Lue keskustelun säännöt.
Kateus lapsettomien pariskuntien hyvinvoinnista
13.06.2020 |
Heti ensimmäisenä korostan, että lapset ovat minulle rakkaimpia, en ikinä haluaisi heistä luopua, äitiys antaa minulle todella paljon, en kadu lastensaantia.
Mutta, asiat ei ole niin mustavalkoisia kuitenkaan. Koen että vanhemmuus myös verottaa todella paljon. Kun ympärillä on lapsettomia pareja, on vaikea olla näkemättä ja kadehtimattakin sitä mitä heillä on - vaikken lapsiani niihin asioihin vaihtaisikaan. Miten siitä kateudentunteesta pääsisi eroon, olenko poikkeuksellinen että koen asian näin voimakkaasti, vai onko tämä yleistä? Miksi siitä ei puhuta? Pitääkö sen asian kanssa vain elää? Vai miten ne asiat voisi sovittaa yhteen, olla onnellinen lapsiperhearjestaan JA poimia niitä "lapsettoman elämän" puolia jollain tavalla itselleen?
Tulee siis ihan mieleen pieniä asioita, kuinka lapseton siskoni on aina huoliteltu ja levännyt, voi jäädä juhliin iltamyöhään asti, voi mennä vaeltamaan vaikka joka viikonloppu ja tehdä sen päätöksen vasta lauantaiaamuna kun katsoo millainen ilma on. Pitävät miehensä kanssa lomat aina elokuussa, ei tarvitse työpaikalla "tapella" kenen vuoro on pitää heinäkuussa. Lähtevät ekstempore talvella pidennetylle viikonlopulle kylpylään "kun tuntui että pitää päästä hetkeksi pois arjesta".
Sitten noista asioista tulee niitä isoja asioita, molemmilla on aikaa panostaa omaan hyvinvointiin täysillä, joten vaikuttavat todella onnellisilta myös siinä parisuhteessa. Ovat olleet pitempään yhdessä kuin minä mieheni kanssa, mutta vaikuttavat usein edelleen ihan vastarakastuneilta.
Taloudellinen tilanne antaa tietysti enemmän vapautta ja vähemmän huolia. Lähipiirissäni olen huomannut myös sen, että lapsettomat useammin nauttii työstään. Lapsellisille työ on useammin se pakollinen taakka, jotta voi elää, mutta monelle lapsettomalle työ tuntuu olevan tärkeämpi ja mielekkäämpi. Siis alaan katsomatta.
Ja tiedän, että nämä on omia valintoja ja miksi emme voisi mieheni kanssa järjestää niitä kahdenkeskisiä kylpyläreissuja, mutta kun se juurikin vaatii sitä järjestelyä. Ei lapsiperheessä onnistu nukkua viikonloppuisin pitkään, sitten syödä terassilla aamupalaa herkutellen ja suukotellen puoleen päivään asti, mikä on lapsettomalle siskolleni aika tavallinen sunnuntaiaamu.
Ymmärtääköhän kukaan mitä tarkoitan. Onko jollakin samanlaisia tunteita, miten elätte niiden kanssa?
Kommentit (88)
Vierailija kirjoitti:
Viimeksi tänään: lapseton siskoni oli meillä kylässä kun laitoin lapselle lounasta ja nostin pöytään palan paperia johon voi pyyhkiä suutaan ja käsiään. Siskoni kysyi että talouspaperiako teillä käytetään ruokapöydässä, ihmettelin vähän, heillä kuulema servettejä sitä varten. Eri maailmassa eletään.
Meillä on aina käytetty servettejä, vaikka meillä on lapsia. Mikä ongelma se on sinulle ostaa niitä kaupasta ja käyttää niitä, vaikka on lapsia?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Matkustelussa tuo ero on huima, jos sinulla on lapsi mukana kylpylässä, niin keskityt siihen lapseen siellä koko ajan. Tai puoliso keskittyy. Mutta kahdestaan ette vietä aikaa. Ihan eri asia puhua kylpylässä lillumisesta ja muista hemmotteluista kahden puolison kanssa (=romanttista ja luo sitä parisuhdeyhteyttä) kuin että jompi kumpi/molemmat siinä samalla koko ajan huolehtii lapsesta.
ei ihan täysin sama asia tietenkään ole, mutta tuo olisi osittain ratkaistavissa siten, että matkalla on mukana muita aikuisia, joiden kanssa on kiva reissata. esim. anoppi (jos on mukava) tai sitten kaveripariskunta. sovitte vain, että välillä toiset on "vetovastuussa" ja sitten ryhmän muut aikuiset saa vetäytyä keskenään esim illalliselle siksi aikaa.
No just joo. Anoppi on jo omat lapsensa kasvattanut. Tai voisko vaikka se appi piikoa välillä?
Vierailija kirjoitti:
Musta paras ratkaisu tähän olisi se, että lapsettomat parit voisivat välillä lainata lapsellisten lapsia ja päästä kokemaan niitä ns. tähtihetkiä lasten kanssa. Vanhemmat saisivat omaa aikaa, omaa rauhaa ja pääsisivät toteuttamaan itseään. Kaikki voittaisivat. Mutta miten tämä käytännössä toteutuisi?
Ei kiitos jonkun tuntemattoman kakaroita.
Kyllähän siinä oman elämänsä menettää, kun lapsia saa. Mitä enemmän on saavuttanut, sitä enemmän menettää. Vain ihminen, joka ei ole saavuttanut elämässään mitään, elää lastensa kautta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Matkustelussa tuo ero on huima, jos sinulla on lapsi mukana kylpylässä, niin keskityt siihen lapseen siellä koko ajan. Tai puoliso keskittyy. Mutta kahdestaan ette vietä aikaa. Ihan eri asia puhua kylpylässä lillumisesta ja muista hemmotteluista kahden puolison kanssa (=romanttista ja luo sitä parisuhdeyhteyttä) kuin että jompi kumpi/molemmat siinä samalla koko ajan huolehtii lapsesta.
ei ihan täysin sama asia tietenkään ole, mutta tuo olisi osittain ratkaistavissa siten, että matkalla on mukana muita aikuisia, joiden kanssa on kiva reissata. esim. anoppi (jos on mukava) tai sitten kaveripariskunta. sovitte vain, että välillä toiset on "vetovastuussa" ja sitten ryhmän muut aikuiset saa vetäytyä keskenään esim illalliselle siksi aikaa.
Miksi kukaan maksaisi lomamatkasta ja olisi siellä "vetovastuussa" toisten kakaroista? Kyllä se on ihan lasten vanhempien homma.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Musta paras ratkaisu tähän olisi se, että lapsettomat parit voisivat välillä lainata lapsellisten lapsia ja päästä kokemaan niitä ns. tähtihetkiä lasten kanssa. Vanhemmat saisivat omaa aikaa, omaa rauhaa ja pääsisivät toteuttamaan itseään. Kaikki voittaisivat. Mutta miten tämä käytännössä toteutuisi?
Juu ei todellakaan, kiitos kiinnosta "lainata" kenenkään kakaroita. Mielummin pureskelen sepeliä. Pitäkää vaan kupeidenne hedelmät ihan omana riesananne.
Se on valintakysymys. Mä halusin lapsia (odotan nyt vasta ensimmäistä) ja aika levollisin mielin mietin tulevaa, kun olen ainakin hyvin valmistautunut jo henkisesti siihen että nuo lapsettoman vapaudet lähtee.
Toisaalta olen kyllä mennyt ja nauttinut vapaudestani kyllästymiseen asti, ja vaikka en olisikaan lapsia saanut, olisin kuitenkin viettänyt niin rauhallista elämää.
Matkustelu miehen kanssa on mukavaa, mutta olen jo alkanut kaivata kolmatta meidän matkaan. Toivottavasti elämäntilanne pysyy sellaisena, että voidaan perheenä jatkaa matkustelua ainakin jonkun verran.
Olen jäämässä todennäköisesti lapsettomaksi. Ikää jo sen verran ja mies on vain jahkaillut asian kanssa. Aluksi se suretti, mutta nykyään näen lapsettomuudessa juuri nuo hyvät puolet: ei tarvitse huolehtia kuin itsestään, saa nukkua pitkään, rahat riittää paremmin jne. Sitä paitsi en kaipaa yhtään lisää kotitöitä. Äidin niskaan lapsesta huolehtiminen pääasiassa kuitenkin kaatuu.
Joskus tosin aiemmin murehdin vanhuudenpäiviä, eli kuka tulee katsomaan tai auttaa tarvittaessa. Sitten tajusin, ettei lapsen saaminen sitä automaattisesti ratkaise. Lapsi voi vaikka muuttaa toiselle puolelle maapalloa asumaan. Tai lapsikin voi syntyä vammaisena tai sairastua, jolloin minä olisin se, joka hänestä huolehtii loppuelämän.