Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Tiedättekö ihmisiä, jotka eivät koskaan itsenäistyneet? Mikä siihen voi olla syynä?
13.06.2020 |
Mietin tässä erästä entistä luokkakaveria, joka ei koskaan muuttanut pois kotoaan. Hän asuu nyt yli kolmekymppisenä vieläkin vanhempiensa kanssa. On ainoa lapsi tietääkseni, ei oltu kovin läheisesti tekemisissä niin en ole varma tuosta. En tiedä, onko hän peruskoulun jälkeen opiskellut missään, mutta ainakaan ei ole töissä. Tunnetteko tällaisia ihmisiä, ja mikä mahtaa olla syynä siihen, että oma itsenäinen elämä ei ole koskaan lähtenyt käyntiin?
Tuosta entisestä luokkakaveristani muistan, että oli hirveän ujo. Niin ujo, ettei opettajakaan koskaan kysynyt häneltä mitään, koska hän ei vastannut. Oli vain hiljaa. Ilmeisesti oli kuitenkin hyvä kokeissa, kun sai vain kirjoitta paperille. Mitään esitelmiä en muista hänen pitäneen, vaikka me muut pidettiin. Välitunnilla kyllä joskus juttelin hänen kanssaan, mutta eipä hän paljon puhunut, kuunteli vain. Tuo tolkuton ujous on ehkä ollut syy, miksi tuo luokkakaveri ei koskaan muuttanut omilleen, mutta mikä ihme oli ujouden syy? Ei häntä ainakaan kiusattu koulussa.
Kommentit (71)
Itsenäistyminen on terminä mielenkiintoinen. Tarkoitetaanko sillä, että elää muualla kuin lapsuudenkodissa? Tiedän monia tällä perusteella "itsenäisiä", jotka eivät ole itsenäistä nähnytkään. Asutaan kumppanin kanssa ja vanhemmat avustavat paljon, eivät pärjäisi omillaan kovinkaan hyvin. Näennäisitsenäisiä ovat. Jopa jotkut lapsia hankkineet ovat hyvin epäitsenäisiä. Kotia ei osata hoitaa, ollaan taloudellisesti riippuvaisia muista. Töissä ei tietenkään olla, vaan joku muu maksaa asumiskulut vaikka omillaan asutaankin. Mut ainakaan ei asuta vanhempien siivellä, vaan jonkun muun. Ovatko nämä itsenäistyneet?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No itse asun äitini luona ja tässä syynä todella estynyt persoonallisuus, ahdistuneisuushäiriöt, vakava masennus. Äitini on auttanut minua asioissa ja oman asunnon hankkiminen on tuntunut raskaalta, stressaavalta ja ahdistavalta. Tuntunut että tarvinnut henkilön rinnalle, yksin asuminen pelottaa. Toisaalta, olen erakko eikä ole kavereita, joten olen viihtynyt ihan ok täällä äitini luona. Mutta jos joku ihmettelee niin tuossa jotain syitä.
Ymmärrän hyvin tuon dynamiikan, mutta äitisi ei elä ikuisesti, joten yritä ponnistella jotain itsenäisyyden askeleita jo hänen eläessään, jotta olisit mahdollisimman vahvoilla ottamaan sen vastaan, kun sen aika on.
Itse kyllä itsenäistyin, ostin oman kodin, etenin uralla, oli ystäviä, mutta kun ei ollut omaa perhettä, vietin paljon aikaa ja lomia äidin kanssa. Kun hän kuoli "ennenaikaisesti" taannuin ja moni asia tuntui vaikealta ja tuntui juuri siltä, että tarvitsisin jonkun rinnalle, mutta kun sitä ei ole. En halua edes kuvitella, mitä sinulle mahdollisesti tuossa nykyisessä tilanteessasi tapahtuisi.
Siskoni on sellainen. Muutti kotoa heti 16 täytettyään, mutta silti antoi äidin käydä kahdesti/kolmesti viikossa siivoamassa, tiskaamassa ja pyykkäämässä kotonaan. Välipäivinä sisko kävi hakemassa äidiltä rahaa ja valmista ruokaa. Siskolla on nykyään kaksi kouluikäistä lasta ja äitini oletetaan käyvän useasti viikossa hoitamassa heitä ja pyykki- sekä astiahuoltoa. Tätä samaa jatkui tähän kevääseen asti ja kamelin selän katkaisi se, kun äiti ei suostunut ostamaan siskolle omakotitaloa. Siskolla on ikää 36 vuotta.
Syyksi tällaiseen käytökseen veikkaan silkkaa laiskuutta, sillä onhan se hauskaa bilettää, kun muut siivoavat ja ruokkivat...
Tiedän eronneen naisen jolla kolme lasta. Kaksi meni naimisiin ja äiti piti kynsin hampain kiinni kolmannesta, nuorimmastaan. Luultavasti pelkäsi yksinäisyyttä jos viimeinenkin lapsi lähtee maailmalle. Tällä tytöllä oli jotain mielenterveysongelmia ja äiti onnistui saamaan hänet täysin riippuvaiseksi itsestään ja melko eristyneeksi ulkomaailmasta. Uskovainen perhe vielä niin mahdollisesti ei haettu apua terveydenhoidon piiristä vaan rukoiltiin kovasti. Äiti kuoli kun tytär oli n. 50 v. Nyt tytär asuu yksin jossain tuetussa asunnossa ilman ystäviä. On niin sääli että äiti takertui lapseensa eikä edes hankkinut hänelle apua.
Vierailija kirjoitti:
Siis voiko olla niin, että ihminen on muka niin arka, ettei selviä itsekseen ja pitää siksi jäädä vanhempien helmoihin, mutta oikeastihan vanhemmat ovat tehneet lapsestaan aran ja sitoneet hänet sillä tavalla loppuelämäkseen lapsuuskotiin? Muka suojelevat ja tukevat lastaan, mutta käytännössä vammauttavat.
Minun äitini yritti tätä, olisi pitänyt jäädä kotiin asumaan ja maksamaan hänen talokulujaan ja lainojaan. Polki henkisesti ja yritti uskotella etten ikinä pärjäisi yksin jos muutan pois. Mutta olin vahvempi ja muutin pois, henkiset arvet näkyy yhä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tiedän naisen joka asui vielä päälle 40-vuotiaana äidin ja isän kanssa. Ammatti ja työpaikkakin oli. Eikä vanhemmilla kummallakaan mitään ongelmia että heitä olisi pitänyt vahtia.
Tää ei kuulosta huolestuttavalta, voi olla taloudellinen järjestely. Työpaikka kumminkin. Mutta ne, jotka hengaa vaan eläkeläisvanhempiensa kodissa ja niiden kanssa? Ei käy töissä eikä ole kavereita?
On huolestuttavaa että aikuinen lapsi jättää elämänsä elämättä vanhempien vuoksi. Oli talousasioista kiinni tai sitten ei. Sitä paitsi kaikki normaalit elävät taloutensa mukaan, ei todellakaan niin että aikuinen lapsi käy työssä, vanhemmat käy työssä ja maksellaan jotain kallista lukaalia. Vai mitä viittaat muuten taloudellisilla asioilla? Sitä paitsi ei tämä nainen ole edes ainoa lapsi joten tuokin asuintalo menee aikanaan kaikkien sisarusten kesken vaikka mitä maksaisi siitä. Ja talossa on asuttu koko aikuisen lapsen elinikä joten tuskin siitä lainaakaan enää on. Lapsi itse tienasi ihan mukavasti amk-tasoisella ammatillaan. Samoin vanhemmat tienasivat / kävivät töissä kumpikin.
Aloituksesta tulee mieleen tuttu kolmekymppinen, joka asuu omillaan, mutta ei ole terveesti irtaantunut äidistään.
Äiti on mielisairas ja vaatii hyvin paljon huomiota. Varmasti tuntuu helpommalta myötäillä äitiä kuin irtautua hänestä. Sillä siitä irtautumisesta syntyisi valtaisa show.
Lapsena ei perheen ulkopuolisia ihmissuhteita juuri ollut. Joten nyt sikuisena ei sitten oikein osaa ihmisten kanssa olemista.
Säälittää, kun nuorelta ihmiseltä jää oma elämä elämättä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis voiko olla niin, että ihminen on muka niin arka, ettei selviä itsekseen ja pitää siksi jäädä vanhempien helmoihin, mutta oikeastihan vanhemmat ovat tehneet lapsestaan aran ja sitoneet hänet sillä tavalla loppuelämäkseen lapsuuskotiin? Muka suojelevat ja tukevat lastaan, mutta käytännössä vammauttavat.
Ei millään pahalla, mutta mielestäni kirjoituksesi on asiaton. Kuten ap:n avauskin. Tulisiko sinulle mieleen syyllistää syöpään sairastuneen lapsen vanhempia? Tai ruotia sitä tilannetta muuten? Jos ei, niin voisit ehkä hieman ymmärtää, että taustalla saattaa olla ihan esim. fyysisiä poikkeamia. Tai muita poikkeamia, kuten esim. autismin kirjon häiriöissä on. Jollei tarkemmin jonkun tietyn henkilön tilanteesta tiedä, niin voisi vain antaa olla tai kysyä asianomaisilta.
En nyt ymmärrä, miten tämä liittyy syöpään sairastuneisiin lapsiin mitenkään.
Minun tietämäni vanhempiensa kanssa asuvat aikuiset (kaksi) ovat molemmat ainoita lapsia ja heillä ei ole perheen ulkopuolisia ihmissuhteita, mitä nyt naapureille moikkaavat. Hyvin vetäytyviä ja jopa omituisia.
Mielestäni asiaa voi ja kannattaa ehdottomasti pohtia yleisellä tasolla. Voihan perheen vuorovaikutussuhteissa olla jotain tosi sairasta, joka on estänyt lapsen liittymisen muuhun maailmaan. Ei ole ystäviä, ei mitään muuta kuin lapsuudenkoti ja vanhemmat.
Kiinnostaa kyllä, miksi sinusta asian pohtiminen yleisellä tasolla on asiatonta? Nimiä tai muita tuntomerkkejähän täällä ei kerrota.
Rautalangasta vääntäen: maailmassa on ihmisiä, jotka eivät kävele kunnolla tai lainkaan johtuen fyysisistä syistä. Ja maailmassa on ihmisiä, jotka eivät puhu johtuen fyysisistä syistä. Maailmassa on ihmisiä, jotka eivät näe kunnolla johtuen fyysisistä syistä. Maailmassa on ihmisiä, jotka eivät ymmärrä asioita kunnolla johtuen fyysisistä syistä. Jne, jne. Tämä maailma on hyvin monimuotoinen paikka. Se että alkaa syyllistää vanhempia jostain, pohjautuen täysin ihan vain omaan mutuun, ei ole fiksua.
No ainakin minusta olisi tullut erilainen, jos perheessä olisi ollut erilainen vuorovaikutus. Jäin lopulta itse lapsettomaksi, olen tietyissä asioissa hidas/arka etenemään, kuin nelivuotias jossain liukumäennokassa ja tarvitsisin vierelleni ihmisen, joka jaksaisi edetä kanssani tarvitsemaani tahtia ja tehdä tarvitsemani äkkipysäykset. No, luonnollisesti sellaisia ei ole tarjolla ovista ja ikkunoista.
Töissä ja ystävyyssuhteissa olen pärjännyt varmaan ihan ok tai jopa hyvin, itseni kanssa en aina niinkään ja uusien perhesuhteiden luominen tuntuu tosi pelottavalta ajatukselta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tiedän naisen joka asui vielä päälle 40-vuotiaana äidin ja isän kanssa. Ammatti ja työpaikkakin oli. Eikä vanhemmilla kummallakaan mitään ongelmia että heitä olisi pitänyt vahtia.
Tää ei kuulosta huolestuttavalta, voi olla taloudellinen järjestely. Työpaikka kumminkin. Mutta ne, jotka hengaa vaan eläkeläisvanhempiensa kodissa ja niiden kanssa? Ei käy töissä eikä ole kavereita?
On huolestuttavaa että aikuinen lapsi jättää elämänsä elämättä vanhempien vuoksi. Oli talousasioista kiinni tai sitten ei. Sitä paitsi kaikki normaalit elävät taloutensa mukaan, ei todellakaan niin että aikuinen lapsi käy työssä, vanhemmat käy työssä ja maksellaan jotain kallista lukaalia. Vai mitä viittaat muuten taloudellisilla asioilla? Sitä paitsi ei tämä nainen ole edes ainoa lapsi joten tuokin asuintalo menee aikanaan kaikkien sisarusten kesken vaikka mitä maksaisi siitä. Ja talossa on asuttu koko aikuisen lapsen elinikä joten tuskin siitä lainaakaan enää on. Lapsi itse tienasi ihan mukavasti amk-tasoisella ammatillaan. Samoin vanhemmat tienasivat / kävivät töissä kumpikin.
Siis mistä ihmiset repivät näitä syy-seuraussuhteita? Päättelyn alkeelliset perusteet kehiin, haloo! Jos joku yli 40 v. asuu vanhempiensa kanssa, ei siitä voi vetää johtopäätöstä, aikuinen lapsi jättäisi elämänsä elämättä vanhempien vuoksi. Se yli 40 v. voi olla siellä hyvinkin onnellinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No yksi mun lapsistani saattoi vaikuttaa siltä että ei aio itsenäistyä. Asui kotona kolmekymppiseksi asti. Siitä syystä että ei halunnut tuhlata rahaa vuokraan vaan säästi omaa asuntoa varten. Sai kasaan ison käsirahan ja osti sitten asunnon kolmekymppisenä.
Muutin kyllä itse jo nuorena kotoa pois, meillä suosittiin pois muuttamista heti, kun lapsilisät loppuivat vanhemmille(heh)ja oli muutnekin ongelmainen, todennäköisesti narsistinen koti. Pääsin siiis fyysisesti pois jo nuorenakin, mutta itsekin ollut henkisesti kiinni vanhemmissa/sisaruksissa(ja varmaan yhä olen). Olen myös miettunyt tuota, kun olen varmasti useimpien tuntemattomien silmissä arka,ujo, sulkeutunut jne.(ja joutunut aina kiusatuksikin sen takia kaikkialla, en uskalla/osaa oikein vieläkään puolustaa itseäni), että onko se oikeasti persoonaani ainakaan näin vahvasti vai vain lapsuudenkodin nujertamisen tulosta:(
Olin nimittäin lapsena pikemminkin puhelias, elämäniloinen, positiivinen höpöttelijä, nykyään vain kaikista lähempien seurassa ja kahden kesken, ryhmistä en pidä. Saatan toki olla "vain"introverttikin ja kiusaamiskokemusket vain sulkevat ihmsien lisää kuoreensa joten en tiedä mikä teki minusta tällaisen "reppanan"joka lähinnä istuu kotona eikä saavuta ikinä mitään ja onnistu missään.
Lapsuudenperheessäni äänekkäimmät aina nuejrsivat minut ja puhuivat ohitseni ja ylitseni ja päälle, olin lähinnä joku taustahahmo siellä kuuntelemassa muita vaan ja sama toistuu nyt aikuisenakin kaikissa ihmissuhde-yritelmissäni. Minulla on ajatuksena, ettei kukaan koska jaksa kuunnella tylsiä juttujani tai ole kiinnostuntu asioistani tai mielipiteiistäni kuitenkaan. Kiusaaminen vahvistanut tätä käsitystä myöhemminkin. Ystäviä ei juuri ole, joskus opsikeluaikoina oli joitakin kavereita kyllä vielä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla kanssa siis puhuttiin puolestani vielä pitkälle teini-ikään asti ainakin, välillä nykyäänkin ihan aikuisena muiden seurassa voidaan vastailla kaikkea "maija ottaa kahvin sijaan teetä, maija voi vahtia lapsianne kyllä reissunne ajan! maijahan voisi istua/mennä tuonne"jne. siis sellaista ihme holhoavaa touhotusta ja puolesta lupailuakin(eism. lapsenvahdiksi)juu, kiva kun multakin ,aikuiselta ihmiseltä kysytään oma mielipteeni asiaan!
Yksi sisarus rakasti nöyryyttää tivaamalla esim. aina kiitinkö jotain ihmistä vaikka lahjan saadessani, siis aikuisena! Ja kyllä kiitn, tämän piti vaan aina olla vahtimass aja kontrolloimass aminua ja käytsötäni mukamas, koska enhän minä nyt osa ja tiedä mitään itse, tämä ajatus istutettiin minuun narsisitisessa perheessäni ja vaikeaa on irti päästä, kun terapiaankaan ei pääse edes.
Vierailija kirjoitti:
Siis mistä ihmiset repivät näitä syy-seuraussuhteita? Päättelyn alkeelliset perusteet kehiin, haloo! . Se yli 40 v. voi olla siellä hyvinkin onnellinen.
Siis mistä sinä revit näitä väitteitä toisen onnellisuudesta? Päättelyn alkeelliset perusteet kehiin, haloo! Se ihminen ei ole onnellinen, koska on itse sanonut niin. Minä kirjoitan vain tosiasioita. Miksi oletat muuta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mulla kanssa siis puhuttiin puolestani vielä pitkälle teini-ikään asti ainakin, välillä nykyäänkin ihan aikuisena muiden seurassa voidaan vastailla kaikkea "maija ottaa kahvin sijaan teetä, maija voi vahtia lapsianne kyllä reissunne ajan! maijahan voisi istua/mennä tuonne"jne. siis sellaista ihme holhoavaa touhotusta ja puolesta lupailuakin(eism. lapsenvahdiksi)juu, kiva kun multakin ,aikuiselta ihmiseltä kysytään oma mielipteeni asiaan!
Yksi sisarus rakasti nöyryyttää tivaamalla esim. aina kiitinkö jotain ihmistä vaikka lahjan saadessani, siis aikuisena! Ja kyllä kiitn, tämän piti vaan aina olla vahtimass aja kontrolloimass aminua ja käytsötäni mukamas, koska enhän minä nyt osa ja tiedä mitään itse, tämä ajatus istutettiin minuun narsisitisessa perheessäni ja vaikeaa on irti päästä, kun terapiaankaan ei pääse edes.
Mm, kun sinut kasvattaneet ihmiset kohtelevat sinua jatkuvasti kuin olisit lapsi, alat itsekin uskoa sitä. Itse huomasin eron kunnolla vasta kun tulin ensimmäistä kertaa käymään kotona ekan opiskeluvuoden jälkeen. Ja tuo kohtelu ei muutu vaikka tekisit mitä, joten jos haluaa päästä helpolla on vain itse sopeuduttava siihen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis voiko olla niin, että ihminen on muka niin arka, ettei selviä itsekseen ja pitää siksi jäädä vanhempien helmoihin, mutta oikeastihan vanhemmat ovat tehneet lapsestaan aran ja sitoneet hänet sillä tavalla loppuelämäkseen lapsuuskotiin? Muka suojelevat ja tukevat lastaan, mutta käytännössä vammauttavat.
Ei millään pahalla, mutta mielestäni kirjoituksesi on asiaton. Kuten ap:n avauskin. Tulisiko sinulle mieleen syyllistää syöpään sairastuneen lapsen vanhempia? Tai ruotia sitä tilannetta muuten? Jos ei, niin voisit ehkä hieman ymmärtää, että taustalla saattaa olla ihan esim. fyysisiä poikkeamia. Tai muita poikkeamia, kuten esim. autismin kirjon häiriöissä on. Jollei tarkemmin jonkun tietyn henkilön tilanteesta tiedä, niin voisi vain antaa olla tai kysyä asianomaisilta.
En nyt ymmärrä, miten tämä liittyy syöpään sairastuneisiin lapsiin mitenkään.
Minun tietämäni vanhempiensa kanssa asuvat aikuiset (kaksi) ovat molemmat ainoita lapsia ja heillä ei ole perheen ulkopuolisia ihmissuhteita, mitä nyt naapureille moikkaavat. Hyvin vetäytyviä ja jopa omituisia.
Mielestäni asiaa voi ja kannattaa ehdottomasti pohtia yleisellä tasolla. Voihan perheen vuorovaikutussuhteissa olla jotain tosi sairasta, joka on estänyt lapsen liittymisen muuhun maailmaan. Ei ole ystäviä, ei mitään muuta kuin lapsuudenkoti ja vanhemmat.
Kiinnostaa kyllä, miksi sinusta asian pohtiminen yleisellä tasolla on asiatonta? Nimiä tai muita tuntomerkkejähän täällä ei kerrota.
Rautalangasta vääntäen: maailmassa on ihmisiä, jotka eivät kävele kunnolla tai lainkaan johtuen fyysisistä syistä. Ja maailmassa on ihmisiä, jotka eivät puhu johtuen fyysisistä syistä. Maailmassa on ihmisiä, jotka eivät näe kunnolla johtuen fyysisistä syistä. Maailmassa on ihmisiä, jotka eivät ymmärrä asioita kunnolla johtuen fyysisistä syistä. Jne, jne. Tämä maailma on hyvin monimuotoinen paikka. Se että alkaa syyllistää vanhempia jostain, pohjautuen täysin ihan vain omaan mutuun, ei ole fiksua.
Miksi sinua häiritsee niin kovasti se, että yleisellä tasolla pohditaan mahdollisuutta, että joidenkin vanhemat voivat olla niin tukahduttavia, että lapsi ei koskaan kasva omaksi itsekseen, itsenäiseen elämään, ihmiseksi jolla on omat suunnitelmat ja ystävät, ehkä rakastettukin ja jopa lapsia? Mikä tässä pohdinnassa on niin kauheaa?
Taatusti maailmassa on tällaisia sitovia vanhempia, varsinkin äitejä, jotka leikkaavat lapseltaan siivenalut jo varhaisessa vaiheessa. Tällainen lapsi voi silti nähdä tilanteen niin, että hänen vanhempans ovat hyviä ihmisiä, kun huolehtivat hänestä ja ainoita, joihin hän voi maailmassa luottaa, kun on niin arka. Se ei poista mahdollisuutta, että vanhemmat ovat lietsoneet lapsensa arkuutta sitoakseen hänet itseensä tiukemmin.
Toiset ei taas koskaan itsenäisty kaverien mielipiteistä.
Vierailija kirjoitti:
Siskoni on sellainen. Muutti kotoa heti 16 täytettyään, mutta silti antoi äidin käydä kahdesti/kolmesti viikossa siivoamassa, tiskaamassa ja pyykkäämässä kotonaan. Välipäivinä sisko kävi hakemassa äidiltä rahaa ja valmista ruokaa. Siskolla on nykyään kaksi kouluikäistä lasta ja äitini oletetaan käyvän useasti viikossa hoitamassa heitä ja pyykki- sekä astiahuoltoa. Tätä samaa jatkui tähän kevääseen asti ja kamelin selän katkaisi se, kun äiti ei suostunut ostamaan siskolle omakotitaloa. Siskolla on ikää 36 vuotta.
Syyksi tällaiseen käytökseen veikkaan silkkaa laiskuutta, sillä onhan se hauskaa bilettää, kun muut siivoavat ja ruokkivat...
Hyväksikäyttö on eri asia kuin se, että ainoat kontaktit ihmisiin on omat vanhemmat. Siskosi bilettää tai biletti, eli hän on ollut ihan normaali nuori.
Eksä. Äiti tehnyt ihan kaiken hänen puolestaan ihan vielä aikuisikäisenäkin. Mies odotti sitten samaa multakin, että aina siivoaisin hänen jälkensä, kokkaisin jne. Juu en todellakaan suostunut tähän ja yksi syy miksi on ex.
Ihan normaali käytäntö ulkomailla, siinä kun säästää (vuokrassa) rahaa. Ulkomailla myös yleistä kimppakämpät, koska kaikilla ei todellakaan ole varaa 1000e asuntoihin, eivätkä kaikki saa niin hyvää palkkaa jolla maksaa edes yksiön vuokraa. Viime vuosina koko Euroopan vuokra-asunnot ovat sen kun kallistuneet, pian on yleistä 3000e vuokrat niitäkin näkee jo. Mutta Suomessa toki oletetaan että saa heti 18v täytettyään huipputyön huippupalkalla, jolloin on heti 18v syntymäpäivänä varaa ostaa oma asunto jostain Helsingistä/vuokrata 1000-2000e vuokra-asunto vaikka asumistuki voi olla 700e tai alle. Ne onnekkaat jotka saavat vaikka vanhempien/isovanhempien maksamana kalliin oman asunnon tykkäävät sitten huudella ja haukkua niitä joilla ei ole sellaiseen varaa. Asunnot eivät ole mitenkään ilmaisia tai halpoja edes vuokrattuina, vaikka kävisi työssä pk-seudulla voi tulla halvemmaksi jakaa asunto jonkun (vanhemmat/kaverit) kanssa esim. 1000e vuokra voisi olla kolmelle 333e per henkilö. Eiköhän tämä tule yleistymään nyt viimeistään kun talous menee kuralle tai jos tulee lama. Halveksuuko ap myös ystävien kanssa kimppakämpissä asuvia.
Alue: Aihe vapaa
En ole ainut lapsi. Siskonikin itsenäistyi jo ja lähti miehen kanssa ulkomaille 19v. Ei ole mitenkään vanhemmistani kiinni että olen tälläinen pelokas