Lue keskustelun säännöt.
Miksi eroaminen on joillekuille niin kauhea mörkö?
17.06.2020 |
Ajattelen, että jos minä tai kumppanini emme saa suhteelta enää niitä asioita, joiden vuoksi suhteeseen aloimme, eikä asiaa saada kohtuudella korjattua, ero on ainoa reilu ratkaisu tuossa tilanteessa. Ei tuo ole mikään katkera epäonnistuminen vaan osa elämää. Kiitetään toista yhteisestä matkasta ja jatketaan eri suuntiin.
Elämä sinkkuna on jo tosi kivaa, joten suhteen täytyy olla jotakin erinomaista.
Kommentit (127)
Ei tulisi mieleenkään särkeä perhettä itsekkään "kivan" takia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei tulisi mieleenkään särkeä perhettä itsekkään "kivan" takia.
Hassua, kun minulle taas "itsekäs kiva" on ainoa syy olla parisuhteessa. Kertoo lisääntyjien ja muiden ihmisten erilaisista parisuhdekäsityksistä.
Eihän sen tarvitse tietenkään olla mikään "kauhea mörkö" mutta aika harvan ihmisen kohdalla se on noin helppo ja kivuton prosessi kuin sinä sen kuvasit. Yleensä eroon liittyy todella paljon surun ja pettymyksen tunteita vaikka kuinka ero ollisi oikea ratkaisu. Ja siitä yli pääsy kestää monesti pitkään, jopa useita vuosia. Joten ei monikaan heti riennä viettämään ihanaa sinkkuelämää.
Asia on minulle mörkö, koska olen eroperheestä, vahvasti isän tyttö ja jotain minussa meni rikki kun isä muutti pois luotamme.
En missään nimessä halua samaa omille lapsilleni.
Mun mielestä avioliitto on sitoumus elää elämänsä yhdessä toisen kanssa vaikka vastaan tulisi ei-niin-kivoja asioitakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ero varsinkaan pitkästä liitosta ei ole mikää helppo kakku, vaan pitkäaikainen kriisi. Silti se on joissakin tilanteissa parempi vaihtoehto kuin yhdessä pysyminen. Kun itse olin eroamassa, jotkut kysyivät, miksi valitsen "helpon tien" eli eron. Oikeastihan helpompi tie olisi ollut jäädä paikoilleen suhteeseen!
Ymmärrän siis eron pelkäämisen juuri siksi, että ero on niin iso muutos. Se taas mikä ärsyttää, on muiden eron paheksuminen, kun syynä on läpinäkyvästi se, ettei itse voi tai uskalla erota.
Vierailija kirjoitti:
Mun mielestä avioliitto on sitoumus elää elämänsä yhdessä toisen kanssa vaikka vastaan tulisi ei-niin-kivoja asioitakin.
Niin, mutta joskus ne ei-niin-kivat asiat tosiaan voivat tarkoittaa sitä, että "kunnes kuolema erottaa". Siinä se elämänhalu punnitaan sitten. Kuollako periaatteen vuoksi vai särkeä periaate ja jatkaa eloa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No on se nyt aika iso juttu. Olen ollut mieheni kanssa yli puolet elämästäni. Vastaa ihan sitä jos luopuisin yhtäkkiä äidistä, isästä, siskoista, veljistä.... tai oikeastaan vielä suurempi asia. Olemme perhe. Kyllä ero tuntuisi siltä että joku kuolee. Itselläni se voi olla nyt edessä, mutta ei se kyllä tosiaan ole mikään pikkujuttu ja helppo päätös. Helpompaa olisi luopua vaikka raajastaan.
"Yleensä eroon liittyy todella paljon surun ja pettymyksen tunteita vaikka kuinka ero ollisi oikea ratkaisu."
Ei niin pahoja surun ja pettymyksen tunteita kuin epätyydyttävään suhteeseen jääminen aiheuttaisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Asia on minulle mörkö, koska olen eroperheestä, vahvasti isän tyttö ja jotain minussa meni rikki kun isä muutti pois luotamme.
En missään nimessä halua samaa omille lapsilleni.
Minulla oli nuorempana sama juttu, mutta olen vanhemmiten alkanut näkemään asian toisella tavalla. Suuri osa ahdistuksestani johtui ideaalista, että ydinperhe on lapselle paras malli elää ja kasvaa. Tämä ideaali, ristiriita ja suru sisälläni johtui isäni tarinoista ja asenteesta eroon (koki itsensä loukatuksi, kun tuli jätetyksi. Kokee edelleen, vaikka erosta on lähes 20 vuotta).
Isä meni uudestaan naimisiin nuoremman naisen kanssa, jonka sai alistettua haluamaansa ydinperhemalliin. Uusi vaimonsa on perheessä enää vaimon roolissa, toisinaan lähes hulluuden ja burnoutin partaalla. Isä jatkaa edelleen myös äitini syyllistämistä ja demonisointia liittyen eroon.
Kun ajattelen asiaa omalta kannaltani, ilman empatiaa isää tai äitiäni kohtaan, olen tyytyväinen siihen, missä olen ja mihin olen menossa. Olen kasvanut ilman miehiä, joka on tehnyt minusta todella itsenäisen. En kadehdi ollenkaan äitiäni, joka on kasvanut isän kanssa ja tarvitsee aikuisenakin rinnalleen miehen. Hän on avuton ilman miestä. Minä olen vapaa tekemään täysin mitä haluan, enkä anna enää juuri mitään painoarvoa miesten (edes isäni) mielipiteille.
Vierailija kirjoitti:
Mun mielestä avioliitto on sitoumus elää elämänsä yhdessä toisen kanssa vaikka vastaan tulisi ei-niin-kivoja asioitakin.
Se että on joskus päättänyt niin, ei ole riittävä syy. Liitolla ja suhteella pitää olla jonkinlainen oikeutus olemassa oloonsa, sen täytyy luoda siinä oleville enemmän hyvää kuin pahaa, muuten se on turha.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mutta onhan eroaminen monin tavoin rankkaa. Käytännön järjestelyt kuten asunnot, muutot, omaisuudenjako ym. ja vielä moninkertaisesti hankalampaa jos kuviossa on lapsia. Henkisestikin irrottautuminen suhteesta harvoin käy sormia napsauttamalla.
En nyt mörkönä pidä mutta työläs ja hankala prosessi.
Vierailija kirjoitti:
Mun mielestä avioliitto on sitoumus elää elämänsä yhdessä toisen kanssa vaikka vastaan tulisi ei-niin-kivoja asioitakin.
Miksi kukaan sitoutuisi jäämään parisuhteeseen, joka tekee onnettomaksi? Aivan järjetön periaate.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi pitäisi erota kun on hyvä liitto? Täällä lähtökohtaisesti ajatellaan, että kaikilla pitkään aviossa olleilla on huono ja epätyydyttävä liitto ja siitä ei vain uskalleta erota ja pidetään kulissia yllä. Toiset vaan ovat onnellisia vaikka välillä vastoinkäymisiäkin tulee vastaan. Ei kuitenkaan olla heti lyömässä eropapereita tiskiin vaan pyritään korjaamaan ongelmat.
Lapsille ero aiheuttaa useita mielenterveyden häiriöitä. Eli lasten takia kannattaisi yrittää tulla toimeen keskenään.
Usein asioita pohditaan niin minä-keskeisesti, etteivät siinä lasten tarpeet juuri paina.
Vierailija kirjoitti:
Miksi pitäisi erota kun on hyvä liitto? Täällä lähtökohtaisesti ajatellaan, että kaikilla pitkään aviossa olleilla on huono ja epätyydyttävä liitto ja siitä ei vain uskalleta erota ja pidetään kulissia yllä. Toiset vaan ovat onnellisia vaikka välillä vastoinkäymisiäkin tulee vastaan. Ei kuitenkaan olla heti lyömässä eropapereita tiskiin vaan pyritään korjaamaan ongelmat.
Aihe ja keskusteluhan ei koskekaan hyviä liittoja, joissa kumpikin saa liitosta kaiken haluamansa. Ei ketään olla usuttamassa eroamaan vasten tahtoaan, vaan ihmeteltiin sitä, miksi eroa pidetään mörkönä silloin, kun se selvästi olisi parempi vaihtoehto.
Vierailija kirjoitti:
Lapsille ero aiheuttaa useita mielenterveyden häiriöitä. Eli lasten takia kannattaisi yrittää tulla toimeen keskenään.
Usein asioita pohditaan niin minä-keskeisesti, etteivät siinä lasten tarpeet juuri paina.
Uskotko, että lähes kaikki eroa pelkäävät ovat vanhempia, ja että lapsettomat uskaltavat erota, kun syytä on?
Vierailija kirjoitti:
"Yleensä eroon liittyy todella paljon surun ja pettymyksen tunteita vaikka kuinka ero ollisi oikea ratkaisu."
Ei niin pahoja surun ja pettymyksen tunteita kuin epätyydyttävään suhteeseen jääminen aiheuttaisi.
Totta. Tämä näkökulma usein unohtuu.
Vierailija kirjoitti:
Lapsille ero aiheuttaa useita mielenterveyden häiriöitä. Eli lasten takia kannattaisi yrittää tulla toimeen keskenään.
Usein asioita pohditaan niin minä-keskeisesti, etteivät siinä lasten tarpeet juuri paina.
Lapsiperheessä kaikkia asioita pitää katsoa myös ja jopa ensi sijassa lasten kannalta. Mutta olet väärässä jos väität että ero on lasten kannalta aina huono asia. Ei ole. Riitaisa ja vaikea parisuhde voi olla sitä tuhoisampi. Kolmanneksi, huomaathan nyt, että kaikki liitot eivät ole lapsiperheitä ja siten kaikki erot eivät liity lapsiin mitenkään. Toiset eivät vielä ole hankkineet lapsia, toisilla lapset ovat jo aikuisia jne.
Samaa mieltä. Mutta aika moni sinnittelee huonossa suhteessa "lasten vuoksi".