Seurakoira, jolla lempeä ja kiltti luonne?

Vierailija kirjoitti:

Corgi! Ne on ihania mussukoita, kätevän kokoisia mutta kuitenkin "oikeita koiria". Meidän Kooikerhondje on myös tosi ihana leppoisa halikoira, nämä on melko herkkiä ja "pehmeitä" koiria, mutta oikeanlaisella koulutuksella tosi mukavia perhekoiria. Ei turhia hötkyile, sisällä on aina rauhallinen, mutta lenkille on aina innokas lähtemään. Sheltit on tosi rasittavan sählääjiä tämän rinnalla ja aina hermostuneen oloisia.

No en nyt tiedä. Tunnen parikin Corgin omistajaa ja vaikka ovat kouluttaneet koiransa hyvin, näissä on todella paljon piiloaggressiivisuutta. Eivät tule toimeen muiden koirien kanssa kovin hyvin, lisäksi ainakin toisella on ollut ongelmia lasten kanssa.

Meillä on käyttölinjainen Saksanpaimenkoira. On ihana perhekoira, oikea luppana, joka loikoilee sohvakaverina, ja joka on mahtava lenkkikaveri!

En harrasta sen kanssa mitään, mutta siskoani lainaten "höntsä-tokoilen", menen "metsä-agilityä" ja sitten on tietysti joka päiväinen huvi, eli piilosta lasten kanssa.

Vaatii jäärän kouluttajan ja sopivasti liikuntaa ja älyllistä haastetta, mutta toisin kuin väitetään, ei tätä rotua kannata aktivoida liikaa ellei ole 6 kertaa viikossa treenava suojelukouluttaja. Liika on liikaa saksanpaimenellakin, jolle on tärkeää osata myös rauhoittua.

Näin 4 suomenpystärin omistajana sanottava, että ei missään nimessä pystistä, jos kimeän napakka aika herkästi haukkuva koira ärsyttää :D Meilläkin koirat asuu sisällä ja turkki helppohoitoinen, on ihanan aktiivisia monessakin harrastuksessa, mutta ÄÄNTÄ RIITTÄÄ.

Meillä oli Staffe (8 vuotta) päivähoidossa. Heti alussa kävelyllä se hyppäsi ja puri nuorta poikaa perseeseen, kun poika seisoi postilaatikkonsa ääressä. Ilmeisesti oli rakennustyöt joiden ohi kuljettiin, saanut sen pillastumaan. Liukas keli aiheutti sen, etten pystynyt jarruttamaan sitä tarpeeksi, kun lensin itse kuin kinnas perässä, kun se oli kytkettynä. Ostettiin suklaata ja annettiin lohduksi rahaa pojalle muutama kymmentä Euroa. Se oli vahinko.

Halusin lakkauttaa koiran päivähoidon, mutta kaveri halusi jatkaa. Sitten muutama kuukausi myöhemmin meni kaveri Staffen kanssa ulos puutarhaan ja minä perässä, kun mulle tuli sellainen huono aavistus. Kaveri oli ulkona, mutta koiraa ei näkynyt ja huusin sitä ja se tuli heti esiin (meillä on aidattu puutarha). Mutta se ei tullut meidän luokse. Yhtäkkiä se alkoi heiluttaa häntäänsä nopeaan tahtiin ja tajusin että se oli löytänyt jotain jännää.

Kiiruhdin sen luo ja näin naapurin vanhan kissan istuvan kiven päällä puun alla. Nappasin koiran äkkiä syliini ja pidin kovasti kiinni, mutta koira rimpuili itsensä irti otteestani. Koira ponnisti ja hyppäsi kissan päälle (ihan kuin kissa ei tajunnut vaaraa ja hypännyt puuhun kun olisi ehtinyt ja oli ihan sen vieressä) ja minä huusin Ei ei ei ei ei! 

Koira nappasi kissan pään suuhunsa ja minä juoksin lähemmäksi ja yritin saada niitä irti. Huusin kaverin paikan päälle auttamaan. Yritettiin kauan aikaan saada Staffea sylkäisemään kissan päätä ulos suustaan, mutta se oli mahdotonta, sen suu oli lukkiutunut kissan pään ympäri. Viimeksi veti kaveri Staffea takajaloista niin paljon että se sattui ja vasta silloin se päästi otteensa.

Naapurin kissa vaikutti kuolleelta ja suruviesti toimitettiin perille. Naapuri teki poliisi-ilmoituksen ja vaati Staffen lopettamista, mutta sitä ei tapahtunut, koska kissaa pidetään tavarana lain mukaan. Jouduttiin maksamaan kissan polttohautaus ja ajettiin yhdessä itkevän omistajan kanssa eläinlääkäriin. Ostettiin vielä lohdutukseksi kaksi isoa kukkaruukkua ja suklaakonfelti-rasian "surun hoitamiseen".

Ilmeisesti oli Staffen omistaja, naispoliisi, valehdellut meille, kun kysyttiin oliko mitään huonoa käyttäytymistä koiralla ja hän vannoi, ettei ole, muuta kuin että se puri rikki kaikki pölynimurien johdot ja niin se teki meilläkin, vaikka imurit ei olleet päällä. Koira oli laihdutettu hirveän paljon ja se huusi nälästä usein, mutta me ei saatu antaa sille mitään muuta kuin sen mukana lähetettyä raakaa lihaa.

Ne olisi vielä halunneet tuoda koiransa hoitoon meille ja kaveri halusi hoitaa sitä, mutta sanoin EI KÄY! Olin huomannut että koira ei kestänyt koneellisia ääniä, kun meillä oli rakennusmiehiä, jotka käytti sirkkelisahaa ja joka kerta pomppasi koira siihen suuntaan ja vedin sen takaisin narusta. Se olisi varmasti hypännyt niiden kimppuun ja purrut niitä. Sillä oli joku psyykkinen vika, ilmeisesti. Meille ei siitä kerrottu, vaikka kysyttiin.

Vierailija kirjoitti:

Miten jotkut ottaa pienen pitkäkarvaisen valkoisen koiran? Onhan sen puhtaana pitäminen lähes mahdottomuus. Ei kai koiraa ole tarkoitus ulkoiluttaa vain jalkakäytävällä, vaan vaikka missä maastossa, joka säällä.

5min tassut ja leuka puhtaaksi, 5 min puhallus kuivaksi lenkkien jälkeen. Kerran viikossa tai jos oikein hauskaa on kurassa niin useammin kokopesu ja föönaus 1,5 h. Trimmaajalla joka kuudes viikko niin pysyy kuosissa. Ei ole mahdottomuus. Lyhytkarvaiset koirat rapaavat tassunsa yhtälailka, karvaa lähtee ja turkki haisee kun ei ole ”pakko” joka viikko pestä. Rakastan ulkoilua valkoiseni kanssa, toki nyt on vähän helpompaa kun on lunta ja maa jäässä kun kurakeleillä.

Ottakaa rescue tai löytökoira. Kiitollisia.

Vierailija kirjoitti:

Meillä on käyttölinjainen Saksanpaimenkoira. On ihana perhekoira, oikea luppana, joka loikoilee sohvakaverina, ja joka on mahtava lenkkikaveri!

En harrasta sen kanssa mitään, mutta siskoani lainaten "höntsä-tokoilen", menen "metsä-agilityä" ja sitten on tietysti joka päiväinen huvi, eli piilosta lasten kanssa.

Vaatii jäärän kouluttajan ja sopivasti liikuntaa ja älyllistä haastetta, mutta toisin kuin väitetään, ei tätä rotua kannata aktivoida liikaa ellei ole 6 kertaa viikossa treenava suojelukouluttaja. Liika on liikaa saksanpaimenellakin, jolle on tärkeää osata myös rauhoittua.

Oijoi, saku <3 Mistähän saisi vielä terveen ja ennen kaikkea tervepäisen sakemannin? Meillä oli pikkuruisen kennelin kasvatti joka oli mitä parhain ystävä. Kuollessaan 13-vuotiaana se jätti niin ison aukon sydämeen, ettei nykyiset pikkukoirat pysty sitä oikein paikkaamaan (vaikka ihania kavereita nämäkin ovat, ei sillä). Sakun selkäongelmat ja allergiat huolestuttavat.

ei ap

Vierailija kirjoitti:

Vanhemmillani on cavalier, ja se on kyllä suloisin ja ihmisrakkain seurakoira minkä tiedä. Ottaisin samanlaisen itselleni silmänräpäyksessä, jos voisin luottaa siihen että se on terve 😭 On ollut korvatulehduksia, silmätulehduksia, kuuroutumista ja pahimpana kaikesta sydänvika, eli pikkuisemme ei enää elä kauaa. Kaikki kyseisen rodun edustajat mitä olen tavannut ovat olleet todella kilttejä ja ihmisten huomiosta nauttivia.

Tämä on luonteensa puolesta myös mun lempirotu mutta valitettavasti niin sairas rotuna että en vaan voi ottaa vaikka kuinka haluaisinkin. Mä niin toivon että joku ihana aloittaisi rodun kasvatuksen "alusta" että saataisiin sairaudet kitkettyä just vaikka sitten johonkin toiseen rotuun risteyttämällä tms.

Kultainen noutaja, kiltimpi, sosiaalisempaa rotua saa hakemalla hakea. Rakastaa ihmisiä ja erityisesti lapsia. Maailman ihanin koira.

Cockapoo

Vierailija kirjoitti:

Suomenlapinkoira? Keskikokoinen, seurallinen ja tasapainoinen koko perheen koira, sopii myös pikkulapsiperheeseen. Alkukantainen, terveehkö rotu. Toki pystykorvana haukkuu ehkä, mutta säntillisellä koulutuksella haukun saa kytkettyä pois. 

Toisena ehdotuksena hollantilainen Keeshond. 

Haukkuu paljon.

Meillä on Parson Russell,  ikiliikkuja ja tarvitsee paljon liikuntaa ja älyä haastavia tehtäviä. Itsepäinen ja rakastettava, kiltti ja lapsirakas, ei hauku. Ei ole kyllä laiskan liikkujan koira muuta kuin vanhoilla päivillään. Meidän ikiliikkujan vauhti hieman hidastui vasta 14-v. 

meillä ei ole ollut mitään ongelmia kk villakoiran turkinhoidon kanssa. Emme trimmaile sille mitään erikoisia ja turhia trimmauksia, turkki ajetaan tarvittaessa lyhyeksi. turkkia hoidetaan monta kertaa viikossa harjaamalla, siinä se taika onkin, että kun harjaa tarpeeksi usein, koko hommasta pääsee nopeammin kuin jos harjaisi turkin vaikka vain kerran viikossa. koira on jo pentuna opetettu harjaamiseen ja hän tykkää siitä tosi paljon: käy usein itse hakemassa harjan ja kantaa sen haluamansa ihmisen syliin ja istuu eteen odottamaan. kun harjaus on tehty, meidän kk lähtee häntä ja pää pystyssä kiertämään koko taloa ja käy tervehtimässä jokaisen perheenjäsenen, ihan kuin näyttäisi, että katsokaa miten upea turkki minulla on. 

Haukkuu vieraat ihmiset eikä ole vieraille läheskään niin tuttavallinen kuin perheenjäsenille, mutta ei ole aggressiivinen, jos ei halua olla jonkun ihmisen lähellä, vetäytyy itse jonnekin muualle. Ei tykkää yksijäämsiestä, joten kun aamulla perheen viimeinen lähtee kotoa, koira jää itkemään ikkunaan ja se kuuluu kyllä ulos(ja kuulostaa myös itkemiseltä), mutta tyyntyy aika nopeasti ja sitten menee nukkumaan, herää joskus keskipäivän aikaan, leikkii itsekseen, sitten käy jollain haistelukierroksella, jonka jälkeen syömään ja nukkumaan.

 koulutus on ollut äärimmäisen helppoa: oppii kerrasta, mutta kieltäyty oppimasta, jos mukana on minkäänlaista käskyttämistä tai muuten "alentavaa" suhtautumista tyyliin "minä käsken ja sinä teet ja siitä saat palkkion". Mallioppiminen on meillä se juttu. Oma kk:mme toimii metsässä ja tykkä hirveästi etsiä  kantarelleja ja suppilovahveroita. menee seisomaan löytönsä eteen, katsoo lähinnä olevaa ihmistä ja jos ihminen ei reagoi haukahtaa... kun onsaanut katseyhteyden, katsoo löytöään ja heiluttaa häntää, että "täällä, tule tänne!". Tämän seinimetsästyksen kk:mme opetteli itse, ilmeisesti siis pitää sitä itsekin mielekkäänä puuhana.  Täytyy sanoa, että sienestys ei koskaan ole ollut meidän perheessä näin helppoa. olin kuullut ennenkin, että villikset ovat huippuälykkäitä, mutta ei sitä tajua ennenkuin itse  näkee. 

Tuntuu ymmärtävän suurimman osan siitä mitä hänelle sanoo, mutta me olemmekin aina puhuneet koiralle.

Ihan mikä tahansa koira, joka on hyvin koulutettu.

Mun koira on lempeä, seurallinen, kiltti, lapsirakas, kissamainen (menee omiin oloihinsa nukkumaan kun puuhailen, ei ole sääressä kiinni kuin bordercollie, eikä tule naamalle, kuten kultainennoutaja.)

Ei hauku.

Älykäs, tykkää aktivoinneista ja peleistä, leikitään piilosta yms. Ei voi pitää vapaana, (ellei ole pennusta asti vapaana metsässä siten, että sinä kävelet ja hänen on pakko sua seurata). Ystävällinen, karvaa lähtee 2x vuodessa, mutta koiraa ei tarvitse ikinä pestä, koska pohjavilla hylkii likaa. Pesua ei edes suositella. Tykkää kävellä paljon. Vaatii pentuna hyvin, hyvin paljon koulutusta, mutta oppii nopeasti sisäsiistiksi. Koulutus maksaa itsensä takaisin. Rakastaa kävelemistä, pyörän kanssa juoksua ja esim pulkan vetämistä. Pitää omistajan hyvässä ja hoikassa kunnossa. Ja rotu on tietenkin siperianhusky.

Mulla keskikokoinen villis. Älykäs, kiltti, sosiaalinen ja helppo koira. Mut selkeästi vain yhden ihmisen koira. Turkki ei haise ja on helppo hoitaa. Ei todellakaan tarvitse viikottaista hoitoa. Koirankarvaa ei ole kotona missään.

Haukkuu kotona ääniä, mutta vahti ei ole. Tervetuloa meille vaan kaikki varkaat ja rosvot!

Sitten meillä on myös espanjanvesikoira. Maailman kiltein koira ja ystävällinen ja kiintyy kaikkiin. Ei vain yhteen henkilöön perheessä. Ei niin älykäs kuin villis, mutta ei hauku. Aktiivinen ja tarvii paljon liikuntaa. Turkki sama kuin villis paitsi karkeampi. Ajellaan silloin tällöin pois.

Vierailija kirjoitti:

meillä ei ole ollut mitään ongelmia kk villakoiran turkinhoidon kanssa. Emme trimmaile sille mitään erikoisia ja turhia trimmauksia, turkki ajetaan tarvittaessa lyhyeksi. turkkia hoidetaan monta kertaa viikossa harjaamalla, siinä se taika onkin, että kun harjaa tarpeeksi usein, koko hommasta pääsee nopeammin kuin jos harjaisi turkin vaikka vain kerran viikossa. koira on jo pentuna opetettu harjaamiseen ja hän tykkää siitä tosi paljon: käy usein itse hakemassa harjan ja kantaa sen haluamansa ihmisen syliin ja istuu eteen odottamaan. kun harjaus on tehty, meidän kk lähtee häntä ja pää pystyssä kiertämään koko taloa ja käy tervehtimässä jokaisen perheenjäsenen, ihan kuin näyttäisi, että katsokaa miten upea turkki minulla on. 

Haukkuu vieraat ihmiset eikä ole vieraille läheskään niin tuttavallinen kuin perheenjäsenille, mutta ei ole aggressiivinen, jos ei halua olla jonkun ihmisen lähellä, vetäytyy itse jonnekin muualle. Ei tykkää yksijäämsiestä, joten kun aamulla perheen viimeinen lähtee kotoa, koira jää itkemään ikkunaan ja se kuuluu kyllä ulos(ja kuulostaa myös itkemiseltä), mutta tyyntyy aika nopeasti ja sitten menee nukkumaan, herää joskus keskipäivän aikaan, leikkii itsekseen, sitten käy jollain haistelukierroksella, jonka jälkeen syömään ja nukkumaan.

 koulutus on ollut äärimmäisen helppoa: oppii kerrasta, mutta kieltäyty oppimasta, jos mukana on minkäänlaista käskyttämistä tai muuten "alentavaa" suhtautumista tyyliin "minä käsken ja sinä teet ja siitä saat palkkion". Mallioppiminen on meillä se juttu. Oma kk:mme toimii metsässä ja tykkä hirveästi etsiä  kantarelleja ja suppilovahveroita. menee seisomaan löytönsä eteen, katsoo lähinnä olevaa ihmistä ja jos ihminen ei reagoi haukahtaa... kun onsaanut katseyhteyden, katsoo löytöään ja heiluttaa häntää, että "täällä, tule tänne!". Tämän seinimetsästyksen kk:mme opetteli itse, ilmeisesti siis pitää sitä itsekin mielekkäänä puuhana.  Täytyy sanoa, että sienestys ei koskaan ole ollut meidän perheessä näin helppoa. olin kuullut ennenkin, että villikset ovat huippuälykkäitä, mutta ei sitä tajua ennenkuin itse  näkee. 

Tuntuu ymmärtävän suurimman osan siitä mitä hänelle sanoo, mutta me olemmekin aina puhuneet koiralle.

 

Mikä on kk?

Mites semmonen collie? Tai sheltti

Täällä ehdotettiin australianpaimenkoiraa. En voi suositella ap:lle. Aussi vaatii paljon aktivointia ja hyvän peruskoulutuksen, ja voi olla epäluuloinen vieraita kohtaan (ei esim. päästä lasten kavereita sisälle). Ihana rotu kylläkin, ihan paras sille, joka haluaa uskollisen kaverin kaikkeen mahdolliseen menoon, mutta ei sovi aloittajan "helppo seurakoira" - spekseihin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suomenlapinkoira? Keskikokoinen, seurallinen ja tasapainoinen koko perheen koira, sopii myös pikkulapsiperheeseen. Alkukantainen, terveehkö rotu. Toki pystykorvana haukkuu ehkä, mutta säntillisellä koulutuksella haukun saa kytkettyä pois. 

Toisena ehdotuksena hollantilainen Keeshond. 

Haukkuu paljon.

Riippuu yksilöstä, olosuhteista ja mallioppimisesta. Oma hiljaista emosta oleva ja kerrostalossa asuva paimensukuinen ei hauku kuin kakkahätäänsä, jos on kiire päästä ulos. Maaseudulla taas pihakoirina pidettävät räksyttävät aamusta iltaan. Moni muukin on sanonut, että ei lappari sisällä hauku.