Lue keskustelun säännöt.
Mistä voi johtua järjetön hylätyksi tulemisen pelko ja miten siitä pääsee eroon?
14.06.2020 |
Olen ollut lapsesta asti todella epävarma itsestäni ja pelkään äärettömän paljon, että minua ei hyväksytä ja että ne muutamatkin ystävät katoavat elämästäni. Nyt tämä asia uhkaa rikkoa parisuhteeni, kun pelkään ihan koko ajan, että mies jättää minut vaikka periaatteessa mitään selkeää syytä ei ole. Vedän hirveät kilarit ihan pienistä asioista, kun päässäni kaikki vääntyy siten, että jokin yksittäinen sana tai teko tarkoittaa ilman muuta sitä, että mies aikoo jättää. Ja nyt kun olen skitsoillut niin paljon, siitä tulee pian totta ja pelko lisääntyy ja noidankehä on valmis.
Ratkaisuksi tarjotaan yleensä kliseisesti sitä, että pitää oppia viihtymään yksikseen eikä saa olla riippuvainen toisesta ihmisestä, mutta miten kukaan voi aidosti olla onnellinen tilanteessa, jossa on pakotettu olemaan yksin. Tulossa on esimerkiksi juhannus. Miesystävä on töissä eikä minulla oikeasti ole yhtäkään ystävää, jonka kanssa voisi nauttia siitä elämästä. Tai jos haluan matkustaa, kenen kanssa sinne pitäisi mennä, ettei olisi liian riippuvainen miesystävästä. Tämä yhtälö ei vain aukea minulle. Olen yrittänyt paljon viihtyä yksikseni, mutta aina kun menen itsekseni harrastuksiin, lomamatkoille tai saavutan jotain, ensimmäinen ajatus on, voi kunpa miesystävä olisi tässä ja toivottavasti hän nyt huomaa, miten reipas, rento ja hauska ihminen minä olen.
Miten voi oppia ajattelemaan, että olen hyvä ja minut hyväksytään tällaisena, kun oikeasti parisuhteessa minua ei ole koskaan hyväksytty, vaan aina olen joutunut kerjäämään huomiota. Eikö se ole itsensä huijaamista, jos uskottelee itselleen jotain, mikä ei ole totta.
Kommentit (176)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
JUu-u
Vierailija kirjoitti:
Turvaton kiintymyssuhde varhaislapsuudessa. Tarpeisiisi ei ole vauvana (ehkä ei myöhemminkään) vastattu oikea-aikaisesti. Olet siis joutunut silloin pelkäämään jääväsi yksin, että et saa apua, kun olet vielä ollut täysin riippuvainen vanhemmistasi. Sinua on ehkä viety hoitoon liian pienenä liian pitkiksi ajoiksi kerralla. Pieni lapsi ei ymmärrä vanhemman ”katoamista” eikä pysty kannattelemaan mielikuvaa vanhemmista pitkiä aikoja. Vanhemmat vaan ovat poissa, kauhu valtaa mielen, varmuutta ei ole mitä tapahtuu/ palaavatko vanhemmat. Elimistö on voimakkaassa stressitilassa. Tietenkään et voi muistaa tällaisia asioita, etkä ole edes silloin ymmärtänyt tunteitasi ”sanallisella tasolla”, mutta jälki on jäänyt kehoon ja mieleen. Tunne aktivoituu uudelleen herkästi tilanteissa joissa koet että läheisen ihmisen menettäminen olisi mahdollista. Terapiaan kannattaa mennä, mutta voit aloittaa hakemalla netistä tietoa eri kiintymyssuhdemalleista ja varhaisen vuorovaikutuksen merkityksestä. ”Pilkeklinikka.fi” sivuilta löytyy hyvä luentosarja aiheeseen liittyen (tunnekeskeinen vanhemmuus).
En tiedä, miten varhaisessa vaiheessa sellainen trauma voi syntyä. Olen ollut kotihoidossa kuitenkin kouluikään asti ja harvoin olimme edes missään yökylässä tai hoidossa. Olin jo silloin tosi arka.
ap
Eli juuri mitä kysyin, sinua ei päästetty muiden lasten joukkoon joten et voinutkaan saada ystäviä. Sinua on hoidettu kotona liian pitkään jostain syystä etkä ole voinutkaan saada ystäviä, se ei ole mitään mikä olisi sinun vika tai johtuisi sinusta.
Miksi sinut pidettiin kotona? Onko äitisi ylisuojeleva? Äidin pelot siirtyvät lapseen. Sinut on opetettu tarkoittamattakin pelkäämään.
Onko äitisi itse jäänyt orvoksi?
Onko hän menettänyt vauvan ja pelkäsi että menettää sinut?Voit ihan hyvin kärsiä jostain ylisukupolvisesta traumasta.
Miksi miettisit näitä yksin, kun voisit jutella terapeutin kanssa. Olen itsekin tavannut yhden jonka kanssa synkkasi, vaikka viisi muuta olivat kuin seinälle puhuisi.Äitini oli siis perhepäivähoitaja. Ja olin kyllä muiden hoitolasten kanssa seurakunnan kerhossa ja päivittäin olimme muiden alueen hoitajien lasten kanssa puistossa.
Meinasin just alkaa kertoa samoista asioista kuin ylläoleva.
Jotkut äidit saattavat jättää vauvan yksin ja jopa jättävät huutamaan yksin jolloin alkaa kehittyä turvattomuuden tunne ja hylätyksi tulemisen tunne.
Sitä ei voi yleensä yhtäkkiä muistaa.
Vaurio kuitenkin tulee.
Puhun kokemuksesta.
Terapiassa alkoi avautumaan lapsuuden kauhut.
Kaikkeen on syynsä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No mm tämä
"Itse en valitettavasti näe yhtäkään faktaa, joka olisi ristiriidassa omien sanomisieni kanssa vaan ongelma on lähinnä se, että minulle tulee paha olo asiasta, josta muiden mielestä ei saisi tulla paha olo."
Eli haet faktoja sieltä missä niitä ei ole. Selittelet itsellesi että niin näin tai noin, niin aina vain sinulla on paha olo. Analyseeraat niin ettet mitnekään voi olla väärässä, vaikka kyse ei ole oikeassa tai väärässä olemisesta. Lähdet ihan väärästä paikasta liikkeelle, koska "miten kukaan voi nauttia yksinolosta"? Koko kysymys on joutava.
Miten se on joutava, jos kyse on siitä, ovatko tunteeni jonkin ajatusvääristymän tuotosta vai normaaleja. Tässäkin ketjussa moni on sanonut, että on ihan normaalia kaivata seuraa ja hyväksyntää ja monille se ei tietenkään olekaan ongelma, jos niitä saa. Mutta sitten jos joku ei niitä jostain syystä saa, hänellä onkin ajatusvääristymä, jos se tuntuu pahalta.
Tottakai yritän selittää asiaa järkiperusteella ja mietin onko paha oloni todellakin väärin ja epänormaalia, jotta voisin keksiä, miten se korjataan.
ap
Siis minä joka kommentoin aiemmin en tarkoittanut että olisi epänormaalia kaivata seuraa ja ahdistua siitä jos sitä ei saa, tietenkin se ahdistaa! Tarkoitin että syyt miksi ei saa seuraa voi olla, sellaisia että terapia yms auttaa niihin. Eli esim jos on vaikka koko ajan hyvin ahdistunut syystä tai toisesta (kuten esim itse olen) niin se ei varsinaisesti houkuta ihmisiä puoleensa.
Eikös tässä nyt palata jälleen siihen, mitä joku muukin tuolla sanoi, että ei saa muka yrittää miellyttää ketään, mutta silti pitää muokata itseään ja käytöstään sellaiseksi, että kelpaa muille ihmisille. Eikös se nimenomaan tarkoita sitä, että olen paska enkä kelpaa ellen muutu. Eli käytännössä sama, mitä koko ajan hoen myös itselleni, "mikä minussa on vikana". Tämänhän tiedän toki itse, mutta jos minä sanon sen, aina joku kiiruhtaa kertomaan, että ei voi olla onnellinen, jos vain yrittää miellyttää muita. Eli mitä vaihtoehtoja siinä nyt sitten on?
ap
Tarkoitankin sellaisia mahdollisia ominaisuuksia jotka häiritsee itseäsi, sanotaan nyt vaikka tuo hylätyksi tulemisen pelko ja oletettavasti jonkinlainen ahdistus. Eihän ne ole mitään persoonallisuuteen sinällään kuuluvia asioita, eli ei tarkoita että sinun pitää muuttua esim introvertistä ekstrovertiksi.
tästä tulee väistämättä mieleen pohtia, kumpi oli ensin muna vai kana. Jos hylätyksi tulemisen pelko johtuu siitä, että minut on kerta toisensa jälkeen hylätty, kai siellä on ollut joku muukin syy, miksi niin on alun perin tapahtunut ja mistä se aina lähtee ruokkimaan itseään uudestaan. Jokin sen aina kuitenkin laukaisee. En edes tiennyt, että minulla olisi tällainen pelko vielä olemassa, kun edellinen suhde kesti 11 vuotta ja siinä minä olin se, joka jätti. Sitten se kuitenkin jostain putkahti tavallaan puhtaaseen pöytään.
ap
Eli siis edellisessä 11v suhteessa et pelännyt hylätyksitulemista?
Oliko sekin etäsuhde?
Tästä tuossa jo kerroinkin aiemmin, että edellisessä suhteessa en pelkänyt tulevani jätetyksi, vaan tiesin itse olevani jättäjä. Jo suhteen alussa tiesin, että mies ei ole minun unelmieni mies, mutta ajattelin, että niin sen nyt pitää mennä eikä täydellistä voi saadakaan. Hyvä ja kiltti mies yleisellä tasolla. Ei ollut etäsuhde vaan asuimme yhdessä ja meillä on kaksi lasta.
ap
Mulla on ollut tuollaisia kummallisia ajatuksia ja tuntemuksia vaikka mies on vaikuttanut sinänsä täydelliseltä. Oletko ihan varma että miehellä ei ole jotain muita hommia meneillään siinä sivussa? Joskus oma vaisto yrittää kertoa että kaikki ei nyt ihan ole niin kuin pitäisi. Et ehkä tiedä aivan mitä haluat suhteelta? Tai siis olet nyt haluavinasi samaa kuin mies, jotta voit hänet pitää, mutta mieluummin haluaisit kunnon parisuhteen jossa eletään ja asutaan yhdessä. Olisiko jo kolmen vuoden jälkeen aika ymmärtää että tämä suhde ei tarjoa sinulle sitä mitä sinä haluaisit, vaan ainoastaan miehelle . Semminkin kun tuo tulee päättymään juuri noin kuin arveletkin, että mies saa tarpeekseen käytöksestäsi, ja sinä ikään kuin elät toteen ajatuskuviosi.
Tiesitkö että voit saada myös sellaisen suhteen joka tarjoaa sinullekin sitä mitä haluat, eikä vain toiselle? Pelkääminen on myös täysin turhaa. Se mikä on oleva on, ja se mikä on tuleva, tulee, riippumatta kenenkään ajatteluista ja pyörittelyistä. Ajattelemalla ja pohtimalla ja kääntelemällä omassa päässä asioita ei ole koskaan estetty tulevaa tai olevaa.
Miettisin sinuna suhteen lopettamista.
Tässäpä taas tämä väite, jota en ymmärrä. Miten ihmeessä sinä voit mennä minulle lupaamaan mitään tuollaista? Onhan tuollaista kiva hokea ja se on todella voimaannuttava ajatus, mutta eihän tuo perustu yhtään mihinkään. Kyllä sen verran monta sammakkoa tuli sinkkuaikana vastaan, että todellakin nyt pidän kiinni siitä, mitä olen saanut. Ei se ruoho aina ole vihreämpää. Suhde on mielestäni täydellinen, ainoastaan yhteisen ajan puute (ja tietysti tämä minun ajatusvääristymäni) on ongelma.
Enkä jaksaisi tähän nyt lähteä selittelemään, miksi aikaa on niin vähän kuin on. Aina riittää porukkaa taivastelemaan, että mies tietenkin pettää, vaikka sanoisi mitä.
ap
Nähtävästi tuo vääristely ulottuu myös lukemaasi tekstiin. Oikein tummensit kohdan jossa lukee VOIT SAADA, ei että SINÄ SAAT VARMASTI, ja sitten kommentoit siihen että tämmöitä luvataan. Se että voit saada jotain ei tarkoita että se on nyt sinulle luvattu, se tarkoittaa että sinulla on mahdollisuus siihen.
Eli peloissasi tarraat taas vääränlaiseen mieheen, ihan kuten edelliselläkin kerralla, etkä kuuntele itseäsi kun se yrittää jälleen kertoa sinulle että tämä ei ole oikea suhde sinulle.
Okei, ymmärsin tuon väärin. Minua ei lohduta yhtään ajatus, että voin saada ja että minulla on mahdollisuus. Siksi ero ei ole vaihtoehto, kun ajattelen, että nyt olen kuitenkin onnellisempi kuin yksin olisin. Edellisestä suhteesta lähdin, koska tiesin, että ilman miestä olen onnellisempi. ERo oli minulle suuri helpotus, koska suhde aiheutti niin suurta ahdistusta ihan joka päivä.
Enkä pidä nyt oikein tästä jankutuksesta, että nyt mies onkin yhtäkkiä vain väärä ja kaikki ratkeaa vain erolla. Minä yritän nyt selvittää omaa päätäni enkä todellakaan usko, että kaikki muuttuu hyväksi vain kun uskallan erota. Jos olen onneton ja sairas nyt, ei ero sitä miksikään muuta. Ensin haluan hoitaa itseni kuntoon ja sitten tervepäisenä haluan katsoa, mikä se parisuhde oikeasti on. En kyllä koskaan antaisi itselleni anteeksi, jos jätän hyvän miehen vain siksi, että oma pääni on sekaisin. En kai minä ole maailman ainoa ihminen, joka on parisuhteessa ja sekaisin kuin seinäkello.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja vielä tuohon, että pitäisi saada monipuolisempi ihmissuhdeverkosto. Sinkkuaikana tilanne oli tosiaan vielä surkeampi. Siksi latasinkin tinderin, että olisi edes miesystävä, jonka kautta ehkä voisi sitä sosiaalista elämää saada. Mutta nyt sitten tukahdutan hänet. Tämä onkin juuri se tilanteen paradoksi, että yksinäisen käsketään "hankkia elämä", mutta sitten kun sitä yrittää, oletkin läheisriippuvainen. Kun toisten elämä näyttää järjestyvän sillä, että on se parisuhde ja sitten se muu sosiaalinen elämä tapahtuu ikään kuin itsestään, kun sen kumppanin kanssa lähdetään esimerkiksi tapahtumiin, lomille, baariin, elokuviin tai juhliin tms. Mutta jotenkin kaikki lopulta päätyy aina siihen, että minä lähden ratkaisemaan ongelmaa väärin. Että "pitää viihtyä yksikseen". Mutta sitten pitää kuitenkin olla verkostot. Mutta ei saa myöskään olla verkostoista riippuvainen.
ap
Ei sinulla ole edelleenkään sellaista parisuhdetta jossa tulisi yhteisiä ystäviä. Jos sinulla on etäsuhde ja olette kolmessa vuodessa kerran olleet ulkona syömässä tai jotain.
Miksi edes jumitat tuollaisessa tilanteessa? Haluatko oikein varmistaa ettet vain joutuisi oikeaan parisuhteeseen? Sanot että piti hankkia elämä ja teit niin, mutta olen eri mieltä, monikaan ei kyllä tuota sanoisi parisuhteeksi. Tuo kuulostaa enemmän sellaiselta teinin etäihastumiselta, missä saa turvallisesti kokea ihastumisen tunteita, ilman että on mitään vaaraa että siitä tulee todellista.Nyt ymmärsit väärin. En tarkoittanutkaan, että saisin uusia ystäviä, en edes halua uusia ystäviä. Tarkoitin, että voi mennä ulos ja tavata ihmisiä (sen kummemmin ystävystymättä). Tässä iässä kun niitä kavereita niin harvoin saa mukaansa mihinkään, kun ovat perheellisiä. Esimerkiksi juhannuksena ihan kaikki kaverini ovat perheidensä kanssa mökeillä ja heitä on ihan turha pyytää mihinkään terassille tai festareille.
Suhteen motiiveista en tässä nyt lähde selittämään, olen siitä kertonut tässä ketjussa jo moneen kertaan. Kuulostaa aika ikävältä tuo kommenttisi, ikään kuin etäsuhde ei voisi olla oikea parisuhde.
ap
Eli mikä se ongelma nyt siis on, kun et edes halua ystäviä? Et halua miestä jonka kanssa olisi kunnon parisuhde ja haluat olla yksin. Eli onko mitään menettämisenpelkoa nyt siis ollenkaan? Kun näyttää siltä että kaikki kulminoituu tähän etäsuhteeseen joka ei oikein tunnu palvelevan sinua...
Siis nimenomaan haluan kunnon parisuhteen miesystäväni kanssa. Sinä saat sitten olla mitä mieltä tahansa kunnon parisuhteesta. Ei etäsuhteessa ole minun puolestani mitään ongelmaa. Ongelma on se, että pelkään miehen jättävän.
Missä ihmeessä sanoin, että haluan olla yksin. Tarkoitin, että en halua haalia elämääni useita uusia ihmissuhteita vaan nykyinen määrä riittää. Nykytilanteeseen olen siis ihan tyytyväinen, mutta ongelmani on epävarmuus siitä, pysyykö tilanne tällaisena vai ei. Ja jos mies lähtee elämästäni, silloin minulla ei ole elämässä paljonkaan ihmisiä ja silloin se on ongelma.
ap
Ap:n mies on löytänyt täydellisen höynäytettävän. Mies voi olla täydellinen kusipää ja veivata vaikka sataa naista sivussa, koska ap haluaa uskoa tähän pelkää, että mies jättää. Ideaalinen tilanne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No mm tämä
"Itse en valitettavasti näe yhtäkään faktaa, joka olisi ristiriidassa omien sanomisieni kanssa vaan ongelma on lähinnä se, että minulle tulee paha olo asiasta, josta muiden mielestä ei saisi tulla paha olo."
Eli haet faktoja sieltä missä niitä ei ole. Selittelet itsellesi että niin näin tai noin, niin aina vain sinulla on paha olo. Analyseeraat niin ettet mitnekään voi olla väärässä, vaikka kyse ei ole oikeassa tai väärässä olemisesta. Lähdet ihan väärästä paikasta liikkeelle, koska "miten kukaan voi nauttia yksinolosta"? Koko kysymys on joutava.
Miten se on joutava, jos kyse on siitä, ovatko tunteeni jonkin ajatusvääristymän tuotosta vai normaaleja. Tässäkin ketjussa moni on sanonut, että on ihan normaalia kaivata seuraa ja hyväksyntää ja monille se ei tietenkään olekaan ongelma, jos niitä saa. Mutta sitten jos joku ei niitä jostain syystä saa, hänellä onkin ajatusvääristymä, jos se tuntuu pahalta.
Tottakai yritän selittää asiaa järkiperusteella ja mietin onko paha oloni todellakin väärin ja epänormaalia, jotta voisin keksiä, miten se korjataan.
ap
Siis minä joka kommentoin aiemmin en tarkoittanut että olisi epänormaalia kaivata seuraa ja ahdistua siitä jos sitä ei saa, tietenkin se ahdistaa! Tarkoitin että syyt miksi ei saa seuraa voi olla, sellaisia että terapia yms auttaa niihin. Eli esim jos on vaikka koko ajan hyvin ahdistunut syystä tai toisesta (kuten esim itse olen) niin se ei varsinaisesti houkuta ihmisiä puoleensa.
Ja luin myös jostain että piilomasennusta poteva saattaa kaivata koko ajan ihmisseuraa, eli tavallaan syy sille seurantarpeelle ei välttämättä ole vain se että haluaisi vaikka heittää läppää ja käydä rannalla ja pitää hauskaa ystävien kanssa, vaan haluaa lievittää ahdistuneisuuttaan. Toki sitäkin on normaalia välillä tehdä, koska toki on normaalia ahdistua myös jatkuvasta yksinolosta mutta tajusit varmaan pointin.
No sekin on minusta hieman epäreilua, että oletetaan, että kaipaisin seuraa ihan koko ajan, kun totuus on, että olen todella paljon yksin. Olemme siis miehen kanssa etäsuhteessa ja näemme vain joka toinen viikko parin päivän ajan. Työssäni en näe juurikaan ihmisiä ja saattaa mennä helposti kokonainen viikko, etten oikeasti edes puhu kenenkään kanssa.
Harrastuksia ei ole muita kuin kuntosali, jossa ei juurikaan tule höpöteltyä kenenkään kanssa. Kaverit asuvat muilla paikkakunnilla ja heillä on perheet jne, joten sosiaalisia kontakteja ei oikeasti ole. Mielestäni siis siedän yksinäisyyttä enemmän kuin moni muu. Siksi kuulostaa jotenkin ristiriitaiselta, että minut diagnosoidaan läheisriippuvaiseksi, kun enimmäkseen kuitenkin olen ihan yksin.
ap
Jos näette parin viikon välein ja silloinkin vain pari päivää, niin ei mikään ihme ettei suhteeseen välttämättä saa luottamusta ellei ole tutustunut ihmiseen todella hyvin ennen välimatkaa. Mies voi oikeasti olla joku häntäheikki ja sun vaisto varoittaa syystä.
No niin, arvasin, että tähänkin taas päästään. Tottakai pohjimmiltaan ongelma on taas vain siinä, että mies paneskelee ympäriinsä ja millään muulla ei ole väliä. Minä en nyt jaksaisi palstalaisille lähteä todistelemaan miehen uskollisuutta. Nyt halusin puhua itsestäni enkä lähteä skitsoilemaan vielä jollain pettämisjutuillakin.
ap
Okei, minä lopetan keskustelun nyt tähän. Kiitos asiallisille kommentoijille, sain paljon mietittävää. En jaksa nyt lähteä tuohon "mies kuitenkin pettää ja ap on vain tyhmä, kun eihän kukaan normaali ihminen voi olla etäsuhteessa" -jankutukseen. Tuo on minusta nyt niin lapsellista, että keksitään tällaisia asioita tietämättä mitään muuta.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä ainakin luin tulkitsin juttuasi väärin, jostain sain käsityksen ettet viihdy ollenkaan yksikseen, mutta siis näinhän ei ilmeisesti ole vaan viihdyt yksinkin, mutta haluaisit myös ihmissuhteita. Tämähän on tietenkin ihan normaali toive ja on normaalia että ihmissuhteiden puute ahdistaa jos niitä ei ole.
Sen sijaan ne syyt miksi sinun on vaikea luoda ihmissuhteita voi olla epänormaaleja, eli nyt vaikka tuo valtava hylätyksitulemisenpelko voi aiheuttaa sellaisia ajatus-ja käytösmalleja jotka saa aikaan tuon ihmissuhteidenluonnin vaikeuden.
Ihan vaan esimerkkinä, jollekin tällaiselle voisi käydä esim juhlissa niin, että menee juttelemaan henkilölle A, joka sitten 10 min päästä sanoo että "hei minun pitää käydä vessassa", jolloin hylätyksitulemisen pelosta kärsivä ajattelee että "ei hitto taas mä mokasin ja puhuin ihan typeriä eikä se jaksa mua ollenkaan, nyt kyllä lähden kotiin".
Juu siis nimenomaan viihdyn paljon yksikseni enkä ole missään vaiheessa esimerkiksi halunnut muuttaa yhteen, koska molemmilla on lapset. En kestäisi mitään uusperhekuviota. Ongelma ei ole siis se, että olen paljon yksin vaan tarkoitin sitä, kun jotkut kuvittelevat, että haluan koko ajan roikkua jossakussa kiinni, enkä osaa edes vessassa käydä, ettei joku pidä kädestä.
Tuo esimerkkisi on hyvä, tunnistan tuon kyllä itsessäni. Mutta tottakai kuvittelen, että se on totta. Itse asiassa miehenkin kanssa on oltu useasti tilanteessa, että hän sanoo jonkin pienen asian ja sitten ymmärrän sen pahimmalla mahdollisella tavalla väärin ja otan siitä hirveän isot kierrokset. Sitten mies selittää, että ajattelin ihan väärin ja hän toistaa, mitä sanoi. Kun mietin uudelleen, tajuan, että hän oli oikeassa ja olin ihan järjetön. Juu, olen kyllä ihan sekopää, kun toisaalta noudatan sitä kaavaa kerta toisensa jälkeen, vaikka tiedän sen olevan tyhmää ja väärin. Ja kyllä, selitykseni on usein "tällainen mä vaan oon, en voi sille mitään". No kyllä voin, jos vain opettelen.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Turvaton kiintymyssuhde varhaislapsuudessa. Tarpeisiisi ei ole vauvana (ehkä ei myöhemminkään) vastattu oikea-aikaisesti. Olet siis joutunut silloin pelkäämään jääväsi yksin, että et saa apua, kun olet vielä ollut täysin riippuvainen vanhemmistasi. Sinua on ehkä viety hoitoon liian pienenä liian pitkiksi ajoiksi kerralla. Pieni lapsi ei ymmärrä vanhemman ”katoamista” eikä pysty kannattelemaan mielikuvaa vanhemmista pitkiä aikoja. Vanhemmat vaan ovat poissa, kauhu valtaa mielen, varmuutta ei ole mitä tapahtuu/ palaavatko vanhemmat. Elimistö on voimakkaassa stressitilassa. Tietenkään et voi muistaa tällaisia asioita, etkä ole edes silloin ymmärtänyt tunteitasi ”sanallisella tasolla”, mutta jälki on jäänyt kehoon ja mieleen. Tunne aktivoituu uudelleen herkästi tilanteissa joissa koet että läheisen ihmisen menettäminen olisi mahdollista. Terapiaan kannattaa mennä, mutta voit aloittaa hakemalla netistä tietoa eri kiintymyssuhdemalleista ja varhaisen vuorovaikutuksen merkityksestä. ”Pilkeklinikka.fi” sivuilta löytyy hyvä luentosarja aiheeseen liittyen (tunnekeskeinen vanhemmuus).
En tiedä, miten varhaisessa vaiheessa sellainen trauma voi syntyä. Olen ollut kotihoidossa kuitenkin kouluikään asti ja harvoin olimme edes missään yökylässä tai hoidossa. Olin jo silloin tosi arka.
ap[/Ensimmäiden elinvuosi on kaikkein tärkein kiintymyssuhteen luomisen kannalta. Toki myöhemmälläkin ajalla on merkitystä, mutta jos kiintymyssuhde häiriintyy ihan vauva aikana, jäljet on helposti syvemmät ja vaikeammat korjata.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No mm tämä
"Itse en valitettavasti näe yhtäkään faktaa, joka olisi ristiriidassa omien sanomisieni kanssa vaan ongelma on lähinnä se, että minulle tulee paha olo asiasta, josta muiden mielestä ei saisi tulla paha olo."
Eli haet faktoja sieltä missä niitä ei ole. Selittelet itsellesi että niin näin tai noin, niin aina vain sinulla on paha olo. Analyseeraat niin ettet mitnekään voi olla väärässä, vaikka kyse ei ole oikeassa tai väärässä olemisesta. Lähdet ihan väärästä paikasta liikkeelle, koska "miten kukaan voi nauttia yksinolosta"? Koko kysymys on joutava.
Miten se on joutava, jos kyse on siitä, ovatko tunteeni jonkin ajatusvääristymän tuotosta vai normaaleja. Tässäkin ketjussa moni on sanonut, että on ihan normaalia kaivata seuraa ja hyväksyntää ja monille se ei tietenkään olekaan ongelma, jos niitä saa. Mutta sitten jos joku ei niitä jostain syystä saa, hänellä onkin ajatusvääristymä, jos se tuntuu pahalta.
Tottakai yritän selittää asiaa järkiperusteella ja mietin onko paha oloni todellakin väärin ja epänormaalia, jotta voisin keksiä, miten se korjataan.
ap
No kun se ongelma nyt on siinä että ajattelet tuota kautta, että jokin on väärin, ja epänormaalia, ja se pitää korjata. Juuri tämän tekstisi takia tarvitset ammattilaisen nämä asiat sinulle kertomaan, ja mieluummin mahdollisimman pian, koska tunnut jo olevan ainakin osittain kroonistunut. Kaikille ei mene edes ammattiapu perille.
"Tässäkin ketjussa moni on sanonut, että on ihan normaalia kaivata seuraa ja hyväksyntää ja monille se ei tietenkään olekaan ongelma, jos niitä saa. Mutta sitten jos joku ei niitä jostain syystä saa, hänellä onkin ajatusvääristymä, jos se tuntuu pahalta. "
Jos ongelma on että et saa seuraa etkä hyväksyntää, niin tuo pitäisi paikkansa, mutta tämähän ei ongelmasi ollut. Ei nämä vastaukset ole tarkoitettu sinulle kiusaamiseksi jota vastaan sinun pitää potkia ja vääntää, vaan avuksi. Silti olet koko ajan piikkipuolustuksessa. Ei sellaisen läpi mikään järkipuhe pääse.
Ei ole tarkoitus olla hyökkäävä tai mitenkään olla piikkipuolustuksessa. Itse vaan ihan aidosti näen asian niin, että minulla on se järkipuhe ja muiden puheet ovat paradokseja. Juuri tuo "ei saa olla riippuvainen muista, mutta pitää olla sosiaalisia suhteita" ja "ei sinussa ole vikaa, mutta ajat kaikki ihmiset pois omalla käytökselläsi". Enkä ymmärrä tuota sinunkaan ensimmäistä lausettasi "ei ole mitään korjattavaa, mutta silti tarvitsen ammattilaisen". Oikeasti tässä tulee todella skitso olo, kun en vain ihan oikeasti näe noissa mitään tolkkua vaan pelkästään ristiriitaa. Ei ole tarkoitus olla ilkeä tai mitään sellaista, mutta aivoni eivät vain kykene käsittelemään tätä ajatustapaa, jota minulle yritetään kertoa.
ap
Huomaatko että jäit nyt jankkaamaan tuota Ei saa olla riippuvainen...? Eihän sinun ongelmasi ollut tuo eihän ollutkaan? Sinun ongelmasihan ei ole "tämä ajatustapa jota sinulle yritetään kertoa", eihän olekaan?
Juu, jäin jankkaamaan, koska se on yleensä se ensimmäinen klisee, joka sanotaan. Edelleenkään en kuitenkaan ymmärrä, mikä on se ajatustapa, josta yritetään kertoa. minun silmäni näkevät enimmäkseen kliseitä. Siis on tässä paljon hyviä kommentteja, mutta nämä, joihin jankkaan vastaan, niistä en löydä sitä ajatusta. Vai tarkoitatko, että kukaan ei ole sanonut noita kliseitä, joita vastaan kommentoin. Minäkin kyllä tässä nyt vähän sekavasti kommentoin vastauksia, mutta samalla niitä yleisiä oletuksia, väitteitä ja ohjeita, joten ne menevät nyt tässä varmasti sekaisin. Ne jyskyttävät jossain taustalla, olen pahoillani, että tuon niitä nyt tähän mukaan.
ap
Vierailija kirjoitti:
Joka tapauksessa, vaikka käyttäytyisit parisuhteessa ulkoisesti siten että annat vaikutelman ihmisestä joka ei siis todellakaan pelkää jätetyksi tulemista vaan on tosi rento ja cool, niin tämähän ei auta sisäiseen olotilaasi kun koko ajan kuitenkin pelkäät että teet jotain väärin. Se ei tarkoita että olet ihan paska ihminen.
Yksi pyytämäsi esimerkki ajatusvääristymistä voi olla tuo kun sanoit että kaikki hylkää sinut, mutta näinhän ei ole vaan siinä edellisessä suhteessa sinä lähdit, ei suinkaan mies. Eli kaikki ei faktisesti ole aina hylänneet sinua.
Juu totta tuokin. Eivät kaikki ole hylänneet minua. Ja fakta on sekin, että esimerkiksi kaverit eivät ole minua hylänneet, eivätkä äiti, isä, veli ja lapset. Jostain syystä tämä pelko liittyy ainoastaan parisuhteeseen. Se on aina ollut todella heikko kohta minussa. Siinä mennään jotenkin niin henkilökohtaiselle ja korvaamattomalle alueelle, että olen siinä tosi haavoittuva. Ja olen ollut siinäkin todella onnellisessa asemassa, että tässä ja edellisessä suhteessa minua ei ole koskaan petetty eikä ole ollut pienintäkään aihetta edes epäillä sellaista. Aina kun katson jotain seiskan lööppejä tai temppareita, koen suunnatonta onnea, että minulle ei ole kukaan tehnyt mitään niin julmaa.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tarvitsen ammattiapua.
Ongelmahan on se, että et kelpaa itsellesi. Sitä ei muuta mikään sellainen mitä teet, jos teet sen toisia varten. Sinun pitäisi tykätä itsestäsi.
Maailmassa on kuitenkin vain yksi ainoa ihminen kenen kanssa SINUN on pakko olla ja se olet SINÄ. Joten kannattaa lakaa nauttia omasta itsestään.
Helpommin sanottu kuin tehty ja siksi ohjaisin sinut psykiatrille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No mm tämä
"Itse en valitettavasti näe yhtäkään faktaa, joka olisi ristiriidassa omien sanomisieni kanssa vaan ongelma on lähinnä se, että minulle tulee paha olo asiasta, josta muiden mielestä ei saisi tulla paha olo."
Eli haet faktoja sieltä missä niitä ei ole. Selittelet itsellesi että niin näin tai noin, niin aina vain sinulla on paha olo. Analyseeraat niin ettet mitnekään voi olla väärässä, vaikka kyse ei ole oikeassa tai väärässä olemisesta. Lähdet ihan väärästä paikasta liikkeelle, koska "miten kukaan voi nauttia yksinolosta"? Koko kysymys on joutava.
Ja koska nuo ajatusvääristymät ovat sinulle huomaamattomia, tuskin niitä itse ptýstyt koskaan näkemään ilman ammattiapua. Mä tiedän ja nään ne kyllä mutta minulla ei ole koulutusta jolla ne saisi sinun päähäsi ymmärrykseksi.
ELi ei kukaan voi niitä sinulle näyttää, koska ne ovat sinulle vain toisen näyttämiä mielipiteitä, jotka saat kyllä äkkiä käännetyksi epäfaktaksi ja paha olo vain jatkuu.
Lue nyt sitten vaikka
Eckhart Tollen läsnäolon voima. Jos välttämättä haluat yksin yrittää.
No kyllä tuo vain pistää ärsyttämään, kun joku tulee sanomaan, että näkee selvästi, mikä on pielessä, mutta ei edes yritä asiaa selittää. Kiitos kuitenkin vinkistä. Latasin taas bookbeatin uudelleen, kun joku muukin linkkasi erään kirjan, Ehkä sieltä löytyisi myös tuo Tollenin teos.
ap
Sen verran, että kannattaa ihan lukemalla lukea tuo kirja. Joudut palaamaan niin monta kertaa taaksepäin ymmärtääksesi ja sisäistääksesi kirjan, että kuuntelemalla tulet ajattelemaan vain että "olipa huono opus, miksihän tätäkin suositeltiin".
Edelleen kiitos vihjeestä. En vain ymmärrä tuota sinun ylimielistä asennettasi, että "et sinä kuitenkaan mitään tajua etkä viitsi edes kunnolla lukea".
ap
Olet aika hyökkäävä, ja tosiaan piikit pystyssä koko ajan. Tuo kirja on sellainen jota jokaikinen sen lukenut on joutunut selaamaan lauseita ja sivuja taaksepäin. Tämä ei onnistu kuuntelukirjassa, ja osa kirjan kokemustat on nähdä ne sanat paperilla, ja palata sanoja, lauseita, ja merkityksiä taaksepäin. Tämän sanominen ei ole ylimielistä, vaan totuus. Olen itse lukenut kirjan, ja tiedän muutaman jotka ovat sen kuunnelleett ja sanoneet etteivät oikein jaksaneet kuunnella kun oli niin vaikea kuunneltava.
mitä sinä nyt jankutat tuosta kuuntelusta. Missä ihmeessä olen sanonut, että kuuntelen sen kerran läpi ja sitten toteaisin, että olipas tyhmä kirja. Jos tarkoitat tuota, kun mainitsin bookbeatin, siellä kyllä on ihan e-kirjojakin eikä pelkkiä äänikirjoja. Esimerkiksi tuo Malisen kirja ei edes ollut äänikirjana.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tosin nyt sanoitkin ettet edes halua uusia ihmissuhteita, joten tulkitsin taas väärin.
Niin, en siis miehen kautta oleta saavani uusia ihmissuhteita. Enkä välttämättä tarvitse uusia ihmissuhteita muutenkaan, vaan rauhan, että nykyiset ihmissuhteet pysyvät. Sosiaalisella elämällä en tarkoita uusia ihmissuhteita, vaan ihan sitä, että voi olla ihmisten ilmolla. Ei kovin moni mielellään mene esimerkiksi konserttiin tai terassille yksin, vaan jonkun kaverin kanssa. Silti sinne ei mennä tutustumaan uusiin ihmisiin ja hankkimaan ihmissuhteita vaan viettämään aikaa ja katselemaan maailman menoa. Eivät uudet ihmissuhteet kuitenkaan ole poissuljettuja, mutta ne eivät nyt ole erityisemmin toiveissa.
ap
No sitä kukaan ei voi sinulle luvata että nykyiset ihmissuhteet säilyy. Tämän varmaan ymmärrätkin. Terapiassa voisi miettiä miten kestää sitä ajatusta että joku näistä läheisistä voi ihan vaikka kuolla yhtäkkiä.
Tämäkin on hassua, että minua ei pelota lainkaan, että joku läheisistäni kuolisi. Minua pelottaa ainoastaan se, että minut jätetään, koska se todistaa, että minussa on jokin vika ja muut ihmiset ovat parempia.
ap
Vierailija kirjoitti:
Ap. Sinulla on täyttämätön turvallisuuden tarve. Mieti, mitkä asiat lisäisivät turvallisuuden tunnettaisi.
Parisuhde? Eikö se ole aika normaalia, että haluaa rinnalleen jonkun. Tämähän tässä onkin hassua, että minulla tavallaan on kaikki, mitä haluan, mutta pelkään vain, että menetän sen, mutta en tiedä miksi. En tiedä, mitä minulta puuttuu.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tarvitsen ammattiapua.
Ongelmahan on se, että et kelpaa itsellesi. Sitä ei muuta mikään sellainen mitä teet, jos teet sen toisia varten. Sinun pitäisi tykätä itsestäsi.
Maailmassa on kuitenkin vain yksi ainoa ihminen kenen kanssa SINUN on pakko olla ja se olet SINÄ. Joten kannattaa lakaa nauttia omasta itsestään.
Helpommin sanottu kuin tehty ja siksi ohjaisin sinut psykiatrille.
Nimenomaan, helpommin sanottu kuin tehty. Tämä kela pyörii päässä jatkuvasti ja aina pitää pinnistää että voi keksiä asioita, jotka tekisivät juuri minut onnelliseksi, mutta väistämättä kaikki aina menee siihen, että haen onnen muiden hyväksynnän tai vähintäänkin yhdessäolon kautta. En muista koska olisin ollut onnellinen asiasta, jonka olisin tehnyt ainoastaan itseni takia.
Olimme eilen uimassa lasten kanssa. Olihan se kivaa joo, mutta suurin ilo syntyi siitä, että sain tehtyä lapset iloisiksi ja vielä päivitettyä someen nätin maisemakuvan, että katsokaas, kun minä nautin elämästä. Ja että sain vähän rusketusta, että näytän paremmalta. Ja mikä kauheinta, että pääsin kertomaan asiasta miesystävälleni, että hän näkisi minut rentona ihmisenä, joka osaa pitää hauskaa ilman häntä. Kyllä, tämä on surullinen totuus.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tarvitsen ammattiapua.
Ongelmahan on se, että et kelpaa itsellesi. Sitä ei muuta mikään sellainen mitä teet, jos teet sen toisia varten. Sinun pitäisi tykätä itsestäsi.
Maailmassa on kuitenkin vain yksi ainoa ihminen kenen kanssa SINUN on pakko olla ja se olet SINÄ. Joten kannattaa lakaa nauttia omasta itsestään.
Helpommin sanottu kuin tehty ja siksi ohjaisin sinut psykiatrille.
Nimenomaan, helpommin sanottu kuin tehty. Tämä kela pyörii päässä jatkuvasti ja aina pitää pinnistää että voi keksiä asioita, jotka tekisivät juuri minut onnelliseksi, mutta väistämättä kaikki aina menee siihen, että haen onnen muiden hyväksynnän tai vähintäänkin yhdessäolon kautta. En muista koska olisin ollut onnellinen asiasta, jonka olisin tehnyt ainoastaan itseni takia.
Olimme eilen uimassa lasten kanssa. Olihan se kivaa joo, mutta suurin ilo syntyi siitä, että sain tehtyä lapset iloisiksi ja vielä päivitettyä someen nätin maisemakuvan, että katsokaas, kun minä nautin elämästä. Ja että sain vähän rusketusta, että näytän paremmalta. Ja mikä kauheinta, että pääsin kertomaan asiasta miesystävälleni, että hän näkisi minut rentona ihmisenä, joka osaa pitää hauskaa ilman häntä. Kyllä, tämä on surullinen totuus.
ap
Koetko ehkä sisäistä tyhjyyttä, ja että et ole tavallaan olemassa ilman miehesi läsnäoloa? Joku sellainen sisäinen yhteys puuttuu, jonka koetat saada sitten olemalla yhteydessä muihin, erityisesti parisuhteessa. Siksi asiatkaan ei oikein tunnu miltään kun ei ole "ketään" sisimmässä kokemassa niitä. (voi olla ihan väärä teoria tämäkin)
Suosittelen Netflixin komediasarjaa Crazy Ex Girlfriend, päähenkilö muistuttaa esim itseäni tosi paljon ja ainakin hylätyksitylemisen pelon kautta myös ap sinua, ja on lisäksi todella hauska mutta myös psyykkisesti oivaltava sarja josta voi oppia jotain.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tarvitsen ammattiapua.
Ongelmahan on se, että et kelpaa itsellesi. Sitä ei muuta mikään sellainen mitä teet, jos teet sen toisia varten. Sinun pitäisi tykätä itsestäsi.
Maailmassa on kuitenkin vain yksi ainoa ihminen kenen kanssa SINUN on pakko olla ja se olet SINÄ. Joten kannattaa lakaa nauttia omasta itsestään.
Helpommin sanottu kuin tehty ja siksi ohjaisin sinut psykiatrille.
Nimenomaan, helpommin sanottu kuin tehty. Tämä kela pyörii päässä jatkuvasti ja aina pitää pinnistää että voi keksiä asioita, jotka tekisivät juuri minut onnelliseksi, mutta väistämättä kaikki aina menee siihen, että haen onnen muiden hyväksynnän tai vähintäänkin yhdessäolon kautta. En muista koska olisin ollut onnellinen asiasta, jonka olisin tehnyt ainoastaan itseni takia.
Olimme eilen uimassa lasten kanssa. Olihan se kivaa joo, mutta suurin ilo syntyi siitä, että sain tehtyä lapset iloisiksi ja vielä päivitettyä someen nätin maisemakuvan, että katsokaas, kun minä nautin elämästä. Ja että sain vähän rusketusta, että näytän paremmalta. Ja mikä kauheinta, että pääsin kertomaan asiasta miesystävälleni, että hän näkisi minut rentona ihmisenä, joka osaa pitää hauskaa ilman häntä. Kyllä, tämä on surullinen totuus.
ap
Koetko ehkä sisäistä tyhjyyttä, ja että et ole tavallaan olemassa ilman miehesi läsnäoloa? Joku sellainen sisäinen yhteys puuttuu, jonka koetat saada sitten olemalla yhteydessä muihin, erityisesti parisuhteessa. Siksi asiatkaan ei oikein tunnu miltään kun ei ole "ketään" sisimmässä kokemassa niitä. (voi olla ihan väärä teoria tämäkin)
Niin, jotain sellaista. Olen aina ajatellut, että mikään ei oikein tunnu miltään, jos olen kokemassa jonkin asian yksin. Kaatuvasta puusta ei kuulu ääntä, ellei kukaan ole sitä kuulemassa. Olen ajatellut, että tämäkin on ihan normaalia, kun suurin osa ihmisistä kuitenkin tekee asioita kavereiden tai puolison kanssa eikä yksin.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
VierailijVierailisia kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No mm tämä
"Itse en valitettavasti näe yhtäkään faktaa, joka olisi ristiriidassa omien sanomisieni kanssa vaan ongelma on lähinnä se, että minulle tulee paha olo asiasta, josta muiden mielestä ei saisi tulla paha olo."
Eli haet faktoja sieltä missä niitä ei ole. Selittelet itsellesi että niin näin tai noin, niin aina vain sinulla on paha olo. Analyseeraat niin ettet mitnekään voi olla väärässä, vaikka kyse ei ole oikeassa tai väärässä olemisesta. Lähdet ihan väärästä paikasta liikkeelle, koska "miten kukaan voi nauttia yksinolosta"? Koko kysymys on joutava.
Miten se on joutava, jos kyse on siitä, ovatko tunteeni jonkin ajatusvääristymän tuotosta vai normaaleja. Tässäkin ketjussa moni on sanonut, että on ihan normaalia kaivata seuraa ja hyväksyntää ja monille se ei tietenkään olekaan ongelma, jos niitä saa. Mutta sitten jos joku ei niitä jostain syystä saa, hänellä onkin ajatusvääristymä, jos se tuntuu pahalta.
Tottakai yritän selittää asiaa järkiperusteella ja mietin onko paha oloni todellakin väärin ja epänormaalia, jotta voisin keksiä, miten se korjataan.
ap
No kun se ongelma nyt on siinä että ajattelet tuota kautta, että jokin on väärin, ja epänormaalia, ja se pitää korjata. Juuri tämän tekstisi takia tarvitset ammattilaisen nämä asiat sinulle kertomaan, ja mieluummin mahdollisimman pian, koska tunnut jo olevan ainakin osittain kroonistunut. Kaikille ei mene edes ammattiapu perille.
"Tässäkin ketjussa moni on sanonut, että on ihan normaalia kaivata seuraa ja hyväksyntää ja monille se ei tietenkään olekaan ongelma, jos niitä saa. Mutta sitten jos joku ei niitä jostain syystä saa, hänellä onkin ajatusvääristymä, jos se tuntuu pahalta. "
Jos ongelma on että et saa seuraa etkä hyväksyntää, niin tuo pitäisi paikkansa, mutta tämähän ei ongelmasi ollut. Ei nämä vastaukset ole tarkoitettu sinulle kiusaamiseksi jota vastaan sinun pitää potkia ja vääntää, vaan avuksi. Silti olet koko ajan piikkipuolustuksessa. Ei sellaisen läpi mikään järkipuhe pääse.
Ei ole tarkoitus olla hyökkäävä tai mitenkään olla piikkipuolustuksessa. Itse vaan ihan aidosti näen asian niin, että minulla on se järkipuhe ja muiden puheet ovat paradokseja. Juuri tuo "ei saa olla riippuvainen muista, mutta pitää olla sosiaalisia suhteita" ja "ei sinussa ole vikaa, mutta ajat kaikki ihmiset pois omalla käytökselläsi". Enkä ymmärrä tuota sinunkaan ensimmäistä lausettasi "ei ole mitään korjattavaa, mutta silti tarvitsen ammattilaisen". Oikeasti tässä tulee todella skitso olo, kun en vain ihan oikeasti näe noissa mitään tolkkua vaan pelkästään ristiriitaa. Ei ole tarkoitus olla ilkeä tai mitään sellaista, mutta aivoni eivät vain kykene käsittelemään tätä ajatustapaa, jota minulle yritetään kertoa.
ap
Tässä kai yritetään sanoa, ettet ole "täysin paskaa" kuten nyt uskot olevasi, vaan että mahdollisesti aiemmista kokemuksista johtuen sinulle on kehittynyt joitain epäterveitä ajattelu/käytösmalleja, jotka aiheuttavat sen että sinun on vaikea luoda ihmissuhteita. Eli joo, ajattelussasi ja käytöksessäsi voi olla TÄLLÄ hetkellä jotain vikaa, mutta se ei tarkoita että olet kokonaan täysin paska. Järjetön hylätyksitulemisen pelko ei ole mikään ns normaali luonteenpiirre, vaan se estää sinua olemasta oma itsesi.
Kiitos tästä kommentistasi! Ehkä tämä ajatustapa on vain niin syvällä minussa, että miellän sen olennaiseksi osaksi minua. Eihän sen tosiaan tarvitse olla niin. Ehkä siinä tulee sitten oma kriisinsä etsiä, kuka minä olen sen opitun ajatusmallin alla, jos se "normaalius" tuntuu vieraalta. Jotain luopumista kai siihenkin liittyy. Ne omat (sairaatkin) käytösmallit ovat kuitenkin myös tuttuja ja turvallisia.
ap
No nyt olet oivalluksen äärellä. Että sulle on päässyt tulemaan tapoja, joista on opeteltava ulos.
Vähän kuin mun piti vaikka opetella oleen pitämättä kättä vaihdekepillä kun ajan. Tai mun kaveri meni juoksukouluun, ja joutuikin opetteleen juoksemaan uudelleen, ihan alusta alkaen astumaan erilailla, käyttämään käsiä eri asennossa, viisikymppinen ihminen.
Voi olla hurja että on koko elämänsä juossut väärin, tavalla joka käyttää liikaa yksiä lihaksia ja liian vähän toisia, ja tavalla joka estää sua olemasta nopea ja vaivaton. Eli se nopeuden ja jaksamisen puute ei ollut mitenkään riippuvaiset vaikka hänen jalkojen pituudesta tai jalan muodosta jne, eli asioista joille hän ei voinut mitään. Vaan hänellä oli toimintatapa ja asento ja liikesarja, joka oli esteenä.
Tätä hän ei olisi ikinä itse huomannut, koska tottakai hän oli aina juossut näin. Sitä piti ammattilaisen katsoa sivusta, analysoida ammattitaidollaan, ja sitten kommunikoida mun kaverille. Eikä se tietysti riittänyt, vaan sitten piti harjoitella uusi tapa pala palalta, ihan siitä lähtien mitkä lihakset lähtee noistaan jalkaa. Ja aina meinasi vanha tapa ottaa vallan.Ymmärrätkö mitä ajan takaa? Nyt ikään kuin sanot meille, että sulla vaan on sellaiset jalat ettei niillä voi juosta. Ja ihan turhaa mennä millekään ammattilaiselle. Ja mistään sun tottumuksesta ei voi olla kyse vaan sä vaan olet niin huono. Ja että me ehdotetaankaan mitään valmentajaa, on vain sitä että meidänkin mielestä sä olet ihmisenä kelvoton.
Näetkö miltä se meille näyttäytyy? Sä vaikutat kieltäytyvän edes ajattelemasta näin.Ei ei. En tiedä, mistä tässä nyt on tullut käsitys, etten haluaisi mennä millekään ammattilaiselle. Joo aloituksessa sanoin, että ne kliseet eivät auta, mutta sillä tarkoitin, että haluaisin tietää, mikä se ongelmakohta oikeasti on ja mitä sille voidaan tehdä, kun noita paradoksaalisia kliseitä näkyy joka paikassa. Ihan oikeasti vain halusin tietää, jos joku osaa kertoa, mistä siellä terapiassa lähdetään liikkeelle.
Jos verrataan esimerkiksi tuohon sinun juoksuesimerkkiin. Halusin vain, että joku sanoo tarkemmin, että ongelma voi lyötyä jalan virheasennosta, jossa liike lähtee väärästä lihaksesta ja siitä voidaan päästä pois treenaamalla sen sijaan lihasta x, mutta siihenkin on omat niksinsä. Sen sijaan minua ei auta yhtään, jos huudetaan, että sinulla on virheasento, etkö näe, kaikki muut näkevät sen, miksi kieltäydyt kaikesta avusta.
ap
No eihän me tavan perheenäidit osata sitä tuolla lailla sanoa. Katotaan että jotenkin turhan vaikeesti nyt juokset perse pitkällä, että oikaise sitä ruotoa ja... jotain. Ja sinä nyt tuskaannut että mitenkä muka, kun ei se oikea ja lonkkiin sattuu. Ja kukaan muu kuin fyssari ei huomaisi että sinulla on vaikka lattajalka, joka kiertää koko jalan hankalasti, ja tarvitset tukipohjalliset.
Eli vika ei ole sinun eikä meidän, mutta mene nyt hyvä ihminen fyssarille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
u
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tarvitsen ammattiapua.
Ongelmahan on se, että et kelpaa itsellesi. Sitä ei muuta mikään sellainen mitä teet, jos teet sen toisia varten. Sinun pitäisi tykätä itsestäsi.
Maailmassa on kuitenkin vain yksi ainoa ihminen kenen kanssa SINUN on pakko olla ja se olet SINÄ. Joten kannattaa lakaa nauttia omasta itsestään.
Helpommin sanottu kuin tehty ja siksi ohjaisin sinut psykiatrille.
Nimenomaan, helpommin sanottu kuin tehty. Tämä kela pyörii päässä jatkuvasti ja aina pitää pinnistää että voi keksiä asioita, jotka tekisivät juuri minut onnelliseksi, mutta väistämättä kaikki aina menee siihen, että haen onnen muiden hyväksynnän tai vähintäänkin yhdessäolon kautta. En muista koska olisin ollut onnellinen asiasta, jonka olisin tehnyt ainoastaan itseni takia.
Olimme eilen uimassa lasten kanssa. Olihan se kivaa joo, mutta suurin ilo syntyi siitä, että sain tehtyä lapset iloisiksi ja vielä päivitettyä someen nätin maisemakuvan, että katsokaas, kun minä nautin elämästä. Ja että sain vähän rusketusta, että näytän paremmalta. Ja mikä kauheinta, että pääsin kertomaan asiasta miesystävälleni, että hän näkisi minut rentona ihmisenä, joka osaa pitää hauskaa ilman häntä. Kyllä, tämä on surullinen totuus.
ap
Koetko ehkä sisäistä tyhjyyttä, ja että et ole tavallaan olemassa ilman miehesi läsnäoloa? Joku sellainen sisäinen yhteys puuttuu, jonka koetat saada sitten olemalla yhteydessä muihin, erityisesti parisuhteessa. Siksi asiatkaan ei oikein tunnu miltään kun ei ole "ketään" sisimmässä kokemassa niitä. (voi olla ihan väärä teoria tämäkin)
Niin, jotain sellaista. Olen aina ajatellut, että mikään ei oikein tunnu miltään, jos olen kokemassa jonkin asian yksin. Kaatuvasta puusta ei kuulu ääntä, ellei kukaan ole sitä kuulemassa. Olen ajatellut, että tämäkin on ihan normaalia, kun suurin osa ihmisistä kuitenkin tekee asioita kavereiden tai puolison kanssa eikä yksin.
ap
Näet arvoa itsellesi vain kun olet hyödyllinen jollekin muulle. Tämä on tosi tyypillistä naisille, ja tulee monen sukupolven takaa kasvatuksesta. "Ota nyt edes kudin käteen" jne.
Sinun kannattaisi ihan oikeasti miettiä äitisuhdettasi ja miten hän on sinut kasvattanut tytöksi, ja miten hänet on kasvatettu ja hänen äitinsä. Olemaan hyödyllisiä, ja välineitä, ja muille. Ei riittävä ihan sinällään ja jouten.
Jos näette parin viikon välein ja silloinkin vain pari päivää, niin ei mikään ihme ettei suhteeseen välttämättä saa luottamusta ellei ole tutustunut ihmiseen todella hyvin ennen välimatkaa. Mies voi oikeasti olla joku häntäheikki ja sun vaisto varoittaa syystä.