Lue keskustelun säännöt.
Kateus lapsettomien pariskuntien hyvinvoinnista
13.06.2020 |
Heti ensimmäisenä korostan, että lapset ovat minulle rakkaimpia, en ikinä haluaisi heistä luopua, äitiys antaa minulle todella paljon, en kadu lastensaantia.
Mutta, asiat ei ole niin mustavalkoisia kuitenkaan. Koen että vanhemmuus myös verottaa todella paljon. Kun ympärillä on lapsettomia pareja, on vaikea olla näkemättä ja kadehtimattakin sitä mitä heillä on - vaikken lapsiani niihin asioihin vaihtaisikaan. Miten siitä kateudentunteesta pääsisi eroon, olenko poikkeuksellinen että koen asian näin voimakkaasti, vai onko tämä yleistä? Miksi siitä ei puhuta? Pitääkö sen asian kanssa vain elää? Vai miten ne asiat voisi sovittaa yhteen, olla onnellinen lapsiperhearjestaan JA poimia niitä "lapsettoman elämän" puolia jollain tavalla itselleen?
Tulee siis ihan mieleen pieniä asioita, kuinka lapseton siskoni on aina huoliteltu ja levännyt, voi jäädä juhliin iltamyöhään asti, voi mennä vaeltamaan vaikka joka viikonloppu ja tehdä sen päätöksen vasta lauantaiaamuna kun katsoo millainen ilma on. Pitävät miehensä kanssa lomat aina elokuussa, ei tarvitse työpaikalla "tapella" kenen vuoro on pitää heinäkuussa. Lähtevät ekstempore talvella pidennetylle viikonlopulle kylpylään "kun tuntui että pitää päästä hetkeksi pois arjesta".
Sitten noista asioista tulee niitä isoja asioita, molemmilla on aikaa panostaa omaan hyvinvointiin täysillä, joten vaikuttavat todella onnellisilta myös siinä parisuhteessa. Ovat olleet pitempään yhdessä kuin minä mieheni kanssa, mutta vaikuttavat usein edelleen ihan vastarakastuneilta.
Taloudellinen tilanne antaa tietysti enemmän vapautta ja vähemmän huolia. Lähipiirissäni olen huomannut myös sen, että lapsettomat useammin nauttii työstään. Lapsellisille työ on useammin se pakollinen taakka, jotta voi elää, mutta monelle lapsettomalle työ tuntuu olevan tärkeämpi ja mielekkäämpi. Siis alaan katsomatta.
Ja tiedän, että nämä on omia valintoja ja miksi emme voisi mieheni kanssa järjestää niitä kahdenkeskisiä kylpyläreissuja, mutta kun se juurikin vaatii sitä järjestelyä. Ei lapsiperheessä onnistu nukkua viikonloppuisin pitkään, sitten syödä terassilla aamupalaa herkutellen ja suukotellen puoleen päivään asti, mikä on lapsettomalle siskolleni aika tavallinen sunnuntaiaamu.
Ymmärtääköhän kukaan mitä tarkoitan. Onko jollakin samanlaisia tunteita, miten elätte niiden kanssa?
Kommentit (88)
Onneni on olla yhden lapsen yh. Kaikki sujuu surutta.
Otan osaa kaikkien muiden perhemallien tuskiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämäkin ketju todistaa, että näistä asioista ei voi puhua järkevästi. Heti tulee joku rääkymään että kyllä meilläkin on kaikki samat asiat kuin lapsettomilla, aapeen oma vika että ei elä yhtä huolettomasti kuin lapseton siskonsa.
No jos ongelma on ettei lasten kanssa VAAN VOI syödä brunssia terassilla, niin kyllä se on ihan ap:n ongelma.
Hieno sisälukutaito sinulla. Kyse on siitä parisuhdeajasta, sitä on vaikea järjestää perheellisenä, kun taas kaikki vapaa-aika voi olla parisuhdeaikaa lapsettomalle ja että siskon arki on aapeelle luksusta!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksei lasten kanssa voi syödä brunssia terassilla? :D
Voi, mutta ei ole ehkä ihan samanlaista nautiskelua ja oleilua kuin aikuisten kesken. Tai niin vapaata, että syö kun huvittaa ja niin kauan kuin huvittaa mistään ruoka-ajoista välittämättä. Siivoamatta kenenkään muun sotkuja, katsomatta että ei mehut kaadu, viihdyttämättä jos tulee kiukku jne. Eli makuasioita, minun mielestäni lapsen kanssa ruokailu ei ole rentouttavaa, puolison kanssa on.
Olet liian kontrolloiva ja opettanut lapset että olet se pelle joka koko ajan viihdyttää.
Ei minulla ole lapsia. Saan herkutella rauhassa miehen kanssa aamupalaa klo 10-12, nautitaan läheisyydestä ja jutellaan rauhassa. Ilman että tarvitsee antaa huomiota kenellekään muulle, ja miehen huomio on täysin minussa. Kukaan ei itke tai sotke koko aikana vieressä.
Ap, lapsettomat itse eivät tajua, kuinka helpolla pääsevät. Sen tajuaa vasta kun on siimä lapsiarjessa.
Olet ap varmaan tullut äidiksi max pari v sitten? Sun uudeksi normikai ei vielä ole muodostunut se lapsiperhearki. Jos silla on esim 3 ja 1 vee lapset, ni oot kaikkein kovimmillasi nyt. 5 v päästä on jo erilaista.
Lapsiperhearjen kurjuuksia voi hieman muokata itselle sopivemmiksi, esim aamulla ei väsytä, jos menee ajoissa nukkumaan (pl vauva-aika). Huolitellulta voi näyttää, vaikka oiskin mamma. Kyllä pikalähtöjäkin voi tehdä, esim me käytiin tänään kokoontumisajoissa vajaan tunnin ajomatkan päässä. Mukulat ja vähimmäistarpeet autoon ja menoksi! Montaa asiaa voi tejdä lasten kanssa, sä ilmeisesti haikailet sen entisen ”mennään siipan kanssa kahdestaan” -meiningin perään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämäkin ketju todistaa, että näistä asioista ei voi puhua järkevästi. Heti tulee joku rääkymään että kyllä meilläkin on kaikki samat asiat kuin lapsettomilla, aapeen oma vika että ei elä yhtä huolettomasti kuin lapseton siskonsa.
No jos ongelma on ettei lasten kanssa VAAN VOI syödä brunssia terassilla, niin kyllä se on ihan ap:n ongelma.
Hieno sisälukutaito sinulla. Kyse on siitä parisuhdeajasta, sitä on vaikea järjestää perheellisenä, kun taas kaikki vapaa-aika voi olla parisuhdeaikaa lapsettomalle ja että siskon arki on aapeelle luksusta!
Mutta kun ei sitä ole vaikea järjestää?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksei lasten kanssa voi syödä brunssia terassilla? :D
Voi, mutta ei ole ehkä ihan samanlaista nautiskelua ja oleilua kuin aikuisten kesken. Tai niin vapaata, että syö kun huvittaa ja niin kauan kuin huvittaa mistään ruoka-ajoista välittämättä. Siivoamatta kenenkään muun sotkuja, katsomatta että ei mehut kaadu, viihdyttämättä jos tulee kiukku jne. Eli makuasioita, minun mielestäni lapsen kanssa ruokailu ei ole rentouttavaa, puolison kanssa on.
Olet liian kontrolloiva ja opettanut lapset että olet se pelle joka koko ajan viihdyttää.
Ei minulla ole lapsia. Saan herkutella rauhassa miehen kanssa aamupalaa klo 10-12, nautitaan läheisyydestä ja jutellaan rauhassa. Ilman että tarvitsee antaa huomiota kenellekään muulle, ja miehen huomio on täysin minussa. Kukaan ei itke tai sotke koko aikana vieressä.
Mutta silti luulet tietäväsi millaista elämä lasten kanssa on?? :,D
On kyllä kivaa ei valittamista saa ainakin harrastaa mitä vaan. Tsemppiä sulle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En oikein usko, että kukaan tosissaan kadehtii lapsettomilta yhtään mitään.
Lapsista on niin paljona iloa ja onnea, että soisi tämän tälläisen hyvän olon kaikille maailman ihmisille.
Se, että saa aikaan maailmaan ihmisen, joka on omaa lihaa ja verta ja myös isänsä lihaa ja verta, on niin suurenmoinen ja ainutlaatuinen asia, että sitä vain harva tulee koskaan kunnolla ajatelleeksi.
Itse säälin lapsettomia ihmisiä, kun he eivät ole koskaan saaneet kokea sitä, mitä on olla äiti tai isä ja pitää sylissään omaa lasta.
Siinä jää monenlaisia tunteita ja ajatuksia kokematta elämässä.
Voi myös muistaa, ettei kaikille ole se raha ja elintaso ja hypersiisti koti elämän tärkein asia.
Meillä on kolme lasta, olemme kumpikin töissä ja meillä on omakotitalo. Emme missään nimessä ole rikkaita, kaukana siitä, mutta tulemme toimeen omillamme ja olemme yhdessä onnellisia tästä elämästä jota elämme lapsiemme kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Ap, lapsettomat itse eivät tajua, kuinka helpolla pääsevät. Sen tajuaa vasta kun on siimä lapsiarjessa.
Olet ap varmaan tullut äidiksi max pari v sitten? Sun uudeksi normikai ei vielä ole muodostunut se lapsiperhearki. Jos silla on esim 3 ja 1 vee lapset, ni oot kaikkein kovimmillasi nyt. 5 v päästä on jo erilaista.
Lapsiperhearjen kurjuuksia voi hieman muokata itselle sopivemmiksi, esim aamulla ei väsytä, jos menee ajoissa nukkumaan (pl vauva-aika). Huolitellulta voi näyttää, vaikka oiskin mamma. Kyllä pikalähtöjäkin voi tehdä, esim me käytiin tänään kokoontumisajoissa vajaan tunnin ajomatkan päässä. Mukulat ja vähimmäistarpeet autoon ja menoksi! Montaa asiaa voi tejdä lasten kanssa, sä ilmeisesti haikailet sen entisen ”mennään siipan kanssa kahdestaan” -meiningin perään.
Tajuan kyllä että pääsen helpommalla arjessa ja siksi valitsin osittain lapsettomuuden. Tai en helppouden vuoksi, vaan siksi etten olisi nauttinut lapsiperhearjesta. Ei tietenkään ole mitään mieltä elää elämää jota ei itse halua. Eipä siinä auttaisi muita syytelläkään, omista valinnoista. Joten parempi näin.
Elämä ei välttämättä kokonaisuudessaan ole kuitenkaan helpompaa kuin kaikilla lapsellisilla. Kaikissa perheissä ei ole sairautta, on tukiverkkoja jne. Eli elämiä ei kannata vertailla yhden tilanteen mukaan kuitenkaan. Ja aina jollakin on vähän helpompaa tai vaikeampaa, niin se vain on. Parasta keskittyä omiin valintoihin ja elämään, ei se siitä kadehtimisella tai jossittelulla miksikään muutu, korkeintaan vähän raskaammaksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yhteiskunta ei ainakaan kannusta perheen perustamiseen. Ihmisiä vaan verotetaan ja käytetään hyväksi kaikenlaisissa työkokeiluissa. Kohta vain rikkailla varaa lapsiin. Ei ole elämää laskea mihin rahat riittää pelkästä työmarkkinatuesta.
Täytän kahden vuoden päästä 40. Luuletteko että olisi minullekin mahdollista kokea vielä äitiyden autuus ja ihanuus?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Rahasta se kaikki on kiinni. Tunnen oikein onnelliisia lapsiperheitä, joiden onnen salaisuus on vanhempien suuret tulot. Kun rahaa on, voi ostaa siivoukset, lastenhoitoa yms. eikä tarvitse vetää itseään piippuun lasten ja töiden kanssa. Suomessa lapset maksavat valtavan paljon, eikä millään tuilla päästä niiden kanssa kuin alkuun. Lapsettomat törsäävät itseensä ne rahat, jotka lapsellisilla menee seuraavan sukupolven kasvattamiseen. Simples.
Yksinkertaista. Elämä on valintoja. Kaikkea ei voi saada.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minkä ikäiset lapset teillä on, Ap? Meillä nyt molemmat kouluikäisiä ja nyt alkaa tuntua, että elämä lasten kanssa on mahtavaa! Voidaam käydä jo kahdestaan ex-tempore kävelyllä ja hoitajia (maksamne tietenkin) löytyy isoille lapsille helposti. Pikkulapsiaika on helpommin haastavaa parisuhteen kannalta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle tulee mieleen, että ap:n mielikuvituslapset ovat aika pieniä vielä. Sitten tosiaan ihmisten elämäntilanteen ovat todella erilaisia. Ei edes suurimmallaosalla lapsellisista vs. suurimmallaosalla lapsettomista ole tuollainen elämä. On paljon lapsiperheitä, joissa vanhemmat eivät ole ylikuormittuneita ja tuollaiset kylpyläviikonloput nyt totta helvetissä onnistuu, samoin koko aamun pussailu ja haliminen. Harvassa pitkässä parisuhteessa sitä kuitenkaan on kuin vastarakastuneilla koska niin lapsettomat kuin perheelliset etääntyy toisistaan tai kyllästyy toisiinsa tai tappelee kotitöistä tai rahasta... Lapset ei liity siihen kovinkaan oleellisesti. Sitten joillain lapsettomilla kuten minun siskollani elämä on täyttä paskaa eikä suoriudu mistään, töiden hakemisesta tai laskujen maksamisesta etenkään. Onneksi ei tosiaan ole hankkinut lapsia spurgu-ukkonsa kanssa.
Ei tietenkään kaikilla lapsettomilla ole noita etuja, eikä kaikilla lapsellisilla noita ongelmia. Mutta fakta on se, että jokainen muodostaa omasta elämästään sellaisen kuin se on, ja lapsettomilla ne resurssit tuohon luksusarkeen on huomattavasti paremmat.
Kyllä tosiaan. Sitten taas on paljon ihmisiä, joille rakkaat ihmiset ovat elämän suurinta luksusta. He eivät kyllä sitten valitakaan niin paljon tällä palstalla, että kun on rankkaa kun sillä luksuksella on jonkinlainen hinta - koska ovat sinut sen kanssa. Esimerkiksi minusta kulttuuri, jossa elämme on masentava ja köyhä, mutta tässä ketjussa kyllä moni ihannoi juuri tuota "luksusarkea". Lapsetonta arkea. Minulle luksuksetonta arkea. Mutta poikkean joukosta muutenkin, parisuhde kukoistaa vaikka suhde on molemmille vapaa. Ja btw en ole ruma enkä polyamoria-aatehörhö
Lasten ikä varmaan vaikuttaa. Minkä ikäiset teillä ap on?
Ihan vauva/pikkulapsivaiheessa on joskus tullut tuollaisia kateudentunteita. Ihan satunnaisia, enkä oikeasti edes muiden elämästä ja tilanteista niin tiedä. Mutta juuri sitä helppoutta ja vapautta silloin kaipaa. Rentoa olemista.
Kuitenkin siis moni asia ja tekeminen helpottuu kun lapset kasvavat. Ei joudu koko ajan olemaan valmiudessa.
Itse en kyllä toisaalta satunnaisia hetkiä lukuunottamatta kadehdi lapsettomia. Olen huomannut myös, että moni uppoutuu töihinsä, mutta monesti se näyttää jo liialliselta.
Parisuhteet ovat taas ihan eri juttu. Monimutkaisia asioita. Minusta rankkakaan (ainakaan normaalin rankka) lapsiperheaika ei tuhoa parisuhdetta. Parisuhde tuhoutuu kahden aikuisen välisiin ongelmiin, joiden syyt ovat usein monitahoisia. Ap:n siskonkaan kohdalla monenlaiset tilanteet ovat mahdollisia, kuten ap:nkin.
Miksi ap et pysty hoitamaan parisuhdetta? Keskusteletteko asioista? Jos ette, niin miksi?
Siskollasi voi olla lapsettomana myös tarve korostaa oma parisuhdettaan tai tehdä siitä olemisensa ydin. Se voi olla onnellinen tilanne, mutta ei välttämättä.
En ymmärrä, mitä ihmiset kokevat vanhemmuudesta saavansa. Kauhean rasittavalta vaikuttaa, kun ei saa välttämättä edes kahta tuntia olla yksin päivän aikana.
Vierailija kirjoitti:
Täytän kahden vuoden päästä 40. Luuletteko että olisi minullekin mahdollista kokea vielä äitiyden autuus ja ihanuus?
Onhan se mahdollista, oma mummoni teki viimeisen lapsensa 45 v
Vierailija kirjoitti:
Parisuhteet ovat taas ihan eri juttu. Monimutkaisia asioita. Minusta rankkakaan (ainakaan normaalin rankka) lapsiperheaika ei tuhoa parisuhdetta. Parisuhde tuhoutuu kahden aikuisen välisiin ongelmiin, joiden syyt ovat usein monitahoisia.
Lasten hankkiminen tutkitusti vähentää parisuhdetyytyväisyyttä erittäin paljon. Ja jos pariskunnalla on ollut aikaisemmin korkea parisuhdetyytyväisyys, se ei suojele tältä laskulta. Onnelliset parit vain putoavat korkeammalta.
Sulla istuu kateus kuin täi tervassa. Kiva tulevaisuus tiedossa.