Kun lapsenlapset ei kiinnosta isovanhempia

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on 2 poikaa, molemmilla 2 lasta.

Toisen lapsia päästiin katsomaan jo sairaalaan, toisen lapsia ei ole saanut syliin edes ristiäisissä. Toisen lapset on vanhempineen käyneet meillä usein, hoitoon lapsia ei ole tuotu kertaakaan. Koko perheen kanssa on tehty milloin mitäkin omenapuidenistutuksesta terassinkorjaamiseen. Toisen lapsille pitäisi olla yökyläpaikka, mutta vanhemmat itse eivät tule edes kahville, kun on omia kiireitä. Toisen perhe tulee kanssamme mökille (ja jää sinne usein viikoksi, kun me olemme viikonlopun jälkeen palanneet kotiin), toisen perhe ilmoittaa, koska mökin pitää olla heille vapaa, koska heille perheaika on tärkeää.

Toinen miniä valittaa kaikille, miten vähän me välitämme heidän lapsistaan.

Koska toinen porukka ei toimi kuten sinä haluat, etäännytät itsesi myös näistä toisista lapsenlapsistasi.

Juuri näin. Koska toinen porukka ei ole päästänyt lastenlasten elämään mukaan minään muuna kuin ilmaisena hoitajana, niin minä sanon, että kiitos ei. Ihmissuhteissa on vähintään kaksi osapuolta.

Olet kyllä ”ihana” ihninen kun kos-tat viattomille lapsenlapsille. Hyi.

Kostan mitä? Pojalla ja vaimollaan on oma hyvä elämä, josta puuttuu ainoastaan maksuton viikonloppuhoitopaikka ja ilmainen mökki. Molemmat saisi minulta eli heille olen taloudellinen ratkaisu, en suinkaan isoäiti. He tekivät valintansa esikoisensa ensimmäisen vuoden aikana ja kunnioitan sitä valintaa. En tunge elämäänsä.

Sinulle tarjotaan mahdollisuus olla osa lastenlastesi elämää ja ihan itse kieltäydyt siitä. Kypsempi ihminen kuin sinä käyttäytyisi toisin, mutta selkeästi lapsenlapsilla ei ole sinulle kuin välinearvo ,jolla päästä lapsesi perhettä pompottamaan. Kun tämä ei onnistu ollaan sitten niin loukkaantunutta, että kostetaan vielä seuraavallekin sukupolvelle.

Minulle tarjotaan mahdollisuus olla päivystävä hoitopaikka ja ilmainen kesälomamajoittaja! Minä en pompota lapseni perhettä, mutta he yrittävä vallan vimmatusti pompottaa minua. Tietenkin heitä harmittaa, kun se ei onnistu, mutta ihmissuhteissa on edelleen vähintään kaksi osapuolta, suhteessa poikani perheeseen minulle tarjotaan hyväksikäytettävän typeryksen roolia.

Sinä olet lapsellinen ja kypsymätön ihminen. Elämää enemmän nähneen luusi olevan viisaampi eikä antavan katkeruuden ja loukkaantumisen vaikuttaa läheisiin ihmissuhteisiin. Kun ei pelata minun sääntöjesi mukaan niin enpä edes halua tutustua lapsenlapsiini. Ihmissuhteissa ihmiset on otettava sellaisena kuin ovat ja vain omaan osuutesi voit vaikuttaa. Sinulle tarjotaan mahdollisuutta osallistua lastenlastesi elämään ja viettää aikaa heidän kanssaan. Mutta ei siinä mitään, tuskin lapsetkaan noin kylmästä ja vihamielisestä kostonhimoisesta ihmisestä edes pitäisi. Toki srhän on oma valintasi, älä muita syyttele.

Minulle tarjotaan mahdollisuus olla ilmainen hoitaja ja mökkitalkkari! Mieluummin tutustun vaikka niihin naapurin lapsiin paremmin, jos taaperoiden maailman täytyy olla myös minun maailmani.

Jäkäjäkä, tämä tuli jo selväksi. Ole ihan rauhassa hoitamatta lapsenlpsiasi. Sua ei sekään haittaa että oma lapsesi on sinuun pettynyt ja loukkaantunut. Tai sekään ei kiinnosta että oma lapsesi voi olla onneton tai uupunut. Ja vahingossakaan sitä omaa lasta ei auteta vaikka olisi elämän ja kuoleman hätä! koska nyt MUMMO on tässä vallankahvassa.

Tällainen mummo on surkea äiti.

Minun maailmassani moottoripyörän koeajo ei ole elämän ja kuoleman hätä, se on ihan itsevalittu poissaolo lasten luota. En siis sen takia peru kyläilyä siskoni luona, hankkikoot pojan perhe lastenhoitajansa muualta.

Menes nyt narskumummo jo pois ketjusta.

Ajattelepa niin päin, että jos miniä saisi päättää, olisin nytkin hoitamassa lapsia. Koska olen vapaa valitsemaan, voin kirjoitella juuri niin paljon kuin tahdon vailla lastenhoitomurheita.

Millainen mummo näkee lapsenlapset vain vaivana ja rasitteena?

Sellainen, joka saa nähdä lapsenlapsia vain silloin, kun miniä niin päättää. Silloinkin ehdottomasti niin, että kyseessä on hoitaminen, ei tapaaminen.

Miniällä on oikeus toimia omien lapsiensa kanssa niinkuin haluaa. Jos sinua ei kiinnosta tutustua ja hoitaa lapsenlapsiisi niin se on ihan oma häpeäsi. Boomerit on tunnetusti tunnekylmiä ja itsekkäitä.

Vierailija kirjoitti:

Asioilla on yleensä kaksi puolta. Vaikea uskoa, että aina olisi vain siitä kiinni, että mummo on narsku eikä sitä kiinnosta. Asiat voivat lähteä menemään väärään suuntaan jo sieltä ristiäisistä, joissa mummo ei saa ottaa lasta syliin. Mummo pahoittaa mielensä ja miniää ärsyttää mummon hankaluus. Sen jälkeen pidetäänkin etäisyyttä ja kierre on valmis. Mummo ei enää uskalla ottaa yhteyttä, koska pelkää miniän reaktioita liikaan puuttumiseen. Miniää ärsyttää kun mummoa ei kiinnosta. Jne jne.

Nämä lähtee lähes aina sieltä lapsuudesta. Eli jo siellä sisaruksia kohdellaan eriarvoisesti. Tai on tehty lapset pakolla eikä todellisuudessa välitetä yhtään.

Mulla tämä on ollut ihan samaa jo _ennen_ niiden lasten syntymää eli ei tämä mistään ristiäisistä slkanut - varsinkaan kun välinpitämättömistä isovanhemmista yksikään ei viitsinyt tulla ristiäisiin!

Olen jokaisissa lasteni ristiäisissä joutunut häpeämään sitä että yhtään isovanhempaa ei ole ollut paikalla, että sen vertaa ei ole lapsenlapsi kiinnostanut. Pappikin lievästi sanoen ihmetteli, oli onneksi korrekti muutoin eikä tivannut syytä asiaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on 2 poikaa, molemmilla 2 lasta.

Toisen lapsia päästiin katsomaan jo sairaalaan, toisen lapsia ei ole saanut syliin edes ristiäisissä. Toisen lapset on vanhempineen käyneet meillä usein, hoitoon lapsia ei ole tuotu kertaakaan. Koko perheen kanssa on tehty milloin mitäkin omenapuidenistutuksesta terassinkorjaamiseen. Toisen lapsille pitäisi olla yökyläpaikka, mutta vanhemmat itse eivät tule edes kahville, kun on omia kiireitä. Toisen perhe tulee kanssamme mökille (ja jää sinne usein viikoksi, kun me olemme viikonlopun jälkeen palanneet kotiin), toisen perhe ilmoittaa, koska mökin pitää olla heille vapaa, koska heille perheaika on tärkeää.

Toinen miniä valittaa kaikille, miten vähän me välitämme heidän lapsistaan.

Koska toinen porukka ei toimi kuten sinä haluat, etäännytät itsesi myös näistä toisista lapsenlapsistasi.

Juuri näin. Koska toinen porukka ei ole päästänyt lastenlasten elämään mukaan minään muuna kuin ilmaisena hoitajana, niin minä sanon, että kiitos ei. Ihmissuhteissa on vähintään kaksi osapuolta.

Olet kyllä ”ihana” ihninen kun kos-tat viattomille lapsenlapsille. Hyi.

Kostan mitä? Pojalla ja vaimollaan on oma hyvä elämä, josta puuttuu ainoastaan maksuton viikonloppuhoitopaikka ja ilmainen mökki. Molemmat saisi minulta eli heille olen taloudellinen ratkaisu, en suinkaan isoäiti. He tekivät valintansa esikoisensa ensimmäisen vuoden aikana ja kunnioitan sitä valintaa. En tunge elämäänsä.

Sinulle tarjotaan mahdollisuus olla osa lastenlastesi elämää ja ihan itse kieltäydyt siitä. Kypsempi ihminen kuin sinä käyttäytyisi toisin, mutta selkeästi lapsenlapsilla ei ole sinulle kuin välinearvo ,jolla päästä lapsesi perhettä pompottamaan. Kun tämä ei onnistu ollaan sitten niin loukkaantunutta, että kostetaan vielä seuraavallekin sukupolvelle.

Minulle tarjotaan mahdollisuus olla päivystävä hoitopaikka ja ilmainen kesälomamajoittaja! Minä en pompota lapseni perhettä, mutta he yrittävä vallan vimmatusti pompottaa minua. Tietenkin heitä harmittaa, kun se ei onnistu, mutta ihmissuhteissa on edelleen vähintään kaksi osapuolta, suhteessa poikani perheeseen minulle tarjotaan hyväksikäytettävän typeryksen roolia.

Sinä olet lapsellinen ja kypsymätön ihminen. Elämää enemmän nähneen luusi olevan viisaampi eikä antavan katkeruuden ja loukkaantumisen vaikuttaa läheisiin ihmissuhteisiin. Kun ei pelata minun sääntöjesi mukaan niin enpä edes halua tutustua lapsenlapsiini. Ihmissuhteissa ihmiset on otettava sellaisena kuin ovat ja vain omaan osuutesi voit vaikuttaa. Sinulle tarjotaan mahdollisuutta osallistua lastenlastesi elämään ja viettää aikaa heidän kanssaan. Mutta ei siinä mitään, tuskin lapsetkaan noin kylmästä ja vihamielisestä kostonhimoisesta ihmisestä edes pitäisi. Toki srhän on oma valintasi, älä muita syyttele.

Minulle tarjotaan mahdollisuus olla ilmainen hoitaja ja mökkitalkkari! Mieluummin tutustun vaikka niihin naapurin lapsiin paremmin, jos taaperoiden maailman täytyy olla myös minun maailmani.

Jäkäjäkä, tämä tuli jo selväksi. Ole ihan rauhassa hoitamatta lapsenlpsiasi. Sua ei sekään haittaa että oma lapsesi on sinuun pettynyt ja loukkaantunut. Tai sekään ei kiinnosta että oma lapsesi voi olla onneton tai uupunut. Ja vahingossakaan sitä omaa lasta ei auteta vaikka olisi elämän ja kuoleman hätä! koska nyt MUMMO on tässä vallankahvassa.

Tällainen mummo on surkea äiti.

Minun maailmassani moottoripyörän koeajo ei ole elämän ja kuoleman hätä, se on ihan itsevalittu poissaolo lasten luota. En siis sen takia peru kyläilyä siskoni luona, hankkikoot pojan perhe lastenhoitajansa muualta.

Menes nyt narskumummo jo pois ketjusta.

Ajattelepa niin päin, että jos miniä saisi päättää, olisin nytkin hoitamassa lapsia. Koska olen vapaa valitsemaan, voin kirjoitella juuri niin paljon kuin tahdon vailla lastenhoitomurheita.

Millainen mummo näkee lapsenlapset vain vaivana ja rasitteena?

Sellaiset, jotka eivät oikeasti halunneet lapsiaankaan. Ne on tehty koska tavallisella kunnon ihmisellä "kuuluu" olla perhe. Tämä on hyvin tyypillistä aina 90-luvulle saakka. Lapset hankitaan koska halutaan näyttää ulospäin, ei siksi että niistä lapsista tai lapsenlastista iloittaisiin tai edes pidettäisiin ja kunnioitettaisiin ihmisinä. Ne ovat vaan jotain jolla korostetaan oma egoa.

Näin se on. Omat vanhemmat eivät ole nyt 12 vuoteen nähnyt minua tai olleet kanssani tekemisissä (haluavat elää sanojensa mukaan vain itselleen). Tänä aikana on syntynyt lapsenlapsia joita eivät ole siis myöskään nähneet.

Tässä vuosi sitten vietin kesää synnyinkaupungissa missä on myös etäisempiä sukulaisia, ja oli melkoisen jännä kohdata näitä sukulaisia ja kuulla että ”kyllä sun kelpaa kun vanhempasi niin auttaa ja hoitaa teidän lapsia” ja ”miten aina vanhempas puhuvat että hoitavat ja ostavat kaikenlaista lapsenlapsille”.

Menin ihan häkellyksiin enkä osannut edes korjata tätä. Kävi ilmi noista puheista että vanhemmat ovat 10 vuotta valehdelleet omasta päästään kaikenlaisia lastenlasten kuulumisia (miten Niinakin harrastaa balettia) ja että miten he ovat koko ajan hoitaneet ja auttaneet muka meitä (taas pitää uudestaan lähteä hoitamaan lapsenlapsia ensi viikolla).

Ihan valhetodellisuus. En tajua. Olin liian nynny enkä kehdannut tipauttaa kulisseja sanomalla että ei olle pihaustakaan kuultu yli kymmeneen vuoteen.

Olisi varmaan pitänyt, sillä alkoi kyllä v*tuttaa selän takana valehtelu.

Sen lisäksi, että olen päättänyt lakata yrittämästä pitää yllä jotain suhdetta vanhempiini, olen myös lakannut pitämässä pystyssä kulisseja. Olen kertonut tästä tilanteesta lähimmille ystävilleni vasta nyt vuoden parin sisällä. Minun on jotenkin aina ollut vaikea luottaa ihmisiin sillä tasolla, että avautuisin tälläisistä tunnepuolen ongelmista. Työasioista ja sairauksista tai muista elämän vastoinkäymisistä olen kyllä puhunut, mutta en etäisestä ja tunnekylmästä lapsuudenperheestä. Kun asian myöntää itselleen, niin siitä voi puhua muillekin. Puhuminen on helpottanut paljon omaa oloa ja ystävyyssuhteet ovat syventyneet. Suosittelen, että seuraavalla kerralla paljastat suoraan vanhempiesi valehtelun. Itse vastaan nykyään vanhempieni kuulumisia kyseltäessä, että en tiedä heistä mitään, kun ei olla pidetty mitään yhteyttä moneen kuukauteen.

Kun kaverini ryhtyi puhumaan "välinpitämättömistä vanhemmistaan" niin tiesin heti, että kyseessä on samanlainen valitus kuin mitä olin kuullut kurjista entisistä ystävistä, kamalasta poikakaverista, ilkeistä naapureista, välinpitämättömistä opettajista jne. eli sama tarina toistui, konna vaihtui. Harvalla on vanhempiensa kanssa yhteisiä tuttuja, joten on ihan se ja sama, mitä vanhemmat tai itse maailmalle kertoo. Itse en ainakaan ole varsinaisesti kiinnostunut siitä, mitä jonkun sukulaisille kuuluu, kunhan kohteliaasti kysyn. Jos toinen vastaa, ettei ole oltu yhteyksissä, niin asia ei kiinnosta senkään vertaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Asioilla on yleensä kaksi puolta. Vaikea uskoa, että aina olisi vain siitä kiinni, että mummo on narsku eikä sitä kiinnosta. Asiat voivat lähteä menemään väärään suuntaan jo sieltä ristiäisistä, joissa mummo ei saa ottaa lasta syliin. Mummo pahoittaa mielensä ja miniää ärsyttää mummon hankaluus. Sen jälkeen pidetäänkin etäisyyttä ja kierre on valmis. Mummo ei enää uskalla ottaa yhteyttä, koska pelkää miniän reaktioita liikaan puuttumiseen. Miniää ärsyttää kun mummoa ei kiinnosta. Jne jne.

Nämä lähtee lähes aina sieltä lapsuudesta. Eli jo siellä sisaruksia kohdellaan eriarvoisesti. Tai on tehty lapset pakolla eikä todellisuudessa välitetä yhtään.

Mulla tämä on ollut ihan samaa jo _ennen_ niiden lasten syntymää eli ei tämä mistään ristiäisistä slkanut - varsinkaan kun välinpitämättömistä isovanhemmista yksikään ei viitsinyt tulla ristiäisiin!

Olen jokaisissa lasteni ristiäisissä joutunut häpeämään sitä että yhtään isovanhempaa ei ole ollut paikalla, että sen vertaa ei ole lapsenlapsi kiinnostanut. Pappikin lievästi sanoen ihmetteli, oli onneksi korrekti muutoin eikä tivannut syytä asiaan.

Ei meillä pappi tiennyt, onko kaikki isovanhemmat elossa tai Suomessa. Kolme lasta on kastettu eikä kertaakaan ole urkittu, että missä mahtaa olla tämä toinen isoäiti. Outoa, miten jotkut kuvittelevat, että toiset ovat kertakaikkiaan uteliaita ihmettelemään yksinkertaisia asioita ja vileä oudompaa on se, että hävetään asiaa, jolla on merkitystä vain itselle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tää on sitä nykypäivän isovanhemmuutta.

Meillä isovanhemmat ilmestyy nimiäisiin, meillä siis kolme lasta. Vanhin 15 vuotias. Kertaakaan ei ole isovanhemmat kysyneet voisivatko tulla meille katsomaan lapsia / voisivatko lapset tulla hoitoon.

Joskus aiemmin kyselivät kesäisin mökilleen käymään koko perhettä, mutta isovanhemmat jatkoivat siellä elämää, kuin pikkulapsia ei olisi olemassakaan. Istuivat terassilla, polttivat röökiä ja vetivät kaljaa. Ei ole sielläkään sitten enää käyty.

Lasten synttäreille tulevat ja ottavat kuvan facebookiin, että voivat esittää mummoa ja pappaa kavereille. Siihen se isovanhemmuus sitten jää. Enkä minä jaksa heitä patistella, jos kerran lapsenlapset on ihan sama, niin se on heidän elämänsä.

Minullakin on tunne, että vanhemmille yhteydenpito on pakkopullaa ja pakko tehdä koska heidän olisi noloa tunnustaa kavereilleen, ettei mitään yhteydenpitoa ole.

Ei se ole noloa. Aika lailla isoäidit puhuvat lapsistaan ja lapsenlapsistaan ja siitä, miten heidän kanssaan ei välttämättä ole tarvetta olla missään erityisen läheisissä väleissä. Se kun tarkoittaa vastuuta lapsenlapsista, ne omat lapset kun heittäytyvät vanhempiensa kanssa lapsiksi jälleen. Ihan avoimesti isoäidit (isoisistä en tiedä) kertovat, että rajallista elämäänsä ei halua käyttää lastenlasten hoitamiseen, koska on jo nähty, että se ei takaa mukavaa vanhuutta. Moni ikänsä muita paaponut on loppuelämänsä yksin kun taas ystävyyssuhteisiin ja itseensä panostaneella on muutakin kuin kitisevät kakarat.

No mihin maagiseen ja ylevään se loppu-elämä pitäisi sitten panostaa, jos ei oman lapsen tai lapsenlapsen elämää kiinnosta yhtään helpottaa? Luulisi ihmisen kykenevän hoitamaan ystävyyssuhteet ja suhteet omiin lapsiin/lastenlapsiin samanaikaisesti.

Omat vanhempani tiiviisti lastenlasten elämässä mukana, mutta osaavat myös tarpeen tullen kieltäytyä ja sanoa, ettei sovi. No problem. Ja isovanhemmat lapsenlapsille kovin tärkeitä. Veikkaanpa, ettei "moni ikänsä muita paaponut vietä loppuelämäänsä yksin", vaan välittämisestä, yhteisestä ajasta ja huolenpidosta muodostuu aito ja rakastava suhde, ts. isovanhemmat eivät jää yksin siinä vaiheessa kun vanhoina apua ja yhteyttä kaipaavat.

Veikkaat aika lailla väärin. Nytkin korona-aikana vanhuksia käyvät ikkunan takana tapaamassa puoliso ja lapsettomat lapset. Lapsenlapsia on näkynyt todella vähän (nyt jo siis aikuisia), vaikka mummot muistelevat, miten ovat kaksi sukupolvea joutuneet kasvattamaan.

Ei ole sitten kasvatustyö ja suhteen rakentaminen onnistunut, kun ei nuorempi polvi käy mummoa tervehtimässä. Oma äitini on niin etäinen, että en viitsisi häntä käydä katsomassa missään laitoksessa. Tuskin hän tulisi katsomaan minuakaan, jos sairaalaan joutuisin - mistä hän edes tietäisi tulla käymään?

Lapsena vanhemmat lähettivät minut koko kesäksi maalle hoitoon, maksoivat siitä jollekin aivan vieraalle perheelle, ja kertaakaan eivät soittaneet. Näin järjestyi lasten kesähoito 80-luvulla. Muut lomat vietin pienenä mummolassa. Isompana olin lomat kotona yksin tai partioleireillä. Ei ole jäänyt mitään mukavia lapsuudenmuistoja kesälomista vanhempien kanssa. Nämä samat vanhemmat eivät koskaan ehdota mitään lomanviettoa lastenlastensa kanssa. Ei selvästi kuulu heidän tapoihinsa. Nyt haluavat viettää eläkepäiviään keskenään, omin ehdoin, harrastuksissa, matkustellen ja ennenkaikkea ilman mitään hoitovastuuta muista. Itsenäinen loppuelämä heillä onkin edessään ilman rasittavaa jälkikasvua. On jotenkin helpottavaa lukea, että tämä tavallista käyttäytymistä ns boomereille ja muillakin on samanlaiset etäiset vanhemmat ja isovanhemmat. Yritän kyllä olla itse parempi vanhempi ja vaalia yhteyttä lapsiini.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tää on sitä nykypäivän isovanhemmuutta.

Meillä isovanhemmat ilmestyy nimiäisiin, meillä siis kolme lasta. Vanhin 15 vuotias. Kertaakaan ei ole isovanhemmat kysyneet voisivatko tulla meille katsomaan lapsia / voisivatko lapset tulla hoitoon.

Joskus aiemmin kyselivät kesäisin mökilleen käymään koko perhettä, mutta isovanhemmat jatkoivat siellä elämää, kuin pikkulapsia ei olisi olemassakaan. Istuivat terassilla, polttivat röökiä ja vetivät kaljaa. Ei ole sielläkään sitten enää käyty.

Lasten synttäreille tulevat ja ottavat kuvan facebookiin, että voivat esittää mummoa ja pappaa kavereille. Siihen se isovanhemmuus sitten jää. Enkä minä jaksa heitä patistella, jos kerran lapsenlapset on ihan sama, niin se on heidän elämänsä.

Minullakin on tunne, että vanhemmille yhteydenpito on pakkopullaa ja pakko tehdä koska heidän olisi noloa tunnustaa kavereilleen, ettei mitään yhteydenpitoa ole.

Ei se ole noloa. Aika lailla isoäidit puhuvat lapsistaan ja lapsenlapsistaan ja siitä, miten heidän kanssaan ei välttämättä ole tarvetta olla missään erityisen läheisissä väleissä. Se kun tarkoittaa vastuuta lapsenlapsista, ne omat lapset kun heittäytyvät vanhempiensa kanssa lapsiksi jälleen. Ihan avoimesti isoäidit (isoisistä en tiedä) kertovat, että rajallista elämäänsä ei halua käyttää lastenlasten hoitamiseen, koska on jo nähty, että se ei takaa mukavaa vanhuutta. Moni ikänsä muita paaponut on loppuelämänsä yksin kun taas ystävyyssuhteisiin ja itseensä panostaneella on muutakin kuin kitisevät kakarat.

No mihin maagiseen ja ylevään se loppu-elämä pitäisi sitten panostaa, jos ei oman lapsen tai lapsenlapsen elämää kiinnosta yhtään helpottaa? Luulisi ihmisen kykenevän hoitamaan ystävyyssuhteet ja suhteet omiin lapsiin/lastenlapsiin samanaikaisesti.

Omat vanhempani tiiviisti lastenlasten elämässä mukana, mutta osaavat myös tarpeen tullen kieltäytyä ja sanoa, ettei sovi. No problem. Ja isovanhemmat lapsenlapsille kovin tärkeitä. Veikkaanpa, ettei "moni ikänsä muita paaponut vietä loppuelämäänsä yksin", vaan välittämisestä, yhteisestä ajasta ja huolenpidosta muodostuu aito ja rakastava suhde, ts. isovanhemmat eivät jää yksin siinä vaiheessa kun vanhoina apua ja yhteyttä kaipaavat.

Veikkaat aika lailla väärin. Nytkin korona-aikana vanhuksia käyvät ikkunan takana tapaamassa puoliso ja lapsettomat lapset. Lapsenlapsia on näkynyt todella vähän (nyt jo siis aikuisia), vaikka mummot muistelevat, miten ovat kaksi sukupolvea joutuneet kasvattamaan.

”JOUTUNEET kasvattamaan” - aivan. Se näkyy lopputuloksessa kun toiminta ei ole vapaaehtoista l. itse valittua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on 2 poikaa, molemmilla 2 lasta.

Toisen lapsia päästiin katsomaan jo sairaalaan, toisen lapsia ei ole saanut syliin edes ristiäisissä. Toisen lapset on vanhempineen käyneet meillä usein, hoitoon lapsia ei ole tuotu kertaakaan. Koko perheen kanssa on tehty milloin mitäkin omenapuidenistutuksesta terassinkorjaamiseen. Toisen lapsille pitäisi olla yökyläpaikka, mutta vanhemmat itse eivät tule edes kahville, kun on omia kiireitä. Toisen perhe tulee kanssamme mökille (ja jää sinne usein viikoksi, kun me olemme viikonlopun jälkeen palanneet kotiin), toisen perhe ilmoittaa, koska mökin pitää olla heille vapaa, koska heille perheaika on tärkeää.

Toinen miniä valittaa kaikille, miten vähän me välitämme heidän lapsistaan.

Koska toinen porukka ei toimi kuten sinä haluat, etäännytät itsesi myös näistä toisista lapsenlapsistasi.

Juuri näin. Koska toinen porukka ei ole päästänyt lastenlasten elämään mukaan minään muuna kuin ilmaisena hoitajana, niin minä sanon, että kiitos ei. Ihmissuhteissa on vähintään kaksi osapuolta.

Olet kyllä ”ihana” ihninen kun kos-tat viattomille lapsenlapsille. Hyi.

Kostan mitä? Pojalla ja vaimollaan on oma hyvä elämä, josta puuttuu ainoastaan maksuton viikonloppuhoitopaikka ja ilmainen mökki. Molemmat saisi minulta eli heille olen taloudellinen ratkaisu, en suinkaan isoäiti. He tekivät valintansa esikoisensa ensimmäisen vuoden aikana ja kunnioitan sitä valintaa. En tunge elämäänsä.

Sinulle tarjotaan mahdollisuus olla osa lastenlastesi elämää ja ihan itse kieltäydyt siitä. Kypsempi ihminen kuin sinä käyttäytyisi toisin, mutta selkeästi lapsenlapsilla ei ole sinulle kuin välinearvo ,jolla päästä lapsesi perhettä pompottamaan. Kun tämä ei onnistu ollaan sitten niin loukkaantunutta, että kostetaan vielä seuraavallekin sukupolvelle.

Minulle tarjotaan mahdollisuus olla päivystävä hoitopaikka ja ilmainen kesälomamajoittaja! Minä en pompota lapseni perhettä, mutta he yrittävä vallan vimmatusti pompottaa minua. Tietenkin heitä harmittaa, kun se ei onnistu, mutta ihmissuhteissa on edelleen vähintään kaksi osapuolta, suhteessa poikani perheeseen minulle tarjotaan hyväksikäytettävän typeryksen roolia.

Sinä olet lapsellinen ja kypsymätön ihminen. Elämää enemmän nähneen luusi olevan viisaampi eikä antavan katkeruuden ja loukkaantumisen vaikuttaa läheisiin ihmissuhteisiin. Kun ei pelata minun sääntöjesi mukaan niin enpä edes halua tutustua lapsenlapsiini. Ihmissuhteissa ihmiset on otettava sellaisena kuin ovat ja vain omaan osuutesi voit vaikuttaa. Sinulle tarjotaan mahdollisuutta osallistua lastenlastesi elämään ja viettää aikaa heidän kanssaan. Mutta ei siinä mitään, tuskin lapsetkaan noin kylmästä ja vihamielisestä kostonhimoisesta ihmisestä edes pitäisi. Toki srhän on oma valintasi, älä muita syyttele.

Minulle tarjotaan mahdollisuus olla ilmainen hoitaja ja mökkitalkkari! Mieluummin tutustun vaikka niihin naapurin lapsiin paremmin, jos taaperoiden maailman täytyy olla myös minun maailmani.

Jäkäjäkä, tämä tuli jo selväksi. Ole ihan rauhassa hoitamatta lapsenlpsiasi. Sua ei sekään haittaa että oma lapsesi on sinuun pettynyt ja loukkaantunut. Tai sekään ei kiinnosta että oma lapsesi voi olla onneton tai uupunut. Ja vahingossakaan sitä omaa lasta ei auteta vaikka olisi elämän ja kuoleman hätä! koska nyt MUMMO on tässä vallankahvassa.

Tällainen mummo on surkea äiti.

Minun maailmassani moottoripyörän koeajo ei ole elämän ja kuoleman hätä, se on ihan itsevalittu poissaolo lasten luota. En siis sen takia peru kyläilyä siskoni luona, hankkikoot pojan perhe lastenhoitajansa muualta.

Menes nyt narskumummo jo pois ketjusta.

Ajattelepa niin päin, että jos miniä saisi päättää, olisin nytkin hoitamassa lapsia. Koska olen vapaa valitsemaan, voin kirjoitella juuri niin paljon kuin tahdon vailla lastenhoitomurheita.

Millainen mummo näkee lapsenlapset vain vaivana ja rasitteena?

Sellainen, joka saa nähdä lapsenlapsia vain silloin, kun miniä niin päättää. Silloinkin ehdottomasti niin, että kyseessä on hoitaminen, ei tapaaminen.

Miniällä on oikeus toimia omien lapsiensa kanssa niinkuin haluaa. Jos sinua ei kiinnosta tutustua ja hoitaa lapsenlapsiisi niin se on ihan oma häpeäsi. Boomerit on tunnetusti tunnekylmiä ja itsekkäitä.

Olen samaa mieltä. Mutta ei töissäkäyminen tee isoäiditä surkeaa äitiä, vaikka miniä miten vaatii työaikana lapsenlapsia hoitamaan ja vetoaa itsekkyyteen. Miniä saa päättää, miten toimia omien lastensa kanssa, mutta isoäitipä saa päättää, mitä tekee omalla elämällään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Asioilla on yleensä kaksi puolta. Vaikea uskoa, että aina olisi vain siitä kiinni, että mummo on narsku eikä sitä kiinnosta. Asiat voivat lähteä menemään väärään suuntaan jo sieltä ristiäisistä, joissa mummo ei saa ottaa lasta syliin. Mummo pahoittaa mielensä ja miniää ärsyttää mummon hankaluus. Sen jälkeen pidetäänkin etäisyyttä ja kierre on valmis. Mummo ei enää uskalla ottaa yhteyttä, koska pelkää miniän reaktioita liikaan puuttumiseen. Miniää ärsyttää kun mummoa ei kiinnosta. Jne jne.

Nämä lähtee lähes aina sieltä lapsuudesta. Eli jo siellä sisaruksia kohdellaan eriarvoisesti. Tai on tehty lapset pakolla eikä todellisuudessa välitetä yhtään.

Mulla tämä on ollut ihan samaa jo _ennen_ niiden lasten syntymää eli ei tämä mistään ristiäisistä slkanut - varsinkaan kun välinpitämättömistä isovanhemmista yksikään ei viitsinyt tulla ristiäisiin!

Olen jokaisissa lasteni ristiäisissä joutunut häpeämään sitä että yhtään isovanhempaa ei ole ollut paikalla, että sen vertaa ei ole lapsenlapsi kiinnostanut. Pappikin lievästi sanoen ihmetteli, oli onneksi korrekti muutoin eikä tivannut syytä asiaan.

Ei meillä pappi tiennyt, onko kaikki isovanhemmat elossa tai Suomessa. Kolme lasta on kastettu eikä kertaakaan ole urkittu, että missä mahtaa olla tämä toinen isoäiti. Outoa, miten jotkut kuvittelevat, että toiset ovat kertakaikkiaan uteliaita ihmettelemään yksinkertaisia asioita ja vileä oudompaa on se, että hävetään asiaa, jolla on merkitystä vain itselle.

No kyllä OIKEASTI on aika harvinaista että yksikään neljästä terveestä elossa olevasta isovanhemmasta ei ole ristiäisissä. Yhden puuttumista ei huomaa mutta neljän puuttumisen huomaa kyllä.

Olen kirjoittanut tän ennenkin:

”Rakkautta ei voi pakottaa, kaikki ei osaa rakastaa”.

Tän kun tajuaa niin on helpompi luopua turhasta toivosta sen suhteen että rakkaudettomat isovanhemmat joskus äkisti muuttuisivatkin lämpimän rakastaviksi. Sitä vaan ei tule tapahtumaan, koskaan. Siksi pitää omat ajatukset suunnata muualle eikä harmitella asiaa mulle ei voi mitään ja mitä ei saa muutetuksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on 2 poikaa, molemmilla 2 lasta.

Toisen lapsia päästiin katsomaan jo sairaalaan, toisen lapsia ei ole saanut syliin edes ristiäisissä. Toisen lapset on vanhempineen käyneet meillä usein, hoitoon lapsia ei ole tuotu kertaakaan. Koko perheen kanssa on tehty milloin mitäkin omenapuidenistutuksesta terassinkorjaamiseen. Toisen lapsille pitäisi olla yökyläpaikka, mutta vanhemmat itse eivät tule edes kahville, kun on omia kiireitä. Toisen perhe tulee kanssamme mökille (ja jää sinne usein viikoksi, kun me olemme viikonlopun jälkeen palanneet kotiin), toisen perhe ilmoittaa, koska mökin pitää olla heille vapaa, koska heille perheaika on tärkeää.

Toinen miniä valittaa kaikille, miten vähän me välitämme heidän lapsistaan.

Koska toinen porukka ei toimi kuten sinä haluat, etäännytät itsesi myös näistä toisista lapsenlapsistasi.

Juuri näin. Koska toinen porukka ei ole päästänyt lastenlasten elämään mukaan minään muuna kuin ilmaisena hoitajana, niin minä sanon, että kiitos ei. Ihmissuhteissa on vähintään kaksi osapuolta.

Olet kyllä ”ihana” ihninen kun kos-tat viattomille lapsenlapsille. Hyi.

Kostan mitä? Pojalla ja vaimollaan on oma hyvä elämä, josta puuttuu ainoastaan maksuton viikonloppuhoitopaikka ja ilmainen mökki. Molemmat saisi minulta eli heille olen taloudellinen ratkaisu, en suinkaan isoäiti. He tekivät valintansa esikoisensa ensimmäisen vuoden aikana ja kunnioitan sitä valintaa. En tunge elämäänsä.

Sinulle tarjotaan mahdollisuus olla osa lastenlastesi elämää ja ihan itse kieltäydyt siitä. Kypsempi ihminen kuin sinä käyttäytyisi toisin, mutta selkeästi lapsenlapsilla ei ole sinulle kuin välinearvo ,jolla päästä lapsesi perhettä pompottamaan. Kun tämä ei onnistu ollaan sitten niin loukkaantunutta, että kostetaan vielä seuraavallekin sukupolvelle.

Minulle tarjotaan mahdollisuus olla päivystävä hoitopaikka ja ilmainen kesälomamajoittaja! Minä en pompota lapseni perhettä, mutta he yrittävä vallan vimmatusti pompottaa minua. Tietenkin heitä harmittaa, kun se ei onnistu, mutta ihmissuhteissa on edelleen vähintään kaksi osapuolta, suhteessa poikani perheeseen minulle tarjotaan hyväksikäytettävän typeryksen roolia.

Sinä olet lapsellinen ja kypsymätön ihminen. Elämää enemmän nähneen luusi olevan viisaampi eikä antavan katkeruuden ja loukkaantumisen vaikuttaa läheisiin ihmissuhteisiin. Kun ei pelata minun sääntöjesi mukaan niin enpä edes halua tutustua lapsenlapsiini. Ihmissuhteissa ihmiset on otettava sellaisena kuin ovat ja vain omaan osuutesi voit vaikuttaa. Sinulle tarjotaan mahdollisuutta osallistua lastenlastesi elämään ja viettää aikaa heidän kanssaan. Mutta ei siinä mitään, tuskin lapsetkaan noin kylmästä ja vihamielisestä kostonhimoisesta ihmisestä edes pitäisi. Toki srhän on oma valintasi, älä muita syyttele.

Minulle tarjotaan mahdollisuus olla ilmainen hoitaja ja mökkitalkkari! Mieluummin tutustun vaikka niihin naapurin lapsiin paremmin, jos taaperoiden maailman täytyy olla myös minun maailmani.

Jäkäjäkä, tämä tuli jo selväksi. Ole ihan rauhassa hoitamatta lapsenlpsiasi. Sua ei sekään haittaa että oma lapsesi on sinuun pettynyt ja loukkaantunut. Tai sekään ei kiinnosta että oma lapsesi voi olla onneton tai uupunut. Ja vahingossakaan sitä omaa lasta ei auteta vaikka olisi elämän ja kuoleman hätä! koska nyt MUMMO on tässä vallankahvassa.

Tällainen mummo on surkea äiti.

Minun maailmassani moottoripyörän koeajo ei ole elämän ja kuoleman hätä, se on ihan itsevalittu poissaolo lasten luota. En siis sen takia peru kyläilyä siskoni luona, hankkikoot pojan perhe lastenhoitajansa muualta.

Menes nyt narskumummo jo pois ketjusta.

Ajattelepa niin päin, että jos miniä saisi päättää, olisin nytkin hoitamassa lapsia. Koska olen vapaa valitsemaan, voin kirjoitella juuri niin paljon kuin tahdon vailla lastenhoitomurheita.

Millainen mummo näkee lapsenlapset vain vaivana ja rasitteena?

Sellaiset, jotka eivät oikeasti halunneet lapsiaankaan. Ne on tehty koska tavallisella kunnon ihmisellä "kuuluu" olla perhe. Tämä on hyvin tyypillistä aina 90-luvulle saakka. Lapset hankitaan koska halutaan näyttää ulospäin, ei siksi että niistä lapsista tai lapsenlastista iloittaisiin tai edes pidettäisiin ja kunnioitettaisiin ihmisinä. Ne ovat vaan jotain jolla korostetaan oma egoa.

Näin se on. Omat vanhemmat eivät ole nyt 12 vuoteen nähnyt minua tai olleet kanssani tekemisissä (haluavat elää sanojensa mukaan vain itselleen). Tänä aikana on syntynyt lapsenlapsia joita eivät ole siis myöskään nähneet.

Tässä vuosi sitten vietin kesää synnyinkaupungissa missä on myös etäisempiä sukulaisia, ja oli melkoisen jännä kohdata näitä sukulaisia ja kuulla että ”kyllä sun kelpaa kun vanhempasi niin auttaa ja hoitaa teidän lapsia” ja ”miten aina vanhempas puhuvat että hoitavat ja ostavat kaikenlaista lapsenlapsille”.

Menin ihan häkellyksiin enkä osannut edes korjata tätä. Kävi ilmi noista puheista että vanhemmat ovat 10 vuotta valehdelleet omasta päästään kaikenlaisia lastenlasten kuulumisia (miten Niinakin harrastaa balettia) ja että miten he ovat koko ajan hoitaneet ja auttaneet muka meitä (taas pitää uudestaan lähteä hoitamaan lapsenlapsia ensi viikolla).

Ihan valhetodellisuus. En tajua. Olin liian nynny enkä kehdannut tipauttaa kulisseja sanomalla että ei olle pihaustakaan kuultu yli kymmeneen vuoteen.

Olisi varmaan pitänyt, sillä alkoi kyllä v*tuttaa selän takana valehtelu.

Sen lisäksi, että olen päättänyt lakata yrittämästä pitää yllä jotain suhdetta vanhempiini, olen myös lakannut pitämässä pystyssä kulisseja. Olen kertonut tästä tilanteesta lähimmille ystävilleni vasta nyt vuoden parin sisällä. Minun on jotenkin aina ollut vaikea luottaa ihmisiin sillä tasolla, että avautuisin tälläisistä tunnepuolen ongelmista. Työasioista ja sairauksista tai muista elämän vastoinkäymisistä olen kyllä puhunut, mutta en etäisestä ja tunnekylmästä lapsuudenperheestä. Kun asian myöntää itselleen, niin siitä voi puhua muillekin. Puhuminen on helpottanut paljon omaa oloa ja ystävyyssuhteet ovat syventyneet. Suosittelen, että seuraavalla kerralla paljastat suoraan vanhempiesi valehtelun. Itse vastaan nykyään vanhempieni kuulumisia kyseltäessä, että en tiedä heistä mitään, kun ei olla pidetty mitään yhteyttä moneen kuukauteen.

Tämä on totta ja näin pitäisi tehdä. Mutta on vaan jotenkin vaikeaa! Ensin ajattelin että mun on jotenkin pakko suojella vanhempiani (en tajua miksi), etten voi kertoa totuutta tai ne menettävät kasvonsa. Sittemmin tajusin että ehkä jotenkin yritänkin suojella itseäni koska luulen että vanhempien täydellinen osallistumattomuus laitettaisiin minun syykseni ja luultaisiin että olen vaikea lapsi.

Ehkä vaan pitää uskaltaa kertoa, sillä nyt mun oma vaikeneminen mahdollistaa vanhempieni perseilyn ja ne itse keksityt sadut. Kun enhän kehtaa korjata niitä valheita.

Kuulostaa niin tutulle. Syytin itseäni pitkään, kun suhde vanhempiini on niin kehno. Omien lasten myötä olen ymmärtänyt, että se on vanhempien tehtävä luoda perusta suhteelle ja lapset osallistuvat sen rakentamiseen ja ylläpitoon ikätasonsa mukaisesti. Kun parikymppisenä naisena alkaa ymmärtämään, että suhde omiin vanhempiin on ollut aina kylmä ja etäinen ja siten epänormaali, on varsin vähän suhteen eteen tehtävissä. Kyllä yleensä muut aistivat suhteen oikean luonteen varsin hyvin. Omat ystäväni olivat kyllä huomanneet, etten puhu mitään vanhemmistani tai jaa sosiaalisessa mediassa kuvia tai yhteisiä juttuja heistä samalla tavalla kuin muista sukulaisista. Hienotunteisuuttaan eivät olleet kommentoineet asiaa mitenkään ja tavallaan pitäneet kulissia kanssani pystyssä. Veikkaan, että kun käräytät vanhempasi valheesta, osa lähesemmistä yhteisestä tuttavista kommentoi arvanneensa tilanteen oikean laidan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on 2 poikaa, molemmilla 2 lasta.

Toisen lapsia päästiin katsomaan jo sairaalaan, toisen lapsia ei ole saanut syliin edes ristiäisissä. Toisen lapset on vanhempineen käyneet meillä usein, hoitoon lapsia ei ole tuotu kertaakaan. Koko perheen kanssa on tehty milloin mitäkin omenapuidenistutuksesta terassinkorjaamiseen. Toisen lapsille pitäisi olla yökyläpaikka, mutta vanhemmat itse eivät tule edes kahville, kun on omia kiireitä. Toisen perhe tulee kanssamme mökille (ja jää sinne usein viikoksi, kun me olemme viikonlopun jälkeen palanneet kotiin), toisen perhe ilmoittaa, koska mökin pitää olla heille vapaa, koska heille perheaika on tärkeää.

Toinen miniä valittaa kaikille, miten vähän me välitämme heidän lapsistaan.

Koska toinen porukka ei toimi kuten sinä haluat, etäännytät itsesi myös näistä toisista lapsenlapsistasi.

Juuri näin. Koska toinen porukka ei ole päästänyt lastenlasten elämään mukaan minään muuna kuin ilmaisena hoitajana, niin minä sanon, että kiitos ei. Ihmissuhteissa on vähintään kaksi osapuolta.

Olet kyllä ”ihana” ihninen kun kos-tat viattomille lapsenlapsille. Hyi.

Kostan mitä? Pojalla ja vaimollaan on oma hyvä elämä, josta puuttuu ainoastaan maksuton viikonloppuhoitopaikka ja ilmainen mökki. Molemmat saisi minulta eli heille olen taloudellinen ratkaisu, en suinkaan isoäiti. He tekivät valintansa esikoisensa ensimmäisen vuoden aikana ja kunnioitan sitä valintaa. En tunge elämäänsä.

Sinulle tarjotaan mahdollisuus olla osa lastenlastesi elämää ja ihan itse kieltäydyt siitä. Kypsempi ihminen kuin sinä käyttäytyisi toisin, mutta selkeästi lapsenlapsilla ei ole sinulle kuin välinearvo ,jolla päästä lapsesi perhettä pompottamaan. Kun tämä ei onnistu ollaan sitten niin loukkaantunutta, että kostetaan vielä seuraavallekin sukupolvelle.

Minulle tarjotaan mahdollisuus olla päivystävä hoitopaikka ja ilmainen kesälomamajoittaja! Minä en pompota lapseni perhettä, mutta he yrittävä vallan vimmatusti pompottaa minua. Tietenkin heitä harmittaa, kun se ei onnistu, mutta ihmissuhteissa on edelleen vähintään kaksi osapuolta, suhteessa poikani perheeseen minulle tarjotaan hyväksikäytettävän typeryksen roolia.

Sinä olet lapsellinen ja kypsymätön ihminen. Elämää enemmän nähneen luusi olevan viisaampi eikä antavan katkeruuden ja loukkaantumisen vaikuttaa läheisiin ihmissuhteisiin. Kun ei pelata minun sääntöjesi mukaan niin enpä edes halua tutustua lapsenlapsiini. Ihmissuhteissa ihmiset on otettava sellaisena kuin ovat ja vain omaan osuutesi voit vaikuttaa. Sinulle tarjotaan mahdollisuutta osallistua lastenlastesi elämään ja viettää aikaa heidän kanssaan. Mutta ei siinä mitään, tuskin lapsetkaan noin kylmästä ja vihamielisestä kostonhimoisesta ihmisestä edes pitäisi. Toki srhän on oma valintasi, älä muita syyttele.

Minulle tarjotaan mahdollisuus olla ilmainen hoitaja ja mökkitalkkari! Mieluummin tutustun vaikka niihin naapurin lapsiin paremmin, jos taaperoiden maailman täytyy olla myös minun maailmani.

Jäkäjäkä, tämä tuli jo selväksi. Ole ihan rauhassa hoitamatta lapsenlpsiasi. Sua ei sekään haittaa että oma lapsesi on sinuun pettynyt ja loukkaantunut. Tai sekään ei kiinnosta että oma lapsesi voi olla onneton tai uupunut. Ja vahingossakaan sitä omaa lasta ei auteta vaikka olisi elämän ja kuoleman hätä! koska nyt MUMMO on tässä vallankahvassa.

Tällainen mummo on surkea äiti.

Minun maailmassani moottoripyörän koeajo ei ole elämän ja kuoleman hätä, se on ihan itsevalittu poissaolo lasten luota. En siis sen takia peru kyläilyä siskoni luona, hankkikoot pojan perhe lastenhoitajansa muualta.

Menes nyt narskumummo jo pois ketjusta.

Ajattelepa niin päin, että jos miniä saisi päättää, olisin nytkin hoitamassa lapsia. Koska olen vapaa valitsemaan, voin kirjoitella juuri niin paljon kuin tahdon vailla lastenhoitomurheita.

Millainen mummo näkee lapsenlapset vain vaivana ja rasitteena?

Sellaiset, jotka eivät oikeasti halunneet lapsiaankaan. Ne on tehty koska tavallisella kunnon ihmisellä "kuuluu" olla perhe. Tämä on hyvin tyypillistä aina 90-luvulle saakka. Lapset hankitaan koska halutaan näyttää ulospäin, ei siksi että niistä lapsista tai lapsenlastista iloittaisiin tai edes pidettäisiin ja kunnioitettaisiin ihmisinä. Ne ovat vaan jotain jolla korostetaan oma egoa.

Näin se on. Omat vanhemmat eivät ole nyt 12 vuoteen nähnyt minua tai olleet kanssani tekemisissä (haluavat elää sanojensa mukaan vain itselleen). Tänä aikana on syntynyt lapsenlapsia joita eivät ole siis myöskään nähneet.

Tässä vuosi sitten vietin kesää synnyinkaupungissa missä on myös etäisempiä sukulaisia, ja oli melkoisen jännä kohdata näitä sukulaisia ja kuulla että ”kyllä sun kelpaa kun vanhempasi niin auttaa ja hoitaa teidän lapsia” ja ”miten aina vanhempas puhuvat että hoitavat ja ostavat kaikenlaista lapsenlapsille”.

Menin ihan häkellyksiin enkä osannut edes korjata tätä. Kävi ilmi noista puheista että vanhemmat ovat 10 vuotta valehdelleet omasta päästään kaikenlaisia lastenlasten kuulumisia (miten Niinakin harrastaa balettia) ja että miten he ovat koko ajan hoitaneet ja auttaneet muka meitä (taas pitää uudestaan lähteä hoitamaan lapsenlapsia ensi viikolla).

Ihan valhetodellisuus. En tajua. Olin liian nynny enkä kehdannut tipauttaa kulisseja sanomalla että ei olle pihaustakaan kuultu yli kymmeneen vuoteen.

Olisi varmaan pitänyt, sillä alkoi kyllä v*tuttaa selän takana valehtelu.

Sen lisäksi, että olen päättänyt lakata yrittämästä pitää yllä jotain suhdetta vanhempiini, olen myös lakannut pitämässä pystyssä kulisseja. Olen kertonut tästä tilanteesta lähimmille ystävilleni vasta nyt vuoden parin sisällä. Minun on jotenkin aina ollut vaikea luottaa ihmisiin sillä tasolla, että avautuisin tälläisistä tunnepuolen ongelmista. Työasioista ja sairauksista tai muista elämän vastoinkäymisistä olen kyllä puhunut, mutta en etäisestä ja tunnekylmästä lapsuudenperheestä. Kun asian myöntää itselleen, niin siitä voi puhua muillekin. Puhuminen on helpottanut paljon omaa oloa ja ystävyyssuhteet ovat syventyneet. Suosittelen, että seuraavalla kerralla paljastat suoraan vanhempiesi valehtelun. Itse vastaan nykyään vanhempieni kuulumisia kyseltäessä, että en tiedä heistä mitään, kun ei olla pidetty mitään yhteyttä moneen kuukauteen.

Kun kaverini ryhtyi puhumaan "välinpitämättömistä vanhemmistaan" niin tiesin heti, että kyseessä on samanlainen valitus kuin mitä olin kuullut kurjista entisistä ystävistä, kamalasta poikakaverista, ilkeistä naapureista, välinpitämättömistä opettajista jne. eli sama tarina toistui, konna vaihtui. Harvalla on vanhempiensa kanssa yhteisiä tuttuja, joten on ihan se ja sama, mitä vanhemmat tai itse maailmalle kertoo. Itse en ainakaan ole varsinaisesti kiinnostunut siitä, mitä jonkun sukulaisille kuuluu, kunhan kohteliaasti kysyn. Jos toinen vastaa, ettei ole oltu yhteyksissä, niin asia ei kiinnosta senkään vertaa.

Aika monella on sukulaisia, entisiä naapureita tai lapsuudenystäviä ja muita yhteisiä tuttavia, jotka asuvat vanhempien kanssa samalla paikkakunnalla ja joille vanhemmat sitten kertovat oikeita tai keksittyjä kuulumisia lapsistaan tai lapsenlapsistaan. Juuri näiden yhteisten tuttujen kuulumisia vanhempani kertoilevat minullekin, sitten kun heidän omat asiat on jaettu. Hirveästi ei tosin kiinnosta entisen kerrostalonaapurin tytärpuolen tai harrastuskavereiden, joita en ole siis koskaan tavannut, lasten kuulumiset. Mielummin kertoisin heille omista ja lasteni kuulumisista. Mutta kun heidän omat tuttavansa lapsineen ovat paljon kiinnostavampia kuin omat lapset ja lapsenlapset... Minä olen sitten korjaillut vanhempieni kertomuksia näille tuttaville, kun ovat muistaneet vääriin niin lasten koulut kuin harrastukset.

Sinä olet sisarusperheestä se "huonoin lapsi", näin julmasti kun sanon, joten sinun lapsillasikaan ei ole mitään väliä. Sinä et kiinnosta vanhempiasi, eivätkä siis kiinnosta sinun lapsesikaan. Ihmettelen sitä että olet itse niin vahvasti kieltotilassa asemastasi lapsuudenperheessäsi että et kommentoi sitä mitenkään. Se on kyllä ymmärrettävää, ei ole mukavaa kohdata se trauma että on perheessä vähempiarvoinen kuin muut.

Tämä ei ole harvinaista, ikävä kyllä. Olen kuullut vastaavia juttuja paljon, ja itsekkin kokenut vähän samaa. Pahin tapaus jonka tiedän (entinen työkaverini, kertoi tämän itse) oli neljä lasta, tyttäriä kaikki, ja ainoa jolla oli mitään merkitystä oli nuorin tytär. Tämä olikin sitten erikoisen erinomainen lapsi, niin erinomainen että kun vei sisarensa avomiehen taloineen (olivat yhdessä remontoineet sen, siis vanhempi sisar ja tämän mies) niin vanhemmat ottivat täysin tämän nuorimman lapsen puolen ja olivat hyvin loukkaantuneita siitä että petetty sisar kehtasi vielä katkaista välit siareensa. Kyllähän nyt tuommoisesta pitää yli päästä! Aivan käsittämättömiä ihmisiä. Nuorin tytär oli saanut kaiken, muilla mitään väliä. Ei myöskään näiden lapsilla. Vain nuorimman tyttären lapset olivat tärkeitä ja ihmeellisiä, niistä hössötettiin joka sukulaiselle ja tuttavalle.

Kun tiedostat oman tilanteesi lapsuudenperheessä, voit ehkä alkaa katsoa asiaa siltä kantilta että et ehkä niin haluakkaan olla tekemisissä. Lapset eivät sitä selvästi halua, joten älä raahaa heitä sinne kärsimään. Sen sanon että vanhempiasi tuskin saat näkemään mitään valoa tässä asiassa, jos saat niin se olisikin sitten ensimmäinen tapaus jonka tiedän. Tuollaiset vanhemmat tuppaavat olla täysin immuuneja omille virheilleen ja vioilleen, ja syyttävät ennemmin sinua kuin itseään.

Piittaamattomia/välinpitämättömiä isovanhempia on kahta luokkaa.

A) ne jotka ovat tasapuolisesti kaikille tylyjä, piittaamattomia ja eivät viitsi pitää yhteyttä keneenkään. Tällöin kaikki aikuiset lapset ovat tasaväkisesti torjuttuja ja hylättyjä

B) ne joilla on yksi lellilapsi aikuisista lapsista, jolle ostellaan autoja, asuntoja, joiden lapsia hoidetaan(muiden lasten ei hoideta) ja joille soitellaan ja joiden elämässä ollaan tiiviisti. Muut aikuiset lapset on täysin hylätty ja torjuttu.

Tuo b-vaihtoehto on erityisen paha, sillä siinä vanhemmat tietoisesti eriarvoistavat lapsensa ja hierovat oikein tahallaan sen hylätyn lapsen naamaan sitä kaikkea, mitä lellilpsi saa. Tässä ei myöskään ole yleensä kyse siitä että lellilapsi olisi ”kiltein” ja muut vaikeita, vaan enemmänkin että ne kunnolliset ja tunnolliset lapset hylätään ja se tuittupää jää vanhempien suosimaksi.

Molempien lapsena on aikalailla kurjaa, mutta ekassa a-ryhmässä on sentään tasapuolista tylyyttä.

Vierailija kirjoitti:

Piittaamattomia/välinpitämättömiä isovanhempia on kahta luokkaa.

A) ne jotka ovat tasapuolisesti kaikille tylyjä, piittaamattomia ja eivät viitsi pitää yhteyttä keneenkään. Tällöin kaikki aikuiset lapset ovat tasaväkisesti torjuttuja ja hylättyjä

B) ne joilla on yksi lellilapsi aikuisista lapsista, jolle ostellaan autoja, asuntoja, joiden lapsia hoidetaan(muiden lasten ei hoideta) ja joille soitellaan ja joiden elämässä ollaan tiiviisti. Muut aikuiset lapset on täysin hylätty ja torjuttu.

Tuo b-vaihtoehto on erityisen paha, sillä siinä vanhemmat tietoisesti eriarvoistavat lapsensa ja hierovat oikein tahallaan sen hylätyn lapsen naamaan sitä kaikkea, mitä lellilpsi saa. Tässä ei myöskään ole yleensä kyse siitä että lellilapsi olisi ”kiltein” ja muut vaikeita, vaan enemmänkin että ne kunnolliset ja tunnolliset lapset hylätään ja se tuittupää jää vanhempien suosimaksi.

Molempien lapsena on aikalailla kurjaa, mutta ekassa a-ryhmässä on sentään tasapuolista tylyyttä.

Tuosta b-vaihtoehdosta on olemassa myös light-versio, jossa kaikkien lasten ja lastenlasten kanssa ollaan kyllä tekemisissä, mutta lellilapsi on silti lellilapsi ja sen kyllä huomaa. Kurjaa sekin. En viitsi asiasta kovin yksityiskohtaisesti avautua, mutta on kokemusta tästä että serkut on ihan eri asemassa isovanhemmille. Asunnon ostot ja lastenhoitoreissut toki osa samaa kuviota. Onneksi tilanne kehittyi vuosien saatossa jonkin verran parempaan suuntaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tää on sitä nykypäivän isovanhemmuutta.

Meillä isovanhemmat ilmestyy nimiäisiin, meillä siis kolme lasta. Vanhin 15 vuotias. Kertaakaan ei ole isovanhemmat kysyneet voisivatko tulla meille katsomaan lapsia / voisivatko lapset tulla hoitoon.

Joskus aiemmin kyselivät kesäisin mökilleen käymään koko perhettä, mutta isovanhemmat jatkoivat siellä elämää, kuin pikkulapsia ei olisi olemassakaan. Istuivat terassilla, polttivat röökiä ja vetivät kaljaa. Ei ole sielläkään sitten enää käyty.

Lasten synttäreille tulevat ja ottavat kuvan facebookiin, että voivat esittää mummoa ja pappaa kavereille. Siihen se isovanhemmuus sitten jää. Enkä minä jaksa heitä patistella, jos kerran lapsenlapset on ihan sama, niin se on heidän elämänsä.

Minullakin on tunne, että vanhemmille yhteydenpito on pakkopullaa ja pakko tehdä koska heidän olisi noloa tunnustaa kavereilleen, ettei mitään yhteydenpitoa ole.

Ei se ole noloa. Aika lailla isoäidit puhuvat lapsistaan ja lapsenlapsistaan ja siitä, miten heidän kanssaan ei välttämättä ole tarvetta olla missään erityisen läheisissä väleissä. Se kun tarkoittaa vastuuta lapsenlapsista, ne omat lapset kun heittäytyvät vanhempiensa kanssa lapsiksi jälleen. Ihan avoimesti isoäidit (isoisistä en tiedä) kertovat, että rajallista elämäänsä ei halua käyttää lastenlasten hoitamiseen, koska on jo nähty, että se ei takaa mukavaa vanhuutta. Moni ikänsä muita paaponut on loppuelämänsä yksin kun taas ystävyyssuhteisiin ja itseensä panostaneella on muutakin kuin kitisevät kakarat.

No mihin maagiseen ja ylevään se loppu-elämä pitäisi sitten panostaa, jos ei oman lapsen tai lapsenlapsen elämää kiinnosta yhtään helpottaa? Luulisi ihmisen kykenevän hoitamaan ystävyyssuhteet ja suhteet omiin lapsiin/lastenlapsiin samanaikaisesti.

Omat vanhempani tiiviisti lastenlasten elämässä mukana, mutta osaavat myös tarpeen tullen kieltäytyä ja sanoa, ettei sovi. No problem. Ja isovanhemmat lapsenlapsille kovin tärkeitä. Veikkaanpa, ettei "moni ikänsä muita paaponut vietä loppuelämäänsä yksin", vaan välittämisestä, yhteisestä ajasta ja huolenpidosta muodostuu aito ja rakastava suhde, ts. isovanhemmat eivät jää yksin siinä vaiheessa kun vanhoina apua ja yhteyttä kaipaavat.

Veikkaat aika lailla väärin. Nytkin korona-aikana vanhuksia käyvät ikkunan takana tapaamassa puoliso ja lapsettomat lapset. Lapsenlapsia on näkynyt todella vähän (nyt jo siis aikuisia), vaikka mummot muistelevat, miten ovat kaksi sukupolvea joutuneet kasvattamaan.

”JOUTUNEET kasvattamaan” - aivan. Se näkyy lopputuloksessa kun toiminta ei ole vapaaehtoista l. itse valittua.

Käsi sydämellä: miten monta taaperoa jaksat 65v iässä? Kyllä se on joutumista, kun lapsenlapset tuodaan hoitoon vain siksi, että ei niitä jaksa omatkaan vanhemmat. Vika saadaan aina työnnettyä toiselle, mutta jos ei nykyisin 35v ikäiset jaksa yhtä taaperoa kasvattaa, niin ongelman ydin ei todennäköisesti ole isovanhempi vaan vanhempi itse, joka ei suostu kasvamaan aikuiseksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on 2 poikaa, molemmilla 2 lasta.

Toisen lapsia päästiin katsomaan jo sairaalaan, toisen lapsia ei ole saanut syliin edes ristiäisissä. Toisen lapset on vanhempineen käyneet meillä usein, hoitoon lapsia ei ole tuotu kertaakaan. Koko perheen kanssa on tehty milloin mitäkin omenapuidenistutuksesta terassinkorjaamiseen. Toisen lapsille pitäisi olla yökyläpaikka, mutta vanhemmat itse eivät tule edes kahville, kun on omia kiireitä. Toisen perhe tulee kanssamme mökille (ja jää sinne usein viikoksi, kun me olemme viikonlopun jälkeen palanneet kotiin), toisen perhe ilmoittaa, koska mökin pitää olla heille vapaa, koska heille perheaika on tärkeää.

Toinen miniä valittaa kaikille, miten vähän me välitämme heidän lapsistaan.

Koska toinen porukka ei toimi kuten sinä haluat, etäännytät itsesi myös näistä toisista lapsenlapsistasi.

Juuri näin. Koska toinen porukka ei ole päästänyt lastenlasten elämään mukaan minään muuna kuin ilmaisena hoitajana, niin minä sanon, että kiitos ei. Ihmissuhteissa on vähintään kaksi osapuolta.

Olet kyllä ”ihana” ihninen kun kos-tat viattomille lapsenlapsille. Hyi.

Kostan mitä? Pojalla ja vaimollaan on oma hyvä elämä, josta puuttuu ainoastaan maksuton viikonloppuhoitopaikka ja ilmainen mökki. Molemmat saisi minulta eli heille olen taloudellinen ratkaisu, en suinkaan isoäiti. He tekivät valintansa esikoisensa ensimmäisen vuoden aikana ja kunnioitan sitä valintaa. En tunge elämäänsä.

Sinulle tarjotaan mahdollisuus olla osa lastenlastesi elämää ja ihan itse kieltäydyt siitä. Kypsempi ihminen kuin sinä käyttäytyisi toisin, mutta selkeästi lapsenlapsilla ei ole sinulle kuin välinearvo ,jolla päästä lapsesi perhettä pompottamaan. Kun tämä ei onnistu ollaan sitten niin loukkaantunutta, että kostetaan vielä seuraavallekin sukupolvelle.

Minulle tarjotaan mahdollisuus olla päivystävä hoitopaikka ja ilmainen kesälomamajoittaja! Minä en pompota lapseni perhettä, mutta he yrittävä vallan vimmatusti pompottaa minua. Tietenkin heitä harmittaa, kun se ei onnistu, mutta ihmissuhteissa on edelleen vähintään kaksi osapuolta, suhteessa poikani perheeseen minulle tarjotaan hyväksikäytettävän typeryksen roolia.

Sinä olet lapsellinen ja kypsymätön ihminen. Elämää enemmän nähneen luusi olevan viisaampi eikä antavan katkeruuden ja loukkaantumisen vaikuttaa läheisiin ihmissuhteisiin. Kun ei pelata minun sääntöjesi mukaan niin enpä edes halua tutustua lapsenlapsiini. Ihmissuhteissa ihmiset on otettava sellaisena kuin ovat ja vain omaan osuutesi voit vaikuttaa. Sinulle tarjotaan mahdollisuutta osallistua lastenlastesi elämään ja viettää aikaa heidän kanssaan. Mutta ei siinä mitään, tuskin lapsetkaan noin kylmästä ja vihamielisestä kostonhimoisesta ihmisestä edes pitäisi. Toki srhän on oma valintasi, älä muita syyttele.

Minulle tarjotaan mahdollisuus olla ilmainen hoitaja ja mökkitalkkari! Mieluummin tutustun vaikka niihin naapurin lapsiin paremmin, jos taaperoiden maailman täytyy olla myös minun maailmani.

Jäkäjäkä, tämä tuli jo selväksi. Ole ihan rauhassa hoitamatta lapsenlpsiasi. Sua ei sekään haittaa että oma lapsesi on sinuun pettynyt ja loukkaantunut. Tai sekään ei kiinnosta että oma lapsesi voi olla onneton tai uupunut. Ja vahingossakaan sitä omaa lasta ei auteta vaikka olisi elämän ja kuoleman hätä! koska nyt MUMMO on tässä vallankahvassa.

Tällainen mummo on surkea äiti.

Minun maailmassani moottoripyörän koeajo ei ole elämän ja kuoleman hätä, se on ihan itsevalittu poissaolo lasten luota. En siis sen takia peru kyläilyä siskoni luona, hankkikoot pojan perhe lastenhoitajansa muualta.

Menes nyt narskumummo jo pois ketjusta.

Ajattelepa niin päin, että jos miniä saisi päättää, olisin nytkin hoitamassa lapsia. Koska olen vapaa valitsemaan, voin kirjoitella juuri niin paljon kuin tahdon vailla lastenhoitomurheita.

Millainen mummo näkee lapsenlapset vain vaivana ja rasitteena?

Sellaiset, jotka eivät oikeasti halunneet lapsiaankaan. Ne on tehty koska tavallisella kunnon ihmisellä "kuuluu" olla perhe. Tämä on hyvin tyypillistä aina 90-luvulle saakka. Lapset hankitaan koska halutaan näyttää ulospäin, ei siksi että niistä lapsista tai lapsenlastista iloittaisiin tai edes pidettäisiin ja kunnioitettaisiin ihmisinä. Ne ovat vaan jotain jolla korostetaan oma egoa.

Näin se on. Omat vanhemmat eivät ole nyt 12 vuoteen nähnyt minua tai olleet kanssani tekemisissä (haluavat elää sanojensa mukaan vain itselleen). Tänä aikana on syntynyt lapsenlapsia joita eivät ole siis myöskään nähneet.

Tässä vuosi sitten vietin kesää synnyinkaupungissa missä on myös etäisempiä sukulaisia, ja oli melkoisen jännä kohdata näitä sukulaisia ja kuulla että ”kyllä sun kelpaa kun vanhempasi niin auttaa ja hoitaa teidän lapsia” ja ”miten aina vanhempas puhuvat että hoitavat ja ostavat kaikenlaista lapsenlapsille”.

Menin ihan häkellyksiin enkä osannut edes korjata tätä. Kävi ilmi noista puheista että vanhemmat ovat 10 vuotta valehdelleet omasta päästään kaikenlaisia lastenlasten kuulumisia (miten Niinakin harrastaa balettia) ja että miten he ovat koko ajan hoitaneet ja auttaneet muka meitä (taas pitää uudestaan lähteä hoitamaan lapsenlapsia ensi viikolla).

Ihan valhetodellisuus. En tajua. Olin liian nynny enkä kehdannut tipauttaa kulisseja sanomalla että ei olle pihaustakaan kuultu yli kymmeneen vuoteen.

Olisi varmaan pitänyt, sillä alkoi kyllä v*tuttaa selän takana valehtelu.

Sen lisäksi, että olen päättänyt lakata yrittämästä pitää yllä jotain suhdetta vanhempiini, olen myös lakannut pitämässä pystyssä kulisseja. Olen kertonut tästä tilanteesta lähimmille ystävilleni vasta nyt vuoden parin sisällä. Minun on jotenkin aina ollut vaikea luottaa ihmisiin sillä tasolla, että avautuisin tälläisistä tunnepuolen ongelmista. Työasioista ja sairauksista tai muista elämän vastoinkäymisistä olen kyllä puhunut, mutta en etäisestä ja tunnekylmästä lapsuudenperheestä. Kun asian myöntää itselleen, niin siitä voi puhua muillekin. Puhuminen on helpottanut paljon omaa oloa ja ystävyyssuhteet ovat syventyneet. Suosittelen, että seuraavalla kerralla paljastat suoraan vanhempiesi valehtelun. Itse vastaan nykyään vanhempieni kuulumisia kyseltäessä, että en tiedä heistä mitään, kun ei olla pidetty mitään yhteyttä moneen kuukauteen.

Kun kaverini ryhtyi puhumaan "välinpitämättömistä vanhemmistaan" niin tiesin heti, että kyseessä on samanlainen valitus kuin mitä olin kuullut kurjista entisistä ystävistä, kamalasta poikakaverista, ilkeistä naapureista, välinpitämättömistä opettajista jne. eli sama tarina toistui, konna vaihtui. Harvalla on vanhempiensa kanssa yhteisiä tuttuja, joten on ihan se ja sama, mitä vanhemmat tai itse maailmalle kertoo. Itse en ainakaan ole varsinaisesti kiinnostunut siitä, mitä jonkun sukulaisille kuuluu, kunhan kohteliaasti kysyn. Jos toinen vastaa, ettei ole oltu yhteyksissä, niin asia ei kiinnosta senkään vertaa.

Aika monella on sukulaisia, entisiä naapureita tai lapsuudenystäviä ja muita yhteisiä tuttavia, jotka asuvat vanhempien kanssa samalla paikkakunnalla ja joille vanhemmat sitten kertovat oikeita tai keksittyjä kuulumisia lapsistaan tai lapsenlapsistaan. Juuri näiden yhteisten tuttujen kuulumisia vanhempani kertoilevat minullekin, sitten kun heidän omat asiat on jaettu. Hirveästi ei tosin kiinnosta entisen kerrostalonaapurin tytärpuolen tai harrastuskavereiden, joita en ole siis koskaan tavannut, lasten kuulumiset. Mielummin kertoisin heille omista ja lasteni kuulumisista. Mutta kun heidän omat tuttavansa lapsineen ovat paljon kiinnostavampia kuin omat lapset ja lapsenlapset... Minä olen sitten korjaillut vanhempieni kertomuksia näille tuttaville, kun ovat muistaneet vääriin niin lasten koulut kuin harrastukset.

Tuttavapiirissäni ei kellään ole noin. Juteltiin tästä viime syksynä ja ihmeteltiin, miten monet pienten lasten vanhemmat kuvittelevat vanhempiensa kertovan lapsenlapsista kaiken eteenpäin. Tosiasiassa monen isovanhemman tutut ei edes tiedä, että on lapsenlapsia! Entisiin naapureihin ei yleensä pidetä yhteyttä ja vielä vähemmän omien vanhempien ikäisiin.

Kyse on siitä, että oma elämä koetaan niin merkitykselliseksi, että siitä puhuvat kaikki!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on 2 poikaa, molemmilla 2 lasta.

Toisen lapsia päästiin katsomaan jo sairaalaan, toisen lapsia ei ole saanut syliin edes ristiäisissä. Toisen lapset on vanhempineen käyneet meillä usein, hoitoon lapsia ei ole tuotu kertaakaan. Koko perheen kanssa on tehty milloin mitäkin omenapuidenistutuksesta terassinkorjaamiseen. Toisen lapsille pitäisi olla yökyläpaikka, mutta vanhemmat itse eivät tule edes kahville, kun on omia kiireitä. Toisen perhe tulee kanssamme mökille (ja jää sinne usein viikoksi, kun me olemme viikonlopun jälkeen palanneet kotiin), toisen perhe ilmoittaa, koska mökin pitää olla heille vapaa, koska heille perheaika on tärkeää.

Toinen miniä valittaa kaikille, miten vähän me välitämme heidän lapsistaan.

Koska toinen porukka ei toimi kuten sinä haluat, etäännytät itsesi myös näistä toisista lapsenlapsistasi.

Juuri näin. Koska toinen porukka ei ole päästänyt lastenlasten elämään mukaan minään muuna kuin ilmaisena hoitajana, niin minä sanon, että kiitos ei. Ihmissuhteissa on vähintään kaksi osapuolta.

Olet kyllä ”ihana” ihninen kun kos-tat viattomille lapsenlapsille. Hyi.

Kostan mitä? Pojalla ja vaimollaan on oma hyvä elämä, josta puuttuu ainoastaan maksuton viikonloppuhoitopaikka ja ilmainen mökki. Molemmat saisi minulta eli heille olen taloudellinen ratkaisu, en suinkaan isoäiti. He tekivät valintansa esikoisensa ensimmäisen vuoden aikana ja kunnioitan sitä valintaa. En tunge elämäänsä.

Sinulle tarjotaan mahdollisuus olla osa lastenlastesi elämää ja ihan itse kieltäydyt siitä. Kypsempi ihminen kuin sinä käyttäytyisi toisin, mutta selkeästi lapsenlapsilla ei ole sinulle kuin välinearvo ,jolla päästä lapsesi perhettä pompottamaan. Kun tämä ei onnistu ollaan sitten niin loukkaantunutta, että kostetaan vielä seuraavallekin sukupolvelle.

Minulle tarjotaan mahdollisuus olla päivystävä hoitopaikka ja ilmainen kesälomamajoittaja! Minä en pompota lapseni perhettä, mutta he yrittävä vallan vimmatusti pompottaa minua. Tietenkin heitä harmittaa, kun se ei onnistu, mutta ihmissuhteissa on edelleen vähintään kaksi osapuolta, suhteessa poikani perheeseen minulle tarjotaan hyväksikäytettävän typeryksen roolia.

Sinä olet lapsellinen ja kypsymätön ihminen. Elämää enemmän nähneen luusi olevan viisaampi eikä antavan katkeruuden ja loukkaantumisen vaikuttaa läheisiin ihmissuhteisiin. Kun ei pelata minun sääntöjesi mukaan niin enpä edes halua tutustua lapsenlapsiini. Ihmissuhteissa ihmiset on otettava sellaisena kuin ovat ja vain omaan osuutesi voit vaikuttaa. Sinulle tarjotaan mahdollisuutta osallistua lastenlastesi elämään ja viettää aikaa heidän kanssaan. Mutta ei siinä mitään, tuskin lapsetkaan noin kylmästä ja vihamielisestä kostonhimoisesta ihmisestä edes pitäisi. Toki srhän on oma valintasi, älä muita syyttele.

Minulle tarjotaan mahdollisuus olla ilmainen hoitaja ja mökkitalkkari! Mieluummin tutustun vaikka niihin naapurin lapsiin paremmin, jos taaperoiden maailman täytyy olla myös minun maailmani.

Jäkäjäkä, tämä tuli jo selväksi. Ole ihan rauhassa hoitamatta lapsenlpsiasi. Sua ei sekään haittaa että oma lapsesi on sinuun pettynyt ja loukkaantunut. Tai sekään ei kiinnosta että oma lapsesi voi olla onneton tai uupunut. Ja vahingossakaan sitä omaa lasta ei auteta vaikka olisi elämän ja kuoleman hätä! koska nyt MUMMO on tässä vallankahvassa.

Tällainen mummo on surkea äiti.

Minun maailmassani moottoripyörän koeajo ei ole elämän ja kuoleman hätä, se on ihan itsevalittu poissaolo lasten luota. En siis sen takia peru kyläilyä siskoni luona, hankkikoot pojan perhe lastenhoitajansa muualta.

Menes nyt narskumummo jo pois ketjusta.

Ajattelepa niin päin, että jos miniä saisi päättää, olisin nytkin hoitamassa lapsia. Koska olen vapaa valitsemaan, voin kirjoitella juuri niin paljon kuin tahdon vailla lastenhoitomurheita.

Millainen mummo näkee lapsenlapset vain vaivana ja rasitteena?

Sellaiset, jotka eivät oikeasti halunneet lapsiaankaan. Ne on tehty koska tavallisella kunnon ihmisellä "kuuluu" olla perhe. Tämä on hyvin tyypillistä aina 90-luvulle saakka. Lapset hankitaan koska halutaan näyttää ulospäin, ei siksi että niistä lapsista tai lapsenlastista iloittaisiin tai edes pidettäisiin ja kunnioitettaisiin ihmisinä. Ne ovat vaan jotain jolla korostetaan oma egoa.

Näin se on. Omat vanhemmat eivät ole nyt 12 vuoteen nähnyt minua tai olleet kanssani tekemisissä (haluavat elää sanojensa mukaan vain itselleen). Tänä aikana on syntynyt lapsenlapsia joita eivät ole siis myöskään nähneet.

Tässä vuosi sitten vietin kesää synnyinkaupungissa missä on myös etäisempiä sukulaisia, ja oli melkoisen jännä kohdata näitä sukulaisia ja kuulla että ”kyllä sun kelpaa kun vanhempasi niin auttaa ja hoitaa teidän lapsia” ja ”miten aina vanhempas puhuvat että hoitavat ja ostavat kaikenlaista lapsenlapsille”.

Menin ihan häkellyksiin enkä osannut edes korjata tätä. Kävi ilmi noista puheista että vanhemmat ovat 10 vuotta valehdelleet omasta päästään kaikenlaisia lastenlasten kuulumisia (miten Niinakin harrastaa balettia) ja että miten he ovat koko ajan hoitaneet ja auttaneet muka meitä (taas pitää uudestaan lähteä hoitamaan lapsenlapsia ensi viikolla).

Ihan valhetodellisuus. En tajua. Olin liian nynny enkä kehdannut tipauttaa kulisseja sanomalla että ei olle pihaustakaan kuultu yli kymmeneen vuoteen.

Olisi varmaan pitänyt, sillä alkoi kyllä v*tuttaa selän takana valehtelu.

Sen lisäksi, että olen päättänyt lakata yrittämästä pitää yllä jotain suhdetta vanhempiini, olen myös lakannut pitämässä pystyssä kulisseja. Olen kertonut tästä tilanteesta lähimmille ystävilleni vasta nyt vuoden parin sisällä. Minun on jotenkin aina ollut vaikea luottaa ihmisiin sillä tasolla, että avautuisin tälläisistä tunnepuolen ongelmista. Työasioista ja sairauksista tai muista elämän vastoinkäymisistä olen kyllä puhunut, mutta en etäisestä ja tunnekylmästä lapsuudenperheestä. Kun asian myöntää itselleen, niin siitä voi puhua muillekin. Puhuminen on helpottanut paljon omaa oloa ja ystävyyssuhteet ovat syventyneet. Suosittelen, että seuraavalla kerralla paljastat suoraan vanhempiesi valehtelun. Itse vastaan nykyään vanhempieni kuulumisia kyseltäessä, että en tiedä heistä mitään, kun ei olla pidetty mitään yhteyttä moneen kuukauteen.

Kun kaverini ryhtyi puhumaan "välinpitämättömistä vanhemmistaan" niin tiesin heti, että kyseessä on samanlainen valitus kuin mitä olin kuullut kurjista entisistä ystävistä, kamalasta poikakaverista, ilkeistä naapureista, välinpitämättömistä opettajista jne. eli sama tarina toistui, konna vaihtui. Harvalla on vanhempiensa kanssa yhteisiä tuttuja, joten on ihan se ja sama, mitä vanhemmat tai itse maailmalle kertoo. Itse en ainakaan ole varsinaisesti kiinnostunut siitä, mitä jonkun sukulaisille kuuluu, kunhan kohteliaasti kysyn. Jos toinen vastaa, ettei ole oltu yhteyksissä, niin asia ei kiinnosta senkään vertaa.

Aika monella on sukulaisia, entisiä naapureita tai lapsuudenystäviä ja muita yhteisiä tuttavia, jotka asuvat vanhempien kanssa samalla paikkakunnalla ja joille vanhemmat sitten kertovat oikeita tai keksittyjä kuulumisia lapsistaan tai lapsenlapsistaan. Juuri näiden yhteisten tuttujen kuulumisia vanhempani kertoilevat minullekin, sitten kun heidän omat asiat on jaettu. Hirveästi ei tosin kiinnosta entisen kerrostalonaapurin tytärpuolen tai harrastuskavereiden, joita en ole siis koskaan tavannut, lasten kuulumiset. Mielummin kertoisin heille omista ja lasteni kuulumisista. Mutta kun heidän omat tuttavansa lapsineen ovat paljon kiinnostavampia kuin omat lapset ja lapsenlapset... Minä olen sitten korjaillut vanhempieni kertomuksia näille tuttaville, kun ovat muistaneet vääriin niin lasten koulut kuin harrastukset.

Tuttavapiirissäni ei kellään ole noin. Juteltiin tästä viime syksynä ja ihmeteltiin, miten monet pienten lasten vanhemmat kuvittelevat vanhempiensa kertovan lapsenlapsista kaiken eteenpäin. Tosiasiassa monen isovanhemman tutut ei edes tiedä, että on lapsenlapsia! Entisiin naapureihin ei yleensä pidetä yhteyttä ja vielä vähemmän omien vanhempien ikäisiin.

Kyse on siitä, että oma elämä koetaan niin merkitykselliseksi, että siitä puhuvat kaikki!

Sinä yleistät omia havaintojasi ja kokemuksiasi ja siten mitätöit niillä toisten erilaiset kokemukset. Minun entiset naapurit ovat yhä vanhempieni nykyisiä naapureita ja näen heitä silloin tällöin esim. kaupassa, kun asun kuitenkin samassa kaupungissa melko lähellä heitä. Ei mikään poikkeuksellinen asetelma. Tiedän, että vanhempani esittävät aktiivisia isovanhempia, kun olen jutellut näiden yhteisten tuttujen kanssa. Tietävät naapuritkin, ettei olla yhteyksissä vanhempieni kanssa. Eivät ole nähneet meitä koskaan vanhempieni luona vierailemassa tai pihalla aikaa viettämässä. Tietävät jo siksikin vanhempieni tarinat lapsenlasten kanssa vietystä ajasta ja lasten vierailuista satuiluksi. Sitä kyllä ihmettelen, että vaikka vanhemmistani etäiset välit omiin lapsiin ovat ihan OK ja heillä on tietenkin oikeus elää omaa elämäänsä haluamallaan tavalla, niin silti pitää esittää jotain muuta perheen ulkopuolisille. Minä kieltäydyn ottamasta osaa sellaiseen näytelmään. Olkoot avoimen rehellisesti kylmiä ja huonoja vanhempia ja isovanhempia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on 2 poikaa, molemmilla 2 lasta.

Toisen lapsia päästiin katsomaan jo sairaalaan, toisen lapsia ei ole saanut syliin edes ristiäisissä. Toisen lapset on vanhempineen käyneet meillä usein, hoitoon lapsia ei ole tuotu kertaakaan. Koko perheen kanssa on tehty milloin mitäkin omenapuidenistutuksesta terassinkorjaamiseen. Toisen lapsille pitäisi olla yökyläpaikka, mutta vanhemmat itse eivät tule edes kahville, kun on omia kiireitä. Toisen perhe tulee kanssamme mökille (ja jää sinne usein viikoksi, kun me olemme viikonlopun jälkeen palanneet kotiin), toisen perhe ilmoittaa, koska mökin pitää olla heille vapaa, koska heille perheaika on tärkeää.

Toinen miniä valittaa kaikille, miten vähän me välitämme heidän lapsistaan.

Koska toinen porukka ei toimi kuten sinä haluat, etäännytät itsesi myös näistä toisista lapsenlapsistasi.

Juuri näin. Koska toinen porukka ei ole päästänyt lastenlasten elämään mukaan minään muuna kuin ilmaisena hoitajana, niin minä sanon, että kiitos ei. Ihmissuhteissa on vähintään kaksi osapuolta.

Olet kyllä ”ihana” ihninen kun kos-tat viattomille lapsenlapsille. Hyi.

Kostan mitä? Pojalla ja vaimollaan on oma hyvä elämä, josta puuttuu ainoastaan maksuton viikonloppuhoitopaikka ja ilmainen mökki. Molemmat saisi minulta eli heille olen taloudellinen ratkaisu, en suinkaan isoäiti. He tekivät valintansa esikoisensa ensimmäisen vuoden aikana ja kunnioitan sitä valintaa. En tunge elämäänsä.

Sinulle tarjotaan mahdollisuus olla osa lastenlastesi elämää ja ihan itse kieltäydyt siitä. Kypsempi ihminen kuin sinä käyttäytyisi toisin, mutta selkeästi lapsenlapsilla ei ole sinulle kuin välinearvo ,jolla päästä lapsesi perhettä pompottamaan. Kun tämä ei onnistu ollaan sitten niin loukkaantunutta, että kostetaan vielä seuraavallekin sukupolvelle.

Minulle tarjotaan mahdollisuus olla päivystävä hoitopaikka ja ilmainen kesälomamajoittaja! Minä en pompota lapseni perhettä, mutta he yrittävä vallan vimmatusti pompottaa minua. Tietenkin heitä harmittaa, kun se ei onnistu, mutta ihmissuhteissa on edelleen vähintään kaksi osapuolta, suhteessa poikani perheeseen minulle tarjotaan hyväksikäytettävän typeryksen roolia.

Sinä olet lapsellinen ja kypsymätön ihminen. Elämää enemmän nähneen luusi olevan viisaampi eikä antavan katkeruuden ja loukkaantumisen vaikuttaa läheisiin ihmissuhteisiin. Kun ei pelata minun sääntöjesi mukaan niin enpä edes halua tutustua lapsenlapsiini. Ihmissuhteissa ihmiset on otettava sellaisena kuin ovat ja vain omaan osuutesi voit vaikuttaa. Sinulle tarjotaan mahdollisuutta osallistua lastenlastesi elämään ja viettää aikaa heidän kanssaan. Mutta ei siinä mitään, tuskin lapsetkaan noin kylmästä ja vihamielisestä kostonhimoisesta ihmisestä edes pitäisi. Toki srhän on oma valintasi, älä muita syyttele.

Minulle tarjotaan mahdollisuus olla ilmainen hoitaja ja mökkitalkkari! Mieluummin tutustun vaikka niihin naapurin lapsiin paremmin, jos taaperoiden maailman täytyy olla myös minun maailmani.

Jäkäjäkä, tämä tuli jo selväksi. Ole ihan rauhassa hoitamatta lapsenlpsiasi. Sua ei sekään haittaa että oma lapsesi on sinuun pettynyt ja loukkaantunut. Tai sekään ei kiinnosta että oma lapsesi voi olla onneton tai uupunut. Ja vahingossakaan sitä omaa lasta ei auteta vaikka olisi elämän ja kuoleman hätä! koska nyt MUMMO on tässä vallankahvassa.

Tällainen mummo on surkea äiti.

Minun maailmassani moottoripyörän koeajo ei ole elämän ja kuoleman hätä, se on ihan itsevalittu poissaolo lasten luota. En siis sen takia peru kyläilyä siskoni luona, hankkikoot pojan perhe lastenhoitajansa muualta.

Menes nyt narskumummo jo pois ketjusta.

Ajattelepa niin päin, että jos miniä saisi päättää, olisin nytkin hoitamassa lapsia. Koska olen vapaa valitsemaan, voin kirjoitella juuri niin paljon kuin tahdon vailla lastenhoitomurheita.

Millainen mummo näkee lapsenlapset vain vaivana ja rasitteena?

Sellaiset, jotka eivät oikeasti halunneet lapsiaankaan. Ne on tehty koska tavallisella kunnon ihmisellä "kuuluu" olla perhe. Tämä on hyvin tyypillistä aina 90-luvulle saakka. Lapset hankitaan koska halutaan näyttää ulospäin, ei siksi että niistä lapsista tai lapsenlastista iloittaisiin tai edes pidettäisiin ja kunnioitettaisiin ihmisinä. Ne ovat vaan jotain jolla korostetaan oma egoa.

Näin se on. Omat vanhemmat eivät ole nyt 12 vuoteen nähnyt minua tai olleet kanssani tekemisissä (haluavat elää sanojensa mukaan vain itselleen). Tänä aikana on syntynyt lapsenlapsia joita eivät ole siis myöskään nähneet.

Tässä vuosi sitten vietin kesää synnyinkaupungissa missä on myös etäisempiä sukulaisia, ja oli melkoisen jännä kohdata näitä sukulaisia ja kuulla että ”kyllä sun kelpaa kun vanhempasi niin auttaa ja hoitaa teidän lapsia” ja ”miten aina vanhempas puhuvat että hoitavat ja ostavat kaikenlaista lapsenlapsille”.

Menin ihan häkellyksiin enkä osannut edes korjata tätä. Kävi ilmi noista puheista että vanhemmat ovat 10 vuotta valehdelleet omasta päästään kaikenlaisia lastenlasten kuulumisia (miten Niinakin harrastaa balettia) ja että miten he ovat koko ajan hoitaneet ja auttaneet muka meitä (taas pitää uudestaan lähteä hoitamaan lapsenlapsia ensi viikolla).

Ihan valhetodellisuus. En tajua. Olin liian nynny enkä kehdannut tipauttaa kulisseja sanomalla että ei olle pihaustakaan kuultu yli kymmeneen vuoteen.

Olisi varmaan pitänyt, sillä alkoi kyllä v*tuttaa selän takana valehtelu.

Sen lisäksi, että olen päättänyt lakata yrittämästä pitää yllä jotain suhdetta vanhempiini, olen myös lakannut pitämässä pystyssä kulisseja. Olen kertonut tästä tilanteesta lähimmille ystävilleni vasta nyt vuoden parin sisällä. Minun on jotenkin aina ollut vaikea luottaa ihmisiin sillä tasolla, että avautuisin tälläisistä tunnepuolen ongelmista. Työasioista ja sairauksista tai muista elämän vastoinkäymisistä olen kyllä puhunut, mutta en etäisestä ja tunnekylmästä lapsuudenperheestä. Kun asian myöntää itselleen, niin siitä voi puhua muillekin. Puhuminen on helpottanut paljon omaa oloa ja ystävyyssuhteet ovat syventyneet. Suosittelen, että seuraavalla kerralla paljastat suoraan vanhempiesi valehtelun. Itse vastaan nykyään vanhempieni kuulumisia kyseltäessä, että en tiedä heistä mitään, kun ei olla pidetty mitään yhteyttä moneen kuukauteen.

Kun kaverini ryhtyi puhumaan "välinpitämättömistä vanhemmistaan" niin tiesin heti, että kyseessä on samanlainen valitus kuin mitä olin kuullut kurjista entisistä ystävistä, kamalasta poikakaverista, ilkeistä naapureista, välinpitämättömistä opettajista jne. eli sama tarina toistui, konna vaihtui. Harvalla on vanhempiensa kanssa yhteisiä tuttuja, joten on ihan se ja sama, mitä vanhemmat tai itse maailmalle kertoo. Itse en ainakaan ole varsinaisesti kiinnostunut siitä, mitä jonkun sukulaisille kuuluu, kunhan kohteliaasti kysyn. Jos toinen vastaa, ettei ole oltu yhteyksissä, niin asia ei kiinnosta senkään vertaa.

Aika monella on sukulaisia, entisiä naapureita tai lapsuudenystäviä ja muita yhteisiä tuttavia, jotka asuvat vanhempien kanssa samalla paikkakunnalla ja joille vanhemmat sitten kertovat oikeita tai keksittyjä kuulumisia lapsistaan tai lapsenlapsistaan. Juuri näiden yhteisten tuttujen kuulumisia vanhempani kertoilevat minullekin, sitten kun heidän omat asiat on jaettu. Hirveästi ei tosin kiinnosta entisen kerrostalonaapurin tytärpuolen tai harrastuskavereiden, joita en ole siis koskaan tavannut, lasten kuulumiset. Mielummin kertoisin heille omista ja lasteni kuulumisista. Mutta kun heidän omat tuttavansa lapsineen ovat paljon kiinnostavampia kuin omat lapset ja lapsenlapset... Minä olen sitten korjaillut vanhempieni kertomuksia näille tuttaville, kun ovat muistaneet vääriin niin lasten koulut kuin harrastukset.

Tuttavapiirissäni ei kellään ole noin. Juteltiin tästä viime syksynä ja ihmeteltiin, miten monet pienten lasten vanhemmat kuvittelevat vanhempiensa kertovan lapsenlapsista kaiken eteenpäin. Tosiasiassa monen isovanhemman tutut ei edes tiedä, että on lapsenlapsia! Entisiin naapureihin ei yleensä pidetä yhteyttä ja vielä vähemmän omien vanhempien ikäisiin.

Kyse on siitä, että oma elämä koetaan niin merkitykselliseksi, että siitä puhuvat kaikki!

Jep. Jossakin vaiheessa se oma elämä ilmeisesti katoaa ja sen rippeet kiertyvät lastenlasten ympärille. Jokainen on tietenkin vuorollaan auliisti valmis samaan, eikö? Mitä, eikö? Ja sitten haukutaan isovanhemmat itsekkäiksi, vaikka seuraava porukka on täsmälleen yhtä omanapaista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tää on sitä nykypäivän isovanhemmuutta.

Meillä isovanhemmat ilmestyy nimiäisiin, meillä siis kolme lasta. Vanhin 15 vuotias. Kertaakaan ei ole isovanhemmat kysyneet voisivatko tulla meille katsomaan lapsia / voisivatko lapset tulla hoitoon.

Joskus aiemmin kyselivät kesäisin mökilleen käymään koko perhettä, mutta isovanhemmat jatkoivat siellä elämää, kuin pikkulapsia ei olisi olemassakaan. Istuivat terassilla, polttivat röökiä ja vetivät kaljaa. Ei ole sielläkään sitten enää käyty.

Lasten synttäreille tulevat ja ottavat kuvan facebookiin, että voivat esittää mummoa ja pappaa kavereille. Siihen se isovanhemmuus sitten jää. Enkä minä jaksa heitä patistella, jos kerran lapsenlapset on ihan sama, niin se on heidän elämänsä.

Minullakin on tunne, että vanhemmille yhteydenpito on pakkopullaa ja pakko tehdä koska heidän olisi noloa tunnustaa kavereilleen, ettei mitään yhteydenpitoa ole.

Ei se ole noloa. Aika lailla isoäidit puhuvat lapsistaan ja lapsenlapsistaan ja siitä, miten heidän kanssaan ei välttämättä ole tarvetta olla missään erityisen läheisissä väleissä. Se kun tarkoittaa vastuuta lapsenlapsista, ne omat lapset kun heittäytyvät vanhempiensa kanssa lapsiksi jälleen. Ihan avoimesti isoäidit (isoisistä en tiedä) kertovat, että rajallista elämäänsä ei halua käyttää lastenlasten hoitamiseen, koska on jo nähty, että se ei takaa mukavaa vanhuutta. Moni ikänsä muita paaponut on loppuelämänsä yksin kun taas ystävyyssuhteisiin ja itseensä panostaneella on muutakin kuin kitisevät kakarat.

No mihin maagiseen ja ylevään se loppu-elämä pitäisi sitten panostaa, jos ei oman lapsen tai lapsenlapsen elämää kiinnosta yhtään helpottaa? Luulisi ihmisen kykenevän hoitamaan ystävyyssuhteet ja suhteet omiin lapsiin/lastenlapsiin samanaikaisesti.

Omat vanhempani tiiviisti lastenlasten elämässä mukana, mutta osaavat myös tarpeen tullen kieltäytyä ja sanoa, ettei sovi. No problem. Ja isovanhemmat lapsenlapsille kovin tärkeitä. Veikkaanpa, ettei "moni ikänsä muita paaponut vietä loppuelämäänsä yksin", vaan välittämisestä, yhteisestä ajasta ja huolenpidosta muodostuu aito ja rakastava suhde, ts. isovanhemmat eivät jää yksin siinä vaiheessa kun vanhoina apua ja yhteyttä kaipaavat.

Veikkaat aika lailla väärin. Nytkin korona-aikana vanhuksia käyvät ikkunan takana tapaamassa puoliso ja lapsettomat lapset. Lapsenlapsia on näkynyt todella vähän (nyt jo siis aikuisia), vaikka mummot muistelevat, miten ovat kaksi sukupolvea joutuneet kasvattamaan.

”JOUTUNEET kasvattamaan” - aivan. Se näkyy lopputuloksessa kun toiminta ei ole vapaaehtoista l. itse valittua.

Käsi sydämellä: miten monta taaperoa jaksat 65v iässä? Kyllä se on joutumista, kun lapsenlapset tuodaan hoitoon vain siksi, että ei niitä jaksa omatkaan vanhemmat. Vika saadaan aina työnnettyä toiselle, mutta jos ei nykyisin 35v ikäiset jaksa yhtä taaperoa kasvattaa, niin ongelman ydin ei todennäköisesti ole isovanhempi vaan vanhempi itse, joka ei suostu kasvamaan aikuiseksi.

Ilmeisesti ne taaperot/koululaiset/teinit ja omat aikuiset lapset voivat olla joillekin niin helvetin raskaita, ettei edes jaksa puhelimella soittaa ja vaihtaa kuulumisia niin kuin ihmiset normaaleissa perheissä usein tekevät.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tää on sitä nykypäivän isovanhemmuutta.

Meillä isovanhemmat ilmestyy nimiäisiin, meillä siis kolme lasta. Vanhin 15 vuotias. Kertaakaan ei ole isovanhemmat kysyneet voisivatko tulla meille katsomaan lapsia / voisivatko lapset tulla hoitoon.

Joskus aiemmin kyselivät kesäisin mökilleen käymään koko perhettä, mutta isovanhemmat jatkoivat siellä elämää, kuin pikkulapsia ei olisi olemassakaan. Istuivat terassilla, polttivat röökiä ja vetivät kaljaa. Ei ole sielläkään sitten enää käyty.

Lasten synttäreille tulevat ja ottavat kuvan facebookiin, että voivat esittää mummoa ja pappaa kavereille. Siihen se isovanhemmuus sitten jää. Enkä minä jaksa heitä patistella, jos kerran lapsenlapset on ihan sama, niin se on heidän elämänsä.

Minullakin on tunne, että vanhemmille yhteydenpito on pakkopullaa ja pakko tehdä koska heidän olisi noloa tunnustaa kavereilleen, ettei mitään yhteydenpitoa ole.

Ei se ole noloa. Aika lailla isoäidit puhuvat lapsistaan ja lapsenlapsistaan ja siitä, miten heidän kanssaan ei välttämättä ole tarvetta olla missään erityisen läheisissä väleissä. Se kun tarkoittaa vastuuta lapsenlapsista, ne omat lapset kun heittäytyvät vanhempiensa kanssa lapsiksi jälleen. Ihan avoimesti isoäidit (isoisistä en tiedä) kertovat, että rajallista elämäänsä ei halua käyttää lastenlasten hoitamiseen, koska on jo nähty, että se ei takaa mukavaa vanhuutta. Moni ikänsä muita paaponut on loppuelämänsä yksin kun taas ystävyyssuhteisiin ja itseensä panostaneella on muutakin kuin kitisevät kakarat.

No mihin maagiseen ja ylevään se loppu-elämä pitäisi sitten panostaa, jos ei oman lapsen tai lapsenlapsen elämää kiinnosta yhtään helpottaa? Luulisi ihmisen kykenevän hoitamaan ystävyyssuhteet ja suhteet omiin lapsiin/lastenlapsiin samanaikaisesti.

Omat vanhempani tiiviisti lastenlasten elämässä mukana, mutta osaavat myös tarpeen tullen kieltäytyä ja sanoa, ettei sovi. No problem. Ja isovanhemmat lapsenlapsille kovin tärkeitä. Veikkaanpa, ettei "moni ikänsä muita paaponut vietä loppuelämäänsä yksin", vaan välittämisestä, yhteisestä ajasta ja huolenpidosta muodostuu aito ja rakastava suhde, ts. isovanhemmat eivät jää yksin siinä vaiheessa kun vanhoina apua ja yhteyttä kaipaavat.

Veikkaat aika lailla väärin. Nytkin korona-aikana vanhuksia käyvät ikkunan takana tapaamassa puoliso ja lapsettomat lapset. Lapsenlapsia on näkynyt todella vähän (nyt jo siis aikuisia), vaikka mummot muistelevat, miten ovat kaksi sukupolvea joutuneet kasvattamaan.

”JOUTUNEET kasvattamaan” - aivan. Se näkyy lopputuloksessa kun toiminta ei ole vapaaehtoista l. itse valittua.

Käsi sydämellä: miten monta taaperoa jaksat 65v iässä? Kyllä se on joutumista, kun lapsenlapset tuodaan hoitoon vain siksi, että ei niitä jaksa omatkaan vanhemmat. Vika saadaan aina työnnettyä toiselle, mutta jos ei nykyisin 35v ikäiset jaksa yhtä taaperoa kasvattaa, niin ongelman ydin ei todennäköisesti ole isovanhempi vaan vanhempi itse, joka ei suostu kasvamaan aikuiseksi.

Ilmeisesti ne taaperot/koululaiset/teinit ja omat aikuiset lapset voivat olla joillekin niin helvetin raskaita, ettei edes jaksa puhelimella soittaa ja vaihtaa kuulumisia niin kuin ihmiset normaaleissa perheissä usein tekevät.

Aina voi todella soittaa ja vastaajahan siellä kertoo, että ollaan salilla/harkoissa/viettämässä perheaikaa, joten soitellaan sulle joskus takaisin.