Lue keskustelun säännöt.
Vuosi avioerosta - koska tämä oikein alkaa helpottamaan?
11.06.2020 |
Parikymppisenä aloitettu liitto päättyi yllättäen vuosi sitten. Kouluikäiset lapset.
Oma olo oli pitkään kuin jyrän alle jäänyt, lohduton ja surullinen. Olen "suorittanut" eroa; lukenut erokirjallisuutta, käynyt eroseminaarin, yrittänyt opetella olemaan yksin ja antaa tunteille aikaa, joogannut, myös hieman deittaillut.
Kuitenkin olo on edelleen pohjattoman surullinen, myös katkera, parhaimmillaankin turta. En tunne enää oikein ilon tunteita. Deittailu ei innosta. Itse arki on monin verroin raskaampaa kuin ennen, kotikoulut kaatuivat koronakeväällä täysin minun niskaani. Harrastusryhmiä ei livenä ole koronan takia ollut. Vaikka on hyvä työ, talous sakkaa näin yksin. Lainan saanti monin verroin vaikeampaa. Kaikki on täysin blaah.
Lapset jaksavat aina suuttuessaan muistuttaa, kuinka ero oli huono ratkaisu, kuinka isällä on kaikki paremmin ja hienompaa. Hekin surevat, ymmärrän sen.
Miten tähän touhuun saisi taas iloa ja optimismia? Koska nämä tunteet helpottavat? Vai onko vain hyväksyttävä, että useampikin vuosi voi mennä tässä näin puolivaloilla?
Kommentit (46)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sun ongelma on siinä, että ei avioliitossa ole elänyt omaa elämää. Eron jälkeenhän oman elämän jatkaminen on paljon helpompaa, aikaa on enemmän, eikä tarvitse katsella toista ärsyttämässä siinä. Koska tuskin tilanne ennen eroa oli hyvä.
En osaa neuvoa, koska itse olen tuntenut niin suurta huojennusta.
Jos vastaat yksin lasten koulusta ja elatuksesta, niin hae elatusmaksujen tarkastamista. Saat niihin ilmaisen oikeusavun, koska hakijoina on lapset (joilla ei yleensä tuloja).
Vierailija kirjoitti:
Haudassa sitten helpottaa...
Tai lepositeissä suljetulla, pää sekaisin mömmöistä.
Vierailija kirjoitti:
Mitäs läksit?
Läksin mihin? Siis alunperinkin avioliittoon?
Kuten kirjoitin, liitto päättyi yllättäen. Jos olisin lopettanut suhteen itse, se ei olisi tapahtunut itselleni yllättäen. Ero oli minusta aivan turha.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En osaa neuvoa. Itse eron jälkeen tunsin vaan helpotusta ja riemua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitäs läksit?
Läksin mihin? Siis alunperinkin avioliittoon?
Kuten kirjoitin, liitto päättyi yllättäen. Jos olisin lopettanut suhteen itse, se ei olisi tapahtunut itselleni yllättäen. Ero oli minusta aivan turha.
Tämä siis oli ap.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En tiedä olen 42 vuotias enkä ole eläessäni ollut parisuhteessa ja olen tästä toisinaan suuttunut ja pelkään tulevani hyvin katkeraksi. Kuitenkin yritän elää päivä kerrallaan eteenpäin. Elämää voi kuienkin elää vain yheen suunaan. Mutta nyt en ymmärrä, että jos te olette eronneet vanhempina, niin miksi eronne pitäisi olla myös samalla lapsein "ero" isäsätään?
- Vai eikö isä halau nähdä saati kuulla enää lapsistaan lainkaan? - Jos hän on nä-in ku-si-pää, niin en nyt hirvesäti häntä ehkä paino sanalla ehkä ex-kumppanina kaaivata; ellei hän nyt ole siten kuollut.
Toisaalta lapsilla, jotka kipuilevat erosta lienee "luonnollista" sanoa aina toisen vanhemman olevan parempi kuin se, joka on läsnä ja yrittää mahd. kaikkkensa, että lapsilla olisi hyvä ja turvallinen olla. Tähän rooliin kuuluu oisinaan myös sellaisia päätöksiä ja valinoja, joka eivä ainakaan ensikuulemalta ole lapsien mieleen.
Suosittelisin, että lakkaisit pyörimästä eron ja miesten (deittailun) ympärillä kokonaan.
Sulla on lapset, ja nyt sulla on oma elämä. Täällä voi tehdä kaikenlaista upeaa ja hienoa työn ja lasten lisäksi, kirjoittaa vaikka kirjan tai mikä nyt ikinä itseä sattuukaan kutkuttamaan.
Syleile tyhjyyttä ja anna asioiden tulla kolkuttamaan sinun ovellesi sen sijaan, että jahtaisit yhtään mitään tunteista aktiviteetteihin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miten reagoit tuohon, kun lapsesi syyllistävät sinua erosta? Minun olisi varmasti vastaavassa tilanteessa todella vaikea olla "se aikuinen".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun mun sisko erosi, hänen taloudellinen tilanteensa parani, kun ei ollut laiskaa, työtä välttelevää roistoa syömässä kaikkia hänen rahojaan. Kun oli heittänyt äijänsä pihalle, sanoi, että ensimmäistä kertaan heidän lapsensa elämässä hän saattoi ostaa lapselleen vaatteita kaupasta, sen sijaan että olisi pitänyt etsiä kirpputorilta halvimmat vaihtoehdot. Toisilla asiat paranee, toisilla huononee. Ehkä sinun tilanteesi paranee kun ajattelet miten ihanan vapaa olet vihdoinkin kun se sontiainen ei enää tee lisää pyykkiä. :)
Vierailija kirjoitti:
Mitä tapahtui?Kumpi tahtoi eron?
Eikö se nyt ole ihan selvää että mies jätti apn?
En osaa auttaa mutta toivon sinulle ap kaikkea hyvää. Varmasti ajan kanssa helpottaa, vaikka ei pystykään sanomaan että milloin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mies tahtoi eron, oli ns. yksipuolinen ilmoitusasia. On lasten elämässä edelleen läsnä, en ole yksinhuoltaja sanan varsinaisessa merkityksessä, vaikka kotikoulu kaatuikin keväällä niskaani.
Minusta minulla on ollut aina myös omaa elämää: ystäviä, harrastuksia ja kiva työ. Matkustelin niin perheenä, parina kuin yksinkin. Ero on vain tosiasiallisesti vienyt monet näistä mahdollisuuksista. On ihan eri asia maksaa perheasuntoa yksin kuin kaksin. Mökkiä ei ole. Elinpiiri siis kapeutui aika lailla, toki koronallakin on tässä iso roolinsa.
Ap.
Vierailija kirjoitti:
Miten reagoit tuohon, kun lapsesi syyllistävät sinua erosta? Minun olisi varmasti vastaavassa tilanteessa todella vaikea olla "se aikuinen".
Kerran myönnän sanoneeni, että hei, en minäkään tätä tahtonut mutta tässä sitä nyt ollaan. Muuten olen onnistunut puremaan huultani ja sanoittamaan lasten tunteita. Yrittänyt keksimällä keksiä lapsillekin hyviä puolia: heillä kahdet huoneet jne. Tosiasiassa he ikävöivät isällään minua ja minun luonani isäänsä.
Ap.
Haluaisitko miehen takaisin? Jatkaa liittoa?
Voimia, oikeasti! Mulla meni reilu vuosi-puolitoista että viitti edes ajatella naisia.
Kehittele harrasteita ja koita puhua fiiliksistäsi (kuten nyt teetkin). Tulee päivä kun fiiliksesi tasoittuvat.
Kukaan ei osaa sitä kertoa millon olosi helpottuu, siihen voi mennä vuosiakin tai sitten muutama kuukausi, ei kukaan tiedä suoraa vastausta.
Vierailija kirjoitti:
Kun mun sisko erosi, hänen taloudellinen tilanteensa parani, kun ei ollut laiskaa, työtä välttelevää roistoa syömässä kaikkia hänen rahojaan. Kun oli heittänyt äijänsä pihalle, sanoi, että ensimmäistä kertaan heidän lapsensa elämässä hän saattoi ostaa lapselleen vaatteita kaupasta, sen sijaan että olisi pitänyt etsiä kirpputorilta halvimmat vaihtoehdot. Toisilla asiat paranee, toisilla huononee. Ehkä sinun tilanteesi paranee kun ajattelet miten ihanan vapaa olet vihdoinkin kun se sontiainen ei enää tee lisää pyykkiä. :)
Niin. - Ap:n ero näyttääkin olevan sikäli poikkeuksellinen, että hän ilmeisesti ennen eroa oikeasi nautti ja iloitsi elostaan parisuhteessa ex-miehensä kanssa, ainakin enimmäkseen
Kun taas vastaavasti tällä palstalla monesti kohtaa kirjoituksia, joissa oikeasti sinkkuna ihmettelee, mikä oikeasti pitää kirjoittajan parisuhteen pysyssä ja parin yhdessä, vaikka kirjoittaja antaa ymmärtää,että kumppaninsa on yksinkertaistaen: vastuuton. - Tai ei ainakaan tasa-arvoisuueen pyrkivä kumppani.
Toisaala ei kaikilla taida edes olla pyrkimys ja tavoite elääkään tasa-arvoisuuteen pyrkivässä saati aidosti tasa-arvoisessa parisuhteessa, vaikka tämän sanominen ääneen ei monestikaan ole kovin fiksua, koska tasa-arvo on nostettu ja pidetty viime vuosikymmeninä monesti rikkomattomana ideaalina.
Miten sitä aina ulkopuolisena sinkkuna tietäväniään, niin paljon paremmin muiden parisuhteen tilan.
Mitäs läksit?