Muita, joille vanhemmat eivät opettaneet mitään käytännön taitoja?

Assburger kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Millaisissa kodeissa nuo opettamattomat naiset ovat kasvaneet?

Eikö teillä kotona koskaan tehty ruokaa, siivottu, laitettu juhlapyhiä ja perhejuhlia eikä pesty pyykkiä, eikä mitään jokapäiväisiä kotiaskareita?

Ja nuo jutut opetaan ihan jo peruskoulun kotitaloustunneilla, jos viitsi opetusta seurata.

Joissakin perheissä aiti häätää lapset pois jaloista siivotessaan, ei halua lapsia sotkemaan keittiöön jne.

Vaikka koti olisi hoidettu hyvin, lapsille taitoja ei siirretä.

Eräs ystäväni joutui näin kaiken opettelemaan itse.

Juuri näin. Äiti halusi tehdä kotityöt aina mahdollisimman nopeasti ja tuskastui, kun olin niin hidas.

Joskus yritettiin laittaa ruokaakin yhdessä. Äiti hermostui, kun en heti tajunnut, minkä kattilan hän kaapista halusi, kermavaahdon vatkaamiseen minulla meni liikaa aikaa jne. Laita lapsi asialle ja mene itse perässä, kuulin. ;)

Vierailija kirjoitti:

Mulla sama. Muutin pois kotoa 18-vuotiaana ja kaikki piti opetella itse (siivoaminen, ruoanlaitto, pyykinpesu yms.). N34

Sitä se teettää, kun syytetään vanhempia helposti lapsityövoiman käytöstä, jos halutaan opettaa heitä kotitöiden tekoon.

Meillä on uusi kuivaava pesukone.  En osaa sitä käyttää. Se taitaa opastaa" puhumalla". Ei se mitään, pesen pikkarit ja rintsikat  lavuaarissa. Sukkia en käytä.  Astiat on koko ajan tiskikoneessa ei niitä tarvi sieltä  kaappiin sijoitella.

Vierailija kirjoitti:

Aina voi syyttää vanhempia tai muita omasta osaamattomuudesta, kun kaiken haluaa tulla valmiina ja pureskeltuna eteensä tarjottimella kannettuna. Näin kuvittelee pääsevänsä elämässä helpommalla. Jotkut jopa vaativat aikuisenakin vanhempiensa apua ja huolenpitoa, jopa rahaa, vaikka on muuttanut jo aikoja sitten kotoa ja sitten kuvitellaan olla niin itsenäistä.

Itseäni ei lapsena ja nuorena kotityöt paljon kiinnostaneet, vaan ne oli pakkopullaa ja aivan muut asiat oli mielenkiinnon kohteena - ei äidit omenahillot, marjamehut, neulominen tai ompeleminen tai isän pianonsoittoharjoitukset. En halunnut neuvoja ottaa vastaan, vaikka tarjottiin ja tuotiin tarjottimella eteeni. Nyt 40v. teen noita kaikkea ja opetellut ne ihan itse ja luulen saaneet niistä enemmän iloa, mielihyvää ja elämän sisältöä enemmän, kun olen ne itse oma-aloitteisesti kaivanut ja opetellut itse.

Ja aina voi syyttää omasta epäonnistumisestaan ja taitojen puutteesta vanhempiaan, pomoa, opettajaansa tai huonoa säätä, kun ei tarvitse/halua kantaa vastuuta elämisestään ja tekemisistään.

Juuri näin. Täsmälleen samaa mieltä. Ei minullekaan kiireinen äitini mitään kotitalouskoulua pitänyt. Oma kiinnostus ja aloitteellisuus ohjasi ottamaan asioista selvää ja tuotti suurta mielihyvää, kun onnistui. Nyt itse lasten äitini, huomautan heti jälkikasvulleni, jos he yrittävät syyllistää muita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täysjärkinen kehuu , että osasi käyttää mikrouunia.  No kai sitä ilman äitiä normaali ihminen oppii käyttämään. Kyllä aivovammaisillekin opetetaan paljon vaikeampia asioita , että pärjää. Ihan helppoa on keittää pakasteista keittoa. Avaat sen pakastepussin ja pistät kattilaan veteen, suolaa noin vajaa teelusikka. Pussissa lukee jotain keittoperunat. Netissä ainakin on helppoja lapsiperheen ruokia. Kai teillä nyt kavereita on jotka on jo kotonaan tehneet tavallista jauhelihakastiketta. Munakasta saa kun rikkoo syvään lautaseen kanamunan, suolaa ja vaikka maitoa , sekoita haarukalla, ja taas väillä sekoita haarukalla2 minuuttia mikrolla. Jotain outoa on , kun on niin helvetin laiskaa porukkaa. Asutteko te oikeasti perheessä lapsena. Ihan oikeassa Suomen koulussa käyneet .Jo on ihme, mutta korjatkaa vielä.

Minä kasvoin vuosikymmenellä, jolloin ei ollut nettiä eikä ruokapakkauksissa ruokaohjeita. Pakastetarjonta melko onnetonta. Osaan kyllä nykyään laittaa ruokaa, mutta kaiken olen itse opetellut, aika usein kantapään kautta. Isä ja äiti olivat molemmat alkoholisteja ja minä vanhimpana tyttönä jouduin ottamaan vastuulleni ruokahuollon, kun äiti ei enää juopottelultaan kyennyt. Kyseessä ei todellakaan ollut laiskuus, vaan olosuhteet. Isoveljet toivat rahat talouteen.

En tiedä minkä ikäinen olet, mutta ruokaohjeita on ollut pakkauksissa ainakin 60-luvulta alkaen. Jopa hienosokeri pakkauksessa oli kauan sokerikakun ohje ja työselostus. Äitini oli kiireinen yrittäjä ja lapsena laitoin noilla ohjeilla ruokia esim. mannasuurimo pakkauksessa oli vispipuuron ohje.

Nyt kun tarkemmin muistelen, niin oli jotain ohjeita, mutta ne oli just jotain ryyni- tai jauhopussin kyljessä olevia. Hyvin pitkälti joutui silti ihmetellen pyörittelemään jotain kalaa tai kaalia kädessä, että mitä ihmettä tästä saa aikaiseksi. Ei ollut ketään, keneltä neuvoa kysyä. Eikä meillä ollut kaikkia aineksiakaan, niin piti oppia soveltamaan, eikä ne sovellukset aina olleet kovin onnistuneita. Meillä elämä oli todella köyhää ja turvatonta.

Vierailija kirjoitti:

Meillä on niin, että minä olen saanut kotoa opastusta vaikka mihin, mutta mieheni ei mihinkään. Meillä kotona pidettiin luonnollisena sitä, että kaikilla on vessanpesuvuoro. Minullakin alkoi omat vessanpesuvuorot kun olin n. 15 v. Lisäksi minulla oli tiskivuoro kerran viikossa 12-vuotiaasta alkaen ja ruuanlaittovuoro kerran viikossa noin lukioikäisestä alkaen. Eihän ne minun tekemät ruuat mitään erikoista olleet, yleensä perusruokia tyyliin makaronilaatikko, pitsa tai nakkikeitto. Siivosin aina oman huoneeni tosi nuoresta alkaen. Pyykkiä pesin harvemmin, mutta opetettiin kuitenkin pyykinpesukoneen käyttöä. Mökillä opetettiin takan sytyttäminen, saunaan tulien laitto, kesäkeittiön grillin käyttö. Mökillä opin myös maalaamaan Laituria, pihakeinua, ikkunanpieliä ja öljyämään kalusteita.

Miehelleni taas ei ole opetettu mitään. Äitinsä on tehnyt valmiiksi ruuat, siivonnut, pyykännyt, tiskannut. Kun hän muutti ekan tyttöystävänsä luo pois kotoa, sielläkään ei ollut mikropitsaa kummempaa ruokaa tehnyt. Tai itse asiassa eivät tehneet kumpikaan. Kun minä muutin mieheni kanssa yhteiseen talouteen, olihan se järkytys, että hän ei osannut laittaa mitään ruokaa. Kun hän lähti kauppaan, hän osti sieltä aina valmispitsoja, maksalaatikkoa, voileipätarvikkeita. Siivoamaan ei ollut tottunut ja järkyttävää kyllä: eivät olleet edellisen tyttöystävänsä kanssa edes omistaneet imuria. Kysyin, miten ihminen voi siivota ilman imuria ja mieheni sanoi, että ei hän tiedä, kun ei ole ikinä siivonnut. Kun mentiin vanhempieni mökille, hän ei osannut kiukaaseen tulia sytyttää. Tai varmaan muuten olisi osannut, mutta kun pelti oli kiinni. Ja se pelti oli kiinni monta kertaa, kun ei hän sellaista pikkuasiaa painanut mieleensä. On hänellä ollut pitkä tie opetella 20 vuotta sellaisia asioita, jotka useimmat ovat osanneet jo lapsuudenkodissa. Minua etoo edelleen, jos mennään hänen äitinsä luo kylään. Siellä anoppini laittaa miehelleni lakanat valmiiksi sänkyyn, ja sanoi joka kerta, että ei tarvitse ottaa pois, hänellä on aikaa ne laittaa pyykkiin sitten kun ollaan lähdetty. Mieheni jättää astiat pöytään syönnin jälkeen ja äitinsä raivaa. Minä en voisi jättää astioita sillä tavalla pöydälle lojumaan, en omia enkä lasten, vaikka anoppi sanoo, että jättäkää vaan siihen pöytään.

Mitenkö voi siivota ilman imuria? Ihanko olet tosissasi?

Niitä ohjeita tuli annettua sitten, kun lapset olivat muuttaneet omilleen. Heidän oma kiinnostuksensa kotihommiin oli heräämässä ja soittelivat useinkin, että miten perunamuusi tehdään ymv. Aikaisemmin heitä ei juurikaan kiinnostanut ruoanlaitto, joten opit olisivat kyllä valuneet kuin vesi hanhen selästä. . Nyt kokkaavat paremmin kuin äitinsä. 

Mua nolottaa, kun aikuisena olen vasta tajunnut kohteliaisuussääntöjä vierailuihin liittyen. Meillä kävi hyvin harvoin kukaan muu kuin sukulaiset ja vielä harvemmin me käytiin kylässä kellään (pääasiallisena syynä vanhempien kiireet erillisten päivätöiden, yrityksen ja ison maatilan kanssa). Noin 30-vuotiaaksi asti menin kylään ystäville ja sukulaisille pääasiassa kahta kättä heiluttaen, en tajunnut että voisi viedä edes vaikka pullapitkon tai kahvipaketin, tai osallistua esim. grillauskuluihin jos on tarkoitus iltaa istua. Tässä on varmaan myös alueellisia eroja.

Muutin 16-vuotiaana kotoa kimppakämppään kaverin kanssa ja aloin tajuta, miten ällöttäviä tapoja meillä kotona oli. Esimerkiksi riideltiin kerran kämppiksen kanssa siitä, onko paistinpannua pakko pestä joka ruoanlaittokerran jälkeen. Mulle oli opetettu, että ei tartte, soitinkin itse asiassa äidille että miten se oli, ja vahvisti tämän. Jossain vaiheessa tajusin, miten ellottavaa tuo on. Sen jälkeen aloin kyseenalaistaa meidän perheen tottumuksia hygienian suhteen muutenkin.

Oikeastaan vähän ihmettelen tätä ap:n kysymystä.

Olen 60-luvun lopulla syntynyt. Ei minuakaan ole varsinaisesti opetettu kotitöihin tai hoitamaan jtkn asiaa esim. käymään lääkärissä, hakemaan töitä, hoitamaan asioita työvoimatoimistossa tai kelassa. . Käskettiin vain siivoamaan, keittämään kahvit, pesemään vessa jne, jne Kaipa sitä oli pitänyt itse silmät auki kun vanhempi oli joskus tehnyt em. työn. En muista, että koskaan olisi ollut pulassa kun omilleen lähti, että miten jokin asia tehdään tai hoidetaan.

Mutta me ihmiset ja persoonat ollaan erilaisia, sen huomaa jo töissä kun perehdyttää uusia työntekijöitä tai ohjaa opiskelijoita; toiset oppii nopeasti muita tarkkailemalla ja toiset eivät tahdo oppia useammankaan toiston ja kädestä pitäen ohjauksen jälkeen. Itse olen kyllä ollut ytävällinen ja kärsivällinen ohjatessani myös niitä hitaampia oppijoitakin.

Mielestäni normaalielämässä ei pidä uhrautua sen takia, että kukaan (vanhemmat) ei ole opettanut aikoinaan. Ei omien asioiden hoito ole mitään rakettitiedettä varsinkaan nykyään, kun netistä löytyy vastaus ja ohjeita joka asiaan.

Minulla (mies) on enemmän se ongelma että kun isäni kuoli minun ollessani aivan pieni lapsi, eikä äitini koskaan hankkinut uutta miestä, minulta jäi oppimatta monia sellaisia taitoja joita isät yleensä opettavat lapsilleen.  Ja äitini oli itse tällaisissa asioissa hyvin osaamaton.

Esim. jos polkupyörään tuli miten pieni vika tahansa, äitini vei sen huoltoon. Luultavasti, jos isäni olisi ollut elossa ja terve, hän olisi näyttänyt minulle miten sellainen korjataan. Lapsen on hankala oppia täysin oma-aloitteisesti tuollaisia asioita.

Samaten kaikissa pienissäkin remonttitöissä kutsuttiin aina ammattilainen paikalle. Äitini oli myös ylivarovainen ja haki minut pois, jos vaikka jonkun kaverin isä oli aikeissa näyttää minullekin jotain, minkä oli aiemmin opettanut omalle pojalleen.

Samaten se, että kukaan ei ollut esim. potkimassa palloa minun kanssani minun ollessani pieni, johti tiettyjen motoristen taitojen kehittymättömyyteen, ja vaikeuksiin myöhemmin koulussa kun jalkapallo tai sählypallo ei lainkaan pysynyt minun hallinnassani. Mokailin kentällä ja muut pojat raivosivat minulle. Tämän takia valikoiduin koulun loputtua harrastamaan yksilöurheilulajeja kuten kamppailulajit, kilpa-ammunta ja juoksu, joissa pärjäsin aika hyvin. Edelleenkään en pidä joukkuelajeista tai ylipäätään urheilusta, jossa joku toinen pl. valmentaja kertoo minulle mitä minun pitäisi tehdä. Minusta ehkä kaikkiaan tuli hyvin yksilökeskeinen.

Remonteissa/korjauksissa minusta on tullut kuten äitini. Jos joku ei toimi, vien sen huoltoon tai kutsun huoltomiehet korjaamaan. Enää vanhemmiten (ja jonkin verran vaurastuttuani) ei enää edes kiinnosta opetella. Osaan lisätä auton nesteet, tarkistaa öljyn määrän, rengaspaineet. Osaan maalata ja puhdistaa lavuaarin hajulukon (joskaan en enää viitsi tehdä sitäkään vaan soitan huoltoon). Osaan porata reikiä seinään ja sahata puita moottorisahalla. Siinä se sitten onkin. Korjaus ja remonttitaidot. Yksi kaverini taas osaa rakentaa taloja ja veneitä. Ja korjata kaiken autoista. Hänellä tosin olikin isä. Mitään hänen taidoistaan ei ole opittu missään oppilaitoksessa tai työpaikassa.

Vierailija kirjoitti:

Oikeastaan vähän ihmettelen tätä ap:n kysymystä.

Olen 60-luvun lopulla syntynyt. Ei minuakaan ole varsinaisesti opetettu kotitöihin tai hoitamaan jtkn asiaa esim. käymään lääkärissä, hakemaan töitä, hoitamaan asioita työvoimatoimistossa tai kelassa. . Käskettiin vain siivoamaan, keittämään kahvit, pesemään vessa jne, jne Kaipa sitä oli pitänyt itse silmät auki kun vanhempi oli joskus tehnyt em. työn. En muista, että koskaan olisi ollut pulassa kun omilleen lähti, että miten jokin asia tehdään tai hoidetaan.

Mutta me ihmiset ja persoonat ollaan erilaisia, sen huomaa jo töissä kun perehdyttää uusia työntekijöitä tai ohjaa opiskelijoita; toiset oppii nopeasti muita tarkkailemalla ja toiset eivät tahdo oppia useammankaan toiston ja kädestä pitäen ohjauksen jälkeen. Itse olen kyllä ollut ytävällinen ja kärsivällinen ohjatessani myös niitä hitaampia oppijoitakin.

Mielestäni normaalielämässä ei pidä uhrautua sen takia, että kukaan (vanhemmat) ei ole opettanut aikoinaan. Ei omien asioiden hoito ole mitään rakettitiedettä varsinkaan nykyään, kun netistä löytyy vastaus ja ohjeita joka asiaan.

Niin se jäi lisäämättä, että ei kai kukaan kuvittele, että se olisi jokin optimi että kun nuori muuttaa kotoa pois, niin kaikki käytännön asiat ja toimintatavat pitäisi olla opittu ja hallinnassa? Ei minulla ainakaan ollut. Sittenhän se opettelu vasta alkaakin kun olet omillasi. Itseasiassa koko elämähän on oppimista, myös vieläkin näin yli viisikymppisenä :)

Mä tein kaikkia yleisiä taloustöitä oman lapsuus/nuoruuden aikana suunnilleen kerran, mutta ihan hyvin olen aikuisiällä oppinut, koska olen nopea oppimaan, ihan älykäs ja kuitenkin viitsin tehdä asioita. Tajusin esimerkiksi kertomattakin, että vaatteiden pesulaput luetaan ennen pesua ja että värilliset vaatteet värjäävät valkoiset pesussa (kiitos äitini, joka värjäsi valkoiset vaatteeni tuon tuosta), ja vaatteita ei ole hyvä kaikkia heittää sekaisin 40 asteeseen. Meillä oli omakotitalo, mutta kitkin rikkaruohoja ehkä kerran ja haravoin myös kerran. Nurmikkoa en muista leikanneeni kertaakaan. Esim. laskuja ei koskaan opetettu maksamaan tai näytetty, miten se verkkopankissa tehdään. Ruokaa en juuri koskaan tehnyt, paitsi pikanuudeleita tai pussipastaa itselleni, kaikki kokkaaminen tapahtui kotsantunnilla ja kotitaloudestakin droppasin valinnaisten alettua pois kasiluokalla, koska vihasin sitä. Pyykkiä pestiin kerran, kun se oli kotitaloustunnilla kotiläksynä. Sama silityksen kanssa. 

Silti osaan noista kaiken, kaiken paitsi kokkaamisen paremmin kuin mieheni jopa, vaikka häntä on osallistettu pienestä pitäen jopa mielestäni liikaakin, koska oli suuren perheen vanhimmainen. Kun muutin omilleni 19-vuotiaana, googlasin reseptit, kävin kaupassa, opin löytämään ainesosat, ja ihan hyvin sujui maalaisjärjellä uunien, jääkaappien ym pesu. Rikkaruohot googletin myös, ja kyllä ruokakasveja tunsin, koska olin liikkunut luonnossa koko lapsuuteni yksinäni ja kaverien kanssa. Vanhempani eivät ehkä opettaneet mitään, mutta ainakin antoivat mennä ja tutkia, eivätkä soitelleet juuri perään, ja kokeilemalla oppi paljon (ja sattui myös). Laskutkin on tehty niin idioottivarmoiksi, että kyllä ne osasi maksaa, vaikka sellaista ei ollut aiemmin nähnyt.

Vierailija kirjoitti:

Muutin 16-vuotiaana kotoa kimppakämppään kaverin kanssa ja aloin tajuta, miten ällöttäviä tapoja meillä kotona oli. Esimerkiksi riideltiin kerran kämppiksen kanssa siitä, onko paistinpannua pakko pestä joka ruoanlaittokerran jälkeen. Mulle oli opetettu, että ei tartte, soitinkin itse asiassa äidille että miten se oli, ja vahvisti tämän. Jossain vaiheessa tajusin, miten ellottavaa tuo on. Sen jälkeen aloin kyseenalaistaa meidän perheen tottumuksia hygienian suhteen muutenkin.

Molemmat saatoitte olla oikeassa paistinpannun pesussa, sillä pesu riippuu materiaalista, pestääkö se vai ei. Valurautapaistinpannu huuhdellaan käytön jälkeen kuumalla vedellä, eikä pestä pesuainetiskissä, sillä se pilaa pannun.

Vierailija kirjoitti:

Täällä kans eräs, jolle ei opetettu mitään taitoja kotona. Ei sitten yhtikäs mitään.

Ei kodinhoidollisia: äiti inhosi siivoamista ja ruuanlaittoa ja oli niissä hommissa sellainen alisuoriutuja, vaikka oli kotiäiti

Ei opetettu pyöräilemistä, uimista, luistelua jne. Ei viety mihinkään, jossa olisi voinut opetella ja sitten äimistellään, jotta eikö se muka vielä osaa, heh heh.

Ei opetettu normaaleja käytöstapoja, esim. esitellä itsensä, katsoa silmiin, kiittää, pyytää anteeksi jne. Suorastaan kielletään ottamasta minkäänlaista kontaktia muihin ihmisiin.

Vaikeaa oli itsenäistyä aikana ennen nettiä ja vieläkin joskus tuntuu, kuin olisin jostain avaruudesta pölähtänyt normaalisti käyttäytyvien ihmisten sekaan.

Täällä samanlainen. Antaa aika tylyn kuvan itsestään kun ei ole yhtään kotona opetettu että miten tietyissä sosiaalisissa tilanteissa toimitaan. Että ruokaa otettaessa ja annettaessa sanotaan kiitos ja ole hyvä, että neuvoa kysyttäessä sanotaan ensin anteeksi, miten tervehditään ja vastataan tervehdykseen.

Kerran kesätyöpaikassa yhden työkaverin äiti oli kuollut ja kun ko. työkaveri kertoi tästä, minä vain möllötin mykkänä enkä sanonut mitään. Piti varmaan tosi epäkohteliaana ja kylmänä, mutta minä ihan oikeasti en tiennyt, että siinä kuuluu sanoa että "otan osaa". Opin sen vasta kun kuulin muiden reaktiot.

Vierailija kirjoitti:

Muistapa millainen olit teininä.  Ei sinua kiinnostanut ruuanlaittaminen, siivous, pyykinpesu, mankelointi, silittäminen eikä osallistuminen minkään juhlien valmisteluihin, ei edes omie rippi-ja yo juhlien, eikä mikään muukaan, paitsi kaverit, pojat, musiikki, festarit ja muut sellaiset.

Miksi syytätte vanhempienne, omasta haluttomuudesta ja vastenmielisyydestä yhtään aikoinaan kotona asuessa?

Ei ollut vanhempia jotka olisivat opettaneet.

Omillaan oli pärjättävä.

Täällä!

Kun kysyin nuorena asiasta, totesi äiti, että paljon helpommalla pääsee, kun tekee itse (vanhempi tekee yksin). Että kiitos vaan!

Toki hän sai samalla kerättyä marttyyri-pisteet kotiin: "jos ei mua olis niin kuolisitte nälkään, kun kukaan muu ei viitsi mitään tehdä".

Olen itse pitänyt huolen siitä, että omat lapseni osaavat niin ruuanlaitot, kaupassa käynnit, vessan pesut kuin pyykkihommatkin. Ja sitten kuuntelen marinaa, miten teini-ikäisten ei kuulemma kuuluis tehdä kotitöitä, kun se on vanhempien hommaa🤣🤣🤣

Lapsi/nuori voi ihan hyvin kysyä äidiltä että "näytätkö miten pyykkikone toimii" tai isältä vaikkapa "miten lamppu vaihdetaan" tms. ihan oma-aloitteisesti pyytäen. Mun mielestä vähän outoa todeta aikuisena passiivisesti että jotain taitoja "ei opetettu" varsinkin jos pitää sitä vielä jotenkin ongelmallisena asiana. Ja hyvinhän sitä oppii kun itse ensimmäistä kertaa kokeilee yksin tai puolison kanssa asuessaan. Ohjeita ja apua löytyy kyllä.

Opettaisin oikein mielelläni teini-ikäisille lapsilleni kaiken mahdollisen talousasioihin, huushollaamiseen ja talon ylläpitoon kuuluvat työt ja asiat, mutta olen saanut toistaiseksi heidät kiristettyä ainoastaan astianpesukoneen tyhjennykseen ja imurointiin. Ei puhettakaan, että saisin heidät mukaan muihin siivouksiin, puutarhatöihin, talon kunnostustöihin, auton pesuun ja huoltoihin, laskujen maksamiseen yms. Ainoastaan leipomisesta ovat olleet kiinnostuneita ja sitä tekevät vapaaehtoisesti. t. äiti vm-71

Vierailija kirjoitti:

Minulla (mies) on enemmän se ongelma että kun isäni kuoli minun ollessani aivan pieni lapsi, eikä äitini koskaan hankkinut uutta miestä, minulta jäi oppimatta monia sellaisia taitoja joita isät yleensä opettavat lapsilleen.  Ja äitini oli itse tällaisissa asioissa hyvin osaamaton.

Esim. jos polkupyörään tuli miten pieni vika tahansa, äitini vei sen huoltoon. Luultavasti, jos isäni olisi ollut elossa ja terve, hän olisi näyttänyt minulle miten sellainen korjataan. Lapsen on hankala oppia täysin oma-aloitteisesti tuollaisia asioita.

Samaten kaikissa pienissäkin remonttitöissä kutsuttiin aina ammattilainen paikalle. Äitini oli myös ylivarovainen ja haki minut pois, jos vaikka jonkun kaverin isä oli aikeissa näyttää minullekin jotain, minkä oli aiemmin opettanut omalle pojalleen.

Samaten se, että kukaan ei ollut esim. potkimassa palloa minun kanssani minun ollessani pieni, johti tiettyjen motoristen taitojen kehittymättömyyteen, ja vaikeuksiin myöhemmin koulussa kun jalkapallo tai sählypallo ei lainkaan pysynyt minun hallinnassani. Mokailin kentällä ja muut pojat raivosivat minulle. Tämän takia valikoiduin koulun loputtua harrastamaan yksilöurheilulajeja kuten kamppailulajit, kilpa-ammunta ja juoksu, joissa pärjäsin aika hyvin. Edelleenkään en pidä joukkuelajeista tai ylipäätään urheilusta, jossa joku toinen pl. valmentaja kertoo minulle mitä minun pitäisi tehdä. Minusta ehkä kaikkiaan tuli hyvin yksilökeskeinen.

Remonteissa/korjauksissa minusta on tullut kuten äitini. Jos joku ei toimi, vien sen huoltoon tai kutsun huoltomiehet korjaamaan. Enää vanhemmiten (ja jonkin verran vaurastuttuani) ei enää edes kiinnosta opetella. Osaan lisätä auton nesteet, tarkistaa öljyn määrän, rengaspaineet. Osaan maalata ja puhdistaa lavuaarin hajulukon (joskaan en enää viitsi tehdä sitäkään vaan soitan huoltoon). Osaan porata reikiä seinään ja sahata puita moottorisahalla. Siinä se sitten onkin. Korjaus ja remonttitaidot. Yksi kaverini taas osaa rakentaa taloja ja veneitä. Ja korjata kaiken autoista. Hänellä tosin olikin isä. Mitään hänen taidoistaan ei ole opittu missään oppilaitoksessa tai työpaikassa.

Minä jäin leskeksi reilu nelikymppsenä, enkä ollut ikinä sitä ennen esim. puhdistanut talon vesikouruja, hionut ja maalannut, vaihtanut autoon polttimoita yms, mutta niinpä vain tartuin toimeen ja aloin opettelemaan asioita. Ei ne mitään rakettitiedettä ole.