Lue keskustelun säännöt.
Entinen tytärpuoli tunnustaa
Ex-tytärpuoli
09.06.2020 |
Kiitän jos ja kun luette tarinani ja autatte ideoimaan, miten tästä jatkan eteenpäin.
Olen n. 30-v nainen. Vanhempani erosivat ollessani 3-v. Asuin äidilläni, mutta vietin joka toisen viikonlopun isälläni. Kaikki meni mukavasti eikä merkittäviä ongelmia ollut.
Kun olin 9-vuotias, isäni löysi naisen ja tapailun jälkeen nainen muutti isäni kotiin (isäni oli seurustellut jo aiemmin, mutta tämä oli ensimmäinen vakava juttu). Itse suhtauduin ihan positiivisesti asiaan: nainen oli tosi kiva minulle, hän oli hauska ja osasi heittäytyä minun juttuihini ja tulimme hyvin siis toimeen.
Muutaman kk:n jälkeen jostain syystä sain päähäni, että "ennen oli kivempi"; ja halusin, että isällä ei olisikaan avovaimoa. En vieläkään osaa sanoa, miksi aloin näin ajatella. Mitään dramaattista ei tapahtunut, vaan olin tullut erinomaisesti molempien kanssa toimeen ja viettänyt mielelläni viikonloppuja isälläni. Isäni puoliso ei ollut edes juuri joutunut minua komentamaan, sillä isä piti hyvin rajoista kiinni ja olin suhteellisen kuuliainen: eli mistään riidasta ei ollut kyse. Isäni osoitti minulle edelleen paljon huomiota ja meillä oli myös paljon kahdenkeskeistä isä/tytär-aikaa. Mustasukkaisuudestakaan ei siis oikein ollut kyse.
Keksin isälleni tarinoita, miten tämä nainen oli minulle muka ilkeä kun isä ei ollut näkö/kuuloetäisyydella, miten hän varasti minulta (vein esimerkiksi juuri lahjaksi saamiani lahjakortteja naisen laukkuun) ja että hän oli käynyt minuun käsiksi. Tein itselleni kynnen jälkiä ihoon ja sotkin kampaukseni ja teeskentelin itkua. Nainen oli tietysti kauhuissaan ja tottakai kertoi ettei ole mitään syyttämistäni asioista tehnyt. Olin kuitenkin ilmeisesti uskottava enkä vetänyt tilanteita liian överiksikään. Olin ollut aina suht kiltti lapsi, joten valheet minulta ei ollut normaalia eikä isä osannut niitä epäillä.
Yhtenä viikonloppuna nainen ei ollut isäni luona (he eivät olleet eronneet, mutta myöhemmin kuulin, että he olivat sopineet, että nainen menee jonnekin muualle viikonlopun ajaksi, jotta isä voi keskustella minun kanssani rauhassa). Isä selitti vakavasti minulle, että minun pitää olla rehellinen ja kertoa totuus. Muistan, kun aloin tajuta, että tästäpä tulikin sotku, mutta en kuitenkaan kehdannut tunnustaa, että olin valehdellut. Niinpä ylläpidin edelleen sinnikkäästi tarinaani.
Seuraavan kerran kun tulin isälleni, tämä nainen oli muuttanut pois. Isäni kertoi, että asiat joita nainen oli minulle (muka) tehnyt, olivat väärin ja siksi isä ei enää voinut asua tämän naisen kanssa. Tajusin mitä olin saanut aikaan, mutta en uskaltanut sanoa, että olin valehdellut.
Olen tosiaan nyt jo aikuinen, mutta ikinä en ole kyennyt kertomaan isälleni (tai kenellekään!), että mitä tein. Hän on joskus puhunut tuosta naisesta minulle ja sanonut, että heidän parisuhteensa sujui todella hyvin, mutta isä pettyi naisen käytökseen minua kohtaan ja päätti suhteen siksi.
Tämä asia vaivaa minua ihan kamalasti. Varsinkin, kun olen aikuinen ja nähnyt uusperhe-elämää lähipiirissäni (omalla puolisollani on lapsi edellisestä suhteesta) ja ymmärtänyt, että hyviä parisuhteita ei noin vain taiota niin häpeäni on vaan voimistunut. Minusta tuntuu hirveältä isäni puolesta, jonka onnen tuhosin sekä sen naisen puolesta, jota syytettiin asioista, joita hän ei todellakaan tehnyt. Ahdistaa ajatella, että oman puolisoni lapsi keksisi minusta valheita ja suhteemme päättyisi siksi.
Onko ideoita, miten lähtisin jatkamaan? Mitä se aiheuttaisi isälleni, jos sanoisin hänelle? Ja miten ikinä edes sanoisin tästä? Haluaisin pyytää anteeksi sekä isältä että tältä naiselta.
En ole kertonut tästä kenellekään, edes puolisolleni. Siksi avaudun nyt täällä.
Kommentit (130)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei liity suoraan aiheeseen, mutta aloittajaa puolustaakseni kerron että itsekin tein lapsena ihan käsittämättömiä tekoja. Varastin kavereilta tavaroita joista olin kateellinen ja piilotin niitä. Laitoin kaverin pyörän lukkoon, heitin avaimen metsään ja sitten lohdutin ja muka autoin etsimään avainta. Monia tämänkaltaisia tekoja ja valehtelin myös paljon.
En tajua itsekään tuota käytöstä, olin tuollainen noin eka-tokaluokalla. Tosin muistan että minua kiusattiin koulussa joten en tiedä voiko sillä selittää tuollaista oireilua. Olin todella kiltti lapsi, melkein kympin oppilas.
Sama juttu. Olen tehnyt ihan älyttömiä juttuja, mm. väittänyt mummolleni, että isäni (mummon vävy) ei pidä hänestä. Jutussa ei ollut mitään totuuspohjaa. Samoin kavereilta varastin (emme olleet vähävaraisia enkä ollut kateellinen kavereille).
Mitään traumoja ei minulla pitäisi olla, olen ollut ja olen edelleen ihan terve mieleltäni, vanhempani eivät ole eronneet ja lapsuuteni oli muutenkin varsin onnellinen..
Että ei aina näissä lasten oudoissa jutuissa ole mitään sen vakavampaa mielenterveysongelmaakaan, niin kuin muutama kommentoija tuo täällä ilmi.
Sinulla ja tuolla toisella on suuria haasteita arvioida erilaisia ”vääryyksiä”, ja pistää niitä oikeisiin mittasuhteisiin ;-)
Nuo teidän mainitsemat ”keppostelut” on vielä ihan kesyjä juttuja...
...kun taas AP:n tarinan kaltainen, itselle läheisen ja rakkaan ihmisen jonkin toisen IHMISSUHTEEN kollektiivinen TUHOAMINEN, se on ihan eri magnitudin juttu se.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
...ja todellakin, AP:n tarinan kaltaisia lapsia ja TOSItarinoitakin on olemassa, ihan in real life...
—> Nämä ennustaa kyllä sitten tulevan Narsistin/Psykopaatin ”uraa” myöhemmällä iällä.
karokka kirjoitti:
Apua, tämä kuulostaa ihan mun bonuslapselta! Olen ollut nyt vuoden ajan kuvioissa ja lapsi on yrittänyt muutaman kerran huijata isäänsä uskomaan, että olen tehnyt jotakin kamalaa.
Tuo lahjakorttijuttu on tapahtunut täälläkin! Lapsi 10-v oli vienyt juuri synttärilahjaksi saamansa lahjakortin mun laukkuun ja meni sitten sanomaan isälleen, että näki kun minä muka vein kortin hänen laatikostaan.
Tsemppiä aloittajalle, anteeksipyyntö saattaisi auttaa, mutta toisaalta ehkä on jo kulunut liian paljon aikaa. Ehkä tämä minunkin lapsi-puoli viisastuu pian..
Sorry to say, mutta ennuste on huono...
Lapsi joka käyttäytyy noin suunnitelmallisesti, eli:
1) kyttää tilannetta jossa voi käydä laukullasi ilman että kukaan huomaa.
2) tilaisuuden tullen hakee lahjakorttinsa laatikostaan, ja kiikuttaa sen sinun laukkuusi.
3) valehtelee kirkkain silmin, että näki muka sinut ”varkaissa”
Nii-in... Mietipä nyt itse...
Tuollaisen tilanteen rakentaminen ja lavastaminen ei tapahdu hetkessä eikä hetken mielijohteesta!
Lapsi, joka kykenee ensinnäkin keksimään, ja sen jälkeen vielä toteuttamaan noin monimutkaiseen ja puuhastelua vaativan juonen, on jo lähtökohtaisesti niin pahasti kieroon kasvanut, että minkäänlainen terapeutillinenkaan väliintulo edes ammattilaisen toimesta tuskin enää auttaa :-(
Nimimerkille ’Karokka’ vielä...
Mikäli tuo bonuslapsesi ei saa sinun ja isänsä välejä tilttiin noilla lahjakortti-tempuilla, seuraavaksi se alkaa tehdä itse itselleen mustelmia, ja väittää sitten että sinä olet ne aiheuttanut...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hävettävä rotta olet. Tunnusta edes sikamaisuutesi. Kuulostat psykopaatilta joka hakee nyt sääliä itselleen.
Kyllähän tuo aloittaja nimenomaan sanoo että tuntuu pahalta ja asia vaivaa ja tuntuu hirveältä. Ja eikö tuossa pyydetä ideoita jatkoon eikä sääliä?
Jos ap olisi oikeasti psykopaatti, tai edes puhtaasti pahantahtoinen, hän ei potisi asiasta syyllisyyttä ja katumusta. Jos näin olisi, ap ei edes ajattelisi koko asiaa enää, korkeintaan naureskelisi ääneen, jos se joskus tulisi mieleen, "saipahan naikkonen mitä ansaitsi!". Näin ajattelee psykopaatti ja paha ihminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hävettävä rotta olet. Tunnusta edes sikamaisuutesi. Kuulostat psykopaatilta joka hakee nyt sääliä itselleen.
Kyllähän tuo aloittaja nimenomaan sanoo että tuntuu pahalta ja asia vaivaa ja tuntuu hirveältä. Ja eikö tuossa pyydetä ideoita jatkoon eikä sääliä?
Jos ap olisi oikeasti psykopaatti, tai edes puhtaasti pahantahtoinen, hän ei potisi asiasta syyllisyyttä ja katumusta. Jos näin olisi, ap ei edes ajattelisi koko asiaa enää, korkeintaan naureskelisi ääneen, jos se joskus tulisi mieleen, "saipahan naikkonen mitä ansaitsi!". Näin ajattelee psykopaatti ja paha ihminen.
Itseasiassa ap ei tässä aloituksessaan pohdi tai tunne mitään vaan hän esittelee urotyönsä ja nerokkuutensa meille helposti pureksittavassa muodossa. Jos aloitus olisi vain lista hänen pahoista teoistaan, se olisi trollattu alas nopeasti eikä ap saisi teolleen haluamaansa huomiota. Minulla on tuttava ja perhepiirissä jonkinverran psykopaattisia ihmisiä ja tämä keskustelutapa on hyvin tuttu silloin kun haluavat esitellä jonkun rikoksen mistä eivät ole jääneet kiinni. Haluavat kuitenkin kehua sillä, mutta niin, että tavallinen ihminen ei kohtuuttomasti ahdistu tai ala kritisoida heitä. Haluavat myös leikkiä sillä riskillä, että toinen ilmiantaa heidät. Heidän perusluonteeseen kuitenkin kuuluu jännityksen haku. Nämä keskustelut on aina säälin ja empatian hakua heidän teoilleen. Ja nimenomaan sitä sääliä ja empatiaa heille, ei sille uhrille joka nyt on joko vammautunut, vainaa tai elämä ja talous tuhottu.
Avioeron jälkeen uusien suhteiden kuvioissa löytyy näitä ovelia ja ilkeitä lapsia. Moni lapsi valehtelee minkä ehtii jne. Ihan sama miten uusi kumppani käyttäytyy lasta kohtaan. Eri asia on sitten, että miten biologinen vanhempi haistaa totuuden... Aika huonosti kokemukseni mukaan. Osa vanhemmista on täysin sokeita lastensa käytökselle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hah ha! Hyvin tehty. Anna olla, kurpat on puolikuolleita jo muutenkin ja kusivehkeet hyytyneet.
Näitä lapsia todellakin on. Tästä syystä itseäni ärsyttää jeesustelu, jota kuulee uus/uusioperheiden tilanteisiin liittyen, että lapset ovat _aina viaton osapuoli_. Apn sekä monien muidenkin tarinat vahvistaa, ettei näin todellakaan aina ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Henkinen helvetti on kaltaisellesi mulkvistille ihan oikein. Olisit miettinyt ennen kuin tuhosit toisten parisuhteen.
9-vuotias ei ole mulkivisti. 9-vuotias on lapsi. Täällä aika monelta unohtuu, että lapset eivät ajattele syy-seuraus suhteita, tai ymmärrå aikuisten parisuhteita samalla tavalla kuin aikuiset. Ettekö muka itse tehneet lapsena mitään silkasta päähänpistosta, jota olette sitten aikuisiällä kummastelleet?
Tuo on ollut tosi ikävä tilanne, en kiellä sitä. Mutta muistetaan nyt kuitenkin että lasten aivot eivät ole kehittyneet kuten aikuisten. Toki ap aiemmin olisit voinut asiasta kertoa.
Mielenkiintoinen satu. Paitsi vähän liian pitkä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Todennäköisesti isällesi kertominen, jos ei suorastaan katkoisi välejänne, ainakin viilentäisi niitä huomattavasti.
Ap, löysikö isäsi myöhemmin uutta elämänkumppania?
Mielestäni tunnustaminen tässä tilanteessa, hitto vie 20v tapahtuneesta, ei auta enää mitään, tuo vain ap sinulle muka helpotuksen, mutta isällesi entistä pahemman olon.. Miten olet pystynyt elämään valheessa noin kauan? Onko elämässäsi muitakin tällaisia asioita, jotka oot salannut?
Itse jouduin vanhempienneron jälkeen ja isäni löydettyä elämänsä rakkauden, äitini vihan ja katkeruuden välikappaleeksi. Hän keksi ties mitä ilkeitä juoruja isäni uudesta naisesta, levitteli näitä ympäri kyliä, ja pakotti minua olemaan ilkeä isäni naisystävälle. Isän luona meillä lapsilla oli aina kivaa, tuosta naisesta tuli nopeasti läheinen ihminen meille, mutta äidin luona sitä ei saanut tunnustaa. Ahdisti joka kerta tulla isän luota äidin luo, kun ensi töikseen äitl tenttasi, mitä siellä oli puhuttu ja sanoinko nyt sille naiselle sitä ja tätä (jotain pahansuopaa mitä äiti oli käskenyt sanoa)... Monesti oli myös ihan sairaita juttuja, joita minun olisi pitänyt tehdä. Suurin juttu mitä oikeasti uskalsin tehdä, oli välillä vaan mököttää omissa oloissani :D en halunnut loukata isää ja tätä naista. Äitini muutenkin käytti henkistä väkivaltaa ja vieraannuttamista meihin lapsiin. Oli todella vaikea lapsuus tästä syystä.
No, nyt aikuisiällä EN ole vuosikausiin ollut missään tekemisissä äitini kanssa, isääni ja tähän hänen vaimoonsa on erittäin lämpimät välit. Kerroin noista äitini tempauksista heille aikuisena.
Ja nyt jos jotain kiinnostaa, eron syy oli aikoinaan se, että äitini petti isääni. Vaikka tietysti äitini selitti meille lapsille, että tuo nainen aiheutti heidän eron eli oli se kolmas pyörä - jännä vaan, että vanhemmat oli eronneet jo monia vuosia ennenkuin isä tapas tän naisen :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aivan järkyttävää ja sairasta. Olet kyllä tehnyt todella pahasti väärin ja tuhonnut niin monen ihmisen elämän ja onnen. Hyi, saat kyllä tosissasi hävetä itseäsi! Eikä se riitä, että häpeät. Tuota ei nimittäin enää koskaan saa tekemättömäksi. ihmiset kärsivät vieläkin tekojesi seurauksista. Isäsi elää yhä valhekuvotelmassa takiasi.
Luultavasti on ylpeä sinusta, vaikka todellisuudessa olet sydänjuuriasi myöten täynnä pahuutta ja vääryyttä. Ja vieläkin pimitöt tekosi! hyväksikäytät yhä edelleen isäsi luottamusta. Sitte vielä tulet tänne rehvasteleen kuinka et ole jäänyt kiinni.
Vierailija kirjoitti:
Ap, löysikö isäsi myöhemmin uutta elämänkumppania?
Mielestäni tunnustaminen tässä tilanteessa, hitto vie 20v tapahtuneesta, ei auta enää mitään, tuo vain ap sinulle muka helpotuksen, mutta isällesi entistä pahemman olon.. Miten olet pystynyt elämään valheessa noin kauan? Onko elämässäsi muitakin tällaisia asioita, jotka oot salannut?
Itse jouduin vanhempienneron jälkeen ja isäni löydettyä elämänsä rakkauden, äitini vihan ja katkeruuden välikappaleeksi. Hän keksi ties mitä ilkeitä juoruja isäni uudesta naisesta, levitteli näitä ympäri kyliä, ja pakotti minua olemaan ilkeä isäni naisystävälle. Isän luona meillä lapsilla oli aina kivaa, tuosta naisesta tuli nopeasti läheinen ihminen meille, mutta äidin luona sitä ei saanut tunnustaa. Ahdisti joka kerta tulla isän luota äidin luo, kun ensi töikseen äitl tenttasi, mitä siellä oli puhuttu ja sanoinko nyt sille naiselle sitä ja tätä (jotain pahansuopaa mitä äiti oli käskenyt sanoa)... Monesti oli myös ihan sairaita juttuja, joita minun olisi pitänyt tehdä. Suurin juttu mitä oikeasti uskalsin tehdä, oli välillä vaan mököttää omissa oloissani :D en halunnut loukata isää ja tätä naista. Äitini muutenkin käytti henkistä väkivaltaa ja vieraannuttamista meihin lapsiin. Oli todella vaikea lapsuus tästä syystä.
No, nyt aikuisiällä EN ole vuosikausiin ollut missään tekemisissä äitini kanssa, isääni ja tähän hänen vaimoonsa on erittäin lämpimät välit. Kerroin noista äitini tempauksista heille aikuisena.
Ja nyt jos jotain kiinnostaa, eron syy oli aikoinaan se, että äitini petti isääni. Vaikka tietysti äitini selitti meille lapsille, että tuo nainen aiheutti heidän eron eli oli se kolmas pyörä - jännä vaan, että vanhemmat oli eronneet jo monia vuosia ennenkuin isä tapas tän naisen :D
Minkä ikäinen olet? Yllättävän moni äiti tekee eron jälkeen tuota lapsilleen, koittaa eristää isästään, koska on itse niin katkera erosta :(. Hienoa, että sinun tarinallasi on onnellinen loppu!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Henkinen helvetti on kaltaisellesi mulkvistille ihan oikein. Olisit miettinyt ennen kuin tuhosit toisten parisuhteen.
9-vuotias ei ole mulkivisti. 9-vuotias on lapsi. Täällä aika monelta unohtuu, että lapset eivät ajattele syy-seuraus suhteita, tai ymmärrå aikuisten parisuhteita samalla tavalla kuin aikuiset. Ettekö muka itse tehneet lapsena mitään silkasta päähänpistosta, jota olette sitten aikuisiällä kummastelleet?
Tuo on ollut tosi ikävä tilanne, en kiellä sitä. Mutta muistetaan nyt kuitenkin että lasten aivot eivät ole kehittyneet kuten aikuisten. Toki ap aiemmin olisit voinut asiasta kertoa.
Tein minäkin lapsena tyhmyyksiä ja suoranaisia ilkeyksiä, mutta tunnustin oikean asianlaidan aina viimeistään silloin, kun huomasin että tää nyt ei ollut oikein ja juttu eskaloitui ja aiheutin oikeasti dramaattisia juonenkäänteitä - en olisi kyennyt salailemaan totuutta koko lapsuuden!!?
Oelt ollut nuori. Vaikka isäsi naisystävä on ollut mukava ja kaikki on sujunut hyvin, on silti lapsen maailmasi toivonut, että ehkä äiti ja isä palaisivat vielä yhteen. Tämä on se todennäköisin syy sille miksi olet yllättäen alkanut sabotoida isäsi suhdetta. Heillä meni liian hyvin ja sinä lapsena tajusit, että se tarkoittaa myös sitä että toive isan ja äidin yhteenpaluusta pitäisi haudata.
karokka kirjoitti:
Apua, tämä kuulostaa ihan mun bonuslapselta! Olen ollut nyt vuoden ajan kuvioissa ja lapsi on yrittänyt muutaman kerran huijata isäänsä uskomaan, että olen tehnyt jotakin kamalaa.
Tuo lahjakorttijuttu on tapahtunut täälläkin! Lapsi 10-v oli vienyt juuri synttärilahjaksi saamansa lahjakortin mun laukkuun ja meni sitten sanomaan isälleen, että näki kun minä muka vein kortin hänen laatikostaan.
Tsemppiä aloittajalle, anteeksipyyntö saattaisi auttaa, mutta toisaalta ehkä on jo kulunut liian paljon aikaa. Ehkä tämä minunkin lapsi-puoli viisastuu pian..
Ehkä kannattaa oikeesti pölliä se kortti niin sittenpä kakara tietää, miltä tuntuu. Mut onpa oikeesti rasittava bonuslapsi. Ihmettelen, miten kestät sitä. Mutta jos sulla on isän kanssa hyvä keskusteluyhteys niin varmana pärjäät. Lapsi varmaan koettelee rajojaan. Haluaa nähdä olevansa isälleen ykkönen ja samalla testaa, riittääkö sulla silti rakkautta hänelle.
??? Mistä?