Lue keskustelun säännöt.
Pää ihan oikeasti on hajoamassa. Ihan kuin vankilassa olisi. Olen uupunut parisuhteeseeni ja elämääni!
02.06.2020 |
Niin järkyttävä kriisi ja turhautuneisuus päällä.
Luojan kiitos ei ole lapsia, ei mitään yhteisiä velkoja, vain sama asunto.
Tuntuu, että olen aivan väärillä teillä elämässäni. Väärä mies, kaupunki, "ystävät", elämäntapa ja töitäkään ei enää ole.
En jaksa tätä enää! Tuntuu kun hukkuisin ja että tavallaan olisin näkymätön.
Jospa en koskaan olisi tavannut miesystävääni.
Hilalleen tuli henkinen väkivalta, jopa fyysistä ollut(kun mies on ollut humalassa) ja sekin kuulemma oma vikani. Koskaan ei ole naista satuttanut paitsi minua koska minussa on jotain joka häntä niin kovin joskus ärsyttää. Näin hän kertoi myöhemmin ja sanoi olevansa huolissaan siitä.
Tunteita ei saa näyttää, jos on huono päivä niin mies keksii siitäkin pitkän litanian kuinka olen vääränlainen ja lisäksi pilaan hänen päivänsä, vääntelee ja ilmeilee hölmösti niin kuin esittäisi omaa ilmettäni.
Olen ollut typerä kun olen jatkanut eikä tilanne ole parantunut.
Tietysti syyttelen nyt miestä jatkuvasti ja se on väärin mutta olen äärimmäisen ahdistunut, tahdon kirjoittaa.
Ennen häntä minulla oli asiat aika paljonkin paremmin.
Töitä oli niin paljon kun jaksoi tehdä hyvässä työpaikassa, rahaa tuli ja sitä pystyi laittamaan säästöön, nautin elänästäni ja pyrin paremipiin valintoihin monella osa-alueella itseni suhteen. Ei ollut valittamista.
Tyhmänä menin rakastumaan ja sen huumassa uuvutin itseni täysin kun tapasin miestä kierrellen eri paikkakuntia, tehdä pitkiä päiviä töitä ja aina viikonloput juosten junaan, jotta ehtisimme viettämään aikaa yhdessä.
Viikonloput olivat aika rankkoja eikä palautumista kuukausiin oikeastaan tapahtunut, sillä menoa ja kiirettä riitti myöskin juhlimisen muodossa.
Lopulta päätimme muuttaa yhteen koska tilanne oli raskas kaiken kulkemisen suhteen ja parisuhteessa tuntui olevan potentilaalia eikä työtkään enää jatkuneet koronan vuoksi.
Rahaa ei juuri ole minulla, mies nälvii, elän ihan kuin olisin hänen henkilökohtainen kotiapulainen ja teen ruoat tietenkin myös hänen lapsilleen. En viihdy kaupungissa, en saa täältä töitä josta kuulen myös paljon veetuilua. Tai joudun nöyrtymään töihin, jotka eivät kehitä itseäni siinä määrin mikä olisi kannattavaa tulevaisuutta ajatellen ja palkkakin olisi todella huono ja joka olisi entisiin työkuvioihini verrattuna aika masentava tilanne.
Toisin kun mies juuri nyt on uransa huipulla, palkankorotuksia tulee ja tykkää tuoda omaa asemaansa esille ja ilkeilee minulle mahdollisesta "huono-osaisemmasta" työpaikasta, johon ehkä nyt toistaiseksi tyydyn.
Eikä täällä kaupungissa tunnu kyllä olevan paljon muutakaan annettavaa minulle
En vain pysty nauttimaan mistään, tekisi mieli juosta pois nopeasti tästä kaupungista ja jättää lähes jokainen ihminen taakseni.
Odotan vain, että saisin sen verran rahaa, että voisin aloittaa puhtaalta pöydältä, olen niin hermoromahduksen partaalla että en tiedä miten päin olisin. Huokailen ihan liikaa nykyään.
En luota lainkaan enää itseeni. Kärsin monin tavoin.
Itken kun katson itseäni peilistä, vihaan naamaani ja kroppaani, vihaan itseäni, uupumustani, turhuuttani, olen täynnä ahdistusta. Ei olisi pitänyt koskaan ymmärtää toista omien hälytyskellojen soidessa taustalla koska nyt tuntuu kuin minut olisi tahallisesti murjottu ja henkisesti r--skattu.
Tuntuu, että "kaikki" on mennyt miehen myötä, hän tuntuu jopa tuovan huonoa onnea minulle.
On hänessä hyviäkin puolia mutta enää mikään ei tunnu tarpeeksi hyvältä, että kestäisin kitua ja odotella, että tästä jotain hyvääkin tulisi tisellenikin kun ei tule.
Tahdon olla vain yksin ja hengittää taas joku päivä.
Kommentit (64)
Hei ap, hyvä ,että olet vihdoinkin saanut voimia kirjoittaa tänne. Se merkitsee selvästi sitä, että olet päättänyt muuttaa . Tärkeä on, että muutat eri paikkakunnalle. Kerää joka viikko rahaa, nipistä ruokaostoksista, ota yhteyttä diakoniin tai pelastusarmeijaan. Sieltäkin saat jotain summia, esim muuttoapua tms.
Ala hoitamaan itseäsi, käy lenkillä päivittäin, sinullahan on aikaa, leikkauta hyvä kampaus ( 30e). Kyllä se siitä.
Olet kuukauden kuluttua paljon pirteämpi, paremman näköinen. Elokuussa olet jo uudella paikkakunnalla,
Jos ei ole töitä, saat työmarkkinatukea, asumistukea, toimeentulotukea. Kyllä sinä pärjäät, jos sinulla ei ole sellaisia säästöjä, jotka estää asumistuen ja toimeentulotuen.
Kerro onko noin mahdollista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mies on narsisti. Saa mielihyvää, kun voi käyttää rahaa ja valtaa munansa jatkeena. Vaikka lähtisit, hän tod.näk jonkin aikaa yrittäisi saada sinut takaisin ja sitten etsisi uuden kohteen, mikäli ei ryhdy vainoamaan. Lapsia käy todella sääliksi. Muista vaihtaa yhteystietosi ja salata osoitteesi yms kun lähdet, mutta älä jää- itse olen 5 vuotta väkivaltaiseksi paljastuksen kanssa naimisissa, yksi lapsi. Pieksämäen alkoi heti papin aamenen jälkeen, sillä uskoivaisena en voinut ottaa eroa ja mies tiesi tämän. Lopulta tulin järkiini, ennen tätä mies oli yrittänyt minut tappaa jo pariin otteeseen, oli aseella uhkailua minua ja lastamme kohtaan yms. sairasta. Raiskaamista, raskausaikaista pahoinpitelyä, solvaamista,nöyryyttämistä ja kaikkea muuta oli niin paljon,etten käsitä,miten voin olla edes näin järjissäni tänä päivänä. Mies sai tuomion,mutta vain hyvin lyhyen ja suurinta osaa rikoksista ei koskaan tutkittu. Lapseni myös menetin miehen valheiden vuoksi. Ota jalat allesi ja katoa. Jos et näin tee, on edessäsi paljon enemmän pahaa kuin tähän mennessä, lupaan sen. Ole onnellinen ettei teillä ole yhteisiä lapsia,mutta jos aihetta on,tee miehen lapsista lastensuojeluilmoitus. PS. Väkivaltatilanteet yms. tulee aina esim nauhoittaa,jottet joudu sana sanaa vastaan tilanteeseen- niissä valehteleva ja esiintymistaitoinen narsisti voittaa uhrin yleensä aina.
Vierailija kirjoitti:
Mies on narsisti. Saa mielihyvää, kun voi käyttää rahaa ja valtaa munansa jatkeena. Vaikka lähtisit, hän tod.näk jonkin aikaa yrittäisi saada sinut takaisin ja sitten etsisi uuden kohteen, mikäli ei ryhdy vainoamaan. Lapsia käy todella sääliksi. Muista vaihtaa yhteystietosi ja salata osoitteesi yms kun lähdet, mutta älä jää- itse olen 5 vuotta väkivaltaiseksi paljastuksen kanssa naimisissa, yksi lapsi. Pieksämäen alkoi heti papin aamenen jälkeen, sillä uskoivaisena en voinut ottaa eroa ja mies tiesi tämän. Lopulta tulin järkiini, ennen tätä mies oli yrittänyt minut tappaa jo pariin otteeseen, oli aseella uhkailua minua ja lastamme kohtaan yms. sairasta. Raiskaamista, raskausaikaista pahoinpitelyä, solvaamista,nöyryyttämistä ja kaikkea muuta oli niin paljon,etten käsitä,miten voin olla edes näin järjissäni tänä päivänä. Mies sai tuomion,mutta vain hyvin lyhyen ja suurinta osaa rikoksista ei koskaan tutkittu. Lapseni myös menetin miehen valheiden vuoksi. Ota jalat allesi ja katoa. Jos et näin tee, on edessäsi paljon enemmän pahaa kuin tähän mennessä, lupaan sen. Ole onnellinen ettei teillä ole yhteisiä lapsia,mutta jos aihetta on,tee miehen lapsista lastensuojeluilmoitus. PS. Väkivaltatilanteet yms. tulee aina esim nauhoittaa,jottet joudu sana sanaa vastaan tilanteeseen- niissä valehteleva ja esiintymistaitoinen narsisti voittaa uhrin yleensä aina.
Korj. "olin 5 vuotta naimisissa väkivaltaiseksi paljastuneen miehen kanssa.." Pieksäminen alkoi heti papin aamenen jälkeen" " uskovaisena en voinut ottaa eroa"
Toi on sen tason väkivaltaa että voit ottaa yhteyttä turvakotiin ym tahoihin, mennään sinne "pienemmästäkin". Ota HETI yhteyttä johonkin auttavaan tahoon, ei vaikuta siltä että sinun olisi helppo lähteä säästämällä ensin kesä rahaa ym. Ihan oikeasti. Vaikka tuntuisi tyhmältä, ota heti luuri käteen. Soita ihan minne tahansa ja sano että sinuun käytetään kovaa henkistä JA fyysistä väkivaltaa ja olet ihan loppu etkä tiedä mitä tehdä.
TLDR
Niin kauan kuin ei ole lapsia on lähteminen helppoa. Tavaratkin voi jättää ja ottaa vain sen mitä on päällä. Niin yksinkertaista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No jos nyt vielä olen avoimempi asian suhteen kun kerta alkuun päästiin.
Kiitos edelleenkin tukijoille, lohtua sekin tuo tähän ahdistukseen.
Mies on lisäksi alkoholisti, juo päivittäin piilossa muutaman ja viikonloppuisin todella paljon.
Omat vanhemmat ovat myös alkoholisteja ja juovat vielä reilummin, en sitä muuten tässä mainitsisi mutta koska olen siitä kertonut miehelle niin tuntuu, että saa siitä lisää puita pesään minun halveksumiseen.
Olen myös itsekin alkanut juomaan enemmän, tosin en niin paljoa, että voisi sanoa sitä vielä huolestuttavaksi mutta tämä seura ei ainakaan ole hyväksi senkään suhteen.
Tavallaan olen siis tottunut ns. epänormaaliin ja lähisuhdeväkivalta valitettavasti on jollain tavoin normaalia vaikka en sitä todellakaan haluaisi elämääni.
Äitini oli väkivaltainen humalassa, henkisesti ja fyysisesti joskus, joten ehkä siksi minun on ollut helppo jollain tasolla elää defenssissä tämänkin parisuhteen aikana kun olen sitä väkivaltaa monissa muodoissa kokenutkin.
Se ei tietenkään tee siitä hyväksyttävää itsellenikään mutta toisaalta se korostaa arvottomuuttani ja olen vähätellyt kokemuksiani tässä parisuhteessa.
Viimeinen niitti oli kun menin kertomaan, että äitini löi minua jokin aika sitten humalassa kun kerroin teininä kokemastani hyväksikäytöstä, kuulemma järkyttyi niin paljon, että löi minua.
No..
Tiedän, en voi olla väleissä äitini kanssa, en kun hän juo koska se todellakin on itselleni haitallista ja enää harvemmin olenkaan. Se oli vain poikkeustilanne joka valitettavasti tuohon sitten johti.
Siitä tämä mies sai sitten näköjään itselleen mielikuvan, että ensin hän minua tukee ja kauhistelee asiaa tapahtuneesta ja sitten tekee siitä itselleenkin hyväksyttävän.
Viikon päästä tuosta sai hepulin humalassa ja kuristi minua, toisinsanoen käytti fyysistä väkivaltaa ensimmäistä kertaa minuun.
Sai myös myöhemmin kerrottua sen omaksi viakseni eikä muistanut kuulemma tapahtumasta mitään ja kertoi, että jos nyt puhun totta tilanteesta niin se on syyni koska minussa on jotain ärsyttävää joka sai tuon aikaan. Eli koska minua on lyönyt oma vanhempani niin hänelläkin on syytä/oikeus siihen sitten.
Eikä siitäkään kauaa mennyt kun löi avarilla poskelle jälleenkerran humalassa minua haukkuen tosi rumin sanoin. Esimerkiksi vtun ruma läski jne...
Joo.. sellaista.
Olen häntä nuorempi reilu kymmenen vuotta ja useasti kauniiksi kehuttu nainen, joten sinänsä tuo oli vain hänen sanallista vallankäyttöä ja jotain aivan turhaa murjomista.
Siltikin se tuntui hirveältä ja vaikutti paljonkin valitettavasti kaiken tuon muunkin käytöksen takia itseeni ja tähän nykyiseenkin olotilaan. Paljon on tullut painolastia aika lyhyessä ajassa.
On ollut niin paljon huonoa onnea viimeaikoina eikä se liity edes vain tähän tilanteeseen,
Kyllä siis alkaa vähän päässä sumenemaan. Tahdon kyllä pois, sen aika tulee mutta siinä olette oikeassa, että kauankohan voimat jaksaa vielä sinnitellä sinne suunnitelluun ajankohtaan saakka. En ihan tiedä vielä, pitäisi tehdä uusi suunnitelma.
Ap
tokihan ap on viaton enkeli,kuten aina näissä pitkissä tarinoissa.
taitaa mies ryypätä kun ei muuten kestä jatkuvaa vaatimista ja valitusta
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lumolta saa kaiken kätevästi, asunnon ja nykyään ne tarjoaa muuttopalvelunkin osoitteeseen ja hinnat näkee heti.
Vierailija kirjoitti:
TLDR
Niin kauan kuin ei ole lapsia on lähteminen helppoa. Tavaratkin voi jättää ja ottaa vain sen mitä on päällä. Niin yksinkertaista.
Harmi, että pää ei toimi noin järkevästi siinä tilanteessa. Minäkin valitsin parin tavaran ja kassillisen vaatteita vuoksi vuosien kärsimyksen joka vei nopeasti työkyvyn ja luottotiedot. Siinä vaiheessa kun lähdin lopulta, päällä oli ne vaatteet mitkä oli, eikä huomista enää mietitty.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Et tarvitse mitään suunnitelmaa vaan tarvitset APUA! Soita heti Nollalinjan numeroon 080 005 005 https://www.nollalinja.fi/?gclid=EAIaIQobChMIiO2Flf7i6QIVzBoYCh3JdQguEA…
Jospa se syyllinen kattoskin sinua pelistä? Eikä kaikki olis vaan muitten vikaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
tokihan ap on viaton enkeli,kuten aina näissä pitkissä tarinoissa.
taitaa mies ryypätä kun ei muuten kestä jatkuvaa vaatimista ja valitusta
Ensin mietin, etten jaksaisi edes noteerata tähän mutta kieltämättä on tullut ajatuksia olenko oikeasti niin kamala.
Totuus on kuitenkin se, että hyväksyn monenlaisia asioita enkä turhaan jaksa valittaa, olen turhankin mukautuvainen mutta edellä mainittujen tilanteiden myötä kyllä minusta tulee "hankala".
Ainakin siinä mielessä etten edes jaksa vääntää väkinäistä hymyä, en jaksa olla hiljaa ja olla kertomatta miltä jotkut tilanteet tuntuvat.
Puhun myös miehelle näistä mutta oikeastaan mitä hyötyä siitä on ollut? Lisää syyttelyä, tuota naaman vääntämistä puhuessaan näytellessään mukamas minua ja sellaista yleistä valittamista kun en osaa olla kiltisti ja täytyy kuulemma kouluttaa jne jne......
Olen aivan loukussa ja tietysti syy voi minussa olla mutta sen sanon, että parhaani olen yrittänyt ja ihan puhtaasta välittämisestä suhteessa olen ollut mutta enää en usko oikein mihinkään hyvään miehen puolelta. En siis rakkaudentunnustuksiin, anteeksipyytelyihin ja muihin tällaisiin tilanteisiin, jolloin voisin edes kuvitella, että itse olen tilannetta suurennellut tai että olen turhan herkkä tilanteiden sattuessa.
Uskon vain siihen, etten tule koskaan olemaan oikeanlainen tai tarpeeksi tässä suhteessa koska käytös ei tule muuttumaan. Kaiken muun uskominen on aivan turhaa yrittämistä enää.
Ap
Vierailija kirjoitti:
No jos nyt vielä olen avoimempi asian suhteen kun kerta alkuun päästiin.
Kiitos edelleenkin tukijoille, lohtua sekin tuo tähän ahdistukseen.
Mies on lisäksi alkoholisti, juo päivittäin piilossa muutaman ja viikonloppuisin todella paljon.
Omat vanhemmat ovat myös alkoholisteja ja juovat vielä reilummin, en sitä muuten tässä mainitsisi mutta koska olen siitä kertonut miehelle niin tuntuu, että saa siitä lisää puita pesään minun halveksumiseen.
Olen myös itsekin alkanut juomaan enemmän, tosin en niin paljoa, että voisi sanoa sitä vielä huolestuttavaksi mutta tämä seura ei ainakaan ole hyväksi senkään suhteen.
Tavallaan olen siis tottunut ns. epänormaaliin ja lähisuhdeväkivalta valitettavasti on jollain tavoin normaalia vaikka en sitä todellakaan haluaisi elämääni.
Äitini oli väkivaltainen humalassa, henkisesti ja fyysisesti joskus, joten ehkä siksi minun on ollut helppo jollain tasolla elää defenssissä tämänkin parisuhteen aikana kun olen sitä väkivaltaa monissa muodoissa kokenutkin.
Se ei tietenkään tee siitä hyväksyttävää itsellenikään mutta toisaalta se korostaa arvottomuuttani ja olen vähätellyt kokemuksiani tässä parisuhteessa.
Viimeinen niitti oli kun menin kertomaan, että äitini löi minua jokin aika sitten humalassa kun kerroin teininä kokemastani hyväksikäytöstä, kuulemma järkyttyi niin paljon, että löi minua.
No..
Tiedän, en voi olla väleissä äitini kanssa, en kun hän juo koska se todellakin on itselleni haitallista ja enää harvemmin olenkaan. Se oli vain poikkeustilanne joka valitettavasti tuohon sitten johti.
Siitä tämä mies sai sitten näköjään itselleen mielikuvan, että ensin hän minua tukee ja kauhistelee asiaa tapahtuneesta ja sitten tekee siitä itselleenkin hyväksyttävän.
Viikon päästä tuosta sai hepulin humalassa ja kuristi minua, toisinsanoen käytti fyysistä väkivaltaa ensimmäistä kertaa minuun.
Sai myös myöhemmin kerrottua sen omaksi viakseni eikä muistanut kuulemma tapahtumasta mitään ja kertoi, että jos nyt puhun totta tilanteesta niin se on syyni koska minussa on jotain ärsyttävää joka sai tuon aikaan. Eli koska minua on lyönyt oma vanhempani niin hänelläkin on syytä/oikeus siihen sitten.
Eikä siitäkään kauaa mennyt kun löi avarilla poskelle jälleenkerran humalassa minua haukkuen tosi rumin sanoin. Esimerkiksi vtun ruma läski jne...
Joo.. sellaista.
Olen häntä nuorempi reilu kymmenen vuotta ja useasti kauniiksi kehuttu nainen, joten sinänsä tuo oli vain hänen sanallista vallankäyttöä ja jotain aivan turhaa murjomista.
Siltikin se tuntui hirveältä ja vaikutti paljonkin valitettavasti kaiken tuon muunkin käytöksen takia itseeni ja tähän nykyiseenkin olotilaan. Paljon on tullut painolastia aika lyhyessä ajassa.
On ollut niin paljon huonoa onnea viimeaikoina eikä se liity edes vain tähän tilanteeseen,
Kyllä siis alkaa vähän päässä sumenemaan. Tahdon kyllä pois, sen aika tulee mutta siinä olette oikeassa, että kauankohan voimat jaksaa vielä sinnitellä sinne suunnitelluun ajankohtaan saakka. En ihan tiedä vielä, pitäisi tehdä uusi suunnitelma.
Ap
Voi Ap, olet kyllä saanut kestää kohtuuttoman paljon elämässä. Kertomasi perusteella sanoisin, että on entistä tärkeämpää lähteä pian.
Vähintään lähdet nyt kävelylle rauhalliseen paikkaan ja soitat joko esim. tuohon aiempaan numeroon tai ystävälle tai sukulaiselle ja kerrot tilanteesta. Tarvitset nyt tukea ja jonkun joka kertoo sinulle, että tilanteesi ei ole normaali ja siitä pitää lähteä pois.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En uskalla soittaa. Vai pitäisikö? Sieltä varmaan kyllä saisi tukea mutta koska olen aika herkkä ja varsinkin jos puhun oikeasti jollekin tällaisista niin puhumisen sijaan tulee krokotiilin kyyneleistä ja itkunsekaista yritystä kertoa tilanteesta. Kirjoittaminen on helpompaa mutta toki voisin kyllä yrittää soittaa jos hetken tsemppaan itseäni.
Kerran oli hilkulla viime viikolla, etten johonkin tukichattiin kirjoittanut kaikesta tästä. Olen miettinyt viimeaikoina erityisen paljon terpiaa ja avun hakemista.
Myöskin olen oikeasti haaveillut siitä, että jätän joka ikisen saatanan huonekaluni tänne, lähes kaikki vaatteet ja otan matkaani vain tärkeät henkilökohtaiset paperit joita tarvitsen. Lähden kävelemään vaan pokkana ja hommaan sitten hiljalleen uuteen asuntoon huonekaluja kun sellaisen saa.
Juuri viime yönä tuosta oikeastaan haaveilinkin.
Olen pahoillani teille muille jotka ovat kokeneet pahempaakin, ihan hirveää se on. Kaikki sympatia ja voimia vielä jatkoon!
Kiitos vastaajille.
Ap
Ap, soita heti johonkin väkivallan uhreja auttavaan puhelimeen. Ja lähde pois sieltä, kun vielä pystyt. Voimia!
Kokeileppas sitä teidän ulko-ovea. Aukeaako se sisältäpäin, jos aukeaa, et ole vankilassa vaan voit lähteä milloin itse haluat.
Hyvin yleinen tarina, ja itsekin olen sivusta seurannut läheiseni vastaavaa suhdetta. Yritti irrottautumisia, oli välillä turvakodissakin, kun oli saanut päättäväisyyttä, mutta lopulta aina palasi väkivaltaiseen suhteeseen. Ehkä se päätös on vaikea pitää, kun välillä menee hyvinkin, ja silloin unohtaa huonot hetket ja alkaa taas toivoa yhteiseltä tulevaisuudelta liikoja. Toivon sydämeni pohjasta, että pääset sinne omaan asuntoon. Kaikki ansaitsevat elää itsekunnioituksella, nauttien omasta vapaudesta ja turvallisuudesta.
Minä olen itselleni luvannut, että en KOSKAAN muuta kenenkään kanssa yhteen. Vaikka olisin suhteessa, AINA erillinen koti. Tiedän että olen huono muuttamaan olosuhteitani. Jos se on vaikeaa täysissä voimissa, millaista se olisikaan täysin alas tallottuna, sumussa eläen. En halua luoda itselleni samanlaisia umpikujia, joita läheiseni elämässä oli.
Luulenpa, että sun viimeinen aika on lähteä NYT. Ettei mene vielä pidemmälle ja sitten on liian myöhäistä ja huomaat 20 vuoden päästä, että olet ihmisrauniona vieraan ihmisen nurkissa. Et saanut ajoissa lähdettyä.
Lähdet heti kun tulee tilaisuus, etkä kerro osoitetietojasi kenellekään!
Uusi puh.nro myös.
Kimppakämppäkin vois olla aluksi hyvä vaihtoehto. Nyt on kaikki opiskelukämpätkin tyhjillään. Käytettyjä huonekalujakin saa halvalla, niillä pärjää kunnes saa asiat vakiintumaan!
Helpompi sun on nyt lähteä kun on vähän vielä voimia jäljellä!
Onko sinulla luotettavaa ystävää tai sukulaista, siis sellaista joka ei kerro asioitasi eteenpäin.
Tänne palstalle sitten heti kertomaan kuulumisia kun voit. Tsemppiä paljon!
Terveisin samaa kokenut.
jos miehen omaisuutta kaikki niin alottajalla varmasti kymmenien tuhansien potti säästössä,sillon helppo lähtä.
eri juttu jos on sitte shoppiallut ja loisinut kunnolla(kuten suurin osa naisista tekee)