Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Kolmikielisen lapsen kasvattaminen, miten hankalaa?
12.06.2020 |
Minulla on äidinkieli suomi, mies puhuu äidinkielenään hepreaa ja keskenään puhumme englantia. Pitäiskö mun opetella heprea ennen lapsen hankkimista vai onnistuuko lapsen kasvattaminen kolmikielisessä ympäristössä?
Kommentit (138)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Molemmat puhuvat lapselle omaa äidinkieltään. Maan kielen oppii sitten päiväkodissa yms. ja englannin koulussa. Jos liikaa yrittää niin lapsesta voi tulla kielipuoli, sekoittaa eri kielten sanat toisiinsa ja sanasto jää hyvin suppeaksi kaikilla kielillä.
Jos molemmat puhuu vain omaa kieltään niin silloin ei voida koskaan keskustella kolmisin.
Ja lapsi menee sekaisin kun välillä äiti puhuu suomea ja välillä hepreaa. Suomea puhuessa alkaa vilisemään heprealaisia sanoja, koska luulee, että ne ovat suomea. Jos haluaa monikielisen lapsen niin pitää olla johdonmukainen ja pysyä siinä yhdessä kielessä mitä puhuu lapselle. Kaikkea ei voi saada.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Molemmat puhuvat lapselle omaa äidinkieltään. Maan kielen oppii sitten päiväkodissa yms. ja englannin koulussa. Jos liikaa yrittää niin lapsesta voi tulla kielipuoli, sekoittaa eri kielten sanat toisiinsa ja sanasto jää hyvin suppeaksi kaikilla kielillä.
Jos molemmat puhuu vain omaa kieltään niin silloin ei voida koskaan keskustella kolmisin.
Kyllä voidaan. Silloin vain joutuu toistamaan asioita eri kielillä. Se tulee ihan luontevasti, kun siihen tottuu. Ja parhaimmillaan kaikki alkavat ymmärtämään perheen jokaista kieltä.
Vierailija kirjoitti:
Ehdottomasti kumpikin puhuu lapselle omaa äidinkieltään.
Sinä olet lapsille äiti, miehesi on lapsille aba.
Sinä huudat: Hiljaa!
Mies puolestaan : Sheket!
Jne.
Englanti tulee siinä sivussa ikäänkuin ylimääräisenä, mukavalla suomen ja heprean painotuksella.
Anteeksi jos kuulostan typerältä, mutta eikö monikielisissä perheissä keskustella ollenkaan kaikki yhdessä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Molemmat puhuvat lapselle omaa äidinkieltään. Maan kielen oppii sitten päiväkodissa yms. ja englannin koulussa. Jos liikaa yrittää niin lapsesta voi tulla kielipuoli, sekoittaa eri kielten sanat toisiinsa ja sanasto jää hyvin suppeaksi kaikilla kielillä.
Jos molemmat puhuu vain omaa kieltään niin silloin ei voida koskaan keskustella kolmisin.
Kyllä voidaan. Silloin vain joutuu toistamaan asioita eri kielillä. Se tulee ihan luontevasti, kun siihen tottuu. Ja parhaimmillaan kaikki alkavat ymmärtämään perheen jokaista kieltä.
Kiitos kommentista. Mulla on ollut siis isoimpana huolena juurikin tämä kaikille yhteisen kielen puute, mutta kaiketi sekin sitten sujuu omalla painollaan. Itse ymmärrän hepreaa jotenkin mutta en puhu ollenkaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehdottomasti kumpikin puhuu lapselle omaa äidinkieltään.
Sinä olet lapsille äiti, miehesi on lapsille aba.
Sinä huudat: Hiljaa!
Mies puolestaan : Sheket!
Jne.
Englanti tulee siinä sivussa ikäänkuin ylimääräisenä, mukavalla suomen ja heprean painotuksella.Anteeksi jos kuulostan typerältä, mutta eikö monikielisissä perheissä keskustella ollenkaan kaikki yhdessä?
Siinä käy niin, että vanhemmat oppivat pikkuhiljaa ymmärtämään hieman toistensa kieltä. Edelleen kuitenkin kumpikin puhuu lapsilleen omaa äidinkieltään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehdottomasti kumpikin puhuu lapselle omaa äidinkieltään.
Sinä olet lapsille äiti, miehesi on lapsille aba.
Sinä huudat: Hiljaa!
Mies puolestaan : Sheket!
Jne.
Englanti tulee siinä sivussa ikäänkuin ylimääräisenä, mukavalla suomen ja heprean painotuksella.Anteeksi jos kuulostan typerältä, mutta eikö monikielisissä perheissä keskustella ollenkaan kaikki yhdessä?
Tietysti keskustellaan. Meillä esimerkiksi puhutaan niin, että isä puhuu ranskaa, minä äitinä suomea ja jos toinen ei ymmärrä mitä lapsi sanoo, se toinen kääntää sen englanniksi. Emme koskaan puhu lapselle suoraan englantia, sillä se ei ole meidän kummankaan äidinkieli. Lapsemme on 2,5-vuotias.
Meillä taas suomea ja japania. Englanti tietysti oli aloituskieli.Japanin kanssa tuntuu tytöllä olevan ongelmia. Vaimo kyllä oppi nopeasti.
m34
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehdottomasti kumpikin puhuu lapselle omaa äidinkieltään.
Sinä olet lapsille äiti, miehesi on lapsille aba.
Sinä huudat: Hiljaa!
Mies puolestaan : Sheket!
Jne.
Englanti tulee siinä sivussa ikäänkuin ylimääräisenä, mukavalla suomen ja heprean painotuksella.Anteeksi jos kuulostan typerältä, mutta eikö monikielisissä perheissä keskustella ollenkaan kaikki yhdessä?
Tietysti keskustellaan. Meillä esimerkiksi puhutaan niin, että isä puhuu ranskaa, minä äitinä suomea ja jos toinen ei ymmärrä mitä lapsi sanoo, se toinen kääntää sen englanniksi. Emme koskaan puhu lapselle suoraan englantia, sillä se ei ole meidän kummankaan äidinkieli. Lapsemme on 2,5-vuotias.
Entä jos lapsi haluaa sanoa jotain teille molemmille yhtä aikaa?
Miehen veljen lapset on nelikielisiä. Isä Suomalainen, Äiti Tsekki, asuvat Puolassa. isä puhuu lapsille suomea, äiti tsekkiä, vanhemmat keskenään englantia ja koulussa lapset puolaa. Tsekki ja puola on lapsilla vahvimmat kielet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
jos asutte Suomessa, niin mies opettelee puhumaan suomea, silloin lapsella on vain 2 kieltä. Tuttavaperheessä ar
abi ei ole suostunut opettelemaan suomea, kotikieli on tankeroenglanti, lapsille puhuu omaan äidinkieltään eikä kouluikäisistä lapsista kumpikaan osaa kirjoittaa millään kielellä muuta kuin yksinkertaisia sanoja, ei siis mitään tarinoita edes kolmannella luokalla. Sanavarasto kolmella kielellä suppea.
Aika normaalia on, että ihmiset puhuvat apselleen äidinkieltään. Maan kielen oppii sitten ympäristöstä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehdottomasti kumpikin puhuu lapselle omaa äidinkieltään.
Sinä olet lapsille äiti, miehesi on lapsille aba.
Sinä huudat: Hiljaa!
Mies puolestaan : Sheket!
Jne.
Englanti tulee siinä sivussa ikäänkuin ylimääräisenä, mukavalla suomen ja heprean painotuksella.Anteeksi jos kuulostan typerältä, mutta eikö monikielisissä perheissä keskustella ollenkaan kaikki yhdessä?
Meillä on suomi-englanti. Lapsi vaihtaa kielen sujuvasti vanhemman mukaan ja isäkin osaa sen verran suomea että pysyy kartalla mistä äiti ja lapsi puhuvat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehdottomasti kumpikin puhuu lapselle omaa äidinkieltään.
Sinä olet lapsille äiti, miehesi on lapsille aba.
Sinä huudat: Hiljaa!
Mies puolestaan : Sheket!
Jne.
Englanti tulee siinä sivussa ikäänkuin ylimääräisenä, mukavalla suomen ja heprean painotuksella.Anteeksi jos kuulostan typerältä, mutta eikö monikielisissä perheissä keskustella ollenkaan kaikki yhdessä?
Tietysti keskustellaan. Meillä esimerkiksi puhutaan niin, että isä puhuu ranskaa, minä äitinä suomea ja jos toinen ei ymmärrä mitä lapsi sanoo, se toinen kääntää sen englanniksi. Emme koskaan puhu lapselle suoraan englantia, sillä se ei ole meidän kummankaan äidinkieli. Lapsemme on 2,5-vuotias.
Entä jos lapsi haluaa sanoa jotain teille molemmille yhtä aikaa?
Jos hän sanoo sen suomeksi eikä mies ymmärrä, minä käännän miehelle englanniksi. Jos hän sanoo sen ranskaksi enkä minä ymmärrä, mies kääntää minulle englanniksi. Kumpikin vastaa lapselle omalla äidinkielellään. Kuulostaa mutkikkaammalta kuin onkaan. Tähän tottuu nopeasti eikä kieliasiaa enää muutaman kuukauden jälkeen edes ajattele kummemmin.
Ei ongelmaa. Meidän kaksi Alakouluikäistä lastamme puhuvat suomea, englantia ja espanjaa.
Suomi minulta, espanja äidiltä ja englanti päiväkodista/koulusta (asuimme ennen ulkomailla).
Puhumme vaimoni kanssa espanjaa. Lapset vaihtavat sujuvasti kieltä tilanteen mukaan. Keskenään puhuvat enimmäkseen englantia jostakin syystä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehdottomasti kumpikin puhuu lapselle omaa äidinkieltään.
Sinä olet lapsille äiti, miehesi on lapsille aba.
Sinä huudat: Hiljaa!
Mies puolestaan : Sheket!
Jne.
Englanti tulee siinä sivussa ikäänkuin ylimääräisenä, mukavalla suomen ja heprean painotuksella.Anteeksi jos kuulostan typerältä, mutta eikö monikielisissä perheissä keskustella ollenkaan kaikki yhdessä?
Tietysti keskustellaan. Meillä esimerkiksi puhutaan niin, että isä puhuu ranskaa, minä äitinä suomea ja jos toinen ei ymmärrä mitä lapsi sanoo, se toinen kääntää sen englanniksi. Emme koskaan puhu lapselle suoraan englantia, sillä se ei ole meidän kummankaan äidinkieli. Lapsemme on 2,5-vuotias.
Entä jos lapsi haluaa sanoa jotain teille molemmille yhtä aikaa?
Jos hän sanoo sen suomeksi eikä mies ymmärrä, minä käännän miehelle englanniksi. Jos hän sanoo sen ranskaksi enkä minä ymmärrä, mies kääntää minulle englanniksi. Kumpikin vastaa lapselle omalla äidinkielellään. Kuulostaa mutkikkaammalta kuin onkaan. Tähän tottuu nopeasti eikä kieliasiaa enää muutaman kuukauden jälkeen edes ajattele kummemmin.
Mutta jos lapsen täytyy valita, kummalle vanhemmalle hän kertoo asiansa molempien ollessa paikalla, eikö se tarkoita että perheessä toinen vanhempi jää kommunikatiivisesti ulkokehälle?
Edelleenkin, anteeksi jos kyselen tyhmiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehdottomasti kumpikin puhuu lapselle omaa äidinkieltään.
Sinä olet lapsille äiti, miehesi on lapsille aba.
Sinä huudat: Hiljaa!
Mies puolestaan : Sheket!
Jne.
Englanti tulee siinä sivussa ikäänkuin ylimääräisenä, mukavalla suomen ja heprean painotuksella.Anteeksi jos kuulostan typerältä, mutta eikö monikielisissä perheissä keskustella ollenkaan kaikki yhdessä?
Tietysti keskustellaan. Meillä esimerkiksi puhutaan niin, että isä puhuu ranskaa, minä äitinä suomea ja jos toinen ei ymmärrä mitä lapsi sanoo, se toinen kääntää sen englanniksi. Emme koskaan puhu lapselle suoraan englantia, sillä se ei ole meidän kummankaan äidinkieli. Lapsemme on 2,5-vuotias.
Entä jos lapsi haluaa sanoa jotain teille molemmille yhtä aikaa?
Jos hän sanoo sen suomeksi eikä mies ymmärrä, minä käännän miehelle englanniksi. Jos hän sanoo sen ranskaksi enkä minä ymmärrä, mies kääntää minulle englanniksi. Kumpikin vastaa lapselle omalla äidinkielellään. Kuulostaa mutkikkaammalta kuin onkaan. Tähän tottuu nopeasti eikä kieliasiaa enää muutaman kuukauden jälkeen edes ajattele kummemmin.
Mutta jos lapsen täytyy valita, kummalle vanhemmalle hän kertoo asiansa molempien ollessa paikalla, eikö se tarkoita että perheessä toinen vanhempi jää kommunikatiivisesti ulkokehälle?
Edelleenkin, anteeksi jos kyselen tyhmiä.
Ei tarkoita. Juurihan selitin, että toinen vanhempi kääntää toiselle sen, mitä toinen ei ymmärrä. Ei siinä kukaan jää mihinkään kehälle (mitä ikinä se tarkoittaakaan). Sinä analysoit ihan liikaa asiaa, jossa ei ole mitään ongelmaa. Jos joskus päädyt kolmikielisen perheen vanhemmaksi, huomaat ettei asiassa ole mitään ongelmaa. Ennakkoon on turha luoda itselleen paineita asian suhteen. Viestintä kyllä muotoutuu perheelle sopivaan muotoon oli kieliä yksi, kaksi, kolme tai vaikka neljä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehdottomasti kumpikin puhuu lapselle omaa äidinkieltään.
Sinä olet lapsille äiti, miehesi on lapsille aba.
Sinä huudat: Hiljaa!
Mies puolestaan : Sheket!
Jne.
Englanti tulee siinä sivussa ikäänkuin ylimääräisenä, mukavalla suomen ja heprean painotuksella.Anteeksi jos kuulostan typerältä, mutta eikö monikielisissä perheissä keskustella ollenkaan kaikki yhdessä?
Tietysti keskustellaan. Meillä esimerkiksi puhutaan niin, että isä puhuu ranskaa, minä äitinä suomea ja jos toinen ei ymmärrä mitä lapsi sanoo, se toinen kääntää sen englanniksi. Emme koskaan puhu lapselle suoraan englantia, sillä se ei ole meidän kummankaan äidinkieli. Lapsemme on 2,5-vuotias.
Entä jos lapsi haluaa sanoa jotain teille molemmille yhtä aikaa?
Jos hän sanoo sen suomeksi eikä mies ymmärrä, minä käännän miehelle englanniksi. Jos hän sanoo sen ranskaksi enkä minä ymmärrä, mies kääntää minulle englanniksi. Kumpikin vastaa lapselle omalla äidinkielellään. Kuulostaa mutkikkaammalta kuin onkaan. Tähän tottuu nopeasti eikä kieliasiaa enää muutaman kuukauden jälkeen edes ajattele kummemmin.
Mutta jos lapsen täytyy valita, kummalle vanhemmalle hän kertoo asiansa molempien ollessa paikalla, eikö se tarkoita että perheessä toinen vanhempi jää kommunikatiivisesti ulkokehälle?
Edelleenkin, anteeksi jos kyselen tyhmiä.
Ei tarkoita. Juurihan selitin, että toinen vanhempi kääntää toiselle sen, mitä toinen ei ymmärrä. Ei siinä kukaan jää mihinkään kehälle (mitä ikinä se tarkoittaakaan). Sinä analysoit ihan liikaa asiaa, jossa ei ole mitään ongelmaa. Jos joskus päädyt kolmikielisen perheen vanhemmaksi, huomaat ettei asiassa ole mitään ongelmaa. Ennakkoon on turha luoda itselleen paineita asian suhteen. Viestintä kyllä muotoutuu perheelle sopivaan muotoon oli kieliä yksi, kaksi, kolme tai vaikka neljä.
Kuten sanottu, en ymmärrä asiasta mitään ja varmastikin kyselen tyhmiä. Mutta kyllä minä tuntisin itseni pikkuisen ulkokehälle jääneeksi, jos lapseni parkaisisi polttaneensa sormensa, ja siinä sitten alettaisiin käännöshommiin jotta ymmärtäisin asian.
Tämä oli karrikoitu esimerkki, kyllä. Varmasti monikielisessä arjessa kehittyy kielten välinen ymmärrys. Mutta monikieliselläkin ihmisellä on vain yksi tunnekieli, jolla ilmaistaan spontaatisti ilot, surut ja pelot. Tästä tulee ”äidinkielen” etymologia. Tuntisin olevani ulkokehällä, jos lapsellani olisi eri tunnekieli kuin minulla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehdottomasti kumpikin puhuu lapselle omaa äidinkieltään.
Sinä olet lapsille äiti, miehesi on lapsille aba.
Sinä huudat: Hiljaa!
Mies puolestaan : Sheket!
Jne.
Englanti tulee siinä sivussa ikäänkuin ylimääräisenä, mukavalla suomen ja heprean painotuksella.Anteeksi jos kuulostan typerältä, mutta eikö monikielisissä perheissä keskustella ollenkaan kaikki yhdessä?
Tietysti keskustellaan. Meillä esimerkiksi puhutaan niin, että isä puhuu ranskaa, minä äitinä suomea ja jos toinen ei ymmärrä mitä lapsi sanoo, se toinen kääntää sen englanniksi. Emme koskaan puhu lapselle suoraan englantia, sillä se ei ole meidän kummankaan äidinkieli. Lapsemme on 2,5-vuotias.
Entä jos lapsi haluaa sanoa jotain teille molemmille yhtä aikaa?
Jos hän sanoo sen suomeksi eikä mies ymmärrä, minä käännän miehelle englanniksi. Jos hän sanoo sen ranskaksi enkä minä ymmärrä, mies kääntää minulle englanniksi. Kumpikin vastaa lapselle omalla äidinkielellään. Kuulostaa mutkikkaammalta kuin onkaan. Tähän tottuu nopeasti eikä kieliasiaa enää muutaman kuukauden jälkeen edes ajattele kummemmin.
Mutta jos lapsen täytyy valita, kummalle vanhemmalle hän kertoo asiansa molempien ollessa paikalla, eikö se tarkoita että perheessä toinen vanhempi jää kommunikatiivisesti ulkokehälle?
Edelleenkin, anteeksi jos kyselen tyhmiä.
Ei tarkoita. Juurihan selitin, että toinen vanhempi kääntää toiselle sen, mitä toinen ei ymmärrä. Ei siinä kukaan jää mihinkään kehälle (mitä ikinä se tarkoittaakaan). Sinä analysoit ihan liikaa asiaa, jossa ei ole mitään ongelmaa. Jos joskus päädyt kolmikielisen perheen vanhemmaksi, huomaat ettei asiassa ole mitään ongelmaa. Ennakkoon on turha luoda itselleen paineita asian suhteen. Viestintä kyllä muotoutuu perheelle sopivaan muotoon oli kieliä yksi, kaksi, kolme tai vaikka neljä.
Kuten sanottu, en ymmärrä asiasta mitään ja varmastikin kyselen tyhmiä. Mutta kyllä minä tuntisin itseni pikkuisen ulkokehälle jääneeksi, jos lapseni parkaisisi polttaneensa sormensa, ja siinä sitten alettaisiin käännöshommiin jotta ymmärtäisin asian.
Tämä oli karrikoitu esimerkki, kyllä. Varmasti monikielisessä arjessa kehittyy kielten välinen ymmärrys. Mutta monikieliselläkin ihmisellä on vain yksi tunnekieli, jolla ilmaistaan spontaatisti ilot, surut ja pelot. Tästä tulee ”äidinkielen” etymologia. Tuntisin olevani ulkokehällä, jos lapsellani olisi eri tunnekieli kuin minulla.
Sun kannattaa varmaan hankkia yksikielinen perhe tai kunnon kielitaito.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehdottomasti kumpikin puhuu lapselle omaa äidinkieltään.
Sinä olet lapsille äiti, miehesi on lapsille aba.
Sinä huudat: Hiljaa!
Mies puolestaan : Sheket!
Jne.
Englanti tulee siinä sivussa ikäänkuin ylimääräisenä, mukavalla suomen ja heprean painotuksella.Anteeksi jos kuulostan typerältä, mutta eikö monikielisissä perheissä keskustella ollenkaan kaikki yhdessä?
Tietysti keskustellaan. Meillä esimerkiksi puhutaan niin, että isä puhuu ranskaa, minä äitinä suomea ja jos toinen ei ymmärrä mitä lapsi sanoo, se toinen kääntää sen englanniksi. Emme koskaan puhu lapselle suoraan englantia, sillä se ei ole meidän kummankaan äidinkieli. Lapsemme on 2,5-vuotias.
Entä jos lapsi haluaa sanoa jotain teille molemmille yhtä aikaa?
Jos hän sanoo sen suomeksi eikä mies ymmärrä, minä käännän miehelle englanniksi. Jos hän sanoo sen ranskaksi enkä minä ymmärrä, mies kääntää minulle englanniksi. Kumpikin vastaa lapselle omalla äidinkielellään. Kuulostaa mutkikkaammalta kuin onkaan. Tähän tottuu nopeasti eikä kieliasiaa enää muutaman kuukauden jälkeen edes ajattele kummemmin.
Mutta jos lapsen täytyy valita, kummalle vanhemmalle hän kertoo asiansa molempien ollessa paikalla, eikö se tarkoita että perheessä toinen vanhempi jää kommunikatiivisesti ulkokehälle?
Edelleenkin, anteeksi jos kyselen tyhmiä.
Ei tarkoita. Juurihan selitin, että toinen vanhempi kääntää toiselle sen, mitä toinen ei ymmärrä. Ei siinä kukaan jää mihinkään kehälle (mitä ikinä se tarkoittaakaan). Sinä analysoit ihan liikaa asiaa, jossa ei ole mitään ongelmaa. Jos joskus päädyt kolmikielisen perheen vanhemmaksi, huomaat ettei asiassa ole mitään ongelmaa. Ennakkoon on turha luoda itselleen paineita asian suhteen. Viestintä kyllä muotoutuu perheelle sopivaan muotoon oli kieliä yksi, kaksi, kolme tai vaikka neljä.
Kuten sanottu, en ymmärrä asiasta mitään ja varmastikin kyselen tyhmiä. Mutta kyllä minä tuntisin itseni pikkuisen ulkokehälle jääneeksi, jos lapseni parkaisisi polttaneensa sormensa, ja siinä sitten alettaisiin käännöshommiin jotta ymmärtäisin asian.
Tämä oli karrikoitu esimerkki, kyllä. Varmasti monikielisessä arjessa kehittyy kielten välinen ymmärrys. Mutta monikieliselläkin ihmisellä on vain yksi tunnekieli, jolla ilmaistaan spontaatisti ilot, surut ja pelot. Tästä tulee ”äidinkielen” etymologia. Tuntisin olevani ulkokehällä, jos lapsellani olisi eri tunnekieli kuin minulla.
Sun kannattaa varmaan hankkia yksikielinen perhe tai kunnon kielitaito.
Kiitos, nämä löytyvät. Ilmeisesti asiallinen keskustelu ei tänä aamuna onnistu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehdottomasti kumpikin puhuu lapselle omaa äidinkieltään.
Sinä olet lapsille äiti, miehesi on lapsille aba.
Sinä huudat: Hiljaa!
Mies puolestaan : Sheket!
Jne.
Englanti tulee siinä sivussa ikäänkuin ylimääräisenä, mukavalla suomen ja heprean painotuksella.Anteeksi jos kuulostan typerältä, mutta eikö monikielisissä perheissä keskustella ollenkaan kaikki yhdessä?
Tietysti keskustellaan. Meillä esimerkiksi puhutaan niin, että isä puhuu ranskaa, minä äitinä suomea ja jos toinen ei ymmärrä mitä lapsi sanoo, se toinen kääntää sen englanniksi. Emme koskaan puhu lapselle suoraan englantia, sillä se ei ole meidän kummankaan äidinkieli. Lapsemme on 2,5-vuotias.
Entä jos lapsi haluaa sanoa jotain teille molemmille yhtä aikaa?
Jos hän sanoo sen suomeksi eikä mies ymmärrä, minä käännän miehelle englanniksi. Jos hän sanoo sen ranskaksi enkä minä ymmärrä, mies kääntää minulle englanniksi. Kumpikin vastaa lapselle omalla äidinkielellään. Kuulostaa mutkikkaammalta kuin onkaan. Tähän tottuu nopeasti eikä kieliasiaa enää muutaman kuukauden jälkeen edes ajattele kummemmin.
Mutta jos lapsen täytyy valita, kummalle vanhemmalle hän kertoo asiansa molempien ollessa paikalla, eikö se tarkoita että perheessä toinen vanhempi jää kommunikatiivisesti ulkokehälle?
Edelleenkin, anteeksi jos kyselen tyhmiä.
Ei tarkoita. Juurihan selitin, että toinen vanhempi kääntää toiselle sen, mitä toinen ei ymmärrä. Ei siinä kukaan jää mihinkään kehälle (mitä ikinä se tarkoittaakaan). Sinä analysoit ihan liikaa asiaa, jossa ei ole mitään ongelmaa. Jos joskus päädyt kolmikielisen perheen vanhemmaksi, huomaat ettei asiassa ole mitään ongelmaa. Ennakkoon on turha luoda itselleen paineita asian suhteen. Viestintä kyllä muotoutuu perheelle sopivaan muotoon oli kieliä yksi, kaksi, kolme tai vaikka neljä.
Kuten sanottu, en ymmärrä asiasta mitään ja varmastikin kyselen tyhmiä. Mutta kyllä minä tuntisin itseni pikkuisen ulkokehälle jääneeksi, jos lapseni parkaisisi polttaneensa sormensa, ja siinä sitten alettaisiin käännöshommiin jotta ymmärtäisin asian.
Tämä oli karrikoitu esimerkki, kyllä. Varmasti monikielisessä arjessa kehittyy kielten välinen ymmärrys. Mutta monikieliselläkin ihmisellä on vain yksi tunnekieli, jolla ilmaistaan spontaatisti ilot, surut ja pelot. Tästä tulee ”äidinkielen” etymologia. Tuntisin olevani ulkokehällä, jos lapsellani olisi eri tunnekieli kuin minulla.
Sun kannattaa varmaan hankkia yksikielinen perhe tai kunnon kielitaito.
Mutta kunnon kielitaitoonhan juuri kuuluu yksi tunnekieli.
Alue: Aihe vapaa
Jos on terve ja normiälyinen, niin ei mitään ongelmaa. Parasta, jos molemmat puhuu omaa kieltä lapselle ja parisuhdekielenä se kolmas, niin lapsi poimii sen jossain määrin siitä ja parannusta tulee joko koulun tai matkailun kautta.