Lue keskustelun säännöt.
Miksi eroaminen on joillekuille niin kauhea mörkö?
17.06.2020 |
Ajattelen, että jos minä tai kumppanini emme saa suhteelta enää niitä asioita, joiden vuoksi suhteeseen aloimme, eikä asiaa saada kohtuudella korjattua, ero on ainoa reilu ratkaisu tuossa tilanteessa. Ei tuo ole mikään katkera epäonnistuminen vaan osa elämää. Kiitetään toista yhteisestä matkasta ja jatketaan eri suuntiin.
Elämä sinkkuna on jo tosi kivaa, joten suhteen täytyy olla jotakin erinomaista.
Kommentit (127)
Niissä ulospäin huonoissa ja onnettomista liitoissa saattaa olla myös paljon hyviä, ihania asioita joiden vuoksi osa saattaa haluta jatkaa, sinnitellä ja yrittää vielä. Erossa joutuu myös luopumaan toisen sukulaisista ja joistakin ystävistä. Se tekee eroamisesta vaikeaa. Varsinkin jos takana on pitkä liitto ja perheet, suvut ja kaveripiirit ovat kietoutuneet yhteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joissakin uskonnollisissa yhteisöissä avioero ei ole sosiaalisesti hyväksyttyä ja se saattaa tehdä erosta mahdotonta.
Ei se ainakaan tällä palstalla näy. Täällä suositellaan voimakkaasti aina eroa, mistä tahansa syystä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsille ero aiheuttaa useita mielenterveyden häiriöitä. Eli lasten takia kannattaisi yrittää tulla toimeen keskenään.
Usein asioita pohditaan niin minä-keskeisesti, etteivät siinä lasten tarpeet juuri paina.
Lapsille perhehelvetissä eläminen aiheuttaa mielenterveyden häiriöitä. Silloin ero on parempi ratkaisu, vaikka onkin lapsille rankkaa.
Perhehelvetti = vanhempi ei enää tunne samanlaisia perhosia vatsassa kuin ihastuessaan? Kyllä eron lapsiperheessä tulisi oikeasti johtua jostain muusta kuin vanhempien yoloilusta. Väkivalta, päihteet yms ovat todellisia perhehelvetin tuottajia joista tulisi lasten päästä eroon, mutta se että ”kasvoimme erillemme” ei ole.
Ei lapsia haittaa romantiikan puute vanhempien välillä. Mutta vanhempien kiukku ja pettymys sekä riidat aiheesta haittaavat. Jos vanhemmat eivät kasva seuraavalle ihmisyyden tasolle, vaan jatkavat eläimellistä vaistojensa perässä juoksentelua (esim. romantiikan jahtaaminen), syntyy ristiriitoja ja konflikteja. Tämä häiritsee lasten kehittymistä ja kasvua.
On kuitenkin tutkittu, että jopa huonossa ydinperheessä kasvaneilla menee elämässä myöhemmin paremmin kuin eroperheissä kasvaneissa, siis tilastollisesti kokonaisuutena!
- vain väkivalta, pettäminen, jota ei pysty antamaan anteeksi yms. on kunnon syy eroon, tosin ihmisten pitäisi miettiä enemmän sitä, kenen kanssa menevät yhteen.
Se tilastosi nyt vaan sattuu olemaan räikeästi vääristynyt siltä osin, että ei ole vaihtoehtoista todellisuutta, jossa nähtäisiin, mitä niille eroperheille tapahtui, jos eivät eronneetkaan. On täysin selvä asia, että jos pari jää yhteen, sillä ei ole mennyt yhtä huonosti kuin toisella, joka erosi. Siis tilastollisesti kokonaisuutena! Lisäksi eroperheen lapset ovat ennen eroakin jo altistuneet jollekin niin sietämättömälle, mikä johti eroon. Se vaikutus ei täysin häviä elämän myötä vaikka ero siitä suurimman osan varmasti poistaakin jatkossa.
Ihminen ei voi ylipäänsä tehdä elämänsä ratkaisuita, jotka vaikuttavat merkittävästi itseen ja läheisimpiin, minkään tilastojen pohjalta.
Ehkä ihmisten pitäisi miettiä moniakin asioita, mutta jopa sinä varmasti ymmärrät, että pettäminen, väkivalta, persoonallisuushäiriöt, päihteet tai muut eivät yleensä näy tai haittaa oleellisesti seurusteluvaiheessa, kun niitä valintoja tehdään, vaan ne tupsahtavat elämään mukaan jossain myöhemmässä vaiheessa, kun ollaan jo saman paskapöntön käyttäjiä pankin rahalla.
Ne myös usein jäävät piiloon myös sivustakatsojilta, joille jää se käsitys että "ihan toimiva perhe" hajosi "ihan turhaan ja pinnallisista syistä". Mukava seuramies kutsuilla voi harrastaa henkistä väkivaltaa kotimakuuhuoneessa.
Siis kuka muka ajattelee näin? En usko että kukaan elämää nähnyt ihminen ajattelee, että kaksi ihmistä eroaa ja rikkoo perheen lapsilta ja rämpii kaiken se ero draaman ja muun skeidan huvikseen? Ja ihan huvikseen sitten tapellaan lasten huoltajuusasioista ja ollaan niitä yyhoo vanhempia.
Monesti ero on yllätys ulkopuolisille, mutta ei todellakaan ajattele kukaan että pinnallisista syistä ja "ihan turhaan" erotaan!
Miksei ajattelisi? Jos osapuolet itsekin myöhemmin toteavat että ei olisi pitänytkään erota, etenkin kun se uusi ihana mahtava parisuhde on kariutunut sekin. Ikävä fakta on, että iso osa avioliitoista hajoaa ihan tyhmistä syistä, usein ihan toisen vaihtelunhalusta tai seikkailunhalusta. Moni toki ihan aiheestakin, mutta turha sitä on piilotella että kaikki erot eivät suinkaan johdu siitä että suhteessa on jotain pahasti vialla.
Höpö höpö. Seikkailunhalu tarkoittaa, ettei seksi elämä ole kunnossa mikä on iso tekijä suhteessa. Kyllä niitä ongelmia lapsi hyvä riittää, ei meistä kukaan huvikseen eroile, etenkin kun perhe on tehty.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on useampi sisarus ja vanhemmat, jotka erosivat useamman kerran.
Meidän perheessä näkyy erittäin selvästi se, että ne erot periytyy. Kuten on tutkittukin, että eroperheiden lapset eroaa useammin.
Me sisarukset kipuillaan jatkuvasti, kumppanit vaihtuu ja mihinkään ei oikein osata tyytyä. Aina jotain ”puuttuu” ja sellainen levottomuus vaivaa, vaikka periaatteessa kaikki olisikin hyvin.
Itse jopa terapiassa yrittänyt hoitaa tätä ongelmaa, koska en haluaisi toistaa samaa kaavaa ja erota lasten takia. Ja muutenkin, koska sisimmässäni tiedän ettei vaihtamalla parane ja aviomieheni on oikeasti hyvä kumppani. Mutta se levottomuus vaan vaivaa ja uskon todellakin, että se johtuu siitä mallista minkä vanhemmiltani sain.
Minä ja sisarukseni saimme taas sen jääräpäisen väkisin yhdessä pysymisen mallin. Olisimme niin halunneet vanhempien eroavan, koska se jatkuva riitely, mykkäkoulu ja kaaos oli lapsille helvetillistä ja pelottavaa. Olemme ehkä kuitenkin omaksuneet saman mallin, sillä olemme yrittäneet yksipuolisesti pitää pystyssä omia tuhoontuomittuja (mielenterveysongelmien yms. takia väkivaltaisia ja tuhoisia) parisuhteitamme aivan liian pitkään ja liiaksi itsestämme luovuttaen.
Uskotko, että ero olisi auttanut? Todennäköisesti vanhempasi olisivat vaan etsineet uuden samanlaisen kumppanin ja riidat olisivat alkaneet uudestaan. Harvemmin siinä käy niin, että se seuraava puoliso on sitten se unelma eikä mitään ristiriitoja ole. Jostain syystä ihmiset aina pariutuvat samanlaisten kumppanien kanssa vaikka kuinka olisivat nähneet, että se ei toimi.
Höpö höpö. Millä faktoilla sinä muka tuollaisia todennäköisyyksiä laskeskelet?! Täyttä mutua ja typerää roskaa tuollaiset väitteet. Lisäksi yliampuvaa ja mustavalkoista kärjistämistä. Pahasti riitaisan pakkoavioliiton ainut vaihtoehto ei ole uusi unelmakumppani ilman mitään ristiriitoja. Suurin osa ihmisistä on normaaleita eikä missään ääripäissä, samoin parisuhteet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Surullisinta on, että jotkut etenkin äidit pitävät lapsiaan niin helkutin tyhminä ja sokeina, ettei nämä muka huomaisi jos vanhemmat suurinpiirtein vihaavat toisiaan ja suureleisesti ihan vain "lasten parasta" ajatellen pysyvät yhdessä. Lapset tajuavat kaiken. Jos ero hoidetaan asiallisesti, se on luultavasti lapsille paljon parempi vaihtoehto kuin vanhemmat, jotka hampaat irvessä sietävät tai eivät siedä toisiaan.
Vierailija kirjoitti:
Mun mielestä avioliitto on sitoumus elää elämänsä yhdessä toisen kanssa vaikka vastaan tulisi ei-niin-kivoja asioitakin.
Niin kuin nyrkki ja toisen salarakas.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No kyllä se tuntuu aika möröltä vaikkei meillä ole edes lapsia. Oltu yhessä 16 vuotiaista asti, ei ole mitenkään helppoa edes ajatella luopuvan toisesta...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on useampi sisarus ja vanhemmat, jotka erosivat useamman kerran.
Meidän perheessä näkyy erittäin selvästi se, että ne erot periytyy. Kuten on tutkittukin, että eroperheiden lapset eroaa useammin.
Me sisarukset kipuillaan jatkuvasti, kumppanit vaihtuu ja mihinkään ei oikein osata tyytyä. Aina jotain ”puuttuu” ja sellainen levottomuus vaivaa, vaikka periaatteessa kaikki olisikin hyvin.
Itse jopa terapiassa yrittänyt hoitaa tätä ongelmaa, koska en haluaisi toistaa samaa kaavaa ja erota lasten takia. Ja muutenkin, koska sisimmässäni tiedän ettei vaihtamalla parane ja aviomieheni on oikeasti hyvä kumppani. Mutta se levottomuus vaan vaivaa ja uskon todellakin, että se johtuu siitä mallista minkä vanhemmiltani sain.
Minä ja sisarukseni saimme taas sen jääräpäisen väkisin yhdessä pysymisen mallin. Olisimme niin halunneet vanhempien eroavan, koska se jatkuva riitely, mykkäkoulu ja kaaos oli lapsille helvetillistä ja pelottavaa. Olemme ehkä kuitenkin omaksuneet saman mallin, sillä olemme yrittäneet yksipuolisesti pitää pystyssä omia tuhoontuomittuja (mielenterveysongelmien yms. takia väkivaltaisia ja tuhoisia) parisuhteitamme aivan liian pitkään ja liiaksi itsestämme luovuttaen.
Uskotko, että ero olisi auttanut? Todennäköisesti vanhempasi olisivat vaan etsineet uuden samanlaisen kumppanin ja riidat olisivat alkaneet uudestaan. Harvemmin siinä käy niin, että se seuraava puoliso on sitten se unelma eikä mitään ristiriitoja ole. Jostain syystä ihmiset aina pariutuvat samanlaisten kumppanien kanssa vaikka kuinka olisivat nähneet, että se ei toimi.
Höpö höpö. Millä faktoilla sinä muka tuollaisia todennäköisyyksiä laskeskelet?! Täyttä mutua ja typerää roskaa tuollaiset väitteet. Lisäksi yliampuvaa ja mustavalkoista kärjistämistä. Pahasti riitaisan pakkoavioliiton ainut vaihtoehto ei ole uusi unelmakumppani ilman mitään ristiriitoja. Suurin osa ihmisistä on normaaleita eikä missään ääripäissä, samoin parisuhteet.
Etkö muka itse ihastu samankaltaisiin ihmisiin?
Itse ihastun aina samanlaisiin ja jopa samannäköisiin miehiin. En kyllä tiedä mikä siinä on, mutta olen huomannut että näin on myös kaikille muilla tuntemillani ihmisillä. Vaikka kumppani vaihtuisi niin se muistuttaa yleensä kovasti sitä entistä.
Jotkut sitten rakastuvat aina näihin myrkyllisiin ihmisiin, jotka haluavat hallita ja omistaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pitää ymmärtää, että avioliitto voi päättyä koska tahansa. Onnettomuus, kriisi, lopullinen päätös.
Siksi kaikki irti liitosta niin kauan kuin se on olemassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eivät parisuhde jua perhe-elämä ole erillisiä. Mä voisin hyvin elääkin sinkkuna, jos ei olisi lapsia, mutta kun on lapsia (jotka olen halunnut), on elämäni paljon mukavampaa, kun on toinen aikuinen perheessä huolehtimassa heistä. Ja nimenomaan samassa asunnossa. En todellakaan eroa helposti tässä tilanteessa. Ero olisi kauhistus myös lapsille (ovat tämän sanoneet, kun jonkun kaverinsa vanhemmat erosivat), enkä haluaisi järkyttää heidän elämäänsä ilman todella painavaa syytä.
niin, sulla ilmeisimmin on puoliso joka osaltaan huolehtii lapsista, eikä myöskään esim kanna teidän rahoja baariin ja palatessa herätä sinut haukkuakseen.
Miksi toimivasta liitosta pitäisikään erota.Huolehtii ja on hyvä mies, mutta kyllä silti joskus mietin, että sinkkuna olisi helpompaa, koska meillä on miehen kanssa kuitenkin aina välillä kaikenlaista pientä vääntöä mm. kodin siisteystasosta, vapaa-ajanviettotavoista, jne. Yhdessäolon hyödyt kuitenkin voittavat lapsiperheessä. Voin milloin vain lähteä lenkille, ystäviä tapaamaan, saan omaa aikaa aina halutessani, koska mies tykkää olla lasten kanssa. Perheenä on mukavampi viettää vapaa-aikaa ja reissata kuin minä+lapset-kombolla, kun on aikuistakin seuraa (minulle). Mies tukee kasvatustyötäni (yksin tuskin saisin rajoja pidettyä lapsille) ja yhdessä saamme maksettua paljon kivemman asunnon kuin yksin jne. Ja ihan on kätevää muutenkin, kun on kaksi aikuista taloudessa. Toinen on lasten kanssa, kun toinen käy kaupassa / laittaa ruokaa jne. Homma niin sanotusti toimii.
Ohis...teillä toimii noin ja se on hienoa. Tuo lihavoimani kohta on kuitenkin aika oleellinen. Mä huomasin eron jälkeen, että oli paljon enemmän hyötyä olla eronnut. Parisuhteessa ollessani tukiverkostoni olivat aika minimaaliset. Aina oletettiin, että jos tarvitsen lastenhoitoapua tai muuta apua, mies hoitaa. Kun erosin, mulla olikin aina apua saatavilla, koska ei ollut enää miestä, joka olisi ollut apuna. Mitä tulee vapaa-aikaan ja reissaamiseen, niin eron jälkeen yks kaks alkoi olla taas lähisukulaisia ja ystäviäkin, joiden kanssa tehdä asioita. Lastenkin kanssa. Ei mun tarvinnut koskaan tehdä mitään minä+lapset -kombolla, jos en halunnut. Asunnon maksamisenkaan kanssa ei ollut mitään ongelmia, koska asunto oli mun ja siten myös maksoin asuntolainani itse jo parisuhteen aikana. Eikä mulla ole koskaan ollut ongelmia laittaa ruokaa, vaikka on lapsia ollutkin. Jo aika varhain opetin lapseni osallistumaan kotitöihin. Taapero pyyhki keittiön alakaappien ovia kun minä pyyhin yläkaappien ovia. Laatuaikaa lapsen kanssa, mutta samalla tehtiin jotain hyödyllistäkin. Eipä tarvinnut sitten teini-ikäisiltä kuunnella narinaa, että emmä viitti tai emmä jaksa, kun olivat pienestä pitäen tottuneet tekemään kotitöitä. Rajojen pitäminenkään ei ole mulle ollut koskaan mikään ongelma. Päinvastoin. Lapsen kasvatushan alkaa siitä hetkestä, kun lapsi oppii nousemaan seisomaan. Mitä isommaksi lapsi tulee, sitä enemmän se ymmärtää puhetta, sitä enemmän lapsen kanssa voi neuvotella ja sitä enemmän pystyy osallistumaan kodin asioihin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kokska kenenkään ei kuulu erota, vaikka ap - oi jumala! sattuisikin olemaan sitä mieltä.
Parisuhde on jokaisen henkilökohtainen asia.
Monelle ero ei varmastikaan ole helppo. Ideaalisti ero olisi yhteinen päätös eikä kukaan kärsisi siitä. Monesti näin ei tosiaankaan ole. Ero saattaa tulla toiselle täytenä yllätyksenä, elämältä lähtee pohja alta, ei siitä noin vain kiitetä yhteisestä ajasta ja jatketa matkaa sinkkuna. Lapset hankaloittavat aina asiaa, samaten omaisuus. Moni joutuu muuttamaa kun eroaa, ei välttämättä ole helpoa luopua kodistaan ja asettua johonkin muualle yksin, etenkin jos yhteistä kotia on rakennettu ja laitettu tulevaa varten ehkä jopa vuosikymmeniä. Moni tosiaan pelkää että lapset kärsii erosta suunnattomasti eivätkä halua lasten kokevan sitä vaikka joskus ero olisi koko perheen kannalta hyvä, myös niiden lapsien. Vanhat mielikuvat ja ajatukset istuu tiukassa. Vaikka ero ei olekaan epäonnistumisen merkki, moni mieltää sen sellaisena etenkin jos se sattuu omalla kohdalle, "muut eroaa, en minä". Moni tyttö kasvaa haaveillen häistä, lapsista, perhe-elämästä ja harva näkee itseään siinä omassa ideaalissaan eronneena yh:na.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on useampi sisarus ja vanhemmat, jotka erosivat useamman kerran.
Meidän perheessä näkyy erittäin selvästi se, että ne erot periytyy. Kuten on tutkittukin, että eroperheiden lapset eroaa useammin.
Me sisarukset kipuillaan jatkuvasti, kumppanit vaihtuu ja mihinkään ei oikein osata tyytyä. Aina jotain ”puuttuu” ja sellainen levottomuus vaivaa, vaikka periaatteessa kaikki olisikin hyvin.
Itse jopa terapiassa yrittänyt hoitaa tätä ongelmaa, koska en haluaisi toistaa samaa kaavaa ja erota lasten takia. Ja muutenkin, koska sisimmässäni tiedän ettei vaihtamalla parane ja aviomieheni on oikeasti hyvä kumppani. Mutta se levottomuus vaan vaivaa ja uskon todellakin, että se johtuu siitä mallista minkä vanhemmiltani sain.
Minä ja sisarukseni saimme taas sen jääräpäisen väkisin yhdessä pysymisen mallin. Olisimme niin halunneet vanhempien eroavan, koska se jatkuva riitely, mykkäkoulu ja kaaos oli lapsille helvetillistä ja pelottavaa. Olemme ehkä kuitenkin omaksuneet saman mallin, sillä olemme yrittäneet yksipuolisesti pitää pystyssä omia tuhoontuomittuja (mielenterveysongelmien yms. takia väkivaltaisia ja tuhoisia) parisuhteitamme aivan liian pitkään ja liiaksi itsestämme luovuttaen.
Uskotko, että ero olisi auttanut? Todennäköisesti vanhempasi olisivat vaan etsineet uuden samanlaisen kumppanin ja riidat olisivat alkaneet uudestaan. Harvemmin siinä käy niin, että se seuraava puoliso on sitten se unelma eikä mitään ristiriitoja ole. Jostain syystä ihmiset aina pariutuvat samanlaisten kumppanien kanssa vaikka kuinka olisivat nähneet, että se ei toimi.
Höpö höpö. Millä faktoilla sinä muka tuollaisia todennäköisyyksiä laskeskelet?! Täyttä mutua ja typerää roskaa tuollaiset väitteet. Lisäksi yliampuvaa ja mustavalkoista kärjistämistä. Pahasti riitaisan pakkoavioliiton ainut vaihtoehto ei ole uusi unelmakumppani ilman mitään ristiriitoja. Suurin osa ihmisistä on normaaleita eikä missään ääripäissä, samoin parisuhteet.
Etkö muka itse ihastu samankaltaisiin ihmisiin?
Itse ihastun aina samanlaisiin ja jopa samannäköisiin miehiin. En kyllä tiedä mikä siinä on, mutta olen huomannut että näin on myös kaikille muilla tuntemillani ihmisillä. Vaikka kumppani vaihtuisi niin se muistuttaa yleensä kovasti sitä entistä.
Jotkut sitten rakastuvat aina näihin myrkyllisiin ihmisiin, jotka haluavat hallita ja omistaa.
Jos sinä oletkin sellainen niin kaikki eivät sen perusteella ole. Mutua ja höpöä siis täysin. En itse edes tiedä ainuttakaan tällaista tapausta. Siksi väite pöyristyttikin.
Sen sijaan tiedän useita ihmisiä jotka erottuaan ovat löytäneet sopivamman puolison, jonka kanssa liitto on kestänyt ja ollut onnellinen. Koska he ovat fiksuja ja ottaneet opikseen aiemmista virheistä. Vain idiootit toistavat samaa kaavaa odottaen eri lopputulosta.
Meillä oli kaikki hyvin eikä riitoja eikä mitään. Mies kaipasi vaihtelua niin muutti pois. Lapsia tapaa kerran tai kaksi vuodessa. Lapset kyllä kaipaa isää mutta isän uusi vaimo on hankala ja vaikeuttaa tapaamista. Isä vaikuttaa kyllä kaipaavan lapsiaan. No meneehän se elämä näinkin. Ollaan edelleen hyvissä väleissä minä ja ex mies. Joskus koen totaalisen yksinhuoltajuuden raskaaksi mutta ei asialle paljoa mitään voi tehdä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eivät parisuhde jua perhe-elämä ole erillisiä. Mä voisin hyvin elääkin sinkkuna, jos ei olisi lapsia, mutta kun on lapsia (jotka olen halunnut), on elämäni paljon mukavampaa, kun on toinen aikuinen perheessä huolehtimassa heistä. Ja nimenomaan samassa asunnossa. En todellakaan eroa helposti tässä tilanteessa. Ero olisi kauhistus myös lapsille (ovat tämän sanoneet, kun jonkun kaverinsa vanhemmat erosivat), enkä haluaisi järkyttää heidän elämäänsä ilman todella painavaa syytä.
niin, sulla ilmeisimmin on puoliso joka osaltaan huolehtii lapsista, eikä myöskään esim kanna teidän rahoja baariin ja palatessa herätä sinut haukkuakseen.
Miksi toimivasta liitosta pitäisikään erota.Huolehtii ja on hyvä mies, mutta kyllä silti joskus mietin, että sinkkuna olisi helpompaa, koska meillä on miehen kanssa kuitenkin aina välillä kaikenlaista pientä vääntöä mm. kodin siisteystasosta, vapaa-ajanviettotavoista, jne. Yhdessäolon hyödyt kuitenkin voittavat lapsiperheessä. Voin milloin vain lähteä lenkille, ystäviä tapaamaan, saan omaa aikaa aina halutessani, koska mies tykkää olla lasten kanssa. Perheenä on mukavampi viettää vapaa-aikaa ja reissata kuin minä+lapset-kombolla, kun on aikuistakin seuraa (minulle). Mies tukee kasvatustyötäni (yksin tuskin saisin rajoja pidettyä lapsille) ja yhdessä saamme maksettua paljon kivemman asunnon kuin yksin jne. Ja ihan on kätevää muutenkin, kun on kaksi aikuista taloudessa. Toinen on lasten kanssa, kun toinen käy kaupassa / laittaa ruokaa jne. Homma niin sanotusti toimii.
Ohis...teillä toimii noin ja se on hienoa. Tuo lihavoimani kohta on kuitenkin aika oleellinen. Mä huomasin eron jälkeen, että oli paljon enemmän hyötyä olla eronnut. Parisuhteessa ollessani tukiverkostoni olivat aika minimaaliset. Aina oletettiin, että jos tarvitsen lastenhoitoapua tai muuta apua, mies hoitaa. Kun erosin, mulla olikin aina apua saatavilla, koska ei ollut enää miestä, joka olisi ollut apuna. Mitä tulee vapaa-aikaan ja reissaamiseen, niin eron jälkeen yks kaks alkoi olla taas lähisukulaisia ja ystäviäkin, joiden kanssa tehdä asioita. Lastenkin kanssa. Ei mun tarvinnut koskaan tehdä mitään minä+lapset -kombolla, jos en halunnut. Asunnon maksamisenkaan kanssa ei ollut mitään ongelmia, koska asunto oli mun ja siten myös maksoin asuntolainani itse jo parisuhteen aikana. Eikä mulla ole koskaan ollut ongelmia laittaa ruokaa, vaikka on lapsia ollutkin. Jo aika varhain opetin lapseni osallistumaan kotitöihin. Taapero pyyhki keittiön alakaappien ovia kun minä pyyhin yläkaappien ovia. Laatuaikaa lapsen kanssa, mutta samalla tehtiin jotain hyödyllistäkin. Eipä tarvinnut sitten teini-ikäisiltä kuunnella narinaa, että emmä viitti tai emmä jaksa, kun olivat pienestä pitäen tottuneet tekemään kotitöitä. Rajojen pitäminenkään ei ole mulle ollut koskaan mikään ongelma. Päinvastoin. Lapsen kasvatushan alkaa siitä hetkestä, kun lapsi oppii nousemaan seisomaan. Mitä isommaksi lapsi tulee, sitä enemmän se ymmärtää puhetta, sitä enemmän lapsen kanssa voi neuvotella ja sitä enemmän pystyy osallistumaan kodin asioihin.
Olet onnekas kun olet löytänyt apua. Kaikki eivät löydä koska ei ole sukua eikä sosiaalisia taitoja löytää auttavia ystäviä. Monelle myös rajojen pitäminen lapsille yksin on ongelma.
Vanhempien eroprosessia vierestä seurannut:
- "Tulotalo laskee."
- "Mitä muut ajattelisivat."
- "Kumpi saa pitää talon."
- "Mihin minä muutan?"
ja tämä, mitä en käsitä:
- "Tuhoamme lasten tulevaisuuden."
No, huutamista ja tappelua vuosia vierestä seuranneena ja itse osani siitä saatuani olisin toivonut, että peli olisi vihelletty aikaisemmin poikki. Unohtakaa hyvät ihmiset kulissit ja kasvattakaa selkäranka ja ajatelkaa lapsianne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsille ero aiheuttaa useita mielenterveyden häiriöitä. Eli lasten takia kannattaisi yrittää tulla toimeen keskenään.
Usein asioita pohditaan niin minä-keskeisesti, etteivät siinä lasten tarpeet juuri paina.
Lapsille perhehelvetissä eläminen aiheuttaa mielenterveyden häiriöitä. Silloin ero on parempi ratkaisu, vaikka onkin lapsille rankkaa.
Perhehelvetti = vanhempi ei enää tunne samanlaisia perhosia vatsassa kuin ihastuessaan? Kyllä eron lapsiperheessä tulisi oikeasti johtua jostain muusta kuin vanhempien yoloilusta. Väkivalta, päihteet yms ovat todellisia perhehelvetin tuottajia joista tulisi lasten päästä eroon, mutta se että ”kasvoimme erillemme” ei ole.
Ei lapsia haittaa romantiikan puute vanhempien välillä. Mutta vanhempien kiukku ja pettymys sekä riidat aiheesta haittaavat. Jos vanhemmat eivät kasva seuraavalle ihmisyyden tasolle, vaan jatkavat eläimellistä vaistojensa perässä juoksentelua (esim. romantiikan jahtaaminen), syntyy ristiriitoja ja konflikteja. Tämä häiritsee lasten kehittymistä ja kasvua.
On kuitenkin tutkittu, että jopa huonossa ydinperheessä kasvaneilla menee elämässä myöhemmin paremmin kuin eroperheissä kasvaneissa, siis tilastollisesti kokonaisuutena!
- vain väkivalta, pettäminen, jota ei pysty antamaan anteeksi yms. on kunnon syy eroon, tosin ihmisten pitäisi miettiä enemmän sitä, kenen kanssa menevät yhteen.
Se tilastosi nyt vaan sattuu olemaan räikeästi vääristynyt siltä osin, että ei ole vaihtoehtoista todellisuutta, jossa nähtäisiin, mitä niille eroperheille tapahtui, jos eivät eronneetkaan. On täysin selvä asia, että jos pari jää yhteen, sillä ei ole mennyt yhtä huonosti kuin toisella, joka erosi. Siis tilastollisesti kokonaisuutena! Lisäksi eroperheen lapset ovat ennen eroakin jo altistuneet jollekin niin sietämättömälle, mikä johti eroon. Se vaikutus ei täysin häviä elämän myötä vaikka ero siitä suurimman osan varmasti poistaakin jatkossa.
Ihminen ei voi ylipäänsä tehdä elämänsä ratkaisuita, jotka vaikuttavat merkittävästi itseen ja läheisimpiin, minkään tilastojen pohjalta.
Ehkä ihmisten pitäisi miettiä moniakin asioita, mutta jopa sinä varmasti ymmärrät, että pettäminen, väkivalta, persoonallisuushäiriöt, päihteet tai muut eivät yleensä näy tai haittaa oleellisesti seurusteluvaiheessa, kun niitä valintoja tehdään, vaan ne tupsahtavat elämään mukaan jossain myöhemmässä vaiheessa, kun ollaan jo saman paskapöntön käyttäjiä pankin rahalla.
Ne myös usein jäävät piiloon myös sivustakatsojilta, joille jää se käsitys että "ihan toimiva perhe" hajosi "ihan turhaan ja pinnallisista syistä". Mukava seuramies kutsuilla voi harrastaa henkistä väkivaltaa kotimakuuhuoneessa.
Siis kuka muka ajattelee näin? En usko että kukaan elämää nähnyt ihminen ajattelee, että kaksi ihmistä eroaa ja rikkoo perheen lapsilta ja rämpii kaiken se ero draaman ja muun skeidan huvikseen? Ja ihan huvikseen sitten tapellaan lasten huoltajuusasioista ja ollaan niitä yyhoo vanhempia.
Monesti ero on yllätys ulkopuolisille, mutta ei todellakaan ajattele kukaan että pinnallisista syistä ja "ihan turhaan" erotaan!
Miksei ajattelisi? Jos osapuolet itsekin myöhemmin toteavat että ei olisi pitänytkään erota, etenkin kun se uusi ihana mahtava parisuhde on kariutunut sekin. Ikävä fakta on, että iso osa avioliitoista hajoaa ihan tyhmistä syistä, usein ihan toisen vaihtelunhalusta tai seikkailunhalusta. Moni toki ihan aiheestakin, mutta turha sitä on piilotella että kaikki erot eivät suinkaan johdu siitä että suhteessa on jotain pahasti vialla.
Höpö höpö. Seikkailunhalu tarkoittaa, ettei seksi elämä ole kunnossa mikä on iso tekijä suhteessa. Kyllä niitä ongelmia lapsi hyvä riittää, ei meistä kukaan huvikseen eroile, etenkin kun perhe on tehty.
Kyllä voi olla kunnossa. Pelottavaa vaan ihmisille että ero voi tulla vaikka kaikki on hyvin ja on lapsiakin. Tiedän tapauksia ja usein on vaan löytynyt hauskempaa seuraa työpaikalta ja uutuudenviehätys vienyt mukanaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on useampi sisarus ja vanhemmat, jotka erosivat useamman kerran.
Meidän perheessä näkyy erittäin selvästi se, että ne erot periytyy. Kuten on tutkittukin, että eroperheiden lapset eroaa useammin.
Me sisarukset kipuillaan jatkuvasti, kumppanit vaihtuu ja mihinkään ei oikein osata tyytyä. Aina jotain ”puuttuu” ja sellainen levottomuus vaivaa, vaikka periaatteessa kaikki olisikin hyvin.
Itse jopa terapiassa yrittänyt hoitaa tätä ongelmaa, koska en haluaisi toistaa samaa kaavaa ja erota lasten takia. Ja muutenkin, koska sisimmässäni tiedän ettei vaihtamalla parane ja aviomieheni on oikeasti hyvä kumppani. Mutta se levottomuus vaan vaivaa ja uskon todellakin, että se johtuu siitä mallista minkä vanhemmiltani sain.
Minä ja sisarukseni saimme taas sen jääräpäisen väkisin yhdessä pysymisen mallin. Olisimme niin halunneet vanhempien eroavan, koska se jatkuva riitely, mykkäkoulu ja kaaos oli lapsille helvetillistä ja pelottavaa. Olemme ehkä kuitenkin omaksuneet saman mallin, sillä olemme yrittäneet yksipuolisesti pitää pystyssä omia tuhoontuomittuja (mielenterveysongelmien yms. takia väkivaltaisia ja tuhoisia) parisuhteitamme aivan liian pitkään ja liiaksi itsestämme luovuttaen.
Uskotko, että ero olisi auttanut? Todennäköisesti vanhempasi olisivat vaan etsineet uuden samanlaisen kumppanin ja riidat olisivat alkaneet uudestaan. Harvemmin siinä käy niin, että se seuraava puoliso on sitten se unelma eikä mitään ristiriitoja ole. Jostain syystä ihmiset aina pariutuvat samanlaisten kumppanien kanssa vaikka kuinka olisivat nähneet, että se ei toimi.
Höpö höpö. Millä faktoilla sinä muka tuollaisia todennäköisyyksiä laskeskelet?! Täyttä mutua ja typerää roskaa tuollaiset väitteet. Lisäksi yliampuvaa ja mustavalkoista kärjistämistä. Pahasti riitaisan pakkoavioliiton ainut vaihtoehto ei ole uusi unelmakumppani ilman mitään ristiriitoja. Suurin osa ihmisistä on normaaleita eikä missään ääripäissä, samoin parisuhteet.
Etkö muka itse ihastu samankaltaisiin ihmisiin?
Itse ihastun aina samanlaisiin ja jopa samannäköisiin miehiin. En kyllä tiedä mikä siinä on, mutta olen huomannut että näin on myös kaikille muilla tuntemillani ihmisillä. Vaikka kumppani vaihtuisi niin se muistuttaa yleensä kovasti sitä entistä.
Jotkut sitten rakastuvat aina näihin myrkyllisiin ihmisiin, jotka haluavat hallita ja omistaa.
Jos sinä oletkin sellainen niin kaikki eivät sen perusteella ole. Mutua ja höpöä siis täysin. En itse edes tiedä ainuttakaan tällaista tapausta. Siksi väite pöyristyttikin.
Sen sijaan tiedän useita ihmisiä jotka erottuaan ovat löytäneet sopivamman puolison, jonka kanssa liitto on kestänyt ja ollut onnellinen. Koska he ovat fiksuja ja ottaneet opikseen aiemmista virheistä. Vain idiootit toistavat samaa kaavaa odottaen eri lopputulosta.
Ok, valitettavasti näitä ”idiootteja” sitten löytyy paljon, sillä seuraavat liitot päättyvät eroon todennäköisemmin kuin ensimmäiset. Useimmat eivät ole siis oppineet selvästikään mitään....
Miksei ajattelisi? Jos osapuolet itsekin myöhemmin toteavat että ei olisi pitänytkään erota, etenkin kun se uusi ihana mahtava parisuhde on kariutunut sekin. Ikävä fakta on, että iso osa avioliitoista hajoaa ihan tyhmistä syistä, usein ihan toisen vaihtelunhalusta tai seikkailunhalusta. Moni toki ihan aiheestakin, mutta turha sitä on piilotella että kaikki erot eivät suinkaan johdu siitä että suhteessa on jotain pahasti vialla.