Väestöliitto: Miesten kiltteys ominaisuus voi tuhota parisuhteen - "Hän vain lähti. Täysin varoittamatta. Jäikö minulta jotain huomaamatta?"

Vierailija kirjoitti:

Ja denialistimammat täällä sen kuin alapeukuttaa totuutta.

He vain eivät voi myöntää sitä että kiihottuvat eniten jän niksistä, rikollista, alistajista, väkivaltaisista ja sosiopaatti miehistä.

Ei millään voi myöntää vaikka jatkuvasti riippumattomat tahot antavat faktaa aiheesta tutkimusten muodossa

Mitä jos vaikka kiihottuvatkin? Ei se tarkoita sitä että he haluaisivat suhteeseen psykopaatin kanssa. Joillakin ihmisillä on "tutka rikki". Näitä ihmisiä psykopaatit aistivat herkästi ja "kalastelevat" heitä. Ei kaikki ole uhrin vika. On vaikka kuinka paljon esimerkkejä ihmisistä, jotka ovat olleet ensin huonossa suhteessa, mutta sitten löytäneet paremman suhteen.

Et vaikuta valitettavasti itsekään kovin empaattiselta ihmiseltä.

Vierailija kirjoitti:

Minä olen ilmeisesti myös tuollainen liian kiltti. Koen, että parisuhteessa molempien tulisi kunnioittaa toisiaan yhtälailla ja kohdella kauniisti ilman että se on jonkinlaisen ihmeellisen väännön ja puoliensa pitämisen ja toistuvien keskustelujen takana.

Ellei suhteessa toimi kunnioitus luonnostaan ja joudun jostain tietyntyyppisestä asiasta useammin kuin kerran tai pari sanomaan, kestän sitä alistamista / vähättelyä / haukkumista sitten aikani ja myöskin lähden vaan. En nyt toki tekstarilla jätä, mutta siis sillä tavalla "yllättäen" että neuvotteluvaraa ei kyllä siinä kohtaa enää ole, kuten joku aiemmin myöskin ilmaisi.

En katso, että minulla siinä kohtaa on enää mitään velvollisuuksia muuhun kuin hoitaa erotapahtuma nätisti.

Lyhyistä suhteista varmaan lähdetään näin, mutta pitemmissä taitaa olla enemmän sävyjä. Eksäni tuossa äskettäin myönsi pohtineensa historiaamme, ja tajunneensa, ettei ollut ehkä reiluin tapa olla parisuhteessa se, että halusi juuri tietynlaista kohtelua, jota ei missään nimessä suostunut nimeämään. Toivoi vain että oivaltaisin vaikkei hän mitään sano, ja kiisti aina kaiken kun yritin kysellä, mitä hän haluaa. Samaan aikaan hän myötäili kaikkia yrityksiäni ja kehitysehdotuksiani puheissa, mutta ei koskaan suostunut oikeasti edes kokeilemaan. Näin jälkikäteen ajatellen on selvää, miksei. Nehän olisivat vieneet suhdetta hänen käsikirjoituksensa kannalta väärään suuntaan.

Ystäväni kyseli, millainen luonne mieheni oikeasti on. Totesin, ettei minulla ole hajuakaan. Tällainen käytös on perinteisesti katsottu marttyyrinaisten touhuksi, mutta kyllä miehetkin sen osaavat. Lopulta tunsin olevani jonkun näkymättömän, ilkeän olennon solmuun mennyt marionetti ja lähdin kiljuen menemään.

Kuka oli kiltti? Vai oliko kukaan?

Vierailija kirjoitti:

Olen kiltti,alistuva ja kannatan tasa-arvoa. Missä minun vahvat ja fiksut naiset on?

Teen kotityöt ja kannatan sukupuoliroolien neutralisoimista.

Terv: kiltti ja alistuva 28v miehekäs mies

Alistuminen on kyseenalainen keino tasa-arvon saavuttamiseksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

H.V. kirjoittaa asiasta blogissaan:

https://vaestoliitonblogi.com/2020/02/13/ujon-ja-aran-vastaus-parisuhde…

Tuolla Vaarasella on jotenkin kieroutunut ajatusmaailma ja huomion tarvetta, eikö hän ole kuullut passiivis-agressiivisuudesta? Äkkilähtö ei ole mitenkään kilttiä, se on henkistä pahoinpitelyä. Tottakai on olemassa sellaisia tapauksia, jossa kumppani on väkvaltainen, jolloin on pakko tehdä äkkilähtö, mutta tavallisessa tilanteessa äkkilähtö on varsin itsekäs teko ja usein lisäksi laskelmoiva (varmistetaan, että itse on jättäjä, eikä tule jätetyksi).

Jos ei uskalla puhua kumppaninsa kanssa halusta/päätöksestä erota, on olemassa ammattiauttajia, joihin pitäisi ottaa yhteyttä ennen kuin räjäyttää kumppainin maailman pirstaleiksi, jos siis ei osaa/pysty itse puhumaan asiasta kumppanin kanssa. En kyllä tajua miten tuo Vaaranen pidetään vieläkin siellä Väestöliitossa töissä, vaikka kerta toisensa jälkeen tärvelee heidän mainetta.

Miksi sen, joka haluaa lähteä, pitäisi ensin turvautua ammattiauttajaan? Se joka tuntee kaipaavansa apua, voi ottaa ihan itse yhteyttä. Ei kukaan ole toiselle velkaa roikkua ihmissuhteessa väkisin.

Kukaan ei tarvitse jäädä huonoon suhteeseen, mutta kuten joku viisas terapeutti sanoi, niin jättäjälläkin on tietty vastuu, että toinen pääsee elämässä eteenpäin. Tottakai rajattu, joka rajautuu etenkin omaan käytökseen, mutta kuitenkin. Ihminen voi ajatella muutakin kuin vain omaa napaa.

Eli ensin kiltti on jyrätty suhteessa ja kun hän viimein saa voimaa lähteä, siitäkin syyllistetään?

Jokainen on itse vastuussa siitä että vetää rajat sille mitä kohtelua sietää.

Tietenkään en tällä tarkoita sitä että saa lyödä jos toinen ei reagoi mitenkään tms .

Mutta esimerkiksi :jos et halua asua omakotitalossa etkä selvästi kerro sitä vaan annat houkutella itsesi siihen, rahoitat ja muutat yhdessä, niin eihän se kumppani voi tietää kuinka paljon inhoat omakotitaloasumista.

Pitää olla sen verran potkua ihmisessä että kertoo sen selkokielellä eikä muuta siihen omakotitaloon.

Tietenkin on vastuussa. Kyllä kai se erokin on rajan vetoa, luulisi tuleavn selväksi toisellekin, että rajat on ylitetty. 

Vierailija kirjoitti:

H.V. kirjoittaa asiasta blogissaan:

https://vaestoliitonblogi.com/2020/02/13/ujon-ja-aran-vastaus-parisuhde…

Tuolla Vaarasella on jotenkin kieroutunut ajatusmaailma ja huomion tarvetta, eikö hän ole kuullut passiivis-agressiivisuudesta? Äkkilähtö ei ole mitenkään kilttiä, se on henkistä pahoinpitelyä. Tottakai on olemassa sellaisia tapauksia, jossa kumppani on väkvaltainen, jolloin on pakko tehdä äkkilähtö, mutta tavallisessa tilanteessa äkkilähtö on varsin itsekäs teko ja usein lisäksi laskelmoiva (varmistetaan, että itse on jättäjä, eikä tule jätetyksi).

Jos ei uskalla puhua kumppaninsa kanssa halusta/päätöksestä erota, on olemassa ammattiauttajia, joihin pitäisi ottaa yhteyttä ennen kuin räjäyttää kumppainin maailman pirstaleiksi, jos siis ei osaa/pysty itse puhumaan asiasta kumppanin kanssa. En kyllä tajua miten tuo Vaaranen pidetään vieläkin siellä Väestöliitossa töissä, vaikka kerta toisensa jälkeen tärvelee heidän mainetta.

Et sitten tainnut lukea koko blogikirjoitusta? Tai jos luit, niin ehkä kannattaisi lukea uudestaan - ja ihan jopa ajatuksella.

Naiset kyllästyvät helposti ja kiltin miehen kanssa he uskaltavat ottaa eron. Tosimies puolestaan pitää naisensa kokoajan varpaillaan, eikä naiselle tule edes mieleen erota.

Vierailija kirjoitti:

En päässyt lukemaan koko artikkelia, mutta tuossahan nimenomaan sanotaan, että se liian kiltti ihminen vaan yhtäkkiä lähtee parisuhteesta sanomatta mitään. Eli se kilttis jättää.

Eli miestään kynnysmattona käyttävä jyrä ihmettelee jälkeenpäin että mikä sille muka tuli ja hommahan on selvästi täysin miehen vika, sen sian. 

Puolensa pitämiselläkin on rajansa. Tasa-arvoisessa suhteessa ei pitäisi olla jatkuvaa vääntöä rajoista ja siitä ettei jyrää tai tule jyrätyksi. Lopulta jyrääjälle jää luu käteen kun kiltti kyllästyy, ottaa ja lähtee.

Tällaiset ”kiltin” ja ”jyrän” suhteet eivät synny sattumalta, vaan niissä osapuolten tarpeet kohtaavat juuri oikealla tavalla ja ihmiset löytävät toinen toisistaan sopivan täydentäjän. Eihän tuo dynamiikka tietenkään ole positiivista eikä rakentavaa, eivätkä tällaiset suhteet ole terveellä pohjalla.

Mutta olennaista on, että nämä suhteet ovat mitä loistavin mahdollisuus molemmille osapuolille (nimenomaan molemmille, koska tangoon tarvitaan aina kaksi) kasvaa ihmisinä, tulla tietoiseksi ja vapautua omista tunne-elämän ongelmistaan, haitallisista ajatus-, uskomus- ja toimintamalleistaan. Mutta valitettavasti monetkaan eivät tätä tilaisuutta käytä hyväkseen/pysty käyttämään hyväkseen.

Usein tarvittaisiin varmaan joku kolmas osapuoli auttamaan. Ja toisaalta kenenkään ei tietenkään ole pakko kasvaa millään tavalla. Mutta toisaalta jos hyvän ja onnellisen parisuhteen haluaa, niin silloin olisi kyllä syytä - tai olla vähintäänkin avoin sille ja valmis katsomaan ns. peiliin. Liian usein syytetään vain sitä toista osapuolta, eikä haluta nähdä omaa osuuttaan tapahtuneeseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

H.V. kirjoittaa asiasta blogissaan:

https://vaestoliitonblogi.com/2020/02/13/ujon-ja-aran-vastaus-parisuhde…

Tuolla Vaarasella on jotenkin kieroutunut ajatusmaailma ja huomion tarvetta, eikö hän ole kuullut passiivis-agressiivisuudesta? Äkkilähtö ei ole mitenkään kilttiä, se on henkistä pahoinpitelyä. Tottakai on olemassa sellaisia tapauksia, jossa kumppani on väkvaltainen, jolloin on pakko tehdä äkkilähtö, mutta tavallisessa tilanteessa äkkilähtö on varsin itsekäs teko ja usein lisäksi laskelmoiva (varmistetaan, että itse on jättäjä, eikä tule jätetyksi).

Jos ei uskalla puhua kumppaninsa kanssa halusta/päätöksestä erota, on olemassa ammattiauttajia, joihin pitäisi ottaa yhteyttä ennen kuin räjäyttää kumppainin maailman pirstaleiksi, jos siis ei osaa/pysty itse puhumaan asiasta kumppanin kanssa. En kyllä tajua miten tuo Vaaranen pidetään vieläkin siellä Väestöliitossa töissä, vaikka kerta toisensa jälkeen tärvelee heidän mainetta.

Miksi sen, joka haluaa lähteä, pitäisi ensin turvautua ammattiauttajaan? Se joka tuntee kaipaavansa apua, voi ottaa ihan itse yhteyttä. Ei kukaan ole toiselle velkaa roikkua ihmissuhteessa väkisin.

Kukaan ei tarvitse jäädä huonoon suhteeseen, mutta kuten joku viisas terapeutti sanoi, niin jättäjälläkin on tietty vastuu, että toinen pääsee elämässä eteenpäin. Tottakai rajattu, joka rajautuu etenkin omaan käytökseen, mutta kuitenkin. Ihminen voi ajatella muutakin kuin vain omaa napaa.

Eli ensin kiltti on jyrätty suhteessa ja kun hän viimein saa voimaa lähteä, siitäkin syyllistetään?

Jokainen on itse vastuussa siitä että vetää rajat sille mitä kohtelua sietää.

Tietenkään en tällä tarkoita sitä että saa lyödä jos toinen ei reagoi mitenkään tms .

Mutta esimerkiksi :jos et halua asua omakotitalossa etkä selvästi kerro sitä vaan annat houkutella itsesi siihen, rahoitat ja muutat yhdessä, niin eihän se kumppani voi tietää kuinka paljon inhoat omakotitaloasumista.

Pitää olla sen verran potkua ihmisessä että kertoo sen selkokielellä eikä muuta siihen omakotitaloon.

Tietenkin on vastuussa. Kyllä kai se erokin on rajan vetoa, luulisi tuleavn selväksi toisellekin, että rajat on ylitetty. 

Jos niitä rajoja ei pysty asettamaan kuin vasta sitten kun on se viimeinen pisara tai raja tullut vastaan, niin sanoisin, että henkilöllä on todellinen ongelma rajojen asettamisessa. Kyllä ne pitää osata laittaa ajoissa ja alun alkaen.

Vierailija kirjoitti:

Puolensa pitämiselläkin on rajansa. Tasa-arvoisessa suhteessa ei pitäisi olla jatkuvaa vääntöä rajoista ja siitä ettei jyrää tai tule jyrätyksi. Lopulta jyrääjälle jää luu käteen kun kiltti kyllästyy, ottaa ja lähtee.

Ei suhde olekaan mitenkään tasa-arvoinen, jos toinen jatkuvasti jyrää ja toinen alistuu. Molempien kannattaisi silloin miettiä, miksi on tarve käyttäytyä niin kuin käyttäytyy.

En ymmärrä edelleenkään miksi olisin velkaa ihmiselle, joka ei kohdellut minua kunnioituksella eikä välittänyt mielipiteistäni. Siinä vaiheessa kun sanon että lähden, ei ole enää toivoa. Se on ohi. En tarvitse terapiaa, tarvitsen vain eron siitä toisesta ihmisestä, jonka kanssa en halua enää elää. Jos se tulee hänelle järkytyksenä, hän voi mennä terapiaan halutessaan. Ei kyllä pitäisi olla yllätys että parisuhde on mennyt kylmäksi. Laput silmillä vain elelty siis. Sehän ei ole minun ongelmani.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

H.V. kirjoittaa asiasta blogissaan:

https://vaestoliitonblogi.com/2020/02/13/ujon-ja-aran-vastaus-parisuhde…

Tuolla Vaarasella on jotenkin kieroutunut ajatusmaailma ja huomion tarvetta, eikö hän ole kuullut passiivis-agressiivisuudesta? Äkkilähtö ei ole mitenkään kilttiä, se on henkistä pahoinpitelyä. Tottakai on olemassa sellaisia tapauksia, jossa kumppani on väkvaltainen, jolloin on pakko tehdä äkkilähtö, mutta tavallisessa tilanteessa äkkilähtö on varsin itsekäs teko ja usein lisäksi laskelmoiva (varmistetaan, että itse on jättäjä, eikä tule jätetyksi).

Jos ei uskalla puhua kumppaninsa kanssa halusta/päätöksestä erota, on olemassa ammattiauttajia, joihin pitäisi ottaa yhteyttä ennen kuin räjäyttää kumppainin maailman pirstaleiksi, jos siis ei osaa/pysty itse puhumaan asiasta kumppanin kanssa. En kyllä tajua miten tuo Vaaranen pidetään vieläkin siellä Väestöliitossa töissä, vaikka kerta toisensa jälkeen tärvelee heidän mainetta.

Miksi sen, joka haluaa lähteä, pitäisi ensin turvautua ammattiauttajaan? Se joka tuntee kaipaavansa apua, voi ottaa ihan itse yhteyttä. Ei kukaan ole toiselle velkaa roikkua ihmissuhteessa väkisin.

Kukaan ei tarvitse jäädä huonoon suhteeseen, mutta kuten joku viisas terapeutti sanoi, niin jättäjälläkin on tietty vastuu, että toinen pääsee elämässä eteenpäin. Tottakai rajattu, joka rajautuu etenkin omaan käytökseen, mutta kuitenkin. Ihminen voi ajatella muutakin kuin vain omaa napaa.

Eli ensin kiltti on jyrätty suhteessa ja kun hän viimein saa voimaa lähteä, siitäkin syyllistetään?

Jokainen on itse vastuussa siitä että vetää rajat sille mitä kohtelua sietää.

Tietenkään en tällä tarkoita sitä että saa lyödä jos toinen ei reagoi mitenkään tms .

Mutta esimerkiksi :jos et halua asua omakotitalossa etkä selvästi kerro sitä vaan annat houkutella itsesi siihen, rahoitat ja muutat yhdessä, niin eihän se kumppani voi tietää kuinka paljon inhoat omakotitaloasumista.

Pitää olla sen verran potkua ihmisessä että kertoo sen selkokielellä eikä muuta siihen omakotitaloon.

Tietenkin on vastuussa. Kyllä kai se erokin on rajan vetoa, luulisi tuleavn selväksi toisellekin, että rajat on ylitetty. 

Jos niitä rajoja ei pysty asettamaan kuin vasta sitten kun on se viimeinen pisara tai raja tullut vastaan, niin sanoisin, että henkilöllä on todellinen ongelma rajojen asettamisessa. Kyllä ne pitää osata laittaa ajoissa ja alun alkaen.

Jos aikuisten parisuhteessa joutuu rajoja asettamaan, jotain vikaa on siinä ihmisessä jolle niitä rajoja joutuu kertomaan. Eikä rajaton ihminen usko vaikka mitä sanoo. Vain lähtö auttaa. Ja se on joka kerta yllätys ja järkytys.

Vierailija kirjoitti:

En ymmärrä edelleenkään miksi olisin velkaa ihmiselle, joka ei kohdellut minua kunnioituksella eikä välittänyt mielipiteistäni. Siinä vaiheessa kun sanon että lähden, ei ole enää toivoa. Se on ohi. En tarvitse terapiaa, tarvitsen vain eron siitä toisesta ihmisestä, jonka kanssa en halua enää elää. Jos se tulee hänelle järkytyksenä, hän voi mennä terapiaan halutessaan. Ei kyllä pitäisi olla yllätys että parisuhde on mennyt kylmäksi. Laput silmillä vain elelty siis. Sehän ei ole minun ongelmani.

Tämä. Juuri näin. Aamen. Word. Ditto. 👍

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

H.V. kirjoittaa asiasta blogissaan:

https://vaestoliitonblogi.com/2020/02/13/ujon-ja-aran-vastaus-parisuhde…

Tuolla Vaarasella on jotenkin kieroutunut ajatusmaailma ja huomion tarvetta, eikö hän ole kuullut passiivis-agressiivisuudesta? Äkkilähtö ei ole mitenkään kilttiä, se on henkistä pahoinpitelyä. Tottakai on olemassa sellaisia tapauksia, jossa kumppani on väkvaltainen, jolloin on pakko tehdä äkkilähtö, mutta tavallisessa tilanteessa äkkilähtö on varsin itsekäs teko ja usein lisäksi laskelmoiva (varmistetaan, että itse on jättäjä, eikä tule jätetyksi).

Jos ei uskalla puhua kumppaninsa kanssa halusta/päätöksestä erota, on olemassa ammattiauttajia, joihin pitäisi ottaa yhteyttä ennen kuin räjäyttää kumppainin maailman pirstaleiksi, jos siis ei osaa/pysty itse puhumaan asiasta kumppanin kanssa. En kyllä tajua miten tuo Vaaranen pidetään vieläkin siellä Väestöliitossa töissä, vaikka kerta toisensa jälkeen tärvelee heidän mainetta.

Miksi sen, joka haluaa lähteä, pitäisi ensin turvautua ammattiauttajaan? Se joka tuntee kaipaavansa apua, voi ottaa ihan itse yhteyttä. Ei kukaan ole toiselle velkaa roikkua ihmissuhteessa väkisin.

Kukaan ei tarvitse jäädä huonoon suhteeseen, mutta kuten joku viisas terapeutti sanoi, niin jättäjälläkin on tietty vastuu, että toinen pääsee elämässä eteenpäin. Tottakai rajattu, joka rajautuu etenkin omaan käytökseen, mutta kuitenkin. Ihminen voi ajatella muutakin kuin vain omaa napaa.

Eli ensin kiltti on jyrätty suhteessa ja kun hän viimein saa voimaa lähteä, siitäkin syyllistetään?

Jokainen on itse vastuussa siitä että vetää rajat sille mitä kohtelua sietää.

Tietenkään en tällä tarkoita sitä että saa lyödä jos toinen ei reagoi mitenkään tms .

Mutta esimerkiksi :jos et halua asua omakotitalossa etkä selvästi kerro sitä vaan annat houkutella itsesi siihen, rahoitat ja muutat yhdessä, niin eihän se kumppani voi tietää kuinka paljon inhoat omakotitaloasumista.

Pitää olla sen verran potkua ihmisessä että kertoo sen selkokielellä eikä muuta siihen omakotitaloon.

Tietenkin on vastuussa. Kyllä kai se erokin on rajan vetoa, luulisi tuleavn selväksi toisellekin, että rajat on ylitetty. 

Jos niitä rajoja ei pysty asettamaan kuin vasta sitten kun on se viimeinen pisara tai raja tullut vastaan, niin sanoisin, että henkilöllä on todellinen ongelma rajojen asettamisessa. Kyllä ne pitää osata laittaa ajoissa ja alun alkaen.

Jos aikuisten parisuhteessa joutuu rajoja asettamaan, jotain vikaa on siinä ihmisessä jolle niitä rajoja joutuu kertomaan. Eikä rajaton ihminen usko vaikka mitä sanoo. Vain lähtö auttaa. Ja se on joka kerta yllätys ja järkytys.

Tässä on juuri se sokea piste, jota ei usein haluta nähdä ja/tai myöntää. Ns. "vikaa" on molemmissa, koska jokainen suhde on oikeasti kahden kauppa. Toinen antaa jotain, mitä toinen tietoisesti tai tiedostamattaan tarvitsee tai ei ainakaan pysty vastustamaan.

Tunnetraumoistaan ym. taakoistaan vapautunut, tasapainoinen, oman voimansa löytänyt henkilö ei ryhdy ja vielä vähemmän joutuu suhteeseen henkilön kanssa, joka jyrää, ei ota toista ja tämän tarpeita huomioon eikä kunnioita toisen henkilön rajoja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

H.V. kirjoittaa asiasta blogissaan:

https://vaestoliitonblogi.com/2020/02/13/ujon-ja-aran-vastaus-parisuhde…

Tuolla Vaarasella on jotenkin kieroutunut ajatusmaailma ja huomion tarvetta, eikö hän ole kuullut passiivis-agressiivisuudesta? Äkkilähtö ei ole mitenkään kilttiä, se on henkistä pahoinpitelyä. Tottakai on olemassa sellaisia tapauksia, jossa kumppani on väkvaltainen, jolloin on pakko tehdä äkkilähtö, mutta tavallisessa tilanteessa äkkilähtö on varsin itsekäs teko ja usein lisäksi laskelmoiva (varmistetaan, että itse on jättäjä, eikä tule jätetyksi).

Jos ei uskalla puhua kumppaninsa kanssa halusta/päätöksestä erota, on olemassa ammattiauttajia, joihin pitäisi ottaa yhteyttä ennen kuin räjäyttää kumppainin maailman pirstaleiksi, jos siis ei osaa/pysty itse puhumaan asiasta kumppanin kanssa. En kyllä tajua miten tuo Vaaranen pidetään vieläkin siellä Väestöliitossa töissä, vaikka kerta toisensa jälkeen tärvelee heidän mainetta.

Miksi sen, joka haluaa lähteä, pitäisi ensin turvautua ammattiauttajaan? Se joka tuntee kaipaavansa apua, voi ottaa ihan itse yhteyttä. Ei kukaan ole toiselle velkaa roikkua ihmissuhteessa väkisin.

Kukaan ei tarvitse jäädä huonoon suhteeseen, mutta kuten joku viisas terapeutti sanoi, niin jättäjälläkin on tietty vastuu, että toinen pääsee elämässä eteenpäin. Tottakai rajattu, joka rajautuu etenkin omaan käytökseen, mutta kuitenkin. Ihminen voi ajatella muutakin kuin vain omaa napaa.

Eli ensin kiltti on jyrätty suhteessa ja kun hän viimein saa voimaa lähteä, siitäkin syyllistetään?

Jokainen on itse vastuussa siitä että vetää rajat sille mitä kohtelua sietää.

Tietenkään en tällä tarkoita sitä että saa lyödä jos toinen ei reagoi mitenkään tms .

Mutta esimerkiksi :jos et halua asua omakotitalossa etkä selvästi kerro sitä vaan annat houkutella itsesi siihen, rahoitat ja muutat yhdessä, niin eihän se kumppani voi tietää kuinka paljon inhoat omakotitaloasumista.

Pitää olla sen verran potkua ihmisessä että kertoo sen selkokielellä eikä muuta siihen omakotitaloon.

Tietenkin on vastuussa. Kyllä kai se erokin on rajan vetoa, luulisi tuleavn selväksi toisellekin, että rajat on ylitetty. 

Jos niitä rajoja ei pysty asettamaan kuin vasta sitten kun on se viimeinen pisara tai raja tullut vastaan, niin sanoisin, että henkilöllä on todellinen ongelma rajojen asettamisessa. Kyllä ne pitää osata laittaa ajoissa ja alun alkaen.

Jos aikuisten parisuhteessa joutuu rajoja asettamaan, jotain vikaa on siinä ihmisessä jolle niitä rajoja joutuu kertomaan. Eikä rajaton ihminen usko vaikka mitä sanoo. Vain lähtö auttaa. Ja se on joka kerta yllätys ja järkytys.

Tässä on juuri se sokea piste, jota ei usein haluta nähdä ja/tai myöntää. Ns. "vikaa" on molemmissa, koska jokainen suhde on oikeasti kahden kauppa. Toinen antaa jotain, mitä toinen tietoisesti tai tiedostamattaan tarvitsee tai ei ainakaan pysty vastustamaan.

Tunnetraumoistaan ym. taakoistaan vapautunut, tasapainoinen, oman voimansa löytänyt henkilö ei ryhdy ja vielä vähemmän joutuu suhteeseen henkilön kanssa, joka jyrää, ei ota toista ja tämän tarpeita huomioon eikä kunnioita toisen henkilön rajoja.

Unohdat sen, että olosuhteillakin on vaikutusta. Vaikka ihminen tietäisi hyvin, että ei kannattaisi ryhtyä sellaiseen suhteeseen eikä oikein haluaisikaan sitä, parempaa vaihtoehtoa ei välttämättä löydy, jos elämäntilanne on tarpeeksi vaikea ja ideat lopussa. Ei siinä auta, vaikka olisi kuinka tasapainoinen ja ehjä persoona.

Minullakin oli kilt ti mi es. Alkoholistiperheessä kasvaneena oli tottunut olemaan muille mieliksi, sivuuttamaan omat tarpeensa ja tunteensa sekä välttelemään konflikteja, jollaisiksi koki ihan yksinkertaisetkin mitä tekis mieli syödä tänään -tilanteet. Tosin tämän tajusin vasta erottuamme, kun pohdin syitä siihen.

Monta vuotta kuvittelin että meneepäs meillä hyvin, ei riidellä mistään, ajatellaan kaikesta samoin, kuin meillä olisi yksi mieli! Kunnes yhtenä päivänä mies sai raivarin jostain pikkujutusta ja kävi ilmi että olinkin jyrännyt häntä koko suhteemme ajan! Vaan mistäpä minä sen olisin huomannut, kun ei toinen kirjaimellisesti KOSKAAN kertonut mitä itse haluaa! Edes kysyttäessä ei pystynyt päättämään, missä pidetään tauko ajomatkalla tms. Siinä sitten meuhkasi kuinka kaikki pitää tehdä niinkuin minä haluan... ja itse pidin äärettömän rasittavana että mun piti johtaa kaikkea toimintaa ja tehdä joka ikinen pienikin päätös.

Alisteiset ja henkisesti tai fyysisesti väkivaltaiset suhteet on tietysti asia erikseen, alkuperäistä juttua en minäkään päässyt lukemaan mutta eiköhän siinä tarkoitettu juuri tällaista "kiltteyttä" jossa ei vaan omia tarpeita osata tuoda esille. Kyllä siitä on otettava vastuu ihan itse, vasta toiveiden ja mielipiteiden julkituonnin jälkeen osa vastuusta siirtyy kumppanille. Ja todellakin tällaisessa tapauksessa juuri se kiltti on terapian tarpeessa!

Vierailija kirjoitti:

En päässyt lukemaan koko artikkelia, mutta tuossahan nimenomaan sanotaan, että se liian kiltti ihminen vaan yhtäkkiä lähtee parisuhteesta sanomatta mitään. Eli se kilttis jättää.

Tuo on kyllä harvinainen tilanne. Jos kilttis sattuisi jonkun saamaan parisuhteeseen, niin hän ei tätä tietenkään jättäisi ikinä ja toteuttaisi näydäntä toisen pienimm'ätkin toiveet (toteutettavissa olevat). Kumppani taas lähtee helpostikin jonkun jännittävämmän luo.

Mutta, kuten sanottu, kiltillä (miehellä) harvoin on parisuhdetta.

Vierailija kirjoitti:

Minullakin oli kilt ti mi es. Alkoholistiperheessä kasvaneena oli tottunut olemaan muille mieliksi, sivuuttamaan omat tarpeensa ja tunteensa sekä välttelemään konflikteja, jollaisiksi koki ihan yksinkertaisetkin mitä tekis mieli syödä tänään -tilanteet. Tosin tämän tajusin vasta erottuamme, kun pohdin syitä siihen.

Monta vuotta kuvittelin että meneepäs meillä hyvin, ei riidellä mistään, ajatellaan kaikesta samoin, kuin meillä olisi yksi mieli! Kunnes yhtenä päivänä mies sai raivarin jostain pikkujutusta ja kävi ilmi että olinkin jyrännyt häntä koko suhteemme ajan! Vaan mistäpä minä sen olisin huomannut, kun ei toinen kirjaimellisesti KOSKAAN kertonut mitä itse haluaa! Edes kysyttäessä ei pystynyt päättämään, missä pidetään tauko ajomatkalla tms. Siinä sitten meuhkasi kuinka kaikki pitää tehdä niinkuin minä haluan... ja itse pidin äärettömän rasittavana että mun piti johtaa kaikkea toimintaa ja tehdä joka ikinen pienikin päätös.

Alisteiset ja henkisesti tai fyysisesti väkivaltaiset suhteet on tietysti asia erikseen, alkuperäistä juttua en minäkään päässyt lukemaan mutta eiköhän siinä tarkoitettu juuri tällaista "kiltteyttä" jossa ei vaan omia tarpeita osata tuoda esille. Kyllä siitä on otettava vastuu ihan itse, vasta toiveiden ja mielipiteiden julkituonnin jälkeen osa vastuusta siirtyy kumppanille. Ja todellakin tällaisessa tapauksessa juuri se kiltti on terapian tarpeessa!

Joo no ei nyt lapatossu sentään pidä olla, ettei mihinkään saa sanottua omaa mielipidettään. Se ei ole kiltteyttä vaan jotain ihan muuta.

Vierailija kirjoitti:

Minullakin oli kilt ti mi es. Alkoholistiperheessä kasvaneena oli tottunut olemaan muille mieliksi, sivuuttamaan omat tarpeensa ja tunteensa sekä välttelemään konflikteja, jollaisiksi koki ihan yksinkertaisetkin mitä tekis mieli syödä tänään -tilanteet. Tosin tämän tajusin vasta erottuamme, kun pohdin syitä siihen.

Monta vuotta kuvittelin että meneepäs meillä hyvin, ei riidellä mistään, ajatellaan kaikesta samoin, kuin meillä olisi yksi mieli! Kunnes yhtenä päivänä mies sai raivarin jostain pikkujutusta ja kävi ilmi että olinkin jyrännyt häntä koko suhteemme ajan! Vaan mistäpä minä sen olisin huomannut, kun ei toinen kirjaimellisesti KOSKAAN kertonut mitä itse haluaa! Edes kysyttäessä ei pystynyt päättämään, missä pidetään tauko ajomatkalla tms. Siinä sitten meuhkasi kuinka kaikki pitää tehdä niinkuin minä haluan... ja itse pidin äärettömän rasittavana että mun piti johtaa kaikkea toimintaa ja tehdä joka ikinen pienikin päätös.

Alisteiset ja henkisesti tai fyysisesti väkivaltaiset suhteet on tietysti asia erikseen, alkuperäistä juttua en minäkään päässyt lukemaan mutta eiköhän siinä tarkoitettu juuri tällaista "kiltteyttä" jossa ei vaan omia tarpeita osata tuoda esille. Kyllä siitä on otettava vastuu ihan itse, vasta toiveiden ja mielipiteiden julkituonnin jälkeen osa vastuusta siirtyy kumppanille. Ja todellakin tällaisessa tapauksessa juuri se kiltti on terapian tarpeessa!

Tämä oli mulle nyt silmiä avaava kommentti. Tajusin juuri, että oma mieheni on tällainen. Olen ihmetellyt, ja ärsyyntynyt, kun on niin kamalan vaikea saada hänestä irti minkäänlaista mielipidettä ihan pikkuasioistakin, juuri tyyliin "milloin lähdetään mökille". Eli kaikki, ihan joka ikinen pienikin päätös, jää minun tehtäväksi, kun toinen ei vastaa, vaikka rukoilisi. Ihan sairaan rasittavaa. Ja hänkin on alkoholistiperheestä, muuten.

Taidanpa kysäistä, olenko kammottava jyrä, ja onko hän aikeissa lähteä... mutta vastaako se?