Eduskunta ei anna syyttämislupaa Juha Mäenpään asiassa, päätös syntyi äänin 121–54
Perussuomalaisten ja kristillisdemokraattien eduskuntaryhmät äänestivät kokonaisuudesssaan syyttämisluvan antamista vastaan.
Keskustalaisista vastaan äänesti kuusi kansanedustajaa ja kokoomuslaisista neljä.
Syyttämisluvan puolesta äänestivät kaikki sosiaalidemokraattien, vihreiden, vasemmistoliiton ja Rkp:n kansanedustajat.
Kommentit (358)
Jos Vaino-Raijalle antaa pikkusormen, se vie koko käden.
Älytöntä valtakunnansyyttäjän toiminta tässä asiassa. Pyytää lupaa, mutta sanoo, ettei välttämättä nosta edes syytettä. Onko hänen mielestään tarkoituksenmukaista haaskata 200 ihmisen aikaa tähän?
Väärä mielipide, väärä sana, polttakaa kerettiläinen roviolla!
Järkyttävää, ettei YHTÄÄN viherv*asemmiston edustajaa äänestänyt syytesuojan puolesta.
Mitä puoluetta poissaolijat sitten olivat? Vielä jää parikymmentä ääntä kahdesta sadasta.
Ei kai he halua omaa asemaansa huonontaa. Oma lehmä ojassa. Ei huononneta asemaa, vaikka se yleisesti olisi oikeustajun vastaista.
Jotkut puhuu sananvapaudesta. Tässä tehtiin linjaus, että ei edes tutkita oliko sananvapaus tässä ylitetty vai ei eli hys hys.
Kaksi sekoboltsipuoluetta äänesti kokonaan vastaan. Enemmistö puolesta. Mielenkiintoista.
Vierailija kirjoitti:
Miksi sananvapaus on vasemmistolaisille niin paha asia?
Sananvapaus on oikeus sanoa asioita ennalta estämättä, mutta siihen kuuluu myös sananvastuu. Sananvapaus ei tarkoita oikeutta loukata.
Vierailija kirjoitti:
Järkyttävää, ettei YHTÄÄN viherv*asemmiston edustajaa äänestänyt syytesuojan puolesta.
Millä perustelet kansanedustajien syytesuojan? Tiedän millä itse perustelen, mutta haluan kuulla muiden perusteluita.
Al-Taee oli keskiviikkona ylimpänä pappina jeesustelemassa vih*apuheesta. Aika hauskaa :D
Vierailija kirjoitti:
Väärä mielipide, väärä sana, polttakaa kerettiläinen roviolla!
Rikoslaissa on olemassa kunnianloukkaus ja yllyttäminen kansanryhmää vastaan tms. Nyt vain ei voida katsoa onko tapahtunut rikos vai ei.
Onko tuon koko valtakunnansyyttäjäviraston ainoa tehtävä puuttua vain vi*hapuheeseen? Tuntuu, että se on tällainen yleinen sensuurivirasto, minkä tarkoituksena on tukkia vain eri mieltä ajattelevien suut.
Oikeuslaitoksen kanssa sillä ei ole mitään tekemistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi sananvapaus on vasemmistolaisille niin paha asia?
Sananvapaus on oikeus sanoa asioita ennalta estämättä, mutta siihen kuuluu myös sananvastuu. Sananvapaus ei tarkoita oikeutta loukata.
Ja kukas sen loukkaantumisen määrittelee?
Tuliskin mielenkiintoista lainsäätämistä jos jonkun henk.koht loukkaantuminen olisi syyttämisperuste.
Järki otti selkävoiton järjettömyydestä. Hyvä!
Lohdutonta luettavaa. Vain joka neljäs kansanedustaja on täyspäinen. Pöljillä on pelkäämääni suurempi ylivoima.
Huolestuttavaa miten pienistä jutuista (yksi hölmö möläys) 121 kansanedustajaa on valmiita rikkomaan perustuslain takaaman kansanedustajan laajennetun sananvapauden. Ilmeisesti on tosiaan niin että suurin osa edustajista ei mieti asioita itse ollenkaan vaan tohottaa menemään just sinne minne puolueen "isot po... henkilöoletetut" käskee.
Suurin osa eli 121 halusi syyttää mutta vähemmistö päätti ei. Onko se demokratiaa? Laki ei koske kansanedustajaa. Siellä voi rosmoilla miten vaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi sananvapaus on vasemmistolaisille niin paha asia?
Sananvapaus on oikeus sanoa asioita ennalta estämättä, mutta siihen kuuluu myös sananvastuu. Sananvapaus ei tarkoita oikeutta loukata.
Ja kukas sen loukkaantumisen määrittelee?
Tuliskin mielenkiintoista lainsäätämistä jos jonkun henk.koht loukkaantuminen olisi syyttämisperuste.
Sehän on jo mediassa, kunhan toimittaja on samaa mieltä.
Vierailija kirjoitti:
Al-Taee oli keskiviikkona ylimpänä pappina jeesustelemassa vih*apuheesta. Aika hauskaa :D
Minusta ei ole yhtään hauskaa. On tosi pelottavaa, että hyve*signaloinnin taustalta paljastuu eduskunnan karmein hirviö.
Miksi sananvapaus on vasemmistolaisille niin paha asia?