Mikä on ollut raskain asia elämässäsi...

Keskenmeno, lapsettomuus, veljen kuolema 7 vuoden järkyttävän sairastelukierteen lopuksi, äidin tapaturmainen kuolema, 20 vuoden liitto narsistin kanssa...Onhan tässä kaikenlaista lapioitavaa ollut.

Isä kuoli syöpään, mutta itse kuolema oli jopa helpotus. Sai nukkua pois kotona rakkaiden ympäröimänä ja meni lopulta kunto vain parissa päivässä ja sitten nukahti.

Se kolme vuotta kestänyt elämä syövän kanssa aiheutti kuitenkin itkua ja huolta joka päivä. Puhelin ei ollut ikinä äänettömällä. Aina kun se soi, pelkäsi, että nyt isä on poissa. Kun diagnoosi tuli, oli kyseessä sellainen syöpä, joka tappaa tyyliin 95 sadasta, eli tiesi, että kuolee siihen. Meni kuitenkin kolme vuotta. Olen kyllä kiitollinen noista kolmesta vuodesta, mutta oli äärimmäisen rankkaa henkisesti näin isän tyttönä ja muutenkin kun ollaan oltu aina läheisiä.

No mä oleeen 2/3 osaaa ollut syrjäytyneeenä ja masentuneeena hahmottamiskyvyn puuutteelllisuuden vuoksi.

Tällä hetkellä sanoisin raskaimmaksi asiaksi kolmikymppisenä koetun yhtäkkisen hylätyksi tulemisen tiiviin kaveriporukan taholta. Siinä lähti matto jotenkin ihan täysin alta, vaikka elämässä on paljon muita hyviä asioita. Pelkään hylätyksi tulemista taustojeni takia eniten maailmassa, ja mun on aina ollut vaikea luottaa ihmisten haluavan mulle hyvää, ystävienkään. Tämän porukan olin poikkeuksellisesti päästänyt suojamuurini lävitse. Tuosta on jo vuosia ja toistelen kyllä itselleni, että oon päässyt siitä yli ja oon nyt vahvempi, mutta enpä tiedä. Terapia on auttanut huimasti eteenpäin. Ehkä asiaan vaikuttaa samassa rysäyksessä todettu toistuva masennus (tuolloin oli menossa keskivaikea vaihe) ja yleistynyt ahdistuneisuushäiriö, joiden kanssa kamppailu ei myöskään ole ollut mitään herkkua.

Tiukaksi kakkoseksi raskaimmissa asioissa kiri synnytyksen jälkeinen masennus ja kolmoseksi 19-vuotiaana tehty abortti.