Lue keskustelun säännöt.
Te, jotka olette vasta aikuisena opetelleet pitämään omat rajanne
13.06.2020 |
Kuinka pitkä prosessi tämä oli ja mitkä asiat koitte hyödyllisimmiksi?
Minä olen todella miellyttämisen haluinen ja liian kiltti. Annan muiden kävellä itseni yli mennen tullen ja palatessa. En osaa sanoa ei, enkä osaa pitää puoliani. Tästä syystä moni asia elämässäni on mennyt ihan päin vastoin, kun itse olen toivonut. Kuitenkin koen, että minulla on ihan hyvä itsetunto (vai onko tämä itseni huijaamista?).
Nuorena tein lähes tulkoon mitä vain kuuluakseni joukkoon ja saadakseni hyväksyntää. Tuolloinkin oli monia asioita joista olisin halunnut kieltäytyä enkä todellakaan olla mukana, mutta en koskaan "pystynyt" kieltäytymään. Siis olisin halunnut kieltäytyä, mutta silti joka ainoaan asiaan suostuin. Aikuisena olen ajanut itseni loppuun monessa tilanteessa, kun en osaa kieltäytyä mistään ja ihmiset tietävät tämän. Elän myös parisuhteessa, jossa voin todella pahoin. Tämä varmaan on se, mihin toivoisin suurinta muutosta, koska en ole enää vuosiin ollut oma iloinen itseni.
Tiedän kyllä hyvin mistä pidän ja minulla on vahva kuva siitä millainen ihminen olen, mitä elämältäni haluan jne. Eli ongelma ei ole (enää) se, että olisin ihan hukassa ja siksi helposti hyväksikäytettävissä. Ongelma on se, että olen liian kiltti, enkä osaa pitää rajoja. Olen yrittänyt tätä opetella, mutta esim parisuhteessa, jos sanon puolisolle, etten pidä siitä kuinka hän kohtelee minua, saan vastaan ivallista naurua ja enemmän kuraa niskaani. Minua ei siis oteta tosissaan. Olen käynyt toista vuotta terapiassa ja jotenkin ajatuksen tasolla ehkä "vahvistunut", mutta käytäntöön siirtäminen on vaikeaa. Jotenkin nuo tilanteet, missä minua ei oteta vakavasti, lyövät minut takaisin maahan. Joudun tsemppaamaan kovasti, että uskallan sanoa, jos joku ei ole ok ja kun vastauksena on naurua, niin tulee jotenkin mitätöity olo.
Millä ihmeellä tästä eteenpäin? Terapiakin loppuu pian, pitäisikö muutos saada sen aikana aikaan, vai tapahtuuko jotain kehitystä sen jälkeenkin? Tuleeko jossain vaiheessa vain sellainen "nyt mulle riitti" -olo, vai tuleeko muutos vähitellen? Mistä helvetistä saan niin sanotusti kasvatettua itselleni kivekset ja vain kertakaikkiaan laittamaan itseni muiden edelle? Tällaisenaan tilanne on turhauttava, vaikka kai sekin on jo hyvä asia. Välillä tuntuu, että minun pitäisi olla holhouksen alaisena, koska en osaa kieltäytyä mistään ja moni ulkopuolinen varmasti osaisi päättää asioistani itselleni edullisemmin (tähän lisäyksenä, etten ole missään määrin vajaaälyinen kuitenkaan).
Ja pahoittelut tosi sekavasta tekstistä, josta ei varmasti kokonaiskuva välity. Jos kävisin kaikki asiat läpi, olisin ensinnäkin tunnistettavissa ja lisäksi siitä pitäisi kirjoittaa kirja. Kiitos jos joku jaksaa lukea ja kertoa omia kokemuksiaan.
Kommentit (40)
Ajattelet ehkä liikaa, mitä muut susta ajattelee. Lopeta se. On ihan helvetin sama, mitä muut susta ajattelee. Ja jännä juttu, muut ajattelee susta paljon positiivisemmin kun pidät puolesi. Rajojen pitäminen käy helpommaksi kun sitä vaan harjoittelee ja pysyy rajoissaan, pelkät sanat ei riitä, jos kuitenkin antaa muiden pompottaa itseään käytännössä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"..parisuhteessa, jos sanon puolisolle, etten pidä siitä kuinka hän kohtelee minua, saan vastaan ivallista naurua ja enemmän kuraa niskaani."
Tästä se lähtee: lähde.
Ongelma on että uskalsit ottaa asian puheeksi miehelle, mikä on jo rohkeaa ja hyvä ja oikein, mutta kun hän vaan nauroikin sulle, et lähtenytkään kävelemään! Tuossa kohtaa kuuluu näyttää ovea sille naurajalle. Tai mennä itse ovesta ulos. Pitää tiedostaa että tällainen ei ole ok ja jättää!
Minulla ei ole koskaan ollut noin pahan kuuloinen tilanne kuin ap:lla, mutta kunnon kynnysmatto olen ollut.
Minä sain voimaa muuttua toisten ihmisten kautta. En pitänyt itseäni riittävänä syynä muutokselle, muita kyllä. Tämä tietenkin kuulostaa ihan typerältä ja kynnysmaton puheelta, näin jälkikäteen ajateltuna
Sain puolivahingossa esimiespestin (ehkä siksi kun olin helppo ja mukautuva työntekijä). Tajusin pian, että minun pitää ottaa uusi rooli. Puolustaa ryhmäämme, ajaa meidän etua, olla hyvä pomo. Titteli auttoi niiden munien kasvattamisessa.
Samanaikaisesti lapsemme kasvoivat. En halunnut antaa tyttärilleni huonoa naisen ja vaimon mallia. En halunnut, että he oppivat, että pikkuvaimo hoitaa kodin ja lapset ja sanoo puolisollee vaan kyllä kulta. En ole mikään kodinkone tai palvelija. Aloin vaatia enemmän, sanoa mielipiteeni. Riitaahan tästä tuli mieheni kanssa, kun muutuin nalkuttavaksi akaksi. Mutta samalla jokin muuttui. Paremmaksi.
Tsemppiä ap:lle.
Lainasin juuri kirjastosta kirjan Alberti & Emmons: Miten opin pitämään puoleni joka vaikuttaa äkkiseltään ratkaisulta ketjun aiheeseen. Suosittelen muillekin!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihan ensiksi eroat. Siitä se lähtee. Sillä ei loppupeleissä ole mitään merkitystä mitä joku ajattelee sinusta koska kukaan ei ajattele sinua. Kaikki ihmiset ajattelee itseään, jopa sinä ajattelet vain itseäsi kun mietit mitä joku muu ajattelee sinusta. Ihmiset on pohjattoman itsekkäitä ja putkinäköisiä. Sinun tehtäväsi on tehdä vain itseäsi onnellistavia ratkaisuja. Kaikki muut on vastuussa itse omasta onnellisuudestaan. Rajojen pitämisen opettelu on loppuiän projekti kun sen aloittaa, koska paha tapa nousee esiin jos sitä ei valvo. Myös tämä aika tukee rajattomuutta. Ihmisiä jotka asettaa rajoja pidetään outoina ja hulluina. Minä olen nyt vaiheessa jossa koitan lopettaa itseni selittämisen. Minä olen aikuinen ihminen, minun ei tarvitse selittää kellekään mitään elämästäni jos en halua, ei edes terapeutille tai lääkärille.
Olen myös miettinyt ystävyyssuhteiden etäisyyksiä. Miten ihmeessä olemme tulleet aikaan missä ystävyyssuhteilta odotetaan samaa intimiteettiä kuin parisuhteelta ja jakamista?
Haluan samanlaisia ystävyyssuhteita kuin vanhemmillani oli. Keskutellaan kepeästi asioista, kutsutaan kahville ja asiallisesti jutellaan vaikkapa päivän politiikasta tai paikkakunnan tapahtumista. Olen totaalisen kyllästynyt nykyiseen kulttuuriin missä kaikista etsitään jotain syvempää ja suolletaan muille ihmisille kaikki yksityiset asiat ja sitten itketään kun sinusta puhutaan selän takana asioita. Haluan etäisyyden ja yksityisyyden takaisin ja samalla ihmissuhteiden keveyden, mutta pysyvyyden. Nykyisinhän on tavallista, että ystävyyssuhteetkin on yhtä draamaa ja lähinnä pelkästään kuluttavia. Tämä ei johdu mistään muusta kuin siitä, että niistä on tehty raskaudeltaan parisuhteen kaltaisia. Rajattomia.
Rajojen pitämisessä on sellainen ongelma, että muiden ihmisten ei ole pakko niitä rajojasi kunnioittaa. Eli, kun sanot kumppanillesi, että jokin on huonosti, hänen ei ole pakko ottaa sinua tosissaan, korjata asioita, muuttaa itseään.
Mikäli niin käy, sinulle jää vain vähän vaihtoehtoja. Joko alat jankuttamaan rajoistasi, mikä ei välttämättä koskaan johda toivomaasi muutokseen. Tai sitten joustat rajoistasi ja sopeudut. Viimeinen vaihtoehto on sitten se, että pidät rajasi ja karsit elämästäsi ihmiset, jotka eivät rajojasi kunnioita.
Tämä on se rajojen pitämisen ongelma kynnysmattotyypeillä. He eivät halua tai uskalla karsia ihmissuhteita, jotka tekevät heille hallaa.
Kynnysmattoihmiset joko jankuttavat rajoistaan ihmiselle, joka ei aio niitä alkaa kunnioittaa, tai sitten he joustavat. Kynnysmatto odottaa loputtomiin, että ihmiset hänen ympärillään muuttuvat kunnioittavammiksi häntä kohtaan, vaikka tälle optimistisell odotukselle ei ole mitään järkevää perustetta.
Rajansa pitävät ihmiset valitsevat lähelleen ihmisiä, jotka kunnioittavat heitä, ja karsivat pois elämästään ne, jotka eivät kunnioita.
Yksinkertaista, mutta ei helppoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
...Välillä tuntuu, että minun pitäisi olla holhouksen alaisena, koska en osaa kieltäytyä mistään ja moni ulkopuolinen varmasti osaisi päättää asioistani itselleni edullisemmin (tähän lisäyksenä, etten ole missään määrin vajaaälyinen kuitenkaan)....
Tässä puhuu huono itsetuntosi. Kukaan ei voi elää sinun elämääsi, se on sinun tehtäväsi. Varmasti ulkopuoliset osaa neuvoa, ainahan ne paremmin osaa kuin sinä itse. Ja kun joku asia menee vituralleen, he kommentoivat vain että mitäs läksit ja nauraa päälle.
Luota itseesi. Tee asiat kuten haluat. Jos epäonnistuu niin sitten tiedät ettei näin ja teet uudestaan toisella tavalla.
Kyllä osaat ja onnistut!
Toinen juttu on alistava ja ilkeä puoliso.
Lähde. Terapian jälkeenkin asioita loksahtelee paikoilleen vaan tärkeää on lähteä huonosta suhteesta nyt kun olet siihen itse havahtunut. En jaksa uskoa että puolisosi osaisi muuttaa käytöstään sinua kunnioittavaksi kun on kerran luopunut siitä. Pahoillani tästä.
Muutoinkin tekstisi oli kuin minun kynästä.
Tästä se matka alkaa hyvään itseluottamukseen!
Jätit yhden tärkeän ja hyvän asian itsestäsi mainitsematta. Se, mikä on sinun tyyppisen ihmisen iso plussa. Usein kun rajojen höllyyteen kuulu myös kyky antaa muille mahdollisuus. Ymmärrät ja annat toisenkin tilaisuuden. Mieti, mikä ominaisuus ja miten arvokas? Suurin osa ihmisistä kiirehtii heti loukkaantuneena suutuspäissään ojasta allikkoon.
Kun tajuat oman fiksuutesi ja sallivuutesi on sinun se helpompi rajata, miten monta kertaa suostut samaan kohteluun. Esim.kun selität sen miehellesi, miten olet häntä ymmärtänyt ja antanut toistaa samat virheet on aika miettiä jaksatko sinä enää kuinka pitkään. Osaako hän ehdottaa sinulle keinoa, miten jaksat tai onko hän valmis itse muuttumaan?
Rajoja ei voi oikein hetkessä luoda. Harjoittele niitä puhumalla ääneen ajatuksistasi. Kenelle vain, että nyt näyttää siltä miten et enää vaan jaksa.
Tottakai väki säikähtää, hämmentyy yms. Tarvitset hakurakoa omalle elämällesi. Älä tartu miehesi sanoihin, vaan kehoita perustelemaan ja selittämään sinulle miksi hän niin ajattelee. Älä käperry kuoreesi ja hoe olevasi liian kiltti. Et ole enää sitä, koska etsit rajojasi. Kun muuttaa totuttuja tapoja se tuo aina tullessaan nurinaa ja kinaa. Se hinta on maksettava muutoksesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Rajojen pitämisessä on sellainen ongelma, että muiden ihmisten ei ole pakko niitä rajojasi kunnioittaa. Eli, kun sanot kumppanillesi, että jokin on huonosti, hänen ei ole pakko ottaa sinua tosissaan, korjata asioita, muuttaa itseään.
Mikäli niin käy, sinulle jää vain vähän vaihtoehtoja. Joko alat jankuttamaan rajoistasi, mikä ei välttämättä koskaan johda toivomaasi muutokseen. Tai sitten joustat rajoistasi ja sopeudut. Viimeinen vaihtoehto on sitten se, että pidät rajasi ja karsit elämästäsi ihmiset, jotka eivät rajojasi kunnioita.
Tämä on se rajojen pitämisen ongelma kynnysmattotyypeillä. He eivät halua tai uskalla karsia ihmissuhteita, jotka tekevät heille hallaa.Kynnysmattoihmiset joko jankuttavat rajoistaan ihmiselle, joka ei aio niitä alkaa kunnioittaa, tai sitten he joustavat. Kynnysmatto odottaa loputtomiin, että ihmiset hänen ympärillään muuttuvat kunnioittavammiksi häntä kohtaan, vaikka tälle optimistisell odotukselle ei ole mitään järkevää perustetta.
Rajansa pitävät ihmiset valitsevat lähelleen ihmisiä, jotka kunnioittavat heitä, ja karsivat pois elämästään ne, jotka eivät kunnioita.
Yksinkertaista, mutta ei helppoa.
👍👍👍
Rajattomien ihmisten kummallisuuksia on ihmiset jotka pitävät elämässään kaikki pahoinpidelleistä existä sukulaisiin ja ystäviin jotka ei tee muuta kuin kiusaavat, koska on pakko. Ei ole mikään pakko. Et ole mitään velkaa ihmiselle joka kohtelee sinua huonosti. Eikä mitään syytä olla sellaiselle sopuisa ja kohtelias. Pois vaan elämästä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen pohtinut paljon vastaavia asioita. Olen yrittänyt pitää ihmissuhteissa kiinni rajoistani, mutta käytännössä toisten toimintaan on usein erittäin vaikea vaikuttaa. Olen todennut sen, että on helpompaa olla yksikseen.
Ehkä tähän vaikuttaa sekin, että nuorempana uskoin että ihmissuhteista olisi mahdollista saada jotain vielä enemmän jos osaa toimia niissä itse "oikein". Nykyään minusta tuntuu siltä etteivät ihmiset loppujen lopuksi ole kovin mielenkiintoisia. Enää ei myöskään tunnu siltä että muiden käytös peilaa jotenkin minun käytöstäni, vaan loppupelissä ihmiset toimivat lukuisista eri syistä miten toimivat.
Rajojen pitämisessä on sekin ongelma että pitää osata määritellä missä ne rajat menevät. Työelämässä varsinkin vaikeita tilanteita. Teen itse eräänlaista asiakaspalvelutyötä ja jos pomolta kysyis et miten paljon pitää sietää niin sehän vastasi että kaikki pitää sietää koska ei ole varaa menettää asiakkaita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jokainen ihminen omalla käytöksellään päättää haluaako pitää jonkun elämässään vai ei. Jos henkilö kohtelee huonosti hän on valinnut tietoisesti mahdollisuuden menettää sinut. Hän vain käyttää optionsa kun poistut. Me kaikki kohtelemme hyvin ihmisiä jotka haluamme pitää elämässämme. Se että joku ottaa loputtomasti riskejä menettää, kertoo että olet uhrattavissa. Vain sinun omat valintasi enää pitävät sinut hänen elämässään. Kun ihminen on valinnut riskin menettää ei häntä motivoi mikään säilyttämään sinua.
Kaikenlaisissa self help-koulutuksissa korostetaan sitä miten ihmisen löytäessään itsensä väärät ihmiset poistuvat elämästä ja huonot ihmissuhteet korvautuvat uusilla paremmilla ihmissuhteilla. Oman kokemukseni mukaan näin ei käy, vaan ihminen ymmärtää sen, että "yksin olet sinä ihminen, yksin keskellä kaiken". Jokaisella on aivan oman todellisuutensa ja kokemuksia on siksi todella hankala sanojen muodossa välittää ihmiseltä toiselle.
kirjoitti:
Kaikenlaisissa self help-koulutuksissa korostetaan sitä miten ihmisen löytäessään itsensä väärät ihmiset poistuvat elämästä ja huonot ihmissuhteet korvautuvat uusilla paremmilla ihmissuhteilla. Oman kokemukseni mukaan näin ei käy, vaan ihminen ymmärtää sen, että "yksin olet sinä ihminen, yksin keskellä kaiken". Jokaisella on aivan oman todellisuutensa ja kokemuksia on siksi todella hankala sanojen muodossa välittää ihmiseltä toiselle.
Ei sieltä todellakaan löydy maagista hyvien ihmisten heimoa, mutta sieltä löytyy terve etäisyys ja kyky nauttia yksin olemisesta. Oma persoona kehittyy niin vahvaksi ettet tarvitse enää siihen muita ollaksesi niistä vain pelkkä heijastus.
Eihän tuo rajojen pitäminen ole mikään sellainen lopullinen asia, että sen oppii kerran ja sitten sitä aina osaa pitää rajoistaan kiinni. Se on jatkuva prosessi, välillä meinaa taas lipsua omista rajoista ja sitten taas pitää korjata kurssia. Ihmisillä on hyvin erilaisia tapoja ylittää toisen rajoja tai kokeilla ainakin, pitääkö toinen niistä kiinni. Omien rajojen puolustaminen on vähän kuin jokin dieetti. Välillä voi lipsua tai voi jopa repsahtaa ihan totaalisesti. Toisilla on enemmän alttiutta lipsua ja repsahtaa kuin toisilla.
Vierailija kirjoitti:
Jokainen ihminen omalla käytöksellään päättää haluaako pitää jonkun elämässään vai ei. Jos henkilö kohtelee huonosti hän on valinnut tietoisesti mahdollisuuden menettää sinut. Hän vain käyttää optionsa kun poistut. Me kaikki kohtelemme hyvin ihmisiä jotka haluamme pitää elämässämme. Se että joku ottaa loputtomasti riskejä menettää, kertoo että olet uhrattavissa. Vain sinun omat valintasi enää pitävät sinut hänen elämässään. Kun ihminen on valinnut riskin menettää ei häntä motivoi mikään säilyttämään sinua.
Mutta kun se osaa olla niin ihana kun me nähdään ja me rakastetaan toisiamme. Se on vaan heikko ja epätäydellinen, oikeesti se rakastaa mua eniten!
Vierailija kirjoitti:
kirjoitti:
Kaikenlaisissa self help-koulutuksissa korostetaan sitä miten ihmisen löytäessään itsensä väärät ihmiset poistuvat elämästä ja huonot ihmissuhteet korvautuvat uusilla paremmilla ihmissuhteilla. Oman kokemukseni mukaan näin ei käy, vaan ihminen ymmärtää sen, että "yksin olet sinä ihminen, yksin keskellä kaiken". Jokaisella on aivan oman todellisuutensa ja kokemuksia on siksi todella hankala sanojen muodossa välittää ihmiseltä toiselle.
Ei sieltä todellakaan löydy maagista hyvien ihmisten heimoa, mutta sieltä löytyy terve etäisyys ja kyky nauttia yksin olemisesta. Oma persoona kehittyy niin vahvaksi ettet tarvitse enää siihen muita ollaksesi niistä vain pelkkä heijastus.
Olen tästä eri mieltä. Kyllä suurimmalla osalla ihmisistä on myös ihmissuhteisiin liittyviä tarpeita. Niitä vain on monesti vaikea päästä terveellä tavalla toteuttamaan.
Eroa ja mieti sitten mitä haluat. En ymmärrä ihmisiä, jotka hakkaavat päätään seinään täysin tietoisesti.