Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Seurakoira, jolla lempeä ja kiltti luonne?
Meillä on ollut ennen chihuahua ja yorkshiren terrierin ja chihuahuan risteytys, kumpikin eli yli 15-vuotisiksi. Nyt niistä on aika jättänyt ja haluaisimme uuden koiran, mutta enää emme halua minikoiraa, vaan ihan "kunnon koiran". Liian usein räksyttävästä pikkudiivasta väsähtäneinä haluaisimme kiinnittää erityisesti huomiota sen luonteeseen eli hakusessa olisi lempeä ja kiltti, asioihin rauhallisemmin suhtautuva rotu. Asumme pikkukaupungin laitamilla, ulkoilumahdollisuudet on hyvät ja ihan kivasti aikaa ja energiaa koiran kanssa touhuamiseen, muttei kiinnostusta mihinkään ihmisten kanssa tehtävään aktiviteetteihin kuten agilityyn. Suositelkaa rotua. Kertokaa mielellään k.o. rodusta hieman.
Kommentit (655)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pakko sanoa että riippuu aivan omistajista millaisia tulee. Rodulla ei ole mitään merkitystä!
Muistakaa, että jokainen koira on yksilö - ihan siitä rodusta riippumatta. Myös niissä ns. hyväkäytöksisissä ja kaikkien kaveri-roduissa on häirikkökäyttäytymistä ilmentäviä yksilöitä, jotka eivät käyttäydy rodulleen ominaisella tavalla. Lisäksi jokaisella rodulla on enemmän tai vähemmän tyypillisiä sukuvikoja sekä rasitteita ja sairauksienkin määrä vaihtelee rotujen sisällä yksilöstä riippuen - toiset ovat jatkuvasti sairaita, kun taas toisilla ei tyyliin mitään suurempaa vikaa elämänsä aikana.
Vierailija kirjoitti:
Muistakaa, että jokainen koira on yksilö - ihan siitä rodusta riippumatta. Myös niissä ns. hyväkäytöksisissä ja kaikkien kaveri-roduissa on häirikkökäyttäytymistä ilmentäviä yksilöitä, jotka eivät käyttäydy rodulleen ominaisella tavalla. Lisäksi jokaisella rodulla on enemmän tai vähemmän tyypillisiä sukuvikoja sekä rasitteita ja sairauksienkin määrä vaihtelee rotujen sisällä yksilöstä riippuen - toiset ovat jatkuvasti sairaita, kun taas toisilla ei tyyliin mitään suurempaa vikaa elämänsä aikana.
Totta. Tämä pätee myös sekarotuisiin koiriin. Oma seropi eli 15 vuotiaaksi ja lopetettiin kun koiran selkä ei enää kestänyt, "loppuun kulutettu" kroppa siis, muuten oli ollut täysin terve. Ja oli keskikokoinen labbis-sekoitus, ei mikään pikkukoira. Toinen samasta pentueesta kärsi mm epilepsiasta ja eli 12 vuotta.
Itse olin miettinyt labbista tai stabyhounia seuraavaksi koiraksi.
Vierailija kirjoitti:
Miten jotkut ottaa pienen pitkäkarvaisen valkoisen koiran? Onhan sen puhtaana pitäminen lähes mahdottomuus. Ei kai koiraa ole tarkoitus ulkoiluttaa vain jalkakäytävällä, vaan vaikka missä maastossa, joka säällä.
Väri ei kerro mitään turkin ominaisuuksista. Esim japaninpystykorvan turkki hylkii likaa ja on todella helppo puhtaanapidettävä. Harjatakaan ei tarvi kovin usein.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten jotkut ottaa pienen pitkäkarvaisen valkoisen koiran? Onhan sen puhtaana pitäminen lähes mahdottomuus. Ei kai koiraa ole tarkoitus ulkoiluttaa vain jalkakäytävällä, vaan vaikka missä maastossa, joka säällä.
5min tassut ja leuka puhtaaksi, 5 min puhallus kuivaksi lenkkien jälkeen. Kerran viikossa tai jos oikein hauskaa on kurassa niin useammin kokopesu ja föönaus 1,5 h. Trimmaajalla joka kuudes viikko niin pysyy kuosissa. Ei ole mahdottomuus. Lyhytkarvaiset koirat rapaavat tassunsa yhtälailka, karvaa lähtee ja turkki haisee kun ei ole ”pakko” joka viikko pestä. Rakastan ulkoilua valkoiseni kanssa, toki nyt on vähän helpompaa kun on lunta ja maa jäässä kun kurakeleillä.
Sehän ei siis ole niin, että toisilla roduilla ei vain ole "pakko" joka viikko pestä vaan se on suorastaan toivottavaa, ettei pestä taajaan, jos halutaan esim. säilyttää turkin säänkestävyys.
Ehdottomasti Bernhardilainen. Kiltti, rauhallinen ja pitkäpinnainen esim lasten kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ranskanbulldoggi se olis mutta nyt ei enää uskalla ottaa ranskista koska koirarasismi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Suomenpystykorva ollu meillä aina seurakoirana. Mukavaa kun nukkuu kerällä sängyn jalkopäässä 😁
Pystykorva ei ole mikään sohvaperuna vaan työkoira, jolla metsästetään. Antakaa koiraparka kotiin, jossa se saa toteuttaa rodunomaisia tarpeita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Näin 4 suomenpystärin omistajana sanottava, että ei missään nimessä pystistä, jos kimeän napakka aika herkästi haukkuva koira ärsyttää :D Meilläkin koirat asuu sisällä ja turkki helppohoitoinen, on ihanan aktiivisia monessakin harrastuksessa, mutta ÄÄNTÄ RIITTÄÄ.
Kai teillä myös metsästetään, koska siihen rotu on tarkoitettu ja koiran täytyy saada toteuttaa rodunomaisia tarpeita.
Vierailija kirjoitti:
Näin 4 suomenpystärin omistajana sanottava, että ei missään nimessä pystistä, jos kimeän napakka aika herkästi haukkuva koira ärsyttää :D Meilläkin koirat asuu sisällä ja turkki helppohoitoinen, on ihanan aktiivisia monessakin harrastuksessa, mutta ÄÄNTÄ RIITTÄÄ.
Suomenpystykorva pitäisi kieltää kerrostaloissa niin karseaa kuultavaa se haukkuminen on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Irlannin susikoira, kaverilla on, iso rauhallinen ja kiltti koira, ei uskoisi että voi tappaa sudenkin.
Aivan liian iso koira naiselle. Yhtä tällaista näkee Helsingissä ja vie omistajaansa kuin pässiä narussa. Omistajalla ei ole mitään sanomista kulkusuunnasta. Aivan käsittämätön rotuvalinta tälle naiselle.
Vierailija kirjoitti:
Miksi täällä suositellaan shelttiä, kk villistä ja lapparia kun aptä nimenomaan ärsyttää räksyttäjät?
Belgi on työkoira ja ap etsii "rauhallista" koiraa mitä belgi ei ole.
Aloittaja kyseli borderterrieristä. Nekin oman kokemukseni mukaan haukkuu melko herkästi.
Tottakai se on myös koulutuskysymys mutta jos nimenomaan haluaa EI haukkuherkän rodun niin älkää lähtekö suosittelemaan tyyliin juurikin tuota shelttiä.
- Hovawart
- Appenzellinpaimenkoira
- Rhodesiankoira
- Eurasier
- Berninpaimenkoira mutta terveysongelmia löytyy jonkinverran
- Espanjanvesikoira (turkki hommat)
- Lagotto (turkki)
- Vanhaenglanninlammaskoira (karvan voi pitää lyhyenä, luonne on kultainen)- Setteri ja spanieli voisi sopia jos jaksaa ne muutamat ensimmäiset vuodet sitä "hösläämistä" :D
Yhtä haukkuherkkää rotua suosittelen silti sen kivan ja monipuolisen luonteen vuoksi: lapinporokoira. Jos täällä joku muu tuumailee rotuja eikä haukkuminen niin haittaa.
No nyt tuli kyllä erikoisia ehdotuksia;
- Howavart = nimensä mukaisesti vahtikoira ja suurin osa kyllä vahtii myös haukkumalla. Nykyään melko sairas rotu.
- Rhodesiankoira = ehkä hiljainen, mutta kestää huonosti Suomen talvisia sääoloja, joten miksi valita tämä rotu, jos aktiivisen ulkoilukaverin itselleen haluaa? Luonteeltaan saattaa myös olla haastava ja melko todennäköisesti vieraskoira aggressiivinen.
- Eurasier = haukkuu, eikä muutenkaan lainkaan niin helppo rotu luonteeltaan kuin moni kuvittelee.
Itse suosittelen aloittajalle Tanskalais-Ruotsalaista pihakoiraa, Samojedia, Novascotiannoutajaa, Labbista tai Suomenlapinkoiraa.
Meidän ilonamme on tiibetinterrieri tyttö. Kiltti hän on, vahtihaukkua löytyy kyllä,
mutta yksilönä erittäin suloinen ja omaan perheeseen kiintyvä. Ei tee tuttavuutta herkästi ulkopuolisiin.
Tämä tyttö on pysynyt melko kiltisti omalla alueellamme, ei lähtisi liian kauas pihasta. Tottelevainen, oppivainen, iloinen veitikka.
Omaa jämäkkyyttä pitää olla, rodussahan on myös sitä itsepäisyyttäkin.
Erittäin tyytyväisiä olemme tähän tyttöseen.
Koiran päivähoito kirjoitti:
Meillä oli Staffe (8 vuotta) päivähoidossa. Heti alussa kävelyllä se hyppäsi ja puri nuorta poikaa perseeseen, kun poika seisoi postilaatikkonsa ääressä. Ilmeisesti oli rakennustyöt joiden ohi kuljettiin, saanut sen pillastumaan. Liukas keli aiheutti sen, etten pystynyt jarruttamaan sitä tarpeeksi, kun lensin itse kuin kinnas perässä, kun se oli kytkettynä. Ostettiin suklaata ja annettiin lohduksi rahaa pojalle muutama kymmentä Euroa. Se oli vahinko.
Halusin lakkauttaa koiran päivähoidon, mutta kaveri halusi jatkaa. Sitten muutama kuukausi myöhemmin meni kaveri Staffen kanssa ulos puutarhaan ja minä perässä, kun mulle tuli sellainen huono aavistus. Kaveri oli ulkona, mutta koiraa ei näkynyt ja huusin sitä ja se tuli heti esiin (meillä on aidattu puutarha). Mutta se ei tullut meidän luokse. Yhtäkkiä se alkoi heiluttaa häntäänsä nopeaan tahtiin ja tajusin että se oli löytänyt jotain jännää.
Kiiruhdin sen luo ja näin naapurin vanhan kissan istuvan kiven päällä puun alla. Nappasin koiran äkkiä syliini ja pidin kovasti kiinni, mutta koira rimpuili itsensä irti otteestani. Koira ponnisti ja hyppäsi kissan päälle (ihan kuin kissa ei tajunnut vaaraa ja hypännyt puuhun kun olisi ehtinyt ja oli ihan sen vieressä) ja minä huusin Ei ei ei ei ei!
Koira nappasi kissan pään suuhunsa ja minä juoksin lähemmäksi ja yritin saada niitä irti. Huusin kaverin paikan päälle auttamaan. Yritettiin kauan aikaan saada Staffea sylkäisemään kissan päätä ulos suustaan, mutta se oli mahdotonta, sen suu oli lukkiutunut kissan pään ympäri. Viimeksi veti kaveri Staffea takajaloista niin paljon että se sattui ja vasta silloin se päästi otteensa.
Naapurin kissa vaikutti kuolleelta ja suruviesti toimitettiin perille. Naapuri teki poliisi-ilmoituksen ja vaati Staffen lopettamista, mutta sitä ei tapahtunut, koska kissaa pidetään tavarana lain mukaan. Jouduttiin maksamaan kissan polttohautaus ja ajettiin yhdessä itkevän omistajan kanssa eläinlääkäriin. Ostettiin vielä lohdutukseksi kaksi isoa kukkaruukkua ja suklaakonfelti-rasian "surun hoitamiseen".
Ilmeisesti oli Staffen omistaja, naispoliisi, valehdellut meille, kun kysyttiin oliko mitään huonoa käyttäytymistä koiralla ja hän vannoi, ettei ole, muuta kuin että se puri rikki kaikki pölynimurien johdot ja niin se teki meilläkin, vaikka imurit ei olleet päällä. Koira oli laihdutettu hirveän paljon ja se huusi nälästä usein, mutta me ei saatu antaa sille mitään muuta kuin sen mukana lähetettyä raakaa lihaa.
Ne olisi vielä halunneet tuoda koiransa hoitoon meille ja kaveri halusi hoitaa sitä, mutta sanoin EI KÄY! Olin huomannut että koira ei kestänyt koneellisia ääniä, kun meillä oli rakennusmiehiä, jotka käytti sirkkelisahaa ja joka kerta pomppasi koira siihen suuntaan ja vedin sen takaisin narusta. Se olisi varmasti hypännyt niiden kimppuun ja purrut niitä. Sillä oli joku psyykkinen vika, ilmeisesti. Meille ei siitä kerrottu, vaikka kysyttiin.
Vaikuttaa hermoheikolta staffilta ja kertomuksesi perusteella myös omistaja hieman oudolta tapaukselta.
Tosiasia kuitenkin on, että Staffi on parhaimmillaan perheen ainoana koirana, eikä vanhemmiten välttämättä tule toimeen vieraiden koirien kanssa.
Ihmisiä kohtaan ovat kyllä normaalisti todella säyseitä, tosin lähes maanisen rasittavia pussailijoita.
Alue: Aihe vapaa
Berninpaimenkoira. Sopii perhekoiraksi ja talouteen, jossa saa olla ihmisten seurassa. Tykkää lenkkeilystä ja on aktiivinen rotu, jota helppo kouluttaa, eli ns. fiksu rotu. Vaatii toki huolellisen peruskoulutuksen niin kuin isot koirarodut yleensä.