Muita, joille vanhemmat eivät opettaneet mitään käytännön taitoja?
Olenko ainut, jolle vanhemmat eivät opettaneet mitään käytännön taitoja tai kikkakolmosia liittyen ruoan valmistukseen, puutarhan hoitoon, siivoukseen yms?
Olen 28 ja mieheni on saman ikäinen. Tuntuu, että miehelleni on opetettu todella paljon enemmän näitä taitoja lapsuudenkodissaan. Itse olen joutunut 16-vuotiaana omilleni muuttaessani lähtemään ihan nollasta näiden asioiden kanssa...
Kommentit (591)
Naiset ei kuulkaa täälllä ole teidän miesten puolesta kärsimässä-nautinto kuuluu myös naisille:D
Nautinto ja vapaus on minulle naisena kaikkein tärkeintä,nepsy-oireisena olen mielihyvä- addikti.Nam -kun "karkki" on hyvää:D
Itse olen kaiken opetellut. Lapsena jo pesin itse pyykkini ja usein tein ruokaa. Vanhemmille maistui alkoholi ja eivät muutenkaan olleet huolehtivaisia. Se on tehnyt minusta aavistuksen kovan ihmisen. Kuitenkin olen aina valmis puolustamaan heikompia. Olen vähän kuin Clint Easton joissain filmeissä. Toki eri näköinen.
Ei sen puoleen muillakaan sukuni naispuolisilta edustajjilla ,ruoan laitto taito- ole verissä,tätini ei tiedä paljonko maito maksaa kaupassa,toinen on aina syönyt ateriansa perheineen ulkona,. Amerikassa ne vasta nautiskelevatkin,olen ollut nimittäin aikoinaan vaihto-oppilaana Jenkeissä. Ulkona syötiin tai haettiin street-foodia."Koska minä haluan":D
Ruumiin tyydytykset,oragasmin huudot,olen hyvin lihallinen:D
Aistiyliherkkänä en pysty sietämään ruumiillista epämukavuutta kovin pitkään,kun pitää äkkiä päästä mukavuusvyöhykkeelle-kotiin ,olemaan rennosti.Vieras -korea en jaksolla kovin pitkään.Minulla on narkomaanin sielu,vaikka koskaan en ole huumeita edes kokeillut.Viinisieppo silti tunnustaudun olevani.
Köyhä suomenkansa tappelee ruoasta,kun muualla maailmalla nautiskellaan.Onko täällä aina mentävä vaikeimman kautta?Suomalainen erityispiirre,mitä muualla maailmassa ei ole!Ruoka on minulle itsestään selvyys!
Olen elämässäni paljon matkustellut ja nähnyt mutta joutunut toteamaan,että missään ei ole näin kateellista ja vihamielistä ja empatiakyvytöntä kansaa! kuin SuomessaHyi teitä!
Ei meillä asuvia teinejä ikinä ole kiinnostanut mikään kotihomma. Ensi viikolla tuo parikymppinen muuttaa pois. No, ei ole minun lapseni, mutta vähän hirvittää. Varmaan tullaan sitten minua syyttämään. Olen näyttänyt, miten pyykkikone toimii, miten tiskikoneen toimii jne.mut ei kiinnosta. Ulkona käy syömässä.
Työkyvyttömyyteni ei ole omaa syytäni,jos ei siellä pärjännyt vaikka parhaansa yritti ja työnnettiin,niin vahvistan vielä TYÖNNETTIIN tyäkyvyttömyyseläkkelle,niin siitä ei kateellinen kannata olla!
Tarkoitan siis ,että en "työelämässä "pärjännyt vaikka parhaani yritin!
!5 vuotta sitten hain viimeksi töitä,Sol-siivouspalvelusta.He kysyivät työhöntulo haastattelussa:Missä kuvittelet olevasi 5 -vuoden päästä? Vastasin:Yliopistolla,jossakin seminaarissa!Itse asiassa 5-vuoden päästä tapahtuneesta olin yliopistolla,tankkamassa ruotsia:D En osannut valehdella ,että:"Siivous is my life"!En tullut valtuksi:D Mitä jos heille olisinkin tokaissut,että antakaa mulle tää duuni,ku mä haluan rahaa!Antakaa mulle rahaa!:D
Minulla ei ole sellaista aikuismaista suhtautumistapaa elämääni,olen ikuisesti tälle teinimoodille jäänyt!
Ruotsi meni yliopistolla läpi arvosanoin.Kirjalliset taidot kiitettävät,suulliset taidot tyydyttävät.:)
Työelämän aloitin varsin varhain 15-vuotiaana kasarilla Pukevan kahviossa koulun ohessa.Silloin niillä työehdoilla pärjäsin hyvin , aina kun oli hiljaista sai pitää rööki -tauon,litkiä cokista tai kikatella jätskipisteen luona,Pärjäsin hyvin.Siten seurasi vaihto-oppilas vuosi ja laman myötä Suomessa Pukeva meni konkurssiin.Ihana duuni,olisipa vielä yhtä reiluja duuneja olemassa:)
Tai vielä 90-luvulla,jolloin tein tiskarin ja muita avustavia keittiöhommia,sekä aamu-että iltavuoron putkeen ja illalla kun olin saanut kyökin siistiksi,hovimestari sanoi minulle.:Herroilta on jäänyt skumpat juomatta,voi nakata ne naamaasi kun olet valmis:D Oli todella reilua-Pohjat ja siitä heti stadin yöelämään:D
NOjärkihän sanoo jotain ja vahingosta viisastuu. SIINÄ ON SUOMALAISUUDEN ALKU. JOS EI TIEDÄ MITÄ SANAT TARKOITTAVAT NIIN SITTEN KANNATTAA KYSYÄ VAIKKA VANHEMMALTA IHMISELTÄ KUIN OMA ÄITI TAI ISÄ. jos ja kun tavalliset asiathan elämässä on aivan tavallisia asioita , mutta nuoriso luulee että kaikki on ilmaista, ei mikään, vesi,sähkö, jöätevesi , ruoka vaan on ilmaista jos et syö . KAIKESTA MUUSTA PITÄÄ YHTEISKUNNASSA MAKSAA . SITÄ EI NYKY NUORET TIEDÄ KUN LMUUTTAVAT KOTOA POIS EIKÄ SITÄ NIILLE KERROTA, PUHUMATTAKAAAN PUHELIN LASKUISTA . TIETOKONE, NIIHIN TARVII LIITTYMÄT . LIITTYMIIN TARVII OSOITTEET , PALKKATULOT , HUOM MOLEMPIEN JOS MOLEMMAT ASUU SAMASSA OSOITTEESSEEA. OPETTAKAA HYVÄT VANHEMMAT NUORELLE TÄMÄ KUN MUUTTAA KOTOA POIS EI KELA KAIKKEA MAKSA, TAI MAKSAA JOS ALAT . ALKOHOLISTIKSI, HUUMENIDEN VÄÄRINKÄYTTÄJÄKSI TAI RIKOLLISEKSI TAI MUUTEN VALTION VASTAISEKSI IHMISEKSI NIIN SILLOIN SAAT KAIKEN ILMAISEKSI . NÄIN SANOO SUOMEN LAKI. HÄPEÄ EI ENÄÄ OLE HÄPEÄ.
EI se sinun syy ole kuin yhteiskunnan , mutta kaikkea rikollisuutta ei voi panna yhteiskunnan piikkiin, virheet tehdään henkilökohtaisesti ja rikoksista rangaaistaan henk kohtaisesti aina kannattaa muistaa se . äiti ja isä ei ole vastuussa sinun tekemistä rikoksista sinä ne teet . ELÄ IHMISIKSI JA ELÄ JÄRJELLÄ, YRITÄ VIISASTUA ELÄMÄSSÄ, JA JAA HYVÄÄ YMPÄRILLESI NIIN SINÄKIN SAAT SITÄ, ÄLÄ TUOMITSE VANHEMPIASI NE OVAT VARMAAN AIKA HUKASSA MYÖS KUN SINÄ KASVOIT LIIAN NOPASTI, ELÄ HIENO ELÄMÄ JA KANNUSTA MYÖS MUITA SIIHEN, ET SIINÄ MITÄÄN MENETÄ.. SINUSTA TULEE TAI TEISTÄ TULEE HIENOJA AIKUISIA KUN JO NUIN NUORENA HUOMAAT KYSYÄ TUOMMOISTA , HYVÄÄ ELÄMÄÄ TEILLE.
Mitäpä opetat teinille, joka ei sitä halua edes. Paljon kiinnostavampaa on istuminen tietokoneen ääressä pelaamassa ja kaikki vapaa-aika siihen meneekin. Muuta perhettä näkee ehkä ruokapöydän ääressä, muuna aikana tämä teini sitten kehittää itseään pelien ääressä. Minkään tekeminen tai oppiminen kun ei voisi vähempää kiinnostaa. Ei tuota tuolla hetkellä edes kiinnosta miettiä, miten osata elää ilman kaikkea hoitavia vanhempia.
Jos olisin kirjailija esikois- teokseni voiskin olla "Hedonisti-The itsensätyydyttäjä "-nainen ,joka otti nautintonsa kuin mies.Nyt vaan naatiskellaaan:D