Lue keskustelun säännöt.
Miksi eroaminen on joillekuille niin kauhea mörkö?
17.06.2020 |
Ajattelen, että jos minä tai kumppanini emme saa suhteelta enää niitä asioita, joiden vuoksi suhteeseen aloimme, eikä asiaa saada kohtuudella korjattua, ero on ainoa reilu ratkaisu tuossa tilanteessa. Ei tuo ole mikään katkera epäonnistuminen vaan osa elämää. Kiitetään toista yhteisestä matkasta ja jatketaan eri suuntiin.
Elämä sinkkuna on jo tosi kivaa, joten suhteen täytyy olla jotakin erinomaista.
Kommentit (127)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yleensä miehet katkeroituu helpommin kun eroavat. Naiset pääsevät eron yli helpommin, varmaan paremman emotionaalistentunnekykyjen sekä oman terveydenhuolenpidon takia. Entiset mieheni ovat ottaneet eron aina raskaasti vaikka deittasimme vain sen tyypilliset 1-3 vuotta. Jotkut jopa raivostuivat kun sanoin etten ole onnellinen suhteesta syytä A. En tajua mikä hinku miehillä on pitää onneton nainen suhteessa? Varmaan jokin itsekäs syy jossa toisen tunteilla ei ole mitään sijaa. Mutta nyt edellinen mies sai idean että erotaan kun ei tämä suhde oikeen enään toimi ja olin samaa mieltä, en siitäkään ottanut nokkiini. Me naiset kyllä huomaamme aikaisemmin jos suhde ei toimi ja milloin ero tulee. Tosin erottuamme mies tuli katumapäälle muutaman kuukauden jälkeen ja itki perääni että haluaakin takaisin yhteen. -_- On ne miehet outoja. En suostunut. Nyt hänellä on uusi ja toivon että se auttaa häntä pääsemään eteenpäin. Nyt olen onnellisesti sinkku. Tarpeeksi parisuhteissa kahlattu.
Monilla miehillä on fiksaatio omistaa ja hallita asioita. Nainen on kuin koira, joka saadaan rakastumaan itseen alistamalla ja tukholmasyndrooman avulla ja jos nainen osoittaa merkkejä omasta tahdosta, reaktiona on kiukku tai manipulointi. Naista vihataan pitkään eron jälkeen, sillä miehen jättänyt nainen on kävelevä osoitus miehen kyvyttömyydestä hallita "omaisuuttaan".
Mies ei ole sama kuin persoonallisuushäiriö. Yhtä paljon pipipäitä löytyy naisistakin, tosin oireyhtymät saattavat olla painottuneet eri lailla.
Eikä kyseessä ole myöskään persoonallisuushäiriö, vaan syvälle arvopohjaamme juurtunut malli ideaalista perheestä. Esiintyy mm. luonnossa, jossa monogaminen eläin aggressiivisesti vahtii ja puolustaa puolisoansa välillä raiskaten tämän, ja esimerkiksi kristinuskossa aatamin kylkiluusta veistämänä, kilttinä ja tahdottomana synnyttäjävaimona. Moderni tiede ei ole tarjonnut kilpailevaa mallia lisääntymiseen, sitä odotellessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsille ero aiheuttaa useita mielenterveyden häiriöitä. Eli lasten takia kannattaisi yrittää tulla toimeen keskenään.
Usein asioita pohditaan niin minä-keskeisesti, etteivät siinä lasten tarpeet juuri paina.
Lapsille perhehelvetissä eläminen aiheuttaa mielenterveyden häiriöitä. Silloin ero on parempi ratkaisu, vaikka onkin lapsille rankkaa.
Perhehelvetti = vanhempi ei enää tunne samanlaisia perhosia vatsassa kuin ihastuessaan? Kyllä eron lapsiperheessä tulisi oikeasti johtua jostain muusta kuin vanhempien yoloilusta. Väkivalta, päihteet yms ovat todellisia perhehelvetin tuottajia joista tulisi lasten päästä eroon, mutta se että ”kasvoimme erillemme” ei ole.
Ei lapsia haittaa romantiikan puute vanhempien välillä. Mutta vanhempien kiukku ja pettymys sekä riidat aiheesta haittaavat. Jos vanhemmat eivät kasva seuraavalle ihmisyyden tasolle, vaan jatkavat eläimellistä vaistojensa perässä juoksentelua (esim. romantiikan jahtaaminen), syntyy ristiriitoja ja konflikteja. Tämä häiritsee lasten kehittymistä ja kasvua.
Tiedät itsekin, että tämä on valetta. Vanhemmat mallintavat lapsilleen, millaista parisuhteessa on. Suhdemalli, jossa ei ole koskettelua ja romanttisia eleitä voi todella aiheuttaa ongelmia myöhemmin deittaillessa.
Entäs suhdemalli jossa lennetään kukasta kukkaan koska ei ole muuten tarpeeksi romanttisia eleitä? Suhdemalli jossa lasten kodin saa repiä auki ja hajalle, tuoda sinne uusia ihmisiä noin vain kunnes taas kyllästyy ja haluaa lisää romantiikka elämäänsä? Kuulostaa todella terveelliselle.
Väärä dikotomia. Löytyisikö ad hominem seuraavaksi?
Tai jos vain vastaisit kysymykseen? Dikotomiani ei ollut viallinen, aiheena oli ero lapsiperheessä ja ero nimenomaan siksi että suhteessa ei ole tarpeeksi romanttisia eleitä.
Eroon riittää se, ettei ole parisuhteessa yhtä onnellinen kuin olisi sinkkuna. Parisuhde on lisäarvoa elämään. Jos parisuhde ei lisää hyvinvointiasi, ei sillä ole mitään oikeutetusta olla olemassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsille ero aiheuttaa useita mielenterveyden häiriöitä. Eli lasten takia kannattaisi yrittää tulla toimeen keskenään.
Usein asioita pohditaan niin minä-keskeisesti, etteivät siinä lasten tarpeet juuri paina.
Lapsille perhehelvetissä eläminen aiheuttaa mielenterveyden häiriöitä. Silloin ero on parempi ratkaisu, vaikka onkin lapsille rankkaa.
Perhehelvetti = vanhempi ei enää tunne samanlaisia perhosia vatsassa kuin ihastuessaan? Kyllä eron lapsiperheessä tulisi oikeasti johtua jostain muusta kuin vanhempien yoloilusta. Väkivalta, päihteet yms ovat todellisia perhehelvetin tuottajia joista tulisi lasten päästä eroon, mutta se että ”kasvoimme erillemme” ei ole.
Ei lapsia haittaa romantiikan puute vanhempien välillä. Mutta vanhempien kiukku ja pettymys sekä riidat aiheesta haittaavat. Jos vanhemmat eivät kasva seuraavalle ihmisyyden tasolle, vaan jatkavat eläimellistä vaistojensa perässä juoksentelua (esim. romantiikan jahtaaminen), syntyy ristiriitoja ja konflikteja. Tämä häiritsee lasten kehittymistä ja kasvua.
On kuitenkin tutkittu, että jopa huonossa ydinperheessä kasvaneilla menee elämässä myöhemmin paremmin kuin eroperheissä kasvaneissa, siis tilastollisesti kokonaisuutena!
- vain väkivalta, pettäminen, jota ei pysty antamaan anteeksi yms. on kunnon syy eroon, tosin ihmisten pitäisi miettiä enemmän sitä, kenen kanssa menevät yhteen.
Se tilastosi nyt vaan sattuu olemaan räikeästi vääristynyt siltä osin, että ei ole vaihtoehtoista todellisuutta, jossa nähtäisiin, mitä niille eroperheille tapahtui, jos eivät eronneetkaan. On täysin selvä asia, että jos pari jää yhteen, sillä ei ole mennyt yhtä huonosti kuin toisella, joka erosi. Siis tilastollisesti kokonaisuutena! Lisäksi eroperheen lapset ovat ennen eroakin jo altistuneet jollekin niin sietämättömälle, mikä johti eroon. Se vaikutus ei täysin häviä elämän myötä vaikka ero siitä suurimman osan varmasti poistaakin jatkossa.
Ihminen ei voi ylipäänsä tehdä elämänsä ratkaisuita, jotka vaikuttavat merkittävästi itseen ja läheisimpiin, minkään tilastojen pohjalta.
Ehkä ihmisten pitäisi miettiä moniakin asioita, mutta jopa sinä varmasti ymmärrät, että pettäminen, väkivalta, persoonallisuushäiriöt, päihteet tai muut eivät yleensä näy tai haittaa oleellisesti seurusteluvaiheessa, kun niitä valintoja tehdään, vaan ne tupsahtavat elämään mukaan jossain myöhemmässä vaiheessa, kun ollaan jo saman paskapöntön käyttäjiä pankin rahalla.
Vierailija kirjoitti:
Eroon riittää se, ettei ole parisuhteessa yhtä onnellinen kuin olisi sinkkuna. Parisuhde on lisäarvoa elämään. Jos parisuhde ei lisää hyvinvointiasi, ei sillä ole mitään oikeutetusta olla olemassa.
Mutta jos se lisää hyvinvointia vaikkapa lapsillesi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eroon riittää se, ettei ole parisuhteessa yhtä onnellinen kuin olisi sinkkuna. Parisuhde on lisäarvoa elämään. Jos parisuhde ei lisää hyvinvointiasi, ei sillä ole mitään oikeutetusta olla olemassa.
Mutta jos se lisää hyvinvointia vaikkapa lapsillesi?
Lapsen hyvinvointia lisää se, ettei häntä pakota syntymään alunperinkään.
Mulla on useampi sisarus ja vanhemmat, jotka erosivat useamman kerran.
Meidän perheessä näkyy erittäin selvästi se, että ne erot periytyy. Kuten on tutkittukin, että eroperheiden lapset eroaa useammin.
Me sisarukset kipuillaan jatkuvasti, kumppanit vaihtuu ja mihinkään ei oikein osata tyytyä. Aina jotain ”puuttuu” ja sellainen levottomuus vaivaa, vaikka periaatteessa kaikki olisikin hyvin.
Itse jopa terapiassa yrittänyt hoitaa tätä ongelmaa, koska en haluaisi toistaa samaa kaavaa ja erota lasten takia. Ja muutenkin, koska sisimmässäni tiedän ettei vaihtamalla parane ja aviomieheni on oikeasti hyvä kumppani. Mutta se levottomuus vaan vaivaa ja uskon todellakin, että se johtuu siitä mallista minkä vanhemmiltani sain.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuolla asenteella eroja ja uusia suhteita tulee usein. Onnea.
Vierailija kirjoitti:
Eroon riittää se, ettei ole parisuhteessa yhtä onnellinen kuin olisi sinkkuna. Parisuhde on lisäarvoa elämään. Jos parisuhde ei lisää hyvinvointiasi, ei sillä ole mitään oikeutetusta olla olemassa.
Paitsi jos on lapsia, tulee ottaa huomioon myös lasten hyvinvointi.
Perheeseen ja avioliittoon sisältyy palkintojen lisäksi paljon vastuuta ja työtä. Ja tylsää. Tuollainen "hauskanpitoparisuhde" on teinien hommia, sellaisesta voi toki erota vaikka väärän värisen seinäpaperin vuoksi, eikä ketään kiinnosta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tuolla asenteella eroja ja uusia suhteita tulee usein. Onnea.
Mutta kun erot tapahtuvat huonoista suhteista, sittenhän tämä on vain hyvä asia. Kuka nyt hyvästä suhteesta lähtisi?
Vierailija kirjoitti:
Mulla on useampi sisarus ja vanhemmat, jotka erosivat useamman kerran.
Meidän perheessä näkyy erittäin selvästi se, että ne erot periytyy. Kuten on tutkittukin, että eroperheiden lapset eroaa useammin.
Me sisarukset kipuillaan jatkuvasti, kumppanit vaihtuu ja mihinkään ei oikein osata tyytyä. Aina jotain ”puuttuu” ja sellainen levottomuus vaivaa, vaikka periaatteessa kaikki olisikin hyvin.
Itse jopa terapiassa yrittänyt hoitaa tätä ongelmaa, koska en haluaisi toistaa samaa kaavaa ja erota lasten takia. Ja muutenkin, koska sisimmässäni tiedän ettei vaihtamalla parane ja aviomieheni on oikeasti hyvä kumppani. Mutta se levottomuus vaan vaivaa ja uskon todellakin, että se johtuu siitä mallista minkä vanhemmiltani sain.
Minä ja sisarukseni saimme taas sen jääräpäisen väkisin yhdessä pysymisen mallin. Olisimme niin halunneet vanhempien eroavan, koska se jatkuva riitely, mykkäkoulu ja kaaos oli lapsille helvetillistä ja pelottavaa. Olemme ehkä kuitenkin omaksuneet saman mallin, sillä olemme yrittäneet yksipuolisesti pitää pystyssä omia tuhoontuomittuja (mielenterveysongelmien yms. takia väkivaltaisia ja tuhoisia) parisuhteitamme aivan liian pitkään ja liiaksi itsestämme luovuttaen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eroon riittää se, ettei ole parisuhteessa yhtä onnellinen kuin olisi sinkkuna. Parisuhde on lisäarvoa elämään. Jos parisuhde ei lisää hyvinvointiasi, ei sillä ole mitään oikeutetusta olla olemassa.
Paitsi jos on lapsia, tulee ottaa huomioon myös lasten hyvinvointi.
Perheeseen ja avioliittoon sisältyy palkintojen lisäksi paljon vastuuta ja työtä. Ja tylsää. Tuollainen "hauskanpitoparisuhde" on teinien hommia, sellaisesta voi toki erota vaikka väärän värisen seinäpaperin vuoksi, eikä ketään kiinnosta.
Perhe-elämään varmasti liittyy paljonkin epämiellyttävää vaivannäköä, mutta tässä puhuttiin parisuhteista. Outo tuo lisääntyjien taipumus pyrkiä sekoittamaan nämä kaksi aivan eri asiaa keskusteluissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsille ero aiheuttaa useita mielenterveyden häiriöitä. Eli lasten takia kannattaisi yrittää tulla toimeen keskenään.
Usein asioita pohditaan niin minä-keskeisesti, etteivät siinä lasten tarpeet juuri paina.
Voi kumpa vanhempani olisivat eronneet silloin kun olin pieni. Katselin vuodesta toiseen kireää ilmapiiriä ja sairastuin jo ala-asteella ahdistuneisuushäiriöön. Oireilin niin pahasti, että jouduin usein jäämään pois koulusta pahoinvoinnin takia.
Ketkä idiootit tätä on alapeukuttaneet? Joku tulee kertomaan tänne oman kokemuksensa vanhempien huonosta suhteesta ja joku tulee alapeukuttamaan että "ei se kyllä noin mene!".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mulla on useampi sisarus ja vanhemmat, jotka erosivat useamman kerran.
Meidän perheessä näkyy erittäin selvästi se, että ne erot periytyy. Kuten on tutkittukin, että eroperheiden lapset eroaa useammin.
Me sisarukset kipuillaan jatkuvasti, kumppanit vaihtuu ja mihinkään ei oikein osata tyytyä. Aina jotain ”puuttuu” ja sellainen levottomuus vaivaa, vaikka periaatteessa kaikki olisikin hyvin.
Itse jopa terapiassa yrittänyt hoitaa tätä ongelmaa, koska en haluaisi toistaa samaa kaavaa ja erota lasten takia. Ja muutenkin, koska sisimmässäni tiedän ettei vaihtamalla parane ja aviomieheni on oikeasti hyvä kumppani. Mutta se levottomuus vaan vaivaa ja uskon todellakin, että se johtuu siitä mallista minkä vanhemmiltani sain.
Eläimille on täysin luonnollista häipyä omille matkoilleen, kun on lisäännytty (eli käytännössä harrastettu seksiä sen aikaa, että hedelmöittymisen olisi ollut syytä tapahtua). Ei ole kyse siis pelkästä parisuhdemallista, vaan kyvyttömyydestä sietää ja vastustaa kehon primisiiviä reaktioita.
Esimerkiksi tavoitteellinen meditointi (tylsyyden sietäminen, hieman pidempi tylsyyden sietäminen, ym.) voi auttaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuolla asenteella eroja ja uusia suhteita tulee usein. Onnea.
Mutta kun erot tapahtuvat huonoista suhteista, sittenhän tämä on vain hyvä asia. Kuka nyt hyvästä suhteesta lähtisi?
Moni eronnut on katunut myöhemmin sitä kun lähti hyvästä suhteesta jonkun jännityksenkaipuun perässä vaikka kyse oli vain omasta kypsymättömyydestä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on useampi sisarus ja vanhemmat, jotka erosivat useamman kerran.
Meidän perheessä näkyy erittäin selvästi se, että ne erot periytyy. Kuten on tutkittukin, että eroperheiden lapset eroaa useammin.
Me sisarukset kipuillaan jatkuvasti, kumppanit vaihtuu ja mihinkään ei oikein osata tyytyä. Aina jotain ”puuttuu” ja sellainen levottomuus vaivaa, vaikka periaatteessa kaikki olisikin hyvin.
Itse jopa terapiassa yrittänyt hoitaa tätä ongelmaa, koska en haluaisi toistaa samaa kaavaa ja erota lasten takia. Ja muutenkin, koska sisimmässäni tiedän ettei vaihtamalla parane ja aviomieheni on oikeasti hyvä kumppani. Mutta se levottomuus vaan vaivaa ja uskon todellakin, että se johtuu siitä mallista minkä vanhemmiltani sain.
Eläimille on täysin luonnollista häipyä omille matkoilleen, kun on lisäännytty (eli käytännössä harrastettu seksiä sen aikaa, että hedelmöittymisen olisi ollut syytä tapahtua). Ei ole kyse siis pelkästä parisuhdemallista, vaan kyvyttömyydestä sietää ja vastustaa kehon primisiiviä reaktioita.
Esimerkiksi tavoitteellinen meditointi (tylsyyden sietäminen, hieman pidempi tylsyyden sietäminen, ym.) voi auttaa.
Riippuu täysin eläimistä. Esimerkiksi joutsenet muodostavat pidempiä parisuhteita.
Vierailija kirjoitti:
Mun mielestä avioliitto on sitoumus elää elämänsä yhdessä toisen kanssa vaikka vastaan tulisi ei-niin-kivoja asioitakin.
Miksi? Onko tämä siis uskonnollinen vakaumus?
Missä menee raja? Esim jatkuvat riidat, henkinen pahoinvointi, väkivalta? Vai pitääkö kaikki kestää?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuolla asenteella eroja ja uusia suhteita tulee usein. Onnea.
Mutta kun erot tapahtuvat huonoista suhteista, sittenhän tämä on vain hyvä asia. Kuka nyt hyvästä suhteesta lähtisi?
Moni eronnut on katunut myöhemmin sitä kun lähti hyvästä suhteesta jonkun jännityksenkaipuun perässä vaikka kyse oli vain omasta kypsymättömyydestä.
En ole kyllä ikinä kuullut kenenkään katuneen eroa. Ennemmin sitä kadutaan, ettei lähdetty aikaisemmin.
Joka tapauksessa itse en lähde hyvistä suhteista mutta lähden varmast huonosta, joten minulle tuo filosofia ainakin toimii.
Tällä hetkellä ajattelen, että on helpompi hoitaa lasta yhdessä ja muutenkin arki sujuu helpommin kuin mitä se sujuisi jos yksin olisin. Muutenkin olisin todennäköisesti vain yksin eron tullessa, koska jollain tapaa pelkään uutta suhdetta. En pysty näkemään, että olisin uudessa suhteessa yhtään sen parempi mitä olen nyt.
Väärä dikotomia. Löytyisikö ad hominem seuraavaksi?