Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Tiedättekö ihmisiä, jotka eivät koskaan itsenäistyneet? Mikä siihen voi olla syynä?
13.06.2020 |
Mietin tässä erästä entistä luokkakaveria, joka ei koskaan muuttanut pois kotoaan. Hän asuu nyt yli kolmekymppisenä vieläkin vanhempiensa kanssa. On ainoa lapsi tietääkseni, ei oltu kovin läheisesti tekemisissä niin en ole varma tuosta. En tiedä, onko hän peruskoulun jälkeen opiskellut missään, mutta ainakaan ei ole töissä. Tunnetteko tällaisia ihmisiä, ja mikä mahtaa olla syynä siihen, että oma itsenäinen elämä ei ole koskaan lähtenyt käyntiin?
Tuosta entisestä luokkakaveristani muistan, että oli hirveän ujo. Niin ujo, ettei opettajakaan koskaan kysynyt häneltä mitään, koska hän ei vastannut. Oli vain hiljaa. Ilmeisesti oli kuitenkin hyvä kokeissa, kun sai vain kirjoitta paperille. Mitään esitelmiä en muista hänen pitäneen, vaikka me muut pidettiin. Välitunnilla kyllä joskus juttelin hänen kanssaan, mutta eipä hän paljon puhunut, kuunteli vain. Tuo tolkuton ujous on ehkä ollut syy, miksi tuo luokkakaveri ei koskaan muuttanut omilleen, mutta mikä ihme oli ujouden syy? Ei häntä ainakaan kiusattu koulussa.
Kommentit (71)
Äiti marttyyri, läheisriippuvainen, ehkä herkkänahkainen narsistikin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä olen varmaan ollyt sellainrn äiti, joka on kasvsttanut lapsensa väärin.
Mutta jonkin verran taipumus lienee perittykin.
Toinen vanhempani valitti aina sitä, että hänen vanhempansa ajoivat hänet pois kotoa. Että oli pakko muuttaa kotikylästä ja kotitalosta maailmalle, kun oli tullut tiettyyn ikään. Kun aloin muuttaa pois vanhempieni luota noin 30-vuotiaana, hän ihmetteli moneen kertaan, miksi halusin tehdä niin.
Hän jånnitti paljon sosiaalisia tilanteita ja eläkkeelle päästyään halusi vain olla kotona.
Toinen hänen vanhemmistaan, siis yksi isovanhemmistani, puhui harvoin mitään. Lapsena ihmettelin ja pähkäilin, mitä hän mahtoi ajatella ja tuntea, koska ilmaisi niin harvoin ajatuksiaan ja tunteitaan.
Jännitän sosiaalisia tilanteita. En ole kovin sosiaalinen. En esim. viihdy kerhoissa yleensä. Niinpä en äidiksi tultua jaksanut lastakaan viedä kerhoihin ja harrastuksiin. Olisi varmaan pitänyt. Mutta luulin, että lapset sosiaalistamiseen riittäisi vuodet päiväkodissa ja koulussa ja se, että tapaa välillä isovanhempia. No, nyt näyttää siltä, ettei nykymaaimassa riitä.
Äitinä olisi pitänyt tehdä varmaan monta asiaa toisin.
Tytöt muuttavat 14-16 v. vanhemman poikakaverin kämpille ja ovat todella "itsenäisiä". Todellisuudessa eivät tiedä elämästä mitään eivätkö osaa tehdä mitään. Jollei seksiä ja kuppausta lasketa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ainahan tällaisia on ollut. Perivät sitten aikanaan vanhempiensa asunnon.
Ennen oli sekatöitä tarjolla kouluttamattomillekin.
On myös sellaisia, jotka vaihtavat vanhempien paapomisesta puolison huolehdittavaksi.
Vierailija kirjoitti:
Tiedän naisen joka asui vielä päälle 40-vuotiaana äidin ja isän kanssa. Ammatti ja työpaikkakin oli. Eikä vanhemmilla kummallakaan mitään ongelmia että heitä olisi pitänyt vahtia.
Itsenäistyminen on henkinen prosessi, se ei tapahdu asuntoa vaihtamalla. Itse olen hyvin epäitsenäinen, vaikka muutin kotoa pois 19-vuotiaana ja olen nyt 20 vuotta putkeen asunut yksin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En minäkään varmaan olisi ikinä kotoa lähtenyt jos ei olisi käytännössä heitetty.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En minäkään varmaan olisi ikinä kotoa lähtenyt jos ei olisi käytännössä heitetty.
Joskus on vaan pakko. Siten oppii.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi hävetä sitä millainen on? Häpeä syö sielun ja ilon.
Ehkä hieman yliliioiteltu ja esitetty kipale (Huom. USA), mutta pitää paikkansa.
Ps. liiallinen kummastelukin on sairaus
Vierailija kirjoitti:
Miksi hävetä sitä millainen on? Häpeä syö sielun ja ilon.
Ehkä hieman yliliioiteltu ja esitetty kipale (Huom. USA), mutta pitää paikkansa.
Ps. liiallinen kummastelukin on sairaus
+
💕💓💕 ns. erikoisillekin
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan normaali käytäntö ulkomailla, siinä kun säästää (vuokrassa) rahaa. Ulkomailla myös yleistä kimppakämpät, koska kaikilla ei todellakaan ole varaa 1000e asuntoihin, eivätkä kaikki saa niin hyvää palkkaa jolla maksaa edes yksiön vuokraa. Viime vuosina koko Euroopan vuokra-asunnot ovat sen kun kallistuneet, pian on yleistä 3000e vuokrat niitäkin näkee jo. Mutta Suomessa toki oletetaan että saa heti 18v täytettyään huipputyön huippupalkalla, jolloin on heti 18v syntymäpäivänä varaa ostaa oma asunto jostain Helsingistä/vuokrata 1000-2000e vuokra-asunto vaikka asumistuki voi olla 700e tai alle. Ne onnekkaat jotka saavat vaikka vanhempien/isovanhempien maksamana kalliin oman asunnon tykkäävät sitten huudella ja haukkua niitä joilla ei ole sellaiseen varaa. Asunnot eivät ole mitenkään ilmaisia tai halpoja edes vuokrattuina, vaikka kävisi työssä pk-seudulla voi tulla halvemmaksi jakaa asunto jonkun (vanhemmat/kaverit) kanssa esim. 1000e vuokra voisi olla kolmelle 333e per henkilö. Eiköhän tämä tule yleistymään nyt viimeistään kun talous menee kuralle tai jos tulee lama. Halveksuuko ap myös ystävien kanssa kimppakämpissä asuvia.
Eihän aloituksessa ollut kyse kenenkään halveksimisesta eikä asumisjärjestelyistä taloudellisista syistä vaan siitä, että aikuisilla ihmisillä ei ole muita sosiaalisia kontakteja kuin omat vanhemmat, joiden luona asuvat. Etkö lukenut aloitusta ollenkaan?
Minä olen joskus päälle parikymppisenä ollut tällainen. Asuin vanhempieni luona. Säästin rahaa. Ulkopuolisia ihmissuhteita ei juurikaan ollut. Käytin aikaa asioiden kehittelyyn. Olin onnellinen. Oliko väärin elää niin? Yksi syy, miksi ulkopuolisia suhteita ei paljoa ollut, eikä oikeastaan vieläkään ihan hirveästi ole, on ihmisten ajattelun mustavalkoisuus. Sellainen, mikä tulee esiin täälläkin, tuossa sinunkin tekstissäsi. Mikä minun tavassani elää ja olla on ollut väärin? Tai mitä vanhempani ovat tehneet väärin? Ei ole yhtä ainoaa tapaa elää "oikein". Myöhemmin pariuduin ja ostin asunnon lähes täysin käteisellä, ja perustin perheen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis voiko olla niin, että ihminen on muka niin arka, ettei selviä itsekseen ja pitää siksi jäädä vanhempien helmoihin, mutta oikeastihan vanhemmat ovat tehneet lapsestaan aran ja sitoneet hänet sillä tavalla loppuelämäkseen lapsuuskotiin? Muka suojelevat ja tukevat lastaan, mutta käytännössä vammauttavat.
Ei millään pahalla, mutta mielestäni kirjoituksesi on asiaton. Kuten ap:n avauskin. Tulisiko sinulle mieleen syyllistää syöpään sairastuneen lapsen vanhempia? Tai ruotia sitä tilannetta muuten? Jos ei, niin voisit ehkä hieman ymmärtää, että taustalla saattaa olla ihan esim. fyysisiä poikkeamia. Tai muita poikkeamia, kuten esim. autismin kirjon häiriöissä on. Jollei tarkemmin jonkun tietyn henkilön tilanteesta tiedä, niin voisi vain antaa olla tai kysyä asianomaisilta.
En nyt ymmärrä, miten tämä liittyy syöpään sairastuneisiin lapsiin mitenkään.
Minun tietämäni vanhempiensa kanssa asuvat aikuiset (kaksi) ovat molemmat ainoita lapsia ja heillä ei ole perheen ulkopuolisia ihmissuhteita, mitä nyt naapureille moikkaavat. Hyvin vetäytyviä ja jopa omituisia.
Mielestäni asiaa voi ja kannattaa ehdottomasti pohtia yleisellä tasolla. Voihan perheen vuorovaikutussuhteissa olla jotain tosi sairasta, joka on estänyt lapsen liittymisen muuhun maailmaan. Ei ole ystäviä, ei mitään muuta kuin lapsuudenkoti ja vanhemmat.
Kiinnostaa kyllä, miksi sinusta asian pohtiminen yleisellä tasolla on asiatonta? Nimiä tai muita tuntomerkkejähän täällä ei kerrota.
Rautalangasta vääntäen: maailmassa on ihmisiä, jotka eivät kävele kunnolla tai lainkaan johtuen fyysisistä syistä. Ja maailmassa on ihmisiä, jotka eivät puhu johtuen fyysisistä syistä. Maailmassa on ihmisiä, jotka eivät näe kunnolla johtuen fyysisistä syistä. Maailmassa on ihmisiä, jotka eivät ymmärrä asioita kunnolla johtuen fyysisistä syistä. Jne, jne. Tämä maailma on hyvin monimuotoinen paikka. Se että alkaa syyllistää vanhempia jostain, pohjautuen täysin ihan vain omaan mutuun, ei ole fiksua.
Miksi sinua häiritsee niin kovasti se, että yleisellä tasolla pohditaan mahdollisuutta, että joidenkin vanhemat voivat olla niin tukahduttavia, että lapsi ei koskaan kasva omaksi itsekseen, itsenäiseen elämään, ihmiseksi jolla on omat suunnitelmat ja ystävät, ehkä rakastettukin ja jopa lapsia? Mikä tässä pohdinnassa on niin kauheaa?
Taatusti maailmassa on tällaisia sitovia vanhempia, varsinkin äitejä, jotka leikkaavat lapseltaan siivenalut jo varhaisessa vaiheessa. Tällainen lapsi voi silti nähdä tilanteen niin, että hänen vanhempans ovat hyviä ihmisiä, kun huolehtivat hänestä ja ainoita, joihin hän voi maailmassa luottaa, kun on niin arka. Se ei poista mahdollisuutta, että vanhemmat ovat lietsoneet lapsensa arkuutta sitoakseen hänet itseensä tiukemmin.
Serkullani on synnynnäinen geneettinen poikkeavuus. Joku tästä asiasta tietämätön saattaisi tuomita aivan täysin syyttä hänenkin vanhempansa. Eli sitäkin puolta kannattaa ihan pohtia. :)
Olen ollut tuollainen basketcase. Vanhempani oli nuoria mennessään naimisiin ja epävakautta. Heidän epävarmuutensa välittyi ja jatkui.
Mulle lääkäri sanoi jo 10 vuotta sitten, että pitäisi itsenäistyä. Se ei vain missään vaiheessa ole ollut mahdollista, kun en pärjää ilman äidin apua.
Minulla on diagnosoitu määrittämätön paniikkihäiriö, riippuvainen persoonallisuushäiriö ja estynyt persoonallisuushäiriö.
Kauhulla odotan sitä päivää, kun äiti kuolee. Tiedä, mihin laitokseen minut joutuvat laittamaan, koska sen selviä päivääkään yksin.
Entisen ystävän täti ja setä, jotka asuvat vieläkin yli 50 vuotiaana kotonansa, se täti ei ole mikään älyn jättiläinen eikä ole kertoman mukaan kuin yhden kerran ollut kesätöissä mansikan poimijan 16 vuotiaana jonka jälkeen ei mitään:D, se setä taas on maantalous lomittajana, ei käy suihkussa kuin 1-2 krt/vko, vaikka haisis kuinka lannalle, ei edes sisävessaa ole heillä, heidän vanha äitinsä konkkaa sit ulkohuussiin, on välillä joutunut sairaalaan ja nyt lähes muistamaton
Talo on hirveä sikolätti, pölyä ja hometta joka puolella ja tavarat suurin osa rojua pitkin kaappeja ja lattiaa, hyvä et pääsee kävelemään
Eli se setä ja täti, entisen ystävän äiti kuuluu samaan perheeseen ja on perheen ainoa joka on mennyt naimisiin ja saanut lapsia ja ollut työelämässä, se setä ja täti ei kumpaakaan
Joillakin on niin kova sosiaalisten tilanteiden pelko, paniikkihäiriö tai vastaava, ettei normaali elämä onnistu. Veljeni on tälläinen. Nuorempana monet lääkärit yrittivät auttaa, mutta yksi kerrallaan luovutti.
Asuu melkein 40-vuotiaana omakotitalossa vanhempien luona, ei juuri tietokoneelta liiku minnekään.
En ole kuullut puhuvan montaakaan sanaa elämänsä aikana. Todennäköisesti lähtee oman käden kautta, kun omista vanhemmista aika jättää. Ovat ikäänkuin ajautuneet siihen, että huolehtivat. Mistään kehitysvammaisuudesta tmv. ei ole kyse, vaan noista ed. mainituista asioista. Itsetuhoisuutta oli joskus nuorempana, mutta ilmeisesti hiljaa hyväksynyt tilanteen.
Alue: Aihe vapaa
Eihän aloituksessa ollut kyse kenenkään halveksimisesta eikä asumisjärjestelyistä taloudellisista syistä vaan siitä, että aikuisilla ihmisillä ei ole muita sosiaalisia kontakteja kuin omat vanhemmat, joiden luona asuvat. Etkö lukenut aloitusta ollenkaan?