Pakko aina katsoa kun tuo 19v poika ottaa ruokaa, nytkin meinasi kauhaista puolet savulohesta
Mikä siis koko porukalle tarkoitettu, mikä mennyt kasvatuksessa pieleen 🤦🏽
Sama joulupöydässä, saattaa jostain porkkanalaatikosta kauhaista ison kasan niin että muille ei jää mitään, pakko aina vähän sivusilmällä katsoa kun ottaa ruokia. Nyt meinas lähteä savulohesta kämmenen kokoinen palanen, oli pakko sanoa että ei sitä oo tarkotus yksin kaikkea syödä
Kommentit (498)
Meillä on lapsilla lupa santsata, joten ottavat ensimmäisen annoksen vähän maltillisempana. Kun kaikki ovat ottaneet ruokaa, saattaa se toinen annos ollakin sitten jo aika jäätävän kokoinen. Mutta silloin hän jo tietää, miltä se ruoka maistuu, joten sitä ei sitten jää lautaselle. Jos ottaa heti ison annoksen, eikä se sitten maistukaan, jää osa ruoasta syömättä.
Toinen juttu, teen ruokaa niin paljon, ettei kasvavien nuorten tarvitse pelätä, että ruoka loppuu kesken.
19-vuotias ei ole poika, vaan mies
Vierailija kirjoitti:
Aloittajan ajatusmailma on törkeä. Älä tarjoa ruokaa, jos sulla on tarve päättää kuinka paljon kukin syö. Jos kyse on lapsestasi. Olisit jättänyt tekemättä, kun sulla ei oo varaa ruokkia niitä. T. Äiti, joka on satanut lapset jo aikuisiksi. P.s. meillä on aina saanut kaikki tarpeeksi ruokaa
Ja kaikki ovat saaneet ronklata ruuan kanssa ja syödä aterialla vaikka pelkkää savulohta, eiks niin? Aina ostit vähintään yhden kokonaisen savulohen jokaiselle, että pikkumassut tulevat täyteen vaikkei muuta söisikään?
Jep jep.
Taitaa olla aloitus legendaarisen "100g makaronilaatikkoa häätarjoiluksi" -tyypin käsialaa.
Edelleenkään ei ole kyse liian vähäisestä ruokamäärästä tai pihistä emännästä vaan ahneesta ruokailijasta joka muita huomioimatta vetää kitaansa suurimman osan tarjoilusta! Kyllähän jo alkeellisinkin kohteliaisuus edellyttää huomioimaan että muillekin riittää. Älkää nyt vetäkö mukaan nälässä pidettäviä lapsia, sellaisesta ei ole nyt kyse.
0/5 mutta hyvin tartuttu syöttiin, ap onnistui eli täytyy antaa 3/5
Vierailija kirjoitti:
0/5 mutta hyvin tartuttu syöttiin, ap onnistui eli täytyy antaa 3/5
Juuri näin. Palstan mammat tarvitsevat virikettä aivoille jotta emootioita syntyy (puusk! ihanaa! liikuttavaa! vihaan! inohan! olen ja tunnen!) ja sillä vireellä puksutellaan jatkossakin....puks puks puks.....
Vierailija kirjoitti:
Edelleenkään ei ole kyse liian vähäisestä ruokamäärästä tai pihistä emännästä vaan ahneesta ruokailijasta joka muita huomioimatta vetää kitaansa suurimman osan tarjoilusta! Kyllähän jo alkeellisinkin kohteliaisuus edellyttää huomioimaan että muillekin riittää. Älkää nyt vetäkö mukaan nälässä pidettäviä lapsia, sellaisesta ei ole nyt kyse.
Tämä juuri. Jos on vaikka 4 henkeä syömässä ja tarjolla olisi vain 4 lihapullaa Ja 4 perunaa, niin ei se ensimmäinen voi mennä kauhomaan kaikkia perunoita ja lihapullia, niin että muu perhe ei saa lainkaan ruokaa. Ihan tavallisia käytöstapoja. Kun jotakin on vähän, se jaetaan niin että kaikki saavat. Vai mennäänkö oikeasti köyhässäkin perheessä niin että se syö joka ensin ehtii ja muut eivät?
Meilläkin poika söisi vaikka kaikki leikkeleet suoraan paketista jos saisi. Ei tietenkään saa! Jokainen normaali vanhempi opettaa hyväksyttävät käytöstavat lapsilleen. Jos ei opeta, lapsella on edessään kiusallisia tilanteita tulevaisuudessa.
Mä olen erittäin perso joillekin tyyrimmille, yleisille juhlaruuille ja voisin helposti vetää niitä paljon. En silti KOSKAAN ota niitä aluksi niin paljon kuin tekisi mieli, vaan niin että muillekin varmasti jää saman verran, lisää otetaan JOS jää yli. En myöskään pidä järkevänä että jos porukassa on 1-2 kaltaistani sitä yhtä tyyristä ruokaa pitäisi varata moninkertaisesti vaan koska minuun/meihin sitä uppoaisi paljon. Nälkäänsä voi syödä muutakin, eihän kukaan vaadi että juhlissa vaikka samppanjaa riittäisi janojuomaksi niin paljon kuin huvittaa, kyllä se pienempikin määrä katsotaan riittäväksi.
Ihmeen paljon tässä ketjussa on sellaisia jotka muka vierailullakin kehtaavat syödä määrättömästi ahmien kaikkea. Ei taida olla totta oikeasti että käyttäydytte noin? Jos on, niin onko koskaan tullut mieleen kiinnittää huomiota toisten syömistapoihin? Oikeastiko ajattelette että muilla vierailla ei vaan ole yhtä hyvä ruokahalu, ja siksi ottavat tarjoiluista maltillisesti? Todellisuudessa hyvä ruoka ja herkut kyllä useimmille maistuvat, mutta normaaleilla ihmisillä on myös käytöstavat! Teistä ahmateista varmasti puhutaan jälkeenpäin selän takana: ”Näitkö miten se taas otti lautasen täyteen voileipäkakkua, ja kehtasi hakea vielä lisää!?” , ”Joo, ja saman verran meni täytekakkuja. Riittiköhän niille myöhemmin tuleville ollenkaan?”, ”Miten se kehtaa! Aina sama juttu! Ihme kun ei vielä vie kotiinsa loppuja”...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meidän 14 v. syö aterialla kaksi isoa lohimedaljongia, 4-5 perunaa ja puolet lautasesta kasviksia (2-3dl), leipää pari ja maitoa. Parin tunnin kuluttua on taas nälkä. Hän harrastaa liikuntaa ja on solakka. Kämmenen kokoinen pala kalaa menisi siis ihan helposti. Mutta toki on hyvä osata huomioida toisetkin.
Varmaan on vielä solakka mutta kun ikää tulee vähän enemmän ja syö tuota tahtia niin kohta hän on ylipainoinen porsas. Millainen teini tarvitsee kaksi isoa lohimedaljonkia yhdellä aterialla? Kyllä yksi lohimedaljonki riittää varsin hyvin per ateria varsinkin jos kyytipojaksi on perunoita, salaattia ja leipää. Olen viettänyt paljon aikaa USA:ssa ja siellä näkee juuri tuollaisia ihmiä jotka ahneudessaan venyttävät vatsalaukkunsa liian suurien annoskokojen kanssa ja lopputulos kyllä tiedetään. Oletko katsonut TV:stä ohjelmaa hengenvaarallisesti lihava? Sellaiseenko tilaan sinäkin lapsesi haluat saattaa?
Ja lohiko tässä kombissa eniten lihottaa?? Eiköhän tuo leipä kannata jättää ekaks pois. Ja sanot, että tuollaiseen annoskokoon ei pidä tottua?? No ei, mutta sitä tarvitaan silloin kasvuaikana.[/quote
Älä arvota tuolla tavalla ruokia, se ei ole tervettä eikä millään tavalla perusteltua. Lohi ja leipä ovat hyvää ruokaa kumpikin, mitään ei pidä ”jättää pois”. Miksi ihmeessä 14-vuotiaan tytön pitäisi jättää leipä pois! Yrittäkää nyt lopettaa se RUUAN demonisointi ja ajattelu siitå että ruoka lihottaa! Lohi ja leipä antavat keholle proteiinia, hiilaria , kuituja, hyviä rasvahappoja, valtavasti vitamiineja jne. Ne ovat keholle välttämätöntä RAVINTOA , ei jotain mikä lihottaa! Syökää ja antakaa erityisesti nuorten syödä! Jäätelöt, pullat ja keksit on sitten erikseen eikä niistäkään tarvi tehdä ongelmaa kun nuori saa riittävästi sitä oikeaa ruokaa eikä hänen tarvitse hävetä ruokahaluaan!
Leipä on ihan sama asia kuin pulla tai keksi. Siinä ei ole mitään hyvää keholle. Pelkkää hiilarihöttöä ja sokeria.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun poika tukee kylään, kannattaa keittää enemmän perunoita ja vaikka vähän kananmuniakin joilla voi täyttää vatsaa. Sitä ns. pääruokaa sitten kaikille saman verran.
Perunat ja leipä mitä täällä on ehdoteltu eivät korvaa proteiinia.
Jos lohi on liian kallista lompakolle niin kannattaa varata jotain muutakin kunnollista proteiinia. Raejuustoa, tofua, soijarouhetta tai jotain halvempaa lihaa (noista saa kyllä valmistettua herkullisia lisukkeita, kun perehtyy). Omalle äidilleni ei tulisi mieleenkään jättää lapsiaan nälkäisiksi vaan kun me lapset tulemme kylään niin panostaa niin, että ruokaa on yllin kyllin.
Ja muistakaa edelleen se, että ihmisten energiankulutus on erilaista ja on ihmisiä, joiden täytyy syödä enemmän. Se että joku palstamamma lihoo jos ei vahdi tarkasti syömisiään ei tarkoita että kaikki lihoisivat.
Ei ehkä kannata saman tien koittaa siirtyä mauttomiin vegehössötyksiin kuten tofu, soijarouhe tai mitkä lie pavunidut.
Halvempaa lihaa kyllä, jauhelihasta saa aikaan vaikka mitä.
Vierailija kirjoitti:
Oli niin tai näin, emme tunne ap:n tarinassa esiintyvän nuoren miehen käytöstapoja yleisesti. Jos on yleensä ottaen itsekäs, se on huono juttu. Mutta, mulla esikoinen jo aikuinen tytär ja nyt kotona kaksi teinipoikaa ja voi veljet, mikä määrä menee ruokaa, varsinkin nuoremmalle :D Ihan kunnon lasteja ja hoikkia ovat, mutta pituuskasvu hurjaa. Jospa ap:n pojan herkkua oli tuo mainittu kala ja ajatteli onnessaan, että juhannuksena pääsee herkuttelemaan kunnolla kyseistä tuotetta. Näin ollen harmi, että ei saanut riittävästi. Joskus tuntuu, että teinien/nuorten pää on vähän sumussa ja looginen toisia huomioiva ajattelu ei vain aina onnistu, mikä ei tietenkään oikeuta huonoon käytökseen. Seuraavaa kertaa varten kalaa rutkasti lisää, jotta jeppe saa riittävästi:D ;D
Jos tää "pikkuinen lapsi" ostaakin 5 kiloa lohta ihan itselleen omaan kotiin. Siellä voi myös syödä suoraan laatikosta sohvalla istuen.
Kaverin ex-mies oli näitä rohmuja. Kerran pidettiin blinikestit n. 10 hengelle, oli kaikenlaisia täytteitä ja myös mätiä, mutta ei kovin suurta määrää opiskelijabudjetilla. No mitä tekee mies, kahmii blinilleen valehtelematta 2/3 mädistä, ilmeenkään värähtämättä. Kaverini antoi hieman palautetta, mutta vasta juhlien jälkeen...
Vierailija kirjoitti:
0/5 mutta hyvin tartuttu syöttiin, ap onnistui eli täytyy antaa 3/5
Et tehnyt tätä kunnolla.
Provo 1/5
Prooovoooo 1254 / 129000
Porvo 0/3
Trollo. Rooloti rooo. Tororoloo.
Troooool. Lollo. Rtrooloo.
Nyt on parempi. Nämä typeryydet pitää olla monta kerta jokaisessa ketjussa.
No voi, voi, varatkaa ruokaa niin, että se RIITTÄÄ kaikille!
Nipottaa noin typerästä!
Kämmenenkokoinen pala savulohta on paljon? Itsekin syön sen verran vaikka olen pienikokoinen keski-ikäinen nainen
Mä voin sanoo et nuorena nälkä on suunnilleen pohjaton. Mä söin nuorena about 16-19v. valtavia annoksia (sain kuulla siitä usein, vaikka aina ajattelin ruokapöydässä myös muita ja söin leipää kun ruoka loppui) ja olen pienikokoinen nainen, paino vaihdellut 46-48 välillä aina, nyt oon 27v. Tosin urheilin kuutena päivänä viikossa useimmiten 2 kertaa päivässä siinä iässä. Nykyään en ole ollenkaan niin kova syömään, mutta kyllä se poika nälkäänsä vetää jos ei ole edes lihava.
Aloittajan ajatusmailma on törkeä. Älä tarjoa ruokaa, jos sulla on tarve päättää kuinka paljon kukin syö. Jos kyse on lapsestasi. Olisit jättänyt tekemättä, kun sulla ei oo varaa ruokkia niitä. T. Äiti, joka on satanut lapset jo aikuisiksi. P.s. meillä on aina saanut kaikki tarpeeksi ruokaa