Kolmikielisen lapsen kasvattaminen, miten hankalaa?

Lähipiirissä lapsi jolle isä puhuu omaa kieltään, äiti suomea, vanhemmat kedkenään englantia ja lapsi vielä neljäntenä kielenään oppii uuden kielen päiväkodissa. Puhumisen oppiminen hitaampaa mutta tärkeää, että kaikki puhuu äidinkieltään. Hyvin menee.

Ihme ennakkoluuloisia jurputtajia taas tässäkin ketjussa. Toinen vastaa monta kertaa kohteliaasti, rautalangasta vääntäen ja juurta jaksain ja loppukaneetti toiselta osapuolelta on ettei kohtelias keskustelu näköjään onnistu? Huoh.

Olen ollut kaksi- tai kolmikielisessä parisuhteessa ja epäilin itsekin, voiko todellista, tunnetason ja yhtä syvää yhteyttä syntyä, kun molemmat puhuvat muuta kuin äidinkieltään. Olin väärässä, yhteys todellakin voi syntyä ja vasta kieliasioiden kautta olen ymmärtänyt, miten paljon kaikella muulla kommunikaatiolla ja ihmisten halulle ymmärtää toisiaan on merkitystä. Huonommallakin kielitaidolla ja hyvällä halulla saada toinen toisensa ymmärtämään saavuttaa paljon enemmän kuin kahden natiivikieltään puhuvan suhteessa, jossa ei ole aitoa halua ymmärtää toisiaan.

Oletan että perheessä, jossa on lapsia, tilanne on täysin sama. Olen myös työssäni nähnyt jopa nelikielisiä perheitä ja ainoa, missä voi tulla ongelmia, on yleensä se, jos vanhemmat puhuvat lapselle muuta kuin omaa äidinkiletään. Toisin sanoen ensimmäisinä kielinään lapsen tulisi kuulla vanhempiensa äidinkieltä ja näitä tulisi puhua johdonmukaisesti, kuten tuolla keskustelussa aiemmin on jo hyvin kuvattu ihan esimerkeilläkin. Poikkeaminen käytännöstä johtaa helposti puutteisiin kielitaidossa ja/tai kielten pahaan sekoittumiseen. Jos taas lapselle puhutaan johdonmukaisesti kumpikin vanhempi omaa kieltään, kielet erottuvat lapsen puheessa yleensä jo selvästi ennen kouluikää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehdottomasti kumpikin puhuu lapselle omaa äidinkieltään.

Sinä olet lapsille äiti, miehesi on lapsille aba.

Sinä huudat: Hiljaa!

Mies puolestaan : Sheket!

Jne.

Englanti tulee siinä sivussa ikäänkuin ylimääräisenä, mukavalla suomen ja heprean painotuksella.

Anteeksi jos kuulostan typerältä, mutta eikö monikielisissä perheissä keskustella ollenkaan kaikki yhdessä?

Tietysti keskustellaan. Meillä esimerkiksi puhutaan niin, että isä puhuu ranskaa, minä äitinä suomea ja jos toinen ei ymmärrä mitä lapsi sanoo, se toinen kääntää sen englanniksi. Emme koskaan puhu lapselle suoraan englantia, sillä se ei ole meidän kummankaan äidinkieli. Lapsemme on 2,5-vuotias. 

Entä jos lapsi haluaa sanoa jotain teille molemmille yhtä aikaa?

Jos hän sanoo sen suomeksi eikä mies ymmärrä, minä käännän miehelle englanniksi. Jos hän sanoo sen ranskaksi enkä minä ymmärrä, mies kääntää minulle englanniksi. Kumpikin vastaa lapselle omalla äidinkielellään. Kuulostaa mutkikkaammalta kuin onkaan. Tähän tottuu nopeasti eikä kieliasiaa enää muutaman kuukauden jälkeen edes ajattele kummemmin.  

Mutta jos lapsen täytyy valita, kummalle vanhemmalle hän kertoo asiansa molempien ollessa paikalla, eikö se tarkoita että perheessä toinen vanhempi jää kommunikatiivisesti ulkokehälle?

Edelleenkin, anteeksi jos kyselen tyhmiä.

Ei tarkoita. Juurihan selitin, että toinen vanhempi kääntää toiselle sen, mitä toinen ei ymmärrä. Ei siinä kukaan jää mihinkään kehälle (mitä ikinä se tarkoittaakaan). Sinä analysoit ihan liikaa asiaa, jossa ei ole mitään ongelmaa. Jos joskus päädyt kolmikielisen perheen vanhemmaksi, huomaat ettei asiassa ole mitään ongelmaa. Ennakkoon on turha luoda itselleen paineita asian suhteen. Viestintä kyllä muotoutuu perheelle sopivaan muotoon oli kieliä yksi, kaksi, kolme tai vaikka neljä. 

Kuten sanottu, en ymmärrä asiasta mitään ja varmastikin kyselen tyhmiä. Mutta kyllä minä tuntisin itseni pikkuisen ulkokehälle jääneeksi, jos lapseni parkaisisi polttaneensa sormensa, ja siinä sitten alettaisiin käännöshommiin jotta ymmärtäisin asian.

Tämä oli karrikoitu esimerkki, kyllä. Varmasti monikielisessä arjessa kehittyy kielten välinen ymmärrys. Mutta monikieliselläkin ihmisellä on vain yksi tunnekieli, jolla ilmaistaan spontaatisti ilot, surut ja pelot. Tästä tulee ”äidinkielen” etymologia. Tuntisin olevani ulkokehällä, jos lapsellani olisi eri tunnekieli kuin minulla.

Et tuntisi, jos eläisit sitä monikielisen perheen arkea. Nyt olet vain ennakkoluulojesi takia luonut tuon perusteettoman ulkokehäteorian etkä suostu päästämään siitä irti vaikka ne, joilla on omakohtaista kokemusta monikielisyydestä selittävät moneen kertaan, miten asia oikeasti on. Surullisen kapeakatseinen ihminen olet. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehdottomasti kumpikin puhuu lapselle omaa äidinkieltään.

Sinä olet lapsille äiti, miehesi on lapsille aba.

Sinä huudat: Hiljaa!

Mies puolestaan : Sheket!

Jne.

Englanti tulee siinä sivussa ikäänkuin ylimääräisenä, mukavalla suomen ja heprean painotuksella.

Anteeksi jos kuulostan typerältä, mutta eikö monikielisissä perheissä keskustella ollenkaan kaikki yhdessä?

Tietysti keskustellaan. Meillä esimerkiksi puhutaan niin, että isä puhuu ranskaa, minä äitinä suomea ja jos toinen ei ymmärrä mitä lapsi sanoo, se toinen kääntää sen englanniksi. Emme koskaan puhu lapselle suoraan englantia, sillä se ei ole meidän kummankaan äidinkieli. Lapsemme on 2,5-vuotias. 

Entä jos lapsi haluaa sanoa jotain teille molemmille yhtä aikaa?

Jos hän sanoo sen suomeksi eikä mies ymmärrä, minä käännän miehelle englanniksi. Jos hän sanoo sen ranskaksi enkä minä ymmärrä, mies kääntää minulle englanniksi. Kumpikin vastaa lapselle omalla äidinkielellään. Kuulostaa mutkikkaammalta kuin onkaan. Tähän tottuu nopeasti eikä kieliasiaa enää muutaman kuukauden jälkeen edes ajattele kummemmin.  

Mutta jos lapsen täytyy valita, kummalle vanhemmalle hän kertoo asiansa molempien ollessa paikalla, eikö se tarkoita että perheessä toinen vanhempi jää kommunikatiivisesti ulkokehälle?

Edelleenkin, anteeksi jos kyselen tyhmiä.

Ei tarkoita. Juurihan selitin, että toinen vanhempi kääntää toiselle sen, mitä toinen ei ymmärrä. Ei siinä kukaan jää mihinkään kehälle (mitä ikinä se tarkoittaakaan). Sinä analysoit ihan liikaa asiaa, jossa ei ole mitään ongelmaa. Jos joskus päädyt kolmikielisen perheen vanhemmaksi, huomaat ettei asiassa ole mitään ongelmaa. Ennakkoon on turha luoda itselleen paineita asian suhteen. Viestintä kyllä muotoutuu perheelle sopivaan muotoon oli kieliä yksi, kaksi, kolme tai vaikka neljä. 

Kuten sanottu, en ymmärrä asiasta mitään ja varmastikin kyselen tyhmiä. Mutta kyllä minä tuntisin itseni pikkuisen ulkokehälle jääneeksi, jos lapseni parkaisisi polttaneensa sormensa, ja siinä sitten alettaisiin käännöshommiin jotta ymmärtäisin asian.

Tämä oli karrikoitu esimerkki, kyllä. Varmasti monikielisessä arjessa kehittyy kielten välinen ymmärrys. Mutta monikieliselläkin ihmisellä on vain yksi tunnekieli, jolla ilmaistaan spontaatisti ilot, surut ja pelot. Tästä tulee ”äidinkielen” etymologia. Tuntisin olevani ulkokehällä, jos lapsellani olisi eri tunnekieli kuin minulla.

Sun kannattaa varmaan hankkia yksikielinen perhe tai kunnon kielitaito.

Mutta kunnon kielitaitoonhan juuri kuuluu yksi tunnekieli.

Ei kuulu. Meillä monikielisillä niitä tunnekieliäkin voi olla monta. Sitä ei toki tajua jos ei koskaan ole muuta kieltä käyttänyt kuin suomea tai mikä se äidinkieli nyt onkaan. 

Vierailija kirjoitti:

Ihme ennakkoluuloisia jurputtajia taas tässäkin ketjussa. Toinen vastaa monta kertaa kohteliaasti, rautalangasta vääntäen ja juurta jaksain ja loppukaneetti toiselta osapuolelta on ettei kohtelias keskustelu näköjään onnistu? Huoh.

Olen ollut kaksi- tai kolmikielisessä parisuhteessa ja epäilin itsekin, voiko todellista, tunnetason ja yhtä syvää yhteyttä syntyä, kun molemmat puhuvat muuta kuin äidinkieltään. Olin väärässä, yhteys todellakin voi syntyä ja vasta kieliasioiden kautta olen ymmärtänyt, miten paljon kaikella muulla kommunikaatiolla ja ihmisten halulle ymmärtää toisiaan on merkitystä. Huonommallakin kielitaidolla ja hyvällä halulla saada toinen toisensa ymmärtämään saavuttaa paljon enemmän kuin kahden natiivikieltään puhuvan suhteessa, jossa ei ole aitoa halua ymmärtää toisiaan.

Oletan että perheessä, jossa on lapsia, tilanne on täysin sama. Olen myös työssäni nähnyt jopa nelikielisiä perheitä ja ainoa, missä voi tulla ongelmia, on yleensä se, jos vanhemmat puhuvat lapselle muuta kuin omaa äidinkiletään. Toisin sanoen ensimmäisinä kielinään lapsen tulisi kuulla vanhempiensa äidinkieltä ja näitä tulisi puhua johdonmukaisesti, kuten tuolla keskustelussa aiemmin on jo hyvin kuvattu ihan esimerkeilläkin. Poikkeaminen käytännöstä johtaa helposti puutteisiin kielitaidossa ja/tai kielten pahaan sekoittumiseen. Jos taas lapselle puhutaan johdonmukaisesti kumpikin vanhempi omaa kieltään, kielet erottuvat lapsen puheessa yleensä jo selvästi ennen kouluikää.

Oliko sinun mielestäsi ”Hanki kielitaito” erityisen kohtelias vastaus esitettyihin kysymyksiin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihme ennakkoluuloisia jurputtajia taas tässäkin ketjussa. Toinen vastaa monta kertaa kohteliaasti, rautalangasta vääntäen ja juurta jaksain ja loppukaneetti toiselta osapuolelta on ettei kohtelias keskustelu näköjään onnistu? Huoh.

Olen ollut kaksi- tai kolmikielisessä parisuhteessa ja epäilin itsekin, voiko todellista, tunnetason ja yhtä syvää yhteyttä syntyä, kun molemmat puhuvat muuta kuin äidinkieltään. Olin väärässä, yhteys todellakin voi syntyä ja vasta kieliasioiden kautta olen ymmärtänyt, miten paljon kaikella muulla kommunikaatiolla ja ihmisten halulle ymmärtää toisiaan on merkitystä. Huonommallakin kielitaidolla ja hyvällä halulla saada toinen toisensa ymmärtämään saavuttaa paljon enemmän kuin kahden natiivikieltään puhuvan suhteessa, jossa ei ole aitoa halua ymmärtää toisiaan.

Oletan että perheessä, jossa on lapsia, tilanne on täysin sama. Olen myös työssäni nähnyt jopa nelikielisiä perheitä ja ainoa, missä voi tulla ongelmia, on yleensä se, jos vanhemmat puhuvat lapselle muuta kuin omaa äidinkiletään. Toisin sanoen ensimmäisinä kielinään lapsen tulisi kuulla vanhempiensa äidinkieltä ja näitä tulisi puhua johdonmukaisesti, kuten tuolla keskustelussa aiemmin on jo hyvin kuvattu ihan esimerkeilläkin. Poikkeaminen käytännöstä johtaa helposti puutteisiin kielitaidossa ja/tai kielten pahaan sekoittumiseen. Jos taas lapselle puhutaan johdonmukaisesti kumpikin vanhempi omaa kieltään, kielet erottuvat lapsen puheessa yleensä jo selvästi ennen kouluikää.

Oliko sinun mielestäsi ”Hanki kielitaito” erityisen kohtelias vastaus esitettyihin kysymyksiin?

Riittävän kohtelias, kun noin kymmeneen kertaan rautalangan kanssa on selitetty asia ja silti vaan asiasta tietämätön jankuttaa mantraansa ulkokehistä. Rajansa se on jokaisen kärsivällisyydellä. t. eri

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehdottomasti kumpikin puhuu lapselle omaa äidinkieltään.

Sinä olet lapsille äiti, miehesi on lapsille aba.

Sinä huudat: Hiljaa!

Mies puolestaan : Sheket!

Jne.

Englanti tulee siinä sivussa ikäänkuin ylimääräisenä, mukavalla suomen ja heprean painotuksella.

Anteeksi jos kuulostan typerältä, mutta eikö monikielisissä perheissä keskustella ollenkaan kaikki yhdessä?

Tietysti keskustellaan. Meillä esimerkiksi puhutaan niin, että isä puhuu ranskaa, minä äitinä suomea ja jos toinen ei ymmärrä mitä lapsi sanoo, se toinen kääntää sen englanniksi. Emme koskaan puhu lapselle suoraan englantia, sillä se ei ole meidän kummankaan äidinkieli. Lapsemme on 2,5-vuotias. 

Entä jos lapsi haluaa sanoa jotain teille molemmille yhtä aikaa?

Jos hän sanoo sen suomeksi eikä mies ymmärrä, minä käännän miehelle englanniksi. Jos hän sanoo sen ranskaksi enkä minä ymmärrä, mies kääntää minulle englanniksi. Kumpikin vastaa lapselle omalla äidinkielellään. Kuulostaa mutkikkaammalta kuin onkaan. Tähän tottuu nopeasti eikä kieliasiaa enää muutaman kuukauden jälkeen edes ajattele kummemmin.  

Mutta jos lapsen täytyy valita, kummalle vanhemmalle hän kertoo asiansa molempien ollessa paikalla, eikö se tarkoita että perheessä toinen vanhempi jää kommunikatiivisesti ulkokehälle?

Edelleenkin, anteeksi jos kyselen tyhmiä.

Ei tarkoita. Juurihan selitin, että toinen vanhempi kääntää toiselle sen, mitä toinen ei ymmärrä. Ei siinä kukaan jää mihinkään kehälle (mitä ikinä se tarkoittaakaan). Sinä analysoit ihan liikaa asiaa, jossa ei ole mitään ongelmaa. Jos joskus päädyt kolmikielisen perheen vanhemmaksi, huomaat ettei asiassa ole mitään ongelmaa. Ennakkoon on turha luoda itselleen paineita asian suhteen. Viestintä kyllä muotoutuu perheelle sopivaan muotoon oli kieliä yksi, kaksi, kolme tai vaikka neljä. 

Kuten sanottu, en ymmärrä asiasta mitään ja varmastikin kyselen tyhmiä. Mutta kyllä minä tuntisin itseni pikkuisen ulkokehälle jääneeksi, jos lapseni parkaisisi polttaneensa sormensa, ja siinä sitten alettaisiin käännöshommiin jotta ymmärtäisin asian.

Tämä oli karrikoitu esimerkki, kyllä. Varmasti monikielisessä arjessa kehittyy kielten välinen ymmärrys. Mutta monikieliselläkin ihmisellä on vain yksi tunnekieli, jolla ilmaistaan spontaatisti ilot, surut ja pelot. Tästä tulee ”äidinkielen” etymologia. Tuntisin olevani ulkokehällä, jos lapsellani olisi eri tunnekieli kuin minulla.

Et tuntisi, jos eläisit sitä monikielisen perheen arkea. Nyt olet vain ennakkoluulojesi takia luonut tuon perusteettoman ulkokehäteorian etkä suostu päästämään siitä irti vaikka ne, joilla on omakohtaista kokemusta monikielisyydestä selittävät moneen kertaan, miten asia oikeasti on. Surullisen kapeakatseinen ihminen olet. 

Ahaa. Minä kylläkin olen asunut useaan otteeseen ulkomailla, opiskellut ja tehnyt vähän töitäkin vierailla kielillä. Se on saanut minut pohtimaan paljon sitä, kuinka kieli itsessään luo maailmankatsomuksen.

Mielenkiintoista havaita esimerkiksi kuinka tietyn nyanssin sanaa ei löydy tietystä kielestä. Jos tunnetilalle ei löydy jossakin kielessä eksaktia sanaa, onko tunnekokemus erilainen?

Päiväkodissa kolmikielisiä lapsia on paljon ja maailmalla monikielisyys on yleisempää kuin monokielisyys. Tärkeintä on, että lapsi saa äidin ja isän äidinkieltä kuulla paljon aidossa vuorovaikutuksessa ja harjoitella. Silloin lapselle kehittyy kokonainen "tunnekieli" tai kaksikin. Mitään teennäistä tai liikayrittämistä ei siis kannata tehdään juurikin tyyliin "opettelenko raskausaikana heprean". Ja sitten kantsii myös varautua siihen, että lapselle voi tulla viivästystä joissain kielen alueilla. Hänellä voi olla kokonaisuudessaan isompi sanavarasto kuin yksikielisellä, mutta ei isompaa missään kielessä mitä hän osaa. Tämä on tyypillistä ja menee ohi (ellei lapsella ole jotain erityistä kielellistä vaikeutta). Terv. varhaiskasvatuksen ope

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihme ennakkoluuloisia jurputtajia taas tässäkin ketjussa. Toinen vastaa monta kertaa kohteliaasti, rautalangasta vääntäen ja juurta jaksain ja loppukaneetti toiselta osapuolelta on ettei kohtelias keskustelu näköjään onnistu? Huoh.

Olen ollut kaksi- tai kolmikielisessä parisuhteessa ja epäilin itsekin, voiko todellista, tunnetason ja yhtä syvää yhteyttä syntyä, kun molemmat puhuvat muuta kuin äidinkieltään. Olin väärässä, yhteys todellakin voi syntyä ja vasta kieliasioiden kautta olen ymmärtänyt, miten paljon kaikella muulla kommunikaatiolla ja ihmisten halulle ymmärtää toisiaan on merkitystä. Huonommallakin kielitaidolla ja hyvällä halulla saada toinen toisensa ymmärtämään saavuttaa paljon enemmän kuin kahden natiivikieltään puhuvan suhteessa, jossa ei ole aitoa halua ymmärtää toisiaan.

Oletan että perheessä, jossa on lapsia, tilanne on täysin sama. Olen myös työssäni nähnyt jopa nelikielisiä perheitä ja ainoa, missä voi tulla ongelmia, on yleensä se, jos vanhemmat puhuvat lapselle muuta kuin omaa äidinkiletään. Toisin sanoen ensimmäisinä kielinään lapsen tulisi kuulla vanhempiensa äidinkieltä ja näitä tulisi puhua johdonmukaisesti, kuten tuolla keskustelussa aiemmin on jo hyvin kuvattu ihan esimerkeilläkin. Poikkeaminen käytännöstä johtaa helposti puutteisiin kielitaidossa ja/tai kielten pahaan sekoittumiseen. Jos taas lapselle puhutaan johdonmukaisesti kumpikin vanhempi omaa kieltään, kielet erottuvat lapsen puheessa yleensä jo selvästi ennen kouluikää.

Oliko sinun mielestäsi ”Hanki kielitaito” erityisen kohtelias vastaus esitettyihin kysymyksiin?

Riittävän kohtelias, kun noin kymmeneen kertaan rautalangan kanssa on selitetty asia ja silti vaan asiasta tietämätön jankuttaa mantraansa ulkokehistä. Rajansa se on jokaisen kärsivällisyydellä. t. eri

Eihän tässä ole selitetty mitään, kerrottu vain että oikeasti se on tosi yksinkertaista eikä siinä ole edes mitään miettimistä, kun vain jokainen puhuu omaa kieltään, ja on tosi ilkeää edes ajatella että mikään tilanne voisi olla ongelmallinen tai aiheuttaa ulkopuolisuuden kokemuksia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehdottomasti kumpikin puhuu lapselle omaa äidinkieltään.

Sinä olet lapsille äiti, miehesi on lapsille aba.

Sinä huudat: Hiljaa!

Mies puolestaan : Sheket!

Jne.

Englanti tulee siinä sivussa ikäänkuin ylimääräisenä, mukavalla suomen ja heprean painotuksella.

Anteeksi jos kuulostan typerältä, mutta eikö monikielisissä perheissä keskustella ollenkaan kaikki yhdessä?

Tietysti keskustellaan. Meillä esimerkiksi puhutaan niin, että isä puhuu ranskaa, minä äitinä suomea ja jos toinen ei ymmärrä mitä lapsi sanoo, se toinen kääntää sen englanniksi. Emme koskaan puhu lapselle suoraan englantia, sillä se ei ole meidän kummankaan äidinkieli. Lapsemme on 2,5-vuotias. 

Entä jos lapsi haluaa sanoa jotain teille molemmille yhtä aikaa?

Jos hän sanoo sen suomeksi eikä mies ymmärrä, minä käännän miehelle englanniksi. Jos hän sanoo sen ranskaksi enkä minä ymmärrä, mies kääntää minulle englanniksi. Kumpikin vastaa lapselle omalla äidinkielellään. Kuulostaa mutkikkaammalta kuin onkaan. Tähän tottuu nopeasti eikä kieliasiaa enää muutaman kuukauden jälkeen edes ajattele kummemmin.  

Mutta jos lapsen täytyy valita, kummalle vanhemmalle hän kertoo asiansa molempien ollessa paikalla, eikö se tarkoita että perheessä toinen vanhempi jää kommunikatiivisesti ulkokehälle?

Edelleenkin, anteeksi jos kyselen tyhmiä.

Ei tarkoita. Juurihan selitin, että toinen vanhempi kääntää toiselle sen, mitä toinen ei ymmärrä. Ei siinä kukaan jää mihinkään kehälle (mitä ikinä se tarkoittaakaan). Sinä analysoit ihan liikaa asiaa, jossa ei ole mitään ongelmaa. Jos joskus päädyt kolmikielisen perheen vanhemmaksi, huomaat ettei asiassa ole mitään ongelmaa. Ennakkoon on turha luoda itselleen paineita asian suhteen. Viestintä kyllä muotoutuu perheelle sopivaan muotoon oli kieliä yksi, kaksi, kolme tai vaikka neljä. 

Kuten sanottu, en ymmärrä asiasta mitään ja varmastikin kyselen tyhmiä. Mutta kyllä minä tuntisin itseni pikkuisen ulkokehälle jääneeksi, jos lapseni parkaisisi polttaneensa sormensa, ja siinä sitten alettaisiin käännöshommiin jotta ymmärtäisin asian.

Tämä oli karrikoitu esimerkki, kyllä. Varmasti monikielisessä arjessa kehittyy kielten välinen ymmärrys. Mutta monikieliselläkin ihmisellä on vain yksi tunnekieli, jolla ilmaistaan spontaatisti ilot, surut ja pelot. Tästä tulee ”äidinkielen” etymologia. Tuntisin olevani ulkokehällä, jos lapsellani olisi eri tunnekieli kuin minulla.

Et tuntisi, jos eläisit sitä monikielisen perheen arkea. Nyt olet vain ennakkoluulojesi takia luonut tuon perusteettoman ulkokehäteorian etkä suostu päästämään siitä irti vaikka ne, joilla on omakohtaista kokemusta monikielisyydestä selittävät moneen kertaan, miten asia oikeasti on. Surullisen kapeakatseinen ihminen olet. 

Ahaa. Minä kylläkin olen asunut useaan otteeseen ulkomailla, opiskellut ja tehnyt vähän töitäkin vierailla kielillä. Se on saanut minut pohtimaan paljon sitä, kuinka kieli itsessään luo maailmankatsomuksen.

Mielenkiintoista havaita esimerkiksi kuinka tietyn nyanssin sanaa ei löydy tietystä kielestä. Jos tunnetilalle ei löydy jossakin kielessä eksaktia sanaa, onko tunnekokemus erilainen?

Ahaa. No noista mikään ei ole tuottanut sinulle kokemusta monikielisessä perheessä elämisestä. Tuolla kokemuksella kyllä luulisi ymmärtävän selkokielistä suomea. Vai onko perustaidot unohtuneet, kun aika on mennyt nyanssien pohdintaan? 

Riippuu lapsesta. Meillä on suvussa muutama brittiläinen, joten suunnitelmana oli opettaa lapsesta kaksikielinen, mutta luojan kiitos ei toteutettu. Lapsi on pian 5v eikä puhu vieläkään, todettiin laaja-alainen kehityshäiriö/viivästymä, autismin ja ADHD:n piirteitä.

Jos olisi alettu kasvattaa kaksikieliseksi, ei välttämättä oltaisi hakeuduttu niin nopeasti puheterapiaan ym. Nytkin on ollut todella vaikeaa saada kaikki tarvittava apu lapselle, vaikka lähdettiin todella ajoissa sitä hakemaan ja erityistarpeet ovat valtavat.

Vierailija kirjoitti:

Meillä 17v. lapsi puhuu ja kirjoittaa täydellisesti suomea, italiaa ja englantia. Molemmat vanhemmat ollaan puhuttu omaa äidinkieltä ja lapsi syntyi pohjois-irlannissa.

Heprea on kuitenkin eri asia kuin italia ja englanti.

Vierailija kirjoitti:

Päiväkodissa kolmikielisiä lapsia on paljon ja maailmalla monikielisyys on yleisempää kuin monokielisyys. Tärkeintä on, että lapsi saa äidin ja isän äidinkieltä kuulla paljon aidossa vuorovaikutuksessa ja harjoitella. Silloin lapselle kehittyy kokonainen "tunnekieli" tai kaksikin. Mitään teennäistä tai liikayrittämistä ei siis kannata tehdään juurikin tyyliin "opettelenko raskausaikana heprean". Ja sitten kantsii myös varautua siihen, että lapselle voi tulla viivästystä joissain kielen alueilla. Hänellä voi olla kokonaisuudessaan isompi sanavarasto kuin yksikielisellä, mutta ei isompaa missään kielessä mitä hän osaa. Tämä on tyypillistä ja menee ohi (ellei lapsella ole jotain erityistä kielellistä vaikeutta). Terv. varhaiskasvatuksen ope

Onko maailmalla oikeasti tosiaan monikielisyys perheissä yleisempää kuin monokielisyys?

Vietin aikaa eräässä Afrikan maassa, jossa puhutaan todella monia kieliä. Oli ihan arkipäivää, että lukutaidoton ihminen osasi neljää tai viittä kieltä. Sielläkin perheissä useimmiten oli vain yksi yhteinen kieli.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihme ennakkoluuloisia jurputtajia taas tässäkin ketjussa. Toinen vastaa monta kertaa kohteliaasti, rautalangasta vääntäen ja juurta jaksain ja loppukaneetti toiselta osapuolelta on ettei kohtelias keskustelu näköjään onnistu? Huoh.

Olen ollut kaksi- tai kolmikielisessä parisuhteessa ja epäilin itsekin, voiko todellista, tunnetason ja yhtä syvää yhteyttä syntyä, kun molemmat puhuvat muuta kuin äidinkieltään. Olin väärässä, yhteys todellakin voi syntyä ja vasta kieliasioiden kautta olen ymmärtänyt, miten paljon kaikella muulla kommunikaatiolla ja ihmisten halulle ymmärtää toisiaan on merkitystä. Huonommallakin kielitaidolla ja hyvällä halulla saada toinen toisensa ymmärtämään saavuttaa paljon enemmän kuin kahden natiivikieltään puhuvan suhteessa, jossa ei ole aitoa halua ymmärtää toisiaan.

Oletan että perheessä, jossa on lapsia, tilanne on täysin sama. Olen myös työssäni nähnyt jopa nelikielisiä perheitä ja ainoa, missä voi tulla ongelmia, on yleensä se, jos vanhemmat puhuvat lapselle muuta kuin omaa äidinkiletään. Toisin sanoen ensimmäisinä kielinään lapsen tulisi kuulla vanhempiensa äidinkieltä ja näitä tulisi puhua johdonmukaisesti, kuten tuolla keskustelussa aiemmin on jo hyvin kuvattu ihan esimerkeilläkin. Poikkeaminen käytännöstä johtaa helposti puutteisiin kielitaidossa ja/tai kielten pahaan sekoittumiseen. Jos taas lapselle puhutaan johdonmukaisesti kumpikin vanhempi omaa kieltään, kielet erottuvat lapsen puheessa yleensä jo selvästi ennen kouluikää.

Oliko sinun mielestäsi ”Hanki kielitaito” erityisen kohtelias vastaus esitettyihin kysymyksiin?

Riittävän kohtelias, kun noin kymmeneen kertaan rautalangan kanssa on selitetty asia ja silti vaan asiasta tietämätön jankuttaa mantraansa ulkokehistä. Rajansa se on jokaisen kärsivällisyydellä. t. eri

Eihän tässä ole selitetty mitään, kerrottu vain että oikeasti se on tosi yksinkertaista eikä siinä ole edes mitään miettimistä, kun vain jokainen puhuu omaa kieltään, ja on tosi ilkeää edes ajatella että mikään tilanne voisi olla ongelmallinen tai aiheuttaa ulkopuolisuuden kokemuksia.

Oletko kertaakaan lukenut niitä vastauksia joita olet saanut? Lukenut siis ilman omia ennakkokäsityksiäsi aidosti pyrkien ymmärtämään toisen näkökulmaa. Ei vaikuta siltä, kun vieläkin jankutat tuosta ulkopuolisuudesta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehdottomasti kumpikin puhuu lapselle omaa äidinkieltään.

Sinä olet lapsille äiti, miehesi on lapsille aba.

Sinä huudat: Hiljaa!

Mies puolestaan : Sheket!

Jne.

Englanti tulee siinä sivussa ikäänkuin ylimääräisenä, mukavalla suomen ja heprean painotuksella.

Anteeksi jos kuulostan typerältä, mutta eikö monikielisissä perheissä keskustella ollenkaan kaikki yhdessä?

Tietysti keskustellaan. Meillä esimerkiksi puhutaan niin, että isä puhuu ranskaa, minä äitinä suomea ja jos toinen ei ymmärrä mitä lapsi sanoo, se toinen kääntää sen englanniksi. Emme koskaan puhu lapselle suoraan englantia, sillä se ei ole meidän kummankaan äidinkieli. Lapsemme on 2,5-vuotias. 

Entä jos lapsi haluaa sanoa jotain teille molemmille yhtä aikaa?

Jos hän sanoo sen suomeksi eikä mies ymmärrä, minä käännän miehelle englanniksi. Jos hän sanoo sen ranskaksi enkä minä ymmärrä, mies kääntää minulle englanniksi. Kumpikin vastaa lapselle omalla äidinkielellään. Kuulostaa mutkikkaammalta kuin onkaan. Tähän tottuu nopeasti eikä kieliasiaa enää muutaman kuukauden jälkeen edes ajattele kummemmin.  

Mutta jos lapsen täytyy valita, kummalle vanhemmalle hän kertoo asiansa molempien ollessa paikalla, eikö se tarkoita että perheessä toinen vanhempi jää kommunikatiivisesti ulkokehälle?

Edelleenkin, anteeksi jos kyselen tyhmiä.

Ei tarkoita. Juurihan selitin, että toinen vanhempi kääntää toiselle sen, mitä toinen ei ymmärrä. Ei siinä kukaan jää mihinkään kehälle (mitä ikinä se tarkoittaakaan). Sinä analysoit ihan liikaa asiaa, jossa ei ole mitään ongelmaa. Jos joskus päädyt kolmikielisen perheen vanhemmaksi, huomaat ettei asiassa ole mitään ongelmaa. Ennakkoon on turha luoda itselleen paineita asian suhteen. Viestintä kyllä muotoutuu perheelle sopivaan muotoon oli kieliä yksi, kaksi, kolme tai vaikka neljä. 

Kuten sanottu, en ymmärrä asiasta mitään ja varmastikin kyselen tyhmiä. Mutta kyllä minä tuntisin itseni pikkuisen ulkokehälle jääneeksi, jos lapseni parkaisisi polttaneensa sormensa, ja siinä sitten alettaisiin käännöshommiin jotta ymmärtäisin asian.

Tämä oli karrikoitu esimerkki, kyllä. Varmasti monikielisessä arjessa kehittyy kielten välinen ymmärrys. Mutta monikieliselläkin ihmisellä on vain yksi tunnekieli, jolla ilmaistaan spontaatisti ilot, surut ja pelot. Tästä tulee ”äidinkielen” etymologia. Tuntisin olevani ulkokehällä, jos lapsellani olisi eri tunnekieli kuin minulla.

Et tuntisi, jos eläisit sitä monikielisen perheen arkea. Nyt olet vain ennakkoluulojesi takia luonut tuon perusteettoman ulkokehäteorian etkä suostu päästämään siitä irti vaikka ne, joilla on omakohtaista kokemusta monikielisyydestä selittävät moneen kertaan, miten asia oikeasti on. Surullisen kapeakatseinen ihminen olet. 

Ahaa. Minä kylläkin olen asunut useaan otteeseen ulkomailla, opiskellut ja tehnyt vähän töitäkin vierailla kielillä. Se on saanut minut pohtimaan paljon sitä, kuinka kieli itsessään luo maailmankatsomuksen.

Mielenkiintoista havaita esimerkiksi kuinka tietyn nyanssin sanaa ei löydy tietystä kielestä. Jos tunnetilalle ei löydy jossakin kielessä eksaktia sanaa, onko tunnekokemus erilainen?

Ahaa. No noista mikään ei ole tuottanut sinulle kokemusta monikielisessä perheessä elämisestä. Tuolla kokemuksella kyllä luulisi ymmärtävän selkokielistä suomea. Vai onko perustaidot unohtuneet, kun aika on mennyt nyanssien pohdintaan? 

Oliko sinulla jotakin mielipidettä itse asiaankin, vai vain persoonaani? Voiko kokea tunnetta, jolle ei ole omassa kielessä sanaa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehdottomasti kumpikin puhuu lapselle omaa äidinkieltään.

Sinä olet lapsille äiti, miehesi on lapsille aba.

Sinä huudat: Hiljaa!

Mies puolestaan : Sheket!

Jne.

Englanti tulee siinä sivussa ikäänkuin ylimääräisenä, mukavalla suomen ja heprean painotuksella.

Anteeksi jos kuulostan typerältä, mutta eikö monikielisissä perheissä keskustella ollenkaan kaikki yhdessä?

Tietysti keskustellaan. Meillä esimerkiksi puhutaan niin, että isä puhuu ranskaa, minä äitinä suomea ja jos toinen ei ymmärrä mitä lapsi sanoo, se toinen kääntää sen englanniksi. Emme koskaan puhu lapselle suoraan englantia, sillä se ei ole meidän kummankaan äidinkieli. Lapsemme on 2,5-vuotias. 

Entä jos lapsi haluaa sanoa jotain teille molemmille yhtä aikaa?

Jos hän sanoo sen suomeksi eikä mies ymmärrä, minä käännän miehelle englanniksi. Jos hän sanoo sen ranskaksi enkä minä ymmärrä, mies kääntää minulle englanniksi. Kumpikin vastaa lapselle omalla äidinkielellään. Kuulostaa mutkikkaammalta kuin onkaan. Tähän tottuu nopeasti eikä kieliasiaa enää muutaman kuukauden jälkeen edes ajattele kummemmin.  

Mutta jos lapsen täytyy valita, kummalle vanhemmalle hän kertoo asiansa molempien ollessa paikalla, eikö se tarkoita että perheessä toinen vanhempi jää kommunikatiivisesti ulkokehälle?

Edelleenkin, anteeksi jos kyselen tyhmiä.

Ei tarkoita. Juurihan selitin, että toinen vanhempi kääntää toiselle sen, mitä toinen ei ymmärrä. Ei siinä kukaan jää mihinkään kehälle (mitä ikinä se tarkoittaakaan). Sinä analysoit ihan liikaa asiaa, jossa ei ole mitään ongelmaa. Jos joskus päädyt kolmikielisen perheen vanhemmaksi, huomaat ettei asiassa ole mitään ongelmaa. Ennakkoon on turha luoda itselleen paineita asian suhteen. Viestintä kyllä muotoutuu perheelle sopivaan muotoon oli kieliä yksi, kaksi, kolme tai vaikka neljä. 

No ei se heprea nyt ole mikään maailman helpoin kieli, vaikea ylläpitää, kuolleesta kielestä elvytetty.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehdottomasti kumpikin puhuu lapselle omaa äidinkieltään.

Sinä olet lapsille äiti, miehesi on lapsille aba.

Sinä huudat: Hiljaa!

Mies puolestaan : Sheket!

Jne.

Englanti tulee siinä sivussa ikäänkuin ylimääräisenä, mukavalla suomen ja heprean painotuksella.

Anteeksi jos kuulostan typerältä, mutta eikö monikielisissä perheissä keskustella ollenkaan kaikki yhdessä?

Tietysti keskustellaan. Meillä esimerkiksi puhutaan niin, että isä puhuu ranskaa, minä äitinä suomea ja jos toinen ei ymmärrä mitä lapsi sanoo, se toinen kääntää sen englanniksi. Emme koskaan puhu lapselle suoraan englantia, sillä se ei ole meidän kummankaan äidinkieli. Lapsemme on 2,5-vuotias. 

Entä jos lapsi haluaa sanoa jotain teille molemmille yhtä aikaa?

Jos hän sanoo sen suomeksi eikä mies ymmärrä, minä käännän miehelle englanniksi. Jos hän sanoo sen ranskaksi enkä minä ymmärrä, mies kääntää minulle englanniksi. Kumpikin vastaa lapselle omalla äidinkielellään. Kuulostaa mutkikkaammalta kuin onkaan. Tähän tottuu nopeasti eikä kieliasiaa enää muutaman kuukauden jälkeen edes ajattele kummemmin.  

Mutta jos lapsen täytyy valita, kummalle vanhemmalle hän kertoo asiansa molempien ollessa paikalla, eikö se tarkoita että perheessä toinen vanhempi jää kommunikatiivisesti ulkokehälle?

Edelleenkin, anteeksi jos kyselen tyhmiä.

Ei tarkoita. Juurihan selitin, että toinen vanhempi kääntää toiselle sen, mitä toinen ei ymmärrä. Ei siinä kukaan jää mihinkään kehälle (mitä ikinä se tarkoittaakaan). Sinä analysoit ihan liikaa asiaa, jossa ei ole mitään ongelmaa. Jos joskus päädyt kolmikielisen perheen vanhemmaksi, huomaat ettei asiassa ole mitään ongelmaa. Ennakkoon on turha luoda itselleen paineita asian suhteen. Viestintä kyllä muotoutuu perheelle sopivaan muotoon oli kieliä yksi, kaksi, kolme tai vaikka neljä. 

Kuten sanottu, en ymmärrä asiasta mitään ja varmastikin kyselen tyhmiä. Mutta kyllä minä tuntisin itseni pikkuisen ulkokehälle jääneeksi, jos lapseni parkaisisi polttaneensa sormensa, ja siinä sitten alettaisiin käännöshommiin jotta ymmärtäisin asian.

Tämä oli karrikoitu esimerkki, kyllä. Varmasti monikielisessä arjessa kehittyy kielten välinen ymmärrys. Mutta monikieliselläkin ihmisellä on vain yksi tunnekieli, jolla ilmaistaan spontaatisti ilot, surut ja pelot. Tästä tulee ”äidinkielen” etymologia. Tuntisin olevani ulkokehällä, jos lapsellani olisi eri tunnekieli kuin minulla.

Et tuntisi, jos eläisit sitä monikielisen perheen arkea. Nyt olet vain ennakkoluulojesi takia luonut tuon perusteettoman ulkokehäteorian etkä suostu päästämään siitä irti vaikka ne, joilla on omakohtaista kokemusta monikielisyydestä selittävät moneen kertaan, miten asia oikeasti on. Surullisen kapeakatseinen ihminen olet. 

Ahaa. Minä kylläkin olen asunut useaan otteeseen ulkomailla, opiskellut ja tehnyt vähän töitäkin vierailla kielillä. Se on saanut minut pohtimaan paljon sitä, kuinka kieli itsessään luo maailmankatsomuksen.

Mielenkiintoista havaita esimerkiksi kuinka tietyn nyanssin sanaa ei löydy tietystä kielestä. Jos tunnetilalle ei löydy jossakin kielessä eksaktia sanaa, onko tunnekokemus erilainen?

Kyllä rakkaus on rakkautta oli se sitten nimeltään rakkaus, love, liebe, kärlek tai mikä tahansa. Kielihän on äärimmäisen rajallinen ilmaisumuoto eikä sillä koskaan saada ilmaistua kokonaisvaltaisesti abstrakteja yksilöllisiä kokemuksia kuten tunteet. Ei jokin sana muuta ihmisen kokemusta yhtään miksikään.  

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehdottomasti kumpikin puhuu lapselle omaa äidinkieltään.

Sinä olet lapsille äiti, miehesi on lapsille aba.

Sinä huudat: Hiljaa!

Mies puolestaan : Sheket!

Jne.

Englanti tulee siinä sivussa ikäänkuin ylimääräisenä, mukavalla suomen ja heprean painotuksella.

Anteeksi jos kuulostan typerältä, mutta eikö monikielisissä perheissä keskustella ollenkaan kaikki yhdessä?

Tietysti keskustellaan. Meillä esimerkiksi puhutaan niin, että isä puhuu ranskaa, minä äitinä suomea ja jos toinen ei ymmärrä mitä lapsi sanoo, se toinen kääntää sen englanniksi. Emme koskaan puhu lapselle suoraan englantia, sillä se ei ole meidän kummankaan äidinkieli. Lapsemme on 2,5-vuotias. 

Entä jos lapsi haluaa sanoa jotain teille molemmille yhtä aikaa?

Jos hän sanoo sen suomeksi eikä mies ymmärrä, minä käännän miehelle englanniksi. Jos hän sanoo sen ranskaksi enkä minä ymmärrä, mies kääntää minulle englanniksi. Kumpikin vastaa lapselle omalla äidinkielellään. Kuulostaa mutkikkaammalta kuin onkaan. Tähän tottuu nopeasti eikä kieliasiaa enää muutaman kuukauden jälkeen edes ajattele kummemmin.  

Mutta jos lapsen täytyy valita, kummalle vanhemmalle hän kertoo asiansa molempien ollessa paikalla, eikö se tarkoita että perheessä toinen vanhempi jää kommunikatiivisesti ulkokehälle?

Edelleenkin, anteeksi jos kyselen tyhmiä.

Ei tarkoita. Juurihan selitin, että toinen vanhempi kääntää toiselle sen, mitä toinen ei ymmärrä. Ei siinä kukaan jää mihinkään kehälle (mitä ikinä se tarkoittaakaan). Sinä analysoit ihan liikaa asiaa, jossa ei ole mitään ongelmaa. Jos joskus päädyt kolmikielisen perheen vanhemmaksi, huomaat ettei asiassa ole mitään ongelmaa. Ennakkoon on turha luoda itselleen paineita asian suhteen. Viestintä kyllä muotoutuu perheelle sopivaan muotoon oli kieliä yksi, kaksi, kolme tai vaikka neljä. 

No ei se heprea nyt ole mikään maailman helpoin kieli, vaikea ylläpitää, kuolleesta kielestä elvytetty.

Eihän tuossa puhuttu mitään hepreasta. t. eri

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehdottomasti kumpikin puhuu lapselle omaa äidinkieltään.

Sinä olet lapsille äiti, miehesi on lapsille aba.

Sinä huudat: Hiljaa!

Mies puolestaan : Sheket!

Jne.

Englanti tulee siinä sivussa ikäänkuin ylimääräisenä, mukavalla suomen ja heprean painotuksella.

Anteeksi jos kuulostan typerältä, mutta eikö monikielisissä perheissä keskustella ollenkaan kaikki yhdessä?

Tietysti keskustellaan. Meillä esimerkiksi puhutaan niin, että isä puhuu ranskaa, minä äitinä suomea ja jos toinen ei ymmärrä mitä lapsi sanoo, se toinen kääntää sen englanniksi. Emme koskaan puhu lapselle suoraan englantia, sillä se ei ole meidän kummankaan äidinkieli. Lapsemme on 2,5-vuotias. 

Entä jos lapsi haluaa sanoa jotain teille molemmille yhtä aikaa?

Jos hän sanoo sen suomeksi eikä mies ymmärrä, minä käännän miehelle englanniksi. Jos hän sanoo sen ranskaksi enkä minä ymmärrä, mies kääntää minulle englanniksi. Kumpikin vastaa lapselle omalla äidinkielellään. Kuulostaa mutkikkaammalta kuin onkaan. Tähän tottuu nopeasti eikä kieliasiaa enää muutaman kuukauden jälkeen edes ajattele kummemmin.  

Mutta jos lapsen täytyy valita, kummalle vanhemmalle hän kertoo asiansa molempien ollessa paikalla, eikö se tarkoita että perheessä toinen vanhempi jää kommunikatiivisesti ulkokehälle?

Edelleenkin, anteeksi jos kyselen tyhmiä.

Ei tarkoita. Juurihan selitin, että toinen vanhempi kääntää toiselle sen, mitä toinen ei ymmärrä. Ei siinä kukaan jää mihinkään kehälle (mitä ikinä se tarkoittaakaan). Sinä analysoit ihan liikaa asiaa, jossa ei ole mitään ongelmaa. Jos joskus päädyt kolmikielisen perheen vanhemmaksi, huomaat ettei asiassa ole mitään ongelmaa. Ennakkoon on turha luoda itselleen paineita asian suhteen. Viestintä kyllä muotoutuu perheelle sopivaan muotoon oli kieliä yksi, kaksi, kolme tai vaikka neljä. 

Kuten sanottu, en ymmärrä asiasta mitään ja varmastikin kyselen tyhmiä. Mutta kyllä minä tuntisin itseni pikkuisen ulkokehälle jääneeksi, jos lapseni parkaisisi polttaneensa sormensa, ja siinä sitten alettaisiin käännöshommiin jotta ymmärtäisin asian.

Tämä oli karrikoitu esimerkki, kyllä. Varmasti monikielisessä arjessa kehittyy kielten välinen ymmärrys. Mutta monikieliselläkin ihmisellä on vain yksi tunnekieli, jolla ilmaistaan spontaatisti ilot, surut ja pelot. Tästä tulee ”äidinkielen” etymologia. Tuntisin olevani ulkokehällä, jos lapsellani olisi eri tunnekieli kuin minulla.

Et tuntisi, jos eläisit sitä monikielisen perheen arkea. Nyt olet vain ennakkoluulojesi takia luonut tuon perusteettoman ulkokehäteorian etkä suostu päästämään siitä irti vaikka ne, joilla on omakohtaista kokemusta monikielisyydestä selittävät moneen kertaan, miten asia oikeasti on. Surullisen kapeakatseinen ihminen olet. 

Ahaa. Minä kylläkin olen asunut useaan otteeseen ulkomailla, opiskellut ja tehnyt vähän töitäkin vierailla kielillä. Se on saanut minut pohtimaan paljon sitä, kuinka kieli itsessään luo maailmankatsomuksen.

Mielenkiintoista havaita esimerkiksi kuinka tietyn nyanssin sanaa ei löydy tietystä kielestä. Jos tunnetilalle ei löydy jossakin kielessä eksaktia sanaa, onko tunnekokemus erilainen?

Ahaa. No noista mikään ei ole tuottanut sinulle kokemusta monikielisessä perheessä elämisestä. Tuolla kokemuksella kyllä luulisi ymmärtävän selkokielistä suomea. Vai onko perustaidot unohtuneet, kun aika on mennyt nyanssien pohdintaan? 

Oliko sinulla jotakin mielipidettä itse asiaankin, vai vain persoonaani? Voiko kokea tunnetta, jolle ei ole omassa kielessä sanaa?

Oli, mutta sinä et sitä jaksanut lukea, kun kiire höpöttää ulkokehistä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehdottomasti kumpikin puhuu lapselle omaa äidinkieltään.

Sinä olet lapsille äiti, miehesi on lapsille aba.

Sinä huudat: Hiljaa!

Mies puolestaan : Sheket!

Jne.

Englanti tulee siinä sivussa ikäänkuin ylimääräisenä, mukavalla suomen ja heprean painotuksella.

Anteeksi jos kuulostan typerältä, mutta eikö monikielisissä perheissä keskustella ollenkaan kaikki yhdessä?

Tietysti keskustellaan. Meillä esimerkiksi puhutaan niin, että isä puhuu ranskaa, minä äitinä suomea ja jos toinen ei ymmärrä mitä lapsi sanoo, se toinen kääntää sen englanniksi. Emme koskaan puhu lapselle suoraan englantia, sillä se ei ole meidän kummankaan äidinkieli. Lapsemme on 2,5-vuotias. 

Entä jos lapsi haluaa sanoa jotain teille molemmille yhtä aikaa?

Jos hän sanoo sen suomeksi eikä mies ymmärrä, minä käännän miehelle englanniksi. Jos hän sanoo sen ranskaksi enkä minä ymmärrä, mies kääntää minulle englanniksi. Kumpikin vastaa lapselle omalla äidinkielellään. Kuulostaa mutkikkaammalta kuin onkaan. Tähän tottuu nopeasti eikä kieliasiaa enää muutaman kuukauden jälkeen edes ajattele kummemmin.  

Mutta jos lapsen täytyy valita, kummalle vanhemmalle hän kertoo asiansa molempien ollessa paikalla, eikö se tarkoita että perheessä toinen vanhempi jää kommunikatiivisesti ulkokehälle?

Edelleenkin, anteeksi jos kyselen tyhmiä.

Ei tarkoita. Juurihan selitin, että toinen vanhempi kääntää toiselle sen, mitä toinen ei ymmärrä. Ei siinä kukaan jää mihinkään kehälle (mitä ikinä se tarkoittaakaan). Sinä analysoit ihan liikaa asiaa, jossa ei ole mitään ongelmaa. Jos joskus päädyt kolmikielisen perheen vanhemmaksi, huomaat ettei asiassa ole mitään ongelmaa. Ennakkoon on turha luoda itselleen paineita asian suhteen. Viestintä kyllä muotoutuu perheelle sopivaan muotoon oli kieliä yksi, kaksi, kolme tai vaikka neljä. 

Kuten sanottu, en ymmärrä asiasta mitään ja varmastikin kyselen tyhmiä. Mutta kyllä minä tuntisin itseni pikkuisen ulkokehälle jääneeksi, jos lapseni parkaisisi polttaneensa sormensa, ja siinä sitten alettaisiin käännöshommiin jotta ymmärtäisin asian.

Tämä oli karrikoitu esimerkki, kyllä. Varmasti monikielisessä arjessa kehittyy kielten välinen ymmärrys. Mutta monikieliselläkin ihmisellä on vain yksi tunnekieli, jolla ilmaistaan spontaatisti ilot, surut ja pelot. Tästä tulee ”äidinkielen” etymologia. Tuntisin olevani ulkokehällä, jos lapsellani olisi eri tunnekieli kuin minulla.

Et tuntisi, jos eläisit sitä monikielisen perheen arkea. Nyt olet vain ennakkoluulojesi takia luonut tuon perusteettoman ulkokehäteorian etkä suostu päästämään siitä irti vaikka ne, joilla on omakohtaista kokemusta monikielisyydestä selittävät moneen kertaan, miten asia oikeasti on. Surullisen kapeakatseinen ihminen olet. 

Ahaa. Minä kylläkin olen asunut useaan otteeseen ulkomailla, opiskellut ja tehnyt vähän töitäkin vierailla kielillä. Se on saanut minut pohtimaan paljon sitä, kuinka kieli itsessään luo maailmankatsomuksen.

Mielenkiintoista havaita esimerkiksi kuinka tietyn nyanssin sanaa ei löydy tietystä kielestä. Jos tunnetilalle ei löydy jossakin kielessä eksaktia sanaa, onko tunnekokemus erilainen?

Kyllä rakkaus on rakkautta oli se sitten nimeltään rakkaus, love, liebe, kärlek tai mikä tahansa. Kielihän on äärimmäisen rajallinen ilmaisumuoto eikä sillä koskaan saada ilmaistua kokonaisvaltaisesti abstrakteja yksilöllisiä kokemuksia kuten tunteet. Ei jokin sana muuta ihmisen kokemusta yhtään miksikään.  

Rakkaus nyt on melkein banaali esimerkki yksinkertaisuudessaan. Mutta eikö sinusta ole ollenkaan mielenkiintoista miettiä, miksi suomeksi on vain ”rakkaus”, kun englanniksi on ”love” ja ”charity”, ja näistä ”charity” on lähempänä ruotsin sanaa ”kärlek”?