Onko jollakulla sama näkemys parisuhteista? (kahden aikuisen nautiskelusuhde)

Vierailija kirjoitti:

Minusta kysymys on turvallisuudesta. Elämä on välillä muutakin kuin nautintoa. Miten tuollaisessa erillään asuvassa kahden hengen suhteessa menetellään jos toinen sairastuu vakavasti? Osallistuisiko nautiskelija enää kumppaninsa elämään vai jäisikö se vain niiden aikuisten lasten, joita ei olla tavattu, huoleksi?

Entä kun tulee enemmän ikää? Nautiskellaanko yhdessä palvelutalossa?

Eli mikä on sitoutumisen taso?

Minulla on täysin turvallinen ja riittävä olo sinkkunakin, enkä hae parisuhteelta lisäturvaa tai -tukea. Minusta tuntuu, että etenkin vähemmän itsenäisille ihmisille parisuhde on jonkinlainen sairaus- ja tapaturmavakuutus, mutta minä en jotenkaan osaa ajatella noin.

Vaikea kuvitella, että muuttuisin iän myötä ainakaan vähemmän hedonistiseksi. Ainakin toistaiseksi kehitys on ollut toiseen suuntaan.

Tämä olisi paljon suositumpi parisuhdemalli, jos nuoret miehet saisivat tietää, että tällainen on ylipäätään mahdollista. Useimmat suostuvat kotileikkeihin vain naisen painostuksesta, ja sitten seuraa ongelmia.

Vierailija kirjoitti:

Tämä olisi paljon suositumpi parisuhdemalli, jos nuoret miehet saisivat tietää, että tällainen on ylipäätään mahdollista. Useimmat suostuvat kotileikkeihin vain naisen painostuksesta, ja sitten seuraa ongelmia.

Ketään ei pitäisi pystyä painostamaan kotileikkeihin, ihan oma vika jos antaa toisen tehdä itelleen niin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä olisi paljon suositumpi parisuhdemalli, jos nuoret miehet saisivat tietää, että tällainen on ylipäätään mahdollista. Useimmat suostuvat kotileikkeihin vain naisen painostuksesta, ja sitten seuraa ongelmia.

Ketään ei pitäisi pystyä painostamaan kotileikkeihin, ihan oma vika jos antaa toisen tehdä itelleen niin.

Juu, eikä ketään pitäisi pystyä alistamaan ja lyömään, mutta silti naiset vain jäävät tällaisiin suhteisiin. Ihmiset eivät käyttäydy niin kuin pitäisi.

Vierailija kirjoitti:

Minusta kysymys on turvallisuudesta. Elämä on välillä muutakin kuin nautintoa. Miten tuollaisessa erillään asuvassa kahden hengen suhteessa menetellään jos toinen sairastuu vakavasti? Osallistuisiko nautiskelija enää kumppaninsa elämään vai jäisikö se vain niiden aikuisten lasten, joita ei olla tavattu, huoleksi?

Entä kun tulee enemmän ikää? Nautiskellaanko yhdessä palvelutalossa?

Eli mikä on sitoutumisen taso?

No mikä sä luulet sen sinkuilla olevan? Itsellinen ihminen hoitaa omat sairastelunsa itse.

Enkä nyt ymmärrä että miksi sen toisen tarvitsisi heti joku emptiakyvytön hylkääjä automaattisesti olla, jos sitä ei ole sidottu itseen kaikenlaisilla lupauksilla ja valoilla. Autan mä mun kavereitakin kaiken aikaa vaikka mulla ei ole niiden kanssa edes mitään ”nautiskelua”. Ihmisiin kiintyy ja se auttamisen halu tulee sitä kautta, ei velvotteista.

Varsinkin näin nelikymppisenä ja perinteiset kierrokset jo kerran käyneenä tuo kuulostaa oikein sopivalta ratkaisulta. Kunhan siinä on se perinteinen uskollisuus kuitenkin, en ala jakamaan samaa vakoa muiden miesten kanssa.

Jospa se onkin se banaali ja ryydyttävä arki, joka perinteiset suhteet tappaa?

Vierailija kirjoitti:

Yhteenmuutto on taloudellisesti huomattavasti kannattavampaa, kuin erillään asuminen. Rahaa jää paljon ennemmän.

Olen valmis maksamaan omasta tilasta, vapaudesta ja itsenäisyydestä. Minulle ne ovat todella tärkeitä asioita.

Vierailija kirjoitti:

No mikä sä luulet sen sinkuilla olevan? Itsellinen ihminen hoitaa omat sairastelunsa itse.

Enkä nyt ymmärrä että miksi sen toisen tarvitsisi heti joku emptiakyvytön hylkääjä automaattisesti olla, jos sitä ei ole sidottu itseen kaikenlaisilla lupauksilla ja valoilla. Autan mä mun kavereitakin kaiken aikaa vaikka mulla ei ole niiden kanssa edes mitään ”nautiskelua”. Ihmisiin kiintyy ja se auttamisen halu tulee sitä kautta, ei velvotteista.

Kokemusta on sinkkuaikojen sairastelusta. Jouduin menemään takaisin lapsuudenkotiin koska en pystynyt huolehtimaan itsestäni. Kavereista ei aikanaan näkynyt vilaustakaan semmoisissa sairaalasta pääsyn jälkeisissä tarpeissa.

Nyt avoliitossa kumppani hoitaa asiat, ja tuntuu hyvältä. Mutta toivoinkin että ap vastaisi, että mihin asti se itsellisyys sitten ulottuisi.

Olisin eron jälkeen halunnut tuollaisen suhteen, mutta miehille se oli ongelma. Halusivat nopeaa yhteenmuuttoa ja jopa avioliittoa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No mikä sä luulet sen sinkuilla olevan? Itsellinen ihminen hoitaa omat sairastelunsa itse.

Enkä nyt ymmärrä että miksi sen toisen tarvitsisi heti joku emptiakyvytön hylkääjä automaattisesti olla, jos sitä ei ole sidottu itseen kaikenlaisilla lupauksilla ja valoilla. Autan mä mun kavereitakin kaiken aikaa vaikka mulla ei ole niiden kanssa edes mitään ”nautiskelua”. Ihmisiin kiintyy ja se auttamisen halu tulee sitä kautta, ei velvotteista.

Kokemusta on sinkkuaikojen sairastelusta. Jouduin menemään takaisin lapsuudenkotiin koska en pystynyt huolehtimaan itsestäni. Kavereista ei aikanaan näkynyt vilaustakaan semmoisissa sairaalasta pääsyn jälkeisissä tarpeissa.

Nyt avoliitossa kumppani hoitaa asiat, ja tuntuu hyvältä. Mutta toivoinkin että ap vastaisi, että mihin asti se itsellisyys sitten ulottuisi.

Jotkut kaipaavat parisuhteelta turvallisuudentunnetta. Toiset meistä kaipaavat muita asioita. Sen mukaan valitaan, minkälaista suhdetta tavoitellaan.

Vierailija kirjoitti:

Varsinkin näin nelikymppisenä ja perinteiset kierrokset jo kerran käyneenä tuo kuulostaa oikein sopivalta ratkaisulta. Kunhan siinä on se perinteinen uskollisuus kuitenkin, en ala jakamaan samaa vakoa muiden miesten kanssa.

Jospa se onkin se banaali ja ryydyttävä arki, joka perinteiset suhteet tappaa?

Kun arki sujuu yksin helposti ja vaivattomasti, on todella iso kynnys ottaa siihen joku toinen sähläämään omine mieltymyksineen. Ja mikä se palkkio on? Jos ei kaipaa lapsiperhe-elämää tai kämppistä asumiskustannuksia jakamaan, on vaikea keksiä, mitä lisäarvoa se toisi.

Noita takertujanaisia välillä osuu vastaan, ja ne on kyllä paras lähettää maitojunalla takaisin kotiin kasvamaan. On todella epäviehättävää, jos ei aikuinen osaa hoitaa asioitaan ilman toisen jatkuvaa tukea ja turvaa. Tarvitseminen on paljon huonompi parisuhteen pohja kuin halu.

Vierailija kirjoitti:

Noita takertujanaisia välillä osuu vastaan, ja ne on kyllä paras lähettää maitojunalla takaisin kotiin kasvamaan. On todella epäviehättävää, jos ei aikuinen osaa hoitaa asioitaan ilman toisen jatkuvaa tukea ja turvaa. Tarvitseminen on paljon huonompi parisuhteen pohja kuin halu.

Minä olen taas kohdannut useamman miehen, jotka haluaisivat kovasti muuttaa yhteen, mutta olen aina sanonut ei. Varmasti vähemmistö kummankin sukupuolen edustajista haluaa tällaista suhdetta.

Vierailija kirjoitti:

Noita takertujanaisia välillä osuu vastaan, ja ne on kyllä paras lähettää maitojunalla takaisin kotiin kasvamaan. On todella epäviehättävää, jos ei aikuinen osaa hoitaa asioitaan ilman toisen jatkuvaa tukea ja turvaa. Tarvitseminen on paljon huonompi parisuhteen pohja kuin halu.

Minä haluaisin olla naiselle molempia, sekä haluttu että tarvittu. Missä kaikki takertujanaiset? Tänne päin!

Jokaiselle semmoinen suhde, jonka kokee tarvitsevansa. Mutta on huonoa suostua kovin ilmavaan suhteeseen, jos itse kaipaa enemmän läheisyyttä. 

Nelikymppisenä on vielä varaa valita, joten ei kannata pitemmissä suhteissa suostua ehtoihin, jotka eivät vanhempana olekaan niin toimivia enää.