahjoissa tulivat". Mun lomakuvia katsoi ja milloin oli maisemakuvia, sanoi ett ihmisiä hän tykkäis katsoa. Jos oli ihmisiä, "outoja ihmisiä" (miksi hän niitä katsoi).

Sittemmin irtosi todellisuudesta ja sai harhojakin. Hoitoalalla toimiva siskoni ei ollut yhtään empaattinen vaan morkkauslinjalla. Toinen oli empaattinen, mutta ei seisonut maassa, realismi puuttui. Nyt ei paljon olla tekemisissä. He kuuluvat suuriin ikäluokkiin ja heillä on ehjät työurat. Itse aloitin alle 23v vakityön (ei tienannut eläkettä), olen ollut työttömänä ja kotihoidon tuella aikoinaan, eläke on sangen vaatimaton aikanaan.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä sitä nyt pitää isossa perheessä jonkun siivota ja pestä pyykkiä ja tehdä muita kotitöitä, vaikkei se yhden mielestä olisikin vailla mitään tarkoitusta. 

Pitää, mutta normaalit aikuiset käyvät tämän lisäksi töissä. Molemmat aikuiset. Ei kotitöiden teko ole mikään merkittävä suoritus, kun useimmat tekevät ne kokopäivätyön lisäksi.

Se on hyvin tavallista, että lapsuudesta on täysin erilaisia ja jopa vastakkaisia muistikuvia samasta asiasta. Johtuu lasten erilaisesta syntymäajasta (perheessä eri tilanne), temperamentista ja taipumuksesta nähdä itsensä edullisessa valossa. Lapsi muistaa aikuisenakin parhaina ihmisinä ne, jotka ovat "nähneet" hänet ja pitäneet arvossa sellaisena kuin hän on. Joiden kanssa on voinut hassutella ja olla rento. Kun taas pienikin kritiikki ja suuttuminen voi jäädä lapsen mieleen vahvasti, koska se aiheuttaa pelkoa, häpeää ja kelpaamattomuuden tunnetta. 

Vanhemmat eivät ole täydellisiä kukaan, mutta jos lapsi ei saa sitä tunnetta, että hänestä oikeasti välitetään, niin suhde jää etäiseksi aikuisenakin. Siitä tulee perusluottamuksen puute. Toisen sisarusparven lapsen kohdalla äidillä on voinut olla enemmän aikaa tai parempi elämäntilanne tai samanlaisempi temperamentti, jolloin hän on kokenut äidin välittäväksi ja läsnäolevaksi. Molempien kokemus on siis totta. Ellei sitten sisaruskateuden takia tule tarvetta kilpailla siitä, että tietää toisen puheiden olevan valetta tms. Jos rakkautta on ollut vain rajallinen määrä, niin sisaruksille tulee sisaruskateusongelmia, kun rakkaudesta pitää kilpailla.

Vierailija kirjoitti:

Meillä on myös törmätty tähän, että lapset ajattelevat vanhemmistaan hyvin eri tavoin. Kyseessä ovat omat lapseni. 

Yksi sisaruksista pitää minua suoraan ilmestyskirjan petona. Olen hänen mielestään täysi tyranni ja en ole koskaan mitään kodin eteen tehnyt. Meillä minä kävin kodin ulkopuolella töissä ja sen lisäksi osallistuin maatilan hoitoon vapaapäivinäni ja vielä aamuisin ennen toiseen työhön lähtemistä. Päivät tein taloustöitä ja illat, sekä aamut toisaalla navettahommia.  Eli tämän yhden sisaruksen mielestä, en tehnyt mitään. 

Yksi sisaruksista on tehnyt isästään marttyyrin ja nostanut hyvin korkealle jalustalle, hänen uhrauksiensa takia. Seurauksena tästä on ollut, että hän on ajautunut muista sisaruksista erilleen, enkä itsekään ole häntä kohta kymmeneen vuoteen nähnyt tai kuullut. 

Olen miettinyt tätä paljon ja varmasti osa syy on tuokin, että olemme temperamentiltamme hyvin erilaisia ja muutenkin hän on enemmän isänsä kaltainen. Olen lukenut näistä valemuistoista ja on ollut pakko myöntää, että niin siinä lopulta kävi, kun avioero pelasti,  tämä yksi jäi sitten isälleen ja tässä tilanteessa on ollut helppo ruokkia hänen muistojaan lapsuudesta valeilla, jotka hän on lopulta totuudeksi mieltänyt. Toiset sisarukset ovat hänen kanssaan keskustelleet ja huomanneet, että hänellä on paljon sellaisia muistoja, jotka ovat kääntyneet joko päälaelleen tai niitä ei ole koskaan toisten mielestä edes tapahtunut, joten tässä on tapahtunut vääristymää.

En usko, että hän koskaan kokee lähestymisen tarvetta minun suuntaan ja olen tämän hyväksynyt, en itsekään yritä, enkä ahdistele häntä. Näin on parempi. Samoin toiset sisarukset pysyttelevät etäällä ja antavat hänen pitää muistonsa ja kuvitelmansa kerran hän on niiden kanssa onnellinen.

Toivottavasti aloittaja ei kuitenkaan ajaudu samanlaiseen tilanteeseen omien sisarusten kanssa, kun se suhde on ihmiselle hyvin tärkeä ja yleensä elämänpituinen.

Huomioithan että valemuistot voivat olla myös jaettuja ja niiden "sinulle myönteisten" lasten mielissä. Kun asia on kerran tapahtunut, ei siitä ole jäljellä enää kuin muistoja ja nämä vääristyvät. Usein myös yhtä totuutta ei ole olemassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä sitä nyt pitää isossa perheessä jonkun siivota ja pestä pyykkiä ja tehdä muita kotitöitä, vaikkei se yhden mielestä olisikin vailla mitään tarkoitusta. 

Pitää, mutta normaalit aikuiset käyvät tämän lisäksi töissä. Molemmat aikuiset. Ei kotitöiden teko ole mikään merkittävä suoritus, kun useimmat tekevät ne kokopäivätyön lisäksi.

Jos kotityöt eivät ole niin iso juttu, niin miksi yhä miehet jättävät ne kotityöt aina naisten harteille?

Tämä on aloittaja. Kiitos kommenteista! Kiva keskustella asiasta, joka on minulle ja sisaruksilleni niin vaikea, ettemme pysty (tai he eivät pysty) siitä lainkaan puhumaan. Surullista, mutta olemme kaikki terapian tarpeessa.

Kuten joku ehkä huomasikin, aloitukseni jäi kesken - kirjoitin kovalla kiireellä ja lähetin klo 23 sen mitä sain valmiiksi. Asiani ei ollenkaan tullut aloituksesta selväksi. Ehdin lähinnä kertoa taustat ja jatkan tässä siitä, mihin jäin.

Siis vanhimmat sisareni pitävät äitiäni uhrina, marttyyrina ja pyhimyksenä, isääni surkeana luuserina ja juoppona. Minulla on täysin erilainen kuva. Äiti oli kyllä marttyyri, mutta hän teki itsestään sellaisen. Koko lapsuuteni ja nuoruuteni äiti esitti kieltäymystä: hän ei koskaan syönyt muun perheen kanssa samassa pöydässä, vaan vasta kun kaikki muut olivat jo syöneet, äiti söi jonkun toisen likaiselta lautaselta ”mitä nyt jäi tähteitä ettei mee roskiin”. Aina hän muisti kommentoida, että syö vaan jos jotain jää. ”Mutta ei mulle tartte jättää” ja tässä hänen bravuurinsa: ”mulle riittää kyllä noi perunankuoret.” Siis meillä oli aina kuoriperunoita, jotka kuorittiin pöydässä. Ja äiti koskaan ikinä istunut ruokapöydän ääressä, vaan istui semmosilla matalilla rappusilla (talousjakkara?) ja söi tiskipöydällä. Isä häpesi tätä ihan hirveästi, koska sama toistui jos meillä oli joku kylässä. Joskus isä yritti sanoa että kyllä meillä riittää syötävä (ja aina riitti, kyllä isä siitä piti huolen) mutta äiti hyökkäsi heti isän kimppuun ettei ”tässä talossa ole miestä joka tienaa mut penkillä maataan vaan ja lapsia halutaan tehdä”. Äiti siis syytti isää ihan kaikesta, maatilan ongelmista, köyhyydestä, meistä lapsista. Kun naapurin poika peruutti traktorilla ja peräkärrryllä meidän kasvihuoneen kumoon, sekin oli isän vika ”kun et pidä puolias”. Äiti myös syytti meitä lapsia kaikesta mahdollisesta (paitsi pikkuveljeä, jota hemmoitteli ja paapoi ylisuojelevasti). Koskaan emme osanneet tehdä mitään oikein, aina kaikki meni pieleen ja väärin. Jos joku meistä pesi ikkunat, niissä oli äidin mielestä likarantuja ja hänen oli pestävä ne uudestaan, yleensä yöllä, että se ikkunat ensin pessyt lapsi oikein saa huonon omantunnon ja pahan mielen. ”Laiskurit vaan makaa kun muut saa kuun valossa raataa” Tämä kuun valossa raataminen samoin kuin perunan kuorien syöminen oli meillä ihan vakiosanontoja. Syyllistäminen meni niin pitkälle, että vanhin sisko ajoi hääjuhliensa jälkeen 30 km meille kotiin auttamaan äitiä siivoamisessa koska ”Sun juhlien takia meidän keittiö on ihan sekaisin, kun kukaan muu kun minä ei sjatellut että meilläkin tars siivota”. Osa ruuista siis tehtiin meillä kotona ja minä ja toinen sisko oltiin jo siivottu keittiö kertaalleen.

Äiti syyllisti vanhempia siskoja ihan kauheasti. He tekivät kaikkensa kelvatakseen ja ollakseen äidille mieleen. Mutta koskaan ikinä äiti ei heitä kehunut sanallakaan. Oli kamala katsella miten toiset matelivat ja kerjäsivät hyväksyntää, jota koskaan ei tullut. Mikään mitä siskot teki ei koskaan kelvannut: koulut, ammatit, miehet, lapset, ei mikään. Ja silti nämä kaksi muistelevat kyyneleet silmissä miten äiti, kuurattuaan taas kerran taloa yötä päivää (äiti siivosi ihan koko ajan, 24/7), istahti pihakeinuun. Isä tuli kaupasta ja oli ostanut jäätelötuutit koko porukalle. Kun isä tarjosi jäätelöä äidillekin, äiti suuttui kauheasti ja huusi ettei meillä one rahaa ja aikaa syödä jäätelöä! Ja alkoi siltä seisomalta kuurata taloa taas alusta! Minä en näe tässä mitään hyveelliistä tai esimerkillistä, vaan ainoastaan kamalan ihmisen.

Pitää pitää tauko. Jatkan myöhemmin. Ap

Onko ihan pakko siivota JOKA lauantai, kauheat määrät mattoja ulos, imurointi, pölyjen pyyhintä luuttuaminen. 2 kertaa päivässä eri ruoka. Kymmeniä ämpärillisiä marjoja pakastimeen syksyisin kaiken muun työnpaljouden lisäksi. Nainen tekee, miehet ei osallistu. Lehmien hoito monta tuntia päivässä. Lapsi joka jää huomiotta ja jolle kiukutellaan kärsii ja vaurioituu mutta ei saa valittaa koska hänenkin parhaakseen kaikki tehdään.

Ap jatkaa. Siis minä ja siskot muistamme tuon saman tapauksen ihan eri tavoin. Siskojen muistoissa äiti oli siivonnut yötä päivää taloa, jonka me lapset ja isä olimme sotkeneet. Hänen lepohetkensä ja kesän ainoa herkkuhetki oli sitten se kun hän istahti pihakeinuun ja söi jäätelön. Sitten hän jatkaa siivousta, koska siivottavaa on niin paljon. Isä ei siskojen tarinassa ole mukana ollenkaan. Minun muistoissani taas äiti on kuurannut jälleen kerran taloa yötä päivää. Kun urakka on valmis joskus iltapäivällä, äiti istuu pihakeinuun lepäämään. Isä tuo meille kaikille jäätelöt. Äiti suuttuu tästä kamalasti, koska jäätelöön tuhlattiin monta markkaa, ja alkaa vihoissaan saman siivousurakan taas alusta. Me muut istumme pihalla apeina ja syömme jäätelöä.

Huolimatta käytöksestään siskoja kohtaan, hän kuitenkin tavallaan piti näistä. Minusta äiti ei koskaan pitänyt. Minä olin se, jonka piti olla se poika, jota äiti niin kiihkeästi halusi. Mutten ollut. Minä olen aina ollut isän näköinen: pitkä ja vaalea. Minä olen matemaattisesti lahjakas ja musikaalinen, aivan kuin isä. Minä tykkään olla ihmisten kanssa tekemisissä, en kyräile ja tuijottele vieraita. Ajattelen ihmisistä yleensä ensiksi hyvää. Selkainen isänikin oli. Äiti halveksui isän koulutusta. Ylioppilaslakki oli ihan turha juttu. Isä halusi, että me lapset käymme lukion. Kun vanhin siskoni kirjoitti (isän uupumattoman kannustuksen ansiosta), äiti ei noteerannut asiaa muuten kuin tokaisemalla ”Kehtaatkin sitten ylpistyä!” Mitä tuollainen edes tarkoittaa?!?! Ja taas sisko mateli ja kerjäsi hyväksyntää, konttasi pesemässä lattioita polvet ruvella, kun muut luokkatoverit juhlivat lakkiaan. Olin silloin 14 ja päätin, että luen itseni lääkäriksi tai ekonomiksi tai insinööriksi ihan äitini kiusaksi. Ja niin teinkin. Kauhea sanoa, mutta se kapina äitiä vastaan ajoi minut ylisuorittajaksi ja aika helkkarin hyvään ammatilliseen asemaan.

Vielä vähän pikkuveljestä. Häntä äiti ylisuojeli, paapoi ja tukahdutti kaiken itsenäisyyden. Veli ei osannut solmia kengännnauhoja vielä toisella luokalla, kun äidin piti saada tehdä se hyvin. Äiti ei antanut veljen olla missään tekemisissä isän kanssa, ”ettei opi pahoille tavoille”. Veljellä oli puheen muodostamisessa vaikeuksia, änkytystä ja puhevikoja. Niitä ei saanut korjata, äiti hyvin tarmokkaasti esti ja sabotoi puheterapian. En ymmärrä miksi. Veli oli koulussa epävarma ja ujo, siksi häntä kiusattiin. Äidillä oli kylillä ”hullun” maine, joka ei tietenkään auttanut asiaa. Veli on ainoa, joka meistä lapsista ei käynyt kouluja. Hän asuu kotitilallamme, jonka pellot on vuokrattu ja metsät myyty. Vanhemmat siskot käyvät laittamassa hänelle ruokaa ja siivoamassa, nyt kun isä ja äiti ovat olleet jo vuosia kuolleina. Minä kävin kotona viimeksi öidin hautajaisten jälkeisenä päivänä ja ajattelim, että hyvä kun ei tarvitse enää muistaa koko paikkaa. Ap

Vielä sellainen yksityiskohta, että nuo ” pahat tavat” joilta äiti halusi veljeä suojella, olivat musiikki ja musikaalisuus. Veli on varmasti ainakin yhtä musikaalinen kuin minä. Hänellä on upea baritoni-ääni ja tarkka sävelkorva. Me tytöt soitimme kaikki jotakin (minä kolmea) soitinta ja tässä asiassa isä oli ehdoton ja piti puolensa äitiä vastaan. Mutta veljen tullessa siihen ikään, että hän olisi voinut alkaa viulunsoiton, isä oli niin työttömyyden ja kotimme ahdistuneen ilmapiirin masentama, ettei hän jaksanut opettaa veljeä tai panna äidille vastaan. Äiti eristi veljen isästä kokonaan. Se oli kauheaa ja kauheinta oli etten ymmärtänyt sitä silloin, vaan vasta paljon myöhemmin. Luulen että veljen puhehäiriöt ja äänneviat johtuvat siitä. Mutta tämä on kiuan vaikeaa minullekin kirjoitettavaksi. Muut musikaaliset ehkä ymmärtävät mitä tarkoitan.

Ap

Teidän äitinne oli sairas yksilö, ja hänen kompleksinsa ja katkeruutensa ovat jättäneet syvät jäljet sinuun. On kuitenkin mahdollista, ettei isänne ollut myöskään hyvä aviomies vaikka olikin hyvä isä: ehkä hänellä oli muita naisia, ehkä hän joi enemmän kuin muistat, ehkä sai siksi potkutkin mutta laman piikkiin oli helppo kirjata sekin, ehkä hän ei osannut ymmärtää äitisi ahdistusta tai naiseuden kuormaa, joka tulee monen lapsen synnyttämisestä.

Jos et ole itse saanut jo terapiaa, hakeudu sellaiseen nyt. Tarpeesi avata lapsuuttanne täällä noin yksityiskohtaisesti kertoo siitä, että kaikki ei ole sinullakaan hyvin. Ehkä sinua vaivaa myös se, että veljesi on siskojesi varassa, elämässä oudossa menneen lapsuuden museossa, etkä itse katkeruudeltasi osaa auttaa millään tavoin, muttet myöskään pysty vapautumaan menneistä.

Oletkos käsikirjoittanut siskonpetiä?

Anteeksi oli vaan niin vastaava kuvaus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Isä kuskasi harrastuksissa ja vei leffaan tai teatteriin, puuhamaahan ym jos rahaa oli, järkkäsi lomareissuja ja auttoi läksyissä. Äiti ei tehnyt muuta kuin siivosi, tiskasi, pesi ja pyyhki, kitki, silitti, imuroi ja perkasi."

Isäsi silti kävi töissä ja hoiti maatilaa siinä ohessa? Hän kirjaimellisesti sai rusinat pullasta, samalla kun äitisi hoiti kotiolot ikävämmät lapsista koituneet puolet. Äitisi oli sinulle arki, isäsi huvitukset. Siksi pidät isästäsi enemmän.

Ohis, mutta onko läksyissä auttaminen huvitusta?

Ohis, mutta ainakin minulle olisi huomattavasti mieluisempaa auttaa läksyissä, kuin tehdä 6-henkisen perheen kaikki kotityöt 80-luvun maalaistalossa.

Auttaa läksyissä + käydä päivätöissä + hoitaa maatilan työt vs. tehdä 6-henkisen perheen kaikki kotityöt.

Johan AP kuvasi, miten hänen äitinsäkin teki maatilan töitä. Eli enemmänkin:

Auttaa läksyissä + käydä päivätöissä + hoitaa maatilaa vs tehdä 6-henkisen perheen kaikki kotityöt + hoitaa maatilaa.

Eihän kuvannut. Kitkemiset ja mansikkamaat eivät ole maatilan töitä.

Olisipa hyvä kuulla niiden muiden sisarusten kertomukset.