Lue keskustelun säännöt.
Kun lapsenlapset ei kiinnosta isovanhempia
sinikeiju
06.06.2020 |
En tiedä miksi tämä asia taas mietityttää ja vetää hiljaiseksi. Miettii, että miksi näin on. Siskon ja veljen lapset haetaan yökylään viikonlopuiksi ja lomilla. Käyvät hoitamassa lapsia ihan seku vain yllättäin ja soittelevat videopuheluita, ei meidän lapsille. Pari kertaa olen vuosien aikana erehtynyt kysymään, että ottaisivatko lapset viikonlopuksi, mutta aina on jotain muuta.
Syntymäpäivillä käyvät pikaisesti, jos käyvät. Olen ottanut asian puheeksi vanhempieni kanssa, mutta eivät itse näe asiaa niin. Kaikki lapset ovat kuulemma yhtä tärkeitä. Teot vain puhuu ihan muuta.
Ja ei, isovanhemmat eivät ole lapsenvahteja. En sitä ole koskaan odottanutkaan. Itse olemme lapsemme tehneet ja itse heidät myös hoidetaan. Harmittaa vain, kun lapsilla ei minkäänlaista suhdetta isovanhempiin. Nykyään eivät edes halua lähteä käymään heillä, kun joskus kysyn, että mentäisiinkö kyläilemään mummolaan. Silloin harvoin, kun heidän luonaan käydään, niin ei heitä kiinnosta lapsien jutut, eikä kyllä edes minunkaan. Monesti huomaan, että eivät edes kuuntele mitä heille puhun.
Lapset jo itsekin huomanneet, että mikä heidän paikkansa on isovanhempien silmissä. Surullista.
Lapset hyväkäytöksisiä, eivät huuda ja rieku tmv. Niin sanotusti helppoja tapauksia olleet syntymästä asti. Joten ei sekään selitä, että olisivat raskaita vieraita. Mutta jotain vikaa meissä varmaan on, kun emme kelpaa.
Tämä asia aina välillä jää mietityttämään, että mitä on tehnyt väärin. Saa mielen matalaksi ja tuntee itsensä ja perheensä merkityksettömäksi.
Kommentit (297)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten te muut jotka omat vanhemmat ovat täysin hylänneet teidät, olette asiaa käsitelleet? Oletteko olleet terapiassa?
Mulla on muutakin taustalla, toimen vanhempi phoinpiteli lapsia rajusti jne, mutta silti tää että vanhemmat hylkäsi täysin lapsensa ja lastensa perheet on niin iso suru, että se vaivaa mielessä päivittäin. Varsinkin kun nuorin on ihana vauva, tuntuu pahalle että kummatkaan isovanhemmat eivät ole halunneet nähdä edes vauvaa. Ei sen vertaa lapsenlapsi kiinnosta :(Vieläkin tuntuu pahalta, mutta vuosi vuodelta vähemmän. Olen käsitellyt asiaa ihan keskenäni, lukemalla muiden kokemuksista ja erilaisia julkaisuja lapsi&vanhempi-suhteista ja nyt viime vuosina keskustelemalla ystävien kanssa. Eniten helpotti, kun luovuin toivosta, että suhde tai vanhempani tästä muuksi muuttuisivat. Aloin tietoisesti antamaan enemmän painoarvoa hyville ihmissuhteille ja luopumaan huonoista.
Nuorena aikuisena oli aina ahdistunut ja surkea olo, jota en osannut mitenkään selittää, kun olin vuorovaikutuksessa vanhempieni kanssa. Pikkuhiljaa ymmärsin, että minulla oli täyttymättömiä odotuksia esimerkiksi siitä miten vanhempien kanssa viettäisin joulua tai juhlisin syntymäpäivääni. Ei mitään isoja juttuja, tyyliin että saisin jonkun ajatuksella valitun pienen lahjan tai edes puhelinsoiton. Lasten synnyttyä tuli odotuksia isovanhemmuudesta. Siitä, että veisivät lapsen joskus vaikka leikkipuistoon tai kutsuisivat kotiinsa kylään edes lyhkäiselle visiitille. Soittaisivat lapselle ja juttelisivat hetken. Tavallisia juttuja, mitä appivanhemmat ja muiden lasten isovanhemmat tekevät ihan säännöllisesti, mutta minun vanhemmat eivät koskaan.
Olemme ulkoisesti ihan tavallinen hyvin toimeentuleva toimeentuleva perhe/suku eli ei päihdeongelmia, ei väkivaltaa ja olemme korkeasti koulutettuja ja hyvätuloisia. Todella köyhiä vaan tunnepuolella. Tämän tilanteen kun tiedostaa ja asettaa odotukset nollaan, niin ei ole tullut samalla tavalla pettymyksiä. Olo on välillä surullinen, etenkin jouluna ja äitien&isänpäivänä, ja muiden perheiden menoa seuratessa kateellinen. Mitäs tälle muuta voi kuin vain hyväksyä tilanteen ja pikkuhiljaa käsitellä pettymystään.
Kuulostaa tutulta, samanlaista täälläkin. Sillä erotuksella että appivanhemmat ei paikkaa ollenkaan omien vanhempieni puutetta, sillä he hyysäävät vain tyttären perhettä ja ovat vain tyttären lasten kanssa.
Asia ei niin olisi harmittanut jos toiset isovanhemmat olisi osoittaneet edes vähän kiinnostusta, mutta mulla on kyllä paska tuuri kun molemmat isovanhemmat on huonoja.
Ja tää appivanhempien kuvio ei nyt ole ”huono miniä”-ongelma vaan peräisin miehen lapsuudesta jossa sisko oli kaikki kaikessa, mies ei mitään.
Mulla on suuria vaikeuksia hyväksyä asia. Tunteen tasolla siis.
Toi on kyllä paska tilanne, että teillä molemmilla on huono suhde vanhempiinne. Voisiko isovanhempien puutetta korvata teidän sisarukset tai muut vanhemmat ja kaukaisemmat sukulaiset? Itse pyrin olemaan aktiivinen ja lämmin täti sisarukseni lapselle (ihana ilo), ja siten osaltani paikkaamaan vanhempiemme puutteita. Lisäksi panostan sisarukseni uuteen ja tietenkin mieheni puolen sukuun ja vien lapset ihan kaikkiin sukujuhliin, minne meidät vain kutsutaan.
Voimia sinulle tunteiden käsittelyyn! Vuosien myötä tunteet laimenee ja asia vaivaa aina vain harvemmin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
sinikeiju kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinä olet sisarusperheestä se "huonoin lapsi", näin julmasti kun sanon, joten sinun lapsillasikaan ei ole mitään väliä. Sinä et kiinnosta vanhempiasi, eivätkä siis kiinnosta sinun lapsesikaan. Ihmettelen sitä että olet itse niin vahvasti kieltotilassa asemastasi lapsuudenperheessäsi että et kommentoi sitä mitenkään. Se on kyllä ymmärrettävää, ei ole mukavaa kohdata se trauma että on perheessä vähempiarvoinen kuin muut.
Tämä ei ole harvinaista, ikävä kyllä. Olen kuullut vastaavia juttuja paljon, ja itsekkin kokenut vähän samaa. Pahin tapaus jonka tiedän (entinen työkaverini, kertoi tämän itse) oli neljä lasta, tyttäriä kaikki, ja ainoa jolla oli mitään merkitystä oli nuorin tytär. Tämä olikin sitten erikoisen erinomainen lapsi, niin erinomainen että kun vei sisarensa avomiehen taloineen (olivat yhdessä remontoineet sen, siis vanhempi sisar ja tämän mies) niin vanhemmat ottivat täysin tämän nuorimman lapsen puolen ja olivat hyvin loukkaantuneita siitä että petetty sisar kehtasi vielä katkaista välit siareensa. Kyllähän nyt tuommoisesta pitää yli päästä! Aivan käsittämättömiä ihmisiä. Nuorin tytär oli saanut kaiken, muilla mitään väliä. Ei myöskään näiden lapsilla. Vain nuorimman tyttären lapset olivat tärkeitä ja ihmeellisiä, niistä hössötettiin joka sukulaiselle ja tuttavalle.
Kun tiedostat oman tilanteesi lapsuudenperheessä, voit ehkä alkaa katsoa asiaa siltä kantilta että et ehkä niin haluakkaan olla tekemisissä. Lapset eivät sitä selvästi halua, joten älä raahaa heitä sinne kärsimään. Sen sanon että vanhempiasi tuskin saat näkemään mitään valoa tässä asiassa, jos saat niin se olisikin sitten ensimmäinen tapaus jonka tiedän. Tuollaiset vanhemmat tuppaavat olla täysin immuuneja omille virheilleen ja vioilleen, ja syyttävät ennemmin sinua kuin itseään.
Miten pitäisi kommentoida lapsuutta? Hiljaiseksihan tämä tilanne vetää ja näiden kommenttien lukeminen antanut lisää ajateltavaa. Voisi sanoa, että on aikalailla takki tyhjä tällä hetkellä.
Eivätkä vanhempani näe asiaa miten minä näen, juuri miten sanoit, minä olen syyllinen kaikkeen ja niin sitten taidan ollakin. Minusta ei vain oikeasti välitetä. Ei ole koskaan taidettu välittääkään. Tätä asiaa minun täytyy alkaa työstään ja päästä tästä surusta yli. Mutta on älyttömän vaikea hyväksyä se tosiasia, että ei ole se rakastettu tytär ollut koskaan. Kaikki, mitä olen kuvitellut lapsena/nuorena ja vielä aikuisenakin on ollut vain minun kuvitelmaa. Oikeasti ymmärtämättä asiaa pas#an vertaa.
Ja se, että minun lapset ovat yhtä merkityksettömiä heille kuin minäkin. Nämä maailman ihanimmat ja rakastettavimmat lapset. Ei vain voi ymmärtää.
En usko että olet syyllinen mihinkään. Älä sellaista mieti. Vanhempiaan ei voi valita ja sinulla kävi heidän suhteen todella huono tuuri. Mitä sinä olisit voinut/osannut/ymmärtänyt oikeasti tehdä lapsena toisin niin, että nyt suhde vanhempiisi olisi hyvä ja lämmin? Ole armollinen itsellesi. Kuvittele lapsesi tilallesi omaan lapsuuteesi ja mieti mitä voisit heiltä kohtuudella vaatia? Etköhän sinä olisi ollut aikanasi ihan yhtä ihana ja rakastettava lapsi kuin omasi sinulle nyt joillekin toisille vanhemmille?
Vierailija kirjoitti:
Joskus käy niin, että lapsenlapset alkavat kiinnostaa isovanhempia murrosikäisinä tai nuorina aikuisina. Silloin heistä olisi hyötyä. Pyydetään taloa maalaamaan, puita pilkkomaan, siivoamaan ja nurmikkoa leikkaamaan. Kaikki tämä pitäisi tietenkin tehdä ilmaiseksi, vaikka itse ei koskaan missään tilanteessa oltaisi takapuolta sohvalta nostettu näiden lasten vuoksi. Kun nämä nuoret olivat lapsia, ei välitetty tutustua, ei tehty koskaan mitään lapsen kanssa, ei tietenkään hoidettu lasta kertaakaan eikä edes syntymäpäiville vaivauduttu. Sitten näiden täysin vieraiksi jääneiden lastenlasten pitäisi kasvaessaan alkaa olemaan isovanhemmille avuksi. Jotkut ihmiset ovat vain pohjattoman itsekkäitä.
Jännä juttu, että tähän en ole koskaan törmännyt eikä erilaisista sukulaissuhteista tehdyissä tutkimuksissakaan ole löytynyt moisesta viitteitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No meillä menee niin, että jos anoppi ottaa lapset luokseen vaikka 3 tunniksi, niin seuraavana viikonloppuna se tuo dementikkoäitinsä meille 3 tunniksi, vaikka olen sanonut, että ei ole minun tehtävä hoitaa ketään. Anopin ikäpolvi on todella itsekäs, kun ei halua hoitaa vanhuksia eikä lapsia!
Älä vie lapsia anopille hoitoon, jos et halua tehdä vastapalveluksia. Onhan se dementikko sentään miehesi mummo ja lasten isomummo, joten eikö teidänkin perhe voisi hänestä joskus jotenkin huolehtia? Tietysti silloin, kun teille sopii eikä silloin anoppi haluaa.
Miksi lapsenlapset pitää ottaa hoitoon silloin, kun näiden äiti niin haluaa, mutta omaishoitaja saa mummon lapsensa perheeseen vain silloin, kun näille sopii? Huomaatko mitään ristiriitaa siinä, paljonko nykyvanhempien pitää ottaa muita huomioon - ei lainkaan!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joskus käy niin, että lapsenlapset alkavat kiinnostaa isovanhempia murrosikäisinä tai nuorina aikuisina. Silloin heistä olisi hyötyä. Pyydetään taloa maalaamaan, puita pilkkomaan, siivoamaan ja nurmikkoa leikkaamaan. Kaikki tämä pitäisi tietenkin tehdä ilmaiseksi, vaikka itse ei koskaan missään tilanteessa oltaisi takapuolta sohvalta nostettu näiden lasten vuoksi. Kun nämä nuoret olivat lapsia, ei välitetty tutustua, ei tehty koskaan mitään lapsen kanssa, ei tietenkään hoidettu lasta kertaakaan eikä edes syntymäpäiville vaivauduttu. Sitten näiden täysin vieraiksi jääneiden lastenlasten pitäisi kasvaessaan alkaa olemaan isovanhemmille avuksi. Jotkut ihmiset ovat vain pohjattoman itsekkäitä.
Jännä juttu, että tähän en ole koskaan törmännyt eikä erilaisista sukulaissuhteista tehdyissä tutkimuksissakaan ole löytynyt moisesta viitteitä.
Minä olen törmännyt tähän ilmiöön. Lapset ja lapsenlapset alkavat kummasti kiinnostamaan ja puhelin piippaamaan, kun pitäisi vaihtaa autoon renkaat tai tehdä huoltotöitä, joihin oma rapistuva kunto ei enää riitä. Sitten, jos ei näitä palveluksia halua tehdä, jatkuu normaali radiohiljaisuus. Syyllistyy tähän muutkin itsekkäät ihmiset kuin huonot isovanhemmat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tässä ketjussa on kummallisia syyttelijöitä ja huonojen isovanhempien puolustelijoita.
kysytäänpä näin, eli mitä itse toivoisin isovanhemmilta? Ja sanokaa onko toivomus kohtuuton.
- lapset saisi synttäripäivänä kortin, tekstarin tai puhelun jossa onnitellaan (tähän menee 5min)
- jouluna lapset saisi kortin, ehkä pienen paketin (menee 5-30min)
- kerran kesässä edes nähtäisiin (2h)
- vaikka 4 kertaa vuodessa soiteltaisi (4 x20min)
Koko vuoden vaivannäkö siis olisi isovanhemmille ALLE NELJÄ TUNTIA. Tämä ei olisi ”koko elämä menee lapsenlapsille”, ”muuta elämää ei ehdi olla”, ”lapsen perhe määrää koko elämän”.
Jos vuodessa on 356pv ja koko vuoden lapsenlasten huomioiminen vie NELJÄ TUNTIA niin onko se oikeasti kohtuuton toive?
Tähän ne isovanhemmat ei tietenkään taivu, heidän huomioimiseen käyttämä aika on nolla sekuntia vuodessa.
Mutta siis te jotka syyttelette että isovanhempia riistetään liikaa, onko jukolauta NELJÄ TUNTIA liikaa vuodessa?
Viisikin minuuttia lastenlasten huomioimiseen on tietenkin isovanhempien riistämistä. Sen sijaan se että lasten pitää käyttää toistasataa tuntia vuodessa isovanhempien talkooapuna toimimiseen mökillä, metsäpalstalla ja remontoinnissa ei ole ollenkaan riistämistä. Tähän siis oikein käskytetään ja komennetaan. Mitään vasta-apua ei saa koskaan, tietenkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Piittaamattomia/välinpitämättömiä isovanhempia on kahta luokkaa.
A) ne jotka ovat tasapuolisesti kaikille tylyjä, piittaamattomia ja eivät viitsi pitää yhteyttä keneenkään. Tällöin kaikki aikuiset lapset ovat tasaväkisesti torjuttuja ja hylättyjä
B) ne joilla on yksi lellilapsi aikuisista lapsista, jolle ostellaan autoja, asuntoja, joiden lapsia hoidetaan(muiden lasten ei hoideta) ja joille soitellaan ja joiden elämässä ollaan tiiviisti. Muut aikuiset lapset on täysin hylätty ja torjuttu.Tuo b-vaihtoehto on erityisen paha, sillä siinä vanhemmat tietoisesti eriarvoistavat lapsensa ja hierovat oikein tahallaan sen hylätyn lapsen naamaan sitä kaikkea, mitä lellilpsi saa. Tässä ei myöskään ole yleensä kyse siitä että lellilapsi olisi ”kiltein” ja muut vaikeita, vaan enemmänkin että ne kunnolliset ja tunnolliset lapset hylätään ja se tuittupää jää vanhempien suosimaksi.
Molempien lapsena on aikalailla kurjaa, mutta ekassa a-ryhmässä on sentään tasapuolista tylyyttä.
Tuosta b-vaihtoehdosta on olemassa myös light-versio, jossa kaikkien lasten ja lastenlasten kanssa ollaan kyllä tekemisissä, mutta lellilapsi on silti lellilapsi ja sen kyllä huomaa. Kurjaa sekin. En viitsi asiasta kovin yksityiskohtaisesti avautua, mutta on kokemusta tästä että serkut on ihan eri asemassa isovanhemmille. Asunnon ostot ja lastenhoitoreissut toki osa samaa kuviota. Onneksi tilanne kehittyi vuosien saatossa jonkin verran parempaan suuntaan.
Mun lapsuudenperheessä oli tästä sellainen twisted-versio: "Aina olette kaikki saaneet ihan saman, aina on kyllä pidetty huolta, että ollaan tasapuolisia, kaikkia ollaan rakastettu ihan yhtä paljon"... Todellisuudessa kaikki ovat saaneet rahallisesti saman, ketään ei valitettavasti ole rakastettu, mutta yhtä kyllä kohdeltiin selvästi paremmin kuin muita.
Meidän lapset eivät pieninä kiinnostaneet äitiäni yhtään. Minulle kyllä löytyi kaikenlaista askaretta toimitettavaksi. Isäni taas oli kiinnostunut juuri lapsista, eikä minusta ollenkaan. Se ajatteli jotenkin, että minä olin palveluntuottaja, jonka tehtävänä oli hoitaa puitteet kuntoon, jotta hän voi viettää merkityksellistä laatuaikaa lasteni kanssa. Huippuhetkiä koettiin, kun uhmaikäinen poikani löi minua isäni nähden. Toruin lasta tietysti, johon isäni ”korjaa” painokkaasti päälle, että kyllähän äitiä saa lyödäkin.
Kiitti vaan.
Nyt äitini on leski ja lapset teinejä, ja lapset kiinnostaisivat häntä jo kovastikin. Juuri renkaiden vaihtamisessa yms... Minä taas en enää ole ollenkaan kiinnostava. Minuun otetaan yhteyttä vain, jotta järjestäisin teinit käskettyyn aikaan paikalle.
Juu ei onnistu.
Kyllä oman vanhemman pitäisi ihan läpi elämän pitää yllä sellainen normaali peruskiinnostus ja arvostus lapseensa. Ei ole hyvä, että törmätään toisen kotiin lapsia katsomaan eikä muisteta tervehtiä omaa lasta ollenkaan. Pitää käyttäytyä ja kysyä, mitä kuuluu.
Itsekin olen se hyljeksitty lapsi, paikallinen Tuhkimo, joka teki raskaita kotitöitä ja sai haukut milloin mistäkin. Minullekin on ollut vaikeaa myöntää, että ei minusta oikeasti ikinä ole välitetty. Lapsena sitä suojelee itseään pitkään uskottelemalla, että kyllä ne vanhemmat kumminkin rakastavat. Vaikka ne olisivat ihan selkeän pahantahtoisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on 2 poikaa, molemmilla 2 lasta.
Toisen lapsia päästiin katsomaan jo sairaalaan, toisen lapsia ei ole saanut syliin edes ristiäisissä. Toisen lapset on vanhempineen käyneet meillä usein, hoitoon lapsia ei ole tuotu kertaakaan. Koko perheen kanssa on tehty milloin mitäkin omenapuidenistutuksesta terassinkorjaamiseen. Toisen lapsille pitäisi olla yökyläpaikka, mutta vanhemmat itse eivät tule edes kahville, kun on omia kiireitä. Toisen perhe tulee kanssamme mökille (ja jää sinne usein viikoksi, kun me olemme viikonlopun jälkeen palanneet kotiin), toisen perhe ilmoittaa, koska mökin pitää olla heille vapaa, koska heille perheaika on tärkeää.
Toinen miniä valittaa kaikille, miten vähän me välitämme heidän lapsistaan.Tuollainen äidin harjoittama lapsen omiminen on varmaan yksi narsismin muoto, ellei kyse ole juuri synnyttäneen hormoneista. Jos ei anna isovanhempien pitää lasta sylissä, kuvittelee selvästi omistavansa lapsensa. Kukaan ei omista toista ihmistä. En tiedä kuinka yleistä tuollainen on, mutta pitäisi tuollaiselle käytökselle stoppi
Jokainen vanhempi saa päättää kenelle lapsensa antaa syliin ja kenelle ei. Isovanhemmalla ei ole mitään oikeutta omia lapsensa lapsia.
Ei vaan tän "mummon" käytös vaikuttaa narsistiselta. Tuon ekan viestin sepustus huusi narsismia: minä, minä, minä ja minun oikeudet! MINÄ haluan mennä sairaalaan, MINÄ haluan pitää sylissä! Mummon sana on laki ja jos se ei toteudu niin lapset jääköön ilman mummoa! Siis mummo onkin kaiken keskipiste, ei se lapsi ja perhe joka saa lapsen (ei anna rauhaa olla edes sairaalassa, missä muutenkin ollaan yleensä vaan muutaman päivän...). Mikä tarve pitää vauvaa sylissä? Mitä sä saat siitä, että pidät toisen lasta sylissä - se ei ole mikään terapianukke. Vauvaa voi ihailla siitä vierestä hyvänen aika! Useimmat vanhemmat kuitenkin "vauvakuplan" jälkeen höllentävät otettaan kun uusi tilanne tasoittuu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on 2 poikaa, molemmilla 2 lasta.
Toisen lapsia päästiin katsomaan jo sairaalaan, toisen lapsia ei ole saanut syliin edes ristiäisissä. Toisen lapset on vanhempineen käyneet meillä usein, hoitoon lapsia ei ole tuotu kertaakaan. Koko perheen kanssa on tehty milloin mitäkin omenapuidenistutuksesta terassinkorjaamiseen. Toisen lapsille pitäisi olla yökyläpaikka, mutta vanhemmat itse eivät tule edes kahville, kun on omia kiireitä. Toisen perhe tulee kanssamme mökille (ja jää sinne usein viikoksi, kun me olemme viikonlopun jälkeen palanneet kotiin), toisen perhe ilmoittaa, koska mökin pitää olla heille vapaa, koska heille perheaika on tärkeää.
Toinen miniä valittaa kaikille, miten vähän me välitämme heidän lapsistaan.Tuollainen äidin harjoittama lapsen omiminen on varmaan yksi narsismin muoto, ellei kyse ole juuri synnyttäneen hormoneista. Jos ei anna isovanhempien pitää lasta sylissä, kuvittelee selvästi omistavansa lapsensa. Kukaan ei omista toista ihmistä. En tiedä kuinka yleistä tuollainen on, mutta pitäisi tuollaiselle käytökselle stoppi
Jokainen vanhempi saa päättää kenelle lapsensa antaa syliin ja kenelle ei. Isovanhemmalla ei ole mitään oikeutta omia lapsensa lapsia.
Ei vaan tän "mummon" käytös vaikuttaa narsistiselta. Tuon ekan viestin sepustus huusi narsismia: minä, minä, minä ja minun oikeudet! MINÄ haluan mennä sairaalaan, MINÄ haluan pitää sylissä! Mummon sana on laki ja jos se ei toteudu niin lapset jääköön ilman mummoa! Siis mummo onkin kaiken keskipiste, ei se lapsi ja perhe joka saa lapsen (ei anna rauhaa olla edes sairaalassa, missä muutenkin ollaan yleensä vaan muutaman päivän...). Mikä tarve pitää vauvaa sylissä? Mitä sä saat siitä, että pidät toisen lasta sylissä - se ei ole mikään terapianukke. Vauvaa voi ihailla siitä vierestä hyvänen aika! Useimmat vanhemmat kuitenkin "vauvakuplan" jälkeen höllentävät otettaan kun uusi tilanne tasoittuu.
Onhan se aika outoa, jos isän vanhemmat ei saa ristiäisissä lasta syliin lainkaan ja äidin vanhemmille se sallitaan. Kyllä siitä paljon suvun piirissä puhutaan, että mikä tuossa äidissä on vikana, kun se ei hyväksy ollenkaan miehensä perhettä vai pelkääkö se, että isän vanhemmat huomaavat, että ei siinä vauvassa ole ollenkaan suvun näköä.
Kyllä ristiäisissä otetaan kuvia siitä, miten vauva on isovanhempien sylissä ja jos ei ole jälkikäteen kuvaa isän vanhemmista ja vauvasta, niin aiheuttaahan se kyselyjä. Että kuka ei hyväksy ketä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tässä ketjussa on kummallisia syyttelijöitä ja huonojen isovanhempien puolustelijoita.
kysytäänpä näin, eli mitä itse toivoisin isovanhemmilta? Ja sanokaa onko toivomus kohtuuton.
- lapset saisi synttäripäivänä kortin, tekstarin tai puhelun jossa onnitellaan (tähän menee 5min)
- jouluna lapset saisi kortin, ehkä pienen paketin (menee 5-30min)
- kerran kesässä edes nähtäisiin (2h)
- vaikka 4 kertaa vuodessa soiteltaisi (4 x20min)Koko vuoden vaivannäkö siis olisi isovanhemmille ALLE NELJÄ TUNTIA. Tämä ei olisi ”koko elämä menee lapsenlapsille”, ”muuta elämää ei ehdi olla”, ”lapsen perhe määrää koko elämän”.
Jos vuodessa on 356pv ja koko vuoden lapsenlasten huomioiminen vie NELJÄ TUNTIA niin onko se oikeasti kohtuuton toive?
Tähän ne isovanhemmat ei tietenkään taivu, heidän huomioimiseen käyttämä aika on nolla sekuntia vuodessa.
Mutta siis te jotka syyttelette että isovanhempia riistetään liikaa, onko jukolauta NELJÄ TUNTIA liikaa vuodessa?
Kyllä, se on kohtuuton toive.
Koska vastaavasti isovanhempi haluaisi saada edes 18 minuuttia
- vauvan syliinsä ristiäisissä 3 min
- vauvan vanhempineen käymään kerran vuodessa 15 min (matkoineen siitä tulee aina vähintään 24 tuntia, joten eihän tätä saa toivoa)
Jos ei lapsen vanhemmat pysty tähän ensimmäisen vuoden aikana, ei isovanhemmalta tarvitse odottaa 4 tuntia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä ketjussa on kummallisia syyttelijöitä ja huonojen isovanhempien puolustelijoita.
kysytäänpä näin, eli mitä itse toivoisin isovanhemmilta? Ja sanokaa onko toivomus kohtuuton.
- lapset saisi synttäripäivänä kortin, tekstarin tai puhelun jossa onnitellaan (tähän menee 5min)
- jouluna lapset saisi kortin, ehkä pienen paketin (menee 5-30min)
- kerran kesässä edes nähtäisiin (2h)
- vaikka 4 kertaa vuodessa soiteltaisi (4 x20min)Koko vuoden vaivannäkö siis olisi isovanhemmille ALLE NELJÄ TUNTIA. Tämä ei olisi ”koko elämä menee lapsenlapsille”, ”muuta elämää ei ehdi olla”, ”lapsen perhe määrää koko elämän”.
Jos vuodessa on 356pv ja koko vuoden lapsenlasten huomioiminen vie NELJÄ TUNTIA niin onko se oikeasti kohtuuton toive?
Tähän ne isovanhemmat ei tietenkään taivu, heidän huomioimiseen käyttämä aika on nolla sekuntia vuodessa.
Mutta siis te jotka syyttelette että isovanhempia riistetään liikaa, onko jukolauta NELJÄ TUNTIA liikaa vuodessa?
Kyllä, se on kohtuuton toive.
Koska vastaavasti isovanhempi haluaisi saada edes 18 minuuttia
- vauvan syliinsä ristiäisissä 3 min
- vauvan vanhempineen käymään kerran vuodessa 15 min (matkoineen siitä tulee aina vähintään 24 tuntia, joten eihän tätä saa toivoa)
Jos ei lapsen vanhemmat pysty tähän ensimmäisen vuoden aikana, ei isovanhemmalta tarvitse odottaa 4 tuntia.
Tämä on jotenkin hirveän vaikeaa selittää joillekin. Et voi tietää vauvaperheen tilanteesta tarkalleen. Heillä voi olla oman tai vauvan terveyden kanssa ongelmia tai muita hankaluuksia. Silloin muiden asiat eivät ole prioriteettilistalla, vaan keskitytään oman perheen hyvinvoinnin varmistamiseen. Meidän kohdalla en olisi täyttänyt mitään noista "ehdoistasi". Jos oman perheeni hyvinvoinnin ja elämän jatkumisen ja isovanhemman loukkaantumisen välillä pitäisi valita, niin valinta on helppo.
Perheellä ei ole mitään velvollisuutta kertoa tilanteestaan yhtään kenellekään, joten on älytöntä väittää, että kyllä he pystyisivät, jos vain sinusta välittäisivät. Ehkä he välittävätkin, mutta vauva on tärkeämpi kuin sinä. Niin pitää ollakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä ketjussa on kummallisia syyttelijöitä ja huonojen isovanhempien puolustelijoita.
kysytäänpä näin, eli mitä itse toivoisin isovanhemmilta? Ja sanokaa onko toivomus kohtuuton.
- lapset saisi synttäripäivänä kortin, tekstarin tai puhelun jossa onnitellaan (tähän menee 5min)
- jouluna lapset saisi kortin, ehkä pienen paketin (menee 5-30min)
- kerran kesässä edes nähtäisiin (2h)
- vaikka 4 kertaa vuodessa soiteltaisi (4 x20min)Koko vuoden vaivannäkö siis olisi isovanhemmille ALLE NELJÄ TUNTIA. Tämä ei olisi ”koko elämä menee lapsenlapsille”, ”muuta elämää ei ehdi olla”, ”lapsen perhe määrää koko elämän”.
Jos vuodessa on 356pv ja koko vuoden lapsenlasten huomioiminen vie NELJÄ TUNTIA niin onko se oikeasti kohtuuton toive?
Tähän ne isovanhemmat ei tietenkään taivu, heidän huomioimiseen käyttämä aika on nolla sekuntia vuodessa.
Mutta siis te jotka syyttelette että isovanhempia riistetään liikaa, onko jukolauta NELJÄ TUNTIA liikaa vuodessa?
Kyllä, se on kohtuuton toive.
Koska vastaavasti isovanhempi haluaisi saada edes 18 minuuttia
- vauvan syliinsä ristiäisissä 3 min
- vauvan vanhempineen käymään kerran vuodessa 15 min (matkoineen siitä tulee aina vähintään 24 tuntia, joten eihän tätä saa toivoa)
Jos ei lapsen vanhemmat pysty tähän ensimmäisen vuoden aikana, ei isovanhemmalta tarvitse odottaa 4 tuntia.
Olitpa kivan ”mukavitsikäs”. Ne meidän isovanhemmat saisivat tulla sairaalaan, pitää vauvaa ristiäisissä, tehdä ihan mitä vaan vauvan kanssa mutta MITÄÄN näistä ei tehneet. Joten äläpä lässytä ja laita omia traumojasi tähän viestiin hassunhauskana vastineena.
Voi ap, kuulostaa tosi kurjalta! Keskity teidän oman perheen kivaan elämään, jos isovanhemmat eivät osaa teitä arvostaa!
Vierailija kirjoitti:
Voi ap, kuulostaa tosi kurjalta! Keskity teidän oman perheen kivaan elämään, jos isovanhemmat eivät osaa teitä arvostaa!
Oman perheen elämään ”keskittyminen” on vähän niinkuin pakotettua eikä mikään valinta, ja se ei vie mennessään hirvittävää pettymystä, surua, loukatuksi tulemisen tunnetta ja katkeruutta, minkä piittaamattomat ja lapsensa hylkäävät paska-isovanhemmat tekevät.
Ainoa mikä tuo lohtua on se että maksan potut pottuina kun ovat raihnaisia avuntarvitsijoita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä ketjussa on kummallisia syyttelijöitä ja huonojen isovanhempien puolustelijoita.
kysytäänpä näin, eli mitä itse toivoisin isovanhemmilta? Ja sanokaa onko toivomus kohtuuton.
- lapset saisi synttäripäivänä kortin, tekstarin tai puhelun jossa onnitellaan (tähän menee 5min)
- jouluna lapset saisi kortin, ehkä pienen paketin (menee 5-30min)
- kerran kesässä edes nähtäisiin (2h)
- vaikka 4 kertaa vuodessa soiteltaisi (4 x20min)Koko vuoden vaivannäkö siis olisi isovanhemmille ALLE NELJÄ TUNTIA. Tämä ei olisi ”koko elämä menee lapsenlapsille”, ”muuta elämää ei ehdi olla”, ”lapsen perhe määrää koko elämän”.
Jos vuodessa on 356pv ja koko vuoden lapsenlasten huomioiminen vie NELJÄ TUNTIA niin onko se oikeasti kohtuuton toive?
Tähän ne isovanhemmat ei tietenkään taivu, heidän huomioimiseen käyttämä aika on nolla sekuntia vuodessa.
Mutta siis te jotka syyttelette että isovanhempia riistetään liikaa, onko jukolauta NELJÄ TUNTIA liikaa vuodessa?
Kyllä, se on kohtuuton toive.
Koska vastaavasti isovanhempi haluaisi saada edes 18 minuuttia
- vauvan syliinsä ristiäisissä 3 min
- vauvan vanhempineen käymään kerran vuodessa 15 min (matkoineen siitä tulee aina vähintään 24 tuntia, joten eihän tätä saa toivoa)
Jos ei lapsen vanhemmat pysty tähän ensimmäisen vuoden aikana, ei isovanhemmalta tarvitse odottaa 4 tuntia.
Pienen vauvan ja lapsiperheen matkustaminen on usein haastavampaa kuin sama matka isovanhempien tekemänä. Mikseivät isovanhemmat voi itse matkustaa katsomaan lapsia sen yhden kerran vuodessa? Ei tarvitse edes pakata vaippoja, soseita, vaunuja, harsoja, tutteja tai vaihtovaatteita mukaan.
Tuollaiset lapsensa täysin hylänneet ja selkänsä lapsilleen ja lapsenlapsille kääntäneet ei kyllä ansaitse mitään apua tai tukea vanhuksina. Niin makaa kuin petaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä ketjussa on kummallisia syyttelijöitä ja huonojen isovanhempien puolustelijoita.
kysytäänpä näin, eli mitä itse toivoisin isovanhemmilta? Ja sanokaa onko toivomus kohtuuton.
- lapset saisi synttäripäivänä kortin, tekstarin tai puhelun jossa onnitellaan (tähän menee 5min)
- jouluna lapset saisi kortin, ehkä pienen paketin (menee 5-30min)
- kerran kesässä edes nähtäisiin (2h)
- vaikka 4 kertaa vuodessa soiteltaisi (4 x20min)Koko vuoden vaivannäkö siis olisi isovanhemmille ALLE NELJÄ TUNTIA. Tämä ei olisi ”koko elämä menee lapsenlapsille”, ”muuta elämää ei ehdi olla”, ”lapsen perhe määrää koko elämän”.
Jos vuodessa on 356pv ja koko vuoden lapsenlasten huomioiminen vie NELJÄ TUNTIA niin onko se oikeasti kohtuuton toive?
Tähän ne isovanhemmat ei tietenkään taivu, heidän huomioimiseen käyttämä aika on nolla sekuntia vuodessa.
Mutta siis te jotka syyttelette että isovanhempia riistetään liikaa, onko jukolauta NELJÄ TUNTIA liikaa vuodessa?
Kyllä, se on kohtuuton toive.
Koska vastaavasti isovanhempi haluaisi saada edes 18 minuuttia
- vauvan syliinsä ristiäisissä 3 min
- vauvan vanhempineen käymään kerran vuodessa 15 min (matkoineen siitä tulee aina vähintään 24 tuntia, joten eihän tätä saa toivoa)
Jos ei lapsen vanhemmat pysty tähän ensimmäisen vuoden aikana, ei isovanhemmalta tarvitse odottaa 4 tuntia.
Häh? Miksi se isovanhempi on ikinä päättänyt hankkia edes lapsen, jos asenne on tuo "ei hekään niin en todellakaan minäkään"? Kukaan meistä ei ole pyytänyt syntyä tänne eikä valinnut perhettään, perhe on kyllä valinnut hankkia lapsen. Oma lapsi pitäisi olla se kaikista tärkein ja rakkain asia maailmassa.
Tämä on totta. Ja sitten kun lapset ja lapsenlapset eivät ole innoissaan sinne talkoisiin menossa (kun ensin 15 v ajan isovanhemmat olleet täysin piittaamattomia ja välinpitämättömiä) niin isovanhemmat haukkuu ne LAPSET ja lapsenlapset kiittämättömiksi, välinpitämättömiksi ja itsekkäiksi!
Nimimerkillä been there