Lue keskustelun säännöt.
Kateus lapsettomien pariskuntien hyvinvoinnista
13.06.2020 |
Heti ensimmäisenä korostan, että lapset ovat minulle rakkaimpia, en ikinä haluaisi heistä luopua, äitiys antaa minulle todella paljon, en kadu lastensaantia.
Mutta, asiat ei ole niin mustavalkoisia kuitenkaan. Koen että vanhemmuus myös verottaa todella paljon. Kun ympärillä on lapsettomia pareja, on vaikea olla näkemättä ja kadehtimattakin sitä mitä heillä on - vaikken lapsiani niihin asioihin vaihtaisikaan. Miten siitä kateudentunteesta pääsisi eroon, olenko poikkeuksellinen että koen asian näin voimakkaasti, vai onko tämä yleistä? Miksi siitä ei puhuta? Pitääkö sen asian kanssa vain elää? Vai miten ne asiat voisi sovittaa yhteen, olla onnellinen lapsiperhearjestaan JA poimia niitä "lapsettoman elämän" puolia jollain tavalla itselleen?
Tulee siis ihan mieleen pieniä asioita, kuinka lapseton siskoni on aina huoliteltu ja levännyt, voi jäädä juhliin iltamyöhään asti, voi mennä vaeltamaan vaikka joka viikonloppu ja tehdä sen päätöksen vasta lauantaiaamuna kun katsoo millainen ilma on. Pitävät miehensä kanssa lomat aina elokuussa, ei tarvitse työpaikalla "tapella" kenen vuoro on pitää heinäkuussa. Lähtevät ekstempore talvella pidennetylle viikonlopulle kylpylään "kun tuntui että pitää päästä hetkeksi pois arjesta".
Sitten noista asioista tulee niitä isoja asioita, molemmilla on aikaa panostaa omaan hyvinvointiin täysillä, joten vaikuttavat todella onnellisilta myös siinä parisuhteessa. Ovat olleet pitempään yhdessä kuin minä mieheni kanssa, mutta vaikuttavat usein edelleen ihan vastarakastuneilta.
Taloudellinen tilanne antaa tietysti enemmän vapautta ja vähemmän huolia. Lähipiirissäni olen huomannut myös sen, että lapsettomat useammin nauttii työstään. Lapsellisille työ on useammin se pakollinen taakka, jotta voi elää, mutta monelle lapsettomalle työ tuntuu olevan tärkeämpi ja mielekkäämpi. Siis alaan katsomatta.
Ja tiedän, että nämä on omia valintoja ja miksi emme voisi mieheni kanssa järjestää niitä kahdenkeskisiä kylpyläreissuja, mutta kun se juurikin vaatii sitä järjestelyä. Ei lapsiperheessä onnistu nukkua viikonloppuisin pitkään, sitten syödä terassilla aamupalaa herkutellen ja suukotellen puoleen päivään asti, mikä on lapsettomalle siskolleni aika tavallinen sunnuntaiaamu.
Ymmärtääköhän kukaan mitä tarkoitan. Onko jollakin samanlaisia tunteita, miten elätte niiden kanssa?
Kommentit (88)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Viimeksi tänään: lapseton siskoni oli meillä kylässä kun laitoin lapselle lounasta ja nostin pöytään palan paperia johon voi pyyhkiä suutaan ja käsiään. Siskoni kysyi että talouspaperiako teillä käytetään ruokapöydässä, ihmettelin vähän, heillä kuulema servettejä sitä varten. Eri maailmassa eletään.
Jaa. Mulla talouspaperirulla pöydässä, ja olen lapseton. Ei mitään serviettejä.
Meillä on usein vessapaperirulla, varmaan jäänne opiskeluajoilta. :D Pitäisiköhän pikkuhiljaa siirtyä talouspaperiin...
N28, lähes 10 vuotta parisuhdetta takana ja vielä ollaan lapsettomia, talous perus ok
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ap:lle. Osat vaihtuvat. Olen kokenut tuon saman. Lapseni ovat aikuisia, hyvin koulutettuja ja itse olen vapaa. Ystäväni taistelevat murrosikäisten lasten kanssa jopa pienten lasten kanssa, kun me mieheni kansa matkustelemme maailman ääriin. Lapset nuorena. Se on viisautta.
Kyllä se nuoruus on kivempi elää nuorena.
Sä et siitä tietysti tiedä kun pilasit elämäsi.
Lohdutuksesi on se, että voit leuhkia aikuisilla lapsilla jotka käy tekemässä palveluksia.
Mutta me muut voidaan palkata ammattilainen avuksi tarvittaessa.
Lähtee ihan raiteiltaan tämä keskustelu.
Se kateus ja erilainen elämä pitää vaan hyväksyä. Opetella olemaan onnellinen siskon puolesta, että hänellä on hyvä olla ja hyvä parisuhde. Se ei ole sinulta pois. Keskity oman elämän asioihin, vertaamatta liikaa muihin. Puhu asioista puolisosi kanssa. Ole onnellinen niistä oman elämän positiivisista asioista ja hyväksy, että et voi panostaa täysillä kaikkeen, vaan päätät mihin panostat ja loput saa sitten olla vähän sinne päin hoidettuja, kaatuuko kenenkään maailma siihen, tuskin. Älä suorita, kukaan ei ole robotti.
Minusta tämä on ruoho on vihreämpää -ongelma. Lapsettomana ainakin itse olisin hieman tylsistynyt ja tietty sisältö puuttuisi, vaikka mulla ura ym onkin (itse koen että työ on mulle lastenkin kanssa tärkeää). Vaikeina hetkinä ajattelen että tämä on vain n 10 v rutistus, ei sen ikäiset enää sillä tavalla kaipaa äitiä (vaikka joo tiedän että murrosikä voi olla kamalaa), sitten ehdin lenkkeillä sydämeni kyllyydestä. Eikä 10 v koko elämän mitassa tunnu paljolta. Ehdit ap vielä vaikka mitä!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Viimeksi tänään: lapseton siskoni oli meillä kylässä kun laitoin lapselle lounasta ja nostin pöytään palan paperia johon voi pyyhkiä suutaan ja käsiään. Siskoni kysyi että talouspaperiako teillä käytetään ruokapöydässä, ihmettelin vähän, heillä kuulema servettejä sitä varten. Eri maailmassa eletään.
Jaa. Mulla talouspaperirulla pöydässä, ja olen lapseton. Ei mitään serviettejä.
Samoin. Ei meilläkään (lapseton pariskunta) servettejä käytetä kuin erikoistapauksissa kun katetaan kauniimmin, esim. jouluna.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sitä monesti ottaa toisen elämästä vain ne tähtihetket. Itse lapseton. Väitän, että monet perheelliset on vain tullut imaistuksi mukaan sellaiseen rumbaan, joka ei ole pakollista. Esim. ylimitoitetut lasten harrastukset. Tai liikaa vaate- ja tavaramäärä kotona.
Vierailija kirjoitti:
Lähtee ihan raiteiltaan tämä keskustelu.
Se kateus ja erilainen elämä pitää vaan hyväksyä. Opetella olemaan onnellinen siskon puolesta, että hänellä on hyvä olla ja hyvä parisuhde. Se ei ole sinulta pois. Keskity oman elämän asioihin, vertaamatta liikaa muihin. Puhu asioista puolisosi kanssa. Ole onnellinen niistä oman elämän positiivisista asioista ja hyväksy, että et voi panostaa täysillä kaikkeen, vaan päätät mihin panostat ja loput saa sitten olla vähän sinne päin hoidettuja, kaatuuko kenenkään maailma siihen, tuskin. Älä suorita, kukaan ei ole robotti.
Olen samaa mieltä. Jos laajentaa ajattelua koko elämää koskevaksi, niin ihmisillä elämä menee eri lailla, se on vaan tosiasia -kaikilla meillä on erilaisia hyviä ja huonoja asioita, haasteita ja kehityksenkohteita. On sairauksia, työttömyyttä, lapsettomuutta, kiusaamista, kaltoinkohtelua, mutta toisaalta on onnellisia hetkiä rakkaiden seurassa, auringonlaskuja ja -nousuja, ruokaa, koti, työtä, terveyttä. Itse olen elänyt raskaan elämän sairauksineen, mutta onnekseni olen oppinyt iloitsemaan niistä ihanista hetkistä, kun on helppo hengittää, itse tai kukaan rakkaani ei ole sairaana. Kun kaikki on hyvin sillä hetkellä ja saa herätä uuteen aamuun ja olla elossa.
Meillä kaikilla on mahdollisuus valita asioita elämäämme. Kaikilla ei ole täysin samat mahdollisuudet, mutta joihinkin asioihin voimme itse vaikuttaa. Tehkäämme siis hyviä, elämänlaatuamme parantavia valintoja. Kukaan muu ei tule tekemään niitä puolestamme. Voimme valita jäämmekö surkuttelemaan ja maahan makaamaan, koska emme saa juuri sitä samaa kuin joku toinen, vai teemmekö edes niitä joitain pieniä muutoksia, joita pystymme tekemään, jotta voisimme paremmin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on 1,5-vuotias poika eikä minkäänlaisia tukiverkkoja lähimaillakaan. Tietenkään emme ole arjessa yhtä vapaita tulemaan ja menemään kuin lapsettomina, mutta en ihan allekirjoita etteikö mainitsemasi asiat onnistuisi.
Viikonloppuisin päätämme useinkin vasta aamulla mitä puuhataan, ja aika usein lähdetään luontoretkelle, metsään kävelemään ym. En tiedä millaiset hc vaellukset tässä oli kyseessä, mutta emme sellaisia harrastaneet ennenkään. Samoin pitkän kaavan herkutteluaamiainen onnistuu kyllä hyvin, lapsi mukana sen minkä jaksaa, sitten hän voi katsoa piirrettyjä tms sillä välin kun me vanhemmat juodaan hitaat kahvit ja syödään aamiaista.
Olen myös kieltämättä laiskistunut mitä tulee itseni hoitamiseen, mutta hemmottelen kyllä silti itseäni säännöllisesti kasvonaamioin ym. Kynsien lakkaamisesta luovuin ihan tietoisesti jo raskausaikana, koska katsoin sen turhaksi kemikaalialtistukseksi. Mitään estettä kampaamokäynneille ym ei myöskään ole. Harrastuksiin, kaupungille ym pääsee tuulettumaan kun vaan miehelle ilmoittaa.
Ei myöskään ole estettä miksi emme voisi yhtäkkiä lähteä perheenä pienelle viikonloppureissulle. Toki sitten lapsi mukana, mutta kyllä joku kylpyläviikonloppu tai kaupunkiloma lapsen kanssakin onnistuu.
Nukkuminen on välillä ongelma ja sille ei aina voi mitään. Koitan turvata itselleni riittävät yöunet menemällä mahdollisimman ajoissa nukkumaan jotta ehdin saada riittävästi unta, vaikka lapsi heräilisi yöllä tai heräisi tosi aikaisin aamulla.
Matkustelussa tuo ero on huima, jos sinulla on lapsi mukana kylpylässä, niin keskityt siihen lapseen siellä koko ajan. Tai puoliso keskittyy. Mutta kahdestaan ette vietä aikaa. Ihan eri asia puhua kylpylässä lillumisesta ja muista hemmotteluista kahden puolison kanssa (=romanttista ja luo sitä parisuhdeyhteyttä) kuin että jompi kumpi/molemmat siinä samalla koko ajan huolehtii lapsesta.
Tai jos on vaikka vaeltamassa, tai Ranskassa ksupunkilomalla. Kyllä ne menee lapsen ehdoilla, ei voi fiiliksen mukaan kävellä vielä 4km tai jäädä illallisen jälkeen viineille ja mennä tanssimaan kun lapsi itkee väsyneenä eikä sitä voi vahtimatta jättää.
Eri asia jos ei mitään tuollaista ole ilman sitä lastakaan, mutta siis mahdollisuudet tähän kaikkeen vapauteen on ilman lapsia.
Näin on, en kiellä sitä ollenkaan. Juttu onkin kai se että osaako nauttia noista asioista lapsen kanssa ja lapsen ehdolla vai kokeeko jäävänsä kaikesta kivasta paitsi lapsen vuoksi. Mahdollisuudet monenlaiseen tekemiseen kuitenkin on myös lapsen kanssa.
Voisitte kaikki velat lähteä vaikka lenkille ulos ku ei teidän elämässänne ole muutakaan tärkeämpää 🤣 tai ehkä koira
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on 1,5-vuotias poika eikä minkäänlaisia tukiverkkoja lähimaillakaan. Tietenkään emme ole arjessa yhtä vapaita tulemaan ja menemään kuin lapsettomina, mutta en ihan allekirjoita etteikö mainitsemasi asiat onnistuisi.
Viikonloppuisin päätämme useinkin vasta aamulla mitä puuhataan, ja aika usein lähdetään luontoretkelle, metsään kävelemään ym. En tiedä millaiset hc vaellukset tässä oli kyseessä, mutta emme sellaisia harrastaneet ennenkään. Samoin pitkän kaavan herkutteluaamiainen onnistuu kyllä hyvin, lapsi mukana sen minkä jaksaa, sitten hän voi katsoa piirrettyjä tms sillä välin kun me vanhemmat juodaan hitaat kahvit ja syödään aamiaista.
Olen myös kieltämättä laiskistunut mitä tulee itseni hoitamiseen, mutta hemmottelen kyllä silti itseäni säännöllisesti kasvonaamioin ym. Kynsien lakkaamisesta luovuin ihan tietoisesti jo raskausaikana, koska katsoin sen turhaksi kemikaalialtistukseksi. Mitään estettä kampaamokäynneille ym ei myöskään ole. Harrastuksiin, kaupungille ym pääsee tuulettumaan kun vaan miehelle ilmoittaa.
Ei myöskään ole estettä miksi emme voisi yhtäkkiä lähteä perheenä pienelle viikonloppureissulle. Toki sitten lapsi mukana, mutta kyllä joku kylpyläviikonloppu tai kaupunkiloma lapsen kanssakin onnistuu.
Nukkuminen on välillä ongelma ja sille ei aina voi mitään. Koitan turvata itselleni riittävät yöunet menemällä mahdollisimman ajoissa nukkumaan jotta ehdin saada riittävästi unta, vaikka lapsi heräilisi yöllä tai heräisi tosi aikaisin aamulla.
Matkustelussa tuo ero on huima, jos sinulla on lapsi mukana kylpylässä, niin keskityt siihen lapseen siellä koko ajan. Tai puoliso keskittyy. Mutta kahdestaan ette vietä aikaa. Ihan eri asia puhua kylpylässä lillumisesta ja muista hemmotteluista kahden puolison kanssa (=romanttista ja luo sitä parisuhdeyhteyttä) kuin että jompi kumpi/molemmat siinä samalla koko ajan huolehtii lapsesta.
Tai jos on vaikka vaeltamassa, tai Ranskassa ksupunkilomalla. Kyllä ne menee lapsen ehdoilla, ei voi fiiliksen mukaan kävellä vielä 4km tai jäädä illallisen jälkeen viineille ja mennä tanssimaan kun lapsi itkee väsyneenä eikä sitä voi vahtimatta jättää.
Eri asia jos ei mitään tuollaista ole ilman sitä lastakaan, mutta siis mahdollisuudet tähän kaikkeen vapauteen on ilman lapsia.
Näin on, en kiellä sitä ollenkaan. Juttu onkin kai se että osaako nauttia noista asioista lapsen kanssa ja lapsen ehdolla vai kokeeko jäävänsä kaikesta kivasta paitsi lapsen vuoksi. Mahdollisuudet monenlaiseen tekemiseen kuitenkin on myös lapsen kanssa.
Nimenomaan yksikössä lap-sen, hankalampaa jo las-ten kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Matkustelussa tuo ero on huima, jos sinulla on lapsi mukana kylpylässä, niin keskityt siihen lapseen siellä koko ajan. Tai puoliso keskittyy. Mutta kahdestaan ette vietä aikaa. Ihan eri asia puhua kylpylässä lillumisesta ja muista hemmotteluista kahden puolison kanssa (=romanttista ja luo sitä parisuhdeyhteyttä) kuin että jompi kumpi/molemmat siinä samalla koko ajan huolehtii lapsesta.
ei ihan täysin sama asia tietenkään ole, mutta tuo olisi osittain ratkaistavissa siten, että matkalla on mukana muita aikuisia, joiden kanssa on kiva reissata. esim. anoppi (jos on mukava) tai sitten kaveripariskunta. sovitte vain, että välillä toiset on "vetovastuussa" ja sitten ryhmän muut aikuiset saa vetäytyä keskenään esim illalliselle siksi aikaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksei lasten kanssa voi syödä brunssia terassilla? :D
Vierailija kirjoitti:
Voisitte kaikki velat lähteä vaikka lenkille ulos ku ei teidän elämässänne ole muutakaan tärkeämpää 🤣 tai ehkä koira
Niin ajatella, joillekin ihmisille elämän tärkein asia on ihan itse ja oma hyvinvointi.
Ei kaikkien elämä ole "kärsi kärsi, kirkkaimman kruunun saat" kilpailua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä eniten koen, että vaikka lapset antaa elämääni valtavasti, niin "häviän" onnellisuudessa parisuhteen osalta, koska perhearki vie huomiota ja jaksamista, joka on pois parisuhteesta. Toinen asia on oma hyvinvointi. Asetan lasten hyvinvoinnin omani edelle, ei ole mahdollista että pystyn antamaan täysillä sekä lapsille, parisuhteelle, että itselleni. Ja vielä työelämälle! Vaikka tiedostan, että on pinnallista harmistua etten ole parhaimmillani kynnet, iho ja hiukset hoidettuna, niin se heijastuu isompiin asioihin. Olen uhrannut omaa hyvinvointia kaiken muun vuoksi, koska minulla ei riitä jaksaminen, voimat ja aika kaikkeen muuhun sen arjen pyörittämisen lisäksi.
Ap
Sinulla ei riitä aika, jaksaminen ja voimat ja jotenkin oletat, että kyseessä on se, että sinulla on lapsia. Entä jos kyse on omasta laiskuudesta? Olisit samanlainen jaksamaton myös ilman lapsia? Eli miksi syyllistät lapsia omista valinnoistasi ja teoistasi, eivät he vaadi sinua asettamaan itseäsi viimeiseksi.
Meillä voidaan elää kertomaasi "ex tempore -elämää", koska turvaverkot ovat kunnossa. Jos haluamme miehen kanssa olla bilettämässä aamuviiteen, niin se ei ole ongelma, lapsilla on luotettava hoitaja. Tai jos päätämme lauantaina, että nyt vaeltamaan, niin hoitaja on meillä viimeistään tunnissa. Kyse on siitä, mihin on valmis panostamaan.Ei tuollaiset turvaverkot ole mikään itsestäänselvyys. Taidat provoilla. En edes kehtaisi pyytää joka viikonloppu hoitajaa lapsille, jotta pääsen harrastamaan. Varsinkaan lyhyellä varoitusajalla, ellei ole jokin hätätilanne! Ja jos se hoitaja on järjestetty viikonlopun vaellusreissua varten, niin siinä on vähän sellainen paine, että on mentävä, vaikka lauantaiaamuna tuntuisikin enemmän siltä, että huvittaisi sittenkin jäädä kotiin löhöilemään. Kun se hoitajan kanssa on jo sovittu, ja hän on omista vapaa-ajan touhuistaan luopunut jotta me pääsemme lähtemään.
Se vapaus ja huolettomuus, helppous puuttuu.
Mitä ihmeen kehtaamista on hoitajan pyytämisessä? Hoitaja saa työstään palkan, joka on varsin kilpailukykyinen suhteessa kotona löhöilemiseen. Meillä on 5 hoitajan "rinki", josta on aina löytynyt joku, joka on vapaaehtoinen tulemaan hoitajaksi samantien. Tässä on kaikki lapsettomien vapaus, huolettomuus ja helppous, joskin piti jonkun aikaa koota tätä sopivaa hoitajajoukkoa.
Ai niin, sinä et tietenkään ole valmis maksamaan hoitajalle vaan oletat, että se on mummin velvollisuus."Tässä on kaikki lapsettomien vapaus, huolettomuus ja helppous". Tämä kertoo sen, ettet ymmärrä miten isosta erossa lapsettomien huolettomuudessa on kyse. Lomat voi pitää milloin vain, vaikka lokakuussa ja lähteä neljäksi viikoksi puolison kanssa reppureissaamaan. Vapaapäivän aamuna saa nukkua niin pitkään kuin unta riittää, nousta ylös vasta puolelta päivin. Ei tarvitse tehdä viikkoon ruokaa jos ei huvita ja itse pärjää napostelemalla ja vaikka roskaruoalla tai työpaikkalounailla. Sukulaisen häissä onkin hyvä tunnelma yön pikkutunneille asti, voi vaan jäädä juhlimaan vaikka alunperin oli suunnitelma lähteä ajoissa kotiin. Toki jollain Angelina Joliella ehkä on nämä mahdollisuudet ison lapsikatraan kanssakin, mutta pysytään nyt tosielämän realiteeteissa.
No se iso ero on puhelinsoitto! Minun mielestäni ei todellakaan niin iso ponnistus kuin sinä annat ymmärtää. Harva lapseton pariskunta pitää lomansa lokakuussa ja päättää loman ekana päivänä, että nyt reppureissaamaan, joten miksi oletat, että tuollainen kutakuinkin epätodennäköinen asia pitää nyt ottaa esimerkiksi? Vapaapäivän aamuna saan nukkua pitkään, ruokaa ei ole pakko tehdä ja sukulaisen häihin lähdetään joka tapauksessa sillä mielellä, että ollaan niin pitkään kuin huvittaa.
Vaikuttaa nyt vahvasti siltä, että tahallasi yrität tehdä lapsiperheen elämästä kamalampaa kuin se onkaan!En sano että kamalampaa, vaan ERILAISTA. Jokaisesta itsestään riippuu miten sen eron näkee. Mutta pointti on siinä, että lapsellisen pitää aina miettiä asiat myös niiden lasten kannalta. Pitää ennakoida ja järjestää jos haluaa niitä asioita, joita lapsettomilla on helposti ja spontaanisti tarjolla.
Lokakuu voi toki olla vaikka elokuu, reppureissaaminen ihan mikä tahansa harrastus. Nukkuuko ne lapsetkin joka ikinen lauantai niin pitkään kuin vanhemmatkin? Mitä ne lapset syö jos vanhemmat ei jaksa tehdä ruokaa? Eikö ole niin, että nuo asiat pitää lapsille jotenkin ennakoida/järjestää?
Mitä lapset syö päiväkodissa, ei vanhemmat sinne mitään ruokaa tee.
Pointti on se, että myös parisuhteessa joutuu ajattelemaan asioita sen toisen kannalta. Nukunko oikeasti puolillepäivin, kun puoliso haluaa tehdä remonttia? Kuvitelma spontaanista lähdöstä tuosta vain tarkoittaa sitä, että molemmilla on myös vapaa työ, perheessä ei ole lemmikkejä, ei asuta omakotitalossa jne. Miksi vain lapset katsotaan oman elämän kannalta rajoitteeksi, mutta ei sitä koiraa, jota pitää ulkoiluttaa kolme kertaa päivässä. Ongelmana on lasten harrastukset, ei koskaan puolison harrastus, jonka takia ei voida lähteä spontaanisti vaeltamaan...
Vierailija kirjoitti:
Miksei lasten kanssa voi syödä brunssia terassilla? :D
Voi, mutta ei ole ehkä ihan samanlaista nautiskelua ja oleilua kuin aikuisten kesken. Tai niin vapaata, että syö kun huvittaa ja niin kauan kuin huvittaa mistään ruoka-ajoista välittämättä. Siivoamatta kenenkään muun sotkuja, katsomatta että ei mehut kaadu, viihdyttämättä jos tulee kiukku jne. Eli makuasioita, minun mielestäni lapsen kanssa ruokailu ei ole rentouttavaa, puolison kanssa on.
Vierailija kirjoitti:
Tämäkin ketju todistaa, että näistä asioista ei voi puhua järkevästi. Heti tulee joku rääkymään että kyllä meilläkin on kaikki samat asiat kuin lapsettomilla, aapeen oma vika että ei elä yhtä huolettomasti kuin lapseton siskonsa.
No jos ongelma on ettei lasten kanssa VAAN VOI syödä brunssia terassilla, niin kyllä se on ihan ap:n ongelma.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksei lasten kanssa voi syödä brunssia terassilla? :D
Voi, mutta ei ole ehkä ihan samanlaista nautiskelua ja oleilua kuin aikuisten kesken. Tai niin vapaata, että syö kun huvittaa ja niin kauan kuin huvittaa mistään ruoka-ajoista välittämättä. Siivoamatta kenenkään muun sotkuja, katsomatta että ei mehut kaadu, viihdyttämättä jos tulee kiukku jne. Eli makuasioita, minun mielestäni lapsen kanssa ruokailu ei ole rentouttavaa, puolison kanssa on.
Olet liian kontrolloiva ja opettanut lapset että olet se pelle joka koko ajan viihdyttää.
Musta paras ratkaisu tähän olisi se, että lapsettomat parit voisivat välillä lainata lapsellisten lapsia ja päästä kokemaan niitä ns. tähtihetkiä lasten kanssa. Vanhemmat saisivat omaa aikaa, omaa rauhaa ja pääsisivät toteuttamaan itseään. Kaikki voittaisivat. Mutta miten tämä käytännössä toteutuisi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä eniten koen, että vaikka lapset antaa elämääni valtavasti, niin "häviän" onnellisuudessa parisuhteen osalta, koska perhearki vie huomiota ja jaksamista, joka on pois parisuhteesta. Toinen asia on oma hyvinvointi. Asetan lasten hyvinvoinnin omani edelle, ei ole mahdollista että pystyn antamaan täysillä sekä lapsille, parisuhteelle, että itselleni. Ja vielä työelämälle! Vaikka tiedostan, että on pinnallista harmistua etten ole parhaimmillani kynnet, iho ja hiukset hoidettuna, niin se heijastuu isompiin asioihin. Olen uhrannut omaa hyvinvointia kaiken muun vuoksi, koska minulla ei riitä jaksaminen, voimat ja aika kaikkeen muuhun sen arjen pyörittämisen lisäksi.
Ap
Sinulla ei riitä aika, jaksaminen ja voimat ja jotenkin oletat, että kyseessä on se, että sinulla on lapsia. Entä jos kyse on omasta laiskuudesta? Olisit samanlainen jaksamaton myös ilman lapsia? Eli miksi syyllistät lapsia omista valinnoistasi ja teoistasi, eivät he vaadi sinua asettamaan itseäsi viimeiseksi.
Meillä voidaan elää kertomaasi "ex tempore -elämää", koska turvaverkot ovat kunnossa. Jos haluamme miehen kanssa olla bilettämässä aamuviiteen, niin se ei ole ongelma, lapsilla on luotettava hoitaja. Tai jos päätämme lauantaina, että nyt vaeltamaan, niin hoitaja on meillä viimeistään tunnissa. Kyse on siitä, mihin on valmis panostamaan.Ei tuollaiset turvaverkot ole mikään itsestäänselvyys. Taidat provoilla. En edes kehtaisi pyytää joka viikonloppu hoitajaa lapsille, jotta pääsen harrastamaan. Varsinkaan lyhyellä varoitusajalla, ellei ole jokin hätätilanne! Ja jos se hoitaja on järjestetty viikonlopun vaellusreissua varten, niin siinä on vähän sellainen paine, että on mentävä, vaikka lauantaiaamuna tuntuisikin enemmän siltä, että huvittaisi sittenkin jäädä kotiin löhöilemään. Kun se hoitajan kanssa on jo sovittu, ja hän on omista vapaa-ajan touhuistaan luopunut jotta me pääsemme lähtemään.
Se vapaus ja huolettomuus, helppous puuttuu.
Mitä ihmeen kehtaamista on hoitajan pyytämisessä? Hoitaja saa työstään palkan, joka on varsin kilpailukykyinen suhteessa kotona löhöilemiseen. Meillä on 5 hoitajan "rinki", josta on aina löytynyt joku, joka on vapaaehtoinen tulemaan hoitajaksi samantien. Tässä on kaikki lapsettomien vapaus, huolettomuus ja helppous, joskin piti jonkun aikaa koota tätä sopivaa hoitajajoukkoa.
Ai niin, sinä et tietenkään ole valmis maksamaan hoitajalle vaan oletat, että se on mummin velvollisuus."Tässä on kaikki lapsettomien vapaus, huolettomuus ja helppous". Tämä kertoo sen, ettet ymmärrä miten isosta erossa lapsettomien huolettomuudessa on kyse. Lomat voi pitää milloin vain, vaikka lokakuussa ja lähteä neljäksi viikoksi puolison kanssa reppureissaamaan. Vapaapäivän aamuna saa nukkua niin pitkään kuin unta riittää, nousta ylös vasta puolelta päivin. Ei tarvitse tehdä viikkoon ruokaa jos ei huvita ja itse pärjää napostelemalla ja vaikka roskaruoalla tai työpaikkalounailla. Sukulaisen häissä onkin hyvä tunnelma yön pikkutunneille asti, voi vaan jäädä juhlimaan vaikka alunperin oli suunnitelma lähteä ajoissa kotiin. Toki jollain Angelina Joliella ehkä on nämä mahdollisuudet ison lapsikatraan kanssakin, mutta pysytään nyt tosielämän realiteeteissa.
No se iso ero on puhelinsoitto! Minun mielestäni ei todellakaan niin iso ponnistus kuin sinä annat ymmärtää. Harva lapseton pariskunta pitää lomansa lokakuussa ja päättää loman ekana päivänä, että nyt reppureissaamaan, joten miksi oletat, että tuollainen kutakuinkin epätodennäköinen asia pitää nyt ottaa esimerkiksi? Vapaapäivän aamuna saan nukkua pitkään, ruokaa ei ole pakko tehdä ja sukulaisen häihin lähdetään joka tapauksessa sillä mielellä, että ollaan niin pitkään kuin huvittaa.
Vaikuttaa nyt vahvasti siltä, että tahallasi yrität tehdä lapsiperheen elämästä kamalampaa kuin se onkaan!En sano että kamalampaa, vaan ERILAISTA. Jokaisesta itsestään riippuu miten sen eron näkee. Mutta pointti on siinä, että lapsellisen pitää aina miettiä asiat myös niiden lasten kannalta. Pitää ennakoida ja järjestää jos haluaa niitä asioita, joita lapsettomilla on helposti ja spontaanisti tarjolla.
Lokakuu voi toki olla vaikka elokuu, reppureissaaminen ihan mikä tahansa harrastus. Nukkuuko ne lapsetkin joka ikinen lauantai niin pitkään kuin vanhemmatkin? Mitä ne lapset syö jos vanhemmat ei jaksa tehdä ruokaa? Eikö ole niin, että nuo asiat pitää lapsille jotenkin ennakoida/järjestää?
Mitä lapset syö päiväkodissa, ei vanhemmat sinne mitään ruokaa tee.
Pointti on se, että myös parisuhteessa joutuu ajattelemaan asioita sen toisen kannalta. Nukunko oikeasti puolillepäivin, kun puoliso haluaa tehdä remonttia? Kuvitelma spontaanista lähdöstä tuosta vain tarkoittaa sitä, että molemmilla on myös vapaa työ, perheessä ei ole lemmikkejä, ei asuta omakotitalossa jne. Miksi vain lapset katsotaan oman elämän kannalta rajoitteeksi, mutta ei sitä koiraa, jota pitää ulkoiluttaa kolme kertaa päivässä. Ongelmana on lasten harrastukset, ei koskaan puolison harrastus, jonka takia ei voida lähteä spontaanisti vaeltamaan...
Puolison kanssa voi neuvotella että nukutaanko vai tehdäänkö remonttia. Lasten kanssa ei voi neuvotella että nukutaanko koko yö eikä herätetä ennen klo 11. Lapselle ei riitä että syö vain päiväkodissa ja kotona ei tarvitse mitään. Tottakai koira rajoittaa jonkin verran myös, mutta ei kyllä niin paljoa kuin lapsi. Omakotitalovertausta en ymmärrä, ei ole meillä rajoittanut yhtään mitään lähtemistä. Työt tottakai, mutta niinhän ne olisi samalla tavalla vaikka olisi lapsikin. Lapsen koulu on lisärajoite, jos haluaa sen lapsen ottaa mukaam reissuun elokuun ajaksi, vaatii taas järjestelyä ja ennakointia enemmän kuin kahden aikuisen lähtö.
En ymmärrä kyllä yhtään, mutta ihmiset ja tilanteet ovat tietysti erilaisia. Pienten lasten kanssa voi olla paljon väsymystä, mutta itselle oli silloinkin ilo seurata heidän kasvuaan ja kehitystään. Usein sitä näki itsekin maailman taas lapsen silmin, kun pääsi mukaan siihen mikä kaikki heitä ihastutti ja ihmetytti.
Lapsettomia ystäviä en ole kadehtinut koskaan. Heillä on omat ilonsa ja surunsa ja minulla omani. Meillä lapset ovat nyt isompia koululaisia ja he ovat tuoneet niin paljon sisältöä ja ilon aiheita elämääni, että ei sitä voi mihinkään verrata. Yhdessä on hauska tehdä kaikenlaista. He ovat mielenkiintoisia ja huumorintajuisia ihmisiä, joiden kanssa on varmasti mukavaa sittenkin kun he aikuistuvat.