Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Lapsiperheet käyttävät ilmaisesta lapsenhoitoavusta termiä turvaverkko
21.06.2020 |
Sitähän se on. Ne samat ihmiset, jotka olivat aiemmin kavereitani ja sukulaisianne ja joita varten jouduitte myös tekemään asioita, ovat lastenne synnyttyä ”turvaverkko”, kuten tykkäätte hienosti kutsua ilmaista lastenhoitoapua. Ei kovin vastavuoroista, sanoisin.
Kommentit (207)
Äitini on syntynyt 60-luvulla ja itse olin usein hoidossa joko isovanhemmillani tai tätini sekä setäni luona. Kesäisin sitten monta viikkoa putkeen. Se oli sitä omaa aikaa nääs. Itse kärsin nykyään läheisyysriippuvaisuudesta sekä epävakaasta persoonallisuudesta.
Äitini elää edelleen itsekkäästi. Ei ole aikaa muille kuin itselleen. Valittaa kyllä kohtaloaan, jonka on itse luonut muttei sitä näe.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tämän hetken isovanhemmat ovat itsekkäin sukupolvi ikinä. Nämä 60-luvulla syntyneet ovat saaneet yhteiskunnalta ihan kaiken, melkein ilmaiseksi vielä ja nyt heille ei kuulu yhtään mitään eikä yhtään ketään pitäisi auttaa, kun ”haluavat elää omaa elämäänsä”.
Omien vanhempien apu kyllä kelpasi silloin kun omat lapset olivat pieniä. Hyvä, jos edes näkivät lapsiaan kesäisin.
Olen 1955 syntynyt kaksi lasta synnyttänyt ja kysyn nyt mitä kaikkea olen saanut. Äitiysloma oli n. 8 kk, sitten piti palkata hoitaja kotiin, ottaa palkatonta tai viedä hoitoon. Me veimme hoitoon vuoden vanhana, pidimme vuosilomat eri aikaan ja palkkasimme sisareni hoitoavuksi, että pärjäsimme siihen kun lapsi oli vuoden. Onneksi mieheni työn takia lapset eivät tarvinneet hoitoa kuin pari-kolme päivää/vko. Kesät pärjäsimme niin, että vuorottelimme lomat.
Molempien vanhemmat olivat työelämässä, me teimme lapset nuorena, kuten siihen aikaan tehtiin. Joskus olivat yhden yön mummolassa, aina isovanhempien pyynnöstä. Ravintoloita emme harrastaneet, koska meillä oli pienet lapset, minun opintolaina ja talovelat. Lomaksi riitti käynti Etelä-Suomessa sisaren perhettä katsomassa.
Lapsilisät saimme, työtä meillä oli, koska olimme hankkineet koulutuksen.
Käsittääkseni nyt on mahdollisuus olla kotona 3 v, silloin olisin saanut potkut töistä, jos olisin sellaista vaatinut. Jos lapsi sairasti, mies vaihteli työvuoroja, ei minulla ollut lupaa jäädä kotiin hoitamaan.
Nyt olen isoäiti, ikää 65-vuotta, kyllä minulta odotetaan pitkää päivää lasten kanssa, yksi lapsistani teki lapset myöhään joten olen nyt pienten isoäiti, nuorin on ihan vauva vielä. Kellon6mpörys menee herkästi kun johonkin lähtevät ja minä jään vuoden vanhan lapsen kanssa. Lapsi on suunnattoman rakas ja olen hänen kanssaan mielelläni, mutta kyllä päivät ovat raskaita. Minulta jopa pyydettiin, että olisin ryhtynyt heti eläkkeelle jäätyäni kokoaikaiseksi hoitajaksi, siihen en suostunut, en olisi jaksanut, verenpaineen on korkea ja haluan hiukan huokaista eläkkeellä.
En pidä sanasta, mutta ymmärrän sen sisällön. Meillä ei tuota kuuluisaa turvaverkkoa ole, valitettavasti. Rahalla saa lastenhoitoa, se on eri asia. Turvaverkoksi tulkitsen itse sen, että onko joku tai joitakin, jotka ottavat lapsesi hoteisiinsa, jos sinulle ja puolisollesi tapahtuu jotain tai ihmisiä jotka auttavat kun perhettä kohtaa kriisi.
Jostain kumman syystä meillä ei tällaisia ihmisiä ole elämässä. Taidankin siis lopettaa hyväntahtoisen ilmaisena it-tukena toimimisen miehen sukulaisille ja korona-ajan asiointiavun saman tien. Pärjätkööt hekin omillaan. Oma sukuni on toisella puolella maata, joten vastavuoroisuus on vähäistä sinnekin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja samaa seuraan ikäisistäni ystävissä. Autetaan omia lapsia ja vanhempia
Muilla ei väliä kuin biologisella perheellä. Olen lapseton ja alkanut tosissaani miettiä, haluanko lapsia ollenkaan, koska en pysty samastumaan tähän suppeaan ”oma (biologinen) perhe, paras perhe” -ajattelutapaan. En haluaisi lisääntyä, jos sillä tuen ajatusta siitä, että geenini ovat jotenkin muita parempia ja että oma perhe menee kaikkien muiden maailman ihmisten ja asioiden edelle. Hirveän kuppikuntaista ajattelua.
Ne jotka on syntyneet 40-luvulla ja 50-luvun alkupuolella eivät ole saaneet yhtään mitään. Suomi oli ihan raunioina. Ei ruokaa, ei kankaita, ei edes kenkiä. Rahalla ei saanut edes ruokaa, piti olla erivärisiä kortteja, naiset, lapset ja raskaana olevat ym. niistä leikattiin neliöitä ja isolla rahalla saattoi saada jostain vaatekangasta takiksi lapselle. Yleensä tehtiin miesten mustasta palttoosta pienelle tytölle kamala musta pomppatakki. Hedelmiä ei vielä tullut ja ruokana oli mitä sattui saamaan jostain. Naiset koittivat tehdä ruokaa hätävara -reseptien avulla. Oli mm. kananmunankorviketta, sokerinkorviketta, kahvinkorviketta. Sitten joskus 50-luvulla mummon sisko alkoi lähettää meille serkkulaumalle ihania vaatteita USA.sta. Samassa paketissa oli kahvia, rusinoita, ekat purkat, hammastahnaa, harjoja, ohuita alusvaatteita. Maalla se puute jatkui vielä pidempään. Kunta jakoi lapsille monoja , sitten kun niitä alkoi saada Suomeen. Minulla ol jo rattaissa valkoiset nahkakengät, isä oli korkeassa asemassa armeijassa, ja hän liikkui ulkomailla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Menkääpäs lapsettomat vaikka lenkille, tämä palsta ei ole edes teitä varten vaan perheellisille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämän hetken isovanhemmat ovat itsekkäin sukupolvi ikinä. Nämä 60-luvulla syntyneet ovat saaneet yhteiskunnalta ihan kaiken, melkein ilmaiseksi vielä ja nyt heille ei kuulu yhtään mitään eikä yhtään ketään pitäisi auttaa, kun ”haluavat elää omaa elämäänsä”.
Omien vanhempien apu kyllä kelpasi silloin kun omat lapset olivat pieniä. Hyvä, jos edes näkivät lapsiaan kesäisin.
Ahaa, eikö ne olekaan ne suuret ikäluokat (ennen 1950 syntyneet), jotka ovat ne itsekkäimmät?
Tuntuu olevan muodikasta syyttää omien vanhempien ikäluokkaa itsekkäimmäksi. Itse olen -75 syntynyt ja minulla on ensimmäinen pieni lapsenlapsi. Olen myös täysillä työelämässä, toisin kuin poikani ja hänen vaimonsa. Ja kovin ollaan itsekkääksi huutamassa, kun en varsinaisesti riemusta kiljuen ole ottamassa vauvaa koko ajan hoitoon (olen muutamia kertoja kyllä vahtinut muutaman tunnin, mutta enpä tiedä jatkosta, pahalta tuntuu vaatiminen).
Täällä toinen 70-lukulainen, jonka vanhin lapsi olisi hyvinkin perheen hankkimisikäinen, ja nuorin vasta menee eskariin.
Kauhulla mietin, jos tuo esikoinen pian hankkii lapsia, olettaako hän kovastikin apuja lapsen hoidossa? Voihan se olla, ettei lapsia koskaan halua tai saa, mutta noin teoreettisena ajatuksena.. itsellä vielä täysi pikkulapsiarki päällä, ja kovasti vaan odotan aikaa, jolloin itsellä olisi hieman aikaa hengähtää, kun kaikki lapset ovat jo isoja.
Mä puhuin omien lasteni kanssa tulevaisuuden suunnitelmistani ja toiveistani jo silloin, kun vasta tekivät muuttoa omiin koteihinsa. Sanoin jo silloin, että jos joskus hankkivat lapsia, niin hoidan ihan mielelläni silloin, kun se mulle sopii, mutta vain 1-2 lasta kerrallaan. Meillä on aina ollut oikein hyvä keskustelyhteys ja kun esim hankkivat koiran, niin ovat tehnet omia suunnitelmiaan sen mukaan, sopiiko mulle koiranhoito vai ei. Eli ovat kysyneet ensin multa ja vasta sitten alkaneet esim varata lomamatkaansa. Ei koskaan toisinpäin. Lapsenlapsia mulla ei vielä ole, mutta lapseni kyllä tietävät, että en tule olemaan mikään hoitoautomaatti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämän hetken isovanhemmat ovat itsekkäin sukupolvi ikinä. Nämä 60-luvulla syntyneet ovat saaneet yhteiskunnalta ihan kaiken, melkein ilmaiseksi vielä ja nyt heille ei kuulu yhtään mitään eikä yhtään ketään pitäisi auttaa, kun ”haluavat elää omaa elämäänsä”.
Omien vanhempien apu kyllä kelpasi silloin kun omat lapset olivat pieniä. Hyvä, jos edes näkivät lapsiaan kesäisin.
Onko 60-luvulla syntyneet jo sankoin joukoin isovanhempia? Tuskin.
Siis mitä hittoa, meinaatko oikeasti että 50-60 vuotiaiden isovanhemmuus olisi jotenkin harvinaista? Nelikymppisenäkö ne lapset sinun tuttavapiirissäsi väännetään?
Kun ne muksut saa lähes ilmaiseksi hoitoon 7-17 niin ei mitään turvaverkkoja edes tarvita. Luulis vanhempien pärjäävän viikonloput ja pari tuntia arkena ihan itsekseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämän hetken isovanhemmat ovat itsekkäin sukupolvi ikinä. Nämä 60-luvulla syntyneet ovat saaneet yhteiskunnalta ihan kaiken, melkein ilmaiseksi vielä ja nyt heille ei kuulu yhtään mitään eikä yhtään ketään pitäisi auttaa, kun ”haluavat elää omaa elämäänsä”.
Omien vanhempien apu kyllä kelpasi silloin kun omat lapset olivat pieniä. Hyvä, jos edes näkivät lapsiaan kesäisin.
Olen 1955 syntynyt kaksi lasta synnyttänyt ja kysyn nyt mitä kaikkea olen saanut. Äitiysloma oli n. 8 kk, sitten piti palkata hoitaja kotiin, ottaa palkatonta tai viedä hoitoon. Me veimme hoitoon vuoden vanhana, pidimme vuosilomat eri aikaan ja palkkasimme sisareni hoitoavuksi, että pärjäsimme siihen kun lapsi oli vuoden. Onneksi mieheni työn takia lapset eivät tarvinneet hoitoa kuin pari-kolme päivää/vko. Kesät pärjäsimme niin, että vuorottelimme lomat.
Molempien vanhemmat olivat työelämässä, me teimme lapset nuorena, kuten siihen aikaan tehtiin. Joskus olivat yhden yön mummolassa, aina isovanhempien pyynnöstä. Ravintoloita emme harrastaneet, koska meillä oli pienet lapset, minun opintolaina ja talovelat. Lomaksi riitti käynti Etelä-Suomessa sisaren perhettä katsomassa.
Lapsilisät saimme, työtä meillä oli, koska olimme hankkineet koulutuksen.
Käsittääkseni nyt on mahdollisuus olla kotona 3 v, silloin olisin saanut potkut töistä, jos olisin sellaista vaatinut. Jos lapsi sairasti, mies vaihteli työvuoroja, ei minulla ollut lupaa jäädä kotiin hoitamaan.
Nyt olen isoäiti, ikää 65-vuotta, kyllä minulta odotetaan pitkää päivää lasten kanssa, yksi lapsistani teki lapset myöhään joten olen nyt pienten isoäiti, nuorin on ihan vauva vielä. Kellon6mpörys menee herkästi kun johonkin lähtevät ja minä jään vuoden vanhan lapsen kanssa. Lapsi on suunnattoman rakas ja olen hänen kanssaan mielelläni, mutta kyllä päivät ovat raskaita. Minulta jopa pyydettiin, että olisin ryhtynyt heti eläkkeelle jäätyäni kokoaikaiseksi hoitajaksi, siihen en suostunut, en olisi jaksanut, verenpaineen on korkea ja haluan hiukan huokaista eläkkeellä.
Joo saa olla 3v asti kotona, kunhan tyytyy 250e kuukausituloihin plus lapsilisä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja samaa seuraan ikäisistäni ystävissä. Autetaan omia lapsia ja vanhempia
Muilla ei väliä kuin biologisella perheellä. Olen lapseton ja alkanut tosissaani miettiä, haluanko lapsia ollenkaan, koska en pysty samastumaan tähän suppeaan ”oma (biologinen) perhe, paras perhe” -ajattelutapaan. En haluaisi lisääntyä, jos sillä tuen ajatusta siitä, että geenini ovat jotenkin muita parempia ja että oma perhe menee kaikkien muiden maailman ihmisten ja asioiden edelle. Hirveän kuppikuntaista ajattelua.
Mitä se biologia tähän liittyy? Meinaat, että adoptioperheessä ei välitetä omista lapsista tai vanhemmista? Eikä kyse ole mistään paremmuudesta, vaan siitä, että on täysin normaalia ja inhimillistä että ihminen jonka kanssa on asuttu liki 20 vuotta yhdessä on yleensä läheisempi kuin joku random vastaantulija. Täytyy puuttua joku pala päästä jos ei näitä asioita ymmärrä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämän hetken isovanhemmat ovat itsekkäin sukupolvi ikinä. Nämä 60-luvulla syntyneet ovat saaneet yhteiskunnalta ihan kaiken, melkein ilmaiseksi vielä ja nyt heille ei kuulu yhtään mitään eikä yhtään ketään pitäisi auttaa, kun ”haluavat elää omaa elämäänsä”.
Omien vanhempien apu kyllä kelpasi silloin kun omat lapset olivat pieniä. Hyvä, jos edes näkivät lapsiaan kesäisin.
Olen 1955 syntynyt kaksi lasta synnyttänyt ja kysyn nyt mitä kaikkea olen saanut. Äitiysloma oli n. 8 kk, sitten piti palkata hoitaja kotiin, ottaa palkatonta tai viedä hoitoon. Me veimme hoitoon vuoden vanhana, pidimme vuosilomat eri aikaan ja palkkasimme sisareni hoitoavuksi, että pärjäsimme siihen kun lapsi oli vuoden. Onneksi mieheni työn takia lapset eivät tarvinneet hoitoa kuin pari-kolme päivää/vko. Kesät pärjäsimme niin, että vuorottelimme lomat.
Molempien vanhemmat olivat työelämässä, me teimme lapset nuorena, kuten siihen aikaan tehtiin. Joskus olivat yhden yön mummolassa, aina isovanhempien pyynnöstä. Ravintoloita emme harrastaneet, koska meillä oli pienet lapset, minun opintolaina ja talovelat. Lomaksi riitti käynti Etelä-Suomessa sisaren perhettä katsomassa.
Lapsilisät saimme, työtä meillä oli, koska olimme hankkineet koulutuksen.
Käsittääkseni nyt on mahdollisuus olla kotona 3 v, silloin olisin saanut potkut töistä, jos olisin sellaista vaatinut. Jos lapsi sairasti, mies vaihteli työvuoroja, ei minulla ollut lupaa jäädä kotiin hoitamaan.
Nyt olen isoäiti, ikää 65-vuotta, kyllä minulta odotetaan pitkää päivää lasten kanssa, yksi lapsistani teki lapset myöhään joten olen nyt pienten isoäiti, nuorin on ihan vauva vielä. Kellon6mpörys menee herkästi kun johonkin lähtevät ja minä jään vuoden vanhan lapsen kanssa. Lapsi on suunnattoman rakas ja olen hänen kanssaan mielelläni, mutta kyllä päivät ovat raskaita. Minulta jopa pyydettiin, että olisin ryhtynyt heti eläkkeelle jäätyäni kokoaikaiseksi hoitajaksi, siihen en suostunut, en olisi jaksanut, verenpaineen on korkea ja haluan hiukan huokaista eläkkeellä.Joo saa olla 3v asti kotona, kunhan tyytyy 250e kuukausituloihin plus lapsilisä.
Jep. Eikä ole mitenkään harvinaista, että työnantaja ilmoittaa, ettei tarvii tulla takaisin, jos äitiyslomaa haluaa viettää yhtään enempää kuin sen n. vuoden.
Mikäs sukupolvi se oli joka sai työpaikkoja vain kävelemällä sisään? Matkavähennyksetkin oli tuplasti enemmän mitä nyt, bensan verotuskin taisi olla puolet nykyisestä, lastenrattaita sai säilyttää rappukäytävässä, lapsia sai tukistaa mikä nyt olisi lasun paikka, ei ollut näin paljon vastuuta ja velvollisuuksia vaan elettiin vähän miten sattui verrattuna nykyiseen. Ihan vain muutamana esimerkkinä. Kyllä se maailma on muuttunut paljon omasta lapsuudestani, jolloin 10v kävivät yksin uimarannoilla ja 7v olivat yksin koulun jälkeen kotona. Nyt kun noin kirjoittaisit tälle palstalle, olisit maailman huonoin äiti ja sinua uhkailtaisiin lastensuojelulla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sepä se, kun se apu toimii vain yhteen suuntaan. Kovin ollaan huutamassa, että eipä sitten tulla käymään kun olet palvelutalossa, mutta havaintojeni mukaan aika vähän käydään niitäkään katsomassa, jotka ovat lastenlapsia hoitaneet. Anopinkin kohdalla oli niin, että juuri ne lastenapset, jotka vähiten olivat mummolassa lapsena, eniten kävivät aikuisiällä häntä katsomassa. Näillä muilla tuntui aina olevan kovin kiire. Jopa niin, että ajettiin ohitustietä parin kilometrin päästä ohi ja soitettiin, että tultaisiin katsomaan, mutta ei ehditä. Tuo jos mikä teki anopille pahan mielen. Ei se lohduta, että ajetaan ohi lyhyen matkan päästä, mieluummin olisivat jättäneet ilmoittamatta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Neuvola opettaa tämän termin jo odotusaikana: tulevat vanhemmat kuulustellaan noin toisella käyntikerralla ja voi sitä raukkaa, joka jo tuossa vaiheessa narahtaa TURVAVERKKOJEN puutteesta...
Seksiasiat, varallisuus, harrastukset jne. kuulustellaan säännöllisin väliajoin VOIMAVARALOMAKKEILLA. Niitä saa täyttää väsymykseen asti.
Neuvolassa kysellään turvaverkostosta varmaan siksi, että todella monella perheellä ei sellaisia ole. Ei kyselty tuollaisia 1980-1990-luvuilla, kun omat lapseni olivat neuvolaikäisiä. Siihen aikaan kun oli vielä ihan tavallista, että sukulaiset, ystävät ja jopa naapurit olivat tarvittaessa avuksi. Ihmiset eivät olleet vielä niin sulkeutuneita ja epäluuloisia toisiaan kohtaan. Hiekkalatikolla tutustui hyvin naapureihin ja leikkipuistoissa tai talvisin pulkkamäessä tai luistinradalla alueen muihin äiteihin. Kasarin puolella ei ollut vielä subjektiivista päivähoito-oikeuttakaan, joten kun perheeseen syntyi vauva, isommat lapset eivät olleet enää päivähoidossa. Lapset kuitenkin tarvitsivat leikkikavereita eikä äiti ja vauva oikein riittäneet siihen. Sen vuoksi lasten kanssa lähdettiin ulos, jotta lapsi saa leikkiä muiden lasten kanssa. Ja samalla verkostoiduttiin alueen muiden aikuisten kanssa.
Vanhemmuuden vaatimukset oli erilaiset.
Sen ajan vanhemmuudella pääsee nykyään heti lasuasiakkaaksi. Nykyään ei mikään riitä.Ja tässä on yksi syy, miksi turvaverkkoja on vaikea saada. Lastenhoidosta on tehty niin rakettitiedettä, ettei varsinkaan vanhempi sukupolvi halua sellaiseen edes ryhtyä. Eikä oikein lapsettomatkaan. Mä olen lähipiirini lapsiperheille sanonut, että voin hoitaa teidän lapsianne samalla tavalla kuin aikoinaan hoidin teitäkin. Jos se ei riitä, palkatkaa joku ammattilainen.
Riittöisihän se monesti vanhemmille, mutta jos joku ulkopuolinen sattuu näkemään jotain mielestään huolestuttavaa niin se on heti lasun paikka ja kuka siihen haluaa lähteä.
Tätä meidän nykyvanhempien elämä on: koko ajan saa pelätä mitä muut ajattelee, ettei kukaan käsitä mitään väärin, huutava lapsi pitää poistaa sekunneissa kaupasta ettei kukaan tee palstalle sinusta aloitusta ilkeään sävyyn, uskallatko korottaa ääntäsi julkisella paikalla vai annatko suosiolla periksi ettet saa vihaisia katseita, puhelimen viestiin ei voi vastata mikäli joku näkee äidin puhelin kädessä on se automaattisesti lapsesta välittämätön somettaja, jne jne.
Tämä on mielestäni raskainta äitiydessä.
Vierailija kirjoitti:
Menkääpäs lapsettomat vaikka lenkille, tämä palsta ei ole edes teitä varten vaan perheellisille.
Jep, lähdenkin tästä viettämään lomaa ja vapaa-aikaa, jota teillä perheellisillä ei ole koskaan. Ai niin, paitsi kun käytätte ”turvaverkkojen” ilmaisia palveluita.
Vierailija kirjoitti:
Mikäs sukupolvi se oli joka sai työpaikkoja vain kävelemällä sisään? Matkavähennyksetkin oli tuplasti enemmän mitä nyt, bensan verotuskin taisi olla puolet nykyisestä, lastenrattaita sai säilyttää rappukäytävässä, lapsia sai tukistaa mikä nyt olisi lasun paikka, ei ollut näin paljon vastuuta ja velvollisuuksia vaan elettiin vähän miten sattui verrattuna nykyiseen. Ihan vain muutamana esimerkkinä. Kyllä se maailma on muuttunut paljon omasta lapsuudestani, jolloin 10v kävivät yksin uimarannoilla ja 7v olivat yksin koulun jälkeen kotona. Nyt kun noin kirjoittaisit tälle palstalle, olisit maailman huonoin äiti ja sinua uhkailtaisiin lastensuojelulla.
Mutta mikään noista ei ole isovanhempien tai muiden sukulaisten vika. Jos viranomaiset ja päättäjät tekevät lastenhoidosta niin vaativaa, ettei lasten vanhemmat enää pärjää lastensa kanssa, sitten yhteiskunnan pitää tarjota lapsiperheille tarvittava apu.
Me 60-luvun lapset saatiin vielä tukkapöllyä, mutta jo omien lasteni aikaan se oli laissa kiellettyä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Neuvola tätä typerää ilmaisua käyttää, "onkos teillä minkälainen turvaverkko". Ai ei ole, no nyt on rustattava huoli-ilmoitus...
Te jotka ilmoitatte neuvolassa että turvaverkko löytyy, oletteko kertoneet turvaverkon jäsenille heidän kuuluvan nyt turvaverkkoon, koska päätitte lisääntyä tai kysyneet heiltä, haluavatko olla lastenne kanssa tekemisissä?
Kyllä. En kai minä nyt ilman toisen suostumusta kirjoita kenenkään nimeä virallisiin dokumentteihin. Onnekseni minulla on rakas äiti ja kaksi rakasta siskoa. Tuntuu pahalta niiden puolesta keillä ei ole ketään.
Vierailija kirjoitti:
Mikäs sukupolvi se oli joka sai työpaikkoja vain kävelemällä sisään? Matkavähennyksetkin oli tuplasti enemmän mitä nyt, bensan verotuskin taisi olla puolet nykyisestä, lastenrattaita sai säilyttää rappukäytävässä, lapsia sai tukistaa mikä nyt olisi lasun paikka, ei ollut näin paljon vastuuta ja velvollisuuksia vaan elettiin vähän miten sattui verrattuna nykyiseen. Ihan vain muutamana esimerkkinä. Kyllä se maailma on muuttunut paljon omasta lapsuudestani, jolloin 10v kävivät yksin uimarannoilla ja 7v olivat yksin koulun jälkeen kotona. Nyt kun noin kirjoittaisit tälle palstalle, olisit maailman huonoin äiti ja sinua uhkailtaisiin lastensuojelulla.
Ihan aidosti nyt tietämättömyyttäni (ei lapsia) kysyn: eivätkö 10-vuotiaat saa nykyään olla rannalla yksin ja eivätkö 7-vuotiaat ole yksin kotona?
Alue: Aihe vapaa
Ei kai sulla vaan mennyt tunteisiin 😂 mites muuten noi pilkut ja yhdyssanat?