Lapsellani diagnosoitiin laaja-alaiset oppimisvaikeudet

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sama diagnoosi kuin lapsellani. Eli kuten lääkäri totesi: ennen sanottiin heikkoIahjainen.

Oma lapsi oppi kyllä lukemaan ja laskemaan jo ekalla, mutta ei hänestä pärjääjää tule koskaan. Pysyy ikänsä muita jäljessä. Toivottavasti ei ajaudu huonoon seuraan ja löytää aikanaan jotain PALKKAtöitä eikä ajeta mihinkään orjatöihin 9€/päivä. Pääasia, että olisi onnellinen.

Kotoa hän ei ainakaan saa päihdemallia, vaan turvallisen ja tavallisen kasvatuksen.

Minullakin oli raittiit vanhemmat, mutta kun on erityisaikuinen eikä kelpaa mihinkään töihin, niin kyllä nyt viisikymppisenä tekisi mieli alkaa ryyppäämään. Kyllä kun on 30v syrjäytyneenä jo ollut niin kyllästyttää.

Ei työ ole ainoa asia elämässä. Voi elää aivan hyvää elämää vaikkei työelämässä olisikaan onnea. Tee rakentavia asioita, jotka sinua kiinnostavat ja joista voit hyvin. Panosta vaikka joihinkin näistä: ystävät, harrastukset, luonto, liikunta, kirjallisuus, kulttuuri (taide, musiikki, elokuvat), kokkailu, asioiden opiskelu omaksi iloksi.

Olen tehnytkin mutta noihin on kerinnyt kyllästymään 30v aikana. On otettava huomioon, että kun muut on töissä, minä voin silloinkin tehdä, mitä haluan. Olen lukenut paljon, harrastellut kaikenlaista, tehnyt vapaaehtoistyötä, auttanut jos jossain tarvitaan yms kuitenkaan se ei poista sitä etten ole normaali ihminen ja elämäni on aina hankalaa. Olenkin alkanut vakavasti miettimään luovuttamista kokonaan.

Minuusta maailma on ruma ja yhä rumemmmaksi käy. Ihminen on suoriutuja tänä päiivänä ja tulevaisuuudessa suoriutuja koneeen rinnalla ja on aina olllut siitä lähtien kun oravannahasta siiirryttiin riiihikuivaan rahaan. ELämän rikkaus on ihan jotaiiin muuta.

Minun lapseni oli aikoinaan Oulussa heinätorin koulussa, jossa suurimmalla osalla oppilaista taisi olla tuo diagnoosi. Googlasin juuri, että koulu on vieläkin olemassa. Oli todella hyvä koulu ja lapseni tykkäsi olla. Voi, kun ei aina olisi inkluusiota.

Otan osaa. Minulla sama diagnoosi ja se on tehnyt elämästäni helvettiä. Nöyryytys erityisluokalle joutumisesta ja kiusaaminen siitä lapsena. Nuorena kaikesta muiden asioista ulos jääminen. Pahin nyt aikuisena koska olen niin lievä tapaus etten mihinkään eläkkeelle pääse joten töissä pitää yrittää käydä. Kuitenkaan en meinaa selvitä yksinkertaisistakaan töistä millään ja ne tuottaa valtavaa stressiä, ahdistusta ja häpeää omasta huonoudesta. Nyt minulla on toimistotyö, mutta joudun tekemään salaa ylitöitä yötä myöten että en paljastu kuinka tyhmä ja hidas olen. En tiedä kauanko jaksan 16-18 tunnin työpäiviä. Mutta sitten viimeistään kuolen häpeään jos paljastuu että olen niin tyhmä kuin oikeasti olen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Teidän pitää löytää sellainen tapa, jolla hän oppisi helpoiten. Esimerkiksi musiikin tai videoiden avulla oppiminen. Lisäksi erityisluokalle laittaminen auttaa, kun ei joudu kokemaan samanlaisia paineita "tavallisten" lasten kanssa. Jos paikkakunnaltanne ei löydy erityisluokallista koulua, muuttakaa.

Kannustakaa lastanne, jos hän löytää asian jossa on hyvä. Oli se sitten taiteet, musiikki taikka liikunta. Usein lapsi on taiteellisesti ja/tai älyllisesti lahjakas, jos oppiminen ei suju. Olisiko jonkinlainen Steinerkoulu hyvä?

Laaja-alaisilla oppimisvaikeuksilla viitataan tilanteeseen, jota aiemmin kutsuttiin lieväksi kehitysvammaisuudeksi. Sellaiset lapset eivät ole ”usein älyllisesti lahjakkaita”, eikä heidän paikkansa ainakaan ole Steiner-koulussa. Taiteellisesti lahjakkaita lievästi kehitysvammaisia tunnen toki minäkin.

Ei.

Lievä kehitysvamma oikeuttaa eläkkeeseen.

Laaja-alaiset oppimisvaikeudet tunnettiin ennen nimellä heikkolahjaisuus.

Heikkolahjainen siis on ÄO:ltaan kehitysvammaista korkeammalla tasolla, mutta reilusti alle keskitason eikä normaali peruskoulu siten onnistu ilman vahvaa tukea.

Tsemppiä AP:lle ja toivottavasti löydätte lapsellenne hyvää apua.

T:kahden erityisen isä

Assburger kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Teidän pitää löytää sellainen tapa, jolla hän oppisi helpoiten. Esimerkiksi musiikin tai videoiden avulla oppiminen. Lisäksi erityisluokalle laittaminen auttaa, kun ei joudu kokemaan samanlaisia paineita "tavallisten" lasten kanssa. Jos paikkakunnaltanne ei löydy erityisluokallista koulua, muuttakaa.

Kannustakaa lastanne, jos hän löytää asian jossa on hyvä. Oli se sitten taiteet, musiikki taikka liikunta. Usein lapsi on taiteellisesti ja/tai älyllisesti lahjakas, jos oppiminen ei suju. Olisiko jonkinlainen Steinerkoulu hyvä?

Laaja-alaisilla oppimisvaikeuksilla viitataan tilanteeseen, jota aiemmin kutsuttiin lieväksi kehitysvammaisuudeksi. Sellaiset lapset eivät ole ”usein älyllisesti lahjakkaita”, eikä heidän paikkansa ainakaan ole Steiner-koulussa. Taiteellisesti lahjakkaita lievästi kehitysvammaisia tunnen toki minäkin.

Ei.

Lievä kehitysvamma oikeuttaa eläkkeeseen.

Laaja-alaiset oppimisvaikeudet tunnettiin ennen nimellä heikkolahjaisuus.

Heikkolahjainen siis on ÄO:ltaan kehitysvammaista korkeammalla tasolla, mutta reilusti alle keskitason eikä normaali peruskoulu siten onnistu ilman vahvaa tukea.

Tsemppiä AP:lle ja toivottavasti löydätte lapsellenne hyvää apua.

T:kahden erityisen isä

Et sinä korostaiisi heikkolahjaisuuuden ja muiden määäritelmiä jos tuo olisi tottta.

Vierailija kirjoitti:

Minuusta maailma on ruma ja yhä rumemmmaksi käy. Ihminen on suoriutuja tänä päiivänä ja tulevaisuuudessa suoriutuja koneeen rinnalla ja on aina olllut siitä lähtien kun oravannahasta siiirryttiin riiihikuivaan rahaan. ELämän rikkaus on ihan jotaiiin muuta.

Ihhmisen onneksi ihmisen aivojen kapasiteetti on niiin pieni että ihminen kykenee siten nautttimaan hetkistä.

Vierailija kirjoitti:

Niin se vain on, että tilanteeseen pitää tottua, sanoivat nämä intoilijat täällä mitä tahansa. Pitää olla realistinen. Lapsi osaa sen mitä osaa. Hänellä on vahvuutensa ja heikkoutensa, kuten kaikilla lapsilla. Mitään ei voi tietää ennalta eikä mitään voi suunnitella ennalta.

Totta kai pitää tottua, kukaan ei ole tässä ketjussa muuta sanonutkaan.

Mutta ei kannata myöskään etukäteen liikaa maalata piruja seinille. Sellainen "realismi" voi sulkea aivan syyttä suotta lapselta mahdollisuuksia, että äiti alkaa ajatella jo valmiiksi, että "ei tuosta koskaan tule mitään, ei se kykene, ei se opi".

Yllättävän paljon lapset silti oppivat iän myötä ja kehitys etenee epätasaisesti. Joskus voi mennä paikoillaan polkien pitkään, joskus edetä harppauksin. Et voi koskaan etukäteen tietää. Ja mitä enemmän vanhemmat jaksavat ottaa asioista selvää ja vaatia, sitä enemmän lapsi saa tukea ja hänelle sopivia ratkaisuja, kotiin ei kannata jäädä voivottelemaan!

Tällä en toki siis moiti ap:ta yhtääm. Hänellä on nyt ensijärkytys päällä, ja kokemuksesta tiedän, että siitä yli pääseminen ottaa oman aikansa, eikä siinä mikään patistelu ja kylmä töksäyttely auta.

18

Vierailija kirjoitti:

Ota selvää mikä se on, onko se lukihäiriö, hahmotushäiriö vai mikä muu tarkemmin. Ei lapsen pidä olla surullinen, vaan aikuisten pitäisi olla positiivisia ja kannustavia, kun ei sille mitään voi. Luultavasti lapsi on monissa asioissa lahjakas, älykäs ja sydämellinen - oppii ehkä erilailla. Älä anna riepotella lasta eri paikkoihin vaikka onkin oppimisen vaikeus tietyissä asioissa, koska häntä pitää kohdella hyvin. Entä vaikuttaako näkö asiaan, silmälasit lukiessa? Hän osaa puhua, ilmaista itseään ja kommunikoida, sillä pääsee jo pitkälle. 

Lukivaikeus ja hahmoushäiriö ovat spesifejä oppimisvaikeuksia, joissa älykkyys eli kognitiivinen päättelykyky on normaali ja vaikeudet kapea-asteisia. Sen sijaan laaja-alaiset oppimisvaikeudet tarkoittaa, että älykkyys on selvästi alle keskiarvon mutta ei kuitenkaan kehitysvammaa vastaavaa. Sinänsä laaja-alaisesta oppimisvaikeudesta kärsivät ovat monesti vähän väliinputoajia, koska he ovat liian hyvin pärjääviä saadakseen kehitysvammaisille tarkoitettuja etuuksia ja tukitoimia ja toisaalta jäävät välillä erityisten oppimisvaikeuksien varjoon. Spesifejä oppimisvaikeuksia on helpompi kuntouttaa esim puhe- tai toimintaterapian , erityisopetuksen tai neuropsykologisen kuntoutuksen kautta kun taas laaja-alaisiin oppimisvaikeuksiin on vaikeampi vaikuttaa. Tärkein tukimuoto on oikeanlainen opetus, eli sellainen mikä sijoittuu lapsen lähikehityksen vyöhykkeelle eli ei ole liian vaikeaa ja jolloin lapsi saa onnistumisen kokemuksia ja ilo oppimiseen säilyy jatkossa. Nyt kesällä pelatkaa lapsen kanssa Ekapelin helpointa versiota mutta muistuttakaa lapselle, että hän kyllä oppii omaa tahtia lukemaan eikä lukemisesta pidä ottaa painetta.

Hyvä, että lapsi on saanut diagnoosin ja saa nyt oikeaa tukea toivottavasti jatkossa. Lukekaa kotona esim Niilo Mäki-instituitin julkaisemaa materiaalia (ja nettisivut) laaja-alaisista oppimisvaikeuksista. Vaatikaa lapselle koulussa riittävää yksilöllistä opetusta, mutta älkää murehtiko tulevaa. Moni vastaavan diagnoosin saanut on ihan normaalisti töissä, ei toki minään professorina mutta ihan kunnon ammattikoulutuksen käyneinä. Suomessa on myös ammatillisia erityisoppilaitoksia, jos toisella asteella tarvitsee lisää tukea.

Vierailija kirjoitti:

Otan osaa. Minulla sama diagnoosi ja se on tehnyt elämästäni helvettiä. Nöyryytys erityisluokalle joutumisesta ja kiusaaminen siitä lapsena. Nuorena kaikesta muiden asioista ulos jääminen. Pahin nyt aikuisena koska olen niin lievä tapaus etten mihinkään eläkkeelle pääse joten töissä pitää yrittää käydä. Kuitenkaan en meinaa selvitä yksinkertaisistakaan töistä millään ja ne tuottaa valtavaa stressiä, ahdistusta ja häpeää omasta huonoudesta. Nyt minulla on toimistotyö, mutta joudun tekemään salaa ylitöitä yötä myöten että en paljastu kuinka tyhmä ja hidas olen. En tiedä kauanko jaksan 16-18 tunnin työpäiviä. Mutta sitten viimeistään kuolen häpeään jos paljastuu että olen niin tyhmä kuin oikeasti olen.

Saatko hyvää palkkaa?

Jos et saa, niin kannattaisiko mennä vaikka johonkin työhön, missä saat 16-18 tuntista päivää tehden sen edestä rahat.

Eli jos palkkasi on 2000€ kuussa ja teet noin paljon ylitöitä, niin, jos menet 10€ tuntitöihin ja teet tuon määrän töitä, tienaat enemmän.

Ei hätää, hänestä voi tulla youtubettaja.

Vierailija kirjoitti:

Otan osaa. Minulla sama diagnoosi ja se on tehnyt elämästäni helvettiä. Nöyryytys erityisluokalle joutumisesta ja kiusaaminen siitä lapsena. Nuorena kaikesta muiden asioista ulos jääminen. Pahin nyt aikuisena koska olen niin lievä tapaus etten mihinkään eläkkeelle pääse joten töissä pitää yrittää käydä. Kuitenkaan en meinaa selvitä yksinkertaisistakaan töistä millään ja ne tuottaa valtavaa stressiä, ahdistusta ja häpeää omasta huonoudesta. Nyt minulla on toimistotyö, mutta joudun tekemään salaa ylitöitä yötä myöten että en paljastu kuinka tyhmä ja hidas olen. En tiedä kauanko jaksan 16-18 tunnin työpäiviä. Mutta sitten viimeistään kuolen häpeään jos paljastuu että olen niin tyhmä kuin oikeasti olen.

Osaat kirjoittaa ja ilmaista itseäsi ihan ok ja käyt töissä, joten et voi olla kovin heikkolahjainen tai tyhmä. Ehkä sinulla on vain huono itsetunto? 

Vierailija kirjoitti:

Ota selvää mikä se on, onko se lukihäiriö, hahmotushäiriö vai mikä muu tarkemmin. Ei lapsen pidä olla surullinen, vaan aikuisten pitäisi olla positiivisia ja kannustavia, kun ei sille mitään voi. Luultavasti lapsi on monissa asioissa lahjakas, älykäs ja sydämellinen - oppii ehkä erilailla. Älä anna riepotella lasta eri paikkoihin vaikka onkin oppimisen vaikeus tietyissä asioissa, koska häntä pitää kohdella hyvin. Entä vaikuttaako näkö asiaan, silmälasit lukiessa? Hän osaa puhua, ilmaista itseään ja kommunikoida, sillä pääsee jo pitkälle. 

Laaja-alaiset oppimimisvaikeudet diagnoosina tarkoittaa, että kognitiiviset taidot (kielelliset, loogis-matemaattiset ja hahmottaminen) on jo tutkittu ja lapsi on ikäisiään selvästi heikompi kaikissa näissä, mahdollisesti myös motorisesti. Kirjoittaja on oikeassa siinä, ettei tämän tule olla lapsen murhe ja että lasta tulee kannustaa ja tukea. Tärkeää on, että lapsi saa itselleen sopivat oppimistavoitteet (erityisopetus) ja voi kokea onnistumista ja oppimisen iloa.

En halua luoda turhaa toivoa, mutta pakko silti sanoa, että älkää heti heittäkö kirvestä kaivoon. Minä pääsin ensimmäiset luokat säälistä läpi, opin lukemaan kunnolla vasta 3. luokan alussa ja olin ala-asteella paljon tukiopetuksessa. Yläasteella sain luokan parhaan todistuksen, samoin lukiossa, ja pääsin opiskelemaan juuri sinne mihin halusin.

Jos diagnoosina on F83 kannattaa kysellä jos voisi saada toimintaterapiaa asioiden harjoittamiseen. Voisi olla tehokkaampaa kuin vain erityisopetus. Auttaa myös mikäli on hahmottamisen vaikeuksia.

up

up

Vierailija kirjoitti:

Nyt teidän pitää vain löytää oikea paikka lapselle. Penkokaa penkomalla erilaisia ratkaisuja, tutustukaa ihan kaikkeen mahdolliseen tietoon mitä saatte, jutelkaa niin monen eri opettajan kanssa kuin mahdollista ja älkää tyytykö "ehkä" ratkaisuihin.

Meillä oli vuosia sitten sama juttu ja luulimme tekevämme parhaamme, mutta viisi vuotta meni ihan täydellisen hukkaan. Tottakai lapsi oppi ja muutakin, mutta opettajat ja luokat missä lapsi oli, olivat sellaisia, missä rauhallinen lapsemme ei saanut kuin hippusen tukea kovaäänisempien viedessä opettajien huomion. Kotona sitten aloitimme opettamisen uudestaan ja koska kaikki olivat jo väsyneitä, niin se oli kauheaa. Menkää katsomaan luokkaan minkälaista touhu on, katsokaa ja kuunnelkaa sitä menoa ja miettikää onko paikka oikea teidän lapselle.

Lapsemme pääsi viidennellä luokalla vihdoinkin luokkaan, johon hänen olisi kannattanut mennä alusta alkaen. Se ei ollut lähikoulu, eikä edes seuraavaksi lähin, vaan aika kaukana, mutta se kannatti. Opettaja ja avustaja todella tykkäsivät lapsista. He olivat niin sydämellään lasten elämässä ja kaikessa mukana, että se oli maailman paras paikka. Siellä lapset saivat olla omia itsejään ja heistä pidettiin huolta, etsittiin oikeat tavat oppia ja turhuuksiin ei menty. Lapsemmekin pääsi siellä oikeaan elementtiinsä ja loistamaan. Siitä oli hyvä mennä yläkouluun, jossa oli lähes samanlaisia opettajia, mutta koska lapset olivat siinä vaiheessa jo teinejä, niin heille tuli myös enemmän vastuuta ja kaikki sujui upeasti.

Muistakaa, että te olette lapsenne asiantuntijoita ja teillä on isoin valta asioissa. Kapuloita yritetään laittaa rattaisiin varmasti, mutta vaatikaa silloin vain entistä enemmän. Tehkää nyt heti kansio, johon laitatte kaikki paperit mitä on tullut, kaikki nimet joiden kanssa olette olleet tekemisissä, soitot, sähköpostit, yhteyshenkilöt, omat ajatuksenne ja mietteenne (tärkeä!!), netistä printatut tiedot ja ihan kaikki. Apua on, mutta sitä ei välttämättä anneta ellei osaa kysyä. Kertokaa tilanne lapselle aika suoraan ja sanokaa, että kaikki mitä teette on hänen avukseen, ei sen takia, että hän on erilainen. Hän on vain erilainen oppija ja ihmisenä maailman paras. Älkää antako esimerkiksi isovanhempien verrata lasta serkkuihinsa, vaan katkaiskaa sellainen juttu heti. Keskittykää hyviin asioihin.

Meidän lapsi on nyt jo aikuinen ja hänestä ei kukaan tietäisi, että vaikeuksia on todella ollut. Hän on löytänyt oman alansa ja on todella määrätietoinen nuori, josta ihan kaikki sanovat, että hän tulee pärjäämään aina. Lapsemme ei ollut lukija, mutta tekijä hän on ollut pienestä pitäen ja se on hänen ehdoton vahvuutensa. Siihen yhdistetty sisukkuus, huumorintaju ja auttavaisuus tekevät hänestä todella upean oman alansa asiantuntijan. Lapsemme on opettanut meitä enemmän kuin ikinä edes ajattelimme. Uskon, että myös teillä elämä yllättää hyvällä tavalla. Ette ole yksin koskaan. :)

Hei, mihin luokkaan lapsesi siis pääsi viidennellä? Oliko se  jokin erityiskoulu?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Otan osaa. Minulla sama diagnoosi ja se on tehnyt elämästäni helvettiä. Nöyryytys erityisluokalle joutumisesta ja kiusaaminen siitä lapsena. Nuorena kaikesta muiden asioista ulos jääminen. Pahin nyt aikuisena koska olen niin lievä tapaus etten mihinkään eläkkeelle pääse joten töissä pitää yrittää käydä. Kuitenkaan en meinaa selvitä yksinkertaisistakaan töistä millään ja ne tuottaa valtavaa stressiä, ahdistusta ja häpeää omasta huonoudesta. Nyt minulla on toimistotyö, mutta joudun tekemään salaa ylitöitä yötä myöten että en paljastu kuinka tyhmä ja hidas olen. En tiedä kauanko jaksan 16-18 tunnin työpäiviä. Mutta sitten viimeistään kuolen häpeään jos paljastuu että olen niin tyhmä kuin oikeasti olen.

Saatko hyvää palkkaa?

Jos et saa, niin kannattaisiko mennä vaikka johonkin työhön, missä saat 16-18 tuntista päivää tehden sen edestä rahat.

Eli jos palkkasi on 2000€ kuussa ja teet noin paljon ylitöitä, niin, jos menet 10€ tuntitöihin ja teet tuon määrän töitä, tienaat enemmän.

3300 euroa kuussa eli tosi hyvin kun ei ole mitään koulutusta. Pääsin töihin vanhempien suhteilla. Siellä ei tosiaan tiedetä mun diagnoosista ja ongelmista mitään enkä halua että ne tietääkään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Otan osaa. Minulla sama diagnoosi ja se on tehnyt elämästäni helvettiä. Nöyryytys erityisluokalle joutumisesta ja kiusaaminen siitä lapsena. Nuorena kaikesta muiden asioista ulos jääminen. Pahin nyt aikuisena koska olen niin lievä tapaus etten mihinkään eläkkeelle pääse joten töissä pitää yrittää käydä. Kuitenkaan en meinaa selvitä yksinkertaisistakaan töistä millään ja ne tuottaa valtavaa stressiä, ahdistusta ja häpeää omasta huonoudesta. Nyt minulla on toimistotyö, mutta joudun tekemään salaa ylitöitä yötä myöten että en paljastu kuinka tyhmä ja hidas olen. En tiedä kauanko jaksan 16-18 tunnin työpäiviä. Mutta sitten viimeistään kuolen häpeään jos paljastuu että olen niin tyhmä kuin oikeasti olen.

Osaat kirjoittaa ja ilmaista itseäsi ihan ok ja käyt töissä, joten et voi olla kovin heikkolahjainen tai tyhmä. Ehkä sinulla on vain huono itsetunto? 

Päädyin koulussa apukouluun aikanaan heikkolahjaisuusdiagnoosin saattelemana. Vastapainona veljeni oli ja on huippulahjakas, nykyään fyysikko tutkija. Joskus oon miettinyt kyllä että voisiko mulla olla esim ADHD sittenkin ennemminkin kuin heikkolahjaisuus. Ehkä pitäisi vielä asiaa selvittää.