Lue keskustelun säännöt.
Laimea parisuhde alusta asti
07.06.2020 |
Onko aikuisella iällä (eli 30 lähestyessä) ihan normaalia/yleistä, että tunteet parisuhteessa ovat vain laimeita? Missään vaiheessa ei ole ollut sitä kaikki ajatukset vievää palavaa ja intohimoista rakkautta, jota nuorempana oli parisuhteissa. Ei siis edes sitä alkuhuumaa, josta aina puhutaan, ja jonka olen itsekin kokenut nuorempana parisuhteissa.
Toisaalta tässä suhteessa on hyvä olla, mutta toisaalta tunteet ovat niin laimeita suurimmaksi osaksi olleet alusta asti, että en osaa käyttäytyä yhtä "hellivästi ja himoiten" kuten olen suhteessa yleensä toiminut. Olenko vain mennyt rikki vai onko olemassa jotain "kemiaa", jota kaikkien kanssa ei vain saa samalla tavalla toimimaan?
Kommentit (22)
Hormonit vaikuttaa ihan hirveesti. Alkaa varmaan sitten taas heittelee sua hulluna kun se biologinen kello alkaa tikittää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kokeile "fake it 'till you make it"? Ties vaikka intohimo syttyisikin oikeasti.
Itsessäni olen huomannut, että tunnekokemukset on muuttuneet iän myötä. Parikymppisenä se oli vuoristorataa ylös-alas. Nyt ei ole niin kovia huippuja tai laskuja, vaan sen sijaan tuntuu, että tunteet on laajentuneet, ne kokee paljon moniulotteisempina, vaikkei enää yhtä voimakkaina piikkeinä. En kaipaa sitä ylös-alas-sahausta.
Jotenkin pelkään että ajaudun myös suhteeseen jossa toinen on ihan kiva, mutta en tunne intohimoa ja rakkautta. On huonoja kokemuksia voimakkaan ihastumisen seurauksista. En ehkä koskaan uskalla heittäytyä tunteiden vietäväksi.
On ollut kaksi pidempää suhdetta tuollaisia. Missään vaiheessa ei ollut mitään alkuhuumaa tai ihastumistakaan. Sitä vain alettiin olemaan. Mikähän järki siinäkin oli, niin en tajua jälkikäteen. Joku vaan suhde piti olla, ihan sama mikä.
Tuo on tuollainen ”järki avioliitto” - tyylinen suhde. Se on sinusta kiinni tyydytkö siihen vai et.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi olet alkanut suhteeseen? Yleensä siihen mennään kiinnostuksesta.
Ei ole iästä kiinni, kemia tarkoittaa hormonien yhteensopivuutta ja sitä sinä et tuossa nyt koe. Itse pitää miettiä onko suhde silti ok vai ei ja mitä sitten kun tulee vastaan se joku jonka kanssa natsaa.
Itse olen ollut aika turta viime vuodet mutta kylläpä vaan sukat pyörii jaloissa kun vuosienkin jälkeen sopiva mies on kuvioissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla oli eka hullu rakastuminen vasta 31-vuotiaana. Sitä ennen kaikki miehet oli parhaimmillaankin ”mjoo”.
Ei siis todellakaan johdu iästä vaan vääristä tyypeistä.
Vierailija kirjoitti:
Hormonit vaikuttaa ihan hirveesti. Alkaa varmaan sitten taas heittelee sua hulluna kun se biologinen kello alkaa tikittää.
Mitä hittoa? Ei tuollaista ole olemassakaan. Ei kukaan rakastu siksi että haluaa lapsia :D
Ap, joko hyväksy että suhde ei ole intohimoinen tai lähde. Ei se iästä ole kiinni, itse rakastuin hullun lailla nelikymppisenä. Nyt kun välillä on vaikeaa, se alkuaikojen huuma ja rakastuminen kantavat vieläkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miksi olet alkanut suhteeseen? Yleensä siihen mennään kiinnostuksesta.
Veikkaanpa, että se toinen on kokenut voimakkaita tunteita ja halunnut suhteeseen ap:n kanssa. Ap on sitten vaan lähtenyt mukaan vaikka todellisuudessa ei itse ole missään vaiheessa tuntenut samoin. Ehkä valehdellut itselleenkin että tuntee jotain. Ja nyt sitten ihmetellään.
Osuiko lähelle ap?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi olet alkanut suhteeseen? Yleensä siihen mennään kiinnostuksesta.
Veikkaanpa, että se toinen on kokenut voimakkaita tunteita ja halunnut suhteeseen ap:n kanssa. Ap on sitten vaan lähtenyt mukaan vaikka todellisuudessa ei itse ole missään vaiheessa tuntenut samoin. Ehkä valehdellut itselleenkin että tuntee jotain. Ja nyt sitten ihmetellään.
Osuiko lähelle ap?
Aika lähelle osui. Olin aluksi tosi kiinnostunut ja meillä vaikutti olevan paljon yhteistä. Oikeita tunteita ei kuitenkaan ehtinyt kehittyä minulle, kun toinen jo tunnusti rakkauttaan ja halusi edetä suhteessa. Mä jarruttelin, mutta en tarpeeksi. Sit se vaan meni omalla painollaan vakavaksi. Sen sukulaisetki on niin kivoja, että siksikin kai olen vaan jäänyt tähän. Mies on muutoinkin ihan kunnollinen.
Intohimoa ei vain mun puolelta ainakaan ole lainkaan, vaikka seksimieltymykset muutoin osuukin hämmästyttävän paljon yhteen. Mutta se intohimon ja palavan rakkauden puute tekee siitäkin vaan ihan ok:ta sen sijaan, että se olisi tajunnanräjäyttävää, kuten aiemmissa suhteissa. Se on tosi ihana, mutta soimaan vaan itseäni, kun sitä palavan rakastumisen tunnetta ei vaan tule, vaikka pitäisi.
AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hei,
mikä teidän tilanne on nyt?
Minulla on tilanne, jossa olen havahtunut siihen, että ihan ok suhde ihan kivan miehen kanssa ei vaan enää riitä. Haluan värejä elämääni ja tukahdun nykyisellään.
ihankiva kirjoitti:
Hei,
mikä teidän tilanne on nyt?
Minulla on tilanne, jossa olen havahtunut siihen, että ihan ok suhde ihan kivan miehen kanssa ei vaan enää riitä. Haluan värejä elämääni ja tukahdun nykyisellään.
Jotenkin sama fiilis. Ollaan nyt 2v oltu yhdessä ja alusta alkaen oli sellainen tavallaan ihana, mut sit kuitenkin vähän outo fiilis. Siis sellainen, etten ihan täysin viihtynyt hänen seurassa. On vähän erilainen huumorintaju, hänellä sitä ei juurikaan ole ja itse elän huumorista! Hän on muutenkin väritön ja jotenkin sellainen, joka ei vaan ELÄ elämäänsä. Mutta todella huomaavainen ja kiltti, mitä arvostan suuresti.
Harmaata on..välillä oikeen ahdistaa tämä tilanne mihin olen joutunut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yhteinen koti ja lapset hankaloittavat myös sitä ajatusta, että mitä MINÄ oikeasti haluan elämältä. Lasten tai rahan takia ei (kuulemma) kannata laimeaan suhteeseen jäädä, mutta silti.... onhan se iso askel osittain luopua näistä.
AP, jos et ole ehtinyt lapsiin ja yhteiseen kotiin asti, niin tee nyt muutos...! Näin myöhemmällä se vasta hankalaa onkin..... tai ainakin pirun pelottavaa.
Ja miten tästä kertoa tuolle mukavalle ja kivalle miehelle? Hänhän on täysin siinä uskossa, että kaikki on hyvin. Voivoi.....
Minulle on vieras ajatus että miten se suhde edes pääsee syvenemään ja jatkumaan jos siinä ei alkuun ole ihastumista, huumaa ja intoa?
Mulla tällainen suhde.
Meillä lapsia 3 (2 yhteistä) ja yhdessä ollaan oltu 12 vuotta.
Aiempi suhde oli intohimoinen ja repivä.
Haöusin tasaisen suhteen ja sellaisen sain.
Välillä tulee fiilis että kaipaan muutakin mutta lasten takia pysyn tässä.
Mietin myös sitä että onko se ruoho oikeasti vihreämpää aidan toisella puolella?
Todennäköisesti katuisin erittäin paljon jos tästä lähtisin.
Me ollaan ajan saatossa hitsauduttu yhteen ja ollaan ihan onnellisia.
Välillä on kyllä kiihkeämpiäkin vaiheita. Nyt taas laimeampaa ollut.
Meillä mies on se tasainen ja minä intohimoisempi.
Exän kanssa oli todella kiihkeä suhde 5 vuoden ajan. En ollut onnellinen.
Tämä tasainen on parempi. Niin itselleni kuin lapsille.
Vierailija kirjoitti:
ap:n mies ei ole tarpeeksi jännä
Ikävä fakta on (siis sinun kannaltasi) että tylsä, tympeä, puhumaton, harmaa möhkäle ei ole kiinnostava kumppani. Kenellekään.
Vierailija kirjoitti:
Minulle on vieras ajatus että miten se suhde edes pääsee syvenemään ja jatkumaan jos siinä ei alkuun ole ihastumista, huumaa ja intoa?
Olen viestin 18 kirjoittaja.
Niin, enpä tiedä? 🤔
Ehkä se että on aiemmin kokenut jotain mullistavaa toimii verrokkina?
Tietysti ihastuin mieheeni ja rakastuin. Mutta se älytön polte puuttuu.
Kyllä vatsanpohjassa menee perhosia edelleen jos mietin miestäni tietyissä tilanteissa mutta tunteet ei ole niin suuria kuin exän kanssa.
Oikeastaan se on hyvä juttu vaan. Ehkä se on perusta vakaalle suhteelle jossa on hyvä olla loppuun asti?
Tämä vain oma kokemukseni rakkaudesta.
Joku muu voisi kokea vastaavan suhteen hyvinkin intohimoisena.
Kai se riippuu aiemmista kokemuksista ja mitä ja minkälaisia tunteita elämältään haluaa?
Kyllä se voi kolahtaa vanhemmallakin iällä. Minä olin 45 ja mies 46, kun tapasimme. Tietysti nykyään ymmärtää, ettei kukaan ole täydellinen yms, niin sitä ei ihastunut mihinkään itse rakentamaan mielikuvaan, niin kuin nuorena.